|
Post by mimi92 on Jul 8, 2009 16:00:44 GMT 3
[Kuka tahansa saa liittyä ] Rebekka oli suoraan sanottuna kyllästynyt tylsiin kyliin, joissa ihmiset halusivat kuulla aina vain uuden tarinan, vaikka edellinenkin olisi vielä kesken. Tällä hetkellä Rebekka kaipasi säpinää elämäänsä, eikä voinut käsittää, miksi kaikki kylät oli samanlaisia. Onneksi edellisestä kylästä hän oli saannut kokonaisen kukkarollisen kultarahoja. Saavuttuaan vihreään ja eloisaan laaksoon Rebekka oli käynyt makaamaan ruohikolle, miettimään maailman menoa ja rauhoittumaan, mutta oli vain tylsää makoilla ilman juttuseuraa. Viime aikoina hän oli tottunut kertomaan tarinoita kertomasta päästyäänkin ja sellainen hiljainen hetki, mikä oli nyt oli käsillään outoa ja harvinaista. Se oli ollut tavallinen kesäpäivä, uuden kylän etsimisen sijaan Rebekka oli päättänyt etsiä rauhaisan metsän, laakson tai joenrannan, mutta nyt hiljaa vaikutti jopa tylsältä. Vaikka ympärillä laidunsi peuria, hirviä ja muita eläimiä, Rebekalla oli tylsää. Kun oli tottunut kahtena vuotena kertomaan tarinoita ja satuja ihmisjoukoille, oli outoa olla yksin ja hiljaa. Kylissä oli se hyvä puoli, että niissä oli aina melua ja hämminkiä, mutta maailmanmenosta nuori Rebekka ei tajunnut mitään, olikin kun hän olisi erakko, sillä hän kertoi tarinoita, ei itse kuunnellut niitä. Lapset pitivät ikivanhoista saduista ja olihan Rebekka keksinyt omiakin satuja. "Maailma oli vielä nuori, kun haltijat päättivät perustaa seuran, seuran, joka muuttaisi kaiken. Haltijat olivat tuolloin jo rauhallista kansaa. He päättivät auttaa ihmisiä ja eläimiä seuran avullaan, sillä heillä oli mahtavat voimat. He pystyivät taltuttamaan luonnonvoimat, parantamaan sairaita ja ennustamaan tulevia tapahtumia. Mutta eräänä päivänä heidän kohdalleen tuli kamala onnettumuus, jonka seurauksena ihmiset alkoivat pelätä haltijoita, eikä haltijoiden ja ihmisten yhteystyö ehtinyt koskaan alkaa. Ihmiset eivät saaneet koskaan tietää haltijoiden suunnitelmista, eivätkä näin ollen tienneet totuutta haltijoista. Siksi ihmiset luulevat vieläkin, että haltijat ovat pahoja ja, etteivät halua auttaa ihmisiä", Rebekka kertoili eläimille ilman keskeytyksiä. Eläimet olivat joskus sitten tylsiä. Yksi peuroista nosti päätään ja kuulosteli. Rebekka ymmärsi, joku oli tulossa. Kiireesti Rebekka nousi ja katsoi kaukaisuuteen. Ihmisen vaistoilla oli vaikea kuulla mitään liikettä. Mikä sieltä oli tulossa? Kaikki eläimet olivat valppaita ja hermostuneita.
|
|
|
Post by emily on Jul 8, 2009 22:18:13 GMT 3
//Min voin liittyä jos seurani vain kelpaa. Hahmoni tiedot löytyy täältä: myrkmeren.proboards.com/index.cgi?action=display&board=fantasiahahmot&thread=1585//Sora käveli tietä pitkin. Hän oli tulossa läheisestä kylästä pois päin. Hän oli tylsistynyt tähän, kulkemaan kylästä kylään. Hän oli tehnyt sitä jo vaikka kuinka monta vuotta, eikä siitä varmaan tulisi koskaan loppua. Toisaalta poika tunsi vastuuta asiasta, hänen asiansa oli tärkeä, hyvin tärkeä. Poika tuijotti maata jalkojensa alla. Ilma oli sentään hieno, hän olisi ollut vielä kiukkuisempi jos olisi satanut tai pahimmassa tapauksessa ukkostanut. Sora nosti katsettaan maasta. Tie haarautui kahteen eri suuntaan, toinen kulki metsän kautte, toinen taas näytti jatkuvaan pitkälle pellon vierttä. Poika valitsi metsän ja jatkoi oikealle päin. Siellä oli ainakin rauhallisempaa kulkea jos ei muuta. Poika kuuli jonkun tulevan vastaan kauempana tietä pitkin ja poikkesi metsään. Poika juoksi hetken matkaa, aika lujaakin vampyyrigeenin ansiosta, kunnes pysähtyi. Tietä ei enään näkynyt missään. Poika hymähti ja jatkoi matkaansa kunnes pysähtyi taas yhtäkkiä. Hän vaistosi jonkun kauempana, henkilö ei luultavasti ollut vielä vaistonnut poikaa, mutta poika vaistosi tämän parempien aistiensa avulla. Hänellä oli parempi näkö-, kuulo- ja hajuaisti kuin kellään muulla. Hän juoksi nopeempaa kuin yksikään ihminen, hän pääsi hyppäämän korkeammalle ja pidemmälle kuin yksikään henkilö. Hän ei kuollut helpolla. Vaikka Sora oli aistinut henkilön kauempana hän jatkoi silti matkaa, ei hän voisi ikuisuuksia välttää sitä että törmäisi johonkuhun toiseen. Kohta poika näkikin jo jonkun kauempana ja pysähtyi. Hän jäi miettimään jatkaisi matkaansa vain lähtisikö takaisin päin.
|
|
|
Post by mimi92 on Jul 9, 2009 12:15:07 GMT 3
[kelpaahan se:)]
Rebekka huomio koko ajan ympäristöään. Hän tiesi, että eläimet tiesivät jonkun olevan tulossa, mutta hän ei nähnyt vielä ketään. Eläimet alkoivat tulla koko ajan levottomaiksi, se ei tiennyt hyvää. Yleensäkin eläimet, varsinkin kanit ja oravat olivat kummallisia, jos kuulivat ihmisten tai muitten ulkopuolisten lähestyvän. Laakson kanit olivat jo hävinneet koloihinsa, eikä peurat ja hirvet olleet mitenkään rauhallisia. Kuka sieltä oli tulossa, kun eläimet reagoivat näin? Tavallinen ihminen ei voinut olla kyseessä, sillä tälläisiksi eläimet eivät olleet muuttuneet kun hän oli tullut laaksoon, toisaalta hän on ymmärsi eläimiä hämmästyttävän hyvin ja eläimet tuntuivat tietävän sen. Rebekka lähestyi varovasti lähimpää peuraa. Se oli ilmeisesti lauman johtaja, sillä se oli kaikista valppain. Peura rauhoittui hiukan, kun Rebekka pääsi sen lähelle ja kosketti varovasti sen kylkiä. Niin eläimet yleensä reagoivat hänen kosketukseensa, ne eivät tuntuneet välittävän siitä, että hän oli ihminen, toisaalta Rebekka oli pitänyt itseään noitana jo aikakausia. "Kuka sieltä on tulossa?" Rebekka kysyi peuralta. Silloin peura tuntui viestittävän vaarasta, niinkuin Rebekka oli jo arvaillut, kukaan tavallinen ihminen ei ollut tulossa. "Ei hätää, peuraseni, en anna kenenkään satuttaa teitä, jos olen itse tässä. Suojelen teitä, peuraseni." Niistä sanoista peura rauhoittui taas, Rebekka tiesi, että eläimet luottivat hänen sanoihinsa. Vaikka eläimillä oli ihan erinlainen viestintätapa, kun ihmisillä, ne tuntuivat ymmärtävän puhetta. Rebekka jäi rauhallisena ja jännittyneenä odottamaan, mitä oli sieltä oli tulossa. Vaistot eivät osanneet sanoa vielä mitään, mutta Rebekka tiesi, että voisi luottaa voimiinsa, täysikuuhun oli vielä viikko aikaa. Rebekkaa ei pelottanut, hän oli tottunut yllätyksiin. Kumpa sieltä ei silti tulisi mitään vaarallista, Rebekka ajatteli.
|
|
|
Post by emily on Jul 9, 2009 12:44:31 GMT 3
Sorasta tuntui, että hän oli seissyt paikallaan ikuisuuden miettimässä mitä tekisi. Hän ei erityisesti pitänyt ihmisten seurasta, nämä olivat kieroja ja yleesä inhosivat poikaa, vaikkeivat aina näyttäneet sitä. Kaikki olivat aina samanlaisia, jokaikinen oli samanlainen. Lopulta siitä huolimatta vaikka poika ei erityisemmin pitänyt ajatuksesta, hän jatkoi matkaansa siinä vaarassa, että törmäisi toiseen. Oikeastaan hän oli myös hieman utelias näkemään kuka oli tullut näin kauas kylästä metsään, ja vielä ihan yksin, no olihan lähettyvillä eläimiä, mutta niistä nyt ei kovin olisi turvaa jos joku hyökkäisi.
Hetken päästä Sora tuli esiin puiden takaa. Hän ei ollut kovin kaukana Rebekasta. Poika vilkaisi muutamaan lähellä olevaan peuraan, jotka juoksivat kauhistuneina kauemmas. Ai niin, kaikki eläimetkin inhosivat häntä. Koko maailma inhosi häntä. Jopa hän itse inhosi itseään. Poika käänsi katseensa Rebekkaan. Hän ihmetteli miten noin ''nuori'' tyttö/nainen oli tullut tänne asti yksin.
''Mitä teet täällä?'' Sora avasi suunsa hetken päästä. Hänen äänessään ei tuntunut olevan yhtään lempeyttä. Se oli ärtynyt ja kiukkuinen. Häntä ärsytti. Poika vaistosi tytön olevan peloissaan ja hymähti. '' En tee sinulle mitään pahaa, joten ei tarvitse pelätä. ''
|
|
|
Post by mimi92 on Jul 9, 2009 13:45:42 GMT 3
Rebekka katsoi miestä hetken verran hämmästyneenä, tämä näytti Rebekasta vain vähän häntä itseään vanhemmalta. Miehessä oli jotain omituista, mutta Rebekka ei tiennyt mitä. Peuratkin juoksivat karkuun, ja Rebekka jäi kahdestaan miehen kanssa, ei hän pelännyt, hänellä olisi aina turvanaan voimansa, ainakin tänään. Kun mies ryhtyi puhumaan, Rebekka hymyili, häntä huvitti miehen puheet. Mitähän tälläisessä paikassa yleensä tehtiin? Hänhän oli tullut rauhoittumaan sinne, mutta oli kaivannut silti seuraa. Miehen äänensävy huvitti vielä enemmän Rebekkaa, vielä sittenkin kun luki miehen ajatuksia, mies luuli hänen olevan peloissaan, miten ihmeellistä, Rebekka oli tyyni kuin mikäkin. "En tiedä tekisitkö minulle pahaa, jos antaisin aihetta", Rebekka kuuli itsensä sanovan. "Et tiedä kuka olen, en ollut edes peloissani, niinkuin luulit." Rebekassa oi ihmeellistä päättäisyyttä ja varmuutta. Tätä hän halusi tehdä, puhua, jos saisi kertoa miehelle tarinan. Rebekka pudisti päätään, tuskin mies oli sitä tyyppiä, joka tykkäisi tarinoista. "Rebekka", hän esiintyi ja ojensi kätensä. Nyt hän antaisi pallon miehelle, tehköön tämä sillä mitä haluaa, Rebekka osaisi kyllä puolustustaa itseään.
|
|
|
Post by emily on Jul 9, 2009 18:14:25 GMT 3
Sora katsoi Rebekkaan. Hänen ajatuksiaan oli mahdotonta lukea, vampyyrien ajatuksia nyt yleensäkkin oli todella vaikea lukea. Yleensä ne lähetti lukijalle karmeita, pelottavia ajatuksia, joita henkilö ei pakosti edes ajattelisi. Vampyyrin ajatukset yleensä ''vääristyivät'' kun niitä luettiin. Joskus lukija saattoi tuntea kauheaa kipua, se oli yleistä kun yritti lukea vampyyien ajatuksia.
'' Tappaisin sinut vain yhdestä syystä. '' Sora sanoi ja virnisti. Hän oli osaksi sanonut tuon leikillään ja pelotellakseen tyttöä. Osaksi se piti myös paikkaansa, hänellä ei olisi mitään syytä tappaa tyttöä, jos tämä ei olisi vampyyri, vieläpä paha sellainen. Hän ei tappanut ihmisiä huvikseen, ei todellakaan. Vain ja ainoastaa jos olisi aihetta. Tuuli puhalsi heidän ohitse, aika kovanakin vaikka oltiinliki keskellä metsää. Tuuli leikki hetken pojan hiuksilla ja tämän viitalla, tai miksi sitä nyt kutsuikaan.
''Sora'' Poika sanoi kun Rebekka esitteli itsensä ja ojensi kätensä. Poika ei kumminkaan reagoinut käden ojentamiseen, eikä tarttunut siihen. Hän ei halunnut, muuten tyttö voisi säikähtää. Hänen ihonsa oli kylmä ja sen lisäksi kalpea, kuten muillakin vampyyreillä. Hänen ihonsa oli jääkylmä, mutta poika ei tuntenut että hänellä oli kylmä.
''Joten olet joku noita vai?'' Sora kysyi katsoen mitään sanomattomalla katseellaan tyttöön.
|
|
|
Post by mimi92 on Jul 10, 2009 18:46:32 GMT 3
Rebekka katsoi Soraa hetken verran ihmeissään. Tällä oli ihmeen hyvä päättelykyky. Rebekka yritti miettiä mikä oli paljastanut hänet, hän oli näköjään taas puhunut sivu suunsa. Miksei hän osannut pitää salaisuuttaan, vaan paljasti sen aina jotenkin? "Joo, kyllähän mä olen noita", Rebekka sanoi ja hymyili hiukan. Hän ei ollut sentään paljastanut ihan koko totuutta, eihän poika suinkaan tiennyt hänen muista voimistaan, eikä saisikaan tietää. "Mitä itse olet miehiäsi?" Rebekka kysyi ja hymyili taas. Ei hän olllut utelias, tästä vain saisi hyvän tarinan; "Kohtasin eräänä päivänä komean pojan, joka paljastui..." Rebekka naurahti omille kuvitelmilleen, hän oli jo 18, pitäisi hänen tajuta, ettei kaikkia tapahtumia kerrota eteenpäin, varsinkaan koko kylän joukólle, mutta hän rakasti tarinoiden kertomisesta, ja kohtaamisista sai niin ihania tarinoita. Ja mistä sitä tiesi, vaikka tämä poika olisi se, jonka kanssa hän jakaisi elämän... Rebekka naurahti taas, hän oli sitten niin hyvä uskoinen. "Taidat pitää minua jonakin hulluna", Rebekka sanoi hymy huulillaan. "Ja jos pidät, olisit nähnyt minut äsken, kerroin peuralle tarinan haltijoista. Ajattele sitä." Taas hän puhui sivu suunsa, milloin hän oppisi, ettei jokainen puheenvuoro, ollut tarinankerrontaa, eikä hänen tarvisi esittää mitään ihmeellistä. Hän ei ollut enää pikkutyttö, vaan nuori neito. Pitäköön Sora häntä omituisena, mutta hän ei saisi pitää itsekin itseään omituisena, jos ei luottanut itseensä, ei kukaan muukaan luottanut.
|
|
|
Post by emily on Jul 10, 2009 20:27:16 GMT 3
Sora katsoi Rebekkaan. Vai että noita, niihin hän ei ollutkaan hetkeen törmännyt. Usein noidat pysyivät kauepana ihmisistä, ihmiset eivät yleensä pitäneet näistä, he pelkäsivät näiden tekevän jotain. No ei kaikki noidat edes olleet kilttejä, mutta tämä näytti olevan sitä, ainakin sinne suuntaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä ulkokuoren takana on.
'' Et halua tietää'' Sora vastasi Rebekan kysymykseen. '' Jos saat sen selville, nostan hattuani, vaikkei minulla kyllä ole sellaista.'' poika sanoi hieman vitsaillen. Poika tuijotti tytön touhuja hetken hiljaa.
'' Tottakai pidän.'' Sora vastasi Rebekan hulluus kysymykselle ja virnisti. '' Eläimille puhuminen on hulluutta, niiden kanssa oleminen on vielä enemmän.'' Poika virnisti uudelleen ja käveli lähemmäs tyttöä. Hän tuli ihan tytön kasvojen eteen ja katsoi tätä silmiin. Pojan silmät olivat jotenkin tyhjät, mitäänsanomattomat ja kylmät, mutta samalla niissä oli lämpöä ja lempeyttä. Ne vetivät puoleensa. Sora virnisti ja otti etäisyyttä tyttöön ja käveli tämän ohitse pysähtyen ison puunjuurelle.
//En aida saa kauheen pitkiä//
|
|
|
Post by mimi92 on Jul 24, 2009 21:57:56 GMT 3
Rebekka katsoi terävästi Soraa ja mietti, hän katsoi tätä tarkkaa ja punnitsi vaihtoehtoja mielessään. Hän mietti Soran tarkoitusperiä, mitä mies oikin yritti. Mikse tämä kertonut mikä oli? Sen oli pakko olla jotain vaarallista. Mutta Rebekka ei pelännyt, hän selviäsi tästä niin kuin aina ennenkin. Kun Sora sitten myönsi, että hän, Rebekka, on hullu, oli Rebekka hämmentynyt. Eikö tämä tajunnut milläisessä vaarassa olisi, jos Rebekka päättäisi käyttää voimiaan?
"En ole hullu", Rebekka sanoi tiukasti ja vaihtoi äänensävynsä haaveilevaksi. "On ihanaa puhua eläimille, vaikkei ne vastaakaan mitään. Ne ymmärtävät silti. Sinunkin pitäisi kokeilla. Eläimet ovat hyvinkin ymmärtäväisiä, ne hylkää." Rebekka hiljeni, hän muisti yhtäkkiä, etteivät kaikki ymmärtäneet eläimiä, eivätkä kaivanneet hiljaista juttu seuraa. "Kaikki eivät aina tajua, mitä höpötän, he esittävät, että ymmärtävät, heidän on pakko, sillä olenhan tarinankertoja, eivätkä he voi keskeyttää minua vain sen takia, etteivät ymmärrä jotain kertovaani asiaa." Rebekka katsoi merkitsevästi Soraan ja jatkoi. "Kaikkien pitää kuunnella kun kerron tarinaani, sillä he pelkäävät minua. Kaikki tuntuvat aistivan jotain salattua, en tiedä miten. Joskus jopa paljastan salaisuuteni, silloin kaikki hähkähtävät."
Rebekka oli taas aloittanut sen. Tuntui, että hänelle elämä oli yhtä pelkkää tarinan kerrontaa, ei ihme,että Sora piti häntä hulluna. Ehkä hän olikin, muttei halunnut myöntää sitä itselleen. Ei hän voinut kyvyilleen mitään, eikä sille, että oli valinnut elämäntehtäväkseen tarinoidenkertomisen. Ehkä hän olikin hullu. Rebekka hätkähti ajatuksiaan, hän katsahti peloissaan Soraan, toivottavasti tämä ei ollut huomannut hänen ajatustenharhailua.
|
|
|
Post by emily on Jul 24, 2009 22:17:40 GMT 3
Sora katseli eteensä hetken aikaa. Hän syventyi kuuntelemaan ympäristöä mahdollisten vaarojen varalta. Jokin pojan sisimmässä varoitti, että hänen pitäisi lähteä, mutta miksi, hän ei havainnut mitään vaarallista lähellä. Lähellä ei ollut ketään muuta kuin hän, tuo outo tyttö ja kauempana oli joitain eläimiä. Ei ketään muita ihmisiä tai muitakaan örkkimörkkejä, vampyyreista puhumattakaan.
Illalla Soran pitäisi taas lähteä metsälle, tappamaan vampyyreitä. Poika huokaisi äänettömästi, hän oli jokseenkin tylsistynyt tähän, mutta hänen oli pakko jatkaa, ei niinkään oman itsensä takia vaan muiden. Ei hän itsestään välittänyt, ei tippaakaan. Muiden turvallisuus oli tärkeämpää.
Sora havahtui ajatuksistaan ja käänsi katseensa Rebekkaan. Hän ei kovin ollut kuunnellut toisen puheita, eikä ollut varma oliko kuullut kaikki oikein mitä tyttö oli sanonut. Hän ei meinannut ensin sanoa mitään, kun ei ollut varma tytön sanomisista mutta avasi suunsa lopulta.
'' Eläimet eivät pidä minusta.'' Sora sanoi. '' Ne pakenevat heti kun näkevät minut, kuten huomasin. '' poika jatkoi. '' En ole kovin hyvää seuraa, eikä seurassani ole turvallista.'' Poika käänsi katsettaan pois tytöstä jokseenkin surullisen näköisenä. '' Sinunkin olisi parasta palata pian kylään. Alkaa tulla myöhä, eikä täällä ole turvallista silloin. '' Poika sanoi. '' Ja on parempi, jos et enään törmää minuun...'' Sora kääntyi pois päin Rebekasta ja otti jo muutaman askeleen pois päin.
|
|
|
Post by mimi92 on Aug 13, 2009 19:14:31 GMT 3
Rebekka hymyili, hän oli puhunut taas ohi suunsa, mutta omatunto ei paljoa kolkuttanut. Lehdet värähtivät, Rebekka jännittyi. Voimien hallinta oli hänelle joskus hankalaa, varsinkin tälläisissä tilanteissa.
Rebekka kuunteli keskittynää Soran puhita ja hymyili. Eläimet ymmärsivät jokaista, mutta pelästyivät usemmiten ihmisiä tai muita "eliöitä", todella harvat pystyivät ymmärtämään eläimiä, niinkuin Rebekka ymmärsi.
"Ei eläimet, varsinkaan villieläimet hyväksy kaikkia. Villieläimet ovat arkoja. Jos en olisi tälläinen kuin olen, tuskin eläimet pysyisivät lähelläni", Rebekka sanoi ja levitti kätensä. "Palata kylään? Olen matkalainen, ei minulla ole mitään kylää." Rebekka käänsi katseensa maahan ja nosti sen ylös melkein heti. "Osaan pitää huolta itsestäni."
"Älä lähde", Rebekka hymyili. "On kiva tavata sellaisia, jotka eivät vaadi mitään. Tähän voisi jäädä nukkumaan, rauhallista. Kuuntele." Rebekka kuuli pöllöjen heräävän uniltaan, oli tosiaan tulossa myöhä. Aurinko laskisi pian, mutta Rebekka ei pelännyt, voimat suojelisivat häntä.
|
|
|
Post by emily on Aug 16, 2009 20:10:37 GMT 3
Sora vilkaisi Rebekkaan. '' Mikään eläin ei pidä minusta, ei niin villieläimet kuin muutkaan. '' poika sanoi. Hän oli jo keriinnyt ottamaan muutamia askeleita pois päin, kun Rebekka kielsi häntä lähtemästä. Poika kääntyi tyttöä kohti. Oliko tämä täysin hullu. Poika huokaisi hieroen takaraivoaan.
'' Oletko ihan hullu?'' Sora katsoi Rebekkaan. '' En voi jäädä, ja parasta, jos sinäkään et pääsisi. Vaikka sinulla olisi mitä voimia, ne eivät auta.'' poika jatkoi hetken päästä. Pimeä alkoi jo laskeutua metsän ylle, eikä se ollut pojan mielestä ollenkaan hyvä asia. Lisäksi hän vaistosi vaaran lähellä, jonkun joka tuli heitä kohti. Jostain metsän siimeksestä kuului karjaisu. Se ei ollut varmaankaan mikään eläin.
Sora laski kätensä asekotelollensa tarkkaillen metsää. Jokin vilahti puiden välistä. Nopeasti poika vetäisi pistoolin lippaasta ja ampui kahden puun väliin, josta vilahti taas musta varjo. Se ei ollut mikään pienen näköinen otus vaan aika iso. Se ei luultavasti ollut vampyyri, vaan vampyyreiden pahin vihollinen.
Sora kirosi mielessään. Ihmissudet ne nyt tästä puuttuivat, mutta hetkonen. Jos nyt oli täysikuu niin miksi hän ei sitten ollut. Hän ei ollut muuttunut vampyyriksi, mitä helvettiä tämä nyt oli taas. Nämä vampyyri muuttumiset ovat olleet jo hetken ihan sekaisin.
Sora havahtui ajatuksistaan, kun metsästä kuului ulvontaa. Poika puraisi huultaan. Hän laittoi aseensa takaisin koteloonsa, juoksi Rebekkan luo ja koppasi tämän syliinsä ja lähti juoksemaan lujaa vauhtia pois. Se oli hurjaa vauhtia, eikä millään tavalla samanlaista kuin tavalla ihmisellä. Susi ilmeisesti seurasi heitä, sillä heidän takaansa kuului rysähtelyjä ja kaikkia muita ääniä, kun iso eläin kulki metsässä.
Yhtäkkiä iso tassu löi heitä kohti. Se osui Soraan, vaikka tämä oli yrittänyt väistää. Rebekka tippui pojan käsistä, kun tämä lensi lähellä olevaa puuta päin. Poika tippui maahan yskien. Hänen täytyi hetken haukkoa henkeään, kunn osuma oli saanut kaikki ilmat pakenemaan hänen keuhkoistaan. Poika nosti katseensa Rebekkaa kohti. Ihmissusi katsoi tätä kuola valuen suupielestä, mitä ilmeisemmin se halusi syödä tytön. Sora puraisi huultaan nousten maasta ja raahautuen Rebekkan ja ihmissuden luo. Susi käänsi katseensa häneen ja murisi. Se viskasi päätään ulvoen ja yhtäkkiä löi tassullaan pojan kumoon ja otti pojan suuhunsa.
Sora huudahti kivusta purren huultaan hampaiden lävistäessä häntä joistain kohdista. Veri nousi ylös pojan suuhun. Susi ravisteli poikaa ja heitti tämän kauemmas maahan. Poika jäi paikoilleen makaamaan verilammikon ilmestyessä hiljalleen pojan alle.
|
|
|
Post by mimi92 on Aug 16, 2009 20:47:54 GMT 3
Rebekka tarkkaili Soran liikkeitä tarkkaan, hän tajusi, että ei voisi lukea pojan ajatuksia, mutta tämän liikkeistä hän voisi päätellä sentään jotain. Kyllähän Rebekkakin aavisti jotain pahaa, mutta hän tiesi, etteivät voimat pettäisi häntä. Niinpä hän kuullosteli ympäristöään, muttei pelännyt.
Karjaisun kuulessaan Rebekka kavahti, mutta tajusi pian, että mikä sieltä tulisikin, pelkäisi varmasti tulta. Rebekka tarkkaili Soran liikkeitä ja kun tämä ampui puiden väliin, hänen epäilyksensä lisääntyivät. Metsä oli jo pimeä ja Rebekan oli vaikea nähdä eteensä, häntä alkoi vähän pelottaa.
Rebekka oli suuttua, kun Sora otti hänet syliinsä ja juoksi, mutta mitä vauhtia, Rebekka ei voisi koskaan juosta niin kovaa, ei edes hädänhetkellä. Pelko oli hävinnyt. Hän melkeimpä nautti vauhdista ja oli nauraa.
Mutta sitten hän tippui, kun eliö osui Soraan, hups. Rebekka näki silmäkulmastaan, kun Sora osui puuhun, mutta samantien hän saisi muuta ajateltavaa, jättimäinen susi lähestyi häntä. Rebekka nousi äkkiä pystyyn ja lausui yhden ainoan sanan, jättimäinen tulipallo ilmestyi hänen käsiinsä. Susi kavahti tulta ja Rebekka tähtäsi, viime hetkellä susi väisti ja juoksi karkuun.
"Oletko kunnossa?", Rebekka kysyi Soralta ja kääntyi tämän puoleen. "Hyvänen aika." Rebekka nielaisi, hänen pitäisi löytää haava, mutta oli liian pimeää. Nuotio, Rebekka muistutti itseään. Hän kokosi kasan puita ja sytytti ne taikavoimillaan. Rebekka oli kumartumassa Soran puoleen, kun kuuli ulvontaa, kokonaisen susilauman ulvontaa.
|
|
|
Post by emily on Aug 16, 2009 22:10:02 GMT 3
Sora puri huultaan pitäen kättään mahan päällään. Hänellä oli kolme hampaan reikää kehossaan. Rinta kehässä oli yksi ja toiset mahan tienoilla. Onneksi hän oli vampyyri, joten hän ei kuolisi tai muuttuisi itse ihmissudeksi. Vaikka pojan silmät olivat kiinni, tämä kuuli Rebekkan tulevan hänen luo.
'' Olen ihan kunnossa, ei tässä ole mitään...'' Sora sanoi ja nousi istualleen purren huultaan ja hänen naamallensa tuli tuskainen ilme. Poikakin kuuli susilauman ulvonnan, ei minkään tavallisen susilauman vaan ihmissusi lauman.
'' Sinun täytyy lähteä täältä heti, ne ovat täällä pian. Kerkiät pois täältä jos lähdet nyt.'' Sora sanoi kääntäen katseensa tyttöön. Hän katsoi toista vakavana suoraan silmiin. '' Minä jään tänne ja pidättelen niitä. '' poika jatkoi.
''Tuli ei tapa niitä, eivätkä ne pelkää sitä kauaa. Ne pystyy tappamaan vain hopealuodeilla..'' Sora sanoi. Hän oli kaivoi mukamas takkinsa taskua, vaikkei hän oikeastaan kaivanut mitään, vain ilmaa. Hän toi kätensä takkinsa alta, ja hänen kädellään oli pieni rasia. Poika otti toisen pistoolin kotelostaan ja laittoi puolet luodeista sinne. '' Tässä, ota se. '' poika sanoi ja ojensi aseen Rebekalle. '' Jos ne tulevat lähellä, ammu. '' poika sanoi ottaen toisen pistoolinsa ja laittaen loput luodit sinne.
'' Eihän sinuun muuten sattunut?'' Sora kysyi yhtäkkiä katsoen Rebekkaan.
|
|
|
Post by sadeporo on Aug 19, 2009 13:04:59 GMT 3
(( Tämä peli lähti liikkeelle aika oudosti, ainakin näin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta: Ensin kerrotaan rauhallisesta paikasta, jossa nuoret naiset voivat rauhassa kävellä yksinään kylästä toiseen ja silitellä peuroja. Aikakautta ei kerrota, mutta "kukkarollinen kultarahoja" viittaisi johonkin keskiaikaan. Vihjaistaan myös muinaisista haltijoista. Hetkeä myöhemmin tarina on kaapattu, ja vilisee vampyyreja, ihmissusia ja 1800/1900-luvun aseita. Tosin eipä sitä maailmaa mitenkään alussa rajattu. Kommunikaatio on päälisin puolin rauhallista, mutta silti tuntuu kaksintaistelulta. - Pelkäät - En pelkää - Luen ajatuksiasi - Etkä lue - Ne pelkää tulta - Eikä pelkää - ja niin edelleen. Tämä ei kai ole kilpailu? Teette koko ajan oletuksia toistenne hahmoista ja siitä mitä ne ovat tekemässä. Ehkä teidän kannattaisi vielä lukea läpi Pelaamisen kirjoittamattomat säännöt, ja lyhentää hieman tekstejänne, varsinkin nyt, kun toimintaa on niin paljon. Tämä oli vain ehdotus. )) (( En tiedä oliko Mimin tarkoituksena olla pelinjohtaja, joka ohjailee tarinaa (kohti muinaisia haltijoita), vai oliko tarkoitus juuri tällainen kaoottisesti muuntuva ja poukkoileva soppa, johon jokainen uusi pelaaja lykkää oman lusikkansa lisäksi ei vain mausteita, vaan roimasti raaka-aineita. Alkuperäinen/nykyinen tarkoitus olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, niin tietää miten kovalla kädellä soppaa sekoittaa, jos mukaan ilmestyy. ))
|
|