|
Post by submarine on Aug 20, 2010 18:16:57 GMT 3
((Kutsupeli Astaraelin kanssa olisi määrä tässä touhuta.)) Sateenmyräkän tasainen, taukoamaton rummutus valtasi korvat ulkona. Se ei ollut mikään kevyt pieni ropina, vaan kaatosade, joka mustasi taivaan ja muutti maan vellovaksi mudaksi. Se ei vain pudonnut, vaan piiskasi maata kuin julma ruoska. Tuuli riepotteli jo melkein lehdettömiä puita ja sekoitti vellovaa vettä. Synkkyyden keskellä salamat halkoivat pimeyttä, ja maata tutisuttava ukkosenjyrinä hautasi alleen moneen otteeseen kaiken muun. Heikkohermoisempi olisi jo voinut epäillä, että kirkonmiesten paljon puhuma maailmanloppu oli jo saapunut - tai ainakin jokin alkusoitto siitä. Ja rauhallisemmat vetäytyivät pois myrskyn raivon tieltä ja varmistivat, että jokainen soppi ja säppi oli varmasti kiinni. Vain hullu tai hölmö olisi uskaltanut uhmata tällaisen myrskyn mahtia ulkosalla, olipa syy mikä hyvänsä. Siksipä Nufs olikin oikein tyytyväinen siihen, että oli jo hyvä hetki aikaisemmin löytänyt suojan luonnon raivolta. Luola ei ollut mitenkään erityisen suuri. Sitä olisi kaiketi pitänyt sanoa vain onkaloksi. Tai loukoksi. Tai pieneksi, myrskyltä suojaa antavaksi lepopaikaksi - se oli Nufsin mielestä lähinnä totuutta. Rotannartulla oli käynyt vähintäänkin hyvä tuuri, kun oli löytynyt näinkin hyvä suoja. Ei aivan lähellä tietä, mutta tarpeeksi että rotta oli keksinyt sen etsiessään jotakin suojaa uhkaavalta myräkältä. Eihän se valtava ollut, mutta kyllä siellä mahtui olemaan. Ja oli se tarpeeksi syvä, etteivät sade ja tuuli piiskoneet päin - tarpeeksi, että sai tulen aikaan. Ja tässä kohtaa se oli oikein hyvä, olipa kivi alla ja selän takana kylmä taikka ei. Näky onkalossa ei kaiketi ollut mitenkään erityisen mieltä ylentävä. Pimeässä istui pienehkö rial - rottiainen, iso rotta kahdella jalalla - samalla tavalla pienehkön kiviselle lattialle viritellyn tulen ääressä, seuranaan vain häilyväiset varjot, joita luolan perälle yltävät tuulenloput saivat tulen heittämään. Puuhakseen rotta oli ottanut miekan teroittamisen. Tahdikas teräksen sihinä ja sointi kaikui uhmakkaasti myrskyä vasten, kun rial hieroi kalvastaan esiin uutta terää ja yksiäänistä laulua. Se oli hyvä miekka, vaikkakin lovinen ja selvästi käytetty, sen Nufs osasi sanoa. Olihan jokainen lovista kovan käytön tulosta, eikä muutaman kalautuksen vahinko. Ei sitä kai olisi tarvinnut vielä teroittakaan, puri se yhä lihaan ja luuhun, mutta jotakin puuhaa rotta tarvitsi. Vieressä maassa näkötti jo kaksi tikaria ja lyhyempi miekka, osa odottelemassa vielä vuoroaan ja yksi uudessa kuosissa. Niiden lisäksi maahan oli laskettu selkäreppu, olkahihnalla varustettu asevyö ja varsijousi, joka nojasi vasten reppua. Sen vieressä puolestaan oli nuolikotelo. Ja tulelle, niin keskenkasvuinen kuin se olikin, oli viritetty muutama lintu vartaaseen. Niitä ei oltu perattu yrityisen hyvin. Ja siinä Nufs istui, yksin onkalossaan, seuranaan miekkansa ja tulensa. Ei ollut vielä myöhä, mutta myrsky oli tehnyt muutoksia kulkijan suunnitelmiin. Tie odottakoon huomiseen, että rotta jatkaisi kulkuaan. Tänään myräkkä hallitsi kaikkea, mihin vain ylsi, eikä edes narttu aikonut yrittää väittää vastaan sille tosiasialle. Huomenna tie olisi velliä, mutta ainakaan myrsky ei raivoaisi enää - toivottavasti. ((Tässäpä peräti kuvakin Nufsista: i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/Nuffeli.jpg ))
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 22, 2010 21:25:22 GMT 3
Catherine tarpoi läpimärkänä sateessa pitkin tietä, joka teki parhaansa hidastaakseen tytön matkaa muuttumalla aina vain mutaisemmaksi ja vaikeammaksi kulkea. Catherine ei ymmärtänyt miksi hän oli alunperin edes harkinnut matkansa jatkamista, vaikka oli aivan selvästi nähnyt, että illan aikana alkaisi sataa. Pieni sade ei olisi haitannut häntä ja vaikka hän ei sateen aiheuttamaa kylmää huomannutkaan, niin märät ja painavat vaatteet eivät olleet mukavia saati terveellisiä.
Mustuus oli vallannut taivaan jo jonkin aikaa sitten ja vain taivasta halkovat salamat estivät häntä ajoittain uppoamasta tien vierellä olevaan ojaan, joka pikemminkin muistutti puroa. Catherine oli vetänyt huppunsa tavallista paremmin kasvojensa peitoksi, sillä hän ei alati kasvoja piiskaavasta sateesta pahemmin pitänyt, vaikka vesi olikin hänen elementtinsä. Tällaisella myräkällä oli kuitenkin turha käyttää voimia kapinoidakseen paljon vahvempia luonnonvoimia vastaan, tai edes yrittää pitää itsensä kuivana, minkä tyttö olisi tehnyt huomattavasti vähäisemmässä sateessa. Catherine oli oppinut luonnon voiman kantapään kautta nuorempana, kun oli eräässä tämän hetkisen kaltaisessa syysmyrskyssä yrittänyt pitää sateen poissa itsensä päältä. Sade olikin vältellyt häntä muutaman minuutin ajan, kunnes se oli jälleen iskenyt vasten paljon kovemmalla voimalla.
Tie tuntui loputtomalta mutavelliltä ja turhautuneisuus valtasi Catherinen. Hän oli matkannut pitkän taipaleen viime päivien aikana ja oli väsynyt. Mutta jos hän olisi jäänyt edelliseen kylään, Matvei olisi hyvin todennäköisesti löytänyt hänet sieltä. Myrskytuuli ja sade olivat siis pienempi paha, kuin mies, joka yrittäisi viedä hänet takaisin kotikyläänsä. Hetken kuluttua Catherine näki aivan mitättömän pienen valon kajastuksen tien vieressä olevan metsän uumenista ja päätti, että jos joku oli tällä myräkällä saanut tulen syttymään, siellä olisi pakko olla jonkin asteinen suoja sateelta. Catherine vaihtoi vaivalloisen oloisesti suuntansa kohti metsää toivoen löytävänsä sieltä jonkun, joka ei yrittäisi vahingoittaa tai vangita häntä ja joka sallisi hänen liittyä seuraansa täksi illaksi. Metsässä oli paljon vaikeampi kulkea kuin tiellä, vaikka sadetta ja tuulta ei ollutkaan niin paljon, kuin tiellä oli ollut. Aluskasvillisuus oli märkää ja liukasta, eikä pimeydessä erottanut maaston muotoja kunnolla. Catherine oli monta kertaa vähällä kaatua johonkin maasta pilkistävään juureen tai painanteeseen, muta viimein hän pystyi erottamaan nuotion kunnolla ja sen vierellä istuvan olennon. Tyttö pysähtyi äkisti tajutessaan olennon olevan rotta, hyvin iso rotta. Kaikki hiiret ja rotat olivat hänen mielestään jotenkin inhottavia. Ne levittivät ties minkälaisia tauteja. Tänä yönä, tai pikemminkin iltana, hänen oli kuitenkin jätettävä inhonsa jyrsijöitä kohtaan ja pyydettävä, saisiko istua nuotion äärelle ja nukkua toisen löytämässä pienehkössä luolassa. ”Hyvää iltaa, jouduin myrskyn takia etsimään suojaa ja näin kauempaa nuotionne, joten jäisin mielelläni tänne ilmoja pitelemään” , Catherine , joka oli vain vaivoin saanut astuttua viimeiset askeleet nuotion valopiiriin yritti saada ääntään mahdollisimman kohteliaan kuuloiseksi. Hän ei pitänyt tästä rotta-olennosta, eik’ä varsinkaan siitä, että tällä oli aseita mukanaan.
[[Olin viikonlopun kotona, enkä siellä päässyt koneelle kunnolla.]]
|
|
|
Post by submarine on Aug 22, 2010 22:38:03 GMT 3
Nufs, jonka korvissa kaikui lähinnä sateen ropina ja teräksen kova laulu, ei kuullut tai nähnyt tulokkaan saapumista, ennen kuin tämä itse tiedotti olemassaolostaan. Yhdessä hetkessä narttu hioi kaikessa rauhassa yksin miekkaansa, ja seuraavassa jostain tupsahtikin yhtäkkiä jokin ihmisnarttu vaatimaan - tai ehkä se pyysi - yösijaa. Vähemmästäkin sitä järkyttyy, joten Nufs oli vinkaisun saattelemana pystyssä miekka toisessa ja hiomakivi toisessa kädessä, ennen kuin edes tajusi tilanteen. Seurasi hetki, jona rotta tuijotti ihmistä silmät ymmyrkäisinä ja näytti yrittävän lähinnä vain ajatella. Ei edes ajatella mitään asiaa, vaan vain yrittävän ajatella. "Täh? Juu... täh? Eikun... täh? Juu..." Nufs yritti parhaansa mukaan, ennen kuin sai kunnolla rotia itseensä ja tajusi tilanteen. Kyseessä oli pelkkä harmittoman näköinen ihminen, ei mikään päälle käyvä peto tai soturi. Olkoonkin, että oli ikävä ihminen, kun tällä tavoin pelotteli. "Juu. Voi tulla. Mutta maksaa. Yösija maksaa. Rahaa", Nufs yritti uudelleen, tällä kertaa mielestään reilusti paremmin. Rahan vaatiminenkin muistui heti ensimmäisellä yrittämällä. Ja ihmiseltä voisi varmasti vaatia paljon, kun näytti jo niin surkealta ja märältä. Ja haisikin aivan samalla tavalla märältä ja surkealta. Oikeastaan rotta nakkasi hiomakivensä syrjään saadakseen käden vapaaksi ja alkoi heti hieroa yleisesti hyväksyttynä rahan merkkinä sormiaan yhteen.
Taivas repesi taas, tällä kertaa vielä entistäkin kirkkaammin ja sellaisen jyrähdyksen saattelemana, että luola melkein tutisi. Rotannarttukin värähti hieman. Tällaisista öistä kerrottiin ikäviä tarinoita...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 23, 2010 20:19:44 GMT 3
Catherine hätkähti näkyvästi kun rotta-olento nosti vinkaisun säestämänä miekkansa eteensä, kuin aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa. Toinen näytti aivan yhtä yllättyneeltä hänestä, kuin hän oli ollut rotasta. Toinen ei kuitenkaan hyökännyt tytön kimppuun, minkä Catherine laski hyväksi enteeksi, kunnes rotta avasi toisen kerran suunsa. Yösija maksaa. Rahaa. Mikä oikeus toisella oli periä maksua vapaasta onkalosta, vaikka olisikin sen löytänyt ensin? Ei mitään. Vaeltajat jakoivat löytämänsä luolat rajunilman sattuessa, tai jos eivät kestäneet seuraa, päätyivät johonkin muualle yötä pitämään. Hän piti hetki hetkeltä vähemmän rotasta ja jätti huomiotta tämän kommentin maksusta. Luola oli kaikkien vapaata omaisuutta. Asia olisi ollut toinen, jos luola olisi ollut rotan koti, mutta siltä se ei tosiaan näyttänyt.
”Itse asiassa en ajatellut maksaa tästä mitään”, Catherine tokaisi katsoen rottaa jäätävästi. Hänellä ei ensinnäkään olisi varaa maksaa edes pientä summaa tällaisesta loukosta. Ja toinen kuitenkin vaatisi jotain hävyttömän suurta summaa, mihin hänellä ei koskaan olisi varaa. Kaikki mitä hän tarvitsi oli edes hetken suojaa sateelta, jolloin hän voisi kuivattaa vaatteensa ja levätä. Catherinea ei kiinnostanut alkaa riidellä asiasta rotan kanssa, mutta hänellä oli aavistus, ettei toinen jättäisi asiaa sikseen.
Catherine siirtyi kallion suojaan mahdollisimman kauas rotasta ja tämän tulesta. Välimatka ei silti ollut suuri, vain muutama jalka, mutta se saisi riittää toistaiseksi.
|
|
|
Post by submarine on Aug 23, 2010 22:39:42 GMT 3
Nufs ei ollut hiukkaakaan hyvillään saamastaan vastauksesta. Eipä sillä, että se olisi ollut jotenkin odottamaton tai uusi; väellä oli ennenkin ollut erimielisyyksiä siitä, kuuluiko maksaa tullia taikka muutakaan maksua vaikkapa yleisestä tiestä tai mitä nyt rotta ikinä keksikään. Tosin yleensä kieltäytyjät olivat niitä, joilla oli oikeita rahkeita olla suostumatta aseistetun rotan vaatimuksiin - eli siis aseistautuneita kulkijoita, joita oli joko useita tai jotka näyttivät siltä että osasivatkin jotakin. Mutta tämä tapaus oli pelkkä ihmisnarttu, jolla ei tuntunut olevan suoranaista varaa väittää vastaan. Ei ollut aseita, eikä tämä vaikuttanut kovaksi keitetyltä pukarilta muutenkaan. Ja sekös vasta olikin mukavaa.
"Maksat. Muuten sattuu. Tämä sattuu", Nufs vastasi tikkana takaisin, kohottaen varoittavasti miekkaansa."Minun luola. Sinä maksat. Muuten pois. Minun luola", narttu teroitti vielä. "Jos ei maksa, tulee huish-huish", rotta jatkoi ainakin omasta mielestään hyvin vakuuttavaa esitystään, ja matki parhaansa mukaan miekkaa samalla, kun heilautteli sitä edestakaisin. Hyvin se liikkui, tavalla joka kertoi, että tällä oli näppärät sormet ja kokemusta aseen käsittelystä. Toisen käden olkavarren valtava arpi tosin kertoi, että kokemusta oli miekoista muutenkin, kuin vain antavana osapuolena. "Tuolla kylmä. Täällä hyvä tuli. Pitää maksaa tai tuonne ulos. Märkääkin. Tästä tulee jos ei rahaa tule", Nufs jatkoi yhä vain vaatimistaan yhteen putkeen, heilautellen yhä uhkaavasti asettaan. Narttu tosin ei vielä lähtenyt kohti kuokkavierasta, vaan seistä nökötti toisella puolella tulta, yrittäen olla mahdollisimman pelottava ja vaativa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 30, 2010 17:03:28 GMT 3
Catherine katseli rotan uhittelua aavistuksen huvittuneena, mutta toisaalta varuillaan. Vaikka rotta näyttikin jollainlailla hallitsevan aseitaan, ellei se ollut jokin näytelty esitys, tämä ei ollut ottanut askeltakaan hänen suuntaansa toteuttaakseen uhkauksensa. Kun rotta sai monologinsa loppuun, Catherine kohotti aavistuksen toista kulmaansa ja totesi: ”Niinkö väität?” Hän oli rotan puheen aikana ehtinyt kuivahtaa täysin. Magiansa avulla lähinnä, mutta ilman suojaa hän ei olisi pystynyt siihen. Tai kyllähän siihen olisi pystynyt, mutta koko ajan lisää kasteleva sade olisi tehnyt sen turhaksi, sitä mukaan kun tyttö olisi vaatteutaan kuivannut, sitä mukaan ne olisivat kastuneet. Kun vaatteet sai kerralla kuivaksi, ne pysyivät kuivina pitempään. Ainakin jos hän välitti suojata itseään tällä paljon enegiaa vievällä taialla. ”Minä väitän, että saan sateen hukuttamaan sinut halutessani tai muuttumaan lumeksi ja jäädyttämään pienen vartalosi siihen paikkaan.” Catherine lisäsi pienen tauon jälkeen ja tarkasteli rottaa jään värisillä silmillään. ”Siihen ei paljoa tarvittaisi”, Hän jatkoi hymyillen ivallisesti.
Pienen sormilla viitan alla tehtävän liikkeen ansiota suurempi osa pisaroista alkoi putoilla kohti rottaa. Liikettä rotta ei nähnyt, mutta Catherine nosti hymyillen käden näennäisesti samaan aikaan ja osoitti sillä toista, kuin olisi tällä käden heilautuksella ohjannut sadetta mielensä mukaan. ”Pidätkö siitä?” Catherine kysyi kallistaen päätään hymyn vaihtuessa näennäisesti mukavaksi.
[[Pahoittelen vastauksen kestoa jälleen -__-" ]]
|
|
|
Post by submarine on Aug 30, 2010 22:08:00 GMT 3
Nufs tunnisti kyllä taikuuden, kun sellaista tuli vastaan, ja tiesi mihin sillä pystyi halutessaan - se oli harvemmin mitään mukavaa. Tuskinpa tämä narttu oli mikään mahtitaikoja, kun oli vielä nuori, mutta taikojien kanssa piti silti aina olla varuillaan. Se oli sitä sorttia, jota vastaan miekka ei juurikaan auttanut - ellei nyt sitten päässyt lyömään taikojalta päätä pois, ennen kuin tämä ehti tehdä mitään. Jos ihminen olisi kiskaissut esiin miekan ja tehnyt muutaman näppärän liikkeen, ei rotta olisi ollut läheskään yhtä varuillaan. Miekat tämä tajusi, mutta taikuutta ei. Ja siksipä, etenkin kun päälle alkoi pirskoa vettä, jonka ei olisi pitänyt millään yltää niin hyvin näin pitkälle, perääntyi Nufs korvat luimussa ja huomattavasti vähemmän polleana takaisin istumapaikalleen.
"Saa jäädä. Annan jäädä. Minä reilu", Nufs yritti parhaansa mukaan säilyttää ainakin hieman arvovaltaansa. Tätä ei millään muotoa huvittanut selvitellä, oliko nainen pelkkä tyhjänpäiväisiä uhoava pikkutaikoja, vaiko oikeasti vaarallinen loitsunpaiskoja, mutta ei tässä voinut näin helpolla osoittaa olevansa lannistettukaan. Piti ainakin hieman esittää, että oli yhä ohjaksissa. Auliudestaan huolimatta Nufs tarkisti ohimennen, että heittoveitsi oli käden ulottuvilla ja terässä. Ei sitä tiennyt, jos vaikka ihmisnarttu vain päättäisi äkkiä alkaa pahapäiseksi. Istukoon nyt sitten luolan suulla, kun ei kerran maksanut vaivaa yrittää rahaakaan kinuta...
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 31, 2010 16:46:20 GMT 3
Catherine oli hyvillään rotan lopetettua uhittelunsa, mutta jokin vaistossa varoitti häntä luottamasta otukseen sen enempää kuin nytkään luotti, mikä tarkoitti täyttä nollaa. Rotta oli luihu. ”Hienoa”, Catherine sanoi ja otti paremman asennon kuivemmalla maaperällä. Hän ei aikonut kiittää rottaa, sillä eihän tämä ollut tehnyt mitään kiittämisen arvoista, paitsi jättänyt hänet rauhaan. Ainakin hetkeksi. Tyttö ei tiennyt kuinka kauan rotta antaisi asian olla. Tuskin koko yötä, siitä hän melkein löisi vetoa, mutta toivottavasti riittävän kauan, että hän ehtisi kerätä hieman voimia jatkaa aamuvarhaisela matkaansa eteenpäin. Nyt Catherine oli liian väsynyt jatkaakseen, ja sitä paitsi ulkona alkoi olla vaarallista kulkea. Kova tuuli katkoi oksia, eikä yötä valaissut kuin vähän väliä välkkyvät salamat. Catherine toivoi, että myrsky laantuisi aamuun mennessä edes hieman. Säänennustajat olivat lupailleet myrskyn kestävän useita päiviä, ellei peräti viikkoja. Ainoa etu oli se, että myrsky ei ainoastaan hidastaisi hänen kulkuaan, mutta melkein estäisi hänen takaa-ajajiensa etenemisen.
Väsyneenä, mutta kuivana Catherine piirsi sormellaan viivan maahan ympärilleen ja mutisi melkein kuulumattomasti muutamia lauseita, jotka oikein lausuttuina estäisivät kenen tahansa pahaa aikovan olennon ylittämästä viivaa, olettaen, ettei tämän taikavoimat ylittäneet Catherinen omia. Eikä hän jaksanut tehdä siitä kuin sen verran vahvan, että pitäisi yöllisen seuralaisensa kurissa. Catherinea ei kiinnostanut herätä aamulla viilleltynä tai olla peräti heräämättä lainkaan. Jos rotta yrittäisi jotain, hän kyllä heräisi loitsun ansiota. Kun kehä oli valmis Catherine nojautui mahdollisimman mukavasti vasten seinää ja vaipui istualteen kevyeen, horrosmaiseen uneen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 31, 2010 18:25:46 GMT 3
Aikansa Nufs jaksoi tuijotella ihmistä, mutta kun tämä näytti syventyvän omiin asioihinsa ja lopulta nukahtavan, ei narttukaan hirveän pitkään viitsinyt enää syynätä. Olkoot siinä sitten, luolan suulla. Jos jokin ikävä otus ilmaantuisi paikalle, niin ainakin se tekisi sylttyä ensin naisesta. Saisipa ainakin aikaa havahtua, jos niikseen tulisi. Jonkin viivan nainen oli maahan vetänyt, eikä rotta ollut siitä erityisen varma. Jotain ikävää se kai oli - tai sitten vain viiva. Taikuuden kanssa oli aina juuri se ikävä puoli, ettei koskaan tiennyt. Muiden kanssa tuppasi saamaan ainakin suunnilleen sen, mitä saattoi vilkaisulla arvata. Mutta taikojien kanssa ulkonäöllä ei ollut paljoakaan tekemistä voimien kanssa. Kieroa sakkia, olisi ollut parempi jos olisivat kuolleet pois kaikki. Ei olisi tarvinnut murehtia.
Aikansa Nufs näpräsi vielä aseidensa kanssa, ja keskittyi sen jälkeen nuotiolla aikansa kypsyneisiin lintuihin. Liha oli aina hyvää, olkoonkin että nämä olivat sitkeitä ja rustoisia. Ja sitten rottakin vaipui lopulta uneen, lisäten mahdollisimman paljon puuta tuleen. Sateen pauhu ja ukkosen jyty eivät olleet parhaat mahdolliset tuutulaulut, mutta oli sitä huonommissakin oloissa nukuttu. Paljon huonommissa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 7, 2010 17:23:03 GMT 3
Catherine heräsi muutamaan otteeseen yön aikana, mutta kertaakaan hänet herättänyt asia ei ollut vaarallinen. Kerran sade oli yltynyt ja melkein kastellut Catherinen, ellei tyttö olisi tajunnut siirtyä hieman kauemmas. Toisen kerran hän oli näkevinään Matvein seisovan vieressään hymyilevänä, mutta sekin oli ollut vain unta. Se oli kuitenkin ensimmäine asia, jonka hän aamulla tarkisti. Catherine ei halunnut tulla miehen yllättämäksi. Matveita ei kuitenkan näkynyt luolan suulta. Sateellakin oli osansa heikossa näkyvyydessä, mutta sentään oli valoisampaa kuin illalla. Catherine oli hyvillään huomatessaan sateen olevan aavistuksen heikompi kuin eilinen, tavallinen maalikko ei välttämättä olisi huomannut eroa, mutta hän osasi sanoa sen heti. Tuuli ei ollut asettunut mihinkään.
Catherine kaivoi jostain taskujensa pohjalta pahasti nahistuneen näköisen omenan ja aloitti sillä aamunsa. Teetä hän olisi mielellään keittänyt, mutta hän ei uskonut rotta-olennon pitävän asiasta. Vaikka mitä hän siitä välittäisi. Eivät rotat ennenkään olleet kovin paljoa estäneet häntä, miksi sitten nyt. Catherine vastasi esittämäänsä kysymykseen itse. Tämä rotta osasi puhua ja se oli aseistettu. Hän ei pitänyt asetelmasta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 7, 2010 18:35:56 GMT 3
Nufsilla, jonka uni oli ollut tavalliseen tapaan pyöriskeleväistä ja tuhisevaa, ei ollut suoranaista kiirettä herätä. Siksipä olikin ikävä, että tämä sai huomata havahtuneensa jo ennen kuin olisi ollut oikeastaan suotavaa. Syyllinenkin sattui silmään nopeasti: luolaan tunkenut nainenhan se siinä jo hääräsi. Eipä tämä kovinkaan äänekkäästi mitään touhunnut, ja varmasti se jäikin sateelle toiseksi, mutta rotilla oli hyvä kuulo, paljon ihmistä tarkempi. Tätä kuuloa Nufs oli koko elämänsä oppinut käyttämään paremminkin, kuin vain äänten erottamiseen; narttu oli ollut paikassa jos toisessakin, jossa yllätys saattoi tulla hetkenä minä hyvänsä, eikä hiljaisuuden kaltaista ylellisyyttä voinut toivoakaan. Äänten veroinen varoitus rotalle olivat myös yleisestä eroavat äänet. Ja niinpä tämä oli vaistomaisesti jo havahtunut ja varuillaan, kun nainen oli aikansa hoitanut aamutouhujaan. Käsi miekalla, kuten aina.
"Herätit. Tyhmä", Nufs tuhahti tilanteen tajuttuaan ja antoi miekkansa pudota kolahtaen takaisin kivelle. Uni tuskin tulisi enää, vaikka yrittäisikin, eikä se ollut hiukkaakaan mukavaa. Ensin nainen tunki luolaan, sitten kieltäytyi maksamasta ja vielä pelotteli taikuudella. Ja nyt sitten herätti ennen aikojaan. Narttu ei ollut hiukkaakaan tyytyväinen, ei hiukkaakaan. Eikä siihenkään, että vettä tuli yhä taivaalta melkoisella raivolla. Olisi kai pakko vähintään lähteä etsimään jotain ruokaa jossakin vaiheessa, kastuipa tai ei. Tässä säässä matkasta ei tulisi vielä yhtään mitään. Kuten aina näreissään, hermostuneena tai muuten vähemmä tyytyväisenä, alkoi Nufs tapansa mukaan hypistellä korviaan kehystäviä lukuisia metallirenkaita. Melkoisen kilinän niin pienistä renkaista saikin aikaan, kun oikein yritti. "Tyhmä", rotta toisti ikään kuin muuten vain.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 18, 2010 10:33:36 GMT 3
Catherine ei ottanut rotan hyvän aamun-toivotusta kuuleviin korviinsa, sillä siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Ei hän käskenyt toista nousemaan ylös. Mutta nyt kun rotta oli ylhäällä, Catherine voisi aivan mainiosti keittää kaipaamaansa teetä. Tosin, luolassa ei ollut juurikaan polttopuiksi kelpaavaa materiaalia. Jonkin verran kyllä, mutta riittäisikö se veden kiehuttamiseen. Catherine ei myöskään jaksanut kiinnittää huomiotaan siihen kilisevään ääneen, jota rotta aiheutti ties mitä tekemällä, vaan alkoi sytyttää tulta. Ennen kuin hän sai paljoakaan aikaiseksi, jokin tunne pakotti hänet vilkaisemaan ympärilleen. Hetken hän oli ollut varma, että joku olisi katsellut heitä, tai häntä, mutta heti sen jälkeen hän oli varma, että tunne oli tullut vain rotasta.
Tuli ei ottanut syttyäkseen pitkään aikaan, mutta viimein Catherine onnistui siinä. Tällaisina päivinä ilmassa oli aivan liikaa vettä, että tuli olisi syttynyt hänelle helposti. Sillä välin, kun tyttö odotti tulen kasvamista suuremmaksi, meni hän luolan suulle hakemaan sadevettä teetään varten. Aamu näytti ankealta ja erittäin märältä. Catherine ei ainakaan vähään aikaan lähtisi luolasta. Illalla viimeistään hänen olisi pakko jatkaa matkaa, vaikka sadetta tulisikin silloin enemmän.
|
|
|
Post by submarine on Sept 18, 2010 12:20:11 GMT 3
Kaiken kukkura ihminen ei vaikuttanut edes välittävän mistään. Siitä Nufs piti ehkä kaikkein vähiten, ettei tähän kiinnitetty huomiota. Se kismitti kovaa ja kunnolla. Nainen alkoi vain tehdä tulta ja keittää vettä. Jos tämä ei olisi ollut jokin taikoja, olisi rotta saattanut pitää paljon enemmänkin meteliä, mutta nyt täytyi vain kihistä siitäkin. Tai oikeastaan, jos nainen olisi ollut vain nainen, olisi tämä saanut häipyä jo eilen. Siinähän olisi sitten valunut vettä ties missä ja saanut kuolemantaudin. Olisi ollut ihan oikein.
"Tyhmä", Nufs toisti vielä, vaikka arvailikin sen olevan turhaa. Ja niin oli oikeastaan renkaiden kilisyttelykin, joten tämä lopetti senkin ja jäi nököttämään paikoilleen. Kovin kauaa Nufs ei kuitenkaan toimettomana istuskellut. Herättyään ja hetken ärhenneltyään narttu tuli nopeasti todenneeksi, ettei tulen tekeminen olisi oikeastaan hiukkaakaan huonompi ajatus. Luolassa alkoi olla ikävän vilpoisaa. Naisen tulikin oli kaukana, melkein luolan suulla asti. Toivottavasti äkkipuhuri tappaisi tämän liekit saman tien. Mutta narttupa olikin mukavasti peremmällä, ja tällä oli vielä puuta eiliseltä. Sillä saisi aikaan oikein kelvon tulen - ainakin nyt siis hetkeksi.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Sept 24, 2010 19:00:07 GMT 3
Catherine tuhahti rotalle viedessään keräämäänsä sadevettä tulelle. Hän kaatoi veden kolhiintuneeseen purkkiin, jota tulen yllä piteli päästä haarautuva, tukeva keppi, joka oli monen tulen mustaama. Hän ei ymmärtänyt, miksi luoja oli päättänyt kasvattaa osan rotista näin isoiksi ja antaa niille puhekyvyn. Ehkä vain hänen kiusakseen, kuten Matvein. Mies oli varsinainen maanvaiva, mutta ei Catherine häntä halunnut tappaakaan, koska hänen mielestään tappaminen oli väärin kaikissa muissa tilanteissa kuin maailman pelastamisessa ja omen hengen hädässä. Niin se oli.
Catherine istui pienen tulensa äärellä ajatuksissaan ja odotti veden kiehumista. Teelehdet ja kuivatun mintun hän oli jo lisännyt veteen, vaikka tiesikin, että näin teestä tulisi kitkerää jos sen antoi kiehua liian kauan. Tämän takia Catherine siirsikin astian heti pois tulelta, kun ensimmäiset kuplat nousivat sen pohjasta.
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2010 22:39:43 GMT 3
Nufs kyräili tulta väsätessään naisen touhuja. Ihmeen paljon huomiota tältä vaati veden keittäminen. Oikeastaan rotta ei ollut kovinkaan varma siitäkään, miksi tämä ripotteli joukkoon jotain juttuja. Jotain lehtiä ja sellaista. Se haisikin oudolta. Kukaties tämä oli tekemässä jotain taikaa? Pystyikö veden keittämisellä tekemään taikoja, jos joukkoon sotki ties mitä aineita? Varmasti pystyi, ei taikuudessa ollut mitään järkeä muutenkaan. Mutta jotain ikävää sen täytyi olla, tuskinpa nainen muuten olisi nähnyt niin paljon vaivaa, kun osasi kerran taikoa muutenkin. Se oli ainakin varmaa, ettei narttu ollu halukas työntämään kuonoaan yhtään hanakammin haisenaan liemeen kuin oli pakko. Taikuuteen ei kannattanut sekaantua, siitä seurasi vain ikäviä asioita. Ja sitä paitsi tällä hetkellä tulen tekemisenkin kanssa oli jo sen verran vaikeuksia, ettei niitä ainakaan tarvittu lisää...
|
|