|
Post by submarine on Jan 5, 2012 20:29:36 GMT 3
((Jatkoa metsän puolelta.)) Paksussa kallossa ja aivoissa, joita ei koskaan oltu todettu erityisen tärkeiksi, oli se etu että niiden murjomisella ei ollut pidemmän päälle erityisen suurta vaikutusta. Vaun, toisin kuin Cain, havahtui takaisin todellisuuteen varsin hyvinvoivana ja päänsäryttömänä. Mitä nyt hetken verran piti hieroa leukaa, johon joku oli onnistunut humauttamaan varsin mojovan alakoukun - tai niin miehenköriläs ainakin aikoi, kunnes sai huomata kätensä olevan varsin ikävän lyhyessä kahleessa. Hetken verran jatkui turhautunutta nykimistä, kunnes tämä totesi sen olevan varsin vahvaa tekoa, tuhahti ja vilkaisi jopa mitä ympärillä parhaillaan tapahtui. Eipä erityisen paljoa, mutta mikäpä siinä. "Kiittäkööt onneaan etten ollut juonut enempää. Olisin voinut käydä vaikka häijyksi", Vaun soi lausua ei-oikeastaan-kenellekään, ennen kuin äkkäsi terävänä tapauksena lähimaastoon kahlitun lohikäärmeen. Seurasi tuhahdus, jonka jälkeen mies rykäisi ja sylkäisi varsin komeassa kaaressa kahlehditun, täysimittaisen lohikäärmeen suuntaan. "Yhä ruma, huomaan. Noh, tässähän sitä sitten nökötetään kauniisti kaksikkain", Vaun tuhahti, venytellen siinä määrin kuin nyt ikävän rajoittavat kahleet sellaisen sallivat. Pakko myöntää, nämä pirulaiset osasivat ainakin napauttaa, jos ei muuta. Täytyisi muistaa kiittää oikein kädestä pitäen, kun vastaan tulisi se varsinainen pääpiru, kreivi olimikäoli - siis siitä irtonaisesta kädestä, jonka tämä ensitöikseen repisi irti miehen ruhosta. Kiitoksena kaikesta tästä, ja eritoten samaan häkkiin sullomisesta tämän idiootin kanssa. Oikeastaan ketaralla voisi sitten murjoa vaikkapa sen haltianrääpäleenkin, arvostaisi varmasti kun saisi kuolla herransa kädestä. "Ja kuten näemme, jäin silti voitolle! Sinä urpo et pääse edes mongertamaan kunnolla, minulta kyllä luistaa!" Vaun jatkoi nälvimistään, piittaamatta selvästikään omasta tilanteestaan. Jos kerran oltiin samassa veneessä, niin vähintäänhän sitä piti hieman keinuttaa. "Puhumattakaan siitä, että minä olen yhä aivan yhtä komea kuin aikaisemminkin, ja sinä edelleen ruma ja karvaton!" Hetken verran korsto nyki taas kättään, aivan kuin vain kokeillakseen olisivatko kahleet mahdollisesti höltyneet muutaman minuutin aikana, ja tuhahti sitten - ikävän kestäville kahleille ja heti perään kärähtäneille, repaleisille vaatteilleen. Viittakin oli ikävästi riekaleina. "Hei vajaamieliset äpärät! Ei teillä paskiaisilla olisi pientä hörppyä piestylle!? Joudun tuijottelemaan jotakin pirun isoa matoa ja se on melkein yhtä ruma kuin äitinne, joiden kanssa vehtasin viime yönä! Antakaa nyt vähän, minä haistan sen viinan tänne asti! Lupaan että kuolette kaikki nopeasti ja melkein tuskattomasti kun olette tuollaisia heiveröisiä surkimuksia! Pieni huikka nyt, hei!" Vaun jäi sitten huutelemaan kohti kaltereita, yrittäen selvästikin rienata hieman vankien kuljetuksesta vastaavia vartijoitakin. Mitäpä sitä säästelemään, kusessa oltiin jo joten lisää päälle ettei tarvitsisi turhaan kahlailla. "Sitä paitsi tämä keikkuu ja heiluu kuin isienne nyrkit kun äiti poltti ruuan! Ja... äh, paskat tästä, te olette kaikki surkeita paskoja ja minä tapan teidät kaikki hyvin julmasti ja alentavasti jos ei viina ala virrata! NYT!" päätettiin loppua kohti hieman tiivistää. Ainakaan Vaun ei pelännyt ketään tai mitään, se oli varmasti tullut jo selväksi jokaiselle. Pitipä sitä hieman polkea jalkaakin niin että kolisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 5, 2012 22:36:12 GMT 3
Vaunin heittäessä ensimmäisen loukkauksensa, Cain lähinnä tuhahti vastaukseski - se kun oli selkein tapa lohikäärmeelle ilmaista itseään tällä hetkellä. Tuhahtelu ja ärtyneenä tuijotus. Lisko ei tuntenut itselleen tyypillistä paniikkia jostain syystä, ja tämä oli siitä outoa. Yleinen ylimielisyys ja ärtymys maailmaa kohtaan olivat päällimmäisiä tunteita, unohtamatta tietenkään ärtymystä Vaunia kohtaan. Vihaa se ei enää ollut, kuumin hetki oli laantunut - ja tuo yritti keskittää ajatuksensa pakenemiseen, vaikkei oikein saanutkaan päähänsä mitään kovin kummoista.
"Mkä pkkomielle sslla n karrvttmuten?" lohikäärme yritti kysyä ärtyneenä toisen alkaessa taas puhumaan karvattomuudesta. "Lsskot hrvmmin kssvavt krrrvja", tuo jatkoi opettavaisena. "Stä ptsi, let mlko rrma tmmsnaki itski", Cain yritti parhaansa mukaan nälviä, mutta operaatio oli melko hankala kun puolet sanoista olivat epäselviä murahduksia. Eipä tuo ollut varma saiko toinen edes selvää, mutta toivottavasti edes pilkkaava sävy meni perille.
Kun köriläs alkoi huutamaan vartijoille, lisko katsoi touhua huvittuneena. "Mtä ssä lluult tll savvs aikn", tuhahdettiin kun kahlehdittu ryökäle alkoi huutamaan vartijoille. Eipä tosin punaista käärmettä olisi haitannut jos Vaun olisi nyt päässyt vapaaksi riehumaan, toinen todennäköisesti vahingossa vapauttaisi Caininkin siinä vaiheessa. Ja vaikkei sitä tekisikään, niin todennäköisesti ryökäleen vihan välitön kohde olisi ulkona olevat vartijat, ja Cain olisi valmis vaikka perhana kannustamaan tuota siinä vaiheessa. Liskon hämmästykseksi häkkiä peittävää liinaa vähän raotettiin, ja kaltereiden välistä esiin pisti muutama juopunut vartija. "Kovat on puheet pashkiaishel!" "Prkl tapoit Hanshin ja Rolfin!" "Nii! Ja shen, kukasshe ny olikaan, she yksh joka kuol aamulla vammoihinsha" "Eiksh niitä ollut usheampi?" "Emmätiiä" "Ttu shulle mitään anneta! Korkheintaan turphaan! Parin tunnin pääsht lähtään matkhaan, ja shit parin päivän pääsht pääshet kreivin eteen! Kokoelman parhaaksh friikiksh!" vartijat ilkkuivat Vaunia (ja huutelivat vähän muutakin), heristellen pullojaan ja nyrkkejään tuon suuntaan. Pysyttelivät kuitenkin jonkun verran kaukana tuosta, ilmeisesti nämä olivat olleet niitä sotilaita jotka olivat olleet tappelemassa körilästä vastaan, eivätkä halunneet riskeerata tovereidensa kohtaloa. Cain huomasi häntä lähimpänä olevan tunkevan kättään lähes liskon kynsien ulottuville, kun humalainen vartija keskittyi lähinnä Vauniin, ja päätti pitää tätä silmällä. Lisko kyllä ottaisi pienestäkin mahdollisuudesta kostaa vangitsemisensa kaiken irti, ja päättikin tarkkailla tilannetta hiljaa, humalaiset kun eivät näyttäneet juuri nyt kiinnittävän häneen turhan paljoa huomiota - ei fiksua, mutta vartijat olivat ilmeisesti ryypiskelleet jo jonkun aikaa. Varomattomuuden tuo kyllä aikoi kostaa, humalaiset vartijat saattaisivat jopa hetkeksi unohtaa häkissä olevan kaksi asukkia, jos Vaun tarpeeksi suututtaisi vartijat - jotain minkä lohikäärme oletti olevan lähestulkoon varmaa.
Ulkona henki tarkkaili tilannetta näkymättömänä, yrittäen keksiä jotain keinoa autaa vangittuja - tai ainakin Cainia, edesmennyt lohikäärme alkoi epäillä Vaunin olevan menetetty tapaus, joka ansaitsisi kreivin kynsiin joutumisen. No, sitä voisi miettiä sitten tarkemmin kunhan jokin keino löytyisi. Vähän tuo yritti myös tarkkailla josko jossain näkyisi sitä rotan ja lohikäärmeen sekasikiötä, tuolla kun oli yksi suuri etu mitä haamulla ei ollut, fyysinen ruumis.
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2012 15:49:49 GMT 3
Cain, lohikäärmeenä, mumisi jotakin kuonokoppaansa, ja Vaun soi tälle varsin huvittuneen tuhahduksen ilman pienintäkään merkkiä minkäänlaisesta nyreydestä. Ja miksi tämä nyreä olisi ollutkaan? Kaikilla muillahan meni nyt huonosti, mikä pitkälti riitti korstolle oikein hyvin tyytyväisyyteen. "Jos opettelisit puhumaan niin voisin saada selvää tuostakin mongerruksesta! Paitsi etten halua tai usko sinulla olevan mitään fiksua kerrottavaa muutenkaan, joten turpa kiinni", miehenköriläs hörähti, sylkäisi taas varsin huolettomasti lohikäärmeen suuntaan ja virnisti vähintäänkin räävittömästi. Tämä oli jo melkein päässyt unohtamaan, miten uskomattoman totisesti nämä urpot aina ottivat itsensä, ja miten erinomaisina pitivätkään itseään. Lohikäärmeet, typeryyden huipentuma. "Samapa tuo, ne aikovat tehdä sinusta sitä paitsi takin, tiesitkö? Paska takkihan siitä tulee, mutta parannus kuitenkin", lisättiin perään. Omasta kohtalostaan pedonkasvoinen ei varsinaisesti lausunut tuon taivaallista sanaa. Vielä ainakaan.
Olipa miten oli, onnistui pieni möykän pitäminen keräämään huomiota jo varsin juhlakuntoon päässeiltä vartijoiltakin. Nämä eivät selvästikään olleet millään tavalla turhan riemukkaita tilanteesta tai päätään aukovasta miehenjätistä häkissä, tilanteessa jossa tämän olisi kaiketi ollut paras olla hyvin, hyvin hiljaa. Vaan ei, siitähän se riemu vasta repesi kun miesjoukko hieman rääpi päätään takaisinpäinkin ja uhitteli. "Voi kultapienet, minä tapan jokaisen teistä huoranpenikoista, älkää yhtään huoliko ettette tekin pääsisi kokeilemaan tosimiehen nyrkkiä! Sillä aikaa, raahatkaa ne tutisevat perseenne tänne ja antakaa sitä viinaa tai tulen hakemaan, urpot! Te ja teidän paskat toverinne olette pelkkä surkea vitsi ja minä vain parantelin sitä hieman! Kolautin ihan uuteen uskoon! Ja kun te olette kompostia, etsin surkeat vaimonne ja lohdutan heitä oikein olan takaa! Kuuluuko, mitä!?" Vaun karjui pitkän linjan mukaan niin että kuului ja pitkälle. Fiksumpi olisi voinut olettaa jopa, että korstolla oli jokin ovela suunnitelma, saada koko vartijajoukko herpaantumaan ja sitten paeta jotenkin näppärästi, mutta ei. Jos aivan tarkkoja oltiin, tämä veti täysin perstuntumalta, huusi mitä huvitti eikä miettinyt sen enempää. Paskaakos tässä pohtimaan, oli se aina ennenkin toiminut näin. "Ja sinä perunanenäinen junttikustaa siellä, sinä jolla oli ne helvetinmoiset hörökorvat! Jos saat koskaan tilaisuuden lisääntyä, säästä meidät kaikki!"
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 6, 2012 20:53:28 GMT 3
Lisko katsoi toista vähän oudoksuen, kun tämä alkoi jauhamaan jotain takiksi tulemisesta, ja totesi tämän vain heittävän tyypillistä herjaa. Hämärästi Cain muisteli jonkun uhonneen takiksi tekemisestä eilen, mutta oli melko varma että kyseessä oli ollut perusteetonta uhoa. Jos sieppauksen syynä olisi ollut jotain sellaista, lohikäärme olisi jo kuollut. Oikeastaan Cain ei tiennyt juuri miksi kreivi Arman halusi saada hänet hengissä kiinni, mutta jotain tekemistä sillä taisi olla amuletin kanssa - haamu oli joskus kertonut, että kreivin isä ja isoisä olivat aikoinaan yrittäneet myös ottaa edesmennyttä lohikäärmettä kiinni, tosin epäonnistuen katastrofaalisesti, edellinen kreivi oli ainakin menettänyt henkensä Cainin edeltäjän kynsissä, mutta ei valitettavasti ennen kuin oli saanut perillisen.
Lohikäärme pisti tyytyväisenä merkille ettei Vaun pettänyt, mitä tuli humalaisten vartijoiden ärsyttämiseen. Jotkut humalaisista vartioista jopa rupesivat nostelemaan maasta lunta, ja heittelemään kahlehdittua körilästä lumipalloilla. Osa jopa laski pullonsa häkin sisälle, tasaiselle alustalle jotta voisivat paremmin pommittaa Vaunia, tosin sen verta kauaksi Vaunista ettei tällä ollut mahdollisuuksia yltää yhteenkään. Yksi pullo oli juuri ja juuri lohikäärmeen ulottuvilla, mutta lisko päätti olla koskematta siihen - pullon kaataminen tai ihan vain vartijoille pottuiluksi Vaunin luo tökkääminen ei ollut tarpeeksi hyvä kosto varomattomille vartijoille. "Shie oot harvinaishen tyhmä! Ei mulla oo pottunenää! Äitish thaish olla peikko ku noin tyhmä oot!" "Joo, ja isäsh karhu!" "Karhut on hienoja eläimii, älä ny loukkaa niit!" "No loukkashinhan minä peikkojaki!", viimeistä kommenttia seurasi yleinen röhönauru, ennen kuin joukko kumartui taas pois näkyvistä nostamaan lisää ammuksia maasta. Liskoa lähinnä oleva oli tehnyt sen virheen mitä lisko oli odottanutkin, ja tunki kätensä lunta nakatessaan liian lähelle pedon kynsiä. Enempää odottelematta Cain iski, tarraten vartijan käteen ja yrittäen vetää tätä häkin sisälle.
Humalaiselta kesti sekunti tajuta mitä tapahtui, ennen kuin tuo katsoi tämän käden napannutta liskoa. "Trrrve", Cain murisi, ja mies alkoi huutamaan täyttä kurkkua. Liskon pettymykseksi kalterien rako ei ollut tarpeeksi leveä että mies olisi mahtunut välistä, eivätkä kahleet antaneet liskolle muutenkaan tarpeeksi liikkumistilaa vetää tuota kunnolla. Kiroillen muut humalaiset yrittivät vetää kirkuvaa toveriaan vapaaksi, mutta liskon ote kädestä oli vahvempi kuin humalaisten - varsinkin kun humalatilastaan johtuen nuo eivät oikein saaneet kunnolla vedettyä. "Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?" ulkona huudettiin, ja raskaat askeleet lähestyivät häkkiä. Haarniskoitu ogre tuli ilmeisestikin katsomaan mitä muut vartijat oikein sekoilivat, eikä pitänyt näkemästään. Vaikka ääni oli tyypillisen ogremainen, eli möreä ja matala, niin sävy oli epätavallinen - se oli kuin joukkojen komentajan, ei tavallisen typerän jätin. "Lishko nappash Renbyn käen!" "En näe ongelmaa", ulkoa kuului ennen kuin jätti veti hieman häkkiä peittävää kangasta pois tieltä, veti miekkansa, ja iski vartijan käden poikki yhdellä liikkeellä. Ogre oli ottanut kypäränsä pois päästä, paljastaen arpien täyttämän naaman, isoimpana ja näkyvämpänä huulet rikkova pystysuora ja valtava vanha arpi. Hyvin hoidetut lyhyet hiuksetkin tuolla olivat, mitkä haarniskan kanssa saivat tuon näyttämään perinteisen ritarin irvikuvalta. "Seuraava joka tunkee tuonne kätensä - tai mitään muutakaan - saa hoitaa noiden ruokkimisen. Onko selvä?" ogre ärähti, samalla kun huutavan miehen ääni muuttui hitaasti hiljeneväksi ulinaksi. "Ja sitokaa tuon idiootin tynkä", jätti vielä ärähti, ennen kuin ulkoa kuului raahamisen ääniä kun vartijat veivät kumppaninsa pois. Ogre vielä vilkaisi molempia häkissä olevia, ennen kuin lähti pois itsekin.
Cain katsoi kynsiinsä jäänyttä kättä, kohautti olkiaan, ja tökkäsi sen häkistä ulos, ja havaitsi humalaisten jättäneen pullonsa sisään, joista yksi oli jopa juuri ja juuri liskon ulottuvilla, uutukaisen käsipuolen jättämä pullo. Lisko näytti joten kuten itseensätyytyväiseltä, ja teeskenteli ettei huomannut lähes kynsiensä vieressä olevaa vielä puolillaan olevaa pulloa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2012 1:48:44 GMT 3
Vaunia miesten ärtyminen ja ärinä ei ainakaan, yllätys yllätys, millään tavoin häirinnyt, haitannut tai kauhistannut. Vielä mitä, moinenhan oli suorastaan riemukasta! Ensimmäiset humalaiset honotukset kirvoittivat korstosta hyvin topakkaa hohotusta ja melkeinpä huvittunutta häkinreunojen pieksäntää minkä tämä nyt kahleiltaan kykeni. Ja loput... loput vain kiihdyttivät linjaa. Tämä ei ollut miehelle uhittelua, vaan haaste rääpiä päätään vielä kovempaa ja antoisammin. "Kokemuksesta puhuu! Ties minkä kanssa on rumat äpäränsä vääntänyt kun ei naista saa!" Vaun ulvaisi varsin hulvattomana, vaikka tämän silmät kävivätkin kerran jos toisenkin ikävästi ulottumattomiin jätetyssä viinapullossa. Ai että moinen olisi tehnyt mukavaa kuivahtaneille suupielille... ikävä kyllä edes jalalla hivuttamalla ei yltänyt, nekin kun oltiin julmasti kahlittu seinään. "Ja sitä paitsi..." Vaun aloitti, mutta tämän ei oikeastaan tarvinnut edes jatkaa saadakseen aikaan meteliä ja raivoa - olkoonkin että meteli oli hieman erilasta kuin oli ollut tarkoitus ja raivo tuli väärältä suunnalta. Olipa miten oli, oli silti melko komea näky kun lohikäärme kiskoi kaltereita vasten piruparan ketaran runnottavaksi. Hetken verran miehenköriläs tuijottelikin näkyä varsin hiljaa, ja repesi sitten nauramaan. "Katsos perhana! Ojentaisin auttavan käden, mutta sinulla on jo!" Vaun hörähti ja sylkäisi sitten riemukkaasti kattoon.
Ja kohta seurasikin sitten varsin hyvin lisää riemunaihetta, kun paikalle marssi pikkusurkimusten isopomo. Hunööveriä, pokkurointia, vikinää, sitä tavallista sarjaa. Tämä jätti vaikutti tosin hiukkasen fiksummalta kuin keskivertoyksilö, mihin ei tosin paljoa vaadittu. Otteet olivat tosin hyväksi havaittua peruslinjaa, sillä sen sijaan että jumiin jäänyttä kättä olisi vaikka yritetty irroittaa lohikäärmeen otteesta, se irrotettiin... kokonaan. Miekka heilahti, ja Vaun oli taas hetken vaiti ennen kuin ulvoi naurusta. Tämä oli nyt kai sitä kuuluisaa mustaa huumoria, kädetön urpo oli nyt sitä selvästi ja kunnolla kaiken kansan edessä. "No jaa, nyt saattaisit kyllä tarvitakin jo sitä auttavaa kättä! Katson jos saan tuon antamaan sen vielä takaisin! Kätevää, eikö!?" Vaun hörähteli mielestään varsin näppärille vitseilleen, tuhahti ja vaikeni sitten, kun pienen pelottelun ja raajojen irrottelun jäljiltä pelästynyt surkimusjoukko otti etäisyyttä kunnolla ja nopeasti. Näin pienestä pelästyivät...
Kun häkkiin laskeutui taas varsin ikävä hiljaisuus, hakeutuivat Vaunin silmät ja huomio melkoisen nopeasti takaisin viinapulloon. Siinähän se nökötti, ikävästi poissa ulottuvilta. Puolillaan ja niin kutsuvana... hitto vie, sehän taisi oikeasti kutsua! Tai sitten se oli vain ilmavirta joka vihelsi pullon suulla, mutta samapa se, lopputulos oli silti aivan sama: viinanhimo, vanha ja hyvä ystävä, teki tuloaan kovaa vauhtia. Pedonkasvoinen mies tiirasi putelia yhden ainoan näkevän silmänsä läpi, kokeillen jälleen kerran (ja jälleen turhaan), josko ketju antaisi myöten. Reekele oli niin lähellä. "Hei lisko! Tökkää se pullo tänne! Sinun kaltaisesti surkimus sillä kuitenkaan mitään tee", Vaun aloitti varsin äreästi, hapuillen viinaputelia kuin mikäkin nälkäinen eläin herkkupalaa. "Ihan oikeasti hei, avita nyt vähän niin en välttämättä hakkaa sinua hengiltä kun päästään ulos täältä! Annan... ainakin muutaman askeleen etumatkaa!" lupaili mies avokätisesti, välittämättä ilmeisesti hiukkaakaan, että säästämislupauksia heiteltiin huomattavasti kookkaammalle lohikäärmeelle. Tosissaan tämä silti oli, kuten tyhmyyksissään aina.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 8, 2012 22:51:55 GMT 3
Pyyntöjen alkaessa kuulua, iso lisko katsoi pulloa edessään kuin olisi nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Hetken lisko jatkoi hämmentyneen esittämistä, jopa tökkäsi kynnellään pulloa niin kuin ihmetellen mikä se oikein oli, ennen kuin virnistäen otti pullon käpäläänsä - tosin virnettä hädin tuskin näkyi kuonokopan takia - ja viskasi sen Vaunia kohti. Kahleiden takia heittoi ei tarkin mahdollinen ollut, mutta köriläälle pitäisi silti olla täysin mahdollista napata pullo ilmasta kiinni. Varsinaisesti uhkauksista ja lupauksista Cain ei välittänyt, mutta tuo arveli että toisen kontribuutio humalaisen rankaisemiseen piti palkita jotenkin - ja ehkä se saisi myös toisen suhtautumaan liskoon hieman myönteisemmin.
Pullon viskauksen jälkeen Cain yritti parhaansa mukaan asettua makuulle mukavaan asentoon, mutta kahleet eivät oikein antaneet kunnon asennolle mahdollisuuksia. Jotain epäselvää tuo kiroili kuonokopan läpi, ennen kuin totesi päässeensä niin mukavaan asentoon kuin mahdollista, ja laski päänsä lepäämään lattialla, ennen kuin sulki silmänsä ja rupesi käymään mielessään läpi päivän - tai oikeastaan yön - tapahtumia. Kriittisesti noita katsoessaan Cain alkoi tuntea olonsa pikkuhiljaa aina vain huonovointisemmaksi, hän oli käyttäytynyt yöllä täysin normaalin vastaisesti, ja mikä pahinta tajusi nauttineensa niiden muutaman onnettoman tappamisesta minkä tuo oli vangitsemisen yhteydessä onnistunut tekemään. Kun tuo lopulta sai ajatuksissaan kiinni nyky-hetken, ja tajusi miten sadistinen äskettäinen teko oli ollut ja miten pahassa pulassa tuo olikaan, Cain oli käytännössä romahtanut henkisesti. Tuo lukitsi mielestään melkein kaiken ulkomaailmasta tulevan informaation, ja lähinnä kiersi ajatuksissaan samaa kehää.
Liskon keskittyessä ajattelemaan, tuo käytännössä lopetti reagoimisen toisen tekoihin. Ulkoisesti liskon sisällä käyvä myllerrys ei aluksi näkynyt - mitä nyt tuo tuntui pikkuhiljaa yrittävän käpertyä sykkyrälle, siinä onnistumatta samasta syystä mistä mukavan asennon haku ei onnistunut. Jossakin vaiheessa tuo alkoi pikkuhiljaa lyömään päätään lattiaan, ja mutisemaan jotain. Ensin molemmat asiat olivat melko huomaamattomia, tuo tuskin nosti päätään ennen iskua lattiaan, ja äänikin oli hiljainen, mutta pikkuhiljaa molemmat yltyivät kaikin tavoin kunnes toisen pitäisi olla kuuro, sokea ja tuntoaistiton ollakseen huomaamatta liskon käytöstä, kun pään jatkuvasta lyönnistä häkin lattiaan lähti valtava meteli ja iskujen voima oli tarpeeksi kova että lattia tärähteli niiden voimasta. "Nn le hrrviö", olivat ne kolme sanaa mitä tuo toisti koko ajan kauhistuneella äänellä. Jossakin vaiheessa haarniskoitu ogre kurkkasi häkin sisään, katsoi liskoa hetken, kohautti olkiaan, ja lähti pois. Köriläs saattoi huomata, että jätillä oli kaulassaan kolme avainta - epäilemättä kahleiden ja häkin avaimet. Jätille ei maksettu tarpeeksi, että hän olisi asiaan puuttunut kun lisko ei kuitenkaan näyttänyt olevan vaaraksi itselleen tai muille. "Perhanan hirviöt", jätti mutisi ennen kuin katosi pois näkyvistä. Ulkoa alkoi pikkuhiljaa kuulua enemmän ääniä, ja jonkun verran uusien äänien pitämää humalaista laulua, ilmeisesti loputkin palkkasoturit alkoivat saapua takaisin - myös loput ogret. Aurinkokin alkoi pikkuhiljaa nousta, vaikkei sitä häkin sisällä nähnytkään.
Ulkona ympäristöä tarkkaillut henki alkoi turhautua rottalohikäärmeen etsimiseen, ja päätteli että toinen joko ei ollut paikalla, tai oli sitten tarpeeksi hyvin piilossa ettei hän sitä löytäisi. Häkistä kuuluva meteli myös huolestutti tuota, ja tuo liisikin tuonne, ilmestyen katon läpi häkin sisälle. Hetken tuo katsoi päätään hakkaavaa suurta liskoa, yritti jotain huutaakin tuolle -"Cain! Cain! Huomio! Perhana!" -, ilmaa jäähdyttää suuren liskon pään läheisyydessä, mutta mikään ei kiinnittänyt olennon huomiota. "Voihan helvetti", vanhan lohikäärmeen haamu sanoi huolestuneena, ja käänsi huomionsa toiseen kahlehdittuun. "Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?", tuo kysyi Vaunilta. Hengen äänestä paistoi aito huoli, jotain minkä tuo olisi saattanut yrittää peittää köriläältä, jollei tilanne olisi näyttänyt pahalta. Henki oli nähnyt nuoren lohikäärmeen menevän yhtä lukkoon vain kerran aikaisemmin kun lohikäärme oli toiminut täysin vaistojensa ja raivon varassa ja oli aiheuttanut monien kuoleman, myös monen viattoman, ja silloin ainoa syy miksi Cain oli onnistunut pääsemään jumiutumisen yli oli se, että Hurtta oli tullut paikalle, saaden liskon itsesuojeluvaiston ja pelon ajamaan henkisen kauhun yli. Nyt hengen pitäisi yrittää keksiä jotain muuta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2012 0:25:37 GMT 3
Vaikka tyhmä olikin, osasi jopa Vaun uumoilla, ettei tätä pyyntöä tultaisi täyttämään. Oikeastaan korsto ei olisi ollut mitenkään edes yllättynyt jos Cain olisi saman tien murskannut koko pullon kun sitä kohti osoitettiin mitään mielenkiinta. Ja niinhän se käpälä liikahtikin... ja sysäsi kuin sysäsikin sitten varsin puolihuolimattomasti pullon kohti miehenkörilästä. Vaun päästi jokseenkin järkyttyneen älähdyksen kun herkkupala lähestyi vaarallisen holtittomasti, ja heittäytyi pelastamaan minkä vain kahleet sallivan, kuin mikäkin sankari syöksymässä nappaamaan pikkulasta tai jotakin sellaista. Ja vaikka siitä melkoista ähellystä seurasikin, onnistui pedonkasvoinen lopulta jopa nappaamaan jänteviin sormiinsa armaan pullonsa. Armas pullo olikin sitten seuraavat viitisen silmänräpäystä, kun Vaun päästi "Kylä lähtöö!" -tyylisen hohotuksen, ennen kuin kiskaisi pullon huulilleen ja joi ahnaasti kuin nääntyvä. Ihanainen alkoholi, jumalainen paska kotipoltto, se oli miehelle kuin rintamaitoa vastasyntyneelle. Ja varsin ikävän nopeasti se olikin taas sitten ohi. Viimeisetkin pisarat tämä lipoi torahampaiseen kitaansa, ravisteli sitten pulloa kuin olisi jotenkin yrittänyt tuputtaa sieltä vielä lisää ulos ja tuhati pettyneenä. Kaikki hyvä loppui aikanaan, tällä kertaa aivan liian nopeasti. Viimeisen puolityytyväisen hymähdyksen jäkeen korsto paiskasi pullon kaltereiden välistä menemään niin että kilisi. Aikansa kutakin.
"Tjaa, kiitosta. Saattaa olla etten..." Vaun aloitti jopa aavistuksen vähemmän äreänä Cainin suuntaan massiivisen röyhtäyksen jälkeen, mutta jäikin sitten vain tuijottamaan suorastaan hölmistyneenä kun lohikäärme näyttikin menevän äkkivaroittamatta jonkinlaiseen psykoosiin ja ilman sen suurempia paukuttaa päätään häkin lattiaan. Hetken aikaa miehenjätin onnistui vain tuijotella ainoa näkevä silmä sirrillään, ennen kuin tämä hieraisi turhautuneesti sekaista kuontaloaan. "Mitä hittoa sinä urpo oikein teet! Lopeta! Hei, anna olla!" Vaun ärähti lopulta varsin äreästi. Ei tämä välittänyt paskaakaan siitä miltä tämä kaikki näyttäisi tai kuulostaisi ulospäin, mutta otuksen touhu hermostutti korstoa melkoisesti. Tällä ei ollut hajuakaan mitä se oikein hautoi, mutta mitään hyvää tällainen ei voinut olla. Ja reekeleen pullokin oli jo paiskattu säpäleiksi ja pois. Eikä tämän hiiltyneiden, riekaleisten vaatteiden joukossa ollut oikeastaan mitään, millä kiskaista pirun riehuvaa elukkaa. "Lopeta tyhmä! Nyt! LOPETA TAI HAKKAAN SINUT REEKELEEN IDIOOTTI EIKÖ KUULU!?" alkoi Vaun hermostuksissaan uhitella ja polkea itsekin jalkaa, onnistuen oikeastaan vain lisäämään melun määrää.
Hetken perästä, kukaties kaikkien onneksi, paikalle syöksähti jälleen sama haamuntapainen ilmestys, joka nyt ikävä kyllä ei saanut Cainiin oikeastaan mitään tolkkua ärinästään huolimatta. Vaunin se tosin vaihteeksi sai jopa rauhoittumaan, jokin äärimmäisen nyreästi ja puolittaisesti. Kaikki oli reekele juuri tätä ja paskaa ja lohikäärmeetkin takoivat aivojaan hajalle lattiaan ja... "No terpeleestäkö minä tiedän!? Jotain se alkoi mongertaa ja tappaa itseään tuohon! Minä mitään sille voin jos se sekoaa!" Vaun ärähti, osoitellen epämääräisesti psykoosissa örveltävän Cainin suuntaan, ennen kuin huitaisi seinää takanaan ja vilkaisi tuskaisen turhautuneesti ulos. "Hei pikkupaskat! Päästäkää minut ulos täältä, tuo isompi paska sekosi ja on huonoa seuraa! Kuuluuko jumalauta, ottakaa siltä helvetillisen rumalta tekeleeltä ne avaimet pois ja tulkaa tekemään jotain säälittävän nälkäpalkkanne eteen! Kuuluuko!? Nyt tänne sieltä tai hakkaan teidän kaikki!" keskittyi Vaun karjumaan ulos, lähestyvien äänien suuntaan elätellen toiveita että vartijajoukosta ja jätistä löytyisi vastaus pakenemiseen, jos nyt ei muuta. Oli tämäkin!
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 9, 2012 2:01:58 GMT 3
((jäätävän kokoinen infodump vuoro))
Henki ei ollut varsinaisesti yllättynyt ryökäleen tiedottomuudesta liskon sekoamisen syistä, olipahan kuitenkin toivonut että syynä olisi ollut jokin selkeä syy. Silloin tilanteen korjaaminenkin olisi todennäköisesti ollut joten kuten helppoa, nyt haamun pitäisi - ainakin hetkeksi - palata Cainin pään syövereihin, selvittääkseen mistä on kyse. Körilään möykätessä vartijoille, haamu liiti lohikäärmeen pään viereen, ja katosi näkyvistä.
Joku oli ilmiselvästi tulossa katsomaan, että mitä oikein oli tekeillä kun liinaa vähän raotettiin. Tosin, ennen kuin vartija tai vartijat kerkesivät edes kunnolla tulla esiin, jonkun matkan päästä kuului vanhan tutun haarniskaogren huuto: "EIKÖ SE PERHANAN SANA KUULU, SINNE EI KUIKUILLA! TE IDIOOTIT OLETTE SITTEN RUOKINTAHOMMISSA! JA NYT HELVETTIIN SIELTÄ!". Ogren karjunta sai vartijat katoamaan taasen - onnettomat taisivat olla vasta tulleet leiriin, eivätkä täten tienneet mitään aiemmasta ukaasista-, ja hetkeksi epämääräiset juhlinnan äänet hiljenivät, kunnes ne taas jatkuivat. Tosin hieman hiljaisempina, ilmiselvästi komentoasemassa oleva jätti oli pahalla tuulella ja halusi kurittaa ketä tahansa joka nyt sattui tulemaan kohdalle. Aina välillä ulkoa kuuluikin möykettä kun joku onneton sattui tekemään jotain väärin.
Henki ilmestyi jälleen esiin, ja liisi taas Vaunin eteen, kuitenkin katsellen välillä huolestuneen oloisena päätään hakkaavaan ja mumisevaan lohikäärmeeseen. Ongelma oli kyllä selvinnyt, mutta sen ratkaisu sen sijaan... Haamulla oli yksi idea, joka saattaisi saada Cainin lopettamaan ja tulemaan takaisin järkiinsä, ehkä enemmänkin, mutta ongelmaksi tuli se, että hän tarvitsisi ryökäleen apua. Henki ei oikein arvostanut ryökäleen persoonaa, eikä hän oikein ollut varma suunnitelman toimivuudesta - lopputuloksena Cain kyllä luultavasti lopettaisi päänhakkaamisen, mutta sivuvaikutukset saattaisivat olla arvaamattomat. Pakko yrittää, henki totesi huokaisten hetken mietittyään ja katseltuaan Vaunia mietteliäänä.
"Luulen keksineeni keinon saada Cain rauhoittumaan," haamu aloitti, vilkaisten vielä viimeisen kerran päätäänhakkaavaa liskoa toiveikkaana että tuo olisi lopettanut, mutta hakkaamisen jatkuessa kääntyi takaisin Vaunin puoleen ja jatkoi "mutta tarvitsen apuasi siihen. Ja ennen kuin kieltäydyt, anna minun selittää loppuun mikä on ongelma, mitä ja miten sinun pitäisi tehdä ja miksi. Kuuntele tarkasti mitä kerron, tarvitset näitä tietoja" Haamun ääni oli selvästi hermostunut, se ei selvästikään halunnut jatkaa, mutta pakotti itsensä kuitenkin jatkamaan selitystään. "Vaikka Cain on puhdasverinen lohikäärme, niin - no, hän ei syntynyt sellaiseksi. Siis lohikäärmeeksi. Ensimmäiset noin parikymmentä vuotta elämästään hän oli ihminen. Cain tulee vihaamaan minua jos tämä suunnitelma ei toimi täysin", haamu piti pienen tauon tässä vaiheessa antaakseen itselleen aikaa koota ajatuksiaan. "Hän oli aina vähän kehno kaikessa, kunnes osoitti yllättävää lahjakkuuta magian saralla. Kiertävä velho sattui huomaamaan tuon piilevän lahjakkuuden, ja passitti Cainin Sedestian - Cainin kotimaa - magia akatemiaan. Siellä Cain oli muutaman vuoden, kunnes hänet potkaistiin ulos yleisen epäpätevyyden ja kiellettyjen maagisten kirjojen tutkimisesta. Ja sitten...", uusi epävarma vilkaisu päätään hakkaavan liskon suuntaan, "ja sitten Cain palkattiin erään uutteran lohikäärmettä tappamaan lähteneen joukon maagiksi, tuo kun osasi tuliloitsuja - ja mikä tärkeintä, loitsuja joilla suojataan tulelta. Tuo lohikäärme olin minä. Joukko havaitsi ongelmakseen sen, että minä en ollutkaan tulta syöksevä, vaan päinvastoin. Jäälohikäärme taitaa olla se tekninen termi, mutta se ei ole tärkeää. Cain oli ainoa joka selvisi, tuo kun tajusi ensimmäisenä suojan olevan hyödytön ja maastoutui. Ja löysi sieltä vanhan miekan, ja kun olin aikomassa iskeä hänet kuoliaaksi, tuo jotenkin sytytti miekan tuleen - magialla olettaisin - ja onnistui viimeisellä puolustusyrityksellään iskemään tuon liekeissä olevan miekan minun onnettoman syöksyjän kitalaesta suoraan aivoihin. Henki pois kerralla, tunari-maagin onnenpotku. Ja älä naura", vanhan lohikäärmeen henki kertoi tarinaa epäröiden. Hän ei olisi halunnut paljastaa Cainin historiaa - tai sitä miten nolosti vanha lohikäärme oli kuollut -, mutta taustatiedot olisivat tarpeen kuhan hän pääsisi Vaunille uskomaansa tehtävään asti.
"Ja nyt päästään ongelman lähteelle. Minä vartioin erästä maagista esinettä - samaa amulettia mitä Cain nyt kaulassaan pitää", henki kertoi uuden pienen paussin jälkeen, osoittaen toisella siiventapaisellaan punaisen lohikäärmeen kaulassa olevaa amulettia. "Amulettiin liittyy erittäin voimakas, no, kirous paremman sanan puutteessa, vaikka henkilökohtaisesti kutsuisin sitä siunaukseksi. Aina kun amuletin edellinen vartija kuolee, lähin sopiva henkilö - yleensä edellisen tappaja - saa tehtäväkseen vartioida amulettia, asia minkä amuletti varmistaa sillä, että liian kauaksi amuletista joutuminen aiheuttaa tuskaa. Ja amuletin vartija on aina lohikäärme. Itse olin jo valmiiksi kun tapoin minun edeltäjäni, mutta Cain ei ollut, joten amuletti... muutti hänet. Pysyvästi." henki piti lyhyen tauon varmistaakseen että Vaun ymmärsi mitä hän sanoi ennen kuin jatkoi. "Amuletti myös sitoo edellisen vartijan hengen uuteen vartijaan vaihtelevaksi määräksi vuosikymmeniä, jotta tällä olisi kumppani ja opastaja", tuo nopeasti selitti, selittäen oman osansa koko hommassa. "Mutta amuletti myös muutti Cainin mielen - ja tämä on ongelman ydin - ja Cain ei halua hyväksyä tätä. Hän pitää kaikin voimin ihmismielestään kiinni, yrittäen ajatella kuin ihminen, joka ainoastaan aiheuttaa sen, että kun hän menettää kontrollin ja ajattelee enemmän kuin lohikäärme, hän toimii lähinnä vaistojensa mukaan, hallitsematta. Näit miten hän raivosi ja ylväili sinulle aiemmin oltuaan ensin täysin kauhuissaan, hän aisti sinun olevan lohikäärme ja... jostain syystä tämä sai hänet pitämään sinua, no, kuonana. Tai sitten hän aisti veljesi," henki selitti. "Pienen pieni osa Cainista ei suostu myöntämään ettei paluuta ole, hän pitelee koko ajan pientä toivonkipinää mielessään että ehkä hän jotenkin saisi ihmisyytensä takaisin. Niin kauan kuin tämä toivonkipinä on siellä, hänen persoonansa on käytännössä jakaantunut kahtia, kun hän yrittää pitää mielensä eri osat erillisinä, ja molempien huonot puolet vain korostuvat - ihmisenä Cain oli pelkuri ja tohelo, joten näin hän yrittää käyttäytyä, kun taas vaistot ohjaavat tuota olemaan ylimielinen herkästi raivostuva peto - kuten kävi aiemmin. Juuri nyt tämä kaksinaisuus aiheuttaa sen, että Cainin inhimmillisyys on täysin kauhuissaan siitä mitä tämä on tehnyt, minkä takia tämä on mennyt täysin lukkoon", lohikäärme epäili että jossakin vaiheessa Vaun oli todennäköisesti jättänyt jotain kuuntelematta, mutta nyt alettiin päästä siihen vaiheeseen missä ryökäle todennäköisesti pitäisi kuulemastaan.
"Ja nyt päästään siihen mitä sinun pitää tehdä. Sinun pitää murskata Cainin toivo paluusta entiseen. Olet loukkaamisen saralla parempi kuin minä, eikä Cain sitä paitsi ikinä kuuntele minua kun yritän saada häntä luovuttamaan ja hyväksymään tapahtuneen. Mutta sinä... Cain inhoaa sinua yhtä paljon kuin sinä häntä, ja uskoisin että kuhan saat tuon perhanan idiootin kuuntelemaan tarpeeksi julmilla loukkauksilla, toivottavasti onnistut sammuttamaan Cainin lapsellisen toivon", henki viimein lopetti pitkän selostuksensa. Hän jätti kertomatta sen, että parhaassa tapauksessa Cainin mielenpuolikkaat käytännössä yhdistyisivät, tehden nuoresta maagista aidon lohikäärmeen niin mieleltään kuin ruumiiltaan - ja että pahimmassa tapauksessa Cainin inhimmillisyys häviäisi tyystin jos tuon toivo katoaisi, jättäen tilalle vain sen saman olennon mikä oli yöllä ollut puhdasta raivoa ja ylimielisyyttä.
"Aiotko yrittää loukata Cainia niin perhanan perusteellisesti että hänen persoonaltaan katoaa pohja, vai aiotko kuunnella tuota takomista niin kauan kuin olette samassa häkissä, mikä voi olla päiviä, viikkoja, tai jopa kuukausia?" henki kysyi Vaunilta, katsoen tätä suoraan silmiin.
((Kauhee info dump vuoro, varmaan täynnä kirivireihtä kun kirjoitin näin myöhään sitä. Ja pitkä kuin mikä. ))
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2012 9:03:05 GMT 3
((Heh, aye, sehän se. Informoiva ainakin. Ikävä kyllä...))
Vaun tuijotti varsin tasaisesti, ehkäpä jopa tarkkaavaisesti, haamumaista ilmestystä, selvästikin vähintään yrittäen keskittyä. Tämän naama nyki monella ja varsin monisyisellä tavalla, mikä ei kuitenkaan varsinaisesti paljastanut vielä mitään tämän tunteista, ja vaihteen vuoksi korsto jätti jopa huutelemisen ja naljailun sikseen. Kukaties, joku optimisti olisi voinut varovasti toivoa, oikeasta keskittymisestä ongelmaan. Kertaalleen tämän käsi kohosi raapimaan päätä hämmentyneesti, sukimaan nopeasti parran reunustamaa leukaa ja pyyhkäisemään jonkin roskan ainoasta silmästä raskaan kulman alta, mutta mitään sen suurempaa tästä ei irronnut. Puhetta oli paljon, ja niin kaiketi kuultavaakin.
Ja kun Vaun lopulta soi puhua, tehtiin se kukaties todella jopa harkiten. Tämä aloitti aavistuksen varuillaan, kuin punniten puhettaan: "Minä kuulin jokaisen sanasi, ja niissä oli paljon asiaa..." Sitten tämä vaikeni, raapi jälleen partaansa ja ilman sen suurempia varoituksia sylkäisi viinanhajuisen klimpin ilmestyksen lävitse. "Vaan paha kyllä minä en tajunnut mitään vammaisesta hölinästäsi, junttikustaa! Mene muualle horisemaan seniiliä paskaasi, koska minua ei kiinnosta, nappaa, huvita tai ainakaan innosta! Ja tunge se ylimielinen örvellyksesi perseeseesi!" tämä jatkoi huomattavasti vähemmän sopuisasti, selvästikin kaikkea muuta kuin halukkaana pohtimaan tai käsittelemään koko touhua. Hukkaan meni sekin eeppinen selostus, kaikkia ei oltu tehty arvostamaan luottamuksellisesti uskottua, vakavaa tietoa. Tai tietoa yleisestikään. Ilman mitään sen suurempia varoituksia, saati sitten aikomustakaan kuunnella otuksen jatkohölinöitä, alkoi miehenköriläs repiä kahleitaan ensimmäistä kertaa todellisella antaumuksella. Ne natisivat ja valittivat, mutta eivät antaneet periksi. "MINÄ TULEN TAPPAMAAN NYT TEIDÄT KAIKKI! SE TULEE OLEMAAN KAMMOTTAVAA JA EPÄINHIMILLISEN PERUSTEETTOMAN JULMAA! HAISTAKAA PASKA KOKO ESIVALTA!" tämä kuulutti. Kuppi oli nyt nurin, jos se koskaan oli pystyssä pysynytkään.
Kun kiskomisesta ei ollut sen suurempaa apua, jatkoi Vaun ilman pienintäkään epäröintiä selvästikin sillä aivan varmasti fiksuimmalla mahdollisella tavalla: sytyttämällä koko paskan palamaan, kuten tämä itse todennäköisesti olisi asian ilmaissut. Lieskat purkautuivat mukavan peittelemättömästä kidasta ja hukuttivat koko suljetun tilan alleen, täyttäen sen ja iskien ulos kaltereiden välistä. Ja sikäli kuin korsto mitään puusta tajusi, se tuppasi yleensä palamaan tällaisessa. Kukaties tämä ei edes miettinyt niin pitkälle.
((.. Vaun on idiootti. Helmiä sioille ja sitä rataa.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 9, 2012 11:47:15 GMT 3
((Noo, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta))
Pieni toivonkipinä kerkesi syttyä hengen mielessä kun ensin vaikutti siltä, että köriläs olisi aikonut suostua, mutta kipinä sammui yhtä nopeasti kuin se oli syttynytkin Vaunin ilmaistessa typeryytensä."Helvetin idiootti", henki huokaisi körilään kieltäytymiselle. Olisihan se pitänyt arvata, pitkä selitys ei toiminut. Ehkäpä henki voisi yrittää tiivistettyä versiota kohta, mutta todennäköisesti tuo joutuisi odottamaan sitä, että ryökäle kyllästyisi jatkuvaan meteliin uudemman kerran, ja rauhoittuisi tarpeeksi jotta yksinkertaisempi versio - henki mietti että voisi vain sanoa Cainin toivovan paluuta entiseen, ja että tämä toivo aiheuttaa ongelmia niin kauan kuin lisko pitää tuota harhaluuloa yllä.
Selvästikään tuota ei tosin voisi toteuttaa heti, kun ryökäle alkoi taas huutamaan vartijoille - hengen mielestä hyödyttömästi, jos ne eivät aiemmin olleet tuota vapauttaneet, niin miksi nytkään? Kukaan ulkonakaan ei edes reagoinut, juhlinnan äänet vain jatkuivat - tosin pikkuhiljaa niihin oli alkanut sekoittua muitakin ääniä, leiriä oltiin ilmeisesti alettu purkaa lähtöä varten. Vaunin alkaessa syöstä liekkejä, henki vain huokaisi. Kyllähän se komean näköistä oli kun liekit levisivät joka paikkaan, mutta epäilemättä Vaunin suureksi harmiksi, niillä ei tuntunut olevan sen kummoisempaa vaikutusta - häkkiä peittävää liina ei edes syttynyt palamaan, eikä mikään muukaan. Liekkien hälvetessä ryökäle huomaisi kaltereissa hehkuvaa riimukirjoitusta, kuten myös lattiassa ja katossa. Kaksikon vanginnut joukko oli ilmiselvästi varautunut myös lohikäärmeen liekkeihin - vaikkakin olivat olettaneet pikemminkin että suuri punainen lisko pääsisi vapaaksi kuonokopastaan jotenkin, kuin että joku hetken mielijohteesta mukaan nakattu toinen vanki liekkejä sylkisi.
Liekkien laannuttua haarniskoitu ogre kävi katsastamassa tilannetta jälleen, ilmeestä päätellen aikoi voitonriemuisesti ilkkua - tuo oletti lohikäärmeen onnistuneen irroittaa kuonokoppa, ei sitä että toinen vanki olisi syössyt liekkejä. Kun tuo havaitsi kuonokopan olevan vielä paikallaan - tosin liekeissä, ainoa asia mihin Vaun oli onnistunut vaikuttamaan purkauksellaan -, tuo katsoi hämmentyneenä kahlehdittua körilästä, ja lähti päätään raapien pois. "Onko meillä perhana kaksi lohikäärmettä vangittuna...", ogre tuntui mutisevan - omasta mielestään hiljaisesti, mutta eipä tuonkokoinen oikein kovin hiljaa pystynyt puhumaan. Henki vain liihotteli häkissä, välillä yrittäen pakkasen avulla saada suuren liskon päänhakkaamis-operaation loppumaan, siinä suuremmin onnistumatta. Vanhan lohikäärmeen henki oikeastaan murjotti, suurella vaivalla ja luottamuksella selitetty asia oli mennyt hukkaan.
((Mitvit lyhyt vuoro))
|
|
|
Post by submarine on Jan 10, 2012 14:59:50 GMT 3
Tulta syöstiin, raivoa purettiin ja kahleita temmottiin, kaikki nähtävästi varsin turhaan. Aikansa Vaun savusi ja puhisi, ärisi ja kärvisteli kun häkki ei ollutkaan hiiltä ja tuhkaa pikapuoliin, vaan pysyi varsin tuskastuttavalla tavalla juuri niin ehjänä ja jykevänä kuin aikaisemminkin. Nämä reekeleet olivatkin sitten näppäriä pirulaisia, yksiä reekeleen neropatteja! Paikalle ähisemään ilmestynyt jätti sai murhaavan mulkaisun ja epämääräistä huutelua, josta tuskin edes välitti, kuten oikeastaan pitkälti kaikki muukin juuri nyt. Melko nopeasti pedonkasvoisen korston huomio kiinnittyi oikeastaan reekeleen haamuntapaiseen, joka huitoi sinne tänne kuin mikäkin ruma perhonen ja luuli kaiketi saavansa jopa jotakin aikaan. "Ja sinäkin! Painu jo helvettiin, sinusta ei ole mitään hyötyä ja pilaat maisemaa! Ja ilmaa! Yksi itseriittoinen paska muiden joukossa!" Vaun ärähti kuin mikäkin kiukutteleva pikkulapsi, nyreänä koko tilanteesta ja varsin ärsyyntyneenä. Mitä tämäkin otus muka kaavaili touhuavansa? Siinähän se vain huitoi menemään ilman mitään oikeaa järkeä! Selitti jotain epämääräistä sontaa, ei vaan jauhoi, ja jatkoi tärkeän leikkimistä. Äskeisestäkään hölinästä miehenköriläs ei ollut tajunnut yhtikäs mitään oleellista.
Kun ei parempaakaan keksinyt, alkoi Vaun kiskoa kahleitaan kuin mikäkin murjottava kakara, nyki ja kolisteli ja kärvisteli. Mitään tämä ei vihannut aivan yhtä paljon kuin sitä, kun ei enää ollutkaan kulman kovin ja pahin, ja tällä kertaa voiton oli vienyt... yksi reekeleen kasa lautoja. Tai jotakin sellaista, ei miestä kiinnostanut paskankaan vertaa mistä tämä kaikki oli tarkalleen tehty. Vain että siinä oli rumia koukeroita, jotka veivät kaiken huvin tästäkin kaikesta. Pelkkää paskaa! "MINÄ TAPAN TEIDÄT KAIKKI JA SURKEAT PERHEENNE KUN VAIN PÄÄSEN TÄÄLTÄ! KUULUUKO!? MINÄ TAPAN SEN KREIVINNEKIN JA LEVITÄN SEN SUOLET PITKIN LATTIAA! TYÖNNÄN SEN PERSEESEEN KYNTTILÄN JA TEEN SIITÄ TUIKUN!" Vaun raivosi, mutta se oli tähänkin asti osoittautunut varsin turhaksi touhuksi. Joka tapauksessa, epämääräisiä tappouhkausia syödettiin ja kunnolla, vaikka sitten vain yleiseksi harmiksi jos ei kenenkään tietyn.
Ohimennen piti vilkaista vielä ähisevään, päätään paukuttavaan Cainiinkin. "Ja lopeta sinäkin ruma paska pelleilysi! Naurettavaa ähellystä! Sinä olet pelkkä ruma lisko jolla on paska koru kaulassa ja liian vähän älyä edes tajuta että pään paukutus sattuu! Sinä olet paskin lohikäärme jonka minä olen nähnyt, yksi todella surkea esitys, ja minä olen nähnyt sisäsiittoisia idiootteja jotka yrittävät syödä kätensä jos niitä ei vahdi!" purettiin tällekin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 10, 2012 20:06:08 GMT 3
"Purkakaa leiri! Aikaistamme lähtöä!", ulkoa kuului haltian huuto, joukon ilmeisen ylimmäisen johtajan pistäessä vauhtia humalaisiin vartijoihin ja ogreihin haarniskoidun ogren kanssa. Komentojen ja sekalaisten kiroilevien huutojen määrä lisääntyi melko vauhdilla, ääniä johon sekoittui hevosten hirnuntaa. Enimmäkseen Vaunin huudot kaikuivat kuuroille korville - mitä nyt joku huusi takaisin jotain geneerisiä loukkauksia-, vaikkakin joku hevonen tuntui hirnuvan hermostuneesti Vaunin takana - Vaun oli ilmeisestikin kahlihdittu häkin kuskinpuoleiseen päätyyn, ja vaikka väliä olikin tarpeeksi ettei Vaun yltäisi edes ilman kahleita huutamaan kuskille (puhumattakaan näköyhteyden puuttumisesta häkkiä peittävän kankaan takia), niin kuskiin tai kuskeihin melusaaste varmasti vaikuttaisi jonkin verran.
Lisko alkoi pikkuhiljaa hiljentämään päänsä hakkaamista, tosin muut seikat ilmaisivat, että kyseessä ei ollut suinkaan varsinaisesti selkäjärkisyyden palaaminen. Kuonokoppa oli palanut lähes tulkoon kokonaan, ja tuon puheesta alkoi saada selvää - siis teoriassa, käytännössä tuo tuntui horisevan sekoja lopetettuaan yhden ainoan lauseen toistamisen, ikään kuin tuo olisi kiistellyt itsensä kanssa. Vaikka ääni oli lähinnä muminaa, selvää siitä sai lauseen sieltä, lauseen täältä. Ensimmäinen lause minkä tuo suustaan päästi antoi sen vaikutelman, että lisko oli edes jotenkin noteerannut Vaunin loukkauksen. "Ei minun edes pitäisi olla lohikäärme..." "Mutta olet kuitenkin." "Mitä?" "Paluuta ei ole idiootti" "Kuka sinä olet?" "Minä olen sinä, ja sinä olet minä." "M-Mitä?" "Sinä kuvittelet meillä olevan jotain eroa - meillä ei ole." "En ymmärrä." "Niin kauan kuin elättelet idioottimaista toivettasi, olemme erillisiä." Jatkuen samansuuntaisena horisemisena, toinen ääni muistutti enemmän sävyltään Cainia aikaisemmin nuotiolla, ennen tappelun alkua, ja toinen ääni taas muistutti enemmän sitä raivokasta ylimielistä lohikäärmettä miksi tuo oli muuttunut myöhemmin. Henki ei ollut nähnyt liskon käyttäytyvän ennen tuolla tavalla, ja oli melkoisen hermostunut. Ilmeisesti lohikäärmeen mieli yritti itse ratkaista tuota solmua, mutta haamu ei uskaltanut edes arvailla miten lopulta kävisi. Toisaalta, tilanne oli jo niin pohjalla, että ainoa suunta oli ylöspäin. "Suosittelen että varaudut johonkin, tuo saattaa päättyä ihan miten hyvänsä", henki varoitti Vaunia katsahdettuaan viimeisen kerran itsekseen puhelevaa lohikäärmettä, ja katosi taas näkyvistä, lähtien tarkkailemaan sitä mitä palkkasoturit hommasivat, jättäen vangit keskenään - epäilemättä körilään harmiksi, itsekseen mutiseva lohikäärme ei ollut paljon parempaa seuraa kuin päätään hakkaava.
"Miks me jo nyt lähtään", Vaunin takaa kuului ogren möreä ääni, säestettynä kapuamisen äänillä. "Pomo näki ilmeisesti jonkun vanhan tutun tuolla kylässä, Jürgen sanoi kuulleensa sen kertoneen sille isolle körmylle että joku "Hurtta" oli siellä", ihmismäisempi ääni sanoi. "Oliko se tuttu koira?" ogre kysyi hämmentyneenä. "Ei, se on vain sen tyypin haukkumanimi. Ilmeisesti joku ulkomaalainen palkkatappaja tai jotain, joka haluaa tuon liskon hengiltä. En kyllä tiedä miksi yksi tyyppi pistää semmoisen kiireen", soturi jatkoi, ennen kuin vanha tuttu haarniskaogren ääni kuului kauempaa, käskien kaikkia tukkimaan turpansa ja jatkamaan purkamista ja lähtövalmisteluita vähän vauhdilla. Pikkuhiljaa leiri alkoi muuttua karavaaniksi - pari vankkuria häkkihärpäkkeen edesssä, toiset pari takana, ja suurin osa sotilaista ja ogreista joko ratsastamassa hevosilla, istumassa vankkureissa, tai ogrejen tapauksessa, kävelemässä. Kovin nopeaa tuo karavaani ei voisi liikkua. Cainin ja Vaunin aiheuttamat vahingot joukolle olivat selkeät, vaikkakin hirveän suuresti joukkojen määrä ei ollut pienentynyt siitä syystä että enemmistön ollessa lohikäärmettä jahtaamassa, leiriä oli pitänyt pystyssä jonkun verran miehiä - jotka nyt olivat tietenkin joukon jatkona. Mutta kaksi ogrea oli käsirikkoina, ja monilla sotilaista oli pienempiä tai suurempia vammoja.
|
|
|
Post by submarine on Jan 12, 2012 7:34:57 GMT 3
Loppupeleissä Vauninkin oli vain todettava, ettei tästä ollut aivan erityisen paljon hyötyä. Hyväpä oli pitää meteliä kun sitä ei edes huomioitu. Siksipä tämä antoikin lopulta elämöintinsä olla, vaikka se olikin melkoisen ähinän, puhinan ja irvistelyn takana - puhumattakaan kiroilusta ja mutinasta. Reekeleen reekele tätäkin ja kaikkea paskaa. Miehenköriläällä oli selvästikin melkoisia vaikeuksia edes asettua aloilleen, ja pitkän hetken tämä venkoilikin ja potki turhautuneena seinää takanaan, ilman sen suurempaa vaikutusta. Tätä se nyt sitten oli, reekele sentään! Eikä missään ollut edes viinaa! Cainkin alkoi taas hölistä itselleen, eikä se tullut korstolle enää varsinaisena yllätyksenä - ei vaikka tämä hölisikin kahdella äänellä. Sekaisin tämä oli joka tapauksessa, tyhmä ja sekaisin, eikä pedonkasvoinen jaksanut edes miettiä koko juttua, kunhan tuijotteli varsin leipiintyneesti idioottia, jota olisi kiskonut äärimmäisen mielellään turpaan vaikka saman tien - yleisesti ja säälittävän vikinänsä takia. Jotain se horisi jostain, kävi itsekseen jotain vuoropuhelua, mutta loppujen lopuksi se kaikki oli Vaunille samaa hullun otuksen horinaa. Merkityksetöntä ähinää. "Ja mitä sinäkin siinä vikiset!? Elämä on paskaa, käytä hattua!" miehenköriläs lopulta ärähti, polkaisten taas paljaalla jalalla häkin lattiaa. Loppujen lopuksi tämäkään ei näyttänyt niin erityisen kehuttavalta tällä hetkellä, mitä nyt repaleiset, palaneet vaatteet ja tuhkaiset, jossakin määrin kolhiintuneet piirteet asiaan vaikuttivat. Jonnekin oltiin ilmeisestikin menossa, ja jos ei muuta niin ainakin liikuttiin. Jossakin vaiheessa näiden olisi päästettävä heidät - tai ainakin Vaun - kahleista, ja sitten repeäisi ja kunnolla...
Hyvän matkan päässä, aivan tarpeeksi hyvän ettei kiinnijäämisen riskiä käytännössä ollut, täysin yhdentekevässä kohdassa tien vieressä johon kukaan tuskin olisi vilkuillut ojanpenkalla pimeydessä liikahti jokin. Tai tarkalleen ottaen se päästi äännähdyksen, joka olisi voinut hyvinkin olla tuskastuneen tuhahduksen ja vinkaisun välimuoto. Kukaties se sopi tilanteeseen, kun ilmestys seurasi hiljalleen kirkastuvassa hämärässä kaukana hiljalleen liikkelle lähtevää leirintapaista, joka tähän asti oli ollut sille pelkkiä valonpilkahduksia pimeässä. Seurasi paheksuva naksautus, kuin kuittauksena tälle kaikelle. Tässä sitä nyt taas oltiin. "Taas ihan näin", rotan ja lohikäärmeen hyvin, hyvin kyseenalainen välimuoto tuhahti, nuolaisi toista silmäänsä ja suuntasi takaisin teille tietymättömille. Kai tämäkin kaikki nyt sitten pitäisi selvittää. Jotenkin. Niin paljon kuin tämä inhosikin tällaista suoraa ja tökeröä touhua.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 12, 2012 16:25:12 GMT 3
Itsekseen mumisevan liskon ääni alkoi pikkuhiljaa korota, vastakkaisten äänien puheen käydessä pikkuhiljaa selkeämmäksi - ja äänet myös alkoivat muuttua muistuttamaan toisiaan yhä enemmän ja enemmän. Minä/me/sinä sanojen käyttö alkoi myös muuttua. "Me emme ole kaksi eri persoonaa! Idiootti!" "Minä en ole p-peto..." "Olet! Olet nuori punainen lohikäärme!" "Mut-" "Esittelet itsellesi tekosyitä, esität jotain mitä emme ole etkä suostu myöntämään paluun olevan mahdotonta!" "Mutta olen - olin ihm-" "EN OLE ENÄÄ! Olen lohikäärme, älä muuta teeskentele" "Olen... lohikäärme." "Kyllä, enkä muuksi muutu." Viimeiset lauseet sanottiin katkeroituneesti, eikä äänillä enää ollut eroa - eikä sävylläkään-, jonka jälkeen tuo napsaisi kitansa niin ammolleen kuin pystyi, rikkoen loputkin kuonokopan jämät ja alkoi riuhtomaan kahleitaan ja huutamaan niin lujaa kuin pystyi. Huuto oli täynnä tuskaa ja epätoivoa, mutta mikä tärkeintä, siitä lähti valtavasti ääntä. Huuto kuului kauas, ja aiheutti vankkureiden eteen pistetyissä hevosissa paniikkia, ja lähimmät ja herkkäkorvaisimmat soturitkin pitelivät korviaan metelin johdosta. Kovinta huutoa ei kestänyt kuin muutama sekunti, ennen kuin liskon ääni hiljeni, mutta se aiheutti lähtöä valmistelevissa sekasortoa. Koko häkki heilui kun lisko riuhtoi kaikin voimin kahleitaan, mutta kahleet kestivät ja häkki pysyi pystössä - vaikkakin vankkurien eteen pistetyt hevoset tuntuivat menevän järjiltään pelosta lohikäärmeen huudon ja häkkivankkuri-yhdistelmän heilumisen vuoksi. Saatuaan huutonsa huudettua ja epätoivoisen rimpuilunsa rimpuiltua, Cain laski päänsä hitaasti maahan, ja muutenkin asettui aloilleen, hengittäen raskaasti. Myrsky tuon pään sisällä alkoi olla ohi, ja lisko yritti parhaansa mukaan järjestellä ajatuksiaan. Hänen ajatuksensa tuntuivat... selkeämmiltä. Lohikäärmeestä tuntui kuin hän olisi herännyt vuosia kestäneestä unesta. Hänen ihmisyytensä oli mennyttä, sille hän ei voisi enää mitään, mutta hän voisi edes yrittää säilyttää järkensä eikä vain antaa joko vaistojensa viedä tai rypeä itsesäälissä ja pelossa. Tätä kaikkea pitäisi miettiä myöhemmin, nyt tärkeintä oli paeta. Ja pakenemiseen tarvittaisiin häkin toisen asukin apua aivan varmasti, lisko myönsi itselleen, ja pisti tuntemansa vastenmielisyyden toista kohtaan mielen taka-alalle. "Olen pahoillani kun sotkin sinut tähän kaikkeen. Tämä kaikki olisi voitu välttää", olivat ensimmäiset sanat mitä lisko päästi suustaan rauhoituttuaan, katsoen toista vangittua. Liskon äänensävy oli muuttunut, se ei enää muistuttanut sitä pelkuria joka Cain oli ollut yöllä, eikä sitä ylimielistä raivopäätä jona lisko oli ollut siitä eteenpäin, se oli vain rauhallinen ja järkevä ääni. "En oikein ole ollut oma itseni... tuota, pariin vuoteen, enkä ole suostunut myöntämään sitä. Nyt me molemmat kärsimme siitä syystä.", punainen lohikäärme jatkoi, ääni ehkä hiukkasen nöyränä, vaikka ilmeestä saattoi päätellä ettei tuo oikein halunnut myöntää mitään heikkoutta tai syyllisyyttä toiselle. Henki kävi vilahtamassa vankkurin sisällä, mutta havaitessaan ison liskon tointuneen - ja ilmeisesti muuttuneen henkisesti, asia mikä todettiin epävarmasti, vielä oli liian varhaista sanoa miten - ja todettuaan asioiden kääntyneen parhain päin, tämä liihotti takaisin ulos tarkkailemaan huudon aiheuttamaa sekasortoa. Lisko ei uskonut anteeksipyyntöjensä paljoa toiseen vaikuttavan, varsinkaan huudon jälkeen. Jos tuo jotain oli toisesta ymmärtänyt, niin sen että ryökäle oli helppo suuttumaan, mikä oli oikeastaan se syy ettei lisko syyttänyt toista ollenkaan. Syytökset tässä vaiheessa varmasti saisivat toisen lopettamaan liskon sanojen kuuntelun tyystin, Cain arveli hienovaraisuuden olevan päivänsana tällä hetkellä.
Ulkona huudosta tointuneet soturit alkoivat yrittää rauhoittaa hevosia, ja vaikka se enimmäkseen onnistuikin, niin häkkiä kantavan vankkuriyhdistelmän edessä oleva hevoset eivät meinanneet rauhoittua sitten millään, mahdollisesti huudon lähteen läheisyyden vuoksi. Jotkut pitelivät vieläkin korviaan, epäilemättä tinnituksen vuoksi. Noilla veisi jonkun verran aikaa, ennen kuin nuo voisivat kunnolla lähteä jatkamaan matkaa. Lähestyvää rottalohikäärmettä ei kukaan taatusti huomannut sekasorrossa.
|
|