|
Post by Themily on Jun 7, 2009 21:37:32 GMT 3
Karen haravoi katseellaan ympäristöä tarkkana. Hän pani merkille kaikki liikkeet, niin ihmisten kuin eläintenkin. Hän pani merkille puiden tai muiden kasvien heilumisen tuulessa. Lopulta hän sai silmiinsä sen, sen eilisen pojan. Mitä tuo teki täällä? Seurasiko se taas häntä? Tyttö katsoi poikaa tarkkaavaisena, pisti merkille kaikki liikkeet, ilmeet jne. Poika ei ollut näköjään vielä huomannut häntä ja hyvä niin. Tyttö aikoisi häipyä vaivihkaa pois.
Karen nousi penkiltä ja veti takkinsa kaulusta yrittäen piilottaa kasvojaan, päätään, paremmin. Hän ei kovin katsonut eteensä kävellessään, ja tunsi törmäävänsä yhtäkkiä johonkin. '' Hei?!'' Poika huudahti katsoen tyttöön. '' Mitä luulet tekeväsi?! Katsoisit eteesi!'' Poika huusi. Tyttö mulkaisi poikaan vihaisena ja murahti pienesti kävellen pojan ohi. Yhtäkkiä käsi kumminkin tarttui hänen olkapäähän. '' Hei! Odota vähä...'' poika sanoi virnuillen. Pojan lause jäi kumminkin kesken. Raukka sai tytöltä nyrkin naamaan ja ärtyneen potkun jonnekkin polven tienoille.
//Tappelu! Tappelu! XDXDXD//
|
|
|
Post by Themily on Jun 9, 2009 10:20:22 GMT 3
Toi kyll ei lyönyt sit sun hahmoa vaan jotain toista poikaa. Se karen meni eri suuntaan kun se sun hahmo
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 9, 2009 20:04:08 GMT 3
(( Sanottakoon, että muussa tapauksessa se olisi ollut kaikkien aikojen autohit, joten kiitos, että selvensit asiaa. Yritetäänpä uudestaan... ))
”Hei,” kävelyllä ollut nuori metsästäjä kuuli huudahduksen. Ehkäpä joku huusi häntä, joten kuuloheijaste sai hänet vilkaisemaan äänen suuntaan. Kahdella nuorella kansalaisella näytti olevan erimielisyyksiä siitä millä oikeuksilla kukakin saa toisten yli kävellä. Samapa tuo, toinen osapuoli kuulosti tyytymättömältä törmääjän reaktioon, mutta omapa oli häpeänsä. Ulkona ihmiset törmäilivät toisiinsa silloin tällöin, ja metsästäjä itse päätti jatkaa omaa matkaansa. Puiston toisessa päässä käynnistynyt tilanne muistutti häntä hänen ensikohtaamisestaan sen epätavallisen tytön kanssa. He olivat törmänneet, ja sitten...
Ajatuksenjuoksu katkesi yllättävään havaintoon, kun nyrkinisku ja tiukka potku nitistivät kurottautuvan pojan tantereeseen. Mitä ihmettä, metsästäjä ihmetteli. Lyöjän liikkeet olivat nopeita ja arvaamattomia, vähän niinkuin sillä tytöllä, johon hän oli kertaalleen törmännyt, joka oli taistellut kahta vampyyria vastaan, ja uhannut tappaa hänet siellä kerrostalon katolla.
Poika otti juoksuaskeleita päästäkseen lähemmäksi. Hän pysähtyi puun juurelle ja jäi seuraamaan, miten konflikti kehittyisi.
(( Kas näin. Nyt taisi mennä vähän paremmin.))
EDIT: (( Poistin sen harhasiirtoni kokonaan, niin säilyypähän vähän selkeämpänä pelimme makrorakenne. ))
|
|
|
Post by Themily on Jun 9, 2009 22:23:44 GMT 3
Poika piteli naamaansa ja horjahti taaksepäin kaatuen maahan. Veri valui pojan sormien välistä. Tämä ei näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä tilanteeseen, ei lainkaan. Pojan ilme oli kiukkuinen, tämä oli suorastaan raivoissaan. '' Miksi helvetissä sinä noin teit?!'' Poika huudahti tytölle. Poika tarttui nopeasti maassa olevaan puun oksaan ja huitaisi sillä vihaisena tyttöä kohti.
Karen tuijotti poikaa välinpitämättömänä. Omapahan oli vikansa. Tyttö tarttui tiukasti kiinni oksaan ja vetäisi sen pojalta pois ja katkaisi sen ja viskaisi jonnekkin. '' Sinuna antaisin olla...'' tyttö sanoi. Hänen huomionsa keskittyi pojan sormien välistä tulevaan vereen ja yhtäkkiä tyttö tunsi pahoinvointiaallon pyyhkäisevän ylitseen. Karen läimäisi käden suunsa eteen ja kääntyi pois päin ja juoksi pois.
Karen pysähtyi yhden kadun kulmaan. Tyttö jäi pienemmälle kujalle varjojen suojaan ja hengitti raskaasti. Mikä häntä vaivasi? Mikä hänelle oli tullut yhtäkkiä? Oli hän ennenkin verta nähnyt?
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 10, 2009 20:37:04 GMT 3
Nuori metsästäjä saapui pojan luo, joka sylkäisi verta maahan, ja manasi tyttöä, joka oli häntä motannut. ”Ja mitäs hittoa sinä siinä tuijotat,” poika tiuskaisi siviilipukuiselle nuorelle vampyyrinmetsästäjälle. Metsästäjä ei vastannut mitään, koska pojassa ei ollut paljoakaan tuijotettavaa. Sen sijaan hänen silmänsä etsiytyivät suuntaan, jonne oli nähnyt tytön livahtavan.
Normaalitilanteessa metsästäjä olisi vain kohauttanut olkiaan, ja lampsinut pois paikalta. Mitäpä asia hänelle kuului kuka milloinkin sai turpaansa ja keneltä. Mutta tämä ei ollut tavallinen tilanne, tyttö muistutti liikaa hänen muistojaan katolta ja puistosta. Hänen oli saatava varmuus, joten hän juoksi nurkalle, ja kääntyi kujalle.
|
|
|
Post by Themily on Jun 10, 2009 21:10:40 GMT 3
Karen tuijotti maata hiljaa. hän nojasi seinään vasten. Tyttö pyyhkäisi otsaansa kuin siinä olisi hikeä, vaikkei ollutkaan. Se vain oli jonkinlainen refleksi liike tai muu vastaava. Tyttö jähmettyi kuullessaan jonkun tulevan kujalle. Hän kuunteli tarkkaavaisena ääniä. Hän tunnisti tämän hajun, liikkeet, se oli se poika taas.
'' Miksi helvetissä seuraat minua?!'' Karen huudahti ja astui varjosta pojan eteen. Hän oli ollut kuin näkymättömänä varjoissa. Häntä olisi ollut vaikea nähdä sieltä. Se oli se ominaisuus vampyyreillä. Nyt tyttö tuijotti tuimana, murhaavalla katseellaan poikaa suoraan silmiin. Hän oli valmiina hyökkäämään jos poika tekisi jotain epäilyttävää.
'' Jos et halua ennen aikaista kuolemaa, niin kannattaisi lopettaa.'' Karen sanoi.
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 12, 2009 21:08:01 GMT 3
Poika ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä tavasta, jolla tyttö häntä puhuttelee tai mitä hänelle sanotaan. Uhoa hän on kuullut ennenkin. Tytön ilmestymistä varjoista hän oli osannut odottaa, mutta ei ehkä ihan näin nopeasti. Hänen jalkansa jännittyvät säikähdyksen tapaisesta, mutta sitten rentoutuvat. Pojan katse on yllätävän tyhjä, hän räpäyttää muutaman kerran silmiään. ”Se siis olit sinä,” hän toteaa.
Tytön uhkauksesta sen enempää välittämättä poika ottaa uteliaan askeleen eteenpäin. Hän ei pelännyt kuolemaa: jos kuolema oli kaiken päättymistä, kuoleman merkitys raukeaisi tyhjiin ; jos kuolemaa seuraisi jälleensyntyminen, hän ei kuitenkaan osaisi ikävöidä aikaisempaa; jos kuolemasta seuraisi tuonpuoleinen, kuolema olisi pelkkä siirtymävaihe väistämättömään. Hän ei pelännyt kuolemaa.
”Kuka sinä olet,” hän kysyy tytöltä. ”Tai mikä sinä olet?” Lääkkeet vaimensivat päänsisäiset äänet ja mahdollistivat rauhaisan ja tarkoituksenmukaisen käyttäytymisen, hän ei kärsinyt päänsärkykohtauksestaan – asia, jota hän itse piti perin outona.
|
|
|
Post by Themily on Jun 13, 2009 15:06:16 GMT 3
Karen tuijotti poikaa vihaisena. '' Olen ihminen kuten kaikki muutkin, mitä oikein sitten kuvittelit?'' tyttö vastasi pojalle. '' Ja asia ei edes kuulu sinulle'' tyttö sanoi heti perään. Hän tuijotti poikaa vihaisena. Tyttö tunsi päässään alkavan jomottaan. Hänen päänsä sisällä jyskytti. Tyttö puri huultaan pienesti. Mitä tämä nyt oli? Hänen päätään oli viime aikoina alkanut särkeä enemmän kuin yleensä.
Karen astui askeleen taaksepäin pojasta. '' Älä tule lähemmäs tai minä...'' tyttö sanoi. Jysk, jysk, jysk... Tyttö puri huultaan. kipu oli valtava. Johtuiko se siitä ettei hän ollut juonut sitä litkua, mutta ei hän yleensäkkään ottanut sitä tähän aikaan. Miksi kaiken piti mennä pieleen nyt?
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 18, 2009 21:40:25 GMT 3
(( Anteeksi, että vastaamiseni venähti parilla päivällä. Koulun päättäjäisten aftermathissa meni kauemmin kuin odotin, enkä ole tällä viikolla ollut juurikaan kotona. ))
”Kaikki ei ole sitä, miltä näyttä,” poika sanoi. ”Jollet satu muistamaan, näin miten taistelit petoa vastaan.” Peto oli kiertoilmaisu vampyyristä. ”Minä näin kaiken.” Metsästäjällä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä oletti tytön olevan, mutta ainakaan sillä ei ollut mitään tekemistä kuolevaisuuden kanssa siten, mitä sillä yleensä tarkoitetaan.
”Tai sinä,” poika kysyi kuultuaan tytön jatkavan uhoaan, ”teet... mitä?” Hän otti pari askelta lähemmäs ihan vain ärsyttääkseen. Mutta sitten tyttö reagoi odottamattomalla tavalla: poika oli varautunut väistämään lyöntiä tai potkua, mutta tyttö ei... tehnytkään mitään. Paitsi, että perääntyi.
Tytön silmissä oli jotain kummallista. Ihan kuin hän potisi jotain, alkavaa sairaskohtausta. Kenties tyttö kärsi jonkinlaisesta kefaalisesta hermosärystä, migreenityyppisestä kuten hän itse, tai jonkinlaisesta epilepsiasta. ”Oletko kunnossa,” poika kysyi, lähestyi ja ojensi varovasti kättään siltä varalta, jos tyttö vaikka horjahtaisi.
|
|
|
Post by Themily on Jun 20, 2009 14:41:04 GMT 3
Karen tuijotti poikaa vihaisena. Tytön silmistä kyllä pystyi lukemaan muutakin, esimerkiksi kipua. Tyttö oli tuskissaan, ja vielä jostain tuntemattomasta syystä. Tyttö inhosi tätä, tätä epätietoisuutta, sitä ettei tiennyt mikä häntä vaivasi ja miksi. Kipu oli alkanut niin yllättäin, eikä tyttö keksinyt siihen mitään järkevää syytä. Hitto vieköön hän inhosi tätä.
Pojan tullessa lähemmäs Karen katsoi tähän enemmän vihaisena. Poika ei ollut kuunnellut hänen varoitustaan ja tehnyt niin kuin hän oli käskenyt. Hän ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään.
'' Älä koske minuun!'' Karen huudahti ja löi pojan käden pois tämän ojentaessa kättään häntä kohti. Yhtäkkiä tyttöä alkoi pyörryttää ja hän horjahti eteenpäin menettäen tajuntansa ja kaatuen poikaa vasten.
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 22, 2009 21:54:29 GMT 3
Poika ei juurikaan uskonut, että tyttö ikinä oikeasti pyörtyisi, vaan uhoaisi loppuun saakka. Kun se yllättäen tapahtuikin, pojalla oli kiire saada tytöstä kiinni. Poika otti tytön vastaan omalla ruumiillaan. Tässä ei pitänyt käydä näin, poika ajatteli ja pälyili ympärilleen. Hän ei juurikaan halunnut tällaiselle tapahtumalle todistajia.
Tyttö sylissään hän laskeutui kujalle, ja mietti mitä pitäisi tehdä. Hän kokeili tytön otsaa ja pulssia, tila vaikutti olennaisimmiltaan osin vakaalta. Mutta tytöllä selvästikin oli tuskia. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin tuo salaperäinen tyttö vaikutti voimakkaan ja voittamattoman sijaan heikolta ja kuolevaiselta. Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä?!
Pojan olo oli ristiriitainen: Osaltaan hänen teki mieli heittää vastuu syrjään, jättää tyttö tajuttomana kujalle jonkun toisen löydettäväksi. Mutta kenen löydettäväksi? Satunnaisen ohikulkijan, hyvän- tai pahantahtoisen sellaisen, tai vaikkapa vampyyrin. Tässä tilassa tytöstä ei ollut taistelemaan ketään vastaan.
Siitä seurasikin vaikein kysymys: pitäisikö hänen sittenkin tappaa tyttö itse. Hänen silmiensä takana vaaniva metsästäjä suorastaan yllytti siihen, ja muistutti millaisella pieteetillä ja itsevarmuudella hän oli hiljattain vampyyrijahtiin lähtenyt. Hän oli nähnyt, miten tyttö liikkui ja taisteli – tämä saattoi olla ainoa tilaisuus, mikä hänelle suotaisiin. Mutta entä jos kaikelle oli jokin vaihtoehtoinen selitys, jokin, jolla ei ollut mitään tekemistä vampyrismin kanssa. Ottaisiko hän sen riskin, että tulisikin surmanneeksi aivan erityislaatuisen ja voimakkaan kuolevaisen tämän heikoimmalla tunnilla omien vainoharhojensa innoittamana?
Ja olisiko se sellainen kuolema, jonka hän soisi itselleen. Sinä päivänä, kun poika kerran kuolisi, hän halusi kuolla oman itsensä herrana, ei toisen oikusta, armosta tai mielenjohteesta. Ei ainakaan ilman taistelua.
Mutta mihin hän tytön veisi? Sairaalaan? Poliisille? Kumpikaan ei ollut järin hyvä vaihtoehto. Hänellä itsellään oli lääkkeitä, paljon lääkkeitä, ja hän tiesi fysiologiasta ja anatomiasta yhtä jos toista. Jos ei muuta, hän saisi tytön ainakin hereille, ja sitten tapahtuisi... mitä? Se jäisi sitten nähtäväksi.
Hän päätti kantaa tytön kotiinsa.
(( Hahmoni istuskelee ennen tuota kantamispäätöstä vielä hetken, eli jos haluat herättää oman hahmosi, niin voit tehdä sen. Jos taas haluat pitää hahmosi edelleen tajuttomana, niin hahmoni kantaa hänet kotiinsa, ja herättää/lääkitsee hänet sitten siellä. ))
|
|
|
Post by Themily on Jun 28, 2009 22:41:33 GMT 3
Karen tunsi leijuvansa kuin jonkun tyhjän ja pimeän paikan päällä. Se oli todella outo tunne, jotenkin hyvin epämukava. Hän ei yhtään tienny mitä ulkopuolella tapahtui. Hän ei yhtään tiennyt mitä hänelle oltiin tekemässä tai mitä hänelle oli tehty? Hän oli aivan tiedoton kaikesta tuosta. Mitä se poikakin aikoi tehsä hänelle nyt? Jos tämä tekisi jotain vähänkin epäilyttävää tämä saisi turpaansa ja aivan varmasti.
Jyskyttävä kipu päässä oli ensimmäinen tunne jonka Karen tunsi. Se ei ollut yhtä iso kuin ennemmin oli ollut. Se oli hieman laantunut. Hyvä niin. Muttä tämä... Täällä ei haissut enään ulkoilmalle. Missä hän oli? Minne hänet oli viety? Ensimmäiset kysymykset pulpahtivat tytön mieleen. Hän liikutti pienesti sormiaan, pehmeää, hän makasi joko sohvan tai sängyn päällä. Tyttö raotti silmiänsä ja näki katon päänsä päällä. Hän oli jossain rakennuksessa. Oliko poika raahannut häntä perässään? Miksi ihmeessä? Hän oli ollut ilkeä pojalle, ei pojan olisi tarvinnut auttaa. Missä tämä muuten edes oli.
Karen käänteli päätään hieman nähdäkseen ympärilleen paremmin. Hänen ilmeensä vääntyi tuskaiseen irvistykseen, niin kuin aina välillä hänen ollessa tajuton. Missä poika oli? Hän halusi vastauksia. Mitä hänelle oli tehty? Mitä hänelle oli annettu? Tyttö etsi katseellaan yhtä toistakin asiaa, nimittäin laukkuaan. Hän ei halunnut pojan saavan sitä vaikkei tämä sitä kyllä auki saisikkaan. Hän ei voinut ottaa riskiä paljastumisesta. Tyttö käänsi päätään hieman ja näki ikkunasta pihalle. Siellä oli ihan pimeää. Voi ei, hänen pitäisi mennä, hän ei edes ollut ottanut veriannostaan. Tämä ei ollut hyvä, ei ollenkaan hyvä.
// Sori kun on kestänyt mut olin matkoilla koko viikon. Yhdessä vaiheessa yritin vastata mutta en löytänyt kunnon nettiä eikä se sitten oikein onnannut.//
|
|