|
Post by Rusalka on Jan 21, 2012 13:08:48 GMT 3
Daphne otti vain rusakon takakoivet, jättäen muille loput. Nuo otti rusakon ja leikkasi siitä palan, veitsellään. Hänellä oli ohuet nahkahanskat jotka suojasivat kuumalta tarpeeksi. Kun pala oli jäähtynyt hän ojensi sen Miraelille. "Tuossa, sen ei pitäisi olla enää niin kuuma."
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 0:05:34 GMT 3
Mirael ei voinut olla naurahtamatta ja otti lihan toiseen käteen, laskien hetkeksi toisen kätensä Nuon käsivarrelle. "Olet kovin ystävällinen kun varjelet sormiani palamiselta!" Hän hymyili ja keskittyi sitten lihan syömiseen, silmät ummessa, sen mausta selvästi nauttien. "Oi Daphne! Olet oikea ruoanlaiton jumala! Tämä on niin hyvää..." Hän söi palasen kiirettä pitämättä ja osaten selvästi arvostaa sen makua. Mirael nautti syömisestä. Hän söi vähän, mutta ruoan piti olla hyvää. Jokainen mauste ja makuvivahde oli tärkeä, samoin juoma joka ruoan kanssa tarjottiin.
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 18:43:17 GMT 3
Daphne oli selkeästi tyytyväinen kun hänen ruuanlaitto taitojaan kehuttiin, kyllähän hän sen itsekkin tiesi että oli taitava mutta silti se oli aina mukava kuulla. Hän oli osannut taitavasti käyttää niitä harvoja yrttejä mitä metsästä oli löytynyt ja saanut lihaan hieman enemmän makua.
Nuo otti itselleenkin palan rusakkoa ja alkoi syödä, nyt vasta hän itsekkin huomasi kuinka nälkäinen oli ollutkaan, liha teki todella hyvää.
"Minä taidan ottaa nokoset." Daphne sanoi ja asettui kyljelleen. Nuo taas riisui yltään panssarit, hänen suojuksensa muodostuivat vain rintapanssarista, sekä käsivartta ja sääriä suojaavista osista, eikä siten painanut kauheasti reissussa mutta olihan ilman sitä mukavampi. Hänen varsinaisiin vaatteisiin kuului, tiukat mustat housut, sekä saman värinen paita, toisin kuin tumman siniset nahka panssarin osat, nämä olivat varsin askeettiset, vaikka olivatkin silkkiä (ne olivat myös jo himeman kuluneet). Sen lisäksi hänellä oli panssarin päällä pitämänsä lyhyt, hihaton takki, joka myös oli varsin hieno, sen hän oli asettanut lepäämään panssarin päälle.
Nuo myös avasi hiuksensa joita oli pitänyt ponihännällä. Hän koitti rentoutua niin hyvin kun voi, vaikka kovalla maalla istuikin.
// Sori että vasta nyt innostuin kuvaamaan vähä enemmän mitä Nuolla on päällä. //
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 20:55:53 GMT 3
Mirael söi vielä toisen kunnon palasen lihaa ja asettui sitten kyljelleen nuotiota katsellen ja jatkoi pienien oksien ja käpyjen heittelyä nuotioon. Hän oli vaiti, jotta Daphne saisi nukahdettua, mutta alkoi sitten kuiskimaan Nuolle. "Missä sinä ja Daphne tapasitte toisenne? Ymmärsin että tunsitte jo entuudestanne?" Hän nojasi päätään kättään vasten ja katseli Nuoa sinisillä silmillään ja vilkaisi hieman Daphnea. Naisella ei ollut ennen ollut ystäviä. Ei edes kavereita, häntä vieroksuttiin jostain kumman syystä. Olihan hän kaunis ja nainen kyllä itsekin tiesi sen ja tiesi varsin hyvin aiheuttaneensa useamman eron, mutta.. Ei tarkoituksella, eikä hän tekisi sellaista ystävilleen.. Nainen nakkasi oksan nuotioon ja käänsi katseensa takaisin Nuoon.
//Eipä haittaa ^^ //
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 21:12:21 GMT 3
"Kyllä, tunsimme toisemme jo aiemmin. Siitä on jo jonkin aikaa, tapasin hänet pian sen jälkeen kun minusta tuli ihminen... Siis...." Nuo oli hetken hiljaa, hänen ei ollut pitänyt ottaa tätä puheeksi mutta nyt kai olisi pakko selittää, vaikka oli mahdollista että Mirael piti häntä vain hulluna, eikä uskoisi. "Niin siis, tämä ei ole oikea olomuotoni ja olen paljon vanhempi kuin miltä nyt näytän. Synnyin lohikäärmeenä. Mutta minut muutettiin ihmiseksi." Hän piti tauon. "Minä annoin muuttaa itseni ihmiseksi." Tämän sanottuaan hänen silmissään käväisi suru, jonka hän koitti peittää, totta puhuen, hän melkein valutti kyyneleen. Kirotut ihmis-silmät, paljastivat tunteet liian helposti. "Ehkä pidät minua vain hulluna mutta se on totta. Ja olethan sinä jo tavannut puhuvan, kahdella jalalla, kulkevan karhunkin. Heh." Nuo hymyili mutta hänen hymyssäänkin oli nyt hieman haikeutta.
// Sähän tykkäsit draamasta? : 3 //
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 21:49:19 GMT 3
Mirael katsoi Nuoa toinen kulma hieman koholla ja suu auki loksahtaneena. "Lohikäärme.." Sitten hän nousi istumaan ja katsoi Nuoa kuin voisi nähdä tässä lohikäärmeellisiä piirteitä, tai kenties savua nenästä, mutta näkikin toisen surullisen katseen. Hän hymyili hieman. "Olisitko mieluummin lohikäärme? Ja etkö sitten voi muuttua takaisin lohikäärmeeksi?" Nainen vilkaisi hieman nukkuvaa Daphnea ja naurahti kevyesti. "Enkä minä pidä sinua hulluna.. En todellakaan.." Hän huokaisi hieman ja meinasi päästää kärpäsen suustaan, mutta tajusi sitten että suu oli paras pitää kiinni ja olla purkamatta omaa historiaansa. //Joo, totta kai I love it//
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 22:01:26 GMT 3
"No minä ehdin olla lohikäärme kaksi vuosisataa, tämä keho tuntuu niin oudolta, se on pehmeä ja hauras, enkä pysty enää loihtimaan. Mutta minkäs teet, ikä ei ollut tuonut minulle viisautta ja annoin huijata itseäni. Itseasiassa se joka minut ihmiseksi huijasi oli myös velhotar mutta älä huolehdi, ei minulla ole mitään yleisiä ennakkoluuloja teitä kohtaan. Hänen nimensä oli Venera, hän oli niin kiehtova olento, kuolevainen joka oli oppinut hallitsemaan elementtejä ja muodonmuutoksia, olin todella vaikuttunut. Lisäksi hänen persoonassaa oli jotain hyvin lumoavaa ja ennen kuin tajusinkaan, olin rakastunut. Hän lupasi että jos antaisi minun muuttaa itseni ihmiseksi, voisimme olla yhdessä, suostuin, koska annoin tunteitteni sokaista järkeni ja epäillykseni. Yhden yön hän vietti kanssani, minun suuressa luolassani, jossa asuin ja säilytin aarteitani ja kirjojani. Mutta kun heräsin, hän oli poissa, kuin myös suurin osa kaikesta mitä olin pieneen maanalaiseen valtakuntaani kerännyt. Surin yksikseni jonkin aikaa, kunnes minun oli lähdettävä etsimään ruokaa ja muita tarpeita, minkä hankkimisesta oli yllättäen tullut paljon hankalampaa. Uuteen kehoon tottuminen oli aika hankalaa, kompastelin aluksi koko aika näillä kahdella koivella mutta lopulta opin hallitsemaan sen. Enkä tosiaan voi muuttua takaisin sillä Venera vei kaikki voimani. Ehkä hän voisi muuttaa minut takaisin jos löytäisin hänet." Nuo huokaisi, hän ei usein puhunut tästä, sillä häntä hävetti että oli antanut niin höynäyttää itseään.
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 22:14:59 GMT 3
Mirael kuunteli toisen elämänkertomusta ja järkyttyi suuresti siitä, että joku velhotar saattoi olla niin voimakas että sai vietyä lohikäärmeeltä voimat. Tietenkin voimakkaita velhoja ja velhottaria oli, sen hän tiesi, oli tavannutkin, mutta että.. Tämä oli uutta. Kuten myös se, että Nuo, joka naiselta näytti, oli siis rakastunut velhottareen, joka luultavasti myös näytti naiselta. Hän itse oli tottunut vain miesten ja naisten välisiin juttuihin, jotka yleensä päättyivät ainakin kutakuinkin yhtä huonosti kuin mitä Nuolle oli tapahtunut. Vaikka naisen aivoissa kävi kova kuhina, hänen kasvoillaan ei näkynyt paljoakaan mitään. Lopulta hän nyökäytti päätään ja hymyili. "Minä.. Olen kovin pahoillani. Olet saanut kokea niin paljon, liikaa!" Hän laski kätensä lohduttavasti toisen kädelle ja hymyili kannustavasti. "Mutta ihmisenäkin pärjää! Pärjään minäkin, vaikka vaikeaa se välillä onkin. Miksi ihmeessä sen rusetinkin piti pudota hääparin niskaan?" Nainen tiesi että hänen ongelmansa olivat eri tasoa kuin toisen, mutta se oli enemmänkin kevennysyritys.
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 22:31:02 GMT 3
Nuo hymyili taas, tuota samaa haikeaa hymyä. "Kiitos. No, pakko tässä on pärjätä, ihmisenä vain on usein niin pelottavaa, varsinkin silloin aluksi. Yht´äkkiä kaikki oli niin suurta ja minä niin pieni. Pidän melkein aina noita päällä." Hän sanoi, osoittaen panssareitaan. "Tämä iho on niin pehmeä, tuntuu liian haavoittuvaiselta olla ilman jotain ylimääräistä suojaa. Tuntuuhan se toisaalta miellyttävältä koskettaa mutta silti." Nuo katseli nuotion liekkejä, iltapäivän alkaessa kääntyä illaksi. Hänestä tuntui että koki taas kaiken uudestaan, kerrottuaan tapahtuneesta, siltä se aina tuntui.
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 22:36:15 GMT 3
Mirael kietoi kädet polviensa ympäri, istuen polvet koukussa ja sanoi ihan hiljaa. "Minä en ole mikään kummoinen velhotar.." Hän koitti heti sen jälkeen kääntää puheenaiheen muualle. "Mutta nuo haarniskan osat ovat todella hienot, jotain hyvää siis ihmisenä olossakin on!" Hän hymyili ja mietti lisää hyviä puolia. "Ihmisenä.. On hyvä mennä piiloon. Löytää helposti vaatteita kun ei ole liian pitkä tai lyhyt tai iso. Ja.. No, onhan noita. Vaikka on huonojakin puolia, mutta niin kai lohikäärmeenäkin ollessa oli? Tai, mistä minä siitä tietäisin.."
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 22:48:16 GMT 3
Nuo katseli panssareita. "Ovathan ne hienot, kieltämättä olin usein miettinyt miltä tuntuisi pukea sellaisia päälle, kun olin oma itseni. Ja olen saanut monia ystäviä, vaellellessani piktin maailmaa, se on tietysti mukavaa, aikoinaan olin erakko, ei se minua haitannut mutta pidän siitä että on ystäviä."
Daphne oli aikaa sitten nukahtanut ja mutisi jotain unissaan. "Acamas, ei nyt, minua väsyttää." Nuo naurahti, hiljaa. "Acamas on eräs tiikeri uros josta hän pitää." Nuo asettui lähemmäs tulta. "Nuk mund të jetoj pa ty. Niin hän minulle sanoi, se valehtelija." Nuon äänessä kihahti hieman katkeruuden sävyä ja hän ei enää onnistunut estämään yhtä kyyneltä vierähtämästä poskelle, minkä hän kuitenkin nopeasti pyyhkäisi pois.
|
|
|
Post by rosuto on Jan 22, 2012 23:03:19 GMT 3
Mirael nyökäytti päätään. "Oikein kauniit, minäkin voisin ehkä pitää tuollaisia. Tai siis, jos pitäisi pitää tuommoisia, niin noita minä pitäisin." Hän vilkaisi vartaloaan, josta oli ylpeä ja se näkyi myös vaatteiden mallissa, joka totta kai paljasti ja imarteli naista juuri sopivissa määrin. Hän käännähti katsomaan Daphnea kuullessaan tämän muminan ja tirskui kuullessaan Nuon kertoman. "Niinkö? Oi.." Hän huokaisi hetken päästä. "Olen kateellinen. Minulla ei ole ketään josta näkisin unta. Tai ajattelisin, ettei nyt, minua väsyttää." Hän tirskahti taas ja mietti millainen hirmu Acamas makuuhuoneessa mahtoi olla. Nopeasti nainen tosin vakavoitui, kääntyessään katsomaan jälleen Nuoa ja nyökäytti päätään, osaamatta sanoa mitään. Loitsut olivat vaikeita, varsinkin ilman sanakirjaa..
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 22, 2012 23:12:46 GMT 3
Nuo nyökäytti päänsä ylös ja koitti piristyä. "No, se vellomisessta, puhutaan jostain mukavammasta. Taidan olla sinua hieman pieni kokoisempi, tai ainakin lyhyempi mutta olemme aika saman malliset, jos haluat, saat koittaa noita yllesi. Luulen että ne kyllä sopisivat ja jos haluat voin opettaa jokusen tempun tällä." Hän sanoi, ottaen keihäänsä syliin. Se oli aika tavallinen pistokeihäs mutta siihen oli kiinnitetty punainen tupsu, terän ja varren yhtymä kohtaan, tämä oli tyypillistä Nuon kotimaassa.
|
|
|
Post by rosuto on Jan 23, 2012 0:09:45 GMT 3
Mirael innostui heti. "Oikein mielelläni! En ole ennen sovittanut tuollaisia, olen kyllä joskus joutunut auttamaan niiden pukemisessa, sellaisten jossa oli kauheasti remmejä ja erillaisia paloja ja.. Se oli kamalaa." Hän irvisti muistolleen ja alkoi sitten sovittelemaan paloja päälleen. "Mitenkäs.. Mitenkäs nämä oikeastaan sitten tulevat? Miten tämä pysyy tässä?" Hän piteli paloja ja koitti tajuta niiden päälle jotain. Ja kun hänellä oli niin paljon ongelmia haarniskan kanssa, hän luovutti aseen suhteen. "Kuule, jos tahdot pysyä hengissä, et anna minulle tuota keppiä. En saa edes tätä haarniskaa päälleni!"
|
|
|
Post by Rusalka on Jan 23, 2012 0:17:53 GMT 3
Nuo ei vonut olla naurahtamatta hieman, Miraelin koitokselle saada panssaria ylle. "No minä voin näyttää edes tämän." Hän otti toisen rannesuojan ja tarttui Miraelia hellästi kädestä, hän asetti suojan hänen käsivarrelleen ja sitoi sen kiinni. Vaikka yhdestä rannesuojasta ei olisi soturille paljon iloa taistelussa, koristi panssari somasti muiden vaatteiden kera. "Noin, haluatko kokeilla vielä noita muita vai riittääkö tämä?" Nuo kysyi ystävällisesti.
// Kait auto kädestä tarttuminen taas kävi? //
|
|