|
Post by submarine on Oct 10, 2011 4:18:49 GMT 3
((Russan kanssa.))
Pieni metsäpolku luikerteli monien kaltaistensa tapaan vehreän, lehtevän metsän lävitse, puiden editse ja ohitse ja kumpuilevan, sammaleisen maaston ylitse. Oikeastaan sitä olisi ollut hyvin vaikea huomata, jos siitä jo tiennyt, selvästikään sitä ei oltu käytetty erityisen paljoa, ja vähätkin kulkijat olivat kevyitä jaloistaan. Mutta kun sitä pitkin lopulta kulki, oli se silti ihmeen suuri helpotus poluttoman rämpimisen rinnalla. Askel vain kulki paremmin, eikä jalan tielle tullut kiviä taikka kantoja, jotka olisivat kulkijaa haitanneet. Ja vaikka se olikin kapea, mahtui sillä silti kulkemaan sopivasti. Ja vaikka päivä olikin vasta aamussaan, ja aurinko vasta kipuamassa hiljalleen kohti taivaankantta, oli se oikeastaan oikein mukava taipale - olkoonkin, että metsä itsessään oli synkkä ja pahaenteinen. Monen sadottiin kadonneen, kun ei ollut tuntenut tietä ja eksynyt jonkin sellaisen tielle, josta ei puhuttu. Tässä metsässä oli vielä muinaisten aikojen mahtia ja henkeä, eikä monikaan metsästäjä olisi varmasti osannut nimetä niitä kaikkia outoja jälkiä, joita olisi löytänyt. Tai moni eränkävijä niitä kaikkia yrttejä ja marjoja, joita olisi löytänyt. Oli siis paras tietää, minne oli menossa, jos mieli selvitä ehjänä ja elossa. Rotta onneksi tiesi.
Rotta, jonka nimi tällä hetkellä oli Naappa ja joka oikeastaan piti Naappana olemisesta syystä tai toisesta, talsi tietä pitkin kantamuksineen. Tietenkään kyseessä ei ollut oikea rotta, ei ainakaan sellainen pieni jyrsijä. Tämä oli rial, rottaihmiseksikin kutsuttu otus, suuri rotta kahdella jalalla. Ja peukaloilla. Olkoonkin, ettei tämä nimenomainen ollutkaan varsinaisesti suuri, ei ainakaan pitkä. Naappa ylsi keskimittaista ihmistä hädintuskin rinnan ja vatsan välimaastoon. Mutta se oli silti vankkaa tekoa, kuten epäilemättä oli tarve, jos kantoi samanlaista määrää tavaraa kuin tämä rotta. Kantamukset eivät välttämättä olleet yhtä valtavat kuin toisinaan, mutta siitä huolimattakin rial - rottiainen kuten jotkut sanoivat, rottaihminen niille joiden mielestä kaksijalkaisuus ja peukalot riittivät ihmismäisyyteen - kantoi selässään kolisevaa, kilisevää, kalisevaa ja rämisevää kuormaa, joka tuntui rakentuvan epämääräisesti valtavan repun ympärille. Se oli sidottu kasaan reilulla kädellä, ja kaikenlainen tavara paistinpannuista ja aterimista (eritoten lusikoista) epämääräisiin keppeihin, soihtuihin ja möykkyihin muodosti siitä kaikesta kiikkerän, mutta vankan kokonaisuuden. Ja lyhyehkö rotta jotenkin onnistuvan rahtaamaan sen kaiken mukanaan, vaikka kulku ei nopeaa ollutkaan. Tämä vain hautautui itsekin melko pahasti oman lastinsa alle, ja lopputulos oli melkoisen hupaisa. Ja jos se nyt ketään jostakin syystä kiinnosti, oli kyseessä rialnarttu. Sen olisi tosin voinut nopealla silmäyksellä kaiken tavaran alta kertoa vain jonkinlainen asiantuntija.
Naappa tiesi tarkalleen, miksi oli tällä polulla. Tai oikeastaan se oli valhe. Tämä tiesi tarkalleen että tämän piti olla tällä polulla, ei niinkään miksi. Ilmeisesti se oli jotakin hämärää. Muutama oudonnäköinen tapaus, epäluuloinen ja ympärilleen vilkuileva, joihin tämä oli tullut törmänneeksi melkeinpä kirjaimellisesti, oli syystä tai toisesta päättänyt tämän olevan sopiva... johonkin. Ja nyt tämä oli tässä, mukanaan jonkinlainen nahanpalanen, johon oli poltettu outo kuvio, ja ohjeet kulkea juuri tätä polkua juuri tänään juuri tänä keskikesän päivänä juuri tähän suuntaan juuri näin. Ja niin epäilyttävää kuin kaikki se olikin, ei rotta olisi ollut mitään, ellei utelias ja kaikesta mahdollisesta kiinnostunut. Tälle ei oltu kerrottu mitään mistään, vain muutama salakähmäinen vihjaus hauskanpitoon ja totuuden näkemiseen ja johonkin ylistykseen (tai sitten rotta vain ei ollut kuunnellut erityisen tarkkaan; oudot tapaukset olivat tarjonneet tuopposen taikka muutaman, ja jokainenhan nyt tiesi miten huonosti tämä kiinnitti huomiota mihinkään tuopposen jälkeen - tai rotta ainakin tiesi, ja sen olisi pitänyt riittä) ja sensellaiseen liittyen. Ei se kuulostanut erityisen pahalta, ja sitä paitsi nahanpala oli nätti. Kuviossa oli paljon ympyröitä ja viivoja, ja rotta piti niistä. Muutama näytti oikeastaan jopa lusikalta kun tarpeeksi pyöritteli. Kukaties sellaisia saisi lisää sitten perillä. Tai lusikoita.
Olipa miten oli, Naappa jatkoi tarpomistaan, kantaen omaa pientä tavarantäytteistä maailmaansa mukanaan. Kuten oli tottunut tekemään.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 10, 2011 4:46:52 GMT 3
Ivanna Afanasyeva käveli metsässä. Hän rämpi tällä hetkelle varsin hankalassa maastossa mutta tarkoitus olisi löytää polku, tietty polku. Hän oli herätessään erään kylä majatalossa löytänyt huoneensa pöydältä viestin. Oudon viestin, nahanpalan johon oli kirjoitettu outoja sanomia ja töherretty aivan selkeästi kartta. Yleensä hän suhtautui varoen outoihin kutsuihin mutta tämä oli erilasta. Jos hänelle oltaisiin haluttu pahaa niin siihen olisi jo ollut tilaisuus. Niinpä hän päätti ottaa selvää asiasta. Hän tarpoi eteenpäin kunnes lopulta osui etsimälleen polulle, se toi mukavaa vaihtelua tiheiköissä rämpimiseen ja kivien ja kantojen kiertämiseen. Hän rentoutui, pyyhäisi hämähäkin seittiä vaaleilta hiuksiltaan ja alkoi kävellä rennommin, pikkuhiljaa hän alkoi tuntea olonsa senverran mukavaksi että alkoi vihellellä, matkien linnun laulua jota kuului latvustoista. Eräs punarinta käväisi katsomassa häntä lähemminkin kun ihmetteli mikä moinen kumma lintu oli. Hän otti soittimensa hetkeksi selästään ja tarkisti ettei siihen ollut tullut vaurioita, ei ollut. Hän hymyili ja asetti sen takaisin selkäänsä. Ja otti sitten laukustaan hieman kuivalihaa ja alkoi syödä sitä kulkiessaan.
|
|
|
Post by submarine on Oct 10, 2011 5:06:17 GMT 3
Jonkin aikaa Naappa tarpoi ilman sen suurempia pientä polkua pitkin, pysähtyen vain nappaamaan oudonnäköisen lehden mukaansa kun sellainen ilmaantui eteen. Tämä kantoi raskaita kantamuksia, mutta niin aina muutoinkin, ja ajan kanssa oppi, miten kuljettiin väsymättä tai turhaan lepäilemättä. Se oli kaikki selästä kiinni. Ja jaloista. Ja käsistä. Mutta lähinnä selästä. Metsä vain oli siitä ikävä, ettei siellä löntystely ollut kovinkaan mielenkiinstoista, etenkin kun tiekin oli melkoisen pitkä. Mitä nyt välistä lintu tai jokin sellainen huitaisi ohimennen ohitse, mutta ei niistäkään kauheasti jännää irronnut. Kukaties niitä olisi voinut yrittää lingota, mutta se olisi vaatinut lingon tonkimista. Häpeäkseen rotta ei ollut aivan varma, mihin oli sen tunkenut. Mahdollisesti lusikoiden alle.
Ennen pitkää tarkat rotankorvat erottivat jostakin takaa jotakin viheltelyntapaista. Ensin Naappa epäili sitäkin vain linnuksi, mutta se oli ihmeen tasaista ja pitkäikäistä sellaiseksi. Ihmismäistä viheltelyä. Johon taisi oikeastaan sekoittua jopa soittoakin. Tämä ei ollut aivan varma, miten ihmiset siinä onnistuivat, rotat eivät vain kyenneet sellaiseen epäilyttävän äänten puhalteluun. Muutama tämän tietämä tosin oli saanut nenän kautta aikaan yhtä jos toistakin mielenkiintoista ja jopa melko vakuuttavaa ääntä. Olipa miten oli, jäi Naappa hetkeksi tihrustamaan taakseen, josko olisi erottanut vislaajan. Loppujen lopuksi, kun tarpeeksi tihrusti, oli rotta erottavinaan kauempana takana jonkinlaisen kulkijan. Metsässä ei luonnollisesti tuullut, joten Naappa ei voinut sanoa mitään hajuista, mutta ihmiseltä se näytti. Tai suunnilleen ihmisen kaltaiselta möykyltä. Se oli myös nopeampi kuin rotta isossa lastissaan ja ilman kiirettä. Kyseessä saattoi olla jonkinlainen rosvo, kukapa niistä koskaan tiesi, mutta tällä polulla, jolla kävely juuri tällä hetkellä juuri tähän suuntaan juuri näin (ja muutama muu juurekas), se tuntui hieman epäuskottavalta. Kukaties tämäkin oli menossa samaan suuntaan. Ehkä tällä olisi sitä paitsi jotain jännää mukanaan. Paremman puutteessa Naappa jäi nököttämään valtavan tavaranpaljoutensa kanssa lähintä puuta vasten, odotellen kulkijan pääsevän lähemmäs. Jokin pikkulintu laskeutui valtavan repun päälle, luullen sitä ilmeisesti kivenlohkareeksi, ja rotta vinkaisi sen vihaisesti pois ennen kuin pikkupeto sontisi kaiken.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 10, 2011 6:20:46 GMT 3
Ivanna asteli rauhallisesti polkua, kunnes huomasi jotain outoa. Kasa tavaraa joka oli asetettu nojaamaan puuta vasten. Kun hän meni lähemmäs, hän huomasi että siinä oli otuskin. Hän oli nähnyt niitä kylässä, rottiainen tai jotain. Niitä ei yleensä tunnuttu katsovan hyvällä mutta hänellä ei ollut syytä inhota niitä, vaikka arvelikin että isoa osaa näistä tavaroista kaivattiin muualla. Ivanna ei ollut varma osasivatko nämä otukset puhua, hän oli kuullut niitten vain hieman vikisevän. Mutta päätti uteliaisuuttaan kokeilla josko tästä tavararöykkiön kanssa kyräilevästä otuksesta irtoaisi muutakin. "Hei! Kuka sinä olet? Minun nimeni on Ivanna." hän ei sanonut sukunimeään sillä ei tiennyt mahtoiko otusta sellaiset edes kiinnostaa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 10, 2011 11:11:24 GMT 3
Naappa seurasi puunsa vierestä ja tavaroidensa alta kulkijan lähestymistä, ja oli haistavinaan kuivalihan. Oli tälläkin kuivalihaa, jossakin kaiken alla, se vain oli todennäköisesti jo kauan sitten muuttunut syömättömäksi, jopa kuivalihan pitkän ja mielenkiintoisen elinkaaren mittapuulla. Mutta ainakin sitä oli, jos se nyt syystä tai toisesta nousisi tärkeäksikin seikaksi. Ehkä ei, mutta mistäpä sitä tiesi. Olipa miten oli, tulokas lähestyi, ja Naappa erotti tämän tosiaan olevan kuin olevankin ihminen, ilmeisestikin narttu. Tällä näytti olevan mukana oikeastaan monenlaista tavaraa, jota rotta silmäili kiinnostuneesti (ja jokseenkin ahneesti, se myönnettäköön tämän lähestyessä. Etenkin jokin hieno soitin selässään. Naapallakin oli kerran ollut suunnilleen samanlainen, mutta sen oli syönyt hullu sika. Ei tämä soittaa osannut, mutta olihan sellainen hyvä olla olemassa, kun oli jännä ja varmasti jollain tavalla hyödyllinen.
Naappa oli jo aikeissa esittää ilmestykselle kysymyksen jos toisenkin tämän soittimesta ja sen omistusoikeudesta, ja mahtaisiko se olla vaihdettavissa johonkin, kun tämä äkkiä alkoikin esitellä itseään, mikä sai rotan jokseenkin hämmentyneeksi. Useimmiten ihmiset eivät esitelleet itseään rotille, ja tällä kertaa kyseessä tosiaan oli erehtymättömästi ihminen. Hetken verran tällaista tapausta pitikin vain tuijotella varuillaan, siltä varalta että se aikoisi tehdä jotain muutakin ikävää. Ihmisnarttu tosin näytti vain odottaa möllöttävän että saisi vastauksen. Joka oli kai sitten parasta antaa. "Sinä Ivna. Ja minä Naappa nyt", Naappa myötäili loppujen lopuksi, tietämättä oikein mitä tässä kohtaa piti tehdä, kohentaen varmuuden vuoksi tavarakasaansa selässään jotta se näyttäisi mahdollisimman isolta ja vaikuttavalta. Kaiketi piti nyt ainakin sitten kertoa kuka oli, kun sellaista oli kysytty. Tuntui järkeenkäyvältä, olkoonkin että ihmiset tuppasivat olemaan vähän outoja. Ihmisnartulla oli luonnollisesti outo ja vaikea nimi, josta piti armotta napata hieman pois että siinä oli järkeä. Ivna oli paljon parempi kuin Ivanna. Sitten, koska ei ollut vieläkään oikein varma tästä esittelytouhusta, osoitti rotta hanakasti naisen soittopeliä. "Tuo hieno. Ja tuo", Naappa vinkaisi, osoitellen käpälällään sekä naisen soitinta, että tämän miekkaa. Kumpikin näytti oikein mukavalta, ja olisi varmasti näyttänyt vielä mukavammalta rotan omissa käpälissä. Eihän ihminen oikeastaan edes näyttänyt tekevän niillä mitään. Eikä tekisi kyllä Naappakaan, se oli myönnettävä, mutta ainakin tämä osaisi varmasti arvostaa niitä ja niiden tarpeita enemmän. "Minulla kaikkea", ilmoitettiin vielä aavistuksen kankeasti.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 11, 2011 20:48:17 GMT 3
Ivanna katseli hetken otusta, ilmeisesti jokin kauppiaan tapainen, hän mietti oliko se tosiaan hankkinut kaiken tavaransa vain vaihatmalla vai oliko ottanut ilman korvaustakin. Todennäköisesti oli, ainakin mikäli oli uskominen muiden ihmisten juttuihin näistä otuksista, sitäpaitsi jostainhan ensimmäiset vaihtoesineet oli saatava. "Juu´u. Hienot ovat. Sinäkö haluaisit että vaihdan ne johonkin, enpä taida niitä vaihtaa, ne ovat aika tärkeät minulle. Mutta on minulla muutakin jos sinua kiinnostaa." Hän arveli että tähän otukseen voisi tutustua parhaiten mikäli myötäilisi hieman sen tahtoa. Jotenkin otus kiinnosti häntä kovasti, hän mietti oliko se ihan itse raahannut kaiken tuon roinan metsään ja jos oli, hän halusi ehdottomasti nähdä kuinka se kävi. Hän kaivoi taskustaan esiin peilin, se ei ollut kummoinen kapine, vain jotain mikä oli sattunut hänen mukaansa majatalossa eräältä isännän tärkeältä vieraalta. Hän oli tehnyt tämän tempun kostoksi siitä että isäntä oli yrittänyt kähmiä häntä ja oli sitten huvittuneena kuunnellut salaa kun hieno ja varsin pöyhkeä vieras oli solvannut isäntää siitä että päästi varkaita taloonsa. Hän näytti peilin otukselle. "Mitäs tästä sanot? Otin sen kyllä ilman lupaa mutta että sinun ei kannata sitä esitellä lähimmässä kylässä, alkuperäinen omistaja voi suuttua."
|
|
|
Post by submarine on Oct 11, 2011 23:07:24 GMT 3
Ihminen ei ilmeisestikään ollut aikeissa vaihtaa soitintaan tai miekkaansa mihinkään, tai edes esitellä niitä. Olivat kuulemma liian tärkeitä tälle jostain syystä. Nappa vain ei tajunnut, mitä kivaa oli kaikessa jännässä tavarassa, jos sitä nyt ei halunnut edes vertailla, saati sitten vaihtaa. Ikävää sinänsä, mutta Naappa ei ehtinyt turhan kauaa nyrpiintyä siitä, sillä heti kohta tämä jo mainitsi muutakin tavaraa, joka ilmeisesti oli paljon vaihdettavampaa. Rotta olisi mielellään ainakin hieman hypistellyt kyllä ainakin soittopeliä, siinä oli kaikenlaisia jänniä osia ja siitä olisi varmaan lähtenyt hienoja ääniä, mutta tyytyi tutkailemaan tilannetta, kun ihmisnarttu kiskoi näytille jotakin. Ja oikeastaan se jokin olikin aika hieno.
Ivna veti esiin ja näytille peilin, ja Naappa nappasi sen nopeasti tutkittavakseen, ahnaasti kuin harakka. Se oli oikea, pienehkö peili. Eikä edes mikään kiillotettu metallinpala, vaan lasia. Siitä näkyi kunnollinen, selvä heijastus, ja vaikka se rotalle olikin hieman vaikeaa, sai tämä silti tiirattua itseäänkin siitä. Peili oli eittämättä hyvin jännä, siitä ei epäilystäkään. Ja se piti ehdottomasti saada. "Tämä hyvä", Naappa vinkaisi jokseenkin innoissaan, ja laski äkkiä koko lastinsa maahan melkoisen kolinan saattelemana. Sitten tämä syventyi kaivelemaan sitä, puristaen yhä peiliä otteessaan, ja kesti melkoinen metelin ja penkomisen täyttämä hetki, ennen kuin rotta varsinaisesti veti esiin mitään. Kaikki paremmat jutut olivat aina pohjalla, ja niitä piti etsiä. Ja koska peili oli tosi jännä, sekin tarvitsi sitten jotain tosi jännää vastapainoksi. Loppujen lopuksi Naappa kiskoi esiin enemmän tai vähemmän kunnossa olevan, hetken kiillotuksella jopa kaikin puolin kiilteleväksi paljastuvan rannerenkaan. Tai ehkä se oli nilkkarengas, ei rotta ihmisten koruista niin tarkkaan tiennyt. Se oli kuitenkin liian iso tälle, eikä pysynyt oikein missään. Mutta se oli nätti, ja siinä oli jotain kaiverruksia ja pieniä kiviä. Tuskin jalokiviä, mutta jotain nättejä kiviä tai lasinpaloja. Ei se ainakaan huonolta näyttänyt. "Tämäkin hyvä. Nätti. Haluat tämän", rial viritteli myyntipuhettaan ja tyrkytti korua Ivnalle, ettei tämä vain alkaisi epäröidä. Peili oli hieno, hienompi kuin koru jota ei voinut edes pitää. Paitsi hännässä ja silloinkin alkoi suomuihin sattua.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 11, 2011 23:31:12 GMT 3
Ivanna katseli miten tus rupesi peilin otettuaan kaivelemaan tavaroitaan ja ihmetteli kuinka sai sieltä esiin yhtään mitään. Naappa kaivoi esiin korun, Ivanna ei näistä plajon tiennyt mutta se näytti ihan hienolta. "Juu´u, voin minä sen tähän vaihtaa." Hän sanoi ja otti korun katsellen sitä tarkemmin. "Varo ettet riko sitä, jos panet sen sinne kasan alle se voi särkyä."
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2011 0:26:13 GMT 3
Ihminen suostui kuin suistuikin vaihtamaan peilinsä koruun, ja Naappa oli harvinaisen hyvillään. Usein nämä olivat antamassa heti ensimmäiseksi saapasta, yleensä kun se oli vielä jalassa ja melkoisen hanakasti. Ja sitten taas toisinaan taas yrittivät vain kähveltää jotakin heti kun näytti mitään hienompaa. Mutta tämä Ivna oli ollut heti kiinnostunut käymään kauppaa ja muutenkin käyttäytyi ihmeen suopeasti. Melkein kuin ei olisi suunnitellutkaan mitään ikävää, mikä oli suorastaan järkyttävää. "Joo, varon", Naappa vastasi, ja tunki uuden peilinsä vielä hetken ihailun jälkeen ainakin ulkopuolisen silmään täysin summamutikassa ensimmäiseen koloon kantamuksissaan, johon se vain mahtui. Rotalle itselleen tässä kaikessa oli tietenkin selvä ja tarkka järjestys, peilikin oli juuri oikealla paikallaan. Joskus oli tosin hieman vaikea muistaa, miten se järjestys tarkalleen ottaen meni, mutta siitä huolimatta se oli varmasti erittäin pätevä ja hyvä. Sitä paitsi, se antoi vain syytä käydä kaiken läpi ja hieman hipelöitä kaikkea jännää. Se oli eittämättä hyvä.
Oikeastaan Naappa päätti, että piti tästä ihmisestä. Ivna oli hyvä tapaus, ei sen päättäminen kovin vaikeaa ollut kun kerran suostui käymään kauppaakin. Se oli ryjärotan tärkein vaatimus oikeastaan millekään, tietenkin sen lisäksi että oli paljon kaikenlaista jännää tavaraa. Ja muutenkin ihmisnarttu vaikutti melko hyvältä tapaukselta, ainakin näin nopeasti arvioiden. Jostain syystä ei edes inhonnut rottia, mikä teki usein kaikesta melko yksipuoleista. Hyvä siis näin. "Minne menet sinä?" Naappa lopulta vinkaisi saatuaan peilinsä tarkasti oikealle paikalleen (sillä paikalla ei ollut peiliä tai oikein mitään muutakaan, joten se oli eittämättä oikea paikka koska peili sopi siihen) jonnekin tavaranpaljoutensa uumeniin. Kukaties ihminen oli menossa samaan suuntaan, tai samaan paikkaan. Tai suuntaan ainakin, mutta ehkä eri paikkaan. Kukaties samaan, mistäpä sitä tiesi. Paitsi tietenkin kysymällä, ja sitähän rotta tässä juuri tekikin. Ja raapi näin ohimennen vatsaansakin, mutta se nyt ei varsinaisesti liittynyt asiaan. Tai ehkä se liittyi, mutta rotta ei uskonut.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 12, 2011 0:36:36 GMT 3
"En ole ihan varma." Ivanna vastasi. "Kun heräsin oli minulle lykätty tällainen." Hän otti esiin viestin joka hänelle oli jätetty ja näytti sen Naapalle. "Et sattuisi titämään mitä tämä tarkoittaa? Lähdin uteliaisuuttani heti liikkeelle jo ennen auringon nousua, kun oli näin jännä asia." Hän mietti oliko Naappa sattumoisin matkalla samaan paikkaan ja jos oli, titäisikö enemmän kuin hän.
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2011 1:02:00 GMT 3
Yllättäen nainen vetäisikin jonkinlaisena vastauksena esiin kovin tutunoloisen nahanpalasen. Naappa nappasi sen ja pyöritteli hetken verran uteliaana käpälissään, ennen kuin veti esiin omansa ja pyöritteli sitäkin. Ivnan nahanpala oli suurempi ja siinä oli enemmän kaikenlaista, jokin viesti ja kartta ja sellaista. Naapan palassa ei ollut kuin jännä kuvio. Tai saattoi se olla kirjoitustakin, rotan lukutaito oli korkeintaankin hyvin kyseenalainen, mutta se ei näyttänyt siltä. Ei, toisessa oli vain enemmän tavaraa. Oli siinä se samainen kuviokin, mutta se oli pienempi ja sivummassa. Kukaties koska Ivnalle ei ollut kukaan varsinaisesti kertonut mitään, jos olivat vain jättäneet tällaisen. Rottakin näytti vuorostaan omaa nahanpalastaan ihmisnartulle, vaikkei siinä paljoa katsottavaa ollutkaan. "Outoja tyyppejä. Jotain selittivät, ei muista. Join kun tarjosivat", Naappa vinkui, raapien vuorostaan selkäänsä. "Tänne tulla piti. Tänään. Pitää jatkaa, jotain jännää. Sanoivat", tämä lisäsi ja tunnusteli lastiaan yrittäessään päättää, miten sen tarkalleen ottaen saisi parhaiten takaisin selkäänsä.
Ilmeisesti ihminen oli kuin olikin menossa sitten samaan suuntaan, mikä oli oikein hyvä. Olisipahan ainakin seuraa, metsässä kun sellaista ei turhan paljoa ollut. Ja sitä paitsi, ehkä tämä saattaisi kuitenkin tulla toisiin ajatuksiin soittimestaan tai miekastaan, kun tarpeeksi yrittäisi. Ja olihan se mukava, että jonnekin tuntemattomaan suunnatessa oli ainakin joku mukana. Etenkin kun Ivna oli hyvä tapaus. "Samaan menossa ollaan. Jotain juhlaa. Kai. Jotain jännää", Naappa ynnäili yhteen ääneen, osaamatta oikeastaan vinkua mitään sen järkevämpääkään. Jotain jännää olisi, siitä ei epäilystäkään.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 12, 2011 18:19:13 GMT 3
Naappa näytti hänelle nahanpalaa joka oli aika samannäköinen kuin hänen, siinä vain oli vähemmän juttuja, tosin Naappa oli ilmeisesti jopa tavannut sen antajat. "Sinä näit jopa kutsun antajat, no johan. No, kun keran olemme matkalla samaan suuntaan niin voimme hyvin kulkea yhdessä, on turvallisempaakin. Mutta saatko sinä tosiaan tuon kaiken ihan itse liikkeelle?"
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2011 19:06:48 GMT 3
Naapalla ei ollut oikein mitään sanottavaa siihen, oliko nähnyt jonkun vai ei, pitkälti koska näistä ei ollut mitään sanottavaa. Olivat olleet vähän outoja ja puhuneet kaikenlaisesta, mitä rotta ei suuremmin ollut jaksanut edes yrittää kuunnella - etenkin kun oli juotavaa, jolla tukkia aivonsa moiselta. Viinapäätä rotalla ei ollut hiukkaakaan, mutta se ei estänyt yrittämästä. Ja kun oli juonut itsensä parilla penkin alle, ei ollut erityisen helppo kiinnittää enää huomiota mihinkään ympärillään. Ja kaikkein vähiten johonkin epämääräiseen jostakin epämääräisestä. Rotta ei edes muistanut, olivatko ihmiset (joita oli ollut kahdesta kuuteen) olleet uroksia vai narttuja - vaiko kukaties jotakin siltä väliltä. Ivnan kysymys tosin kirvoitti Naapasta melkoisen outoa tuijotusta. Tämä vilkaisi ensin pitkän hetken maahan laskemiaan kantamuksia, ja sitten taas ihmistä, hieman samaan tapaan kuin tämä olisi kysynyt, pystyikö jaloilla varmasti kävelemään, tai saattoiko käpälällä aivan varmasti kaivella nenäänsä. Tai joskus se kaivelu oli vaikeaa jos oli terävä kynsi, mutta muuten. "Joo. Saan. Tänne sain, kannan", Naappa vastasi, osaamatta oikein sanoa mitään sen ihmeellisempääkään. Siinähän se oli, kantolasti. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, sen kuin nosti ylös ja lähti liikkeelle. Niinhän tämä oli aina tehnyt, ja ajan kanssa oli vain pitänyt raahata lisää mukana, kun oli tullut enemmän ja enemmän kaikkea jännää. Olihan sitä aika paljon, mutta se johtui vain siitä, että muilla oli jostain syystä aina niin vähän. Eikä rotalla ollut hajuakaan siitä, miten nämä selvisivät niin vähällä, siinähän joutui jättämään vaikka mitä jännää pois.
"Näin", vinkaisi Naappa, kun vihdoin tarttui suunnilleen kasaan köytettyyn tavaranpaljouteensa kiinni, haki tukevan asennon ja muutaman puhahduksen jälkeen ponnisti. Hetken verran valtava lasti pisti hanttiin, kuin olisi nyreästi kieltäytynyt tulemasta moisen rotanpätkän kanniskelemaksi. Mutta pätkä eli ei, joutui epämääräinen kasa lopulta myöntämään tappionsa, ja kolinan ja uhkaavan natinan säestyksellä se lopulta kohosi maasta. Rotta otti muutaman haparoivan sivuttaisaskeleen, haki paikkaa, ja kampesi sitten koko komeuden selkäänsä ennen kuin se ehtisi tajuta, mistä oli kyse. "Näin", Naappa lopulta toisti, jopa aavistuksen polleasti, kun oli taas tukevasti ryjänpaljoutensa jalat. Ainakin melko tukevasti, painoi se silti tätä lysyyn - joskaan ei maahan. "Näin menee se", piti oikein toistaa.
|
|
|
Post by Rusalka on Oct 12, 2011 21:16:33 GMT 3
Ivanna katsoi moista voiman näyttöä varsin vaikuttuneena ja Naappa ei itse tuntunut pitävän sitä kummoisenakaan temppuna. "Sinä olet vahvempi kuin miltä näytät. No jatketaanko matkaa? Minua huvittaa tietää mitä perillä odottaa."
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2011 1:58:05 GMT 3
"Olen. Paljon vahvempi!" Naappa vinkaisi hyvillään moisista kehuista. Eipä tällä itsellään ollut hajuakaan siitä, miten vahvan nyt tarkalleen ottaen oli, mutta jos ihmisnarttu moista halusi uskoa, ei tämä ollut mitenkään pahoillaan. Kehut olivat aina mukavia, etenkin hyviltä tapauksilta. Toisaalta huonot eivät niitä tupanneet edes antamaan, joten kaipa järjestään kehuja saatiin vain hyviltä. Toisaalta se tarkoitti silti, että ne olivat mukavimpia hyviltä. Kävi järkeen. Olipa miten oli, Ivna oli oikeassa siinä, että matkaa piti jatkaa. Hetken pullisteltuaan ja tyytyväisenä itseään vahvuutensa vakuudeksi taputultuaan Naappa vaappui tämän perään, tavaranpaljous puolelta toiselle heiluen mutta eittämättä tämän hallinnassa.
"Mistä tulet sinä? Onko paljon kaikkea siellä? Sieltäkö tuo? Mistä tuo?" Naappa alkoi vikistä kysymyksiä melkein saman tien, kun oli päästy liikkeelle, osoitellen lastinsa alta milloin mitäkin ihmisnartun asiaa. Eritoten soitinta tuli osoiteltua paljon. "Soittaa osaatko? Osaatko hyvin? Tosi hyvin? Entä miekkaa? Osaatko? Koskaan lyönyt? Onko hyvä? Mistä vyö? Miksei koriste enemmän?" tämä papatti, jokseenkin nopeampaan tahtiin kuin naisella oli toivoakaan vastata. Eikä rotta oikeastaan edes odottanut tältä niinkään vastauksia. Yksin tarpoessa vain keksi melkoisen määrän pohdittavaa, joka piti heittää heti ensi tilassa ilmoille kun ilmaantui joku, jolta kysellä. Sitä paitsi Ivna oli jännä tapaus muutenkin. Ei näyttänyt täkäläiseltä - tai siis sikäläiseltä, täkäläisittäin oli vain metsää. Mutta ei näyttänyt lähikylien tapaukselta kuitenkaan.
|
|