Kylmä tuuli puhalsi talon ikkunasta sisälle ja heilutti ikkunassa olevia verhoja vinhasti. Jokin ja oikeastaan joku liikahti sängystä purren huultaan kietoen peiton paremmin ympärillensä. Kuka nyt oli jättänyt ikkunan auki? Oliko hän unohtanut sen auki illalla? Peitto vetäistiin sivuun ja sängyssä maannut hahmo nousi istualleen ja siitä seisoon venytellen hieman. Sitten se käveli ikkunalle ja paiskasi sen kiinni ja lukitsi sen. Hahmo palasi takaisin sängyn luo ja otti sängyn vieressä olevasta kaapista joitain vaatteita pukien ne päälleen ja häipyen alakertaan. Silmiään hieroen väsyneenä henkilö käveli keittiöön ja laittoi vettä kiehuun ja tunki muutaman leivän paahtimeen. Hetken päästä hahmo istui jo pöydässä leivät valmiina edessään ja kuumaa vettä mukissaan. Hän kaivoi taskustaan pienen tabletin ja tiputti sen kuumaan veteen. Se poreili hetken rauhoittuen sitten ja muuttuen punaiseksi. Höyry nousi kupista korkealle.
Hahmo tarttui kannuun jossa oli kylmää vettä ja kaatoi hieman sitä seokseensa ja laski kannun sitten pöydälle. Kauaa hahmolla ei kestänyt aamupalan kanssa ja kohta tämä oli häipynytkin pihalle viileään kevät aamuun. Hahmo, Karen, nosti katseensa taivaalle lähtien käveleen polkua pitkin alas kukkulalta.
//Vähän tönkkö aloitus mut yritä saada jotain irti//
Poika näki aina saman unen, siksi hän vihasi nukkumista. Lääkkeet auttoivat, tiettyyn rajaan saakka. Viimeiset kaksi vuorokautta olivat kuluneet univelan tasaamiseen, ja aineenvaihdunnan puhdistamiseen kemikaaleista. Äänet kallon sisällä olivat jälkeen vaimentuneet, näyt hämärtyneet ja vetäytyneet todellisuuden kulissien taakse palatakseen taas uudestaan.
Neuroleptit, relaksantit, anksiolyytit ja analgeetit lepäsivät yöpöydällä kukin omassa purkissaan. Tänään hän ei tarvitsisi niitä, mielenmaiseman väri lupasi hänelle niin. Hän nousi lattialta, lattialla makaaminen teki hyvää selälle. Hän katsoi peiliin, mutta ei tunnistanut sitä, joka katsoi takaisin; ihan niin kuin siinä unessa, jonka hän aina näki.
Vaatekaappiin oli kätketty kaksi rynnäkkökivääriä, naulakon taakse haulikko, sukkalokeroon konepistoolit, yöpöydän laatikossa oli täysautomaatti pistoolit. Lattialankun alta löytyi tonnien edestä räjähteitä, sekä valuuttaa, valuuttaa löytyi myös tililtä. Tilien, sijoitusten ja velkakirjojensa tilannetta poika päivysti tietokoneeltaan. Suhteutettuna siihen askeesiin, jonka keskellä hän eli, hän oli varsin vauras. Syntyminen oikeaan sukuun takasi paljon, sekä pieni tuuri.
Hän varmisti kotinsa lukitukset, että kaikki mikä piti kätkeä oli kätköissä, että kamerat olivat paikoillaan, että avaimet olivat matkassa. Ja tärkein meinasi unohtua, migreenilääkkeet, niitä tarvittiin aina kun ne puuttuivat. Aseen hän jättäisi kotiin, sitä ei tähän vuorokaudenaikaan tarvittaisi – hänen tietojensa mukaan loiset saalistivat ja liikkuivat vain öisin, mikään ei karkota niitä varmemmin kuin auringonvalo.
Rappukäytävä johdatti hänet kirpeään kevät aamuun. Tästä tulisi varmasti hyvä päivä.
(( Kas näin. Tällainen minulla.. Mikä muuten on pelimme tapahtumamiljöö? Kaupunki, maaseutu? Itselläni oli mielessäni jokin hyvin geneerinen kaupunki. ))
//Tapahtumapaikaksi ajattelin jonkinlaista kaupunkia. Tuo mun hahmoni asuu vaan vähän syrjemmällä sieltä//
Karen katseli taivaalle vähän väliä kävellessään. Hän toivoi ettei alkaisi sataan, sillä taivaalle oli kerääntynyt muutamia synkkiä pilviä. Hän inhosi sadetta yli kaiken. Kevät aurinko häikäisi silmiä inhottavasti. Vaikka tyttö oli vampyyri, hän pystyi kulkemaan päivälläkin pihalla. Se oli jotenkin outoa. Vampyyrithän eivät oikein kestä päivänvaloa, mutta hän kesti. Karen hymähti ja laski katseensa maahan saapuessaan kaupunkiin. Kaduilla oli jo paljon touhua tähänkin aikaan. Ihmisiä kulki sinne tänne juosten tai kävellen. Torikauppiaat kokosivat kojujaan ja järjestelivät tavaroitaan pöydille. Jostain kahvilasta tunkeutui tuoreen pullan ja kahvin tuoksu ja iloinen puheensorina kuului sieltä täältä.
Karen nuuhkaisi ilmaa ja katseli ympärillensä. Hnä ei niin tykännyt tästä ihmispaljoudesta. Hän tykkäsi olla paljon yksin ja rauhassa, siksi hän asuikin vähän kauempana kaupungista. Hän ei kestäisi asua jossain keskustassa. Tyttö puristi päätään kadottaen epämiellyttävät ajatukset. Hän oli tullut tekemään tänne jotain, mutta oli unohtanut mitä. Pitikö hänen ostaa jotain vai mitä? Hän ei muistanut.
//Sori, en saa kauheen pitkiä. Joskus voi tulla enemmänkin, mutta alussa on vähän tämmöistä//
(( Kaupunki käy oikein hyvin. Siirtojen pituus tai lyhyys ei ole minulle ongelma. ))
Ihmistulvan vaikutus poikaan oli kaksiteräinen: toisaalta se ahdisti häntä suunnattomasti, niinkin paljon että jopa lääkäri oli huomannut sen, toisaalta se taas loi aurinkoon, vaatetuksiin ja kotiin verrattavaa turvallisuuden tunnetta. Metsästäjän kokemukset ja tiedot yliluonnollisista vaaroista olivat epävarmat, luulojen ja pelkojen sävyttämät. Yliluonnollisen pelko oli tuntemattoman pelkoa. Väenpaljous antoi hänelle mahdollisuuden sulautua osaksi jotain paljon itseään suurempaa massaa, se tarjosi eräänlaisen kasvottomuuden ja näkymättömyyden. Tänään turvallisuus voitti ahdistuksen, jonain toisena päivänä ahdistus olisi ajanut hänet hyppäämään kerrostalonsa katolta alas. Mutta ei tänään, tänään oli hyvä päivä.
Hän suuntasi ravintolaan ja osti aamiaisen, salaattia, tofua ja soijaa. Poika oli ruokavalionsa puolesta liki neuroottinen terveysintoilija, ja siksi oli muutama asia joita hän ei voinut sietää: lihansyönti, kahvi, tupakka ja alkoholi. Lihansyönti siksi, että se teki hänestä liian samanlaisen loisten kanssa, jotka hän halusi tuhota. Kahvi, tupakka ja alkoholi taas muuttuivat kahleeksi. Hän oli jo lääkkeidensä ja harhojensa vanki, ylimääräisiä kahleita ei siis tarvita. Mutta onneksi tämä oli hyvä päivä myös aamiaisen osalta.
Lehtikioskilta poika osti sanomalehden, ja tekstiin uppoutuen lähti kävelemään keskustan katuja. Tarkoituksena oli suunnata puistoon tai johonkin, sillä ei juuri nyt ollut väliä, koska tämä oli niin hyvä päivä.
(( Hahmoni lukee lehteä melkoisella kiintymyksellä, eikä juuri noteeraa ympäristön tapahtumia. Jos siis haluat autohitata esim. yhteentörmäyksen tai jotain, mikä kiinnittää hahmoni huomion, niin ole hyvä. ))
Karen kohautti olkapäitään jotenkin hölmistyneenä. Kuinka hän oli voinut unohtaa mitä hän tänne oli tullut tekeen? No kait se joskus sitten tuli taas mieleen, hänen täytyisi vain odottaa. Hänhän voisi mennä vaikka puistoon istuskeleen, koska hänellä ei oiken ollut muutakaan tekemistä eikä viitsinyt vielä palata kotiin. Puistossa olisi sitä paitsi rauhallisempaa kuin täällä. Hän kestäisi olla siellä tovin.
Karen suuntasi puistoa kohti ja katseli välillä taivaalle ja välillä maahan. Hän pysähtyi yhden kaupan eteen ja katseli hetken kauppaa ennen kuin meni sisälle. Hän etsi vesipulloa. Kohta hän löysikin hyllyn jossa oli mehuja, limsapulloja ja vesipulloja sekä muuta. Hän nappasi sen vesipullon, jonka pullo oli tumma ja suuntasi sitten kassoille. Hän maksoi pullon ja häipyi sitten pihalle. Hän otti taskustaan tumman pussukan jossa oli pieniä tabletteja ja otti yhden tabletin. Hän oli juuri aukaisemassa pulloa kun tunsi jonkun törmäävän häneen ja pullo sekä tabletti tippui tytön käsistä maahan tytön horjahtaessa ja kaatuessa maahan istualleen. Karen nosti katseensa poikaan joka oli törmännyt häneen. '' Katsoisit vähän eteesi'' tyttö ärähti viskaisten pojan huomaamatta likaantuneen tabletin piiloon jonkun kojun alle.
//Sori, vähän tönkköö vielkin. Mun tekstissa voi olla sitten aika paljonkin kirjoitusvirheita ja välimerkkejä puuttuu, mutta niistä ei tartte välittää. Muuten älä sitten välitä jos mä joskus kirjotan vähän sillei autohitti tyyppisesti vaikken tarkoita niin. Esimerkiksi voin kirjoittaa joskus vaikka etta Karen lyö sitä sun hahmoa, joka joidenkin mielestä pitäisi kirjoittaa yrittää lyödä. En jaksa kirjoitella yleensä niin vaan laitan vaan lyhyemmin, mutta voit kyllä laittaa silti että hahmos esimerkiksi väistää sen. //
Poika luki parasta aikaa taloussivuja, miten valuuttojen arvot muuttuivat suhteessa toisiinsa ja suhteessa kultaan. Taloussivuilta hän hyppäsi kulttuurisivuille, ja juuri silloin törmäys tapahtui. Hän kompuroi ja oli kaatua, pullosta läikkyi vettä hänen lehdelleen, käsilleen ja takilleen. Tyttö johon hän oli törmännyt vaikutti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä, hänelle ärähdettiin jotain.
Poika mumisi jotain anteeksipyynnön tapaista, ja oli jatkamaisillaan kiireesti matkaa. Mutta sitten hän aisti päässään jotain, joku nauroi hänelle hänen päänsä sisällä. Näkökentän raja alkoi hämärtyä ja sumentua, hän tunsi kuinka syke ja verenpaine nousivat sykäys sykäykseltä. Kallonympärillä oli parasta aikaa käynnistymässä verisuonten supistuminen, ja kohta päänsärkykipu iskisi tajuntaan kuten moukari peilijäähän.
Lehti taiteltiin kainaloon, ja poika kaivoi taskustaan pienen lääkepakkauksen. Hän puristi foliolevystä läpi yhden tabletin kämmenelleen, ja kumosi sen suuhun ja kielenalle liukenemaan. Kipu alkoi hellittää ennen kuin edes kunnolla alkoikaan, ja poika huokaisi helpotuksesta, tämä oli edelleen hyvä päivä. Vai oliko sittenkään.
Hän tiesi ainoastaan kolme ilmiötä, jotka altistivat hänet migreenikohtaukselle. Ensimmäinen oli syksyn ensimmäiset pakkaset, toinen oli kofeiini ja kolmas oli täysikuu. Vuodenajan puolesta oli kevät, kofeiinia hän ei suostunut nauttimaan ja kestäisi ainakin kaksi viikkoa ennen kuin kuu olisi taas täysi. Sitten oli vielä se neljäs ilmiö, mutta se ei voinut pitää paikkaansa. Ei juuri tänään, eikä varsinkaan päiväsaikaan auringon paisteen alla! Se oli yksinkertaisesta mahdotonta.
Siispä ainoa looginen vaihtoehto oli se, että migreenitauti oli pahentunut. Täytyi siis varata aika lääkärille. Poika kaivoi esiin matkapuhelimen, ja sai ajatuksen. Puhelimessa oli kamera, se ei ollut mikään hyvä kamera, mutta sai nyt kelvata. Vampyyristä ei voinut hänen tietojensa mukaan saada kunnollista valokuvaa, kuva oli aina sumea ja epäselvä. Tytön kuvaaminen olisi yksi tapa saada varmistus asiaan.
Hänen oli kokeiltava sitä, muuten asia vainoaisi häntä lopun elämän, lääkäri sai nyt odottaa. Poika kääntyi ja hihkaisi tytölle: ”Anteeksi, saisinko häiritä?”
(( Kirjoitustyylisi on ihan ok, eikä minua haittaa jos kirjoitat 'autohittaavasti', kiitos että kerroit asiasta etukäteen, niin osaan ottaa asian huomioon. ))
Karen katsoi poikaan ihmeissään. Tämä ei edes auttanut häntä mitenkään. Oli vain häipymässä paikalta pois. Tyttö murahti puraisten vihaisena huultaan. Hänen pitäisi pitää itsensä tyynenä eikä alkaa räyhäämään kuten tytöllä yleensä oli tapana. Se sai kaikki aina vihaamaan häntä. Tyttö puristi kätensä lujasti nyrkkiin ja nousi maasta. Hän väänsi vesipullon kiinni, ei se ollut kyllä ollut suuresti aukikaan mutta kumminkin.
Karen haravoi katseellaan hetken maata ja varmisti että tabletti oli tiessään. Jos poika näkisi sen ja nostaisi sen, hän saisi selville mikä se oli ja tämä tiesi että hän olisi pudottanut sen. Tyttö ei välittänyt vaikka joku myöhemmin löytäisi sen. Sitä ei voisi jäljittää häneen. Tyttö hymähti ja tunki vesipullon pieneen laukkuun, joka hänellä oli mukana. Hän oli juuri lähtemässä paikalta pois kun häneen törmännyt poika hihkaisi hänelle jotain.
Karenin olisi tehnyt mieli tiuskaista pojalle jotain mutta rauhoitti itsensä. '' Miksi?'' Tyttö katsoi pojan kädessä olevaa puhelinta. Mitä tämä sillä? Halusiko tämä ottaa hänestä kuvan vai mitä? No ei se tyttöä pahemmin haitannut vaikka poika häntä alkaisi kuvaamaan. Ei siitä saisi selville että hän olisi vampyyri. Hän ei ollut kuin muut vampyyrit, hän oli erilainen eikä hänen kuvansa ollut sumea ja epäselvä.
”Minä...” tytön katsominen aiheutti läpilyöntikipua ohimoissa, migreenilääkkeestä huolimatta. ”Minä tulin... pyytämään anteeksi... olin hyvin kiireinen ja huolimaton. En kai loukannut teitä?” Poika sulkee silmänsä toviksi, ja hengitti syvään, josko kipu hellittäisi. Ei hellittänyt, hän vei toisen kätensä ohimolleen, ja samassa pudotti lehtensä kainalostaan.
Refleksi oli luonnollinen, mutta epätavallisen kömpelö: Poika kyykistyi keräämään uutiset kadulta, sillä vielä olennaisin oli lukematta. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, ivalliset äänet hänen päässään sanoivat. Totuus osoittaa itseään, totuus on yksityiskohdissa. Ja tämäkin vielä, poika ajatteli. Äänet.
Hän käänsi päätään, ja katse lukittui erääseen tiettyyn kojuun, kojun alla olevaan pimeyteen. Totuus on yksityiskohdissa, mitä hänen alitajuntansa tällä kertaa halusi sanoa? Mitä hänen siellä muka pitäisi nähdä. Ei mitään - sehän oli vain koju!
Poika karisti mahdottomuudet mielestään, ja nousi takaisin pystyyn. Hän puisteli tomua sanomalehtipaperilta, ja kiersi sen rullalle. Matkapuhelin oli sattumalta päätynyt takaisin taskuun, hän oli oikeastaan ehtinyt jo unohtaa valokuvaamisasian. ”Eli todellakin... pyydän anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut... loukata teitä tai olla töykeä. Olin vain... huolimaton ja hajamielinen,” nyt se oli sanottu.
Karen katsoi poikaa hetken mietteliäänä. Hän ei sen kummemmin ottanut kuuleviin korviinsa pojan puheita. Tämän lopetettua puhumisensa tyttö käveli pojan ohitse sanomatta mitään ja lähti jatkaan matkaansa puiston suuntaan. Tytöllä oli kamala päänsärky. Se kertoi hänelle että hän oli unohtanut ottaa sen. Tytöstä tuntui että hänen päänsä räjähtäisi kohta. Tyttö nopeensi askeleitaan ja saapui pian puistoon. Hän istahti yhdelle puiston penkeistä, kaivoi mustasta pussukasta tabletin, aukaisi vesipullon ja pudotti tabletin sinne. Hän odotti hetken ennen kuin joi litkunsa. Ah, se teki hyvää, ja päänsärkykin loppui heti.
Karen ei tiennyt mitä tapahtuisi jos hän joskus jättäisi tabletit ottamatta kauaksikin aikaa. Tytön ei edes tehnyt mieli tietää. Häntä kuvotti. Jos hänestä vaikka tulisi samanlainen kuin muista vampyyreistä. Ei, sitä hän ei todellakaan halunnut. Tämä oli jo tarpeeksi, että hän joutui juomaan tämmöistä litkua, saati sitten joisi oikeaa verta. Tyttö irvisti ja puristi kuvottavat ajatukset pois.
Tyttö meni menojaan, ja poika jäi kadulle seisomaan. Liian myöhään hän tajusi, että tilaisuus valokuvakokeeseen oli karannut tytön mukana, ja hän kirosi mielessään. Mutta kiroaminen kertoi jostain, se kertoi siitä, että migreeni oli hellittänyt, ja maailma kirkastunut. Se tosin saattoi johtua vain siitä, että hänen nauttimansa triptaani oli alkanut vaikuttaa. Joskin merkillepantavaa oli myös se, että hermoja hiertävän jomotuksen vaimeneminen oli suorassa yhteydessä siihen nopeuteen jolla tyttö hänestä etääntyi, ja välimatkaan joka heidät nyt erotti. Korrelaatio siis löytyi, mutta löytyikö kausaliteetti?
Poika tuijotti kojua. Mikä tuossa muka oli niin ihmeellistä? Se oli vain yksi perhanan koju, hän käveli sen luokse. Totuus osoittaa itseään, totuus on yksityiskohdissa, mitä häneltä oli jäänyt huomatta? Lopulta poika päätti vain antaa olla.
Rullalle taiteltu lehti putosi kadunvarsiroskikseen. Päivä oli pilalla, joku nauraa räkätti hänelle hänen päänsä sisällä, ja ihmiset alkoivat näyttää pelikuviltaan. Tämä muistutti liikaa sitä unta, jonka hän aina näki. Kotona hän vetäisi verhot ikkunaan, sulkeutuisi pimeyteen, heittäytyisi lääkeaineiden kemialliseen höyhenpatjaan ja unohtaisi kaiken.
(( Pääsin töistä myöhään, joten siksi oman vuoron kirjoittaminen venyi puolenyön jälkeen, toivottavasti ei haitannut.))
(( Sopiiko jos omalla siirrollasi etenet hahmosi ajanjuoksussa yöhön, aamuyön (tai jopa seuraavan aamun) tapahtumiin saakka? Seuraavasta siirrostani tulee todennäköisesti pitkä, ja ajattelin sisällyttää siihen pohdintoja, joita hahmo miettii yönaikana, ja joilla hahmo pohjustaa tulevia ratkaisujaan, ja mahdollisesti seuraavaa interaktiota. ))
Karen istui puistossa kauan, siis todella kauan. Hän oli hetkeksi sulkenut silmänsä ja vahingossa sitten nukahtanut. Vesipullo tippui tytön kädestä ja tippui penkin reunalle ja siitä maahan ja vieri pienen mäen alas. Tyttö heräsi myöhemmin. Kylmä viima herätti hänet. Tyttö aukasi silmiään ja katsoi ympärilleen. Mitä? Oliko hän nukahtanut? Ei voi olla totta? Tyttö kirosi itseään mielessään ja puristi kätensä vihaisena nyrkkiin. Kuinka hän saattoi olla niin huolimaton, idiootti? No osaksi asian selitti se ettei tyttö ollut nukkunut öitä kunnolla. Hän oli ollut melkein kaikki yöt heräillä niiden saastaisten...
Karen laski kätseensä jokseenkin hämmentyneenä käteensä. Mitä? Vesipullo ei ollut hänen kädessään. Missä se oikein oli? Tyttö tutki penkin ja sen alusen ja tuli tulokseen ettei pulloa löytynyt sieltä. Ei kai vain kukaan ollut ottanut sitä ja? Tyttö puraisi huultaan. Pieni paniikki iski häneen. '' Rauhoitu Karen... Sinä selviät tästä'' tyttö sanoi hiljaa itselleen ja suoristautui seisaalleen. Hän otti pienen laukkunsa penkiltä ja käveli pienen mäen alas. Kruts. Jokin lyttääntyi tytön jalan alla. Karen nosti vesipullon käteensä. Tietenkin. Pullohan oli vierinyt mäkeä alas. Tyttö tunki pullon laukkuunsa ja suuntasi puistosta pois. Oli jo pimeää, mutta tyttö näki hyvin ympärilleen. Se oli vampyyrigeenin ansiota. Hänellä oli myös hyvä kuulo ja hajuaisti, ja nyt hän haistoi sekä kuuli jonkun lähtettyvillä. Tyttö tiirasi pimeyteen, mutta ei nähnyt ketään. Hahmo oli piilossa jossain.
Yhtäkkiä jokin hyppäsi Karenia kohti ja tönäsi tämän seinää vasten. Kädet painautuivat tytön kaulalle ja kohottivat tyttöä ilmaan. Karen puraisi huultaan ja kirosi. Hän laittoi kätensä laukkuun ja yritti saada kättään aseelle. Lopulta tyttö sai otteen siitä ja veti sen laukustaan ja painoi liipaisinta. Ei tapahtunut mitään. ''Mitä hittoa?'' Niin tietenkin. Hän oli unohtanut ostaa panoksia. Kuinka hän oli unohtanut? Karen puri huultaan kivusta yrittäen rimpuilla toisen vampyyrin otteesta.
Pojan napakat askeleet kaikuivat kerrostalon portaissa. Talo vaikutti autioituneelta, asuiko täällä ketään muita kuin hän. Kotonaan hän telkesi asuntonsa oven, sulki ketjut ja lukot. Äänet pään sisällä nauroivat hänelle edelleen. Hän riuhtoi takin yltään, aggressio eleen takana oli selvä. Hän tuijotti peiliin, peilinpinnasta katsoi takaisin kalpea nuori mies, ei aikuinen muttei lapsikaan. Mitä sinulta jäi huolimatta, hän kysyi peilikuvalta. Peilikuva nauroi hänelle, se antoi kasvot äänille hänen päänsä sisällä. Tämä oli kuin se uni. Kylmä viha sai hänet iskemään peilissä irvailevaa paholaista, sirpaleet viilsivät syvälle hänen käteensä ja kipu palautti hänet takaisin tähän aikaan ja tähän paikkaan.
Typerys, hän sätti itseään ja meni kylpyhuoneeseen. Hän avasi kraanan ja pesi pienet mutta syvät haavat. Tumma veri värjäsi valkeaa lavuaariin ruosteenpunaisia tahroja. Se olento, joka tuolla nesteellä eli ei voinut olla itikkaa tai paarmaa parempi. Hänen tehtävänsä oli tehdä sellaisille olennoille se, minkä tavallinen ihminen teki paarmalle tai itikalle, murskata se. Hän tuijotti vuotavaa verta, mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta?
Joutava ihmetteleminen ei vienyt asiaa pidemmälle, poika päätti ottaa viileän suihkun. Peseydyttyään hän puki ja meni lattialle makaamaan. Mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta?
Hän kuunteli kellon tikitystä, kuunteli omaa hengitystään, sydämensä tykytystä, lattian narinaa, tuulta, joka vinkui ikkunanraoissa, paukahdusta, joka seurasi siitä, kun tuuli tempaisi ikkunan kiinni. Katon raikeistuspinta alkoi elää omaa elämäänsä, se muodosti kuvan tytöstä, johon hän oli törmännyt. Tyttöä ei ollut helppo unohtaa. Hän tunsi kuinka päänsärky alkoi lyödä itseään läpi.
Poika kertasi tapahtunutta mielessään uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Hän muisteli miten tyttö liikkui, puhui, vaikeni, katsoi, hengitti, teki mitäkin. Missä hän oli nähnyt tytön aikaisemmin? Oliko hänellä tytöstä muistoja, vai kuvitteliko hän vain? Miten tyttö oli pukeutunut, mistä tyttö oli tulossa? Hän muisti kuinka hän itse pysähtyi, hän muisti näytönsäästäjänsä kuviosarjan matkapuhelimen näytössä. Hän muisti oman heijastuksensa siitä. Totuus osoittaa itseään, totuus on yksityiskohdissa, mitä jäi huomaamatta?
Minuus, sielu, äly, tietoisuus, miksi kukaan sitä ikinä kuitsuikaan, vajosi jonnekin syvälle hänen silmiensä taakse. Hän oli kadulla ja oli yö. Mitä jäi huomaamatta? Samassa poika havahtui, huoneensa lattialta ja siitä, mihin oli nukahtanutkin. Vai nukahtiko hän? Uni ei ainakaan ollut ehtinyt alkaa. Mitä jäi huomaamatta?
Samassa poika huomasi, että varjot käyttäytyivät kummallisella tavalla. Kello näytti, että oli yö. Hän kuuli ikkunansa takaa ääniä, oliko siellä joku? Hänelle naurettiin jälleen.
Harhat olivat palaamassa, voimakkaampina kuin vähään aikaan, ja siitä oli tehtävä samantien loppu. Poika nousi yöpöytänsä äärelle, otti neuroleptipurkin, kumosi neljä tablettia kämmenelleen, mutta viides niistä luiskahti ja putosi lattialle. Naps. Missä hän oli kuullut tuon pienen äänen? Totuus osoittaa itseään.
Samassa alitajunta vyörytti hänen mieleensä tapahtuman, jossa hän oli vahingossa törmännyt tyttöön. Piilotajunta oli kaapannut talteen äänen, joka aiheutui siitä, kun tabletti putosi asfalttiin. Ääni ei ollut juurikaan samanlainen kuin tabletin pudotessa lattiaan, mutta ne olivat riittävän lähellä toisiaan. Tyttö oli siis pudottanut tabletin? Mitä sitten, mitä se muka todistaisi? Yksinään ei mitään, mutta osana kokonaisuutta se todisti kaiken. Migreenikohtaus ja se, miten se oli reagoinut tyttöön, loi alkuperäisen oletuksen siitä, että tyttö oli jotain muuta miltä näytti. Mutta miten tyttö selvisi auringonvalossa? Se liittyi todennäköisesti siihen tablettiin. Poikaa harmitti ettei ollut tajunnut ottaa sitä valokuvaa, hän oli varma, että hän olisi saanut siitä riittävät lisätodisteet. Mutta näillä oli parempi, ja kahden havainnon todistusvoima oikeutti jahdin. Tai ainakin lisätutkimukset. Poika hymyili.
Hän penkoi esiin tärkeimmän aseensa, tarkkuuskiväärin. Se auttoi pitämään etäisyyden, ja etäisyys oli hänen metsästystapansa olennaisin merkitys. Tukiaseeksi hän otti konepistoolin taittoperällä, jos hirviö yrittäisi lähelle. Siltä varalta, jos kaikki viisikymmentä patruunaa menisivät ohi, hän otti vielä automaattipistoolit. Entä niiden jälkeen, mitä hän sitten tekisi, kun peto olisi iholla. Lähitaistelussa vampyyriä vastaan hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta, joten sitä kannattanut edes yrittää.
Poika kaivoi esiin pommiliivinsä, muoviräjähteitä ja dynamiittia, joilla voisi tuhota kaiken ympäriltään kymmenen metrin säteellä. Hän varmisti, että sytytin oli paikallaan, siihen tuli virtaa ja varmistin toimi. Hän oli kuullut tarinoita martyyreistä, jotka olivat tuhonneet kokonaisia vampyyriyhdyskuntia räjäyttämällä itsensä ja kaiken muun sen mukana. Se oli sankarin tapa päättää taistelu. Niin hänen isänsä oli kertonut.
Poika puki pommiliivin, veti paidan sen päälle ja lopuksi vielä takin. Kokomustissa ja hampaisiin asti aseistettuna hän marssi yöhön. Poika kapusi tämänkertaiselle päivystyspaikalleen, kerrostalon katolle, kellotornin juureen. Sieltä näkyi sujuvasti koko kaupunginosan ylitse.
Hän katseli yökiikareilla pimeyttä, ja tähysti parasta aikaa puistoa. Siellä näkyi tuttu siluetti, tyttö jota hän ei voinut unohtaa. Mitä tyttö teki puistossa tähän aikaan, metsästi varmaankin, poika arveli. Sain siis sen kiinni rysän päältä, hän riemuitsi mielessään. Hän laskeutui polvilleen ja avasi pitkän kantokotelon ja kokosi tark'ammuntakiväärin. Ase oli kymmenien tuhansien arvoinen, oikea kaunotar äänenvaimentimineen ja kiikaritähtäimineen.
Poika suuntasi aseen pitkän piipun puistoa kohti, kohtaan, jossa oli nähnyt tytön viimeksi. Kiikaritähtäin oli varustettu valonvahvistimella ja etäisyysmittarilla. Tähtäysohjelma heijasti pojan silmälle tietoja tuulennopeudesta ja etäisyyksistä. Hän etsi tyttöä, ja löysikin. Se oli juuri kumartunut poimimaan vesipullon. Tervemenoa helvettiin!
Tähtäin oli juuri sopivalla kohdalla, kun kolmas osapuoli puuttui tapahtumiin. Se syöksyi tytön kimppuun, seurasi kamppailu, näkyi pistooli. Ei voi olla totta, poika ajatteli kauhuissaan. Tyttö olikin kuolevainen! Eihän vampyyri käyttäisi tuliaseita! Ja tuo kummajainen, joka oli kiinni toisen kurkussa, nostanut ilmaan... Se oli se, jota poika etsi! Sillä oli sellainen outo aurakin. Tämä siis oli ollut kaiken tarkoitus, kaitselmus oli johdattanut hänet oikean pedon jäljille, tyttö olikin uhri.
Poika pidätti hengitystään, sormi luisui liipasimelle. Kun tähtäysristikko oli hirviön pään kohdalla, hän veti liipasimen pohjaan kerran, toisen kerran ja kolmannen kerran. Kolme napakkaa paukahdusta, kolme teräsvaippaista luotia, joiden ainoa tarkoitus oli iskeä tyttöä kuristavalta olennolta aivot nurmikkoon.
(( Nykyaikaisissa kivääreissä äänenvaimentimen tehtävänä on lähinnä suojata ampujan omaa kuuloa, ei niinkään vaimentaa ääntä eli varmistaa äänetöntä tappoa. ))
Karen havaitsi uudenkin henkilön lähettyviltä. Se tuntui tutulta. Oliko se aiempi poika jossain? Sitä tyttö ei keriinnyt miettiin. Hänen täytyisi keksiä keino päästä irti vampyyrin otteesta, ennen kuin tämä tekisi jotain. Tyttö puri huultaan. Samassa toinen vampyyri käänsi katseensa yhden kerrostalon suuntaan. Tuijotti verenpunaisilla silmillä sen katolle. Sekin oli näköjään havainnut häiriköijän. Se oli havainnut tämän aika ajoissa, sillä kerkisi sen verran väistämään, että vain yksi luoti osui siihen, ja sekin olkapäähän. Olento karjaisi vertahyytävästi ja tuijotti katon suuntaan. Se halusi tappaa ampujan.
Karen käytti tilaisuuden hyväkseen, kun vampyyri oli siirtänyt huomionsa hänestä muualle, ja tämän otekkin oli hieman hellittänyt. Tyttö potkaisi niin lujaa kuin pystyi vampyyria suoraan mahaan saaden tämän irrottamaan otteensa lopullisesti ja kavahtamaan taaksepäin. Olento piteli mahaansa tuskaisena.
Karen käytti tämänkin tilaisuuden hyväkseen ja teki kierrepotkun potkaisten vampyyria kaulan tienoille. Olento karjaisi ja kaatui maahan. Se yritti nousta maasta, mutta tytön jalka painoi sitä maata vasten. Tytöllä ei kyllä ollut mitään millä voisi tappaa vampyyrin. Hän ei ollut ottanut kuin pistoolinsa mukaan, eikä siinä ollut luoteja. Mitä hän nyt tekisi? Täytyisi keksiä jotain ja nopeasti, sillä vampyyri alkoi toipua potkusta, eikä tyttö pystyisi sitä kauaa pitäämään maassa.
Miksei hänellä ollut luoteja tälläisellä hetkellä? Karen muisti jemmanneensa niitä muutaman jonnekkin laukkuunsa tai takkinsa taskuun hätätilannetta varten. Nopeasti tyttö tunnusteli takkiaan ja meinasi tulla siihen tulokseen ettei niitä ollut, kunnes kuuli pienen kilahduksen kahden luodin osuessa yhteen. Hän oli ollut oikeassa. Hän oli jemmannut ne yhteen takin taskuun. Tyttö otti luodin käteensä ja laittoi sen pistooliin ja latasi sen. Aseen piippu osoitti vampyyria ja samassa kuului laukaus ja vampyyrin verta hyytävä huuto. Karen hypähti sivuun ja katsoi kun vampyyri paloi ja muuttui tuhkaksi.
//Tollon tommosia jotain erikoisluoteja jos ei haittaa. //
Vampyyri oli ollut paljon nopeampi kuin poika osasi odottaa. Hän oli ampunut hirviötä kohti kolme luotia, jokainen kiisi ilman halki kohti maaliaan vauhdilla puolitoistakilometriä sekunnissa, ja vain yksi niistä oli osunut. Poika valmistautui ampumaan uuden sarjan, mutta tilanne puistossa purkautui tappeluksi sen tytön ja hirviön välillä. Hän tähtäsi, mutta kohde tempoi liikaa – hän ei halunnut vaarantaa tytön henkeä.
Samassa niityllä näkyi tytön pistoolin suuliekit, kaikui kaksi laukausta, ja vampyyri roihahti liekkeihin kuin soihtu. Kuinka tuo oli mahdollista? Hän hengitti syvään, ja tähysti kiikaritähtäimen läpi pimeään puistoon. Tähtäimeen oli sisäänrakennettu valonvahvistin, joka soi ampujalle eräänlaisen pimeänäön tähtäimen läpi. Näkyikö jossain muualla vampyyrejä tai muita tuonpuoleisia hirviöitä? Tyttö oli osoittanut olevansa kyvykkäämpi taistelija kuin päältäpäin saattoi arvata, mutta hän osasi varmasti arvostaa tarkka-ampujan tarjoamaa suojatulta.
(( Erikoisluodit on ok. Jos tulkitsin siirtosi oikein, niin puistossa on vielä ainakin yksi vampyyri sen lisäksi, jonka hahmosi surmasi? ))
//Miten sä tulkitsit mun vuoron noin? XD En mä ainakaan huomannut et missään välissä edes olisin maininnut toista vampyyria, mut kaippa siel vois olla//
Karen tuijotti maata vetäen monta kertaa syvään henkeä ja päästäen sitten ilmat pois. Kaulaa jomotti ikävästi. Kuinka hän oli päästänytkin vampyyrin hyökkäämään kimppuunsa niin? Tyttö kosketti varovasti kaulaansa. Hän katseli ympärilleen. Hän havaitsi toisenkin, juuri uuden paikalle tulleen hahmon. Se oli luultavasti vampyyri. Tyttö puraisi huultaan. Hänellä ei olisi enempää luoteja. Hänen täytyisi löytää jotain kättä pidempää, ihan sama olisiko se teräväpäinen vai mikä, kaikki kävivät tällä hetkellä, kunhan sillä saisi edes pidettyä vampyyria hetken loitolla.
Karen katseli ympärilleen. Vampyyri voisi hyökätä milloin tahansa. Samassa tyttö äkkäsi silmiinsä yhden talon oven vierellä olevan harjan. Se saisi kelvata tähän hätään. Muutama askel taloa kohti ja hän sai harjan käteensä. Tyttö irrotti harjasta sen pään, että siihen jäi vain harjanvarsi. Samassa jokin syöksähti lujaa tyttöä kohti, mutta tällä kertaa tyttö olikin nopeampi.
Karen löi kohti tulevaa vampyyria mahaan harjanvarrella niin lujaa kuin jaksoi saaden tämän horjahtamaan taaksepäin.
apua: hei auttakaa joku
Jan 1, 2019 16:11:00 GMT 3
submarine: Heissan, mitenkä voisin olla avuksi?
Jan 2, 2019 1:50:55 GMT 3
apua: Nokun joku on kopioinu teidän foorumia tänne: forcefoorumi.freeforums.net eilen siellä oli sama logo mutta Forcefoorumi-nimellä mut onneksi ei enää
Jan 2, 2019 12:59:15 GMT 3
submarine: Tuo foorumi näyttää käyttävän lähinnä samanlaista julkisesti jaossa olevaa mallipohjaa, ei siis kopioi, joten ei hätää!
Jan 2, 2019 13:25:00 GMT 3
apua: Aijjaa no sitte
Jan 2, 2019 14:03:07 GMT 3
Old friend: Vieläkö täällä on elämää?
Jan 23, 2020 22:59:27 GMT 3
submarine: Hei, kyllä täältä vielä parin ihmisen edestä elämääkin löytyy! Hirveästi ei foorumilla tapahdu, mutta kyllä sitä edelleen tarkastetaan.
Jan 27, 2020 20:53:12 GMT 3
spyrre: Not dead yet. =) Pelejäkö etsiskelemässä?
Jan 27, 2020 20:57:19 GMT 3
Trisha_: Ei, kun vanhana tuttuna pelmahdin katsomaan, onko paikka vielä elossa, ja onhan se! Mahtava ”nähdä”! En vain kuollaksenikaan muista salasanaani, joten en päässyt kirjautumaan sisälle.
Jan 28, 2020 22:30:34 GMT 3
Trisha_: Jahka keksin salasanan, niin saatanpa jopa innostua pelailemaankin! Onko meillä joku chatti vielä aktiivisena?
Jan 28, 2020 22:31:23 GMT 3
submarine: Ka, heissan vaan! Mukava nähdä pitkästä aikaa! Peliseuraa löytyy kyllä, jos alkaa innostaa, heh. Tuo foorumin yläreunassa oleva chatti on yhä käytössä sikäli, pitänee tulla sinne vahtaamaan jatkossa enemmän.
Jan 29, 2020 2:02:25 GMT 3
Trisha_: Kävin siellä kurkkimassa muutamaan otteeseen aiemmin, mutta piti vielä varmistaa, etten hillu turhaan. Joutunen tekemään uuden profiilin, mutta jahka se on tehty, I’m back in business.
Jan 29, 2020 10:12:50 GMT 3
trishav: Noin. Vanhaan accounttiin en pääse käsiksi, mutta uusi on nyt tässä.
Jan 29, 2020 10:21:18 GMT 3
submarine: Tjuu, sille on ollut vähemmän käyttöä viime aikoina. Tulen illalla sinne jahka pääsen kotio
Jan 29, 2020 14:23:33 GMT 3
kilpparin: Oi, joitain vanhoja muistoja näköjään löytyy vielä verkon syövereistä. Harrastaako tätä enää kukaan nykyaikana?
May 26, 2021 18:51:14 GMT 3
spyrre: Oho, heippa Kilpparin. =) On meitä ainakin tämä pari kappaletta vielä täällä!
May 27, 2021 19:13:46 GMT 3
submarine: Hei Kilpparin! Minä ja Spyrre täällä lähinnä touhuamme tätä nykyä.
Jun 5, 2021 0:52:59 GMT 3
anon: Onko täällä enää mitään elämää?
Jun 3, 2022 9:19:47 GMT 3
submarine: Hei, minä ja Spyrre vilkaisemme tänne edelleen välistä, vaikka vuorovaikutammekin enemmän muualla nykyään. Välillä tulee myös postattua logeja sun muuta. Elämää voidaan siis tarpeen mukaan ainakin järjestää!
Jul 22, 2022 3:28:56 GMT 3