|
Post by naakdu on Aug 12, 2011 23:12:09 GMT 3
"Selvä on, sir", Chad sanoi herralleen. Hän oli helpottunut saadessaan hieman vapaata, aivojaan tuuletettua, vaikkei sitä oikein voinut nähdä ulkoisesti. "Löydätte minut tuvasta tai tallista", hän sanoi, kumarsi ja poistui paikalta ajatellen, että nyt olisi hyvä hetki lunastaa se olut, joka hänelle oli aikaisemmin luvattu.
"Äshem, mitä tämä valo on, Lea?" Rabarus mutisi hieroen silmiään, yhä unenpöpperössä. "Ei vhielä voi olla aamu msrörhmm.." Myra nosti kädet lanteilleen ja katsoi vanhusta päätään pudistaen. Mies näytti suunnilleen siltä, kuin taivaan muukalaiset olisivat kaapanneet hänet, tehneet hänelle epäilyttäviä ja palauttaneet maan päälle. Ja tuon roikaleen pitäisi pitää luutnantille ristikuulustelu… säälittävää! Mitäköhän sir Antoniokin ajatteli asiasta? Myra päätti yrittää ainakin nopeuttaa Rabaruksen onnetonta heräämistä. "Rabaruus… huomenta", hän huhuili miestä, ja kun sekään ei näyttänyt toimivan, Myra tarttui häntä hartioista ja ravisteli papparaa. "Sinulle on vieraita, kuulitkos saamarin kelvoton ukko!" Ravistelu ilmeisesti karkoitti viimeisetkin unihiekat runonlaulajan silmistä ja mies tapitti ympärilleen yllättyneen näköisenä, ikään kuin ei olisi ennen ihmisiä nähnyt. "Jahash, tekö siinä olittekin, Myra-neiti", hän sanoi. "Mitenkäs minä tänne sänkyyn olen päätynyt… Mitäs minä ylipäätään tein eilen…" Rabarus pohdiskeli ja Myra läimäisi käden otsalleen. Runonlaulaja hapuili partaansa ja huomasi sen olevan poissa. "Partani! Nyt muistan! Se vihoviimeinen maagi…. Kyllä minä sille näytän!" Runonlaulaja kohotti nyrkkinsä pystyyn, ei mikään vakuuttava näky. Huidottuaan ilmaa vähän aikaa hän alkoi katsella ympärilleen, katseensa osui ritariin. "Jopas minä nyt sekoilen. Kukas hän on? Vaatetuksesta päätellen isompi kihu… tässähän rupeaa häpeämään omaa ulkomuotoaan…. OHHOH-HOH MIKÄ LYYLI!" Ilmeisesti ukko huomasi nyt Rainen ensimmäistä kertaa. "Näkevätkö vanhat silmäni oikein, kuka on tuo suorastaan keisarilliselta näyttävä kaunotar?"
// pahoittelen Rabaruksen käytöstä, yritin estää mutten pystynyt //
|
|
|
Post by bao on Aug 12, 2011 23:21:28 GMT 3
Antonio rykäisi nyrkkinsä. "Antonio Dom Eques Gérard Mihaelo Raphael de Voldey y Chavez Bacchante..Sir Antonio Voldey, jos olette puoliksikaan niin perillä tästä maailamsta kuin tämä Myra väittää teidän pitäisi tunnistaa nimi...Ja tämä 'lyyli' tässä...Ehkä neiti Myra kertoo tarkemmin?" ritari koitti venyttää kärsivällisyyttään mutta koko nimellä esittäytyminen paljasti aatelismiehen asteittaisen närkästymisen.
Raine nosti toisen kätensä huulilleen kuin pidätelläkseen ladymaista viehköä hihitystä eikä suinkaan kunnon röhönaurua Rabaruksen sekoiluista johtuen. Nähtävästi runonlaulaja oli ollut huonommassa kunnossa kuin oli näyttänyt. "Tehän imartelette suorastaan herra runonlaulaja.." jotenkin luutnantti onnistui kulsotamaan jopa kainolta.
|
|
|
Post by naakdu on Aug 12, 2011 23:53:10 GMT 3
Myra ei ollut kuullut aikaisemmin sir Antonion koko nimeä, ja hän ihmetteli, kuinka mies pystyi oikein lausumaan koko nimen saattamatta kieltään solmuun! Myra oli tavallaan onnellinen, että oli syntynyt rahvaaseen ja vieläpä adoptiolapseksi ja omisti vain etunimensä. Rabaruksen sen sijaan ei tarvinnut kauaakaan kelata, hänen nimimuistinsa kyllä pelasi kohmelosta huolimatta. "Ei ole todellista… Sir Antonio Voldey? Se Sir Antonio Voldey, joka kukisti taannoin Jaemertaan hyökänneen demoniruhtinaan, Ollis Chinweuba Pitkäletin? Voi kyllä, olen kuullut teistä ja ihailen syvästi rohkeuttanne, että uskalsittekin kohdata sen pahamaineisen miehen kaksintaistelussa… Ohhoh-hoh, etten vaan vieläkin uneksisi!" Rabarus näytti olevan todella innoissaan, hänen äänensä suorastaan tärisi. "On kunnia tavata teidät, sir Antonio, pahoittelen että näette runonlaulaja Rabarus Ribatiuksen tällaishessa kunnossa… Mutta ette tekään olisi ihan terässä jos olisitte nauttineet talon antimista yhtä runsaasti kuin minä eilen, on muuten hyvää olutta täällä!" Myra tuhahti. Niin tekopyhää, runonlaulaja sanoi noin jokaiselle vähänkään tunnetummalle nimelle, hän kun oli jokseenkin AINA tuollaisessa kunnossa.
"Niin kaino, vaikka jo kypsässä naisen iässä!", Rabarus huudahti kuullessaan Rainen äänen. "Niin, kerropas, Myra, jos kerran tiedät kuka on tuo viehkeä lady?" "Mutta voi Rabarus, ongelman ydin on, että me emme oikeastaan tiedä, kuka hän on. Ajattelimme, että sinä voisit kertoa sen", Myra hymyili muka viattomasti. "Mitäsh neiti Myra nyt tuolla oikein tarkoittaa? Enhän minä ole tätä kaunotarta tavannut ikinä, muistaisin kyllä!" "Voi kyllä olet, eilen illalla keskustelitkin hänen kanssaan jos nyt satut sitä muistamaan… Silloin hän esittäytyi luutnantti Raineksi, tänään hän väittää olevansa Jaemertan syrjäytetyn keisarisuvun kadonnut tytär, Dionyssa Neri Raine" Myra ei edes yrittänyt lausua virallista muotoa Rainnyt'h, hän olisi vain saattanut itsensä naurunalaiseksi. Rabarus oli hetken hiljaa, alkoholi oli tosiaankin pyyhkinyt eilisen keskustelun hänen mielestään… Hän pinnisti ja muisti jotakin… hämärästi…
"Voi pyhät muinaiset jumalat sentään… keisarinna…" Rabarus nousi äkkiä sängystä, juoksi puolialastomana päällään vain nukkavieru ylipitkä tunikamainen paitansa Rainen jalkojen juureen ja kumarsi niin, että hänen päänsä kosketti maata. "Nytkö te olette paljastaneet itsenne?! Miksi, tällaisessa paikassa?!"
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 0:08:11 GMT 3
Demoniruhtinas? Raine oli yllättynyt. Äärimmäisen yllättynyt muttei antanut sen näkyä. Nähtävästi Antonio ei ollut ritari turhan takia. Viimeistään nimensä takia, ja Raine niin aikoi käyttää nimeä kettuilun aseena kunhan kaikki tämä hulina rauhottuisi. "Ilo on...minun puolellani.."Antonio lausahti latteasti. Harvinaista kyllä vaikka Antonio suorastaan jumaloi itseään, hän ei halunnut kerskailla turhan todellisilla urotöillään. Ollistakin vastaan hän oli lähtenyt vain kostaakseen parhaan toverinsa kuoleman jonka demoniruhtinas oli aiheuttanut.
"Olosuhteiden pakosta Rabarus Ribatiuksen poika, mutta nyt he tarvitsevat sinun apuasi uskoakseen, että olen kuka olen. Sinun on koeteltava minun verenperimäni niin ovelin kysymksin ja testein kuin keksit". Raine lausui omassa mielessään rukouksia 12 pääjumalalle, että Rabarus lopettaisi kuamrtelun ennen kuin muuttaisi vielä sir Antonion täysin heteroksi, se olisi jo tylsää. "Auta heitä saamaan varmuus, kysyit mitä hyvänsä voin vakuuttaa ettet tule saamaan päällesi minkäänlaista keisarillsita vihaa tai kaunaa"
Chinti ei pitänyt runonlaulajasta ja antoi ymmärtää sen nostamalla kaikki päänsä lattiasta ja paljastamalla hieman hampaitaan. Tuo tyyppi ei ollut herännyt ja päästänyt chintiä pelastamaan Rainea. Eli tyyppi ei voinut olla chintin kaveri. "Hssst Chinti, nätisti". Otus laskeutui takaisin alas itäen yhdellä silmäparilla Rabarusta silmällä.
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 0:36:14 GMT 3
"Ettäkö eivät he usko teitä? Noh, minä kyllä laitan teidät sellaiseen piinapenkkiin, että moista ei ole koettu", Rabarus nousi kumarruksesta polvi-istuntaan, tunika peitti taas hänen laihat pakaransa eikä läsnäolijoiden tarvinnut enää pelätä silmiensä puolesta. "Sellaista se on, kun on kadonneen suvun keisarinna, minä kyllä olen varma henkilöllisyydestänne, koska tunnen verissäni että te olette keisarinna, mutta kaikkia ei olekaan siunattu tällaisella kyvyllä… Jos todisteita kaipaatte, niin sellainen on aivan edessänne. Katsokaa tuota eläintä, joka mulkoilee minua pahasti", Rabarus viittasi Chintiin. "Keisarillisen suvun vesa Ghewn'irr Rakh Raine teki sopimuksen vanhan ajanlaskun vuonna 461 kolmipäisen demonihengen kanssa, kuten tekin varmaan tiedätte. Chintin demonihenki palvelisi ikuisesti keisarillista sukua, ja vastineeksi… vastineeksi Rakh lupasi oman sielunsa, sekä kaikkien keisarisuvun koskaan tappamien sielut demoniruhtinaalle. Tuo eläin ei olisi nyt täällä kanssamme, ei ainakaan noin rauhallisena, ellei sen keisarillinen omistaja olisi paikalla, vai mitäs sanotte?" Se oli testi. Rabarus jätti kertomatta, että Chinti ei pelkillä vaistoillaan tunnistanut keisarillista: Raine saisi itse huomata porsaanreiän ja paikata sen.
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 0:44:20 GMT 3
Antonio kohotti vain toista kulmakarvaansa. Demoni, noh näkihän sen päältäkin.
"Arvon runonlaulaja unohta yhden seikan..." Raine kaivoi rinuksistaan esiin amuletin ja laski sen ikkunalaudalle. "Voitte koskea siihen vapaasti, tämä on amuletti joka sitoo chitianhein omsitajaansa. Se sisältää pienen osan Kunnianarvoisan Sielunmyyjän sielusta jotta demoni tunnistaa ketä suojella. Huono puoli on se, että jos saat amuletin kangettua keisarillisen perheen kuolon kankeista sormista amuletti on sinun ja Chinti myös...Kokeile jotain hankalampaa. Varmasti tulimaagikin olisi osannut vastata tähän".
Chinti makasi edelleen Rainen jaloissa, olihan Raine elossa. Muta jos Raine kuolisi eikä saisi kuljetettua amulettia mitenkään tyttärelleen olisi Chinti sen plaveluksessa kenelle amueltti jäisi käteen ja joka tajuaisi sen todellisen arvon.
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 0:56:37 GMT 3
"Hienoa, hienoa… Tarkoituksenani oli testata teitä, arvon Neri. Olisin ollut pettynyt, mikäli ette olisi sanonut mitään vastalauseeksi", Rabarus myhäili tyytyväisenä naisen vastaukseen. "Se olisi ollut kolaus arviointikyvylleni, heh heh heh.. No, kokeillaanpa jotain muuta", Rabarus näytti siltä, kuin aikoisi miettiä pitkään, mutta noin kahden sekunnin kuluttua sanoikin: "Ah, keksinpä. Jokaisesta hallitsijasta on ollut pilkkanimiä: niin rahvas kuin ylhäistö on kehitellyt niitä kilvan. Osa nimistä pysyi kuitenkin vain keisarillisen suvun ja hovin tiedossa, eikä niitä pitäisi muiden tuntea. Jospa aloitetaan… keisarinna Saien Gwaennathhasta. Millä nimellä hänet tunnettiin hovissa?"
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 1:02:25 GMT 3
"Ah, helppo, Saien Gwaennathha, Ajan harpyija, aloitettuaan kahdesti laskemaan vuosia nollasta jottei plajastuisi hänen saaneen perijänsä jo 14 vuotiaana aviottomassa vuoteessa sotalordin kanssa..."
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 1:04:33 GMT 3
"Aivan oikein, valitettavasti hän ei onnistunut pimittämään salaisuuttaan hovilta, kuten me hyvin tiedämme…" Rabarus vinkkasi silmää. "Kerropa, ketä kutsuttiin Naurisprinsessaksi ja miksi."
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 1:08:02 GMT 3
Raine naurahti. "Ah, suosikkini, varamasti tuttavani Searlaskin pitäisi tästä tariansta. Siis Keisari Xhoin no Gui'n ajanlaskulla Keisarin velipuoli Shem'kaytä kutsuttiin naurisprinsessaksi. Tässä on takana pidempikin tarina mutta lyhennetään, Shemillä oli eräs taipumus jota hän harrasti puutarhurin kanssa naurispellossa silloin kun luulivat ettei kukaan äe. Shemin ahteri kuulemma oli muakvasti nauriin muotoinen ja puutarhuri tykkäsi hmm..levitellä siemeniä. Joiduin nyt vähän kaunistelemaan mutta kyllähän te tiedätte miten se toimii kahden miehen välillä.."
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 1:13:00 GMT 3
Rabarus yhtyi Rainen naurahdukseen. "Heh heh heh, ettepä taidakaan olla niin kaino neitokainen kuin mitä annatte ymmärtää, kun muistat tämän näin hyvin. Oikein! Entäs Naurisprinsessan veli, kuka hän oli ja millä nimellä häntä kutsuttiin?"
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 1:19:02 GMT 3
"Minäkö kaino...Naurisprinsessan veli...Itse keisari. Hänellä oli maan laajin haremi joka jaakantui aika tasan mies että naiskonkubiineissä. Mutta, keisari tunnusti Xher Alakhin taistelun jälkeen kuolin vuoteellaan, että hänen oikea halunsa oli liittyä puutarhurin sekä Naurisprinsessan knassa. Lisänimekseen tämä keisari sai fifty-fifty"
Antonio piti pokeria, olipas entisaikoina ollut paremmat oltavat...Ja antonio rupesi miettimään mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä.
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 1:26:01 GMT 3
"Ohhoh, hänen kuolinsanojaan minulle ei ollutkaan kerrottu... Isäni tiesi lähes kaiken hovista ja minä tiedän yhtä paljon kuin hänkin tiesi, mutta fifty-fiftyn todellinen tahto on näköjään jätetty kertomatta palvelijoille... Heh heh, tiesin peseväni isäpapan jonain päivänä hee-hee!" Rabarus hihkui. "Noh, entäs keisari Karvaturri?"
|
|
|
Post by bao on Aug 13, 2011 1:28:51 GMT 3
"Yksi häveliäimästä päästä muta kuten sanoin tästä ei koidu mitään seurauksia sinulle, muilta voikin leikkauttaa mielivaltaisesti päitä..Karvaturri eli keisari thurr gen'nar grik, kuoli vuonna 76 keisarinna Mearan ajanlaskua. Hän piti eläimistä sanotaanko näin. Hyyyvin paljon. Kuulemma vaimonsa piti käyttää turkkia makuuhuoneessa."
|
|
|
Post by naakdu on Aug 13, 2011 1:32:18 GMT 3
"Ah, hän oli omapäinen tapaus kerrassaan... Sitten vielä ehkä kaikkein vaietuin pilkkanimi. Keisari Velm'Naraaahak. Kuka hän oli?" Rabarus kysyi salamyhkäisesti.
Myra kuunteli käsi suun edessä, yrittäen huonolla menestyksellä kitkeä nauruntyrskähdyksiä. Millaista keisarisukua koko valtakunta oli oikein seurannut viimeiset tuhat vuotta?! Ehkä vallan vaihtuminen ei sittenkään ollut niin huono juttu...
|
|