|
Post by submarine on May 27, 2009 12:07:15 GMT 3
Kun raha ilmestyi, katosi Nufsin huomiokyky täysin. Rotta tuijotti kuin lumottuna pyörivää kolikkoa, säpsähti kun se katosi ja mollotti entistä ankarammin, kun niitä olikin äkkiä kaksi. Siinä vaiheessa, kun kahdesta tuli neljä, olivat nartun silmät vähällä pullahtaa päästä. Rahaa oli vain äkkiä tullut jostakin tavalla, jonka rotta oli nähnyt korkeintaan villeimmissä unissaan. Siksi olikin melkoinen järkytys, kun kolikot sitten vain katosivatkin. Niitä ei äkkiä ollutkaan missään. Narttu oli tuijottanut kolikkotemppuja melkein kuin hypnoosissa, kuin pelkkä rahan olemassaolo olisi riittänyt saamaan täysin lumoutuneeksi. Mutta kun ne katosivat, säpsähti hän melkein niin, että kuului.
Nufs vain tuijotti pitkän hetken, jauhaen suurissa mietteissä hampaitaan yhteen niin että rutisi. Nartun korvatkin tutisivat melkoisesti. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli juuri tapahtunut, mutta se silti vähintäänkin kiehtoi. Rottaa kiehtoi raha aina, mutta nyt vielä erityisen paljon. Jokin juju tempussa oli ollut, raha oli tullut jostain ja mennyt johonkin, mutta tähän hätään hän ei tajunnut sitä. Siinä oli ollut jotakin, hän ei ollut kiinnittänyt huomiota. Se oli kaikki annettu kolikoille. "Uudestaan", Nufs sanoi, enemmänkin vaatien kuin pyytäen. Tällä kertaa rotta aikoi katsoa silmä kovana myös sormia.
|
|
|
Post by Lyyrica on May 27, 2009 21:47:14 GMT 3
Temppu oli toiminut kuten noita oli olettanutkin, ja kiusaus jekuttaa rottaolentoa jollain toisella silmänkääntötempulla oli suuri. Kuitenkin se uteliaisuus, jota rottaolento osoitti itse temppua ja sen tulkitsemista kohtaan, oli jotain, mikä herätti noidassa eräänlaista sympatiaa. ”Hyvä on,” noita myöntyi. ”Näytän kuinka se tehdään, katso oikein tarkkaan.”
Jos käytti apuna toista kättä, silmänkääntötemppu oli mahdollista suorittaa hidastettuna ja kahdella kolikolla siten, että katsoja ymmärsi näkemästään jotain. Noita asetti kolikon rystyselleen, ja lähti tanssittamaan sitä hitaasti eteenpäin. Samalla hän selitti, missä kulmassa kättä tuli pitää ja missä järjestyksessä kättä ohjaavia mikrolihaksia tuli supistaa, jotta kolikko saatiin tanssimaan tasapainopisteensä ympäri. Hän käänsi kätensä ja näytti, millä tavalla kolikon saattoi kätkeä kämmeneensä ja miten kättä tuli tällöin liikuttaa. Kaiken kaikkiaan rotta oppi varmasti koko joukon uusia asioita siitä, mihin temppuihin harjoitettu käsi kykeni. Noita toisti tempun hidastettuna kertaalleen.
Lopulta noita laski yhden hopeakolikon kyljelleen pöydälle. ”Kokeile,” hän rohkaisi. ”Saat pitää kolikon, jos onnistut.” Noita oli utelias näkemään, missä määrin rottaolennon käsien anatomia sopi tällaiseen. Tempun monimutkaisimman ja nopeimman version hallinta edellytti vuosikausien kurinalaisen harjoittelun. Riippuen kuitenkin rotan käden ominaisuuksista ja motoorisesta lahjakkuudesta, pienen opastuksen ja koettelun myötä rotta todennäköisesti sai kolikon tanssimaan rystysillään – ainakin muutaman kierähdyksen ja yhteen suuntaan.
Muukalaisella oli hyvin ilmeisen rajallinen huomiokyky, sillä hän noteeranut läheiseen pöytään saapunutta miestä millään tavalla. Mitähän mies muukalaisessa näki? Toiset näkivät tytön ja toiset pojan, toiset lääkärin, toiset alkemistin, toiset maagin, toiset noidan ja toiset huijarin. Viehkeä parfyymin tuoksu levisi noidasta ainakin parin pöydän päähän. Kun tämä erikoinen esanssi yhdistettiin muukalaisen nuoreen ja nukkemaiseen ulkonäköön, magentasävyiseen hiuspehkoon ja vierasperäiseen aksenttiin, saatiin hyvin eksoottinen kokonaisuus. Vaikka noita piti kylässä matalaa profiilia, hän oli yksi päivän puheenaiheista. Rottaolennosta ja kolikkoa tanssittavasta muukalaisesta parin pöydän päähän istunut mies oli todennäköisesti kuullut tästä 'noidasta' majatalossaoloaikanaan ainakin jotain. Totuutta oli vaikeaa erottaa tarusta, joskin totuus oli yleensä näistä kahdesta aina se ihmeellisempi.
Tarjoilijatar käveli noidan palvelijana tiedetyn synkeän olennon luokse. Tarjoilijatar kysyi tahtoiko tämä tilata mitään. Olento ei vastannut, ei edes hievahtanut. Tarjoilijatar olisi voinut yhtä hyvin onkia tilausta patsaalta. Päätään pudistellen tarjoilijatar suuntasi keittiötä kohti.
|
|
|
Post by frederico on May 27, 2009 23:17:32 GMT 3
Starakania hymyilytti ilveilijän toiminta. Antaa nyt kolikko Rialille... Tosin rialin keskittymiskyky ihmetytti suuresti. Starakan oli melko varma siitä että rotta tekisi temppua niin kauan että se sujuisi. Vaikkakaan Rialeita ei voi moittia kärsivällisyydestä, mutta kolikot ovat niille yllättävän hyvä motivaattori. Starakan yritti keskittyä ateriaansa, mutta seurasi korva tarkkana naapuri pöydän tapahtumia. Rial ja rahat olivat LIIAN lähellä toisiaan, jos häneltä kysytään.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2009 14:17:20 GMT 3
Nufs tuijotti vielä entistäkin hämmentyneempänä, kun äkkiä ojennettiinkin rahaa. Nyt se oli ainakin varmaa, nainen oli hullu. Ei kukaan ihminen koskaan antanut rotille rahaa. Ei todellakaan tuosta noin, eikä ainakaan pyydettäessä. Mutta valittamaan narttu ei ainakaan epäkohdasta alkanut, vaan otti kyllä kolikon heti kun se oli ulottuvilla. Rotta tuijotteli sitä hetken, piti esimerkin mukaisesti kädessä ja näytti keskittyvän ankarasti. Ja sitten hän näytti oman, melko suuresti eroavan temppunsa, vetäisi esille nahkaisen pussin ja työnsi kolikon sinne. Mitään kolikon tansittamista ei tullut tai mennyt, rotannarttu työnsi rahapussinsa vain pikapikaa visusti takaisin sinne, mistä oli sen vetäissytkin.
"Osasin. Katosi", Nufs kommentoi, ja oli kuin ei olisikaan. Narttu pohti jo, kuinka saisi lisääkin rahoja esille. Niitä näytettiin nyt jaeltavan, piti ottaa kaikki ilo irti. Hän raaviskeli hetken niskaansa pitkillä kynsillä ja kaiveli välistä hampaitaankin. Ruuassa oli ollut runsaanpuoleisesti rustoja, ja pitkien etuhampaiden väliin ne suorastaan jymähtivät. Sai kiskoa lujaa että irtosivat. "Anna toinen. Näet lisää", rotta lopulta tarjosi, ojentaen jo vaativanpuoleisena kättä. Siinä oli neljä sormea - enempää ei rotilla ollutkaan - ja pieni innontutina.
|
|
|
Post by Lyyrica on May 29, 2009 7:46:36 GMT 3
”Ei ihan niin omaperäistä kuin odotin,” noita vastaa happamasti. Hänellä oli selvästikin kolikon varalle suunniteltuna sen nykyistä kohtaloa kehittyneempiä päämääriä. Kaikenlisäksi tuo kolikko oli ollut aito.
Noita soi kyseenalaistavan silmäyksen rotalle ja tämän ojennetulle eturaajalle, noita näytti arvioivan uudelleen niitä syitä, joiden takia hän oli rotan seuraan alunpitäen liittynyt, utelaisuutta ja fatalismia. Hän kuitenkin jäi edelleen pöydän ääreen. Kaikesta huolimatta noidan oma planeettahallitsija oli edelleen Rotan tähdistössä, ja se oli samaan aikaan neliöasemassa Maagikon tähtikuvion ja taivaan lakipisteen kanssa. Tämän tähtitaivaan asetelman myönnettiin tuovan onnea alkemistisille pyrkimyksille, noidan tulkinnan mukaan osa onnesta siirtyisi häneen jos hän viettäisi aikaa tämän erikoisen mutta röyhkeän rottaolennon seurassa. Ja onnea hän todellakin tarvitsi, jos hän aikoi vielä toiste elämänsä aikana onnistua valmistamaan viisastenkiveä.
Noita ristii kätensä pöydänpinnalla sen merkiksi, että omaisuuden ilmaisjakelu oli tältä päivältä päättynyt, hän kääntelee päätään mietteliäänä, ja suo vilkaisun läheisessä pöydässä ruokailevalle miehelle. Tuo taitaa olla se tyyppi, joka oli hiljattain saapunut majataloon. Noidan palvelijan asento oli muuttunut, se oli siirtynyt toiselle puolelle takkaa siten, että se oli nyt suorassa näköyhteydessä nurkkapöytään ja sen äärellä lounastavaan rottaan.
Sen liikkuessa noidan palvelijasta saattoi huomata, ettei se ollutkaan niin raskastekoinen kuin siitä aluksi oli saattanut päätellä. Ehkä vaikutelma oli johtunut asennosta ja viitasta. Noidan palvelija oli rakenteeltaan yllättävän sorja ja hoikka, ihan kuin se olisi ollut nainen, vai oliko sittenkään? Naamio kätki olennaisen osan totuudesta.
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2009 15:01:04 GMT 3
((Hmmh, pitäisikö skipata Fredericon yli tällä kertaa? Näyttää olevan aikaraja mennyt.))
|
|
|
Post by Lyyrica on May 31, 2009 15:07:05 GMT 3
(( Jollei hän tee siirtoaan parin tunnin sisään, niin skippaa vain. Pelimme käsittelee vielä hahmojen tutustumisinteraktioita eikä varsinainen seikkailu ole vielä käynnistynyt, joten en usko että tapahtuu oleellista vahinkoa jos hän jää tällä kertaa välistä. Veikkaan, että hän ymmärtää. ))
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2009 20:29:26 GMT 3
((Mjuu, laitetaanpa sitten.))
Nufs odotteli hetken, josko lisääkin kolikoita tulisi. Nainen oli kuitenkin hiljaa eikä sanonut mitään, joten oman aikansa pällisteltyään narttu tuntui antavan hiukkasen periksi. Tietenkin hän oli toivonut, että tämä olisi ollut tarpeeksi hullu siihenkin, mutta aivan niin suuri tuuri ei ilmeisesti ollut matkassa. Rotta kuitenkin tuijotteli tätä, niiskutti, raapi korvantaustaa ja nyppi yhtä korvarenkaistaan. Niitäkin roikkui paljon kummastakin nahkaläpyttimestä, ja ne kaikki näyttivät olevan lähinnä karkeasti pyöreäksi hakattua rautalankaa tai jotakin vastaavaa. Tarkalleen ottaen Nufs itsekään ei tiennyt. Niitä vain oli tarttunut mukaan monestakin paikasta.
Ruokaakaan ei ollut enää jäljellä, se oli pikkuhiljaa huvennut - eikä sitä päätä huimaavan paljon ollut alun perinkään. Se oli kuitenkin ollut tällä kertaa tarpeeksi rotalle. Oli hyvinkin hämmentävää, miten pienellä ja huonolla saattoi selvitä hengissä jos oli pakko, ja siihen verrattuna äskeinen rustoinen, vanhanpuoleinen ja jänteinen ruoka oli ollut vähintäänkin hyvää. Sen kanssa ei esimerkiksi tullut alku- sivu- ja jälkiruokana nyrkkiä tai jalkaa - selvä hyvä puoli. Kun ei muutakaan - kolikoidenkin loputtua - tekemistä keksinyt, kiskoi narttu esille paljon kohua aiheuttaneen tikarinsa. Se oli pitkä, melko leveäteräinen ja lavealla väistillä varustettu ase. Aikansa kuluksi Nufs alkoi veistellä sillä vasamanvartta melko hyvästä kepistä, jonka oli mukaansa ottanut juuri sitä varten. Nuolenpääkin rotalla oli; varsijousi söi armotta vasamoita, eikä läheskään aina sylkenyt niitä ehjinä ulos. Näin oli käynyt viimeksikin, kun kypärä oli tarjonnut melkeinpä liikaa vastusta. Mutta melkein oli vain melkein, eikä samaa ollut voinut sanoa päästä sen alla. Se vain oli ollut liikaa vasamallekin loppujen lopuksi, ja arvokasta nuolenpäätä oli kaiveltu kallosta hyvä tovi.
|
|
|
Post by frederico on May 31, 2009 23:01:44 GMT 3
//no problemo, muutot vähän venähti odotettua pidemään... vastaan sit normaalisti lyyrican jälkeen//
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 1, 2009 8:35:16 GMT 3
Noidan sormet naputtelivat pöydän pintaa. Hän katseli rotan tikaria arvioivasti, ja kun olento alkoikin työstämään puunpätkää, noita päätti nousta pöydästä. Hän asetteli tuolin takaisin paikalleen, ja nojasi selkänojaan: ”Kiitän sinua seurastasi. Olen oppinut lajistasi tänä iltana hyvin paljon.” Rotta oli varmasti kuullut vastaavia letkautuksia ennenkin, joskin noitaan liittyen oli erikoista se, että hän näytti ihan oikeasti tarkoittavan sitä; hänen äänensävynsä oli vilpitön ja asiallinen vailla turhautumista tai edes sarkasmia. Lopuksi hän lausui vieraskieliset hyvästit, ja lähti kohti majatalon portaita. Hänellä oli vielä töitä tehtävänä.
Noidan liikkuessa hänelle tehtiin epäluuloisesti tietä. Kun tämä oli päässyt portaille, takan vierellä ollut palvelija lähti seuraamaan häntä, ja nämä kaksi katosivat yläkertaan.
(( Vein hahmoni toviksi pois puuhaamaan omiaan, eli jos haluatte pelata keskinäisen interaktion tai tutustumisen, niin olkaa hyvä. Tuon hahmoni takaisin kehään varmaan siinä vaiheessa kun matka alkaa. Mietin nimittäin sellaista, että koska hahmoni on alkemisti ja tiedemies, ei soturi ja seikkailija, niin hän voisi olla sen kauppiaan ohella yksi matkan rahoittajista ja saattajien tarvitsijoista.
Ja nyt kun hahmoni on toisaalla, niin voin omalla kirjoitusvuorollani "pyörittää" majatalon tapahtumia, majatalon isäntää, tarjoilijoita ja sen sellaista, jos se osallistujille sopii?))
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2009 12:24:38 GMT 3
((Hmh, en ole oikein varma, onko matkassa mitään rahoitettavaa, kyseessä kun ei ole niinkään mikään suuri karavaani tai vastaava. Sen sijaan on hyvinkin mahdollista, että hahmosi voisi tarjoutua esimerkiksi auttamaan itse kaupankäynnissä. Ja mahdollisesti halutessaan samalla myydä omia, erikoisempia tuotteitaankin. Tällaisia ehdotuksia olisi näin ensikädessä. Hm, pitänee muutenkin varmaan pian ihan oikeasti aloittaa koko juttu.))
|
|
|
Post by frederico on Jun 1, 2009 16:31:45 GMT 3
Starkanilla oli vaikeuksia keskittyä loppuruokailuun ja oluensa juontiin, kun rotta nappasi kolikon pussiinsa. Itsekseen hymyillen Starakan seurasi loppukeskustelua, kun ilveilijä sai rotasta tarpeekseen ja rial aloitti vasaman valmistamisen oli Starakan jo nauttinut ateriansa ja keskittyi olueensa.
"Et meinannut viipyä liian kauan näillä kulmilla" Starakan tuumii vaimeasti rotalle. Tämä Rial yksilö selkeästi oli viisaampia mitä keskimäärin Starakan oli tavannut ja arvatenkin sen älykkyys lisää myös keinoja ansaita rahaa. "oletko viipynyt kauankin?" Starakan juttelee rennosti katselematta suoraan rottaan, pikemminkin tarkkailee ja arvioi ihmisten varallisuutta muualla kuppilassa...
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2009 20:08:23 GMT 3
Ihmisiä näytti nyt suorastaan lappavan Nufsin suuren ja mahtavan armon huomaan. Tai ainakin suorastaan järkyttävän monella oli jotakin asiaa. Nartulle yksikin ihminen, joka ei aikonut keskustella halolla, oli jo melkoisen suuri saavutus. Ja nyt tuli toinenkin heti perään. Jokseenkin hämmentyneenä suosiostaan hän jäi tuijottamaan miestäkin. Aluksi rotta aikoi kuitenkin jättää tämän vain omaan arvoonsa, rahaa ei tuntunut olevan suorastaan tuloillaan, mutta voisihan sitä ehkä jopa puheliaaksi ruveta, kun alkuunkin oli jo päästy hyvin. "Ee, ee kauaa. Ee rahaa, ee hommaa", Nufs totesi kitisevällä rotanäänellään, pyöritellen tikariaan kömpelönpuoleisesti. "Koukkaan", rotta lisäsi vähintäänkin epäselvästi, ja tuijotteli sitten taas vain. Ei hajuakaan, mitä mies tahtoi, eikä suoranaista oma-aloitteista halua ottaa selvääkään.
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 1, 2009 20:34:06 GMT 3
(( Itseasiassa jotain tuollaista ajoin takaakin, joten sopii minulle. ))
Majatalo eli omaa epätasaista elämäänsä. Siellä täällä kopisi noppa, ja joku menetti rahansa. Majatalonisäntä tunnettiin tuimana ja vahvana miehenä, joten tappelemaan ei kukaan tohtinut. Noidan lähdettyä haihtui myös parfyymi, ja niille kulmille salia, jossa rotta ja soturi istuivat, palasivat majatalon tutut lemut: epämääräinen ruoka, keskilaatuinen tai kehno olut, jätteet, hiki, kura, puu ja näiden eri vivahteet.
Keskustelu oli vähintäänkin päämäärätöntä: yhdessä osassa majataloa vaihtoivat osia jutut ja toisaalla juorut, vain päästäkseen samoihin korviin panetteluiden kanssa. Sitten kierros alkoi alusta, uusissa suissa mutta vanhoilla mausteilla.
Avotakka yski hetken, ja joku kävi nakkaamassa sinne lisää puita. Ulkona näytti hämärtyvän, johtuiko se sitten vuorokauden ajasta, ailahtelevasta säästä vai mistä. Majatalossa ei ollut välineitä tarkistaa asiaa.
Eräs mies, mahdollisesti majatalonisännän poika tai nuorempi veli, käveli majatalossa ja huolehti, että lampuissa riitti öljyä.
|
|
|
Post by frederico on Jun 1, 2009 21:09:48 GMT 3
Starakan ei vieläkään välittänyt katsoa suoraan rottaa. "Sama vika tämän viitan alla." mies mutisi hiljaa "Muukalaiset eivät taida olla täällä kovinkaan suuressa suosiossa. "
Starakanin katse seuraa noppapeliä jossa muutama mies koettaa onneaan. "Jos satut olemaan lähdössä, voitais tienata tuossa noppapelissä vähän matkarahaa. Eivät ole liian taitavia ja kohta varmaan päihtyvät... Helppoa rahaa...."
|
|