|
Post by Aqwell on Jan 3, 2010 23:01:55 GMT 3
On loppusyksy ja lähes jokainen lehti puussa on jo pudonnut. Pakkanen käy kääntymässä yöaikaan, mutta lunta ei vielä ole, ja tuskin vielä vähään aikaan tuleekaan. Kryazat ei ollut erityisemmin viehättynyt syksystä ja sen kaikista vitsauksista: satoi paljon vettä, sitä typerää märkää ainetta, jolla ei toden teolla tehnyt mitään, lehdet vaihtoivat väriä, mikä ei sinänsä parantanut niiden olemusta millään tavalla, mutta haju mikä niistä lähti, kun ne mätänivät, oli hyvin epämiellyttävä. Toisin sanoen syksyssä ei ollut mitään hyvää. Päivisin ilmakin oli turhan lämmintä Kryan makuun, mutta silti hän oli matkannut näinkin etelään. Mikä ihmeen hetkellinen mielijohde hänellä olikaan silloin ollut päässään? Pohjoinen oli hyvä paikka ja riittävän yksinkertainen. Sieltä löytyi kaikki, mitä tarvitsi, jos vain viitsi etsiä.
”Myös hän oli siirtynyt normaalia etelämpään” ja käveli paraikaa metsässä, jossa puiden lehdet putoilivat maahan. Oli juuri satanut Najedrian siinä osassa ja lehdet ”takertuivat inhasti Kryazatin häntään”, jonka pää heilahteli puolelta toiselle. Najedra mutisi tavanomaiseen tapaansa kummassakin maailmassa, vaikka puhuikin vain toisesta. Hänen kätensä viuhoivat hänen selitystensä mukaan ja yleensä myös ilmankin niitä ja äänenpaino muuttui jatkuvasti. ”Maa tuntui märältä ja niljaiselta paljaiden jalkojen alla” tunne oli varsin epämiellyttävä. ”Miksi tosiaan tänne raahauduin” Krya totesi ensimmäistä kertaa todella puhuen.
Krya todellisuudessa käveli maantiellä ja lähestyi kylää, jonka nimeä hän ei ollut edes välittänyt saada selville. Pohjoisen hän halusi tuntea ja tämä kyläpahainen kuului etelään. ”On varottava osumasta puihin…” Najedra mutisi, kun väenpaljous tiheni. Suurin osa tosin väisti ystävällisesti hänen tieltään. Harvoin vastaan tuli Kryazatin kaltainen kummajainen, joka kulki hiukset silmillä, mutisi kummallisia ja huitoi käsillään, omasi hännän ja suuret eläimelliset korvat. Ne harvat, jotka eivät väistäneet, saivat peräänsä äkäisen sähähdyksen, jos Krya edes huomasi heitä. ”Katse tuntuu läpi hiusverhon, minä näen, mutta he eivät…” Kryazat jatkoi muminaansa.
Majatalo. Mikä se oikeastaan on näin suoraan kysyen? Moni sinne ainakin sisään meni ja vaikutti tulevan uloskin, siis selkeästi yleisölle vapaa. Mihin tarkoitukseen sekin mahtaa olla? Ihmiset sitten osaavat keksiä turhanpäiväisiä keksintöjä. Kryazat oli pysähtynyt majatalon eteen. Se oli hänen kulkureittinsä tiellä. Kai sen läpi pääsi kävelemään? ”Metsä harveni ja loppui. Edessä oli vain peltoa ja kaukana vuoristo…” Nejadra astui sisään ja katseli ympärilleen. Paljon ihmisiä, niitä typeriä mitään osaamattomia olentoja, kuten Delano, ja nämäkin vaikuttivat olevan harvinaisen hilpeällä ja typerällä päällä. Joivat jotain, joka haisi pahalle ja ääni, joka siitä lähti, oli suorastaan rasittava. Kryazat kun ei ollut tottunut kuplivien juomien aiheuttamaan sihinään ja hänen korvillaan ääni oli huomattavasti sihinää voimakkaampi. ”Haluaako neiti varata huoneen?” Joku kysyi ja keskeytti Kryazatin mietteet. Najedra katsoi miestä murhaavasti silmiensä läpi hieman ylenkatsovaan tyyliin, vaikka olikin huomattavasti lyhyempi. ”Uskallakin keskeyttää minut uudelleen” Krya sanoi varoittavaan sävyyn, mutta majatalon isäntä vain katsoi häntä kummissaan. ”Haluatko varata huoneen. Meillä on vain yksi huone enää jäljellä tähän aikaan illasta, joten teidän paree päättää pian neiti” Mies sanoi. Kryazat katsoi häntä hiuksiensa läpi tyrmistyneenä. Mikä tämän tarkoitus oli? ”Täältä saa siis huoneen?” Kryazat kysyi aavistuksen epäillen. Tässä miehessä oli jotain kummallista. ”Kyllä ja se on nyt teidän” isäntä sanoi iloisena ja ojensi Kryazatille avaimen. Najedra katsoi avainta epäillen. ”Saanen tiedustella, miten aiotte maksaa neiti?” ”Kryazat” ”Neiti Kryazat” Najedra katsoi jälleen avainta, hän katsoi sitä pitkään. ”Ystäväni maksaa” Najedra totesi ja puristi avaimen kämmeneensä. ”Ja kuka mahtaa olla tämä ystävänne” isäntä uteli. Kryazat mietti, mutta se ei näkynyt hiusverhon läpi. ”Pitkä, vaalea huppupäinen tyyppi” hän vastasi lopulta ja antoi äänensävyllään ymmärtää, ettei aikonut vastata enempää. ”A ha. Selvä se. Huoneenne on neljäs huone vasemmalta kun menette tuohon käytävään” isäntä sanoi ja osoitti oikealle johtavaa käytävää. Kryazat käveli käytävää pitkin ja otti neljännen huoneen vasemmalta. Huone oli tilava, siellä oli viisi sänkyä ja muutama muu esine, mille Krya ei keksinyt käyttötarkoitusta. ”Ja mikä tarkoitus tälläkin on?” Krya kysyi ääneen ja jäi seisomaan keskelle huonetta hännänpää puolelta toiselle heiluen.
//Tässä tämä. Ja tänne siis Asta, Chathal ja xion//
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 3, 2010 23:38:00 GMT 3
[[ Hienoa että saadaan viimein avatuksi ]]
Oli syksyinen aamupäivä ja Catherine käveli, tai pikemminkin riensi taukoamatta eteenpäin alas vuoristosta välittämättä purevasta viimasta, joka kieli talven saapumista. Hän oli kulkenut kolme päivää ilman kunnollista lepoa ja ruokaa; Matvei kumppaneineen oli yrittänyt saada hänet kiinni, siinä onnistumatta vieläkään. Toisena päivänä hänen matkansa aikana oli vuoristossa satanut lunta. Ei paljoa, mutta sen verran, että maahan jäi valkea märkä kerros, joka suli kenkien sisälle. Lumi tosin omalta osaltaan oli helpottanut Catherinen matkaa alas. Hän oli saanut lumen peittämään omat jälkensä muutamalla hiljaa lausutulla sanalla, eikä ollut sen koommin nähnyt joukkiota jäljessään. Kyllä he siellä olivat, sen Catherine tieti hyvin, Matvei oli ennenkin onnistunut yllättämään hänet. Juuri tällä hetkellä häntä ei kuitenkaan olisi voinut vähempää kiinnostaa, oliko joku hänen perässään ja löytäisivätkö he hänet kuinka nopeasti. Catherine oli väsynyt ja silläkin uhalla, että Matvei löytäisi hänet, tyttö jäisi ensimmäiseen löytämäänsä majataloon yöksi.
Vuoristo jäi taakse. Samoin kuin kasvoihin iskevä jäinen viima, vaikka Catherine ei tuntenutkaan sen kylmää kosketusta ihollaan purevana, pikemminkin lohduttavana. Se muistutti häntä myös siitä, kuinka harvoin hän kävi kotonaan. Ei kylässä, vaan luolassa järven rannalla sijaitsevan vuoren sisällä, kaukana siitä paikasta, missä tyttö nyt oli. Catherine laski päänsä ja hartiansa suurempaa puuta vasten leväten siinä hetken, ennen kuin jatkoi väsyneenä matkaansa kohti läheisintä kylää. Virsta tai kaksi enää, hän ajatteli väsyneenä laittaessaan viimeisen kuivalihan palasen suuhunsa. Hänen pitäisi ostaa sitä lisää. Muutama lantti kilisi Catherinen taskuissa edellisestä kerrasta, kun hän oli kylässä käynyt.
Viimein illan alkaessa laskeutua. Catherine näki hämärästi tutun kylän edessään ja käveli huppu kasvojensa eteen nostettuna sisään yhteen sen majataloista. "Te taidatte olla neiti Kryazatin mainitsema ystävä", sanoi majataloa pitävä mies ennen kuin Catherine ehti sanaakaan sanoa. "En ole tavannutkaan kyseistä henkilöä." Hän tokaisi jäätävään sävyyn vastaukseksi ja pyysi isäntää ojentamaan hänelle halvimman huoneensa. Hänen epäonnekseen vain yksi huone oli vapaana, ja kaiken lisäksi siellä oli jo joku. Catherine huokaisi ja oli kääntyä muualle, mutta isäntä mainitsi kaikkien muiden majatalojen olevan myös täysiä. Tämä mainitsi myös, että kyseinen henkilö, joka oli sanonut häntä ystäväkseen majaili siellä. Catherine nyökkäsi pyytäen avainta lähtien sitten kävelemään kohti isännän mainitsemaa huonetta. "Entä kuka maksaa?" Isäntä huusi hänen peräänsä. "Aamulla. Rikas.. öh.. Mies..!" Catherine huusi vastaukseksi ensimmäisen päähänsä pälkähtävän kuvauksen. Ajatukset kierrellessä Matveissa. Tämä ei tosin ollut rikas.. Neljäs huone vasemmalta.. Catherine laski huoneita mielessään, saapuen viimein oikealle ovelle. Hän laski kätensä huoneen kahvalle ja huomasi oven olevan jo auki. Se.. Krya.. Mikä olikaan.. Jokin olentoi seisoi keskellä huonetta. Catherine huokasi mielessään. Tämäkin vielä..
|
|
|
Post by chathal on Jan 4, 2010 0:32:30 GMT 3
Drixer haukotteli makeasti, nousten sitten seisomaan käsiään venytellen. Hän oli juuri viettänyt yönsä taivasalla, joka ei ollut mikään järin mahtava idea. Vaikka hän oli pystyttänyt leirinsä vuorien alaosaan, oli silti koko yön satanut lunta sen verran paljon, että se oli haitannut nuoren pojan yöunia. Drixer katseli unisena ympärilleen, ja kirosi mielessään. Nyt maata peitti valkoinen peite, mikä ei ollut pojasta mikään maailman mukavin asia. Lumi tarkoitti vain yhtä asiaa: täytyisi tästä lähtien nukkua majataloissa. Poika alkoi kaivaa reppuaan, jonka oli asettanut pienen laavunkaltaisen hökkelin vierelle. Pian hän löysikin punaisen pienen pussukan, jossa hän säilytti kaikkea rahaksi kelpaavaa. Aijai rahaa riitti ehkä vain pariksi yöksi, jos niihinkään. Poika laittoi pussin taskuunsa, ja pakkasi muutkin tavaransa. Varovasti Drixer nosti reppunsa selkään, ja lähti kävelemään kohti lähimpänä olevaa kylää.
Poika oli vasta perllä iltamyöhään. Kadulla kulki melko paljon ihmisiä, ja se häiritsi poikaa. Drixer joutui pysähtymään kaivaakseen laukustaan eräänlaisen lyhytlippaisen hatun, joka peitti sopivasti hänen eläimelliset korvat. Poika jatkoi matkaansa kohti halvimman näköistä majataloa. Kadun varrella oli erilaisia pieniä kauppoja ja kapakoita joissa tapahtui milloin mitäkin. Tällähetkellä Drixeriä ei kiinnostanut kukaan ylimääräinen örveltäjä, ja hän halusikin päästä omaan huoneeseen yksin nukkumaan. Samassa poika pysähtyikin kuin seinään älyten hyvin tärkeän seikan. Miten hän pääsisi pienenä poikana sisään majataloon, johon tarvittaisiin enemmän aikuisen oloinen henkilö maksamaan huone? Hänhän oli karannut kotoa, eikä tuntenut ketään tällaisessa kummallisessa kylässä. Pohdiskellessaan asiaa, hänen katseensa kiersi pitkin erilaisten talojen seiniä, kunnes hänen katseensa kiinnittyi erääseen naiseen. Drixer purskahti päänsäsisällä nauramaan, kun hän huomasi tuon naisen, joka oli juuri tullut ulos eräästä tunkkaisen näköisestä kapakasta. Tuo nainen saisi luvan auttaa hänet sisälle! Nainen oli melko lyhyt, ja pyöreähkö. Hänen hiuksensa olivat hunajanvaaleat ja heiman kulahtaneen näköiset. Poika lähti kävelemään naista kohti vääntäen kasvoilleen viattoman koiranpentumaisen ilmeen. Nainen oli täysin humalassa. Kuka tahansa huomaisi sen. Drixer käyttikin sen takia naista hyväksi. Kuka muka voisi vastustaa pientä eksynyttä poikaa jota väsyttäisi hyvin paljon, eikä hän tietäisi mihin mennä? Nainen nojaili kapakan seinää vasten nauraen jollekkin omalle jutulleen. Silloin Drixer käveli hänen eteensä surkean näköisenä sanoen hieman värisevällä äänellä. "Hyvä rouva, voisitko auttaa minua? Minua väsyttää niin kovasti enkä tiedä missä kotini on... En jaksa kävellä enää pitkään enkä tiedä mitä voisin tehdä...." Nainen katsoi poikaa hiljaa kunnes puhkesi miltei kyyneliin. "voi miten suloinen sinä oletkaan! Niin pieni.. Voi onko pienoinen eksyksissä? Voihan sinua raukkaa.. Tottakai Anez täti auttaa pikku raukkaa..." Nainen selitti sammaltavalla äänellä. Drixer miltei riemuitsi, nainen oli uskonut häntä. "Vo-voisitko mitenkään auttaa minua ja vaikka antaa minun yöpyä tuossa majatalossa, joka on tuossa ihan lähellä? Olisitko niiin ihana Anez?" Drixer sanoi räpytellen isoja, kaksivärisiä silmiään, katse tiukasti kiinni naisessa. "No tottakai! Tulehhan kultaseni! Minä autan mielelläni noin suloista pientä poikaa!" Nainen sanoi hymyillen. Anez tarttui pojan kädeswtä alkaen huojuen kävellä kohti majataloa.
Päästyään majatalon sisään poika huokaisi hiljaa. Tuo sadan metrin matka oli ollut uuvuttava, kun nainen oli lauleskellut ja sössöttänyt hänelle kun millekkin viisivuotaalle. Nyt nainen silitteli pojan poskea hymyillen kuin omalle lapselle. Poika yritti väkisinkin vetää naista tiskiä kohti, yrittäen samalla näyttää mahdollisimman viattomalta ja söpöltä. Nainen älysi ehkä mitä poika ajoi takaa, ja hän lopulta pääsi tiskille asti. Tiskin takana oleva majatalon isäntä alkoi heti neuvotella naisen kanssa, ja sillä välin ehti Drixer keksiä naiselle kaiken maailman solvausanat, mitä tuollaiselle humalaiselle voisi keksiä. Nainen puhui isänään kanssa hetken, kunnes sitten sai avaimet. Drixer kuuli vain että huone olisi viidelle, ja se olisi neljäs huone vasemmalta. Nainen ojensi molemmat avaimista pojalle sanoen sitten "Äiti menee vielä juhlimaan pysy huoneessasi!" Anez suikkasi vielä suukon pojan poskelle lähtien sitten ovesta ulos. Drixer ei edes kiittänyt naista. Sitten majatalon isäntä kysyi pojalta hieman kummissaan. "Kuka maksaa loput? Äitisi maksoi vain puolet maksusta.." Drixer katsoi miestä kuin hän olisi päästään sekaisin, sanoen sitten "Mun isä tulee maksaa sen ihan kohta.." Juosten sitten huoneelleen. Drixer työnsi toisen avaimista huoneen ovessa olevaan lukkoon avaten sitten oven. Pitkä kirosanaryöppy pääsi pojan suusta, kun hän huomasi ettei hän saisikaan omaa huonetta.
//hieman kummallinen.. koettakaa saada selvää...//
|
|
|
Post by xion on Jan 4, 2010 2:02:39 GMT 3
Polulla oli rauhallista. Luonto oli hiljaa muutamaa lintua lukuunottamatta ja saattoi kuulla itsensä ajattelevan. Rauhasta Paracelsus oli aina pitänyt, sillä siitä syntyivät parhaat ideat. Hän oli jo vaeltanut pitkän matkan, auringonnoususta asti, ja alkoi olla kärsimätön. "Miksei täällä ole materiaalia!" hän raivosi itsekseen. Hänellä oli eilen uutettu liuos mukanaan, jonka olisi tarkoitus kypsentää se, mille sen sitten päätti juottaakaan; kehitelty lähinnä retkimuonan nopeaa ja kätevää valmistamista varten. Harmillisesti yhtäkään eläintä ei ollut tullut vastaan koko matkana. "Ja pian on kohta pimeä...", Para mutisi ja samalla kompastui puunjuureen.
Alkoi tulla pimeä ja Paracelsus saapui pieneen kylään ajallaan. Visiitti lähimmälle alkemistille täydentämään perustarvikkeita ja sitten hän etsisi yöpymispaikan. Rahaahan häneltä ei puuttunut, joten kyse oli vain vapaan paikan löytämisestä. Niitä kuitenkin näytti olevan vain harva. Lopulta hän näki nuhruisen ja pitkälle kuuluvan ja haisevan majatalon: kylän viimeisen.
Tapeltuaan hetken oven kanssa Para astui majataloon. Pullo lensi hänen ohitseen ja iskeytyi vähän ohi hänen päästään ovenkarmiin. "Hurmaavaa...", Para mutisi hiljaa ja käveli talon isännän luokse. "Teitä onkin odotettu!" huusi isäntä häntä vastaan hämmentäen Paracelsusta. "Kuka ja miksi?" kuului varautunut vastaus. "Seuralaisenne saapuivat jonkin aikaa sitten ja kertoivat Teidän maksavanne heidän yöpymisensä. Vastaatte ainakin heidän kuvauksia." kertoi isäntä. Hetken harkitsemisen jälkeen Para valehtelee: "Ai he! Niin niin... No? Paljonko hinta oli?" Pieni majatalomaksu ei tuntuisi missään, eikä hinta hillinnyt hänen uteliaisuuttaan. Maksettuaan ja itsekseen naureskellen Para saapui huoneen eteen ja avasi oven. Silmäykseltä näkyi Tyttö, poika ja joku outo ennen näkemätön olio. Uteliaisuus paloi. Alkemisti kurtisti hieman kulmiaan ja kysyi rauhallisesti selkeään ääneen: "Ja voisiko joku selittää miksi ihmeessä maksoin juuri teidän oleskelunne ja miksi ihmeessä majatalon isäntä sanoi teidän odottavan minua?"
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 4, 2010 2:26:53 GMT 3
Kryazat seisoi edelleen keskellä huonetta, koska ei parempaakaan tekemistä keksinyt. Aikaa ei kuitenkaan juuri kulunut, kun ovi kuului aukeavan. Kryazat kääntyi ympäri ja näki naisen, ihmisen, seisovan ovella. Tulokas oli täsmälleen sen epäselvän kuvauksen mukainen, joten oli oletettavasti joutunut maksamaan hänenkin osuutensa. Mikäs siinä. Hänellä ei itsellään ollut rahaa edes leipäpalaan, joten toiset saakoot maksaa. Ei rahasta kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Kryazat oli kuitenkin keksinyt majatalon merkityksen: kiusata mahdollisesti matkalaisia laittamalla heidät samoihin huoneisiin täysin tuntemattomien kanssa. No mutta sehän oli suorastaan järkevää. Najedra vain ei nähnyt sen ideaa.
”Kumpikin olivat pysähtyneet”, mutta heidän katseensa eivät kohdistuneet samaan kohteeseen. Toinen ei kohdistunut erityisesti minnekään ja toinen kohdistui huppupäiseen naiseen, joka seisoi ovella. ”Kumpikaan heistä ei sanonut mitään”, toisaalta ei tässä mitään sanottavaa ollutkaan. Itse asiassa heitä oli kolme, mutta kaksi heistä eivät tienneet toistensa olemassaoloa, jos sen kykeni sanomaan niin. Todellisuudessa sekin meni mutkallisemmaksi, kuin yksinkertaistetusti pystyi selittämään. Pian paikalle pöllähti toinenkin ihminen, poika, ja oikea rääväsuu. Tosin jokin tämän pojan tuoksussa oli hieman poikkeava. Liian koiramainen ”ja ehdottomasti liian nuori.” joka ei oikeastaan liittynyt asiaan. ”Sinä ihminen. Pidä se suuri suusi kiinni, jos aiot tässä huoneessa yöpyä. Tai vähintäänkin pese se saippualla ja runsaalla vedellä” Kryazat totesi ja osoitti poikaa kohdistaakseen sanansa. Ilmeisesti ihmisistä tuli yhtä typeriä kuin Delano jo heti pentuvaiheessa. Ja pian ihmisiä tuli lisää. Ilmeisesti tämän paikan oli todellakin kiusata matkalaisia tunkemalla mahdollisimman paljon typeriä ihmisiä samaan huoneeseen. ”Minä en maksa. En omista rahaa, se on turhaa ja täysin tarpeetonta. Aiheuttaa vain eripuraa ja typeriä ihmisiä. Hänen minun osuuteni maksaa piti. En ole odottanut ketään” Kryazat puhui suoraan ja voimakkailla painoilla osoittaen välissä huppupäistä naista, joka seisoi häntä lähimpänä. Mitä ilmeisimmin nämä muut olivat sotkenee kaiken. Kryazat oli itse vain laittanut jonkun satunnaisen tyypin, jolla nyt sattui olemaan pitkä, vaaleaihoinen ja huppupäinen, maksamaan hänen täällä olonsa, mutta ei hän ollut olettanut hänen itsensä joutuvan yöpymään sen samaisen henkilön kanssa.
”Lehti leijaili lähes täsmälleen hänen kasvojensa ohitse ja” Krya nappasi sen nopealla liikkeellä rutistaen sen sitten käteensä. Liike tapahtui molemmissa maailmoissa, mutta vain toisessa oli lehti. Täysin turhaa. Miksi syksy edes piti olla? Kaikki voisi olla yhtä talvea, eikä kukaan valittaisi.
//Alleviivatut sanat ovat voimakkaita painotuksia//
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 4, 2010 13:36:27 GMT 3
"Anteeksi kuinka?" Catherine vastasi automaattisesti tämän Kryazatiksikin kutsutun olennon hiljaiseen puheeseen. Hän tarkasteli huonetta odottaessaa mahdollisesti tulevaa vastausta, mutta sitä ei kuulunut ennen kuin seuraavakin henkilö pyrähti huoneeseen kirosanaryöpyn kera. Huoneessa oli, toden totta, viisi sänkyä, tosin neljä niistä oli kahdessa kerrossängyssä. Catherinella ei ollut minkäänlaista halua joutua jakamaan huoneensa lisäksi vielä sänkyä, joten tyttö kiirehti kaikkein lähimpänä ovea olevaa sänkyä kohti istuutuen sen peitteen päälle. Samaan aikaan olento Kryazat ja pieni poika olivat suorittaneet mukavan sanan vaihtonsa. Catherine ajatteli jo, ettei tämän pahemmaksi enää voisi mennä, mutta sitten ovensuuhun astui mies. Hyvin puettu, selvästi rikas mies. Enää hänkään ei voinut pidätellä huokausta sisällään. "Ja voisiko joku selittää miksi ihmeessä maksoin juuri teidän oleskelunne ja miksi ihmeessä majatalon isäntä sanoi teidän odottavan minua?" Mies kysyi. Catherine seurasi hiljaa, kuinka Kryazat alkoi selittää omaa osuuttaan asiasta kummallisin äänenpainoin ja huitovin elein, mutta sitten keskustelu kääntyi häneen.
"Minua ei kiinnosta sinun laskusi. Kerää itse tarvittavat rahat vaikka kerjäämällä, jos et muutakaan osaa." Catherine tokaisi kylmällä äänellä. Häntä ei todellakaan huvittanut alkaa tämän kaiken lisäksi vielä tapella jonkun hullun olennon kanssa majatalomaksusta. Ei hänellä itselläkään ollut rahaa, vain muutama lantti tämän illan ruokaan. Kaikista helpoin ratkaisu oli silloin ollut sanoa, että joku rikas mies tulisi maksamaan laskun. Catherine laski mielessään, oliko tämän kestäminen sen arvoista, että saisi nukkua yhden yön katon alla ilman, että pelkäisi Matvein joukon tai villieläinten ilmaantumista. Tämän paikan ainut hyvä puoli oli eläinten puuttuminen. Matvei kyllä ilmaantuisi joka tapauksessa tähän kylään, mutta kysymys oli, oliko hän siellä enää. ”Tämä sänky on minun, ja se kuka siihen koskee jäätyy kuoliaaksi”, Catherine tokaisi ja nousi sängyltä kylmemmän ilman täyttäessä huomaamattomasti hänen paikkansa. ”Haen ruokaa”, hän jatkoi.
|
|
|
Post by chathal on Jan 4, 2010 22:27:53 GMT 3
Drixer vilkaisi nopeasti naista ja tuota kummallista olentoa huutaen sitten vihaisesti "Miksi ihmeessä te täällä olette!? Tämän kuuluu olla mun huone! Ulos!" Vaikka poika tiesikin, että hän oli tullut huoneeseen vasta kolmantena, hän ei voinut uskoa, että joutuisi jakamaan huoneensa joidenkin naispuoleisten henkilöiden kanssa. Hyi tyttöjä Drixer ajatteli astellen pari askelta sisemmäs huoneeseen. Samassa pojan katse nauliintui kummallisempaan naisista, jolla oli omituiset korvat sekä häntä. Toisen puhuessa hänelle mahtavin käsiliikkein, Drixer astui tömähtävän askeleen kohti oliota sanoen. "Anteeksi mutantti, mutten ajatellut kuunnella sinun typeriä neuvoja! Ja vielä toiseksi, en ole ihminen, joten kannattaa hankkia uusi nenä vaikka." Poika selitti ivalliseen sävyyn. Samassa Drixer huomasi toisen naisista kiirehtivän ainoalle yksin olevalle sängylle, joka huoneesta löytyi. Silloin poika vasta katseli ympärilleen alkaen taas kiroilla. "Minä haluan nukkua tuossa sängyssä! Se on minun sänky eikä sinun! Olen nuorin joten saan päättää!" Poika huusi jälleen, mutta äänensävyssä oli hieman pelokkuutta. Lauseensa jälkeen koirahalffi alkoi vinkua hieman. Hän pelkäsi kerrossänkyjä.
Siinä hetken vinguttuaan pöllähti huoneeseen vielä yksi henkilö, joka oli pojan onneksi mies. Jes, mun ei tarvii yksin kestää tuota kummallisen ilkeetä tyttöä, eikä tota mutantti oliota... vinkuminen lakkasi heti, kun poika kuuli mitä tuo kummallisesti pukeutunut mies sanoi. "Ai sä sen maksoit? Hah! Onnea vain sinullekin! Ja tiedoksi mun osuudesta on maksettu puolet, joten tää ei oo mun ongelma." Poika tokaisi raahautuen eräälle sohvalle, joka huoneen nurkassa oli. Sohva oli hyvin kulahtanut, ja väriltään haalean punainen. Drixer laski reppunsa sille käännähtäen taas ympäri katsomaan mitä friikki puhui. "Sähän oot ihan hullu mutantti!" poika vain tokaisi, istuen leuka ylhäällä sohvalle, kuin kuningas. Sille poika repesi täydellisesti, ja hän alkoikin nauramaan kovaan ääneen omalle käytökselleen. Nauraessaan, hän otti oman hattunsa pois, ja samassa toinen korvista nousi pystyyn, koska oli painautunut kummallisesti hatun alla.
|
|
|
Post by xion on Jan 5, 2010 0:13:40 GMT 3
"...Tylyä." tokaisi Paracelsus sävyllä, joka ei odottanut vastausta, mutta joka jäi silti jotenkin oudosti painostamaan ilmapiiriä. Hän huokasi hiljaa tämän jälkeen ja asteli pienen pöydän ääreen. Hän otti matkaviitan harteiltaan, mikä paljasti hänen koko pukunsa ja miekan, ja asetteli sen pöydän edessä olevan tuolin selkämykselle. Para purki sen tehtyään alkemistin varusteensa pöydälle mahdollisimman paljon kolistellen ja istuutui tuoliin tutkimaan niitä, ajoittain kömpelyyttään kaataen pullon tai toisen.
Ainakin pintapuolin näitti siltä. Oikeasti hän tarkkaili muiden touhuja yrittäen saada jonkunlainen selko tulevasta seurastaan. Tarkka saattoi huomata varomattoman pitkän silmäyksen Kryazatin hännän kristalleihin ja pienen kulmien kohotuksen Drixerin käytökselle. Tarkka saattoi myös huomata, että yksi alkemistin pulloista oli säröytynyt ja että siitä valuva neste poltti pöytään jälkeä, joka tuskin lähtisi siitä helposti ja jota alkemisti peitellen yritti poistaa. Huonolla menestyksellä.
//Vähän lyhyt... pahoittelen.//
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 5, 2010 15:03:22 GMT 3
Kryazat kesti hillitysti tämän typerän olennon syyttelyt ja solvaukset ainakin ensi alkuun. Poika oli vasta pentu, joten hänellä oli rutkasti opittavaa. Oli myös täysin ymmärrettävää, että hän oli erehtynyt tämän typerän pennun lajista, mitäs pelkäsi tuoda sen kunniakkaasti esille. Krya ei pelännyt ja oli oikeastaan ylpeä, että sai kantaa Najedrain piirteitä näkyvästi. Oli huomattavaa kyllä, että ”poika oli täsmälleen kuin Delano taskukoossa”, ellei jopa pahempi. Hän puhui paljon, valitti, omisti ja käyttäytyi muutenkin typerästi. Tuskin edes osasi mitään muuta, kuin solvata muita. Ja ihan oikein hänelle, että tämä huppupäinen, ei-niin-ystävällinen, mutta ei kuitenkaan siitä pahimmasta päästä, nainen valtasi huoneen ainokaisen yksittäisen sängyn. Pennuille oli tarkoitus opettaa rautaista kuria kantapään kautta.
Mutta oli tässä neiti-koske-niin-kuolet tyypissäkin jotain erikoista. Tosin Kryazat ei aivan heti sitä jaksanut uskoa. Kokeilemisen kautta kaikki selviäisi, kuului yksi hänen filosofioistaan, jota hän myös hyödynsi ahkerasti. Joten ihan kokeilumuodossa, Kryazat lähestyi huppuhyypän sänkyä ja kosketti sitä kädellään. Se alue käden pinnasta, joka oli sängyn läheisyydessä, eli sängyn ilma-alueella, kuoruttui muutaman sentin paksuisella jääkerroksella muutamassa sekunnissa. Kryazat nosti jäätyneen kätensä kasvojensa koholle ja katseli sitä hetken. Sitten hän kääntyi naisen puoleen, joka ei vielä ollut ehtinyt huoneesta ulos, ja kysyi ”Ja mikä mahtaa olla tämän tarkoitus?” Se oli mennyt häneltä täydellisesti ohi. Okei se jäädytti käden ja oletettavasti myös muunkin kehon, mutta ainakaan Kryazatiin sillä ei ollut vaikutusta. Najedra kopautti käden seinään ja jää sen ympäriltä murtui. Hän liikutteli sormiaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja loi hiusverhonsa takaa kyseenalaistavan katseen naiseen. ”Pitäisikö sen kenties toimia?”
”Toinen puoli oli tuntenut kylmyyden” tai oikeastaan viileyden, mikä oli jään mukana tullut, mutta mitään ei ollut näkynyt. Tämä oli oikeastaan aina varsin huvittava reaktio, täytyi myöntää. Ainakin niin kauan, kun ei puhuttu hengenvaarallisista vammoista, joita Kryazatin ”molemmat osapuolet onnistuivat hänelle hankkimaan.” Ja jälleen kerran Krya mutisi itsekseen.
Lopulta hänellä kuitenkin keitti yli pennun ylimielisyys. Najedra kääntyi poikaa kohden ja osoitti häntä pitkäkyntisellä sormellaan. ”Perut sanasi ja pyydät niitä anteeksi. Minua ei loukata ilman jälkiseurauksia” Kryazat esitti varoituksensa hieman samalla tyylillä, kuin oli joskus aiemmin Delanoon, mutta hän ei ollut ottanut opikseen siitä, joten hän ei luottanut siihen, että tämä poikakaan tekisi niin. Varoitus oli kuitenkin annettu. ”Kukaan ei loukkaa Najedraa jos ei ole valmis ottamaan vastaan seurauksia. Kryazat siirsi hiuksensa sivuun ja katsoi pentua ylenkatsovasti mustavalkoisilla silmillään. ”Ei varsinkaan Nadejra” Krya lisäsi uhkaavaan sävyyn. Vaikka hän tarkoittikin tällä hetkellä Nadejraa rotuna puhuessaan pojasta hän olisi voinut käyttää sitä vain puolikkaaseen viittaavana sanana. Puhuessa sitä ei voinut erottaa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 5, 2010 16:31:20 GMT 3
Catherinen teki mieli sanoa pojalle suorat sanat siitä, kuka täällä päätti asioista. "Nuorin päättää viimeisenä", hän totesi ohimennen viileällä äänellään, vaikka eihän se hänen päätettävänään ollut. Catherine kuitenkin oletti muiden olevan samaa mieltä tämän pikkupennun kouluttamisesta. Vinkuikin vielä, kuinka säälittävää. Hän oli juuri astumassa ulos huoneesta, kun Kryazatin ääni pysäytti hänet. Tämän oli sitten ollut pakko mennä koskemaan sänkyyn, johon hän oli kieltänyt koskemasta. "Taisit juuri selvittää sen", Catherine vastasi hymyillen. Hän oli hieman yllättynyt, toinen vaikutti olevan täysin immuuni kylmälle tai ei vain välittänyt siitä. Yllättyneisyyttä ei kuitenkaan pystynyt lukemaan tytön kasvoilta. "Hyvinhän se toimii", hän jatkoi ennen kuin katosi ovesta ulos. Kävellessään käytävällä hän kuuli alun Kryazatin puheesta pojalle ja hymyili vahingoniloisesti. Tulevasta yöstä tulisi jotain hyvin erikoista. Nenäkäs pikkupoika, Kryazat, tämä outo mies, jota Catherine oli tuskin huomannut, ja hän itse samassa huoneessa. Hän toivoi saavansa nukuttua, koska toista yötä tyttö ei täällä viettäisi, vaikka olikin saanut keinoteltua tämän yön ilmaiseksi. Ainakin toistaiseksi. Mistä sitä tietäisi, ettei heidän yönsä maksanut mies saisi päähänsä vaatia heiltä maksamaan oman osuutensa. Catherine tunnusteli rahojaan toisella kädellään laskien ne. Todennäköisesti hän saisi niillä sekä tämän illan ruoan, että hieman kuivamuonaa matkaansa varten. Se, minne Catherine sieltä lähtisi, ei ollut vielä selvinnyt. Seuraavaan kylään ehkä, tai erämaahan, mistä häntä olisi vaikea löytää. Erämaassa hän ei talvisaikaan selviäisi kauaa ilman edes jonkinlaista ruokavarustusta. Matvei onnistuisi siinäkin, Catherine ajatteli synkkänä. Hänelle ei ollut täysin selvinnyt, miten mies löysi hänet kerta toisensa jälkeen, mutta kuitenkaan onnistumatta täyttämään tehtäväänsä; Catherinen palautus kylään.
Saapuessaan majatalon ohessa toimivan kapakan ovelle hän tajusi, ettei välttämättä haluaisi astua sisään. Suurin osa ihmisistä oli täysin humalassa tähän aikaan illasta, eivätkä he olleet mitä mukavimmalla tuulella juuri tällä hetkellä. Muutamia tuoleja lojui palasina lattialla lasinsirpaleiden joukossa, mutta väkivalta oli loppunut siltä erää. Majatalon isäntä oli paikalla rotevamman miehen kanssa pitämässä järjestystä, joten kaikesta huolimatta Catherine kiirehti tiskille tilaten listan halvimman annoksen, eli Talon erikoisen ja sen lisäksi kupillisen kuumaa vettä. Eikä kulunut aikaakaan kun hän sai annoksensa eteensä. Lihaa, jonka alkuperää hän ei halunnut tietää, ja juureksia jossain koostumukseltaan epäilyttävässä kastikkeessa. Ei ihme että annos oli halpa. Catherine kiitti hiljaa ja lähti salista ruoka ja vesi mukanaan. Jos hän ei saisi ostamaansa annosta alas, niin ainakin hän voisi juoda teetä. Catherinen oli pakko palata huoneeseen, jos halusi syödä edes vähän rauhassa, ruokasalissa se ei onnistunut, vaikka huoneeseen palaaminenkaan vaihtoehto ei ollut houkuttelevaa.
|
|
|
Post by chathal on Jan 5, 2010 22:39:01 GMT 3
Drixer nauroi yhä omalle käytökselleen. Hänen kädet olivat tiukasti mahan päällä, ja ylävatralo oli kallistunut kohti jalkoja automaattisesta reaktiosta. Kun tuo kummallisen näköinen nainen alkoi puhua, poika lopetti nauramisensa ja irvisti ivallisesti. "No en todellakaan pyydä anteeksi. Kerroin vain tosiasian ja jos se sua häiritsi nii mee vaan itkee omaan nurkkaas." Drixer sanoi alistavalla äänensävyllä katsoen murhaavasti Kryaa. Kun nainen näytti silmänsä, poika säpsähti hieman. Hän kuunteli naisen asian loppuun katsoen naista ihan kuin tuo olisi tyhmä. "Sori, mutta en ymmärrä yhtään mistä sä puhut... jotain Na alkavista sanoista.. mutta ihan sama.." Poika sanoi teennäisesti haukoitellen. Drixerin katse kiersi huoneessa, tarkkaillen muita huoneessa olevia. Hän yritti vältellä Kryazatin katsetta, koska hänestä se oli jopa hieman pelottava. Samassa pojan katse nauliintui mieheen, ja hänen tuomiin esineisiin.
Drixerin korvat kääntyivät eteenpäin ja hän miltei hyppäsi pois sohvalta. Nopeasti hän juoksi miehen luokse ihaileva katse nauliintuneena herran miekkaan. Se oli pojasta upea. Silmät kiiluen Drixer katsoi miehen miekkaa, ja lopulta siirsi katseensa miehen silmiin ojentaen samalla kätensä kätelläkseen. "Olen Drixer. Sinulla on todella upea miekka!" Poika sanoi hymyillen ensimmäisen kerran kunnolla. Hänestä tuo mies oli hyvin mielenkiintoinen. Drixer käänsi katseensa miehen tuomiin pulloihin joissa nähtävästi ei ollut mitään tavallisia litkuja. Eniten poikaa kyllä kiinnosti miehen miekka. se oli paljon mahtavamman näköinen kuin hänen oma puukkonsa. "Sinulla on upean näköinen miekka! Osaatko käyttää sitä hyvinkin?" Poika kysyi hyvin iloisella äänellä, joka oli hyvin epänormaalia hänelle. Hyvin harvoin Drixer innostui mistään asiasta näin paljoa.
|
|
|
Post by xion on Jan 6, 2010 1:58:17 GMT 3
Seurattuaan sivusta Kryan ja koirapojan riitaa ja hävittyään taistelun pöytään jo pysyvästi asettunutta jälkeä vastaan alkemisti huomasi olevansa kiinnostuksen kohteena. Kovaääninen ja huonosti käyttäytyvä poika oli ilmeisesti iskenyt silmänsä hänen miekkaansa. "..." tyhjä ajatus ja pieni häkellys kulki Paracelsuksen päässä, kun pieni ilkiö yhtäkkiä esittelikin itsensä kohteliaasti ja tarjosi kättä kätelläkseen. "Olen Drixer. Sinulla on todella upea miekka!" poika lausahti. Para nousi tuolistaan ja melkein hetken liian kauan emmittyään kätteli takaisin. "Paracelsus. Ja sinulla on todella... upeat korvat", hän sai lopulta vastatuksi. Drixerin käytösen muutos oli saanut alkemistin hieman ymmälleen juuri kun hän oli luullut saaneensa selon rääväsuusta. Alkemisti seurasi hetken pojan katsetta tämän vilkuillessa pulloja ja kuten arvasikin jo, alkuperäinen mielenkiinnon kohde vei huomion. "Sinulla on upean näköinen miekka! Osaatko käyttää sitä hyvinkin?" "En minä sitä koristeenakaan mukana kanna", vastasi miekkamiehen taitoihin jo pienenä perehdytetty alkemisti hienoista ylpeyttä tuntien.
Uteliaisuus alkoi jälleen kuohua. Yhdeksi ajatukseksi puristuneena: "Mitäköhän pojan fiksaatiosta oikein seuraa?" Ajatus ei kuitenkaan ehtinyt poikia sosiologisia kokeita, sillä säröytynyt ja pöydän polttojäljestä vastuussa oleva pullo alkoi sihistä varoittavasti. Alkemisti käänsi päänsä miettien, mikä äänen päästi. Litku oli alkanut reagoimaan säröistä pääsevän ilman kanssa ja kaasuuntunut. Paracelsus työnsi kasvonsa melkein pulloon kiinni tutkien sitä. Pullo oli painekattila. Äkkiä kuullosti siltä kuin joku olisi paiskannut juomalasin kiveen; alkemisti kaatui maahan kasvot täynnä haavoja räjähtäneen pullon sirpaleista. Hän ei liikkunut.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 6, 2010 17:14:35 GMT 3
Kryazatin oli vaikea uskoa tämän naisen puheisiin taian toimivuudesta. Sehän oli täysin selvää, että se oli hyödytön kuin mikäkin, eikä pidättelisi ketään, joka todella yrittäisi. Najedra kuitenkin päätti olla yrittämättä. Miksi kiistellä jostain niinkin turhasta asiasta, kuin sängystä? Kyllä sitä lattiallakin nukkui ei siinä mitään.
Tämä pentu taas saisi pian selkäänsä oikein kunnolla jos Kryalta kysyi. Täytyi myöntää, että tämä olento oli töykeämpi, kuin Delano, joka oli aikaisemmin koetellut Kryan hermoja ja jostain syystä jäänyt liiankin hyvin Najedran mieleen. Muistojen unohtaminen oli vaikeampaa, mitä ärsyttävämpiä, inhottavampia tai muuten vaan negatiivisempia ne olivat. Kryazat oli hiljaa astellen lähtenyt tämän itseään Drixeriksi kutsuvan pojan perään, mutta pysynyt etäällä hänen ja tämän Paracelsuksen keskustelusta. Drixerin korvat eivät olleet mitään verrattuna Kryan korviin, jos siitä oli kyse. Ehkä Paracelsus halusi vain miellyttää tätä pentua. Ainakin siihen asti, kunnes sai aikaan sen korvia vihlovan äänen hajottamalla yhden pulloistaan. Joko kyseessä oli tarkoituksella punottu juoni kahden herkkäkorvaisemman olennon satuttamiseksi, tai sitten tämä Paracelsus oli todella tyrinyt jotain. Ihmiset eivät osanneet mitään. Kryazat käytti tilaisuutta hyväkseen ja miehen kaatuessa maahan pois tieltä hän huitaisi hännällään Drixeriä siinä toivossa, että pentu saisi iskun ja lentäisi maahan. ”Minua ei kohdella epäkunnioittavasti” Kryazat sanoi varoittavasti ja katsoi murhaavasti Drixeriä ennen kuin kääntyi maassa makaavan Paracelsuksen puoleen. Najedra kyykistyi miehen viereen ja katsoi häntä hetken. ”Sen sitä saa, kun leikkii asioilla, mitä ei hallitse” hän totesi ja otti Paracelsuksen käden omiin kylmiin käsiinsä ja kokeili siitä pulssin. Elossa mies vaikutti olevan, mitä liekään pullo oli sisältänyt. Lasinsirpaleet olivat korkeintaan aiheuttaneet hänelle pysyvän sokeuden ja muutaman haavan kasvoihin, jotka pahentuisivat kyllä, kun lasia otettiin pois. Kryazat laski Paracelsuksen käden takaisin lattialle ja jäi tuijottamaan miestä odottaen, että jotain tapahtuisi. Kukaan ei olettanut hänen tekevän mitään kenenkään hyväksi Krya vain oli kiinnostunut, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Najedran häntä heilui puolelta toiselle normaalia laajempaa liikerataa ja liike sai valon välkähtelemään verikristalleissa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 6, 2010 18:29:58 GMT 3
Kukaan ei, niin Catherinen kuin muidenkin onneksi, yrittänyt pysäyttää häntä millään keinoilla hänen tehdessä poistumistaan ruoka mukanaan. Salista ei ollut pitkä matka huoneeseen. Catherine oli ehtinyt tämän lyhyen matkan aikana jo huokaista helpotuksesta, kun huoneesta kuluva sirpaleiden säestämä paukahdus havahdutti hänet takaisin maan pinnalle. Huoneeseen astuminen tuntui entistä huonommalta idealta, koska muuallakaan ei pöytiä ollut vapaana, Catherine avasi oven kyynärpäänsä avulla ja huomasi seuraavat asiat: kaikkialla oli sirpaleita, mies makasi lattialla selvästi tajuttomana ja Kryazatin. Pikkupoikaan hän ei edes viitsinyt kiinnittää huomiotaan.
Catherine käveli varovasti sisään ja laski ruokansa ja kuppinsa sängylle, pöydän ollessa käyttökelvoton. Kuumaa vettä sisältävä kuppi kyllä pysyisi sängyllä pystyssä, kunhan kukaan ei koskisi siihen. Hänen sängylleen asettama taika oli rauennut hänen laskiessaan kantamuksensa siihen. Samaan aikaan, kun Catherine kaivoi taskuistaan pussukkaa, jossa piti teehen tarkoitettuja kuivattuja yrttejä, hän mietti pitäisikö hänen auttaa maassa makaavaa miestä. Olihan tämä maksanut yöstä. Ja murensi yrtit veteen. Kyllä, hänen pitäisi auttaa maassa makaavaa miestä, mutta miten. Catherine otti muutaman askeleen ylittääkseen heitä erottavan lattian ja tutkaili miehen kasvoja rauhallisena; Kryazat oli todennut muutamaa hetkeä aikaisemmin toisen elävän, joten mitään kiirettä ei sinänsä ollut. Catherine toivoi, ettei pullossa, tai mikä täällä ikinä olikaan räjähtänyt, ei ollut mitään myrkyllistä ainetta. Kryazat seisoi edelleen miehen vierellä, kuin odottaen tämän koska tahansa nousevan pystyyn. "Voisitko siirtyä?" Catherine kysyi katsoen Kryazatia tämän omituisiin silmiin. Kaataen kädelleen muutamalla sanalla ilmestynyttä vettä miehen kasvoille, tarkoituksenaan herättää tämä.
|
|
|
Post by chathal on Jan 9, 2010 22:23:41 GMT 3
Drixer katsoi silmät säihkyen miestä, kun tuo kertoi että osaa myös käyttää miekkaa, ja poika sai myös sellaisen käsityksen, että mies osasi käyttää sitä hyvinkin. Drixer katsoi lumoutuneena mihene miekkaa, josta juuri he puhuivat, kunnes kuului korviaraastava ääni, joka sai pojan kädet nousemaan automaattisesti korvilleen. Hänen korvat olivat herkät, ja kuulo oli monta kertaa parempi kuin ihmisellä, joten ääni toi hänelle kovan päänsäryn. Säryn takia Drixer ei huomannut tuota kummallista naista, joka onnistui hyvin voimakkaalla hännän heilautuksella kaatamaan pojan lattialle, lähelle sängyn jalkaa. Hetken ajan poika vain makasi siinä kovan pääkivun takia, kunnes älysi ettätuo friikki nainen oli varmasti tehnyt sen tahallaan, ja nyt yrittäisi surmata tuon miehen.
Pääkivusta huolimatta poika nousi istumaan muristen kovaäänisesti. Hän katsoi naista murhaavasti nousten ylös. Nähtävästi friikkikorvainen nainen teki jotain miehen luona, joten hän ei huomaisi pojan iskua, jos hän nyt nopeasti tekisi jotakin. Drixer laittoi nopeasti kätensä puukon kahvalle, joka oli turvallisesti hänen vyössään kiinni. Nopealla liikkeellä poika otti puukon, lähtien sitten juoksemaan kohti naista. "Kuole" Drixer huusi samalla kun iski puukkonsa johonkin. Naisen käteen? Kryazat oli nähtävästi vaistonnut pojan liikkeet, ja nyt hän oli torjunut pojan iskun kädellään. Drixeriä alkoi heikottaa. Puukon iskun olisi kuulunut osua naisen selkään tai vaikka kaulaan, mutta hän ei olisi koskaan voinut keksiä, että se voisi mennä naisen kämmenestä läpi. hyi Drixer ajatteli katse naisesta tulevasta sinisestä verestä, joka virtasi pitkin friikin käsivartta, ja tippui lopulta lattialle. Se.. on sen kädestä läpi! Drixer sai ajateltua ennen kuin pyörtyi lattialle kamalasta näystä. Sininen veri haisi normaalia verta voimakkaammalle, ja se sai pojan pään vielä sekaisemmaksi, vaikka hän makasikin maassa tajuttomana.
//anteeksi roolin kesto! Ja Aqwell antoi minulle luvan hieman autohitata, koska muuten se ei oikein olisi onnistunut^^ toivottavasti saitte selvää...//
|
|