|
Post by wuz on Dec 1, 2011 12:45:17 GMT 3
((( Spyrre tänne! Tämä peli on jatkoa täältä: myrkmeren.proboards.com/index.cgi?board=free&action=display&thread=1766&page=3. ))) Spyrre: Kuten ainakin Spyro oli uumoillut, lentomatka ei tosiaan ollut niitä kaikkein helpoimpia tällä kokoonpanolla ja jos lentäjällä ei ollut erityisen mukavaa niin ei varmaankaan myöskään tämän matkustajilla. Lohikäärmeen lento oli kuitenkin suurimman osan ajasta kaikkea muuta kuin tasaista varsinkin kun tämä joutui iskemään siivillään korkeutta, jonka varsinkin taaempana istuvat varmasti tunsivat itsessään... edessä, varsinkin lähempänä kaulan juurta oli sentään hiukan helpompaa mutta Sirla olikin varmaan jo ehtinyt tottuakin hiukan töyssyiseen etenemiseen, eihän tämä ollut ensimmäinen kerta kun tyttö istuskeli lentävän lohikäärmeen harteilla. Ilma oli kuitenkin edelleen viileä ja kostea myrskyn jäljiltä vaikka kalvakka aurinko uskaltautuikin välillä pilkistämään pilvien lomasta, mutta ikävä kyllä nämä muutamat vastahakoiset säteet eivät lämmittäneet paljoakaan varsinkaan vasten kasvoja iskevää tuulta ja viimaa. Lohikäärme eteni ripein siiveniskuin varsinkin alkumatkasta aina silloin tällöin taakseen vilkaisten kuin nähdäkseen miten matkustajat pärjäsivät (tai mitä varsinkin takaosassa istujat puuhasivat) vaikka kurkistelu tai tuulenpuuska uhkasi aina välillä iskeä otuksen kurssista varsinkin mukana roikkuvan Abrahamin painosta. Jotenkin tämä onnistui kuitenkin pitämään itsensä likimain oikeassa suunnassa ja luultavasti säilyttämään matkustajansakin, vuorien hiipiessä hitaasti lähemmäs laajan metsän takaa. Ymmärrettävästi olento ei ollut kovinkaan puhelias vaikka saattoi kyllä vastata jos tältä jotakin kysyttiin, mutta muussa tapauksessa Spyro oikeastaan aloitteli minkäänlaista kommunikointia illansuussa kun vuoren juuri alkoi lähestyä auringon alettua laskea hiljakseen. Murahduksella höystetyllä toteamuksella ilmoitettiin laskeutumisaikeet, pedon alkaessa viimein kaarrella alemmas pysähtyäkseen yöksi. Olento oli eittämättä varsin uupunut ja kohmeinen lennettyään koko päivän lähes levähtämättä (ja melkoisen huterilla yöunilla) joten laskeutumisesta tuli hiukan töksähtävä, vaikkakaan ei mitään niin katastrofaalista kuin heidän saapuessaan kaatosateessa majatalonrähjäkkeeseen. Matkustajat saivat kavuta alas miten kukin taisi, Spyron jäädessä hetkeksi paikoilleen vetämään henkeä ennen kuin alkoi edes kaavailla mitään leiriytymiseen liittyviä askareita. Pöheikössä vuorten juurella yöpyminen ei ehkä olisi se kaikkein hehkein ympäristö mutta valinnanvaraa ei nyt suuremmin ollut ellei tahtonut haahuilla vaarallisilla vuorilla kylmän ja pimeän yön aikana. Varmistettuaan ensin että Sirla (sekä Kissa) oli tallessa ja kunnossa lohikäärme vilkaisi epämääräisesti silmäpuolen suuntaan ennen kuin tapaili jonkinlaista repliikkiä. "Kaukanakin vielä? Missä päin se perhanan paikka tästä on?" Tämä murahti lyhyesti, toivoen että perille päästäisiin mahdollisesti seuraavan päivän aikana, aivastaen siitten äänekkäästi. Wuz: Vaikka Kottarainen oli ennenkin saanut matkustaa ystävänsä selässä, ei häntä silti lakannut kauhistuttamasta saatika hämmästyttämästä se, kuinka erilaiselta kaikki näytti ilmasta käsin. Äskeinen majatalo, jonka pihasta he nousivat lentoon, kutistui kutistumistaan, kunnes näytti juuri kenties tulitikkurasian kokoiselta ja kutistui sitten viimein näkymättömiin. Tasaisen peltomaiseman vähäiset yksityiskohdat hukkuivat silmän näkemättömiin, ja kaikkialla näkyi vain harmaata taivasta ja vihreää peltoa. Lukuunottamatta tietysti horisontissa siintävää vuoristoa, jota kohti he paraikaa lensivät... Sirla painoi silmänsä hetkeksi kiinni, sillä hyytävä tuuli nostatti vedet silmäkulmiinsa ja kieltämättä hän tunsi olonsa niin kovin pieneksi, että teki hyvää edes hetkeksi sulkea ulkomaailma pois näkökentästään... Eihän se turvallisuudentunnetta ainakaan lisännyt, Lucyn pitävä ote hänen vyötäisillään oli yhä paikoillaan ja Sirla tiesi, että tämän takan istui Lucas, jonka jäljessä istui vielä Abraham. Ehkei matkaseura ollut mitään kaikkein parasta, mutta ainakin häntä lohdutti ajatus siitä, että Spyro oli mukana. Yksinhän hän ei missään nimessä olisi tähän kaikkeen lähtenyt mukaan, ei missään tapauksessa, ja jos Spyrokin olisi jossain vaiheessa kieltäytynyt raahaamasta mukanaan silmäpuolta ja nyt tämän sisarta suojelijoineen, olisi Kottarainenkin ennenpitkää luovuttanut. Kenties kahden kesken heillä olisi ollut paremmat mahdollisuudet selviytyä, mutta toisaalta taas... Oli ryhmä sitten minkälainen tahansa, tietynlaista laumahenkistä turvallisuutta siitä kyllä sai. Sirla aukaisi silmänsä väkisin uudelleen, yrittäen tiirailla puoliksi avattujen silmäluomiensa välistä edessäpäin siintävää maisemaa, yhä eteenpäin, Spyron niskaa ja kaulaa vasten kumartuneena, siitä parhaiden kykyjensä mukaan kiinni pitäen. Jos jonkinlaista keskustelua hänen takanaan istuva kolmikko kävi, varas ei joko kuullut tai halunnut kommunikoida. Kenties epäluotettavalla triolla oli omallakin tahollaan liikaa ihmettelemistä matkustustapaan, joka ei kieltämättä ollut mistään tasaisimmasta päästä, joten tuskinpa kummempaa juorukerhoa edes perätysten istuva sisko ja tämän veli yrittivät saada aikaan. Ainoastaan Spyron silloin tällöin koettaessa parhaiden kykyjensä mukaan vilkaista taakseen selässään istuvaa matkustajaporukkaa ja kyydin laadun silminnähden pahentuessa noina hetkinä, rähähti Lucas oman vastustelevan mielipiteensä, "katse eteen vai yritätkö sä tappaa meidät kaikki?!", vaikka kuulostikin enemmän kieltämättä hermostuneelta kuin vihaiselta. Kun vuoristo viimein illansuussa saavutettiin ja Purppurainen alkoi kaartaa hiljakseen alaspäin sopivaa laskeutumispaikkaa hakien, huokaisi ainakin Lucas helpottuneena sisarensa niskaan. Lähes koko päivän kestänyt lento ei ollut tehnyt järin hyvää hänen jo muutenkin ruhjotulle vartalolleen, eikä alati puhaltanut kylmä tuuli ja myrskynjälkeinen kostea ilma lisänneet toipumisprosentteja. Sitäpaitsi Spyron selässä matkustaminen ei ollut ollut koskaan hänelle se ensimmäinen vaihtoehto, vaan pikemminkin viimeinen oljenkorsi, mikäli muuta ei olisi tarjolla... Kieltämättä tässä tapauksessa lentäminen oli paras, vaikkakin epämukavin vaihtoehto, sillä ainakin he olivat nopeasti perillä, eikä näinollen tarvitsisi ehkä enää kovin kauaa notkua tuon perhanan nulikan seurassa. Kunhan tästä selvittäisiin, Lucas toivoi hartaasti, ettei joutuisi enää koskaan kohtaamaan Spyroa tai seurassaan roikkuvaa varasta, pah... Siis mikäli tästä selvittäisiin. Vaikka Spyron ja Sirlan hankkima parantaja olikin tehnyt loistavaa työtä, olivat silti vähäinen unenpuute ja aliravitsemus hidastaneet omalta osaltaan täydellistä toipumista. Tottahan silmäpuoli tiesi, ettei ollut täydessä terässä, tai edes lähelläkään sitä, joten ajatus Haamukostajan - tai siis, Wendomin pojan kohtaamisesta ei liiemmin houkutellut. Mitä hän muka tässä kunnossa sille perkeleelle mahtaisi?! Vaikka, no, toisaalta, eihän hän ollut yksin... Spyro oli kieltämättä kyllä varsin vaikuttava lohikäärmehahmossaan ja voimakaskin, joten ehkäpä jos he puhaltaisivat yhteen hiileen... Hmm. Lucas tiputtautui Spyron selästä kostealle sammalmättäälle omatoimisesti, eikä edes onnistunut telomaan itseään kovinkaan pahasti: ainakaan kylkeen ei kivistänyt ihan niin paljoa kuin mihin hän oli varautunut. Pudisteltuaan ötökänraadot ja olemattomat tomut munkinkaavultaan ja kaiveltuaan Abrahamin repusta itselleen viitan lämmikkeeksi hän kääntyi juuri parahiksi kuulemaan Spyron kysymyksen koskien linnan sijaintia. Sirlan ja Lucyn kavutessa perätysten alas lohikäärmeen selästä Lucas kääntyi mittailemaan vuoriston juurella kasvavaa kitukasvuista metsäntapaista ja sen keskeltä kohoan vuoristojonon taivasta vasten tummana piirtyvää silhuettia kuin mittaillen. Eipä sillä, hän tunsi nämä vuoret kuin omat taskunsa ja olisi vaikka silmät sidottuina osannut jäljentää hiilellä paperille niiden muodon, jos tarve vain olisi vaatinut... Taiteelliseksi ei kuitenkaan tarvinnut onneksi alkaa, eikä minkäänlaista karttaakaan vaadittu piirtämään, vaan Lucas kääntyi takaisin Spyron puoleen. "Sen verran tästä on vielä matkaa, että on ehkä parasta jos leiriydytään yöksi. Tai siis, vois tehdä ihan hyvää murkinoida vähän jotain, että jaksetaan," se vastasi ja vielä ihan asiallisestikin, vaikka valmistautuikin jo henkisesti Spyron kieltävään vastaukseen ja suunnitteli mielessään valmiiksi jonkinlaista lapsellista vastakommenttia, johon oletettavasti liittyisi Spyron rohkeuden herjaus ja muutama mielikuvituksellinen ilkkumanimi. Sirla pysytteli ymmärrettävistä syistä lähempänä Spyroa kuin Tulisieluja tai näiden perässä hännystelevää parimetristä huuhkajaa. Johan Lucyandra ainakin oli ollut häntä jo tarpeettoman lähellä useamman tunnin ajan, eikä Sirla ollut oikein kyennyt keskittymään mihinkään muuhun kuin epämääräiseen vainoharhailuun koko matkan ajan. Hän oli jännittänyt jostain syystä lihaksiaan koko matkan ajan, ja yhdessä kylmän ilman kanssa hänen koko vartaloaan kivisti ikävänlaisesti. Vihreiden kissansilmien katse luotiin Spyroon, joka aivasti kuuluvasti Lucasin kanssa keskustellessaan, ja tämä sai Sirlankin kietaisemaan kätensä ympärilleen kuin se muka olisi jotenkin lämmittänyt. Jaloissaan kiehnäävä Kissa sai osakseen silityksiä oikein kaksin käsin, kun tyttö kumartui hyväilemään valkeaa otusta ja imemään tästä hieman lämpöä viilenevään iltaan, ennen kuin suoristi selkänsä ja kääntyi vilkaisemaan Lucasin ihmettelemään suuntaan. Luoja, siitä oli pitkä aika kun hän itse oli viimeksi käynyt näillä mainkaan... Ajatus puistatti mieltä, tai sitten se johtui kylmyydestä. "Ruoka ja ehkä lepo voisi tehdä hyvää," varas puuttui sitten puheeseen, yllättäen tavallaan puoltaen Lucasin esittämää ehdotusta, vaikkei suoranaisesti halunnutkaan olla hänen kanssaan samaa mieltä. "Kerätään voimia nyt niin paljon kuin vain mahdollista, ja jatketaan heti auringon noustessa matkaa. Vai?" Ei hän ollut kukaan päättämään yksin näistä asioista, ja liikahtaen askeleen, pari lähemmäs ystäväänsä Kottarainen käänsi kysyvän katseensa jälleen kerran Spyroon.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 1, 2011 21:25:01 GMT 3
Silmäpuolen pohdiskellessa vastausta esitettyyn kysymykseen Spyro vilkuili ruhjottua miekkosta silmäkulmastaan kunnes käänsi vaiteliaana katseensa hetki hetkeltä laskevan auringonvalon haipuessa synkemmäksi käyvään vuorijonoon edessään mittaillen katseellaan rosoisia kallionseinämiä. Lucasin puhuessa tälle vastattiin epämääräisellä murahduksella, mutta vaikka punatukka ilmeisesti odotti jonkinlaisia vastalauseita kysymättä esitettyyn mielipiteeseen leiriytymisen suhteen olento ei kuitenkaan hetkeen sanonut mitään... tai oikeastaan edes katsonut silmäpuolen suuntaan. Tämä silmäili jotenkin poissaolevana eteensä suomuiset kyljet kohoillen raskaasti, istuen sitten sanattomasti vetäen siipensä tiukasti suppuun ympärilleen. Tarkemmin katsottuna otus taisi jopa hytistä hiukan, kunnes havahtui Sirlan astellessa lähemmäs. Purppurainen hätkähti hiukan ja käänsi katseensa tytön suuntaan, viimein jopa vastatessa jotenkin tämän puhuessa. Sarvekas pää nyökäytti hiukan, olennon vetäessä sitten henkeä hampaidensa lomasta. "Juu, niin. ... mä haen kohta meille puita että saadaan tulta." Luvattiin laimeasti, uuden pärskähtävän aivastuksen karatessa ilmoille joka tosin sai Spyron mutisemaan jälleen muutaman tutumman äreän kirouksen raaputtaessaan kuonoaan pitkillä kynsillään.
Muiden mahdollisista epäilyistä huolimatta Purppuraisella ilmeisesti ei ollutkaan suurempia haluja rynnätä uudestaan liikkeelle samantien vaan tämä taisi olla liian uuvuksissa edes aloittelemaan mitään suurempaa sanaharkkaakaan edes Lucasin kanssa... jos aivan rehellisiä oltaisiin, hän ei ollut aivan varma olisiko hän edes päässyt edessä kohoavien huippujen ylitse jos olisi lähtenyt nyt yrittämään vaikka ei sitä sanonutkaan. Hassua, miten paljon muutama ylimääräinen matkalainen kulutti voimia... puhumattakaan siitä pahaenteisen odotuksen ja vainoharhaisuuden sekaisesta tunteesta joka uhkasi nostaa päätään kun lohikäärmeellä oli hetki aikaa pysähtyä ajattelemaan sitä mitä he olivat nyt tekemässä. Tosin Spyro pyrki ravistamaan tämän pian mielestään kääntäen päänsä vilkaisemaan muita joukkion jäseniä onnistuttuaan jälleen muistamaan näidenkin olemassaolon. Sirla ja Kissa seisoskelivatkin mukavasti hänen tuntumassaan saaden olennon rentoutumaan hiukan.... tosin näkyi siinä vetelehtivän vielä Lucaskin, mutta silmät lähinnä pyyhkäisivät tämän ylitse tällä kertaa jäämättä pahemmin mulkoilemaan kunhan yksisilmän olemassaolo ja sijainti oli varmistettu. Katse etsiskeli vielä Abrahamin ja Lucynkin jääden hetkeksi mittalemaan näitä kaksikon puuhastellessa mitä puuhastelivatkaan, ennen kuin Purppurainen alkoi viimein hetken verran häntäänsä heiluteltuaan pyrkiä jaloilleen kai koottuaan itseään vaivihkaa sen verran että aikoisi tehdäkin jotain vaikka peto kieltämättä tunsi olonsa vieläkin melko huteraksi. "Parempi olla nyt varuillaan. Ei mitään hajua vaikka se hiippari olis roikkunu perässä tännekin asti, varsinkin jos se on pesiytyny jonnekin sinne linnaan... Vaikka toivottavasti jos se siellä on, se ei hoksaa että me ollaan tulossa." Olento pohdiskeli, mahdollisesti enemmän itsekseen tai ainakin Sirlalle, värähtäen sitten vuorilta puhaltavaa kylmää tuulta itsekseen kiroten. Kookas suomuinen keho sitoi varsin huonosti lämpöä kylmässä ympäristössä verrattuna pienempään ihmishahmoon joka olisi sentään voinut kääriytyä viittaansa ja ruokaakaan ei varmaankaan olisi mukana tarpeeksi monimetrisen pedon nälkää tyydyttämään, mutta tästä huolimatta Purppurainen takertui vainoharhaisen härkäpäisesti suomuisempaan nahkaansa niin epäkäytännöllistä kuin se mahdollisesti tähän hätään olikin, vaikka ei ilmeisesti tuntenut oloaan nyt kovin turvalliseksi siinäkään. Vaikka pyrkikin olemaan ajattelematta asiaa liian tarkkaan, tätä huolestutti melkoisesti jo etukäteen se mitä aamun lähdön jälkeen olisi edessä... ja oikeastaan myös viileä yö vieraassa metsässä, vieraiden ympäröimänä ja mahdollisesti salaperäisen Haamukostajan väijyttävänä. Vaikka onnistuisikin jotenkin pitämään itsensä likimain hereillä, yötunneista tuskin tulisi kovinkaan miellyttäviä monessakaan mielessä. Sirlan läsnäolo sentään rohkaisi jaksamaan ja nousemaan ylös, olihan tämä oikeastaan se suurin syy siihen että Purppurainen edes oli täällä mukana vastahankaisessa joukossa, ja nousemassa vastarintaan takaa-ajajaa vastaan pakenemisen sijasta. Jos hän ei olisi saanut sormustaan takaisin, lohikäärmeellä ei oikeasti olisi ollut aavistustakaan mitä olisi tehnyt... tai edes voinut tehdä minkään suhteen. Ajatus oli vieläkin omiaan saamaan Spyron värisemään, jopa omassa tulta syöksevämmässä muodossaankin, tämän tosin pyrkien ryhdistäytymään nopeasti noustakseen ja lähteäkseen etsimään ja rahtaamaan luvattuja nuotiopuita tulen rakentamista varten.
|
|
|
Post by wuz on Dec 3, 2011 18:22:24 GMT 3
Tottahan Sirlakin nyt näki, että Purppurainen suorastaan hytisi kylmästä. Eikä hän senkään suhteen ollut mitään eilisen teeren tyttöjä, etteikö olisi aavistellut suomuisen kehon pitävän lämpöä kehnosti. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut, sillä saattoi jo mielessään kuvitella hyvinkin pitävän syyn sille, miksei toinen halunnut palautua huomattavasti kompaktimpaan olomuotoonsa. Kai sitä nyt koki olonsa turvattomaksi itse kukin vähemmästäkin. Spyro ei sentään alkanut inttää vastaan leiriytymisehdotukselle, vaan suopeasti jopa lupautui hankkimaan polttopuitakin nuotiota varten. Hyvä, tulen ääressä sitä saattaisi hieman jopa lämmetäkin, vaikka tuskin unta edes iloisesti palavien puupölkkyjen äärelläkään saisi, olisi sitten kuinka lämmin tahansa. Kottarainen puristi hoikkia käsivarsiaan tiukemmin kapean, jäntevän torsonsa ympärille ja siirsi levottomana tai vain lämpöä ylläpitääkseen painoaan jalalta toiselle, pälyillen kaikkia läsnäolijoita vuorotellen. Viimeiseksi hän pysähtyi kuitenkin Spyroon, joka kaikeksi onneksi alkoi viimein osoittaa myös itselleen tyypillisiä merkkejä murahtelemalla jokseenkin tyytymättömänä, mikä - hullua kyllä - oli kieltämättä lohdullista ja sai tytön hymähtämään aavistuksen. Tosin vasta sitten hän tuli ajatelleeksi sitä, että Spyron lähtiessä hakemaan niitä paljon puhuttuja polttopuita joutuisi Sirla jäämään Tulisielun sisarusten ja Abrahamin seuraan... Vaikka tokihan Kissa pyörisi hänen henkisenä tukenaan jossakin lähellä, ainakin toivottavasti. "Älä viivy kauaa," varas mutisi vielä ystävälleen kääntyneenä täysin hänen puoleensa ja koettaen parhaansa mukaan olla kiinnittämästä eleellään liiaksi huomiota muihin läsnäolijoihin. Ajatus siitä, että hän joutuisi odottelemaan Spyroa palaavaksi kauankin tässä porukassa tuntui sietämättömältä, etenkin Haamukostajan mahdollisen läsnäolon leijuessa ilmassa heidän ympärillään kuin pahaenteinen usva.
Lucas sen sijaan näytti peittelemättömän yllättyneeltä. Mitä, eikö Spyro vastustanutkaan hänen ajatustan leiriytyä yöksi? Hän olisi voinut vaikka vannoa, ettei liskonkuvatus olisi missään nimessä malttanut jäädä laakereilleen lepäämään, vaan olisi halunnut laukata suuna päänä mustakiviseen linnaan yllättämään mahdollisen Haamukostajan. Siis jos tämä nyt siellä ylipäänsä edes majaili, tai jos edes yllätäminen tässä tapauksessa olisi mahdollista. Silmäpuoli joutuikin sulkemaan yllätyksestä hieman auki loksahtaneen leukansa ja tyytymään Spyron olemattomaan vastustukseen ja myöntyväisyyteen, mutta teki sen suopean vähäeleisesti. Eipä sillä, että Purppurainen yleensäkään olisi kiinnittänyt silmäpuoleen minkäänlaista huomiota, mutta Lucas siitä huolimatta käänsi hieman päätään poispäin tämän tehdessään ja pyöräytti mennessään silmiään sisarelleen, joka oli kumartunut hänen viereensä tutkimaan Abrahamin maahan laskemaa suurta kangaslaukkua. No, ruoka ja alas istuminen kenties tekisivät hyvää jokaiselle heistä. Ja vaikka miestäkin toisinaan epäilytti hieman heidän - tai no, hänen OMA - turvallisuutensa, ei hän silti jaksanut uskoa siihen mahdollisuuteen, että Wendomin jälkeläinen hyökkäisi heidän leiriinsä yhtäkkiä... vaikka eihän sitä koskaan tiennyt.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 4, 2011 18:46:40 GMT 3
Oli varmaankin ihan hyvä että Spyro onnistui olemaan huomaamatta silmäpuolen kasvoilla käyvää tyrmistystä kun minkäänlaista vastahankaa ei kuulunutkaan vaan vaikka ei oikeastaan vastannutkaan lohikäärme istui alas vaiteliaana, oikeastaan jo sillä myöntyen ennen kuin Sirla edes saapui aloittamaan varsinaista keskustelua. Peto ei tahtonut asiaa tietenkään kenellekään myöntää, mutta hän oli oikeastaan pysähtynyt koska pelkäsi nousta vastaan vuoriston kylmiä ja villejä tuulia tällä hetkellä varsin huterilta tuntuvilla siivillään... vaikka olento olikin hiukan huolissaan siitä saisiko suuremmin koottua voimiaan kuitenkaan jännittyneessä ympäristössä. Hänen täytyi kuitenkin pitää ympäristöä silmällä ja Sirla sekä Kissa... ja no, kai siinä sivussa loppukin porukka turvassa eikä voisi siis laskea valppauttaan siltä varalta että ympäristössä pyörisi jotakin ikävää. Olihan läsnä toki Abraham joka oli varmasti taitava taistelija mutta Spyro ei tuntenut oloaan mukavaksi sen suhteen että laskisi noin paljon jonkun sellaisen varaan jota ei oikeastaan tuntenut... eipä se välttämättä fiksua ollut rasittaa itseään niin paljon yrittämällä kiskoa kaikki paino omaan niskaansa, mutta härkäpäinen olento näki tämän silti mielestään ainoana järkevänä vaihtoehtona. Mukana oli kolme joihin hän ei luottanut ja Sirla oli huolissaan ja peloissaan jo valmiiksi... mitäpä muutakaan tässä olisi voinut.
Silmättyään vielä kerran mietteliäästi läpi pienen joukkion jäsenet hytisevä lohikäärme viimein veti henkeä ja nousi jaloilleen valmistautuen noutamaan lupaamiaan poltettavia. Ilmeisesti tällä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta muuttaa muotoaan, vaan olento alkoi tömistellä kohden pimenevää puustoa vilkaisten kuitenkin vielä Sirlaa laittaen merkille tämän levottoman olemuksen. Peto nyökkäsi hiukan epäröiden tälle, vilkaisten sitten jälleen vaivihkaa Tulisielujen kolmikkoa. "Juu, en mene kauas. Jos jotain käy niin huuda." Purppurainen totesi madaltaen hiukan ääntään vaikka tämä ei luultavasti estänytkään epäilyttävää kolmikkoa kuulemasta... tosin tämä oli ehkä tarkoitettukin kuin pienenä varoituksena näille että olento aikoi pitää tilannetta silmällä vaikka hiukan kauempaakin. Näine hyvineen vielä varmistettuaan katseella että Kottarainen pärjäsi, Spyro soi tälle rohkaisevan tönäisyn käpälällään jonnekin selän tuntumaan ennen kuin kääntyi pian ympäri ja tömisteli puiden lomaan, kieltämättä tahattoman huomiotaherättävästi koostaan johtuen.
Hämärä ei ollut vielä kunnolla laskeutunut joten kookas peto tuskin katosi kokonaan näkyvistä kasvillisuudenkaan sekaan, ja viimeistään tästä kyllä tiesi äänestä missä päin otus liikkui. Tömistely kantautui varmaan leiripaikallekin asti, samoin ajoittainen räsähdys ja kirosana kun lohikäärme onnistui ilmeisesti vahingossa iskemään nurin epäonnisen ohuen puun tai astumaan lahojen runkojen päälle. Metsä oli vielä varsin kostea sateen jäljiltä mutta jonkin aikaa kuljeksittuaan tämä palasikin löydettyään mielestään sopivan, astetta vähemmän vettä valuvan karahkan... tai ennemminkin pienen puunrungon jota raahasi mukanaan terävissä hampaissaan kuin suuri suomuinen koira, kieltämättä melko epämääräisen näköisesti. Heti ensitöikseen saapuessaan Spyro tarkistikin Sirlan ja Kissan asemat ennen kuin asteli peremmälle leiripaikalle vilkaisten kolmea muutakin vaiteliaana. Puu rysäytettiin leuoista maahan, purppuraisen yskähtäessä jälleen hiukan. "Kaikki on vielä aika märkää mutta ehkä saadaan tämä syttymään" Se totesi varkaalle, selvästi jälleen hiukan vältellen niitä kolmea muuta porukan jäsentä, osaamatta oikeastaan päättää miten näiden kanssa olisi pitänyt toimia vaikka vilkuilikin näitä ajoittain muka vaivihkaisemmin. Kaipa tämä oli epäluuloisen pedon tapa yrittää käyttäytyä vähemmän äkäisesti näitä kohtaan tajuttuaan että keskinäisistä turhista kiistoista ei nyt tähän hätään varmastikaan mitään hyötyä olisi, joten Spyro ainakin pyrki olemaan aloittamatta näitä itse... niin kauan kuin kukaan muukaan ei antaisi moiseen aihetta. Oli kuitenkin silminnähtävää jos vähänkään olennon eleitä osasi lukea että tämä oli mielialaltaan kaikkea muuta kuin rentoutunut.
Lyhyen informatiivisen ilmoituksensa jälkeen lohikäärme epäröi hetken, ennen kuin jätti rungon paikoilleen ja siirtyi hiukan kauemmas kaapimaan kynsillään paljasta kohtaa metsän pohjan sammalikkoon, varmaankin valmistaakseen jonkinlaisen paikan minne rakentaa nuotio ainakin hänelle ja Sirlalle. Minkänlaisia toimintaohjeita tai kehotuksia ei kuitenkaan kuulunut kenellekään riippumatta siitä että läsnä oli yksi tai useampikin mahdollisesti joutilas leiriytyjä. Syystä tai toisesta purppurainen ei oikeastaan edes jäänyt odottamaan tekisikö kukaan muu mitään minkään eteen, kolmen yksilön kohdalla varmaankin juuri tästä tutusta epäluulosta... eikä Spyro loppujen lopuksi ajoittaisesta ärähtelystään, härkäpäisyydestään tai edes aiemmin liikkeelle lähtiessä viskotuista kommenteistaan huolimatta oikeastaan edes tuntenut oloaan luontevaksi komennellakseen muita edes yhteisen edun nimissä. Kookas peto oli kaikkea muuta kuin luontainen johtohahmo näyttävyydestään huolimatta, vaikka olikin kärkäs ilmoittamaan mielipiteensä heti jos ei ollut tyytyväinen johonkin.
|
|
|
Post by wuz on Dec 5, 2011 22:51:19 GMT 3
Tuskin Tulisielujen ja huuhkajan muodostama kolmikko aivan tieten tahtoen jättäytyi taka-alalle Spyron ryhtyessä puuhaamaan leirinuotion pystyttämistä, vaikka tuskinpa ainakaan Lucas oli aikeissa (tai edes täysissä ruumiin voimissa jos jotakin) osallistua nuotiokuoppien kaivelemisiin tai polttopuiden noukkimiseen. Lähinnä silmäpuoli tyytyi kyräilemään vihamiestään sivumpaa, yrittäen vieläkin täysin sisäistää tätä kerrassaan absurdia tilannetta, jossa he Spyron kanssa tavallaan puhalsivat yhteen hiileen sen sijaan, että olisivat alituiseen yrittäneet tappaa toisiaan tai vähintäänkin keksiä toinen toistaan mitä mielikuvituksellisimpia haukkumanimiä. Ei hänkään mikään täysin idiootti kuitenkaan ollut, uskoi sitä sitten kukaan tai ei, mutta jopa punatukka tiesi, ettei riidanhaastaminen samassa leirissä "omiensa" kesken edistänyt kenenkään hyötyä. Pikemminkin päinvastoin. Minkäänlaista ryhmähenkeä hän ei kylläkään alkaisi kohotella, ei niin yhteislauluilla kuin piirileikeilläkään, joten sellaista olisi turhan odotella. Hänelle riitti nimittäin vallan mainiosti se, että sai olla ja hytistä rauhassa. Vaikka voisi Spyro kyllä pistää hieman vauhtia siihen nuotion pykäämiseensä, meh... Pahimpaan hätään ruhjottu nuorukainen maleksi sisarensa ja tämän suojelijan välittömään läheisyyteen ja vinkkasi hienovaraisesti itselleenkin jonkinlaisen huovantapaisen lämmikkeeksi, sillä koko päivän kestänyt lento myrskynjälkeisellä harmaalla, tuulisella taivaalla ja nyt hämärtyvä, viilenevä ilta eivät ainakaan nostattaneet ruumiinlämpöä.
Lucy ja Abraham olivat kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta vaiti, eivätkä edes yrittäneet eleilläänkään ilmaista, että olisivat valmiita auttamaan Spyroa tai Sirlaa nuotion rakentamisessa. Abraham kuitenkin, vaihdettuaan pari sanasta matalasti mumisten Lucyandran kanssa, paineli Spyrosta vastakkaiseen pöheikköön, ja palasi hetken kuluttua sylin täydeltä polttopuuksi soveltuvaa puuainesta mukanaan. Ilmeisesti he eivät sentään aivan riippuvaisia aikoneet olla Purppuraisesta tai tämän vaiteliaasta ystävästä Sirlasta, ja ehkä hyvä niin. Sirla ainakin oli helpottunut jo pelkästä ajatuksesta, ettei joutuisi jakamaan leirinuotiota kahden muukalaisen ja yhden epämiellyttävän miehen kanssa.
Spyron puunhakureissu sujui paikalle jääneiden kesken hiljaisuuden vallitessa, ilman minkäänlaisia konflikteja. Lucyandra oli loihtinut Abrahamin selässään kantamasta laukusta esiin muutamia huopia, joista hän jopa auliisti tarjosi yhtä Sirlallekin. Varas otti lämmikkeen vastaan kiitollisesti nyökäten, vaikka palasikin sittemmin takaisin alkuperäiselle paikalleen. Maahan oli tallaantunut pieni tasainen neliömetri siitä, missä Kottarainen oli seissyt kaiken sen ajan paikoillaan odottaessaan Spyroa, levottomana painoaan jalalta toiselle siirrellen ja pitääkseen lämpöä edes jollain tavoin yllä. Hän kietaisi huovan ympärilleen kuin olisi yrittänyt jollain tapaa kääriä sen umpinaiseksi putkiloksi ympärilleen, ja onnistuttuaan tilkitsemään edes joten kuten viilenevän illan ilman ulkopuolelle, kääntyi katseensa jälleen suuntaan, jonne Spyro oli polttopuuta kadonnut hakemaan. Taivaille kiitos Purppuraisella ei kestänyt kovinkaan kauaa, ja tyttö otti muutaman helpottuneen oloisen askeleen tätä kohti, vaikkakin pysyi kyllä visusti pois lohikäärmeen kidassaan rehaaman puunrungon tieltä. Taustalla Abraham pykäsi ammattimaisin ottein nuotiota suojatilleen ja tämän veljelle, joka kieltämättä hetken jos toisenkin näytti olevan hieman kahden vaiheilla: istuako vastalöytyneen sisarensa ja tämän lemmikkipöllön kanssa vaiko tunkeako vihamiehensä ja vastenmielisen varkaan kanssa saman tulen ääreen?
|
|
|
Post by spyrre on Dec 6, 2011 17:28:10 GMT 3
Spyro ei saapuessaan näyttänyt millään tavalla yllättyneeltä löytäessään Lucasin vetämässä lonkkaa jostain sivummasta huopaansa kääriytyen, lekotellen näköjään omaa nuotiotaan väkertävien Lucyn ja Abrahamin (tai no, huuhkajahan se kaiken työn tietysti näkyi tekevän) tuntumassa. Vaikka olento loikin pitkän silmäyksen näiden suuntaan tämä ei silti oikeastaan tuntunut edes laittavan pahakseen näiden omavaltaista leiriytymistä sivummalle vaan tämä oikeastaan soi jopa pienen tyytyväisemmän nyökkäyksen havainnolleen ennen kuin lähestyi erillään häntä odottelevaa Sirlaa. Tokihan uupunut, koko päivän joukkoa kanniskellut olentokin olisi mielellään levännyt ja heittäytynyt pitkäkseen hetkeksi, mutta tästäkään huolimatta tämä ei näyttänyt edes harkitsevan liittyvänsä huuhkajamiehen kasaaman jo melkein valmiin tulen ääreen saati ilmeisesti pyytelevän näiltä mitään muutakaan vaan asteli vaiteliaasti tervehtimään Sirlaa tipauttaen oman kyseenalaisen polttopuunsa kidastaan jonnekin sammalikkoon. "Kaikki hyvin?" Se varmisti vielä, vilkaisten jostain syystä epäluuloisesti tytön pitelemää huopaakin jonka alkuperän tämä ilmeisesti osasi hyvin arvata mutta ei kuitenkaan kommentoinut, ennen kuin asteli voipuneesti valmistelemaan paikkaa oman lämmönlähteensä rakentamiselle.
Kookkailla käpälillä ja kynsillä kuovittuna aluskasvillisuus irtosikin kaikeksi onneksi nopeasti kivisestä maaperästä ja tarkasteltuaan hetken aikaansaannostaan sarvekasta päätään kallistellen lohikäärme kääntyi raahaamaan karahkansa lähemmäs. Suuret leuat ja käpälät lohkoivat ohuehkon rungon piakkoin edustavien räsähdysten keralla nuotiotarpeiksi sopivammiksi kappaleiksi, lohikäärmeen alkaessa sitten lykkiä näitä jonkinasteiseen kasaan kaivamalleen hiekkaiselle läntille. Olento ei selvästikään toiminut yhtä koordinoidusti saati asiantuntevasti kuin Abraham, mutta tämä tiesi kyllä miten tuli saatiin aikaan ja pian edessä komeilikin melko epäesteettinen, mutta luultavasti jonkin verran suurempi keko kosteaa puuainesta valmiina sytytettäväksi. Spyro oli pitänyt askarrellessaan silmäkulmastaan silmällä kolmikon puuhailuja, vilkaisten nyt vielä kunnolla näiden suuntaan ennen kuin viimein istui syvään henkäisten kääntäen huomionsa hetkeksi luultavasti lähelle hakeutuneeseen Sirlaan. Tyttö oli selvästikin kylmissään ja tuli pitäisi saada pian palamaan... mutta hytisevä lohikäärme joutui kokoamaan itseään hetken verran että sai yritettyä. Otus köhi hetken jupisten näreitä kirouksia henkensä alta, kunnes viimein sai kuin saikin aikaiseksi hampaiden välistä iskevän tulenryöpsähdyksen. Kosteat puut sihahtivat mutta vaikka eivät heti syttyneetkään ei tarvittu loppujen lopuksi kovinkaan montaa henkäystä kuumaa lohikäärmeenhengitystä saadakseen suurimman osan vedestä haihtumaan niin että liekit viimein tarttuivat karahkoihin. Spyro nuolaisi suomukkaita huuliaan aavistuksen verran tyytyväisenä silmäillen hiljakseen vakaammaksi käyvää loimua, asettautuen sitten raskaasti hengittäen vatsalleen pienimuotoisen rovion vierelle tuhahtaen hiukan itsekseen. Kuinka hän olikaan aikoinaan vihannut sitä typerää tuluksilla leikkimistä... hän olisi varmaan joutunut hakkaamaan mokomia murikoita yhteen pienen ikuisuuden saadakseen tulen näin märkiin sytykkeisiin jos olisi onnistunut silloinkaan...
"Lähdetään heti aamulla kun tulee lämpimämpää" Olento totesi varkaalle, yrittäen ohimennen käpertyä lähemmäs itseensä verrattuna varsin pientä nuotiota... odotettavan huonolla menestyksellä. Tämä sai pedon tuhisemaan jälleen varsin turhautuneeseen sävyyn, tutun härkäpäisen olemuksen alkaessa jälleen pyrkiä pintaan. Tuli lämmitti kyllä... mutta ei tarpeeksi näin viileässä ilmassa kookkaan suomuisen kehon pääsemättä hyvällä tahdollakaan tarpeeksi lähelle. Aavistuksen häiritsevänä havaintona Spyro huomasi äkkiä kaipaavansa vanhaa reikäistä viittaansa, jääden kuitenkin empivästi paikoilleen vilkaisten ohimennen Tulisielujen kolmikon leiripaikkaan jonkin matkan päässä. Eiväthän nämä aivan vieressä tainneet olla ja lohikäärme olikin tyytyväinen että näköetäisyys oli säilytetty... mutta siltikin nämä tuntuivat olevan aivan liian lähellä...
|
|
|
Post by wuz on Dec 12, 2011 21:15:56 GMT 3
Kieltämättä Lucas oli ikävänlaisen dilemman rienattavana, kuin avioeron jalkoihin jäävä pikkulapsi ikään. Toisaalla nuotiota pykäsivät Abraham ja Lucyandra, silmäpuolen vasta hiljattain paljastunut sisarpuoli suojelijoineen, mutta toisaalla omaa lämmön- ja valonlähdettä rakenteli Spyro, hänen pahin vihamiehensä, Sirla taka-alalla pysytellen. Oli se totta kai pannut merkille Purppuraisen paheksuvan mulkaisun tämän raahatessa suurikokoista karahkaa polttopuuksi hampaissaan, mutta jätti liskonkuvatuksen omaan arvoonsa, tarkkaillen vuorotellen kumpaakin, hiljakseen muodostuvaa leiriä. Vaikka punatukkainen tyttö olikin ainakin ilmoittanut olevansa hänen verisukulaisensa, karu totuus oli silti se, etteivät he tunteneet toisiaan sitten lainkaan. Vaikka silmäpuoli olikin esittänyt olevansa sujut asian kanssa, ei hän siltikään ollut onnistunut vaimentamaan täysin sitä pientä päänsä sisällä piipittävää Epäluulon ääntä... Liki haikein silmin Lucas havahtui kääntyneensä katsomaan jälleen Kottaraisen ja Purppuraisen nuotiota ja pudisti sitten pikaisesti päätään. Mitähän helvettiä hän oikein pohti...
Sirla näytti vaivaantuneelta seisoskellessaan paikoillaan, seuraten tarkkaavaisena, kun Spyro kyhäsi nuotiota tuomastaan puusta. Äh, olisikohan hän voinut olla jotenkin avuksi sen sijaan, että vain seistä nallotti paikoillaan typeränä ja uusavuttomana? Levottomana tyttö siirteli painoaan jalalta toiselle ja hypisteli vaivaatuneena lainahuopansa helmoja, puristaen kyseistä kangaskappaletta tiukasti ympärilleen. Yleensä ulos leiriytyminen ei tuntunut varkaasta juuri miltään, yhtä luonnollista toimintaa se oli kuin mikä tahansa muukin selviytymisprosenttia nostava toiminta. Nyt kuitenkin monista useista syistä johtuen varas tuntui unohtaneen täysin kaikki leiriytymisen perusteet, puhumattakaan oma-aloitteisuudesta tai kohteliaisuudesta. Siksipä tyttöön tulikin eloa vasta, kun Spyro oli onnistunut kaivamaan nuotiokuopan, täyttämään sen puuhakkeluksella ja lopulta sytyttämään muutaman yrityksen jälkeen. Kuumassa nopeasti kuivuneet karahkat rätisivät kutsuvasti ilmiliekehtien ja saivat tytön siirtymään lähemmäksi, yhä hieman vaivaantuneen näköisenä, kuin hän olisi tehnyt jotakin väärää jäädessään seisomaan paikoilleen sen sijaan, että olisi auttanut ystäväänsä. Sirla käpertyi nuotion ääreen viltteineen, veti jalat rintaansa vasten ja nojasi leukaansa polviinsa, nyökäten samalla vaivalloisesti Spyrolle. "Joo, sopii varsin mainiosti. Mitä aiemmin päästään liikenteeseen, sen nopeammin selviää mitä siellä linnalla on," Kottarainen myönteli tuijotellen luomiaan räpäyttämättä liekkeihin. Tuli lämmitti toki kehoa, mutta mieltä se ei saanut rauhoittumaan. Tuskinpa tulisi yölläkään sitten liiemmin nukuttua, Sirla ei ainakaan voinut kuvitellakaan ummistavansa silmiään pitkäksi aikaa, vaikka kieltämättä mieli olisikin tehnyt.
"Tota," lausui käheähkö miehen ääni jostain sivummalta, askelten kantaessa puhujaa lähemmäs varkaan ja lohikäärmeen nuotiota. Lucas siirtyili vaivaantuneen näköisenä hämärtyneestä illasta iloisesti lepattelevan nuotion valaistukseen syyllisen näköisenä ja silmäili vuoron Sirlaa ja vuoroin Spyroa. Hetkeen kloppi ei oikein tiennyt miten olisi asiansa esittänyt mahdollisimman vähän nololla tapaa, ja elehdittyään hetken liki tuskastuneena paikoillaan, hän lopulta töksäytti asiansa tönkön suorasukaiseen Lucasmaiseen tapaansa. "Olisko täällä vielä tilaa yhdelle?"
|
|
|
Post by spyrre on Dec 12, 2011 23:00:24 GMT 3
Ainakaan lohikäärme ei näyttänyt syyttävän varasta tippaakaan tämän toimettomuudesta, sen verran määrätietoisesti otus toimi kuin automaattisesti olettaen tekevänsä moiset askaret itse. Ei sitä oikeastaan tainnut olla montaakaan asiaa missä tyttö olisi edes voinut nuotion kanssa avustaa, kookkaan pedon pätkiessä ja sytyttäessä puut pienillä vaikeuksilla, mutta loppujen lopuksi menestyksekkäästi... ja siinä Spyron simppelit leiriytymistoimenpiteet taisivat likimain ollakin, kun pystytettävänä ei ollut mitään telttojen kaltaisia ylellisyyksiä, saati sitten oikein mitään muutakaan sapuskan kokkailu mukaan lukien, pedon ollessa tällä hetkellä aivan liian uuvuksissa edes ajatellakseen lähtevänsä etsimään saalista. Ja Lucylta ja Abrahamiltahan moisten tiedustelu ei ollut hänelle vaihtoehto, riippumatta siitä vaikka nämä kuinka olisivat ilmaisseet hankkineensa nämä varusteet heitä kaikkia silmällä pitäen... vielä ennen kuin olivat edes tavanneet heidät ilmeisesti, ehh. Epäilyttävää, kieltämättä...
Spyro asettautui enemmän tai vähemmän vaivalloisesti tulen ääreen, vääntelehti hetken löytämättä hyvää asentoa ja kääntyi sitten hetken itsekseen tuhahdeltuaan Sirlan puoleen tämän istuessa huopaan kääriytyneenä tulen ääreen. Kai purppurainen onnistui nappaamaan jotain Kottaraisen äänensävystä koska tämä lopetti hetkeksi naapurinuotion kyräilyn kääntäen päänsä tämän suuntaan jääden silmäilemään tyttöä. "Juu, sittenpähän sekin on tehty." Vastattiin hiukan empivästi, ennen kuin olento selvitti kurkkuaan. "...eh, hei, ehkä... Ei sitä tiedä, ehkä se paikka onkin oikeasti tyhjä eikä se tyyppi edes ole siellä." Lohikäärme hapuili ilmeisesti hakien jonkinlaista rauhoittavaa sävyä laskien sarvekasta päätään alemmas Kottaraisen vierelle, tuntien äkkiä pistoksen verran syyllisyyttä siitä että oli edes raahaamassa tyttöä moiseen paikkaan. Mutta... ei kai tätä yksikseenkään voisi minnekään jättää, ja vielä vähemmän näiden.... hiippareiden kanssa. "Tuota, jos et halua tulla, niin--" Olento aloitti kuitenkin, mutta äkkiä vaieten melkeinpä säpsähtäen kesken kaiken kääntäen katseensa yllättäen nuotion valopiirin reunamilta kuuluvan äänen suuntaan. Silmiä räpäytettiin muutaman kerran rehellisen häkeltyneesti Spyron ilmeisesti odottamatta alkuunkaan moista mahdollisuutta että Lucas saattaisi vetelehtiä lähistölle, kunnes se napsautti kitansa kiinni ja veti kasvoilleen tutumman epäluuloisen, vaikkakin vieläkin hiukan hämmentyneen ilmeen. Silmäpuolta tuijotettiin hetken aikaa suomuisen silmäkulman nykiessä epämääräisesti muutamaan kertaan, kunnes olento rypisti kulmiaan ja vilkaisi sitten Sirlaan kirskauttaen hampaitaan kuin jonkinlaista neuvoa hakien. "Mikset ole tuolla? Viekö se hiton pöllö muka liikaa tilaa?" Spyro sai viimein töksäytettyä epäillen, suoranaisesti kuitenkaan yksisilmää vielä pois ajamatta, kenties silkkaa hölmistyneisyyttään.
...mitä hittoa tämä nyt oli olevinaan? Oliko Lucas onnistunut saamaan jonkinlaisen aivovaurion vai oliko joku sittenkin salaa käynyt vaihtamassa jonkun toisen saman näköisen sen kieroilijan tilalle? Ainakin se oli ilmeisesti jotenkin unohtanut tyypillisen häijyilynsä ja puhui suorastaan hämmentävän... epä-Lucasmaisesti. Purppurainen oli olettanut tyypin liimautuvan kuin.... eh, liimattuna uuteen hienohelmasiskoonsa ja tämän järkälemäiseen tipuun, mutta jostain syystä ruhjottu miekkonen oli ilmestynyt tuohon ja näytti... eh, jopa jotenkin... vaivautuneelta? käänne oli sen verran odottamaton että kookas petokaan ei oikein epätietoisuudessaan tiennyt miten olisi pitänyt reagoida moiseen päätyen sen sijaan lähinnä kyräilemään punatukkaa ja tämän ympäristöä kuin ei olisi edes tiennyt olisiko tätä pitänyt tuijotella suoraan vaiko yrittää jättää huomiotta. Tilanne olisi varmasti ollut huomattavasti suoraviivaisempi jos olisi aloitettu tutulla ärähdyksellä ja Spyron olisi silloin tuskin tarvinnut miettiä kauaakaan, mutta.... eh, mitä hittoa tuollaisen kanssa olisi tarkoitus tehdä?
|
|
|
Post by wuz on Dec 13, 2011 13:16:30 GMT 3
Spyron silminnähtävä huoli varkaasta sai tytön hymyilemään aavistuksen verran, vaikka kuulas, viileä ilta olikin kohmettanut hänen päivettyneet poskipäänsä vakavan ilmeettömäksi. Sirla, yhä nojaten leukaansa polviinsa, nosti vihreiden kissansilmiensä katseen nuotion rätisevästä liekkimerestä Purppuraiseen, joka oli laskenut päänsä alemmas, lähemmäs hänen tasoaan, ja oli juuri aikeissa vastata kieltävästi Spyron ehdotukseen jäädä pois koko linnaretkueesta, kun Lucasin äkillinen, odottamaton pyyntö keskeytti ystävysten keskustelun tyystin. Kottarainen räpäytti hölmistyneenä silmiään, kääntyen katsomaan sitten jokseenkin vaivalloisesti hämärtyneestä illasta lepattavan valon piiriin ilmestyneen punatukkaisen miehen suuntaan, joka seisoi omaan huopaansa kääriytyneenä enemmän kuin vaivaantuneen näköisenä sivummalla. Tyttö itse ei ehtinyt sanoa aluksi sanaakaan, kun Spyro aukaisi kitansa esittääkseen Lucasille pari valittua kysymystä, jotka nekin saivat silmäpuolen lähinnä jatkamaan vaivaantunutta liikehdintäänsä. "No hei, älä nyt viitsi. Ei tää helppoa ole mullekaan. Ajattelin vain, että, no, hmm..." Lauseen loppu hukkui epämääräiseksi mutinaksi, Lucasin eriparisilmien katseen vaeltaessa nuotion äärellä kyyhöttävästä parivaljakosta jonnekin jalkoihinsa. No perhana. Pitikö tuon perhanan liskonkuvatuksen tehdä tämäkin niin vaikeaksi?
Kottarainen kiirehti puuttumaan tilanteeseen heti, kun hämmennykseltään kykeni, ja rikkoi auliisti jo laskeutuneen vaivaantuneen hiljaisuuden avaamalla suunsa. "No ehkä sinä tänne mahdut. Kunhan et keksi mitään idioottimaista," hän huomautti asiallisesti, vilkaisten totta kai kysyvästi vielä Spyroa, kuin varmistuakseen siitä, että tämä tällainen kieltämättä omituinen järjestely sopisi varmasti toisellekin.
Lucas hengähti helpottuneena saatuaan myöntävän vastauksen liittyä seuraan, ja nilkuttikin sitten lähemmäs Spyron kyhäämää nuotiota - asettuen lopulta kuitenkin vastakkaiselle puolelle, mahdollisimman kauas Spyrosta ja Sirlasta. Vaikka hän saman nuotion ääreen änkikin lämmittelemään, ei se siltikään tarkoittanut sitä, että hän olisi kaivannut liskonkuvatuksen tai tuon pahuksen pitkäkyntisen välitöntä läheisyyttä, pah... Istuttuaan hetken hiljaa aloillaan Lucas koetti pähkäillä kuinka murtaa jää, joka selvästi oli muodostunut lohdullista lämpöä levittävän nuotion ääreen. Hän oli ilmiselvästi onnistunut keskeyttämään kenties jotakin olennaista Sirlan ja Spyron välillä, mutta no, väliäkö sillä... Viimein hän yskäisi epämääräisesti, kuin olisi koettanut selvittää kurkkuaan, ja vilkaisi sitten kulmiensa alta vaivaantuneena Spyroa ja Sirlaa. "Hmm, ajattelin vain, että, no, tuota." Asiallinen aloitus, Lucas myönsi ajatelleensa! Sitten se tuli selvästi toisiin ajatuksiin, nolostui silminnähden alkuperäisiä aikeitaan (vaikka ne hyväntahtoiset olivatkin) ja käänsi katseensa kulmat kurtistuen jonnekin ihan muualle paitsi keskustelukumppaneihinsa. "Sen mä kyllä sanon, että on aika idioottimaista lähteä hortoilemaan Wendomin linnalle... Mistäs sen tietää mitä siellä odottaa," se marmatti, kuulostaen jo huomattavasti enemmän omalta itseltään kuin aiemmin. Mutta ainakin herjaavilta lisänimiltä ja suoranaisilta riidanhaastamisyrityksiltä vältyttiin, joten ehkäpä tämäkin oli tulkittavissa jopa ihan asialliseksi keskustelunavaukseksi?
Sirla seurasi hivenen huvittuneena seuraan liittyneen punapään vaivaantunutta toimintaa aina alas istuutumisesta keskustelunavaukseen asti. Vaikka hän ei järin paljoa Lucasia tuntenutkaan loppujen lopuksi tai ollut viettänyt tämän kanssa aikaa kuukausitolkulla (pelkkä ajatuskin oli jo puistatuksia aiheuttava...), oli miekkosen yritys keskustella pahimman vihamiehensä kanssa siltikin jollain tapaa jopa hellyyttävä ja läpinäkyvä: saattoiko olla jopa niin, että silmäpuoli todella koki varkaan ja lohikäärmeen seuran tutummaksi ja turvallisemmaksi kuin vastalöydetyn siskokullan ja tämän lemmikkipöllön asiallisen retkueen? Kuin muistaen äkkiä kahden muunkin läsnäolon tällä samaisella aukiolla, kääntyi Sirla vilkaisemaan nopeasti olkansa yli hieman sivummalla istuvaan, oman nuotion äärellä lämmittelevään kaksikkoon. Abraham istui Lucysta kunnioitettavan välimatkan päässä, muttei kuitenkaan täysin vastakkaisella puolella nuotiota, kun taas Lucyandra oli asettunut runsaine tylli- ja silkkihameineen huopaansa kääriytyneenä Abrahamin aiemmin kantaman laukun päälle. Jostain kaksikko näytti keskustelevan, mutta sen verran matalaan sävyyn, ettei Sirla erottanut sanaakaan. No, olivathan he toki sen verran kaukanakin toisistaan, sekä tietysti nuotion liekkien rätinä ja yöhön valmistautuvan metsän äänetkin heikensivät kuuluvuutta...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 14, 2011 19:50:57 GMT 3
Myös Spyrolla oli ilmiselviä vaikeuksia saada selkoa kuinka suhtautua tai kommunikoida epäilyttävän sopuisalta vaikuttavan yksisilmäisen miekkosen kanssa. Peto napsautteli leukojaan ja kyräili, vilkaisten sitten Sirlaa asteen verran nyreänä tämän kutsuessa vastahakoisen punatukan nuotionsa ääreen. Vaikka hän ei selvästikään innoissaan ratkaisusta ollutkaan lohikäärme ei yllättäen alkanut väittää vastaan tytön ratkaisulle, vaan silmäiltyään epämääräisen vaivautuneena Lucasin asettumista liekkien toiselle puolen tämä päätyi puhahtamaan näreästi ja vetäisi siipensä sekä pitkän häntänsä murjottavasti ympärilleen. Keskustelu kieltämättä kuoli tähän varsin nopeasti, niin silmäpuolen kuin Purppuraisen lähinnä kyräillessä hämmentyneesti ympäriinsä Spyron pörhistellessä hiukan niskapiikkejään kuin jännittynyt, jättimäinen kissa karvojaan ilmeisesti myöskään osaamatta päättää mitä olisi pitänyt tehdä seuraavaksi kunnes Lucas viimein rikkoi laskeutuneen hiljaisuuden enemmän taikka vähemmän luontevalla kommentillaan. Lohikäärme suorastaan hämmentyi jälleen lähes asiallista keskustelunavausta rypistäen kuonoaan epäluuloisena tämän huolestuttavan nolostuneelle olemukselle, kunnes silmäpuoli viimein lipsahti takaisin hiukan tutummalta kuulostavaan puheenparteen ja kyräilyyn. Tästäkös purppurainen piristyi, ainakin hiukan, ja tarttui kiireesti murahduksen keralla aiheeseen ennen kuin vaivautunut hiljaisuus alkaisi jälleen laskeutua.
"No niin onkin. Onko sulla muka jotain parempia tyhmiä ideoita?" Olento napautti kirskauttaen raateluhampaiden täyttämää kitaansa kuin pahainen härkäpäinen, ja monien mielenrauhan kannalta aivan liian kookas nulikka, tosin vaikuttamatta kuitenkaan erityisen innokkaalta itsekään omasta suunnitelmastaan. Hetki epäröitiin kuin peto olisi miettinyt olisiko töksäytystä pitänyt perustella jotenkin kun kyseessä oli kuitenkin Lucas varsinaisesti odottamatta tältä mitään järkevää vastausta lähinnä retoriseen tölväisyynsä, mutta vaikka hetkellisesti vaikutti siltä että olisi kuin olisikin aikonut vajota jälleen jurottavaan hiljaisuuteen lohikäärme yllättäen jatkoi puhistuaan hetken verran turhautuneena. "Parempi mennä etsimään se piru jostain mistä tiedän missä se voi olla kuin odottaa että se loikkaa jostain jostain kun sitä ei odota. Nyt sentään tiedän miltä se näyttää, ja...." Spyro jupisi yrittäen antaumuksella teeskennellä että puhui oikeastaan Sirlalle vaikkei katsonutkaan keskustelukumppaneihinsa vaan pälyili sen sijaan jonnekin pimeän metsänreunan suuntaan nuotion takana kunnes vaikeni uuden tuskastuneen urahduksen keralla ja vaihtoi vaivalloisesti asentoa saadakseen nuotion lämmittämään vaihteeksi toista kylmettynyttä kohtaa kookkaassa kyljessään. "...pirun vuoristotuuli" Suomukas peto jäpisi näreästi ja pärskähti jääden hetkeksi mulkoilemaan pimenevien vuorenhuippujen suuntaan kuin olisi uskotellut valittaneensa säästä koko ajan. Se oli toistaiseksi liian kiireinen teeskennellessään että silmäpuoli ei olisi istunut toisella puolella nuotiota, eikä siis suuremmin ehtinyt edes kyräillä naapurinuotion väen suuntaan. Eipä sillä että nämä olisivat mitään erityisen kiinnostavaa näyttäneetkään tekevän tällä hetkellä, ja pitiväthän ainakin etäisyytensä... Nuotion loimun reunamille hiipinyt pieni kissaeläin venytteli haukotellen ja asettautui sitten tyytyväisen näköisenä kerälle tulen lämpöön kehräten hiljaa, saaden jotenkin syyttävän vilkaisun tuohtuneen lohikäärmeen suunnalta ehdottomasti sopimattomasta kodikkuudestaan. Tilannehan oli nyt hyvin vakava, eihän nyt sopinut torkkua ja viihtyä sitten alkuunkaan! Eikö mokomalla karvapallolla ollut mitään tilanteentajua?
|
|
|
Post by wuz on Dec 18, 2011 0:37:55 GMT 3
Kottarainen silmäili nuotion valon ja lämmön houkuttelemana paikalle ilmestynyttä Kissaa, joka asettautui paraikaa tyytyväisenä pienelle kerälle Spyron kylkeen. Kuinka kadehdittavat unenlahjat otus omasi, ei varaskaan olisi pistänyt lainkaan pahakseen sitä, jos olisi kyennyt ummistamaan silmänsä ja torkkua rauhallisin mielin rätisevien liekkien lämmöstä nauttien... Vaan ei auttanut itku markkinoilla. Hivenen kateellisin silmin tyttö tiiraili tuota rauhallisesti aloilleen asettunutta, silmänsä sulkenutta valkeaa karvapalloa, ennen kuin vastentahtoisesti käänsi kissansilmiensä raukean katseen ensin puhuneeseen Lucasiin, ja sitten vierellään nyhjöttävään suurehkoon violettiin lohikäärmeeseen, joka tavoilleen uskollisena ei suostunut sitten millään vastaamaan täysin asiallisesti punatukkaiselle vihamiehelleen. Mutta, kuten sanottua, oli Purppuraisen ja silmäpuolen epämääräisen ärhäkkä kommunikointi käynyt jo niin tavanomaiseksi, ettei varas osannut siitä olla millänsäkään.
Lucasillekaan ei yllättäen tullut minkäänlaisena yllätyksenä Spyron epämääräinen yritys puhista kuviteltuun partaansa ja mutista asiansa Sirlalle, vaikka selkeästi liskonkuvatus vastasikin hänen avaamaansa keskusteluun. Omalla tavallaan toki, mutta sehän riitti. Miekkonen pyöräytti silmiään puolihuolimattoman peittelemättä joskaan ei yliliioitellusti, ja nykäisi olkapäältään valahtanutta huopaa takaisin ruotuun. "Tsih, mun ideat on aina hyviä. Hoida sä vaan noiden typerien suunnitelmien punomiset, niin mä hoidan oman osuuteni ja olen pois tieltä," se ilmoitti kepeän halveksivaan sävyyn puolittain itsekseen puhisten, puolittain Spyrolle, ja suuntasi visusti eriparisilmiensä katseen nuotion kirkkaisiin liekkeihin. Eihän hän voinut lohikäärmeelle myöntää, että olihan tämän suunnitelmassa jokin järjen hivenkin. Parempihan se oli hyökätä pahaa-aavistamattoman suden luolaan kuin kyhjöttää odottamassa sitä, että susi nappaisikin heidät. Vaikka mistäs Lucas mitään metsästämisestä tiesi... Jos hän olisi saanut päättää (ja mikäli kuntonsa olisi antanut myöten), olisi hän hankkiutunut jo aivan toiselle puolelle manteretta, mahdollisimman kauas siitä perhanan harmaahapsisesta niljakkeesta, ja vasta toivuttuaan palannut kostamaan elämänsä nöyryyttävimmän ja pahimman selkäsaunan. Kuin varmemmaksi vakuudeksi toivekuvilleen se pärskähti itsekseen, liekö yrittänyt tuhahtaa vaiko vain tukahduttaa aivastuksen, joka mahdollisesti johtui juurikin siitä Spyron mainitsemasta pahaisesta vuoristotuulesta, mutta saatuaan pärstänsä takaisin peruslukemille mulkaisi pariin otteeseen sekä Sirlaa, että Spyroa, etteivät nämä vain kuvitelleet tätä avutonta aivastusta jonkinlaiseksi pahantahtoiseksi eleeksi. Noistahan kun ei koskaan tiennyt...
Lucasin hiljennyttyä liki pahaenteisesti puolihuolimattoman riidanhaastoyrityksensä jälkeen omiin oloihinsa kiiruhti Kottarainen avaamaan suunsa - jos ei muuten, niin vaikka ihan vain rauhoittaakseen Purppuraisen levottomana jylläävää mieltä. Eipä sillä, ettäkö hän itse olisi ollut rauhallinen kuin hindulehmä, ei missään nimessä, mutta jostain syystä tyttö koki, että rauhallinen lohikäärme rauhoittaisi väkisin hänenkin levottomuuttaan. Vaikka Kottaraista väsyttikin ja turhautti koko tämä tilanne, tämä epämääräinen toimintasuunnitelma ja valtaosa seurueestaan - puhumattakaan siitä, ettei hän ollut aikoinaan kokenut olevansa näin peloissaan vuorokauden ympäri, onnistui hän silti kiskomaan huulilleen jonkinlaisen lievästi huvittuneen hymyntapaisen. "Heh, kieltämättä tästä tulee väkisinkin mieleen ne ajat, kun tavattiin kaikki kolme ensimmäistä kertaa ja vietettiin aikaa maanpaossa puoliksi Wendomia pakoillen ja osittain ihan vain, noh, ajankuluksi," se tokaisi äkkiarvaamatta nostalgiamielessä, ja vilkaisi vuorotellen sekä Spyroon, että Lucasiin, kietoen samalla käsiään tiukemmin sääriensä ympäri.
Lucas vilkaisi kulmiaan kohottaen Sirlaan, joka äkkiarvaamatta alkoi muistella menneitä. No, niin no. Olihan tytön puheissa toki hieman perää, vaikka kieltämättä muisto olikin ainakin silmäpuolelle arka. Se painoi leukansa rintakehäänsä vasten, tiiraillen silti tarkkaavaisena edessään rätiseviä liekkejä, eikä sanonut yhtikäs mitään. Toki ajatus oli ihan hupaisa, mutta viime kerralla punatukka oli ollut vähällä päästä hengestään. Totta kai tilanne oli nyt eri (ja hengenlähtökin oli jo ollut aiemmin lähellä eikä vasta edessäpäin), mutta kieltämättä Lucas olisi vaikka vain tyytynyt riitelemään Spyron kanssa lapsellisesti jostakin tarpeettomasta sen sijaan, että olisi alkanut muistella menneitä. Vaikka, no... "Se Serena oli kyllä aika pirun nätti tyttö. Pahus kun sen piti olla semmonen meedio, muuten olisin takuuvarmasti iskenyt sen!" se myhäili, lähinnä itsekseen, joskin onnistui sentään pusertamaan huulilleen jonkinlaisen hymyvirnistyksen tapaisen.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 23, 2011 23:48:05 GMT 3
"Hyvä, senkun pysyt. En mä sulta muuta odottanutkaan." Lohikäärme puhahti vastaukseksi yksisilmän nyreään repliikkiin, oikeastaan tällä kertaa melkeinpä täysin ilman mitään piikittelyäkään. Ilmeisesti olento oli aivan vakavissaan tämän suhteen, tietenkin haavoittunut silmäpuoli pysyttelisi takarintamassa muiden mualla, Sirlan vain täytyisi pitää varansa tämän kanssa koska Spyro itse ei välttämättä ehtisi haamuhiipparia etsiskellessään tuijottelemaan taakseen niin paljon kuin olisi halunnut. Mutta ehkä Lucas jopa tajuaisi oman parhaansa ja tekisi kerrankin niin kuin lupaisi, eli ei tekisi mitään typerää. Purppuraisesta tuntui kieltämättä varsin epämukavalta päästää miekkonen silmistään tällaisessakin yhteydessä, mutta hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja, niin kiero kuin punapää olikin... ei kai auttanut kuin toivoa että tämä tosiaan olisi niin huonossa kunnossa nyt että ei saisi typeriä päähänpistoja... Spyro silmäilikin hetken yllättävän vaiti nuotion yli kuin punniten asioita mielessään, kunnes pärskähti ja käänsi katseensa kyräilemään takaisin vuorten suuntaan, viimaa ääneen valittaen. Jos totta olisi puhuttu, olento oli kieltämättä enemmän huolissaan kuin päälle päin vaikutti, puoliksi tarkoituksellakin tämän tyypillisempään jurotukseensa peittäen. Oliko hänellä oikeasti aavistustakaan mitä hän tekisi, kun pääsisi linnalle? ....tai jos paikka ei olisikaan tyhjä, kuten hän oikeastaan vieläkin elätteli toivoa? Tuskin haamukostaja siellä silmät kiinni ja sormet korvissa etupihalla istuskelisi niin ettei mitenkään huomioisi saapuvaa seuruetta vaan varmasti yrittäisi jotakin... Mutta hitto, oliko heillä muka vaihtoehtoja? Pakko kai hänen olisi yrittää pitää silmänsä auki ja tällä kertaa napata se pirulainen kunhan se pistäisi nokkansa esiin jostain sen sijaan että alkaisi hätiköidä, ennen kuin hiippari iskisi jonkun kimppuun uudestaan...
Hiljakseen ajatuksiinsa vajoava lohikäärme hätkähti jälleen takaisin nykyhetkeen Sirlan avatessa pian uhkaavasti jo alkuunsa kuolleen keskustelun. Spyro räpäytti silmiään muutamaan kertaan ja laski katseensa yllättyneenä äkkiä nostalgisoimaan yltyneeseen varkaaseen, liikahtaen sitten vaivautuneena. Kieltämättä tilanne muistutti paljon menneestä nyt kun Sirla asian mainitsi.... mutta lohikäärme ei ollut alkuunkaan varma oliko tämä hyvä asia, kun vain muisteli mitä viime kerrallakin oli tapahtunut.... Purppurainen yskähti ja vilkaisi ympärilleen mutisten jotain epämääräisen myönteleväksi tulkittavaa, kunnes Lucaskin äkkiä puuttui keskusteluun. Syystä tai toisesta olento ei tuntunut hirveästi pitävän silmäpuolen kommentista vaan lohikäärme rypisti hiukan epäluuloisesti kulmiaan kuin Lucas olisi juuri ilmoittanut silloin "vanhoina hyvinä aikoina" aikoneensa teurastaa heidät kaikki heidän nukkuessaan. Eh, oikeastaan, taisi olla varsin mahdollista että olento tulkitsi lausahduksen likimain näin... "Juu mä kyllä muistan miten sä kirmasit siellä sen veitsen kanssa ympäriinsä! Arvasin että yritit jotain!" Spyro puuskahti vilkaisten pisteliäästi epämääräiseen säkkikankaaseen sonnustautunutta miekkosta tulen ylitse. Vai että oli se pirulainen Serenaakin vaaninut... hän oli arvellut yksisilmän olleen lähinnä Sirlan perässä silloinkin, mutta ilmeisesti täysin viattomankin tyttösen vaaniskelu teräaseilla iskemisen tarkoituksessa ei ollut mokoman alapuolella... Joksikin meedioksikin sätti vielä! Varmuuden vuoksi peto tarkisti että Kissa torkkui turvallisesti hänen vieressään, tarpeeksi kaukana häijystä, tuleen tuijottelevasta Lucasista. Eihän sitä koskaan tiennyt.....
|
|
|
Post by wuz on Jan 3, 2012 16:19:54 GMT 3
Mikäli Lucas vain suinkin olisi voinut aavistaa kuinka paljon aikaa ja aivokapasiteettejaan purppurainen lohikäärme käytti hänen pohtimiseensa, olisi kloppi ollut enemmän kuin otettu vihamiehensä niin anteliaasta ajatuksenkulusta. Eipä sillä, ettei toinen hänelle liiemmin kunniaa tai kiitosta mistään tekemisistään antanut, mutta aatos se oli pienikin aatos ja olisi taatusti antanut Lucasille syyn poikineen nälviä ja kiusata purppuratukkaa. Taivaille kiitos silmäpuoli ei kuitenkaan ollut minkäänlainen meedio, vaikka kieltämättä Spyron seuraavan kommentin olisi saattanut arvata ennalta typerämpikin. Se, mitä Spyro kuitenkin möläytti, sai vierellään kyhjöttävän Kottaraisen pärskähtämään ääneen huvittuneisuuttaan ja vastapäätä nököttävän munkinkaapuisen miekkosen tuhahtamaan yliliioitellun äänekkäästi ja aukaisemaan kärkkäästi suunsa vastalauseen muotoillakseen. "Ei, helvetin idiootti, en mä sitä sillä tarkoittanut! Vaan että riiata! Flirtata! Vokotella! Pitääkö sulle reekele sentään vääntää rautalangasta joka ikinen asia, kuinka pienet aivot sulla noin isoksi eläimeksi oikein on?!" se rähisi rätisevien liekkien yli kuin vanhempiinsa hermostunut teini-ikäinen jota maailma kohteli ah niin väärin ja ymmärtämättömästi. Sirla ei kyennyt pitämään enää kasvojaan peruslukemilla, vaan remahti aidon huvittuneeseen nauruun, jota jatkuva väsymys ja hermostuneisuus sen kuin yllyttivät entisestään. Tyttö huojahti eteenpäin, otsatukka naamalleen heilahtaen ja kiersi hoikat käsivartensa vatsalleen kuin sitä pidelläkseen ja heilautti sitten päätään taaksepäin välttääkseen katsomasta sekä Lucasia, että Spyroa ja yritti samaan aikaan parhaiden kykyjensä mukaan saada äkkiä kasvonsa takaisin peruslukemille.
Vaikka kyllähän nauru teki hyvää. Ei sitä ollut Sirla edes hoksannutkaan aiemmin, kuinka vakavaksi ja epäluuloiseksi koko heidän seurueensa oli käynyt - kuka mistäkin syystä. Vaikka Spryo kulkikin hänen rinnallaan jatkuvasti ja huolehti ja turvasi, ei Kottarainen siltikään ollut voinut rentoutua täysin. Kuka tietää, tuskin hän malttaisi mielensä asettua aloilleen kuin vasta sitten, kun tämä kaikki olisi jo ohitse - koska se sitten olikaan... Pienoinen hymynkare yhä suunpielellään keikkuen tyttö vilkaisi violettisuomuiseen ystäväänsä ja tunsi äkisti itsensä äärimmäisen kiitolliseksi siitä, että toinen oli siinä. Jopa Lucasin läsnäolo tuntui jokseenkin tutulta, vaikka varuiltaan miekkonen ei varasta vieläkään saanut, kiitos vuosien ja viimeaikaisten päivien käytöksensä. Siltikin tässä vain oli sitä... jotakin.
Lucasia Sirlan huvittuneisuus ei liiemmin naurattanut. Jukolauta, tyttöhän saattoi aivan hyvin nauraa hänelle tässä! ... vaikka pakkohan hänenkin oli myöntää, että jokin tilanteessa oli kaikesta huolimatta kohtalaisen hupaisaa. Oliko se sitten monien öiden korvaamaton univelka vaiko jatkuva sanaharkka ja nälvintä sekä hänen että Spyron välillä - oli miten oli, joutui punatukkakin piilottelemaan haljenneille huulilleen pyrkivää virnistyksentapaista. Se kurtisti kulmansa ja otsansa asiallisen nyrpeään kurttuun ja tuhahti varmemmaksi vakuudeksi, ennen kuin vilkaisi olkansa yli nopeasti naapurileiriin. Juurikaan muuta hän ei erottanut kuin oletetun sisarensa ja tämän suojelijan tummat hahmot liekkien äärellä toistensa puoleen kumartuneina kuin matalasti keskustellen, mutta sen enempää huomiota hän ei näihin juurikaan nyt kiinnittänyt. Olisikohan pitänyt? ... tuskin. Silmäpuoli sivuutti ohikiitäneen ajatuksensa olankohautuksella ja kääntyi jälleen katsomaan eteensä Spyron kaivamassa kuopassa loimuavaan tulipesään, kiskaisten ajatuksissaan viittaa tiukemmin ympärilleen.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 3, 2012 20:16:08 GMT 3
Ei käynyt vainoharhan suurta voimaa aliarvioiminen. Olihan se kieltämättä myönnettävä että lohikäärme oli viimepäivinä käyttänyt hyvin suuren osan ajastaan hermoillen hiukan kaikeasta mahdollisesta (sekä ajoittain varmaan mahdottomastakin), eikä se sinänsä ollut yllättävää että kaiken muun ollessa hämärän peitossa, se kaikkein konkreettisin epäluulon kohde heidän näköpiirissään olisi se helpoin ja loogisin kyräiltävä tässä yhteydessä vaikka ei ehkä se kaikkein suurin uhka ollutkaan. Tavallaan olisikin voinut tulkita jonkinlaiseksi kohteliaisuudeksi sen millainen mörkö Lucas tuntui olevan olennon silmissä, ihan yrittämättäänkin, vaikka ylistys tästä suhtautumisesta olikin kaukana tämän purkautuessa ilmoille lähinnä loputtomana epäluuloisuutena ja äreytenä melkein mistä hyvästä pienestäkin aiheesta, oli tämä loogista tai ei. Ja sitä paitsi pakkohan Spyron oli jollakin itseään harhauttaa, jotta ei olisi jäänyt puimaan sitä kaikkea epätietoisuuttaan jossa koko haamukostajan vuoksi tällä hetkellä velloi, siinä ei olisi hermoromahdus ollut hirveän kaukana. Tässä olikin varmasti se yksi, mahdollisesti jopa suurin syy purppuraisen äkilliseen mielenmuutokseen kääntyä kohtaamaan äkillinen uhka ja rynnätä lähes suin päin tavoittelemaan ahdistelevaa pirulaista kynsiinsä... nyt kun tällainen toimintamalli oli viimein pitkästä aikaa mahdollinen kun sormus oli jälleen kuin taivaan lahjana hänellä. Tai Sirlaahan asiasta oli kiittäminen tietenkin, ja lohikäärme tiesi tämän varsin hyvin, mikä taisi lisätä motivaatiota entisestään. Purppurainen peto oli luultavasti nyt varsin jännittyneenä vielä astetta normaalia äkkipikaisempi käytettyään ties kuinka kauan (tarkkaa aikaa itsekään tietämättä) nöyryyttävästi jumissa surkeassa ihmishahmossaan, voimatta suureksi turhautuneisuudekseen muuta kuin vain juosta pakoon milloin miltäkin... mutta nyt sai se pirun juokseminen viimein riittää. Varmasti yhtä sun toista turhautunutta patoumaa kanniskeleva Spyro oli hyvin motivoitunut käräyttääkseen pirullisen haamuhiipparin karrelle siihen paikkaan jos tämä erehtyisi vielä tunkemaan nenäänsä esille jostakin... tosin nyt tämän mahdollisuuden puuttuessa hän joutui lähinnä tyytymään silmäpuolen epämääräiseen kyräilyyn. Olivathan uudet väkisin mukaan änkeneet tuttavuudetkin toki varsin epäilyttävää sakkia, mutta nämä sentään pitivät etäisyytensä eikä lohikäärme oikeastaan kiinnittänyt näihin paljoakaan huomiota niin kauan kuin mokomat pysyivät kiltisti omalla nuotiollaan.
Kookkaan pedon suomuiseen muotoon sonnustautuneen nulikan painokas kyräily koki tosin piakkoin jonkin verran horjuntaa Sirlan ryhtyessä äkkiä kesken sen kaiken pullistelevan synkistelyn nostalgisoida menneitä. Tapahtumat olivat selkeästi jättäneet varsin happaman maun lohikäärmeen suuhun joka varsin odotettavasti ilmeni kärkkäänä näpäytyksenä Lucasin lähes viattomaan muisteluun ja eiköhän moinen johtanut hyvin nopeasti tuttuun sanaharkkaan räiskyvän nuotion yli, kaikeksi onneksi rikkoen edes sen aiemmin vallinneen vaivautuneen hiljaisuuden. Purppurainen napsautti leukojaan edelleen varsin epäluuloisen näköisenä silmäpuolen oikaistessa äreästi Spyrosta aivan loogista väärinymmärrystä, mutta kai ainakin jokin tämän käyttämistä monipuolisista termeistä päätyi viimein soittamaan jotain kelloa sarvekkaassa kallossa päätellen siitä miten se kallisti aavistuksen päätään onnistuen näyttämään hiukan järkyttyneeltä koko ajatuksesta syystä tai toisesta mennen nopeasti entistä tyytymättömämmän näköiseksi. "Mitä hittoa? Itse olet joku eläin! Ja et kyllä varmana olis---" Terävähampainen kita tapaili jo vasta-argumenttia joka luultavasti olisi ennemmin tai myöhemmin päätynyt miekkosen oman pieniaivoisuuden julistamiseen, kunnes jostakin hänen vierestään kuuluva odottamaton naurunpurskahdus sai lohikäärmeen hätkähtämään melkein pelästyneenä. Häkeltynyt katse laskeutui riemukkaasti repeilevään Kottaraiseen jääden tuijottamaan tätä hetkeksi ymmällään kunnes otuksen ryhti lysähti hiukan. "Äääh. Hei ei se nyt noin hauskaa ollut! Olisi se voinut! Varmaan aikoikin!" Lohikäärme puolustautui vääntelehtien vaivautuneena ja päätyi raaputtamaan epämääräisesti sarvekasta takaraivoaan vasemman siipensä kämmenellä tulkiten ilmeisesti että hänen äskeinen tulkintansa oli jotenkin aiheuttanut moisen hilpeyden. Vaihteeksi olento kuulosti enemmän nolostuneelta kuin äkäiseltä vaikka tuhahtelikin hiukan asiaankuuluvan näreästi ja jupisi jotakin epäselvää hampaidensa välistä. Kissakin näkyi heränneen ja silmäili nyt unisen moittivasti moista mekkaloijaa ennen kuin käänsi kylkeään tulen lämmössä.
Äh... oli tämäkin... tosin, jostain syystä tuntui kuitenkin oikeastaan hyvältä nähdä Sirlan vaihteeksi nauravan kaiken sen hermoilun sijasta, vaikka Spyro olikin vielä varsin nolostunut. Hetken aikaa nuristuaan se päätyi tuhahtamaan ja tyrkkäämään hilpeää tyttöä kevyesti käpälällään jonnekin kyljen tienoille kunnes lysähti jonkinlaiseksi dramaattiseksi muka murjottavaksi kasaksi suomuja ja siipiä pienen nuotion äärelle. "Hitto tästä mitään tule" jupistiin näreästi lohikäärmeen alkaessa yllättäen hetken venkoiltuaan kutistua kokoon. Näreän pedon jälkeensä jättämä näreä purppurapäinen nulikka aivasti, kääriytyi nuhruiseen viittaansa hivuttatuen sitten lähemmäs liekkejä vilkaisten varovaisesti roihun toisella puolella väijyskelevää silmäpuolta huppunsa sekä sekaisen tukkansa alta ennen kuin jäi painokkaasti tuijottelemaan jonnekin nuotion uumeniin. "Äh. Silloin aikoinaan sentään oli edes katto pään päällä..." Poika mutisi oletettavasti lähinnä Sirlalle, haikaillen suojaisaa kotiluolaansa näin ikävän avoimen maaston keskellä hymähtäen kuitenkin itsekin, jääden ojentelemaan paljaita käsiään kohti räiskyviä liekkejä ehkä hiukan liiankin lähelle, tosin asiasta paljoakaan piittaamatta. Vaikka ei tästä ratkaisusta pitänytkään, pienempään muotoon muuttuminen kieltämättä paransi olosuhteita heti yllättävän hyvin nulikan päästessä viimein lähemmäs lämmön lähdettä... ja jos ei muuta niin ainakin mokoma rääpälehahmo sentään pystyi kääriytymään viittaansa viimalta puolustautuakseen toisin kuin kookas suomuinen peto.
|
|
|
Post by wuz on Jan 3, 2012 22:41:37 GMT 3
Kieltämättä tilanne vaikutti varmasti etenkin Spyron silmin julkealta. Kottarainen nauraa räkätti kuin paraskin, vaikkei tosiallisesti nauranutkaan ystävälleen, vaan lähinnä tilanteen koomisuudelle. Jotakin Spyron ja Lucasin jatkuvassa molemminpuoleisessa nälvinnässä oli tavallaan kovin sydäntä lämmittävää, vaikka tilanne olikin nyt mikä olikaan ja vaikkei punatukkainen ihmismies ollutkaan Kottaraisen saatika sitten Purppuraisen suosiossa millään tapaa. Niin oli joskus toki ollut, mutta siitä tuntui olevan jo ikuisuus... Sirla hieraisi kämmenselällään poskiaan, joita kivisti. Olo tuntui silti virkeältä ja hyväntuuliselta, kuin nauru olisi hetkellisesti vienyt ajatuksensa jonnekin muualle tästä kaikesta synkästä, epämääräisen kohtalokkaasta tapahtumaketjusta. Tuonkin mittainen hymyilysessio muistutti itsestään vielä jälkeenpäin poskilihaksia kipristelemällä, mutta eipä tyttö ollut siitä moksiskaan. Pikemminkin ajatuksensa karkasivat äkkiarvaamatta pois tuon pienen avoimen nuotion ääreltä, kauas menneisyyteen, jossa jos -sanaa ei tunnettu. Vihreiden kissansilmien katse hortoili utuisena kohti pimeää taivasta nuolevien liekkien yli Lucasiin, joka antaumuksella antoi Purppuraisen kuulla mielipiteensä tämän aivojen kapasiteetista. Oikeastaan ei ollutkaan loppujen lopuksi ihan niin mahdotonta kuvitella heitä kolmea istuvaksi saman nuotion äärelle useammin. Mikäli asiat olisivat menneet toisin vuosia sitten, olisivat he kenties saattaneet olla jopa...
... ei kai sentään. Itsekseen hymähtäen Sirla pudisti päätään, hymynkareen nykiessä jälleen kerran suunpieliään aavistuksen ylöspäin ja painoi leukansa polviaan vasten, puristaen käsivarsiaan tiukemmin jalkojensa ympärille. Turha kai sitä oli jossitella, asiat olivat menneet kuten olivat, eikä sille enää tässä vaiheessa mitään voinut. Tottahan he voisivat toimeen yrittää tulla, mikä oli kieltämättä sujunut ainakin tähän asti odotettua paremmin. Ainakaan Lucas ja Spyro eivät olleet yrittäneet päästää toisiaan päiviltä, mihin taatusti vaikutti punatukan jo valmiiksi heikko fyysinen kunto. Edes Lucas ei ollut niin älyvapaa, että olisi puolikuntoisena käynyt monimetrisen tulta syöksevän pedon kimppuun... Ajatustensa läpi Kottarainen hoksasi ennenpitkää tuijottavansa Purppuraista vierellään, tai havahtui pikemminkin ystävänsä lempeään töytäisyyn, joka heilautti tytön vartaloa kevyesti ja sai tämän hetkellisesti menettämään tasapainonsa. Jälleen se virnisti, ja huitaisi puolhuolimattomasti ilmaa kädellään. "Älä Spyro ole näistä ihmisten tai etenkään Lucasin omituisista toimintamenetelmistä huolissasi. Ei ole lainkaan asiallisten lohikäärmeiden syytä vaivata mieltään moisilla, hyvä vain että epäilit heti pahinta jo silloin," se ilmoitti kirkkaalla äänellä, ja toteamuksensa jätti jälkeensä epäselvän vaikutelman siitä, oliko kommentti kehu, lohtu vaiko pienimuotoinen, leikkimielinen nälvintä. Pahaahan Kottarainen ei missään nimessä tarkoittanut, kunhan nyt vain koki tarpeelliseksi puuttua asiaan jollain tapaa. Kai se hilpeys oli sitten kaikin puolin tarttuvaa sorttia, kun lohikäärmekin heittäytyi ylidramaattiseksi mököttäväksi suomukeoksi, ennen kuin totesi kookkaan hahmonsa soveltuvan varsin huonosti pienen nuotion ääreen lämmittelemään. Tyttö ei ollut enää moksiskaan ystävänsä muodonmuutoksesta (Lucasin sen sijaan tuijottaessa kuin naulittu Purppuraisen muodonmuutosta tuohon hämmentävään ja raivostuttavan tuttuun ihmishahmoonsa), vaan kun Spyro sai haettua huomattavasti vähemmän pinta-alaa vievän olomuotonsa, hilautui Kottarainen epämääräisen vaivihkaa kiinni ystävänsä kylkeen, heittäen samalla puolikkaan huovastaan natiaisen olkapäille. Mitään se ei sanonut, käpertyi vain siihen toisen välittömään läheisyyteen kuin lämpöä hakeakseen ja painoi lopulta poskensakin huolimattomasti Spyron luisevaa olkaa vasten kuin se olisi ollut yksi maailman itsestäänselvimmistä asioista. Liekit rätisivät ja lepattivat tavoitellen synkkää tähtitaivasta, pienten, lukuisten valopilkkujen kimmeltäessä tummalla taivaankannella kuin tulikärpäset tervassa. Metsä heidän ympärillään oli hiljaa, ja takanaan kohoavat vuorenhuiput seisoivat pahaaenteilevinä aloillaan kuin sotilaat asennossa tai uhrit teloitusrivissä.
|
|