|
Post by submarine on Oct 11, 2009 22:50:22 GMT 3
(Tylpylle)
"Omahyväiset hienostelijat. Menen vielä takaisin sinne ja... et muuten halua nähdä mitä sitten tapahtuu", Varnu uhosi. Tuhdinpuoleinen mies kumosi melkoista tahtia olutta rauhoitellakseen tulista luonnettaan. Ikävä kyllä ne liekit näyttivät vain lietsoontuvan siitä. "Minä niille 'haluttiin elävänä' vielä näytän..." Vanha Rotta ei virkkonut miehen sanoihin mitään, tyytyi vain litkimään paksua vuohenmaitoaan kupista. Oluttakaan ei ollut voinut hörppiä enää pitkään aikaan, siitä meni vatsa sekaisin. Puhumattakaan mistään vahvemmasta. Eipä sillä, että rahaa olisi ollut siihen asti tuhlattavaksi. Tällä hetkellä sitä näytti olevan vähänpuoleisesti edes elämiseen. Välistä piti myöntää, ettei Varnu ollut mikään paras mahdollinen palkkionmetsästäjä, jos jotain piti saada kiinni elävänä. Mies kun näytti suhtautuvan asiaan niin, että ottamalla pois sellaiset ikävät asiat, kuin jalat tai pään, estettiin pako paljon paremmin.
Sen jälkeen, kun mies ja rotta olivat antaneet aatelisen tappaneen, valtavan kultakasan päänsä palkaksi saaneen salamurhaajan livahtaa sormiensa välistä, oli Varnu käynyt vähintäänkin synkäksi. Ja tämänpäiväinen oli vain pahentanut tilannetta. Väkeä silponeen hullun etsimisestä ja tuomisesta oikeuden eteen oli luvattu kolmekymmentä kultarahaa sen jälkeen, kun tämä oli yllättänyt paikallisen voudin kotoaan ja hakannut pieniksi palasiksi. Mies oli osoittautunut astetta ikävämmäksi tapaukseksi, mikä olisi ehkä pitänyt arvata jo aiemminkin. Jouduttuaan nurkkaan tämä oli aneluiden sijaan käynyt kirves heiluen ja hohottaen päälle, pannen kummankin kokeneen palkkamiekan aivan valehtelematta ahtaalle. Vanha Rotta ei ollut aivan hetkeen nähnyt niin ankaraa taistelijaa, etenkin kun kyseessä oli ollut heiveröinen vanha ukko. Kun Varnu oli lopulta saanut iskettyä tapparansa miehen silmien väliin, oli rotta jo hinkunut henkeä kyyryssä sivummalla, niin rajusti oli tämä käynyt päälle.
Joka tapauksessa, mies oltiin ehdottomasti haluttu elävänä, olipa syynä mikä hyvänsä. Runneltu, melkein halkipäinen ruumis ei kelvannut, ja paikallinen lainvalvoja oli suostunut maksamaan vain mitättömät viisi kultarahaa. Varnu oli ollut vähällä pistää paikkoja aivan uuteen uskoon, eikä se Vanhalla Rotallakaan kaukana ollut ollut, mutta kyseessä oli kuitenkin melkein pieni kaupunki, jossa ei voinut rellestää miten mieli. Ja niinpä, syljeskellen ja paskiaisia kiroten, olivat mies ja rotta raahautuneet vain juomaan hieman paremmantasoiseen paikkaan. Tilaa löytyi kahdelle selvästi oman osansa hampaita katkoneelle kulkijalle, olkoonkin että koko paikka oli melkein tupaten täynnä ja että toinen oli rotta. Saattoi siihen tosin vaikuttaa sekin, että Varnu, joka ei ollut suoranaisen pitkä mutta sitäkin ronskimpi, näytti siltä että seuraava päätään aukova saisi kohta oikean syyn aukoa sitä. Ei tainnut olla edes liioittelua sanoa, että kaksikolla oli nyt paikan ainoa pöytä, jossa oli vielä vapaita paikkoja.
Siinä istuivat raskaanpuoleinen, lihaksikas mies ja jo aavistuksen raihnaiselta näyttävä, harventuvaturkkinen rotta. Vanha Rotta oli elänyt jo hyvän hetken, ainakin kun vertasi rottiin yleensä, mutta kyllä se näkyikin. Arpia oli niin vaaleassa vatsassa kuin tummemmassa selässäkin. Hännästä puuttui pää ja korvista oli silpaistu ainakin muutama suikale pois. Mutta siltikin, vaikka ehkä aavistuksen vapisikin, oli Vanha Rotta hyvin hengissä ja hyvin tyytymätön tilanteeseensa. Se ei tosin ilmennyt juurikaan päälle, rotta vain istui. Mutta lyhyt miekka ja teräspäinen nuija oli roikkuivat kumpikin kuitenkin näkyvästi esillä varoittamassa, että rotta ei jaksanut alkaa leikkimään turhan paljon kenenkään kanssa juuri nyt. Varoituksista huolimattakin oli myöhäinen ilta, jo lähemmäs yö, ja väkeä tunki yhä sisään. Lieni vain ajan kysymys, milloin jonkun olisi pakko istua myös miehen ja rotan pöytään.
|
|
|
Post by Tylppy on Oct 14, 2009 1:34:45 GMT 3
Hän ei muistanut koska hänestä oli tullut haaveilija. Onneton haihattelija, joka näki todellisuudestaan vain vääristyneen mielikuvan. Kuvan, mikä oli vain typerä, muodoton, ja täysin vailla päämäärää oleva haavekuva. 'Jos olisin', 'missä olisin' – samaa toitottava parsi oli poukoillut hänet mielessään viimepäivinä. Ohueksi näivettynyttä rahapussukkaansa kaivelessaan haihatukset erityisesti palasivat hänen mieleensä. Mitä jos sijoittaminen kortti-, noppa-, lauta-, veikkaus-, kädenvääntö-, tai älykkyyspeleihin osallistumisen olisi vain jättänyt vähemmälle? Mikä viehätys sai aikamiehen lankeamaan turhuuksiin silloin, kun pesti viimein päättyi ja lupaava kolikko pussi oli kämmenelle laskettu? Entä sitten leikittely maksullisten daamien kanssa? Miksi maksaa rupu tai kaksi, joko pettymyksestä tai elämän suurimmasta kuohunnasta? Kai hän olisi ilman moista sijoitustakin saanut tarpeensa tyydytetyiksi. Mikä ajoi miehen kuin miehen riettaaseen elämään elämän heikkoina hetkinä. Houkutus. Se sen oli oltava.
Suora, terävälinjainen nenä veti kirpeää ilmaa sieraimiinsa. Ilmakin oli petollinen ulkona turhanpäiväistä aikaansa viettävälle. Kylmän tuulen ja kostean ilman yhdistelmä sai jokaisen tuntokarvan pitkän nenän varressa pistelemään ja kirvelemään. Puoliverisyyttään kiroten mies nosti paksun, ja raskaan viittansa olkapäillä lepäävät kaulukset paremmin paljaan kaulansa suojaksi. Jumalan hylkäämässä kaupungissa ei tuntunut olevan edes selkeitä säätiloja, jotka olisivat olleet kaiken kansan luettavissa. Taivas, jota harmaa pilvimassa täytti oikein kunnolla näytti vihreissä silmissä raskaalta ja kylää murjomaan kykenevältä voimalta. Sellaiselta, mitä hän ei suinkaan halunnut saada niskoilleen tuona laskevana yönä.
Vastoin kaikkia aikaisempia suunnitelmiaan, tai pohdintojaan Merdon Grim mulkaisi taivasta vielä kertaalleen synkin ilmein, ennen kuin astui sisälle kapakkaan. Ja jos hän ei ollut täysin varma, etteikö hän olisi laskenut tekemiään virheitä hyvin hartaasti viime päivinä, hän olisi voinut alkaa listaansa alusta. Nyt hän vain jatkoi sitä. Tila oli miltein tungokseen asti täyttynyt. Väen seassa kierrellen ja kaarrellen, sekä omaan suuntaansa kulkien mies kulki keskenään rupattelevien partaveikkojen aikaansaamien muurien läpi. Hän vihasi tungosta, ja sellaisen läpi tunkemista, mutta kuitenkaan mieleensäkään ei tullut hetkeksikään kääntyä takaisin ovista koleaan ulkoilmaan. Perinjuurin mielensyvyyksiin juurtunut ajatus kapakasta poistumiseen ilman huulten kostutustakaan oli ennen kuulumatonta.
Mies kulki tumman väkimassan läpi tiskille, ja odotti kärsimättömyyttä rikottavan ajan kosteaa kolpakollistaan. Grim oli pettynyt itseensä, hyvin pettynyt, sillä rahapussinsa tuskin kaipasi enää nyörejäkään, sillä kolikoista ei ollut jäljellä kuin karvas muisto. Muutaman olutpisaran tummanruskeilta viiksikarvoiltaan pyyhkäisten puoliverinen kääntyi katsomaan täyteen ahdattua salia. Täyteen ängetyistä pöydistä yksi ainoa kiinnitti miehen huomion. Vapaat istumapaikat, joita sentään oli miltein kolme tuossa pöydässä olivat yllättäen täyttymättömät. Pitkä mies nojaili hetken kattoa tukevaan parruun, ennen kuin hänen katseensa tajusi tarkentua pöydässä istuvaan kaksikkoon. Enemmän kuin hieman erikoinen kaksikko kummastutti miestä, ja varmasti muitakin. Mutta aseet, joita silmänsä pääsivät hipaisemaan saivat miehen hymähtämään ääneen ja lähtemään kohti kaksikon valloittamaa pöytää. Hänellä, jos kellä ei ollut mitään hävittävää.
”Sopiiko käydä istumaan seuraan?” karhea miesääni kysyikin jätin, ja tämän parhaat päivänsä nähneen rotan lähituntumassa. Merdon Grim seisahtui pitkänä ja harteikkaana pöydän lähituntumaan. Kovin värittömäksi ja tavanomaiseksi miehen olisi heti kuvitellut tunnistavansa, mutta mukavasti vyöllään kantamansa miekka, joka leveni kärkipäätään kohden sekoitti ajatukset turhanpäiväisestä onnenonkijasta. Eikä tumman parran, ja kurittoman hiuspehkon paljastamista kasvoista käynyt erehtymään suupieltä halkovasta, paljaasta arvestakaan.
|
|
|
Post by submarine on Oct 14, 2009 8:05:21 GMT 3
Vanha Rotta huomasi tulijan ennen Varnua. Mies ei tässä kohtaa huomannut oikein mitään tai ketään, joten eipä se ihme ollutkaan. Enemmän tai vähemmän rutinoituneesti rotta teki arvioita pöytää kohti tulevan miehen mahdollisesti vaarallisuudesta tai aikomuksista ennen kuin edes kunnolla tiedosti, miltä tämä näytti. Ase oli, ehkä taitoa käyttääkin sitä, mutta tappamaan oli tuskin tulossa. Silloin tätä tuskin olisi nähnyt ennalta - ellei harhauttanut. Mutta Vanha Rotta ei yksinkertaisesti uskonut, ja oli valmis laittamaan tämän verran uskoa omiin päättelyihinsä.
Varnu huomasi pöydänpintaan tuijotteluiltaan ja mutinoiltaan toisen vasta, kun tämä oli jo vieressä ja tiedusteli istumismahdollisuuksista. Vanttera mies päästi muutamankin kirouksen ja oli jo melkeinpä kiskomassa tapparaansa vyöltä, kun tajusi jopa vilkaista, keneltä oli aikomassa iskeä pään harteilta. Ja hetki sitten vain tuijotettiinkin, kun hurnamaalainen koetti mitä ilmeisimmin miettiä, tunsiko tällaista naamaa, tai oliko kutsunut jossakin vaiheessa mukaan. Vanha Rotta tyytyi vain seuraamaan vierestä vuohenmaitonsa kanssa. "Älä perkele ikinä hiivi tuolla tavalla lähelle", Varnu ärähti kun lopulta oli tullut mitä ilmeisimmin siihen tulokseen, ettei tuntenut eikä ainakaan ollut kutsunut. Kirvestään mies ei kuitenkaan alkanut kiskoa esiin. "Eikä ole hajuakaan siitä, mihin seuraan aiot istua, niin vaikea sanoa. Mutta lyö nyt perseesi tuohon jos oikein haluat", mies tuhahti ja potkaisi pöydän alla tuolia, joka melkein kaatui.
Vanha rotta raapi niskaansa.
|
|
|
Post by Tylppy on Oct 18, 2009 19:33:54 GMT 3
Erikoinen kaksikko mietitytti puoliverisen rauhassa levännyttä mieltä. Väki kartteli tietoisesti jättiä, ja tämän seurassa istuvaa rottaa – eikä mies käynyt asiaa ollenkaan ihmettelemään. Aseet, joiden terät kiilsivät ja varmastikin vasta tovi sitten olivat kokeneet hiomakiven aikaansaaman muutoksen reunuksillaan. Kaksikko teki voimavaransa tiettäväksi, eikä puoliverinen taipunut sinisilmäisyyteen uskotellakseen itselleen, että asevarat jäisivät noihin kahteen nojailevaan. Mutta samoin kuin nämä kaksi, myös Grim toi tiettävästi esille kantavansa asetta ja sen pienimuotoisempia seuralaisia.
Täyttä tuoppia kädessään pidellen puoliverinen otti vapaalla kädellään vastaan kaatumaan aikovan tuolin. Kämmen otti kiinni selkänojasta vetäen kolisevan kapistuksen pöydän alta istuutuakseen. Täyden tuopin laskiessaan kaksikon tuoppien sekaan, mies viimeinkin istuutui. Viittansa rintataskusta puoliverinen jäi kaivelemaan puukanervaista piippuaan ja tupakkapussin. Arvioiden ja mietteliäänä puoliverinen katseli kumpaisellakin puolellaan istuvia herroja. Rottaa, joka näytti enemmän tai vähemmän kuolemaa tekevältä, ikälopulta eläintä muistuttavalta raadolta. Sekä jättiä, jonka kasvoilla lepäävä yrmeä, paheksuva ja lohduttoman synkkä ilme sai puoliverisen miltein kavahtamaan tätä tämän puhuessa.
Grim ei kiirehtinyt tekemään tuttavuutta, vaan hän puristi rauhassa tupakkapussinsa yrteistä sopivan kasan piippunsa pesään. ”Hiiviskelynsä” huvitti miestä, mutta hän ei virkkonut mitään härkäpäisen oloiselle miehelle, sillä se olisi voinut yllyttää miehen nousemaan tuoliltaan. Ja jos Grim jotain jätissä arvosti, niin tämän massiivista kokoa ja kasvoilla alituiseen pysyvää irvistystä. Eikä hän heti ollut valmis koettelemaan jätin voimakkuutta, saati kiukkua nahoissaan millään tavalla muutenkaan. Sen sijaan mies jätti tupakkapussinsa pöydälle kuin tehden tarjoavan eleen pöytäseurueelleen. Oluttahan häneltä ei tippuisi. Rauhallisen omaisesti puoliverinen nosti piippukapulan huulilleen ja sytytti piippunsa kätköt kytemään maittavasti. Imiessään piippukapulan läpi tupakan aromeja sisuksiinsa Grim katsoi tarkemmin seuruettaan, siinä missä pöydässäolijat tätä tarkastelivat. Puoliverinen oli huolittelematon sälli. Pyrkyriä muistuttava huuliveikko, joka ei omistanut minkäänlaista plänttiä maailmasta. Ja tuskin tuo puoliverinen sellaista tavoittelikaan, sillä ulosantinsa todellisuudessakin oli hyvin heikkoa. Tai näin hän antoi ainakin ymmärtää.
”Merdon Grim” puoliverinen esittäytyi osoittaen piippunsa suukapulalla itseään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 18, 2009 19:48:34 GMT 3
"No sepä hyvä", Varnu vastasi nimen kuullessaan, äänellä joka viesti jostakin aivan muusta kuin mieltymyksestä. Oikeastaan mies vaikutti enemmän tai vähemmän siltä, ettei olisi ollenkaan pistänyt pahakseen vaikkei pöytään tuppautunut sanoisi yhtään mitään enää koskaan. Mutta tupakka näytti kuitenkin kelpaavan, sillä hetken silmäiltyään hurnamaalainen alkoi tonkia omaakin piippuaan esille, ja mätti sinne reilusti pöydälle jätetystä massista - eikä turhan tarkasti, lattiallekin ropisi hieman.
Vanha Rotta tuijotteli edelleen ilmaantunutta tapausta, sanomatta vieläkään mitään. Todennäköisesti mies ei halunnut mitään muuta kuin istua olutta juomaan ja koetti iskeä pientä keskustelua käyntiin. Rotta tiedosti miehen nimen pienellä nyökkäyksellä ja laski tyhjäksi litkimänsä kupin pöydälle. Se ajanviete oli siinä, ja seuraavaa ei näkynyt ihan heti olevan tuloillaan. Alkoi melkein tuntua järkevältä koettaa aloittaa pieni jutustelu pöytään tuppautuneen kanssa. Varnu ei ainakaan aikonut vapaaehtoisesti sanoa mitään tänä iltana. Se johtui pitkälti siitä, että mies koetti kovasti olla pieksemättä ketään ennenaikaiseen hautaan. "Mistä olet?" Vanha Rotta kysyi äkkiä. Sanat tulivat ulos niin hankalasti, että niistä oli aivan varmasti hyvin vaikea saada selvää. Mutta eipä tässä oikein muuta puuhaakaan nyt ollut, kun ei edes voinut kitata olutta.
|
|
|
Post by Tylppy on Oct 19, 2009 18:17:20 GMT 3
Terävä katse seurasi miehen tupakan lappaamista. Naamaltaan puoliverinen ei sitä näyttänyt, mutta sisimmässään Grim tunsi närkästyvänsä. Ystävällinen ele ei sentään oltu tarkoitettu tuhlattavaksi, mutta jätti - joka tuskin oli keskivertaista ihmismiestä tuskin ollenkaan suurempi, ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän kohteliaisuuden syvällistä tarkoitusta. Piippunsa suukapulaa kevyesti pureskellen puoliverinen katsahti toisella sivullaan istuvaan rottaan. Vastaanottokomitea ei koskaan aikaisemmin ollut ollut yhtä vastaanottavainen kuin nyt.
Tumman kulmakarvan kohotessa miehen kasvoilla, onnistui tämä näyttämään muutaman tovin verran toiselta puoliskoltaan. Tumman, paksun kulmakarvan noustessa, kääntyi miehen kasvot näyttämään hetkisen aikaa hyvin kapeilta ja sirolinjaisilta. Mies ei alunperinkään kulkenut rotevan ihmismiehen mitassa. Tarkempi tarkastelu kertoi miehen toki olevan pitkä, mutta hyvin hentoluinen. Hartiat näyttivät leveimmiltä mitä olivatkaan, sillä viitta niskassaan oli hyvin paksu. Kantajansa siis kärsi kylmästä ja koleasta siinä missä ihmismieskin, mutta miehen rakennetta oli hyvä kyseenalaistaa. Pitkät raajat omistivat tuskin lainkaan täyteen pumpattua lihasmassaa, vaan pikemminkin kulkija oli solakkaluinen ja lihaksensa tuskin mainittavat. Piippua pitelevät sormet olivat pitkät, ja kapeat - epämiehekkään sileät ja naarmuttomat. Ja mitä naaman romuluiseen kertoimeen tuli, oli selvää - että tarkka rotan katse tavoitti tumman hiuspehkon sisältä suippoon muotoon kasvaneet korvalehdet. Puoliksi ihminen. Puoliksi haltia. Toisinsanoen kulkuri, ja loinen siinä missä nämä kaksi valmiiksi elämäänsä kyllästynyttäkin sankaria.
Hankalalla ulosannilla aikaansaatu kysymys sai Grimmiksi esittäytyneen miehen lopettamaan piippunsa suukapulan pureskelunsa. Kunnollisesti mies jopa imi tupakkamyrkkyä sisuksiinsa, kuin keräten hetken aikaa vastaustaan miettien. "Sieltä sun täältä", savuja sisuksistaan ulos puhistessaan puoliverinen vastasi. Piippua kädessään pidellen Grim puraisi alahuultaa, jolloin tumman parran peittämä leukaperä liikkui häiritsevästi puolelta toiselle. "Enpä kai voi sanoa olevani mistään. Kiertolaiselämä kun pitää alati liikkeessä. Meikäläisille ei juuri paikkaa ole", piipun palatessa suupielelle puoliverinen katsoi arvioivasti sivuillaan istuviin herroihin. "Entäpäs te?"
|
|
|
Post by submarine on Oct 19, 2009 18:47:03 GMT 3
"Sielt sun täält", Vanha Rotta urahti, mukaillen toisen vastausta. Sille ei tosin annettu samanlaisia selityksiä, ja turhaapa se olisikin ollut. Mieshän oli juuri aivan tarpeeksi hyvin kertonut hänenkin tarinansa. Kuljettiin ja kierrettiin, kun ei aloilleenkaan voinut jäädä. Missään ei riittänyt lainrikkojia loputtomiin, etenkään kun myös ne oikeat lainvartijat hoitelivat oman osansa, eikä kukaan täysjärkinen hankkiutunut vapaaehtoisesti palkkasotilaaksi rajamaillekaan. Jos osasi lähinnä vain heiluttaa miekkaa, joutui hakemaan heilutuspaikkoja minkä vain kerkesi. Niin se vain oli, eikä näistä hommista saanut tarpeeksi aloilleen asettumiseenkaan.
Varnu lähinnä vain tuhahteli tuppautujalle ja näytti parhaansa mukaan yrittävän keskittyä vain ja ainoastaan juomiseen. Se tosin vaikeutui huomattavasti siinä kohtaa, kun tuoppi tyhjeni. Hetken mies oli nousemassa hakemaan lisää, mutta pysähtyikin kesken kaiken ja vilkaisi tulokasta. Sitten tämä iski tuopin sellaisella voimalla pöytään, että hyvä kun ei haljennut. "Jos siinä nökötät, niin sitten ainakin haet lisää juotavaa. Ei tuollaista naamaa muuten jaksa katsella" Varnu ärähti, istuen takaisin alas selvästi odottavan näköisenä. Vanha Rotta näki jo nyt, että tämä haki syytä alkaa pienen turpajuhlan, mutta ei kuitenkaan mennyt millään tavoin väliin. Alkakoon sitten jos niin halusi.
|
|
|
Post by Tylppy on Oct 22, 2009 1:22:44 GMT 3
Kevyt nyökkäys kävi puoliverisen huulilla tämän laskiessa hetkeksi piippunsa huuliltaan. Grim ei suurin surminkaan ollut odottanut kaksikosta suulasta seuraa, mutta sekin pieni määrä, mitä rotta rosoisesta suustaan ulos kähisi oli riittävän oloinen määrä seurustelua. Laskeutuva hiljaisuuskaan kolmikon välille ei haitannut miestä millään tavalla, sillä hänellähän oli nimenomaan kaikki tarvitsemansa. Pesässä hehkui raskas, mutta nautinnollinen myrkky, takapuolensa alla lepäsi tukeva tuoli ja pöydällä naamansa edessä tuoppi täynnä maltaista mettä. Kaiken lisäksi hänen oli myös lämmin, ja piipputupakka alkoi pikkuhiljaa saada mielen rentoutumaan.
Mies oli täysin valmis nojautumaan tuolillaan, hokaisemaan tyytyväisenä ja jopa haukottelemaan, mutta kaikki se jäi ihmismiehen avatessa suunsa. Haukotus, jonka mies oli valmis huuliltaan päästämään jäi vain harhailevaksi ajatelmaksi. Pieninkin kipinä ja toiveen pilkahdus rentoutumisesta oli menneen talven lumia körilään murisi vaatimuksiaan. Hivenen ihmeissään puoliverinen laski piippunsa pöydälle, samalla kun tämä poimi tuoppinsa kouraansa. Pöydän yli ihmismiestä katsoessaan, Grim joi tuopistansa kulauksen. Tuopin mäjäyttäminen pöytään ei saanut tulokkaan suomaan miehelle suupielien liikahdusta kummempaa. "Jaa, että tupakan tarjoaminenko ei herralle riitä? Kuulehan, kyökkipiiaksi en ole aikeissa alkaa, joten herra on ihan hyvä että itse hakee tuoppinsa", ja sen sanottuaan puoliverinen kallisti tuopistaan suullisen lisää kurkkuunsa.
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2009 1:46:02 GMT 3
Jos Vanhalla Rotalla olisi ollut kulmakarvat, ne olisivat nyt kohonneet ja kunnolla. Varnulle ei auottu päätä, ei yleisesti ottaen eikä todellakaan nyt. Mies ei todellakaan ollut älykkäintä sorttia, ei varsinkaan hyvään alkuun päässeessä humalassa ja ankarassa ärsyynnykseksä. Kohta lentäisi veri, sen näki jo laajenevista sieraimista. Tulokkaalla oli ehkä sisua, mutta ei juuri järkeä, tämän olisi ollut parempi vain niellä ylpeytensä ja olla mieliksi. Se ei välttämättä miellyttänyt, mutta ainakin olisi pysynyt hengissä...
"Jaa, taitaa olla pää jo viinasta sekaisi. Ihan kuin tämä ruikkupaska olisi sanonut että..." Varnu totesi. Vanha Rotta tiesikin, mitä seuraavaksi tulisi, ja osasi toimia ajoissa. Kun Varnu aikoi tappaa jonkun, alkoi se melkein harmittomalla toteamuksella. Ikävä kyllä se loppui aina kirveeseen silmien väliin. Varnulla oli vasta käsi kahvalla, kun Vanha Rotta iski nuijansa keskelle pöytää niin että rusahti. Se toi hieman tolkkua jo aivan vakavissaan verta hinkuneeseen miehenkörilääseen ja sai tämän vilkaisemaan aavistuksen yllättyneenä. "Hae itse", rotta korahti, vetäen hyvin hitaasti ja painokkaasti nuijaansa takaisin. Se oli jättänyt melkoisen jäljen. Muutama oli kääntynyt lähipöydissä katsomaankin rysähdystä, mutta nämä kiinnostuivat pian taas muusta.
Hetken Varnu vain tuhahteli ja tuijotti julmistuneesti. Sitten, nähtävästi haluamatta alkaa humalassa oikeasti huitomaan selvän ja asiansa osaavan kanssa, mies ärähti jotakin vierasperäistä, koppasi tuoppinsa ja suori hakemaan siihen täytettä. "Lähellä", Vanha Rotta kommentoi melkein päätä lyhyemmäksi jääneelle.
|
|
|
Post by Tylppy on Oct 23, 2009 22:37:46 GMT 3
Huoleton ulkokuorensa, jonka ulosanti täyttyi huolettomasta käytöksestä ja rentouden tavoittelusta kaikkosi hetkessä. Grim-Kulkija ei suinkaan ollut sitä mitä antoi itsensä näyttää olevan. Hän ei suinkaan ollut vain hullun hurskas idiootti, joka tietentahtoen halusi tuottaa hankaluuksia kyseenalaisessa seurassa. Lahjakkaasti mies kuitenkin antoi itsestään juuri sellaisen idiootin kuvan, mitä seurueen mies saattoi hänen olettaa olevan. Puoliverinen oli vapaalla kädellään tarttunut vyöllään roikkuvan miekan kahvaan, mutta hän ei ollut vetänyt sitä tuumaakaan irti tupestaan. Hän ei ollut niin malttamaton tai hätäinen, mitä ihmismies.
Ihmismiehen käytös sai miehen varautumaan puolustuksekseen, mutta samalla tämä huvittui. Puoliverinen oli notkea ja liukasliikkeinen. Hänellä oli puolellaan verensä musta sekoitus kahta vahvaa lajia. Hän näki, kuuli, kuin käytti muitakin aistejaan monin verroin enemmän mitä ihmismies ikinä tuli käyttämään. Suutuksissaan ja nousevassa humalassaan ihmismies saattoi käydä nousemaan itseään pikkuruisempaa puoliveristä vastaan, mutta lopputuloksen saattoi jo arvata. Grim nousi paikaltaan. Hän oli pituudeltaan samassa mitassa ihmismiehen kanssa, mutta massaltaan puoliverinen jäi reilusti alakynteen. Paksukaista vastaan käyminen ei olisi ollut puoliveriselle mikään ongelma.
Oluttuoppinsa milten kumolleen nuijan voimasta kaatuessa puoliverinen tajusi pian muunkin maailman ympärillään. Piippunsa kellahtaessa kumolleen ja kytevän tupakkansa levitessä pisin pöytää ja tuoppinsa sisällön läikähtäessä, Grim muisti rotankin läsnäolon. Eläimen kähistessä ruosteisella äänellään tuntui ihmismies tottelevan tätä kuin pomoaan. Tuumaillen, ja rotan kyvyistä nähtävästikin kiinnostuen mies istuutui paikalleen katsahdettuaan ihmismieheen ensin tiettävän varmalla katseella. He kohtaisivat vielä, enemmin tai myöhemmin. Ihmisjörkäle saisi vielä jonkun kerran pohtia sanomisiaan uudestaan. Miehen ärähtäessä ja möristessä jotain täysin käsittämätöntä puoliverinen viimein istuutui. Paljon pienemmän kolahduksen piti paikoilleen nouseva piippu, joka oli kärsinyt menetyksen sisällöltään. ”Kumman puolesta?” puoliverinen kysähti. ”Uskotko todella että olisin jäänyt toiseksi?”
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2009 23:05:20 GMT 3
"Juu. Miekka tupessa, pöytä tiel", Vanha Rotta vastasi ja pyyhki läikkynyttä olutta moukaristaan. Ruosteinen ja lommoinen ase tosin tuskin siitä olisi enää huonokuntoisemmaksi mennyt, mutta parempi kuiva ase kuin mallasta tihkuva. Varnu oli ehkä ollut humalassa ja äkkipikaisella päällä, mutta hyvin harva olisi kuitenkaan lähtenyt mielellään väkivahvaa miestä vastaan, ei Vanhakaan. Kukaties tulokas olisikin saanut aikaan vahinkoa, ehkä tappanutkin, mutta ei olisi siitä selvinnyt ehjänä tämäkään. Kaiken kaikkiaan rotta jätti mieluummin katsomatta, kumman aivoja ja suolia kaavittaisiin lattialta enemmän.
Juottolan ovella oli jotain häikkää. Väkijoukkoa oli melkoisesti, eikä Vanha Rotta nähnyt sinne asti, mutta jokin joukkio koetti läpi ja joutui tönimään melkoisesti väkeä siinä onnistuakseen. Ainakin joku sai nyrkkiä, ja näytti jo siltä että kohta heiluisivat tuolit ja puukot, mutta sitten väki ikään kuin perääntyi ja rauhoittui silminnähden. Siinä oli jopa tiettyä pelonsekaista kunnioitusta. Syykin selvisi, kun läpi työntyi ainakin nelisen miestä, joista jokainen oli vetänyt aseen esiin. Kolmella oli miekka, mutta yksi kantoi julmannäköistä sotavasaraa. Kun alettiin vetää aivan oikeita aseita esille, alkoi moni pohtia aivan uudelleen tappelun kannattavuutta. Ihmeen harva halusi loppujen lopuksi kuolla pienen rähinän vuoksi.
Miehet olivat kaikki hyvärakenteisia, aseistettuja ja panssaroituja. Ilmeisen johtajan, sen jolla oli sotavasara, jokal askel kalahti, kun teräksiset jalkasuojat osuivat maahan. Vaati varmasti melkoista kuntoa kuljeskella muuten vain täyslevypanssarissa. Muilla oli kevyempi, mutta siltikin kunnioitusta herättävä varustus. Kaikki hyvin tummaa. Ja Vanhan Rotan pohjattomaksi ikäväksi miehet olivat tulossa suoraan pöytää kohti. Ilmeistä päätellen - varusteista puhumattakaan - tässä ei ollut ainakaan paikallinen pelimanniseurue tulossa kysymään, josko kaivattiin musiikkia. Oikeastaan rotta kävi nopeasti päässään läpi, oliko tehnyt viime aikoina mitään, mikä olisi usuttanut perään raskaasti aseistettuja tappajia. Nyt löi kyllä tyhjää.
"Sinä, sinä ja... sinä. Tulkaa mukaan", joukon johtaja komensi, osoittaen sormella Vanhaa Rottaa, parahiksi palaavaa Varnua ja hetken epäröinnin jälkeen myös pöytään istahtanutta. Lisäselityksiä ei selvästikään aiottu antaa, mutta Varnu halusi niitä kuitenkin. "Ja kenenkä reekeleen luvalla herra käskee!?" raskasrakenteinen hurnamaalainen ärähti, tarraten jo toisen kerran tänä iltana tapparansa kahvaan. Sormet eivät olleet ehtineet edes kiertyä kunnolla ympärille, kun hyvin ikävästi terävä ja kapeakärkinen miekka painoi kurkkua vasten. "Ei kysymyksiä. Ylös", johtaja ilmoitti, ja tämän miehet alkoivat raivata möllöttävän, kummastuneen väkijoukon lävitse tietä.
Eipä tässä kai muutakaan voinut tehdä. Vanha Rotta ei ainakaan ollut aikeissa alkaa kokeilemaan, mahtoiko olla vielä ikäloppunakin hyvä vastus neljälle asiansa osaavalle. Joten ylös ja ulos sitten kai.
|
|
|
Post by Tylppy on Nov 15, 2009 20:23:55 GMT 3
(And she's back in the game)
Grim ei suorin käsin käynyt hyväksymään rotan väärältä tuntuvaa veikkausta mahdollisen mittälön voittajasta. Vanha, kärttyinen kurttunenä ei asettanut paljon toivoa puoliverisen puolelle, mutta niin paljon kun se osasi miehen omatuntoa kolhaista, se myös valoi omanlaista tyytyväisyyttä miehen mielelle. Edes rotta, jonka Grim itse uskoi olevan järkeilyyn ja viisaisiin johtopäätöksiin kykenevä, tuntunut uskovan juuri juuta saati jaata puoliverisen kyvyistä. Ja sehän toisaaltaan oli miehen perimmäinen tarkoituskin – näyttää jokseenkin onnenonkijalta, tai tyhjäntoimittajalta, joka kantoi komeaa miekkaa mukanaan saadakseen huomiota lähinnä naisten suunnilta.
Mutta niin tai näin – tuona ehtoona mies olisi voinut nauttia edes hippasen kiitosta tai ylistystä taidoistaan. Hänhän oli ennen kaikkea notkea ja sulavalinjainen liikkuja, vaikkei hänen ruumistaan peittänytkään valtaisa lihasmassa, eikä vartensa ollut kovin pitkäkään. Kasvoillaan oli vain yksi onneton arpi, joka sekin peittyi melkolailla hyvin ruskeiden, karkeakuntoisten partakarvojen sekaan. Mies uskoi peloitta omiin kykyihinsä ja taipumuksiinsa luovana taistelijana, sen sijaan ,että tyytyi vain käyttämään raivohärkäisyyttä....jota varmasti äreä ihmisjärkäle käytti hyväkseen.
Asentoaan miltein happamanomaisesti vaihtaen mies poimi tuoppinsa käteensä ja hiljentyi hörppimään mallasta reippain kulauksin.
Suunsa ollessa mallasjuomaa täynnä alkoi mekkala valloittaa rauhallisen meluisan kapakan tunnelmaa...täten tärvellen viimeisenkin rauhan miehen mielenrentoutus riitistä. Mallasta nieleskellen puoliverinen jäi mielenkiinnolla seurailemaan metakan täyttämää ryhmää. Kolinan ja kalinan tullessa vain lähemmäs ja lähemmäs laski Grim viimein tuoppinsa takaisin pöydälle. Suupielensä paitansa hihaan pyyhkäisten mies pian pääsikin katseet vastakkain joukon päärymistelijän kanssa. Epäilysten ja odottamattoman uteliaisuuden vallassa puoliverinen vilkaisi joukkueen jokaista, pätevästi sonnustautunutta miestä, kunnes raskaat askeleet kertoivat ihmismuurin tunkeutumista läpi hiljentyneen kapakan.
Miehen esittäessä samaisen kysymyksen, mikä oli käynyt polttelemassa myös puoliverisen mieltä sai vastauksekseen palasen terävän terän sanomaa....mikä todellakin riitti vastaukseksi. Ainakin rotalle, ja puoliveriselle itselleen.
”Vai että sillä tavalla”, tilanteen hullunkurisuutta kommentoiden puoliverinen nousi kevyesti paikaltaan lähtien itseään lyhyemmän rotan ja joukkion perässä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 15, 2009 21:12:45 GMT 3
Loppujen lopuksi Varnukin tuli ilman suurempaa vastaanväittämistä. Nämä eivät olleet mitään yhdentekeviä rivipaskiaisia, vaan jotain ihan muuta. Johtajalla oli niin arpia kuin lihaksiakin, ja koko nelihenkinen joukko liikkui vähintäänkin tottuneen soturin elkein. Siinä oli sitä tiettyä varautuneisuutta, mutta samalla rentoa rauhallisuutta, joka kertoi ettei näiden tarvinnut olla kireinä. Soturi tunnisti toisen, ja Vanha Rotta tunnisti niitä nyt neljä kappaletta. Sitä paitsi, ei tämä välttämättä edes olisi niin paha juttu, eihän tässä vielä oltu ketään alkamassa tappamaan. Uhattu oli jo, mutta vain koska ei toteltu. Välillä kannatti olla tarraamatta miekkaan, ja nyt oli yksi niistä hetkistä.
Syytä mennä vain kaikessa rauhassa mukaan tuli vielä enemmän, kun juottolan ulkopuolella oli ainakin neljä samanlaista tummiin varusteisiin sonnustautunutta miestä. Saattoi olla enemmänkin, mutta ainakaan Vanha Rotta ei nähnyt tai kuullut. Siitä huolimattakin, paon mahdollisuus oli nyt kovin pieni - puhumattakaan taistelemisesta. Joukon nokassa seisoi kädet ristissä rinnalla vankahko, pitkä ja mustapartainen mies, joka näytti ihmeen tyytyväiseltä itseensä. Senkin Vanha pani merkille, että tällä oli ilkeännäköinen hilpari. Tällä oli rohiseva, mutta hyvin syvä ääni. "Tässäkö ne pirunpaskat ovat? Eikö niitä pitänyt olla kaksi?" mies kysyi. "Piti, mutta tuo kolmas nökötti niiden kanssa. Otin senkin", sisään tunkeneita johtava totesi takaisin. "Josko hoitaisit sitten kunniat, niin päästään liikkeelle", tämä lisäsi.
Iso mies nyökkäsi toverinsa sanoille ilman sen ihmeempiä, ja astui eteenpäin. Tämä puhui tietyllä vakavuudella ja sävyyn, joka kertoi miehen toistavan jotakin ennalta määrättyjä sanoja. "Velhojen Uuden Liiton minulle annetulla yrimmällä määräysvallalla värvään teidät osoittamienne taitojen vuoksi tilapäiseksi Vanhan Mahdin Vapauttajien jäseniksi. Teillä ei ole oikeutta kieltäytyä. Vastahakoisuus katsotaan vehkeilyksi järjestyksenvastustajien kanssa ja velvoittaa kuolemantuomioon, joka otetaan käytäntöön välittömästi. Palveluksianne tullaan käyttämään, kunnes ne katsotaan tarpeettomiksi, jolloin teidät vapautetaan palveluksesta palveluksen todistavan sinetin kera. Palvelkaatten kansaanne ja kuningastanne ylpeinä älkäätten alhoon vaipuko pimeimmänkään mahdin edessä", tämä lausui melkein monotonisesti. Oli siinä silti tiettyä kunnioitusta.
Varnu lausui ääneen suunnilleen sen, mitä Vanha Rottakin mietti. Se oli lyhyttä ja ytimekästä ja kuului: "Täh?"
|
|
|
Post by Tylppy on Nov 16, 2009 9:59:31 GMT 3
Kaikea sitä saattoikin kestää. Niin joutavanpäiväistä jauhantaa, kuin tappelun kismasta syntynyttä jälkiperäistä narinaakin...mutta se, mitä tulevan piti, oli kyllä kaikkea muuta kuin kestämistä. Eihän mies tajunnut puoliakaan tapahtumien kulusta. Hyvä jos hän ymmärsi sisällään kuplivan hullunkurisen hirnahduksen, hänen - sekä 'toveriensa' marssiessa ulos kapakasta kuin peläten pelon sekaisella kunnioituksella vaimojen odottavan kotosalla kera kiillotettujen kaulinten. Joukon keskimmäisenä kulkiessaan Grim vilkaisi taakseensa paholaismaiseen Goljattiin, siinä missä nurkista sikiäviin varusmiehiinkin...joita niitäkin tuntui vain satelevan heti ulos päästessä lisää.
Vaistoonsa, ja kenties kahden muun - omalla tavallaan elämänsä kimuranteista käännöksistä kärsivään kulkijaan luottaen, hän ei käynyt kajoamaan vyötäisillään lepäävään aseeseen, saati sen piilotettuihin kumppaneihin. Keskustelua mitä suurimmalla mielenkiinnolla seuraten, Grim, niinkuin tähänkin asti hymyili leveän virnuavasti tullessaan mainituksi joukon mukana nököttäjänä. Se kävi hänelle. Mitä mainiommin hän tituleeraisi itsensä nököttäjäksi, varsinkin seuraavan litanian jälkeen...josta hän ymmärsi rotan ja ihmismiehen yhtäpaljon. Miltein veljellistä myötähäpeää ihmistä kohtaan tuntien Grim vaihtoi painoa jalaltaan toiselle pohtien, josko edellä mainittu...kolme neljäsosa tuoppia olisi kolahtanut otsakupoliinsa nopeammin mitä hän oli osannut odottaa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 16, 2009 15:53:43 GMT 3
"Sinä ja sinä osoititte olevanne tarpeeksi hyvää ainesta värvättäviksi. Ja tuo nyt ilmeisesti tuli sitten teidän mukananne", juottolasta kolmikon hakeneen joukon johtaja selvensi hieman. Vanha Rotta ei siltikään tajunnut mitään, mutta ilmeisesti tässä nyt oltiin melkoisen aggressiivisesti tuputtamassa työtä tai vastaavaa. Velhoista, jotka oli mainittu, tai niiden kätyreistä, joita nämä olivat, rotta ei kylläkään perustanut hiukkaakaan, mutta kaipa sitä nyt oli pakko kestää - ainakin siis jos halusi jatkaa elämäänsä. Sitä paitsi tästä saattaisi jopa tienatakin.
"Tota... mitä tässä nyt on tullut tehtyä?" Varnu kysyi. Miehellä oli selvästi suuria ongelmia käsittää tilannetta millään muotoa. Eipä tosin sillä, että ainakaan Vanha mitenkään olisi vastauksista pahastunut. "Tulitte tänään tappaneeksi riivatun miehen. Siihen ei aivan jokainen pysty. Ja koska joukkomme tulee tarvitsemaan jokaisen riittävän hyvän miehen, on teidät nyt värvätty. Joten saapasta toisen eteen, vaunut odottavat kylän ulkopuolella ja matkaa on vielä reilusti. Ja ei, en rupea tässä selittämään, minne tai miksi. Liikettä", mies vastasi Varnua moinen ei miellyttänyt. "Ei näin voi tehdä, ei teillä ole oikeutta!" "Niin kauan kuin velhojen neuvosto, kuningas tai joku aivan hillittömän vaikutusvaltainen ei sano mitään, me saisimme käyttää sinun kaltaistasi katupaskaa vaikka kelkkana, jos oikein haluaisimme. Sinut on nyt värvätty, toivon mukaan minun ei tarvitse muistuttaa siitä useammin", kuului vastaus mieheltä, joka ei vaivautunut edes kääntymään enää ympäri.
Vanha Rotta ei väittänyt suuremmin vastaan. Se tuntui melkoisen turhalta. Mukaan vain, ei muutakaan voinut.
|
|