|
Post by submarine on Sept 4, 2011 1:50:34 GMT 3
(Grishmakin kanssa olisi määrä.))
Yö oli pilvinen ja pimeä, kuu pelkkä mitätön sirppi, piilossa tähtien tapaan pilvissä. Se oli melkeinpä sysimusta, siinä määrin että vain suurimpien rakennusten silhuetit saattoi erottaa. Se vähä väki, joka jostain syystä kuljeskeli yöaikaan kadulla, teki sen visusti soihtujen valossa. Nämä olivat niitä öitä, joina kunnon ihmiset pysyttelivät visusti sisällä, ja joina pimeänpelkoiset kääriytyivät hiljaa ja pelokkaina vuodenvaatteisinsa sängynpohjalla. Ja sitten taas toisaalta, nämä olivat myös niitä öitä, joina oli aivan erityisen hyvä harjoittaa kaikenlaista valonarkaa. Ikka oli pistänyt kaupungin reunalla, sataman liepeillä kohoavan talon merkille jo monta päivää sitten. Se oli harvinaisen komea pytinki, eikä tällä ollut aavistustakaan, miksi se oli pitänyt pystyttää juuri sinne, jossa mahdollisimman harva olisi sitä vahtimassa. Jotkut olivat mutisseet velhosta, juuri niin pelokkain sävyin kuin näistä asioista mutistiin, ja tokihan se oli oma riskinsä. Mutta siltikin, talo oli melkoisen komea, ja varmasti varakas, eikä rotta ollut nähnyt sitä viime päivinä syynättyään kovinkaan montaa asukasta. Ja tällaisena yönä olisi ollut hullua jättää katsomatta, mitä kaikkea sisältä löytyisikään.
Lähestulkoon valottomassa yössä, ilman soihtua tai mitäkään muuta ilmiantavaa, Ikka, alamittainen ja hintelä rial, luikki ääneti muiden vähien rakennusten suojasta talon katveeseen. Ketään ei näkynyt tai kuulunut, ja hetken jännittyneenä odoteltuaan rotta tunnusteli oven lukkoa. Sitten tämä kaivoi leveästä vyöstä roikkuvasta pussukasta kapean tiirikan, ja räpelsi aikansa. Muutamaa rapinaa ja kopinaa lukuunottamatta yö säilyi harvinaisen hiljaisena, kun narttu veti oven auki varuillaan kitisevien saranoiden varalta, ja astui sisään. Kukapa tiesi, mitä kaikkea tästä paikasta löytyisikään... ja talo vaikutti edelleen varsin hiljaiselta.
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 2:09:15 GMT 3
Hilo oli päässyt takaisin Zitan taloon vasta illalla, kun aurinko oli jo laskenut. Vietyään hakemansa kiven vanhalle velhottarelle, hän oli siirtynyt huoneeseensa ja ryhtynyt kiillottamaan sitraansa. Kun hän oli viimein saanut tumman puunmoitteettomaksi, hän oli vajonnut sängylleen, joka oli huomattavan vaatimaton verrattuna muuhun taloon. Pitkän päivän jälkeen ei ollut vaikea nukahtaa pehmeähköön sänkyyn.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 2:40:33 GMT 3
Talo oli täysin hiljainen, ottamatta huomioon sitä häviävän pientä ääntä, jonka varovaisen rotan jalat saivat aikaan, kun tämä tassutteli lattian poikki. Ikka ei nähnyt ketään tai kuullut merkkiäkään kenestäkään valveilla, mikä oli kaikin puolin hyvä. Tämä ei varsinaisesti nähnyt erityisen paljoa pimeässä talossa, muttei oikeastaan tarvinnutkaan; tällaisessa paikassa kaikki irtoneva oli varmasti rahanarvoista. Ja sitä paitsi narttu uskoi kyllä tunnistavansa säkkipimeässäkin oikeasti arvokkaan tavaran. Olihan tämä elänyt muiden omaisuudesta hyvän osan elämäänsä. Pitäisi vain löytää ne parhaat paikat. Häviävän pieni jostakin heijastuva kuunsäde ikkunasta kiinnitti ensiksi Ikan huomion, kun tämä eteni varovaisesti ja matalana jonkin huoneen poikki. Pöytähopeita. Muitta mutkitta rotta availi varovaisesti säkkinsä, ja alkoi työntää sinne tavaraa pöydältä. Näistä tienaisi jo melkoisesti, hopeanhajusta ei voinut erehtyä, jos oli rotankuono ja vähänkin kokemusta. Pitäisi vain löytää vielä hieman lisää, ja sitten voisikin elellä hyvän aikaa harvinaisen paksusti. Sisään ja ulos, mukavasti ja ilman haavereita...
Kukaties se johtui pimeydestä, joka oli peittänyt ruukun. Tai kukaties se oli rotan oma ahneus, joka kirpaannutti tämän huomion. Tai kukaties vain pelkkä sattuma. Mutta olipa miten oli, Ikka tunsi äkkiä vatsansa kiristyvän solmuille, kun tuli tönäisseeksi pöydänreunalla komeillutta lasista ruukkua. Hetken, joka tuntui venyvän loputtoman pitkäksi, se roikkui epävarmasti aivan reunalla, kuin olisi yrittänyt päättää, syöksyäkö tuhoon vai ei. Ja aivan hetken liian myöhään narttu syöksähti nappaamaan sen, tavoittaen vain ja ainoastaan tyhjää ilmaa. Ja vain mitätöntä hetkeä myöhemmin hiljaisen talon täytti hetkeksi jumalaton rämähdys, kun maljakko hajosi tuhanneksi pirstaleeksi, jotka sinkoilivat sinne tänne. Ikka jähmettyi välittömästi aloilleen, silmät suurina ja sydän kurkussa. Oliko joku herännyt? Kuuluiko mitään? Ei kai joku ollut herännyt?
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 13:39:23 GMT 3
Hilo heräsi säpsähtäen, kun talossa kuului hajoavan lasin ääntä. Ei voi olla totta. Hilo nousi pimeässä huoneessaan ja otti sitransa. Ennenkuin hän avasi oven, Hilo pyöritti rättejä tassujensa ympärille hiljentääkseen kyntensä.
Päästyään käytävään Hilo haistoin ilmaa. Ilmassa oli selvä rotan haju. Hän seurasi hajua, päätyen ruokasalin ovelle, missä hän näki heikossa kuunkajossa pienen tumman hahmon. Hilo asettui lievään kyykkyasentoo, että sai asetettua sitran polviensa päälle. "Sinuna asettaisin kaiken ottamani takaisin paikoilleen ja poistuisin täältä." Samaan aikaan, kun hän alkoi puhua, hän aloitti sitran näppäilyn.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 13:59:05 GMT 3
Ikka, joka oli jo lähestulkoon uskonut selviävänsä pelkällä säikähdyksellä kömmähdyksestään, oli loikata ilmaan silkasta järkytyksestä, kun lopulta tajusi jonkun ilmaantuneen varsin hiljaa huoneen ovelle. Rotta kääntyi kyyryssä tulijaa kohti, varuillaan ja käyden läpi pakosuunnitelmia. Tulija, sudentapainen otus, seisoi oviaukossa, ilmeisimmän pakoreitin tiellä. Mutta tällä ei näyttänyt olevan mitään asetta mukanaan. Oikeastaan tällä oli... soitin? Jokin sellainen se oli. Nartulla ei ollut hajuakaan, miksi tämä kanniskeli mukanaan suurehkoa soitinta, mutta ainakaan se ei lisännyt tämän uskottavuutta minään talonvahtina. Kukaties kyseessä olikin talon varsinainen asukas, joku tavanomainen hienohelma. Rotta ei ollut erityisen vakuuttunut siitä, että tämä voisi oikeastaan tehdä mitään, vaikka poistumiskäskyä ei noudatettaisikaan. Ei ainakaan näppäilemällä sointuja. "Naa-a", Ikka tyytyi vinkaisemaan vastaukseksi, ja pyyhkäisi sitten ilman sen suurempaa varoitusta ja kolinan saattelemana loput hopeat pöydältä säkkiinsä. Susihukkanen oli alkanut näppäilemään sointuja, eikä rotalle vieläkään ollut valjennut, miten tämä ajatteli musiikin voimalla ajaa tämä pois. Narttu olisi ollut paljon huolestuneempi vaikkapa koivuhalosta tai hiilihangosta. Ne tekivät kipeää.
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 14:22:48 GMT 3
Hilo osasi odottaa, että tunkeilija ei lähtisi niin helpolla, joten hän soitti muutaman soinnun kohti tämän säkkiä, tarkoituksenaan repiä se hajalle. "Oletko aivan varma, ettet halua lähteä suosiolla?" Hilon hymy hohti heikosti kuunvalossa, tämän lisätessä soittonsa tempoa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 14:41:08 GMT 3
Ikalla ei ollut hajuakaan, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Äkkiä susi kiskaisi räväkämmin soittimestaan, ja käpälään puristettu säkki repeytyi tuhannen päreiksi. Pöytähopeat kolisivat lattialle ja rotta jäi tuijottamaan kankaanriekaleita. Ja sitten otuksen soitinta, kuin se olisi ollut jonkinlainen pyhä esine. Jotakin oli juuri tapahtunut, ja kun ei tiennyt sen paremmin, oli rotta äkkiä harvinaisen varuillaan. Hukan soitin teki jotakin. Tässä kohtaa olisi kaiketi ollut paras pinkaista pakoon häntä suorana ja viikset viuhuen, mutta juuri vaara-asteikossa melkoisen monta pykälää noussut susi nökötti siinä, näppäillen musiikkia. Paremman puutteessa Ikka päätyi heti seuraavaksi parhaimpaan vaihtoehtoon, ja tarttui lattialle vierineeseen, raskaaseen kynttilänjalkaan. Julmetun vinkaisun saattelemana narttu heivasi sen kohti sutta, toivoen osuvansa kunnolla. Oli se tarpeeksi raskas tehdäkseen vahinkoa, tai pahemman puutteessa ainakin saamaan oudon otuksen ajattelemaan hetkiseksi jotain muuta. Samalla tämä suuntasi itse vastakkaiseen suuntaan, huoneen toiselle ovelle, jota jäi kiskomaan puolipaniikissa auki minkä ehti.
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 15:05:10 GMT 3
Säkissä oli juuri sitä mitä Hilop oli arvellutkin. Kuitenkaan rotta ei vaikuttanut vieläkään siltä, että lähtisi suosiolla. Yllättäen otus heitti Hiloa kynttilänjalalla. Hän oli kuitenkin sen verran oppinut käyttämään lumousta, että hän soitti nopeasti pari sointua, ja kynttilänjalka oli palasina lattialla. Hilo pystyi arvaamaan, vaikka näin ei ollut koskaan ennen tapahtunutkaan, että Zita ei tulisi aamulla pitämään siitä mitä löytäisi. Hopeat lattialla ja kynttilänjalka palasina.
Hilon haitaksi hän oli kiinnittänyt huomionsa liian pitkäksi aikaa hopeoihin, sillä rotta uhkasi päästä pakoon. Rotan huonoksi onneksi tämä oli suunnannut ovelle, joka johti Zitan kammioon. Hilo lopetti soittamisen, otti sitran ja lähti juksemaan ikävän pitkän huoneen läpi. "Äläpä mene sinne, jos henkesi on sinulle kallis!" Hilo yritti saada rotan pakenemaan toisesta ovesta, jonka hän oli nyt jättänyt avoimeksi. Sillä rotan lisäksi Hilokin saisi luultavasti kärsiä, jos tämä menisi herättämään Zitan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 15:16:54 GMT 3
Suteen tuli äkkiä melkoisesti elämää, kun tämä jostain syystä selvästikin yritti estää rottaa avaamasta riuhtomaansa ovea. Ikalla ei ollut hajuakaan miksi, mutta ainakin tämä lopetti soittamisensa, milä oli jo suuri parannus yleistilanteeseen. Uhkauksia kyllä satoi niskaan, ja ilmeisesti oven takana oli jotakin varsin arvokasta, kun jo pelkkä kiskominen sai aikaan selvää hätäännystä. Ja oikeastaan rotta lopettikin oven nykimisen kun susi ryntäsi kohti. Lattialla oli melkoisesti tavaraa nyt yleisen sekasorron jäljiltä, ja narttu nappasi muutaman hopealautasen, joilla kävi muitta mutkitta paiskomaan hukkaa. Kynttilänjalalle ei ollut käynyt erityisen hyvin, ja rotta vihasi itseään jo tässä kohtaa tällaisesta rahanhaaskuusta, mutta ainakin ne antaisivat ahdistelijalle muuta ajateltavaa. Samalla Ikka itse etsiä tihrusti parhaansa mukaan katseellaan muuta pakoreittiä. Niitä vain tuntui olevan melkoisen niukasti...
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 15:25:40 GMT 3
Hilo tunsi olonsa välittömästi paremmaksi, kun rotta loptti oven riuhtomisen. Hilo oli jo miltein saavuttanut rotan, kun tämä alkoi hakkaamaan häntä lautasilla. Toisen iskut olivat yllättävän voimakkaita kokooon nähden. Iskujen tulless hän siirsi sitran pois niiden tieltä. Lautaset olivat ikävän kovia, joten Hilo potkaisi kohti rottaa saadakseen tämän perääntymään. Hän siirtyi itsekkin kauemmas rotasta päästäkseen soittamaan muutaman soinnun melodiakielillä, jotka lähettivät matkaan mojovan iskun.
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 15:45:51 GMT 3
Potku vatsaan oli aina potku vatsaan, eikä Ikka voinut väittää sen tuntuvan erityisen mukavalta tälläkään kertaa. Rotta painui ilman suurempia haluja kaksin kerroin ja hoippui muutaman askeleen taaksepäin vinkaisten. Alamittaisella nartulla ei ollut erityisen paljoa suojaa saappaalta mahaan, ja tällä menikin muutama kivuntäytteinen hetki, ennen kuin tämä edes yritti vääntäytyä pystyyn. Rotta oli olettanut suden painavan saman tien päälle saatuaan hyvän alun, mutta jostain syystä tämä olikin perääntynyt ja antanut hengitystilaa. Tai niin tämä ainakin luuli, kunnes sai vilkaistua aavistuksen kivun sumentamin silmin tähän. Otus näppäili juuri muutamaa sointua. Potku mahaan oli sattunut, mutta tämä oli aivan omanlaistaan kipua. Ikalla ei ollut hajuakaan, miten ääni pystyi tekemään kipeää muuallekin kuin korviin, mutta se tuntui silti harvinaisen aidolta ja harvinaisen repivältä. Narttu askelsi epävarmasti taaksepäin, tietämättä vuosiko todella verta vai ei. Mutta kivun läpikin tämä tiesi yhden asian varsin selvästi: suden soitin oli vaarallinen, ja se piti saada hiljaiseksi nyt eikä heti. Aavistuksen haparoiden ja kömpelösti, mutta silti varsin nopeasti, rotta vetäisi vyöpussistaan veitsen, ja paiskasi sen, kivusta huolimatta kohti suden soitinta, yrittäen katkaista ainakin muutaman sen kielistä. Pitäisi päästä liikkeelle ja tehdä jotain, mutta kipu painoi auttamatta päälle...
|
|
|
Post by grishmak on Sept 4, 2011 21:42:51 GMT 3
Hilo ei halunnut vuodattaa verta talossa, mutta rotan käytös ja se, että tämä heitti veitsellä sitraa katkaisten kaikki viisi melodiakieltä, sai hänet pohtimaan sitä mahdollisuutta. Hän ei antanut kenenkään koskaan koskea sitraansa ja näin oli rotta julennut heittää sitä veitsellä. Hilolle teki vaikeaa olla silppuamatta rottaa siihen paikkaan, etenkin kun melodiakielet napsahtivat hänen toisen käpälänsä sormille. Saaden ne vuotamaan jonkinverran verta.
"Tästähän tulee hauskaa. Katkaisit näet ne ei niin vaaralliset kielet, joten jäljelle jää vain terävää." Hilo soitti jälleen. Suunnaten haamuterät, jotka värjäytyivät kielten mukana verenpunaisiksi, kohti rotan korvia. Hän ei halunnut edelleenkään tappaa talossa. Haamuteristä muidostui vain punaisia vilahduksia hämärässä huoneessa. Hän piti lyhyen tauon soitossaan. "Sano, kun olet valmis luopumaan vastarinnasta."
|
|
|
Post by submarine on Sept 4, 2011 22:32:54 GMT 3
Ikka ei varsinaisesti pitänyt millään tavoin hukan sanoista, jotka lupailivat kaikenlaista ikävää. Mutta vielä vähemmän tämä piti niitä seuraavista teoista. Jokin ääni pään sisässä, rottien ainainen toveri, kiljui ja vinkui painumaan matalaksi. Paha vain, että jo kivusta tönkkö rotta oli monta hetkeä hitaampi. Tämä veti maihin, ja vinkaisi kun suuri, nahkainen korva sai syvän loven, joka lähestulkoon halkaisi sen kahtia. Tämä alkoi olla kaikkea muuta kuin mukavaa. Nartulla ei ollut aavistustakaan, mitä taikuutta tämä oli, mutta siitä oli tehtävä loppu nopeasti. Susi kehoitti jo luopumaan vastarinnasta, kaiketi voidakseen tehdä tästä lopun mukavasti omalla ajallaan. Rotta saattoi olla vähintäänkin tuskainen ja tönkkö, mutta tämä ei aikonut kuolla näin helposti.
"Naa-a!" Ikka vinkaisi, ja heitti jonkin kupin hämäykseksi, ennen kuin kierähti matalan, liinalla peitetyn kahvipöydän alle suojaan. Se ei oikeastaan ratkaissut tilannetta millään tavoin, mutta ainakin susi joutuisi tulemaan aivan itse hakemaan, koska rotta ei aikonut lähteä mihinkään turvapaikastaan itse. Ja jos tämä olisi tarpeeksi tyhmä työntääkseen käden, tai oikeastaan minkä tahansa muunkaan ulokkeensa liinan alle, Ikalla oli muutama harvinaisen terävä yllätys odottamassa...
|
|
|
Post by grishmak on Sept 8, 2011 20:13:05 GMT 3
Rotta oli yllättävän nopea, sillä tämä ehti miltein väistää lentävä miekat. Kun taas Hilo otti kuonollaan kiinni hopeisen juomakupin, joka tömähti ikävästi kirsuun. Hän parahti osumasta tuoden käpälänsä kuonolleen. Toivuttuaan osumasta hän laski sitran lattialle ja riuhtaisi yhden pöydän tuoleista pois edestään. Nostettuaan koristeisen liinan hän uskoi näkevänsä rotan siluetin pöydän alla.
"Sinä saamarin varas! Sinulla oli mahdollisuus päästä täältä elossa pois, mutta en usko, että minä tai Zita haluamme kumpikaan sitä.!" Hilo ärähteli rotalle, samalla pyrkien saamaan otetta rotasta verisellä käpälällään. Kuvitelle jo kuinka repisi tämän turkkia tuppoina irti.
|
|
|
Post by submarine on Sept 8, 2011 20:29:38 GMT 3
Ikka kuunteli hukan raivoamista turvapaikastaan ilman sen suurempaa pohtimista tai katumusta. Siinähän selitti, ei rotta millään muotoa uskonut tämän aikoneen päästää hengissä pois missään kohtaa. Ja sitä paitsi, nyt tämä oli vihainen eikä todennäköisesti harkinnut turhan paljoa. Ja soittaminenkin lakkasi, joten kaiken kaikkiaan rotta näki tilanteensa vain kohentuneen - olkoonkin, että kaikkein paras se olisi ollut, jos maljakko olisi yhä pöydällä ja hopeat säkissä. Ja narttu jossakin aivan muualla. Vaan ei auttanut vikinä mäessä. Tämä odotti jännittyneenä, kun susi paiskoi tavaraa ja alkoi sitten tavoitella tätä pöydän alta.
Ikka odotti, kunnes suden käpälä oli jo melkein tarttumisetäisyydellä, kyhjöttäen mahdollisimman kaukana kuin mikäkin avuton uhri, ja teki sitten sen, mitä rotat osasivat parhaiten. Ikka saattoi olla harvinaisen rääpäle rotaksi, mutta tällä oli yhtäkaikki terävät, pitkät hampaat ja kunnon leuat - ja tällä hetkellä harvinaisen paljon syytä maksaa hieman takaisin. Korva oli halki ja vuosi verta, ja sisuskaluihin sattui. Ja jollei susi ehtinyt kiskaista käpäläänsä pois tarjolta, aikoi rotta iskeät kaikki neljä talttaansa siihen kovaa ja kunnolla. Harvempi piti sellaisesta.
|
|