|
Post by Lyyrica on May 29, 2009 18:29:46 GMT 3
(( No... toisen vampyyrin mahdollisuus ei ole ihan niin ilmeinen kuin aluksi oletin. Lukutaitoni siis kaipaa hiukan kehittämistä, mutta jatketaan. ))
Saadessaan uuden hirviön tähtäinristikkoon, se karkasikin tytön kimppuun. Poika nielaisi, ja odotti näkevänsä kuinka tyttö päättää päivänsä, mutta tyttö pärjäsi lähitaistelussa paljon paremmin kuin tytön ja vampyyrin välisen kokosuhteen perusteella kykeni ennakoimaan.
Tytöllä oli selvästi kykyä improvisointiin, käyttää nyt aseenaan harjanvartta. Tytön käyttämät luodit, ja hänen tapansa liikkua, viittasi siihen, että tyttö tiesi mitä oli tekemässä, ja ketä vastaan taisteli. Poika seurasi kamppailua kiikaritähtäimen läpi, ja odotti oikeaa hetkeä. Tyttö iski vampyyriä vatsaan ja olento horjahti, ja olennon jalka siirtyi pojan tähtäyslinjalle.
Poika laski kiväärinpiippua puoli astetta, ja ampui uuden kolmen laukauksen hallitun sarjan, kohteenaan vampyyrin nilkka ja polvi. Olkoot tuonpuoleisuudesta palannut hirviö, mutta nivelet sillä oli kuten kuolevaisillakin. Sotilaskiväärillä riittäisi vähän huonompikin osuma, ja vampyyri olisi sen jälkeen rampa. Tytön olisi huomattavasti helpompi kukistaa vampyyri, jos se makaisi maassa kuin jos se olisi seisaallaan.
|
|
|
Post by Themily on May 29, 2009 21:35:01 GMT 3
Vampyyri karjaisi ja kaatui maahan. Luodit olivat osuneet siihen. Karen vilkaisi sivusilmällä kerrostalon suuntaan. Miksi poika auttoi häntä? Tyttö hymähti ja käänsi huomionsa taas vampyyriin. Hänellä ei ollut nyt mitään millä saisi tapettua vampyyrin. Ei hän ainakaan tällä harjanvarrella saisi mukiloitua kuoliaaksi. Kaikki semmoiset haavat parantuisivat. Myös nuo jalassa olevat haavat parantuisivat hetken päästä. Vampyyrin saisi tapettua vain katkaisemalla siltä pään tai lyömällä jonkun sen sydämmen läpi tai ampumalla sen sydämmen läpi. Nyt hyänellä ei ollut mitään noista. Harjanvartta olisi aika vaikea saada menemään tuon sydämmen läpi.
Ainoaksi vaihtoehdoksi Karen laski jäävän pakenemisen. Hän voisi käyttää tilaisuuden hyväksiin ja paeta pois ennen kuin vampyyrin haavat parantuisivat. Ei se tuossa kunnossa pääsisi tytön perään. Hänellä ei kyllä ollut tapana paeta taistelusta, mutta ei hänellä ollut nyt muutakaan vaihtoehtoa, jos ei sitten halunnut itse kuolla.
Karen jätti miettimisen siihen, kääntyi ja juoksi paikalta pois pitäen harjanvartta edelleen siltä varalta jos joku hyökkäisi. Tytön ajatukset karkasivat kerrostaloon, sen katolla olevaan henkilöön. Hän halusi tietää miksi poika oli siellä? Samassa sen enempää ajattelematta tyttö kääntyi kerrostalon suuntaan. Hän katosi varjoihin ja pysytteli piilossa jotttei poika näkisi häntä. Tyttö kiersi kerrostalon luo ja pysähtyi hetkeksi sen luo ennen kuin kiipesi hiiren hiljaa sen katolle. Tyttö näki pojan kauempana. Hiljaa tyttö asteli pojan luo.
'' Kuka olet ja Mitä teet täällä?'' Karen sanoi vakavana. Hän katsoi poikaan ilmeettömänä. Hänen kasvonsa tai silmänsä ei kertonut mitään. Hänen silmänsä olivat kuin tyhjät pohjattomat kuilut.
|
|
|
Post by Lyyrica on May 29, 2009 22:44:57 GMT 3
Poika ei osannut sanoa missä vaiheessa tyttö katosi, mutta katosi kuitenkin. Koska tyttö ei viimeistellytkään vampyyriä, hänen oli itse tehtävä se. Hän tähtäsi suojaan ryömivää vampyyriä yläselkään ja avasi tulen. Luodit murskasivat tiensä vampyyrin kylkiluiden läpi, ja olento lyyhistyi aloilleen. Joku luodeista oli osunut sydämeen.
Nuori metsästäjä hengitti rauhallisesti. Hän panoroi vielä puiston yli, ketään ei näkynyt missään. Asunnoissa syttyi valoja. Joku oli varmasti heräänyt öiseen taisteluun ja ammuskeluun puistossa, ja päättänyt soittaa poliisit. Poika saattoi kuulla sireenien ulvovan. Hänellä ei ollut pienintä aikomustakaan jäädä kiinni.
Hän purki ja pakkasi kiväärinsä. Hän oli ollut tällä katolla ennenkin, se oli yksi hänen öisiä päivystyspaikkojaan. Poika kätki aseen niihin katon rakenteisiin, jotka hän oli sille varannut. Hän palaisi noutamaan kiväärin, kunhan pöly laskeutuu. Hän oli tiivistämässä ja suojaamassa kätköä silloin kun tyttö aloitti kiipeämisensä talon katolle.
Kun tyttö pääsi katolle, poika oli polvillaan poimimassa hylsyjä talteen. Samassa hän kuuli kaksi suoraa kysymystä jostain selkänsä takaa, ja säpsähti, hän kääntyi ympäri. Kuinka ihmeessä... hän räpsytteli silmiään epäuskoisena... Kuinka ihmeessä tyttö oli siinä?! Miten hän ei ollut huomannut?! Kuinka ihmeessä tyttö tiesi hänestä...?
Ellei sitten... Ellei sitten tämä ollut jokin ansa. Hän tunsi kuinka migreenisärky voimistui jokaisen sadasosasekunnin myötä, mitä hänen katseensä viipyi tytössä. Hän tuijotti tytön silmiin, pohjattomiin syvyksiin. Hylsyt ropisivat katolle pojan sormista.
Samassa - tietämättä tarkkaan, mitä oli tekemässä - hän veti pistoolin. Kuului pieni naksahdus, kytkikö poika varmistimen päälle vai pois? Hänen kätensä teki napakan kaaren, ja aseen piippu seisahtui osoittamaan kohti tytön kasvoja. Oliko pojan tarkoitus uhata vai tappaa?
Aikoiko tyttö paeta, puolustua vai katsoa, mitä tapahtuu? Jokaiseen ratkaisuun liittyy riskinsä. Entä jos poika vetääkin liipaisimesta... näin läheltä ammuttua luotia olisi äärimmäisen vaikea väistää.
|
|
|
Post by Themily on May 30, 2009 10:19:21 GMT 3
Karen katsoi poikaan kylmänä. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään pojan osoittaessa häntä pistoolilla. ei hän pelännyt aseita jos poika niin luuli. Tyttö tuijotti poikaa. Hänestä tuntui kuin kaikki olisi hiljentynyt. Mistään ei kuulunut mitään suurempia ääniä? Ainoa jonka hän kuuli oli melkein vain pojan sydämmensyke.
'' Jos aiot ampua se kannattaisi tehdä pian.'' Karen sanoi. Tyttö tuijotti välillä asetta välillä poikaa. Mitä tämä odotti? Jos tämä aikoisi ampua ampuisi sitten. Tyttö hymähti. Hän sai tarpeekseen. Nopealla liikkeellä Karen löi harjanvarrella poikaa kohti ainoana kohteenaan pojan kädessä oleva pistooli. Se osuikin siihen ja pistooli lensi kauemmas ja lähti väluun kattoa pitkin jääden katon reunalle kiikkuun miettien, tippusiko vai eikö? Lopulta se päätti tippua alas.
Karen katsoi nyt poikaa suoraan silmiin jokseenkin tuiman näköisenä. Harjanvarsi osoitti pojan kaulaa kohti. '' Nyt vastaa minulle. Kuka olet ja mitä teet täällä?'' tytön katse oli inhottavan pistävä. '' Seuraatko sinä minua? Sinuna en tekisi niin. '' tyttö jatkoi hetken päästä. '' Ja yksikin virhe liike ja olet vainaa.''
|
|
|
Post by Lyyrica on May 31, 2009 13:16:00 GMT 3
Poika kavahti iskun nopeutta niin, että menetti tasapainonsa ja sortui polviltaan kyljelleen maahan. Hänen kättään koski, vaikka tyttö oli lyönyt vain asetta. Millaistahan jälkeä olisi tullut, jos tyttö olisi tähdännyt ranteeseen ja kyynärvarteen. Tai jos hän itse olisi vain vetänyt liipaisemasta...
Tyttö seisoi siinä, voittaneena taistelun joka ei ollut ennättänyt edes alkaa. Nyt hän penäsi kuka poika oli, ja mikä oli hänen asiansa täällä. Harjanvarsi osoitti pojan kaulaa kiusallisen lähellä, pelkästään se riittä vakuuttamaan, että ei kannattanut tanssia tyhmyyden ja rohkeuden välistä nuoraa enää yhtään pidemmälle.
”Minä... minä pelastin sinun henkesi,” poika sanoi. ”Meidän kai pitäisi olla samalla puolella.” Tyttö ei voinut olla vampyyri, jos olisi niin poika itse olisi jo kuollut. Sitä paitsi tyttö näytti ja tuntui erilaiselta kuin ne kaksi hirviötä puistossa. Mutta kuolevaiseksi tyttö oli epäilyttävän vahva ja nopea. Päänsäryistä viis! Kuinka hän oli edes voinut kuvitella muuta.
(( En ollut eilen kotona, joten pääsin kirjoittamaan siirtoni vasta tänään. ))
|
|
|
Post by Themily on May 31, 2009 16:01:28 GMT 3
Karen katsoi poikaa ärtyneen oloisena. Hän liikautti harjanvartta ja napautti sillä poskelle. Ei mitenkään kauhean lujaa mutta sillei että se sattui kumminkin. '' Et vastannut kysymykseeni!'' Tyttö sanoi vihaisena. '' Ja mistä päättelet niin, että olisin puolellasi? Tiedoksi vain etten ole kenenkään puolella, niin sinun tai vampyyrienkään. '' tyttö sanoi. Hän vilkaisi sivusilmällä puiston suuntaan. Sinne oli alkanut kerääntyä poliisiautoja joiden sireenit huusivat. Ihme kyllä talojen ikkunoihin ei syttynyt valoja, eikä niihin näyttänyt ilmestyvän uteliaita katseita. Kaikki olivat ehkä liian peloissaan, että uskaltaisivat tulla katsomaan. Kaupungissa aika monet tiesivät vampyyrien liikkumisista siellä.
Poliisit huutelivat sitä ja tätä. Osa nuoremmista poliiseista näytti olevan pienessä paniikissa. Ne osoittelivat lampuillaan sinne tänne, kohta ne varmaan huomaisivat heidät. Karen kirosi mielessään. Hänellä ei ollut aikomustakaan jäädä kiinni.
''Tuolla!!!'' Joku poliiseista huusi yhtäkkiä ja osoitti kerrostaloa kohti lampulla. ''Tulkaa alas sieltä ja tänne tai ammumme!'' poliisit huusivat ja osoittivat heitä pyssyillään. Karen katsoi poliisien suuntaan. Mitä idiotteja? Tyttö jäi seisomaan paikalleen, hänellä ei ollut todellakaan mitään aikomusta mennä poliisien luo. Ei todellakaan. Poliisit näyttivät hermoilevan entistä enemmän. Yksi poliiseista ampui varoituslaukauksen.
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 1, 2009 8:46:25 GMT 3
Harjanvarrella napauttaminen oli pojasta hyvin epämiellyttävää, mutta hän ei kokenut olevansa sellaisessa asemassa, että voisi siitä juurikaan valittaa. ”Viholliseni vihollinen on ystäväni, olen kuullut sanottavan,” poika vastasi, ja oli sanomassa jotain todella näsäviisasta kunnes valokeilat heijastivat kattoa.
”Emmekö voisi käydä tätä keskustelua loppuun jossain toisaalla,” poika kysyi ja uskaltautui varovasti laskemaan kätensä harjanvarrelle. ”Tällä menolla me päädymme molemmat putkaan... Lupaan kertoa sinulle kaiken, mitä haluat tietää, mutta teen sen jossain muualla kuin täällä.”
|
|
|
Post by Themily on Jun 1, 2009 13:52:14 GMT 3
Karen katsahti poikaan. '' Turpa kiinni. Miksi muka uskoisin sinua? '' tyttö huudahti ja vetäsisi harjanvarren vapaaksi pojan kädestä ja kohotti sen ilmaan. '' Voisin tappaa sinut tässä ja nyt niin pääsisin sinustakin eroon. '' tyttö sanoi ja oli jo kohottanut harjanvarren ilmaan valmiina lyöntiin. Tytön päätä särki. Hän arveli sen johtuvan siitä ettei ollut ottanut juomaansa pitkään aikaan. Viime kerrasta oli jo useampi tunti. Tyttö puri huomaamattomasti huultaan ja ennen kuin huomasikaan, siitä alkoi vuotaa hieman verta.
Poliisit huusivat jotain sekalaista ja panikoivat harjanvarren noustesssa valmiina lyömään vieressä olevaa hahmoa. Useampi poliiseista aloitti ampumaan katolla olijoita kohti. Karen ei keriinnyt kunnolla vilkaisemaankaan poliisien suuntaan kun harjanvarsi pääsi irti hänen kädestään ja vieri katolta alas.
Veri valui alas Karenin käsivartta pitkin kämmenelle ja tippui siitä alas katolle värjäten sitä punaiseksi. Luoti oli osunut olkapäähän. Ei mitenkään ihan järkyttävän pahasti, mutta kumminkin. Toinen luoti oli raapaissut pienen haavan tytön poskeen. Pieni verivana valui alas poskea pitkin. Karen loi vihaisen, pirullisen, katseen poliisien suuntaan.
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 1, 2009 20:04:57 GMT 3
Poika ei juurikaan ehtinyt miettiä seuraavaa vastaustaan, kun harjanvarsi kohosi surmaniskuun. Hän suojasi päänsä käsivarsillaan, ja valmistautui päättämään päivänsä; oli tämäkin tapa kuolla, tulla tytön surmaamaksi... miekan tai kirveen vielä kestäisi, mutta että harjanvarren! Vampyyrin metsästäjä oli aina odottanut jotain vähän ylevämpää kuolinkamppailultaan. Hänellä oli ainakin selitettävää tuonpuoleisessa, jos nyt sellaista ylipäätään oli.
Samassa jostain alhaalta kuului sarja laukuauksia, antautumiskäskyjen ja sireenien ulvonnan lomassa. Poika oli sen verran katveessa, ettei nähnyt – eikä itsekään näkynyt – alas puistoon tai kerrostalon pihalle. Viranomaisilla ei voinut olla tarkkaa kuvaa siitä, mitä katolla tapahtui.
Sitten tyttöön osui. Harjanvarsi putosi hänen käsistään. Veri vuosi käsivarrelle, iskun voimasta osa siitä roiskui pojan päälle. Tavanomaisessa skenaariossa hän olisi syöksynyt tyttöä päin, kaatanut tämän suojaan tulitukselta, mutta... tämä ei ollutkaan tavallinen tilanne eikä tyttö ollut tavallinen tyttö. Kuka tahansa kuolevainen olisi kaatunut katolle, parkunut tuskasta, joka murjotusta olkapäästä säteili hermostoon. Luodit murskaavat luita. Tässä tytössä oli jotain todella erikoista.
Tytön katse poliisien suuntaan ei luvannut mitään hyvää, mutta hän ei ollut varma kummalle, tytölle vai viranomaisille. Alhaalta kaikuvista äänistä ja kattoa kurkoittelevista valonheittimistä päätellen, paikanpäälle oli kutsuttu useita yksiköitä: miehiä aseinaan pistooleja, automaattihaulikoita, konetuliaseita ja kivääreitä ja ylivoima. Tyttö ei voinut mitenkään pärjätä sellaista vihollista vastaan, ei täältä käsin eikä tänään, eikä ainakaan näillä varusteilla. Ei vain voinut, tai niin poika itsekseen laski. Mutta tytön huomio oli hetkeksi käännetty poliisiehin, se oli hänen kannaltaan hyvä. Poika käytti tilaisuuden hyväkseen, ja siirtyi katon reunuksen tarjoamaan suojaan. Ei kannata taistella taistelua, jota ei voinut voittaa. Äsken hän oli ollut maassa, nyt hän oli kyyryssä ja toisaalla varjossa. Ehkä olisi vain parempi livahtaa paikalta, hän tiesi kyllä miten ja minne, ja jättää poliisi ja tyttö huolehtimaan toisistaan.
Mutta ei hän saattaisi tyttöä jättää. Tyttö oli kuitenkin taistellut kahta vampyyriä vastaan, ja selvinnyt hengissä, ja se oli harvinaista se. Harvinaisempaa kuin vampyyrit, jotka sentään olivat todella harvinaisia. Poika vislasi tytölle, ja viittoi häntä seuraamaan. Heidän oli häivyttävä täältä.
|
|
|
Post by Themily on Jun 1, 2009 20:25:09 GMT 3
Karen tuijotti poliiseihin purren huultaan. Häntä ärsytti, hänen teki niin mieli antaa poliiseille selkään, mutta ei hän hullu ollut. Näillä oli suuri ylivoima, ei hän voisi pärjätä millään. Tyttö käänsi katseensa poikaan, joka vislasi hänelle. Missä välissä tuokin oli keriinnyt häipyä tuonne? Tyttö kirosi. Hän oli unohtanut pojan ja päästänyt tämän pakenemaan kauas.
'' Luuletko että aion seurata sinua? Älä unta näe. '' Karen sanoi vihaisena. '' Osaan häipyä täältä ihan itsekkin, enkä kaipaa apuasi'' Tyttö kääntyi pois päin poliiseista juoksi kauemmas katon reunalle ja hyppäsi kevyesti toisen lähellä olevan talon katolle. Se oli hieman matalemmalla kuin kerrostalo, eikä sinne ollut etäisyyttä kuin joku vähä päälle metri.
Karenin hiuksista näkyi vain pieni vilahdus tämän hypätessä alas toiselta katolta. Tyttö jatkoi matkaansa maasta käsin ja juoksi pois kaupungista ja suuntasi tuttua kukkulaa kohti.
Ovi pamahti Karenin takana kiinni. Hän käveli keittiön vesihanan luo ja otti kaapista lasin ja laittoi sen täyteen vettä ja otti sitten yhden tabletin ja pudotti sen sinne kaataen juoman lopuksi kurkkuunsa. Tyttö nojasi seinaan hengittäen hieman raskaasti juoksun jälkeen vajoten istualleen.
//http://media.photobucket.com/image/anime%20girl%20with%20sword/Love2hateXO/Anime%20girls/1_Tulu.jpg?o=394 <--- Toi Karen on ton näköinen jos kiinnostaa. Teen sille tiedot tässä jossain välissä kun ehdin. Älä välitä siitä nimestä siin alla. Löysin vaan tommosen Karenin näköisen kuvan, ei sillä kumminkaan tommosta naamaria ole//
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 2, 2009 22:43:52 GMT 3
Samassa tyttö katosi katolta ilman, että poika voi asialle yhtään mitään. Tyttö oli selvästikin hyvin rohkea, hypätä nyt kerrostalon katolta toiselle. Pojan rohkeus ei ikinä riittäisi moiseen. Poliisien huomio ja valonheittimet seurasivat tyttöä loikan ajan, mutta samassa tyttö oli heidän tavoittamattomissaan. Osa viranomaisista nousi autoihin, ja aloitti epäonnistumiseen tuomitun takaa-ajon.
Lainvalvojien huomio siirtyi olennaisimmilta osiltaan kerrostalosta muualle. Yksikkö jäi talon edustalle odottamaan, jotta rikostutkinta pääsisi paikalle. Pojalla oli siis hyvin aikaa kerätä hylsyt uudelleen, ja penkoa kivääri piilosta. Hän pakkasi sen, ja laskeutui palotikkaita pitkin kujalle.
Hän palasi kotiinsa epätavallisen mutkittelevaa reittiä. Poliisiautojen sireenit vaipuivat, ja poika unohti viranomaiset. Kotiinsa hän palasi yömetron kautta. Hänen vaununsa oli autio. Kivääri oli osiin pakattuna kantolaukussa, joka ei herättänyt huomiota. Veri taas ei juurikaan värjännyt mustia vaatteita.
Kotiin päästyään poika riisui aseensa, pommivyönsä ja peseytyi. Sitten hän otti veritahroista näytteen analyysiä varten, ja säilöi näyteliuskan sopivaan astiaan. Yö oli ollut uuvuttava. Vaikka poika vihasi nukkumista, tällä hetkellä hän kaipasi unta enemmän kuin mitään. Unista viis.
(( Kiitos kuvasta. Täytynee myöntää, että minulla ei ole kuvistusta omasta hahmostani, joten olet sen suhteen epämääräisten kuvailujeni varassa. Voin toki jonkin siirron yhteyteen yrittää laatia joko kattavamman selostuksen hahmoni ulkonäöstä tai sitten penkoa nettiä, josko löytäisin jonkin mielikuvaani sopivan kuvan, ja linkittää sen tänne. ))
|
|
|
Post by Themily on Jun 3, 2009 13:06:05 GMT 3
Karen painoi kättään otsallaan. Päänsärky tuntui haihtuvan hiljalleen. Tyttö laski kätensä koskettaen olkapäätään varovasti. Luoti ei ollut onneksi jäänyt haavaan, se parantuisi pian. Hyvä puoli tässä vampyyrinä olemisessa oli se, että haavat parantuivat nopeammin. Tyttö huokaisi sulkien silmänsä ja nukahtaen siihen istualleen.
Aurinko paistoi keittiön ikkunasta sisälle. Ensin se valaisi vain hieman huonetta, mutta sitten aika lailla koko huoneen. Se löysi tiensä Karenin luo ja valo häikäisi tämän silmiä. Tyttö aukaisi silmänsä hiljaa. Hän katseli ympärillensä hetken ajan ennen kuin nousi ylös. Hän oli melkein yltäpäällä veressä. Hän ei ollut eilen jaksanut vaihtaa vaatteitaan. Tyttö otti aamullisen tablettinsa ja suuntasi yläkerran vaatekaapillensa. Hän vaihtoi puhtaat vaatteet päällensä. Hän pisti vähän pitempi hihaisen paidan päälleen.
Karen kävi heittämässä veriset vaattensa pesuun ja meni keittiöön. Hän laittoi varmuuden vuoksi siteen olkapäähänsä. Varoiden vuoksi jos sattuisi törmäämään siihen eiliseen poikaan ja tämä alkaisi udella jotain haavasta. Tyttö puraisi huultaan kävellen olohuoneen komerolle. Hän aukaisi sen ja katseli aseidensa paljoutta. Hän otti varmuuden vuoksi kaksi pistoolia mukaan ja tunki ne takkinsa alle piiloon. Sitten hän otti yhden tikareista hyllyltä ja tunki sen laukkuunsa. Muuta hän ei ainakaan tällä kertaa tarvinnut.
Karen käveli kukkulalta alas ja suuntasi keskustaan. Hän käveli katua pitkin poiketen syrjäisimmälle kadulle mikä koko kaupungissa varmaan oli. Hän meni yhteen pieneen liikkeeseen, josta hän sai niitä erikoisluoteja. Hän oli eilen unohtanut hakea ne, eikä halunnut tänään toistaa samaa virhetta. Luodit olivat valmistettu erityisesti häntä varten. Hänen serkkunsa valmisti niitä.
Luotien hakemisen jälkeen Karen kävi ostamassa vesipullon ja tunki sen laukkuunsa ja meni puistoon. Hän istui puiston penkille ja kaivoi laukustaan piirustuslehtiönsä ja kynän ja alkoi hahmoitella lehtiölle jotain.
// Sori. Vähän sekavaa ja pomppivaa, mutta yritä saada jotain selvää//
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 5, 2009 17:27:49 GMT 3
Poika nukkui syvää ja unetonta untaan aina puoleenpäivään saakka. Voimakas annos lääkkeitä piti unet poissa viimeyön. Jokapaikkaa kolotti. Viimeyönä ruumiiseen latautunut stressi oli lukittunut lihaksiin, eikä hän ollut varma, miten siitä pääsisi eroon. Siispä hän päätti ottaa relaksantin ja tulehduskipulääkkeen, ne auttoivat useimmissa tapauksissa tällaisia aamuja.
Viimeyö oli ollut melkoinen koettelemus. Hän oli todella tuhonnut vampyyrin, vieläpä elämänsä ensimmäisen. Vampyyrit olivat hyvin harvinaisia, suurimmissa osissa tapauksissa pelkkiä harhaisen mielen todellisuuspakoisia tuotoksia, joita ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Vampyyrinmetsästäjä saattoi jahdata loisia koko elämänsä kohtaamatta sellaista kertaakaan! Ja jos ne taas olivat niin harvinaisia, ne olivat varmasti myös aika harmittomia. Joten miksi niitä sitten piti metsästää? Siinä se oli, vampyyrinmetsästäjän paradoksi. Paradoksilla oli kaksi vaikutusta: se joko sai luopumaan urasta (hyvä vaihtoehto) tai sitten se syöksi metsästäjän paranoidiin psykoosiin, joka päättyi vankilaan, mielisairaalaan, sähkötuoliin tai muuten vain ennenaikaiseen hautaan (huono vaihtoehto). Tästä voidaan päätellä se, että suurinosa vampyyrinmetsästäjistä ei ollut henkisesti kovinkaan vakaata väkeä.
Nuoresta iästään huolimatta poika oli seisonut niin monta kertaa hulluuden porttien kummallakin puolella, että hän ei enää vähästä hätkähtänyt. Hän ei siis juurikaan pohtinut eräissä vanhoissa kirjoissa metsästäjän paradoksia, hän vain metsästi. Hänellä oli siihen motiivi, joka oikeutti touhun. Harhoista, äänistä ja oudosta migreenistään huolimatta poika piti mielenterveyttään tasapainoisena, joskin vähän epätavallisena kokonaisuutena. Hän vilkaisi pöydällä olevia lääkepurkkeja ja nappasi niistä sen, joka sisälsi neuroleptejä. Hänellä oli hyvä ja pitkämielinen lääkäri. Kuinkahan kauan menisi, ennen kuin lääkäri passittaisi hänet suljetulle osastolle loppuiäksi. Sitä ei sopinut miettiä.
Poika otti lääkeannoksen, joka varmisti, etteivät äänet häiritsisi vähään aikaan. Hänellä nimittäin oli töitä tehtävänä, töitä, jotka vaativat keskittymistä.
Ulos lähtiessään poika suuntasi erään ystävänsä luo, ystävänsä, joka oli varsin lahjakas kemiassa ja analytiikassa – ainakin silloin kun ei ollut aineissa. Pojalla oli mukana näyte tytön verta. Kenties hänen ystävänsä osaisi sanoa siitä jotain.
(( Pohdin sellaista, että voikohan hahmosi vampyyristatuksen saada selville veren perusteella? Se kuulostaisi nimittäin ihan järkevältä. Toisekseen tuli mieleen, että mihin suuntaan haluat, että peliä kehitetään? Jos haluat uuden interaktion, niin voin tuoda hahmoni puistoon... kyseessä on kuitenkin varmaan eri puisto, kuin se, missä se yhteenotto niiden vampyyrien kanssa tapahtui. ))
|
|
|
Post by Themily on Jun 5, 2009 20:50:33 GMT 3
// Tuota ajattelin että se saisi sen vampyyri jutun selville sillai, et toi josssain vaiheessa roolia, illalla, meinais vahingossa purra sitä kun se sais jonku kohtauksen tai olis unohtanut ottaa sen tabletin. Mutta kyllä sen veri on hieman sakeampaa ja tummempaa, mutta eisiitä pysty kunnolla päätteleen että se on vampyyri. Joillakin voi jonkun muunkin syyn takia olla.//
Karen istui puiston penkillä. Hän vilkuili pientä lampea penkin lähettyvillä ja siinä uiskentelevia sorsia ja muita lintuja. Hän yritti piirtää niistä kuvaa, mutta uppoutui aina niin ajatuksiinsa, että piirrustuksesta tuli aina jotain muuta. Hän ajatteli viime yötä, sen tapahtumia ja aina hän onnistui piirtämään jotain viime yöhön liittyvää. Hän jopa onnistui kerran piirtämään sen pojan, ei nyt mitenkään erityisen hyvin. Kuva oli aika pimeä, eikä siinä näkynyt kuin vähän pojan piirteitä, mutta kyllä se oli ihan tunnistettava.
Karen huokaisi. Ei piirtelystä tullut nyt mitään. Tyttö sulki lehtiön ja tunki sen laukkuunsa. Hän laittoi kynän koteloonsa laukun etutaskuun.
Samassa Karen kuin jähmettyi paikalleen. Hän katseli ympärilleen puistossa. Mikä tämä tuttu haju oli? Mistä se tuli? Minne se oli menossa? Tyttö haki katseellaan erästä henkilöä. Sen oli pakko olla hän, aivan pakko.
//Minulle on aivan sama otetaanko uus kohtaaminen. Vampyyri mettästys hommat ainakin jää varmaan illemmalle//
|
|
|
Post by Lyyrica on Jun 5, 2009 22:53:12 GMT 3
Päivä oli lämmin, joten poika oli jättänyt takkinsa kotiin. Lähtiessään kemiassa harrastuneen ystävänsä luota, hän suuntasi kaupungin ihmisvirtaan. Elektroniikkaliikkeen näyteikkunalle hän jäi katsomaan uutiset, hänellä itsellään ei nimittäin ollut televisiota. Pääuutislähetys käsitteli salaperäistä ammuskelutapausta, joka oli sattunut eräässä kaupungin puistoista. Uutisjuontajan taustalla näkyi arkistokuvaa rikospaikasta, eräästä puistosta ja sitä ympäröivistä rakennuksista. Siellä täällä oli verta, luodinreikiä ja ihmismuotoinen palojälki. Kuvaan osui keltaiset nauhat, poliisi oli eristänyt alueen.
Poika hymähti ja jatkoi matkaa. Hän pysähtyi läheiseen kuppilaan, ja tilasi lasillisen kylmää vettä. Sen jälkeen terveysteetä, ja sen jälkeen taas kylmää vettä. Hän salakuunteli ihmisten pöytäkeskusteluja, tapahtuman uskottiin liittyvän tavalla tai toisella kaupungin huumejengien välienselvittelyyn tai markkinariitoihin. Selitys oli maallikon korviin ihan johdonmukainen.
Jossain vaiheessa pojan matkapuhelin hälyytti viestistä, se oli peräisin siltä analyytikolta. Kokeet eivät olleet paljastaneet verestä mitään epätavallista. Veri ainoastaan sakeampaa ja tummempaa, tytöllä saattoi olla jokin verisairaus tai sitten vain hyvin paksua laskimoverta. Poika kohautti asialle olkiaan, ja poisti viestin. Kemisti sai tehdä näytteellä mitä halusi, hän toimittaisi maksun käteisenä vaikka huomenissa.
Poika oli suunnitellut kulkevansa kotiin metrolla. Huoltotöiden vuoksi metro olikin poissa käytöstä tämän päivän, joten hän päätti kävellä. Ja mikäpä siinä, sillä ilma oli hyvä. Hän päätti kulkea puiston kautta, joska vaikka viettäisi siellä vähän aikaa. Jos poika olisi ollut yhtään tarkkaavaisempi, hän olisi todennäköisesti huomannut piirtämiseen keskittyneen hahmon lammen rannalla.
(( Tuo puremisidea on ihan hyvä. Katsotaan, mitä tapahtuu. ))
|
|