|
Post by Nayran on Apr 19, 2009 18:46:38 GMT 3
Charles suostui Drean sanelemaan kukkienlähetys - operaatioon ja seurasi vierestä, mitä toinen puuhasi. Ihan viisasta, ettei ruumiisin otettu suoraa kontaktia, eli toisin sanoen niihin ei paljain käsin koskettu. Se, mikä heidät tappoi pystyi ihan hyvin olla jokin tuntematon, helposti tarttuva ja luonnollisesti näköjään hengenvaarallinen tauti. Kamalaa, kun en tiedä missä olen, Charles ajatteli. Voisin listata kaikki mahdolliset taudit, syötävät hedelmät, kasviston, eläimistön..
Yö teki jo hiljalleen tuloa Charlesin raahatessa laatikkoa herrasmiesmäisesti etunokassa ja kannatellen hieman enemmän kuin tarpeellista oli. Ruumiillinen työ ei todellakaan ollut hänen alaansa, kuten jo useasti on mainittu. Laituri kuitenkin lyheni lyhenemistään, ja pian kaksikko olikin jo siinä pisteessä, mistä laatikon pystyi kevyesti nakata mereen. Kovat virrat sitä ehkä johonkin veisivät, kuka tietää. Nyt se kuitenkin oli niin painava, että vajosi alas, siihen asti ettei sitä enään näkynyt. Jo rannan tuntumassa pohja oli järkyttävän syvällä, ja vaikka vesi oli kirkkaampaa kuin Charlesin kotiseuduilla, ei sitä nähnyt.
Mies huokaisi hiljaa, venytteli selkäänsä ja pyyhkäisi otsaansa. Haikeasti hymyillen hän vilkaisi Dreaan, tarkoituksenaan antaa jonkinlaista turvan tunnetta. Että Drea ei ollut yksin. Charles vilkuili merta, sekä taivaanrantaa joka kauempana siinsi. Aurinkoakin. "Auringonlaskut ovat ihania, eivätkö sinustakin? On mukavaa katsella värien vaihtumista ja sen sellaista.. Miksi tätä nyt sanotaan.. Hmm, romanttista." Ikään kuin täydelliset puitteet haudata nämä varsin läheiset kaksoset. Olisikohan metsän reunalla mitään kukkia.. "Drea, uskotko, että lautalla pois pääseminen olisi täysin mahdotonta? Tai siis.. Tarkoitan, kyllähän se tavallaan onnistuisi, mutta sitten on..", Charles sanoi jättäen lauseensa kesken, koskettaen sen sijaan kädellään kaulassaan olevaa metalliesinettä. "Karkaaminen voisi olla turhaa. Tarkoituksena on voittaa peli, mikäli tämä on yhtään samanlaista kuin lukemani tieteis- ja kauhukirjat.", mies jatkoi haikeana. ".. Eikä peliä voi voittaa kahdestaan, Drea."
---
Toisaalla yhä makoileva 8598-00 hätkähti. Hän kuuli ikään kuin räjähdyksen, huudon, ja sellaisia ääniä, kuin kuorittu appelsiini olisi runtattu nyrkkiin. Mielenkiintoista, varsin mielenkiintoista, Klink ajatteli. Ehkä hän sitten todellakin oli kotona, jos täälläkin kuului tuollaisia ääniä, huutoja ja sen sellaista. Mutta kuka oli tämä Jac?
Klink osasi päätellä, että koska apua ei ollut vieläkään tullut, se tuskin tulisi ollenkaan. Hän päätti ja itse asiassa yrittikin nousta seisomaan ja lähteä etsimään hoitohenkilökuntaa, mutta päätyi vain parkaisemaan uudemman kerran. Nilkkaan sattui, 8598-00 tärisi entistä enemmän ja ulvoi itkunsekaisena. Tästä ei tullut mitään.
|
|
|
Post by shote on Apr 21, 2009 17:24:32 GMT 3
Mietteliäänä Drea katseli laatikon uppoamista. Tumma läntti vajosi syvemmälle ja syvemmälle mereen. Lopulta viimeiset, pikkuruiset ilmakuplat pulpahtivat pintaan ja tyttö ei enää nähnyt laatikkoa. Kuullessaan Charlesin äännähtävän hän kääntyi takaisin tätä kohti ja vastasi hymyyn. Oli yhä uskotamaton ajatella, miten samankaltaisen ihmisen hän oli löytänyt.
Taivaanranta vain punertui punertumistaan, auringonlasku oli kerrassaan upea. "Se on, minustakin..." hän vastasi toiselle puoliksi ajatuksissaan. "Tai ainakin minun maailmassani sanoisin auringonlaskujen olevan romanttisia. Miten ne hehkuvat, valtaavat taivaankannen ja maalaavat sen." Hämääntyneesti hän naurahti, ennen kuin jatkoi: "Ehdottomasti liikaa hömppäromaaneja, tämä ratkaisee sen."
Huultaan purren Drea kuunteli toisen sanoja. Olihan hän poistumista miettinyt, mutta se oli enemmän eräänlainen ajatusleikki, kuin päiväuni, juuri ja juuri sormien ulottumattomissa. "Peli." Se ei ollut kysyvä, ei myöntyvä. Vain eräänlainen lausahdus asian toteamiseksi. "Vain sairas mieli voisi rakentaa jotain tällaista, mutta se kuulostaa kaamivan mahdolliselta." Charlesin järkeily kävi, noh, järkeen. Tyttö ei vain halunnut uskoa jonkun todella leikkivän heillä. "Mikäli... mikäli tämä olisi vain peli, luuletko johtavan jättävän nappulan henkiin? Kun peli on ohi, nappula laitetaan laatikkoon odottamaan uutta peliä tai heitetään menemään." Synkkänä Drea nieleksi ja nosti jälleen katseensa horisonttiin. Jotenkin maalauksellinen taivaskin oli menettänyt merkitystään, punainen pallo toi mieleen veren. Illan rusko, aamun p*ska, niin meni vanha hänen tuntemansa sananlaskukin.
"Ne kukat." Drea kääntyi ja oli jo lähtemässä kohti metsänreunaa, kunnes muisti jotain. "Me varmaan yövymme täällä? Ehdimme tuskin ennen pimeää takaisin." Ja matka jatkui. Onneksi saatavilla oli kauniita, keltaisia kukkia, joiden varsinainen kukka oli vain noin kynnen kokoinen. Hän keräsi niitä nippuun ja liitti mukaan muutaman siron lehden samasta kasvista. Ollessaan tyytyväinen kimppuun tyttö sitoi sen pitkällä heinällä kiinni ja lähti takaisin kohti laituria. Hiljaisuuden vallitessa hän kyykistyi ja laski kimpun veteen, jossa se loisti kauniin keltaisena laskevan auringon hiipuvien säteiden valaisemana. Hiljalleen kimppu lähti aallokon mukana ajelehtimaan kauemmas ja kauemmas katselijoista. "Rauha heille." Drea rikkoi hiljaisuuden ja katseli kimpun loittonemista. Hämärä oli jo lähes voitanut yön ja päivän ikuisen taistelun, kun hän viimein nousi seisomaan apeasti hymyillen.
|
|
|
Post by Themily on Apr 21, 2009 18:46:44 GMT 3
Kei katsoi Yunaan. '' Nääh, en tiedä. Ehkä joskus toiste, vaikka huomenna. En jaksa tänään. '' poika vastasi tytön kysymykselle mennä tutkiin saarta. '' Kohta varmasti tulee pimeääkin. '' poika vielä totesi perään. Yuna katsoi häntä hetken jokseenkin surullisena, tai semmoisella katseella joka kysyi: Miksi ei? Noh lopulta tyttökin tuli siihen tulokseen, että ehkä olisi parempi mennä tutkiskelemaan saarta vasta huomenna. Se oli järkeen käypää. Hänkin oli hieman jotenkin uuvuksissa. Hetken siinä seistyään he lähtivät pihalle.
Aurinko paistoi vieläkin lämpimästi taivaalla. Yuna katsahti aurinkoon päin, ei kumminkaan ihan suoraan. Hän huokaisi ja laski katseensa maahan. Kohta hän kumminkin nosti sen taas katsoen kentän suuntaan. Sieltä kuului ääniä. Hän pystyi erottamaan jotenkin kentällä olevat hahmot. Mies ja nainen. '' Mitkä heidän nimensä nyt taas olivatkaan?'' tyttö mietti, mutta jätti sen sitten takaalalle kääntäen katseensa Darinia ja Susania kohti. He näyttivät puuhaavan jotain, joka näytti riitelyltä. Tyttö hymähti kävellen kauemmas hotellirakennuksesta istuen ruohikolle. Kohta Keikin tuli hänen vierelleen.
''Onko jokin vialla?'' Kei kysyi nähdessään Yunan jokseenkin huolestuneen ilmeen. '' Ei, ei minulla mikään ole. Kunhan vain mietin. '' tyttö vastasi katsahtaen poikaan, mutta kääntäen katseensa kumminkin pois. Häntä jotenkin hieman huimasi, mutta hän halusi piilottaa sen pojalta. Tämä vain huolestuisi. Siinä he istuivat yhdessä katselemassa kun aurinko hiljalleen alkoi laskea. Vasta sitten he lähtivät.
Yuna nousi ensimmäisenä pystyyn, oikeastaan hyppäsi. Hän kuuli vaimeaa piipintää kentän suunnalta. ''Mitä se oikein oli?'' tyttö mietti. Tyttö otti muutaman askeleen kentän suuntaan pysähtyen kumminkin meinatessaan horjahtaa. Häntä pyörrytti, eikä olo ollut hyvä. Tyttö otti varovaisen askeleen eteenpäin kaatuen yhtäkkiä maahan. Hän puri huultaan. ''Ei, ei taas. Miksi juuri nyt?'' tyttö ajatteli.
Kei katsoi Yunan perään tämän noustessa seisoon ja lähtien käveleen kentän suuntaan. Yhtäkkiä tämä kumminkin kaatui maahan kivuliian näköisenä. '' YUNA?!'' poika huudahti hypäten ylos ja ottaen muutaman harppaus askeleen tytön luo. Hän laskeutui tytön vierelle. '' Mikä hätänä? '' poika kysyi huolestuneena. '' Saitko sen taas?''
//Erittäin tönkköä. Yritin nyt jotain vääntää kiiruiden keskellä ettei yksille (jotka ei kunnioita toisten kiireitä) löydy valitettavaa. -_-
|
|
|
Post by Nayran on Apr 21, 2009 21:44:07 GMT 3
Drea tuntui suhtautuvan melko kevyesti miehen sanoihin siitä, että pelin voisi voittaa vain yksi. Oli kyllä selvää, ettei tyttö tahtonut miettiä sitä sen kummemmin. Ei kyllä Charleskaan, jos totta puhuttiin, mutta tosiasiat olivat aina tosiasioita ja 'kerran realisti, aina realisti', kuten sanottiin. Ehkä hänenkin vain pitäisi unohtaa se, ainakin aamuun saakka kun mahdollista oli, että herran itsensä kaulapanta sattuisi tekemään tepposet. Tai jos Drean kaulapanta räjähtäisi ja Charles nukkuisi hänen vierellään? Hmm, ennen kahtatoista tuli siis herätä; se ei sinäänsä tulisi olemaan ongelma. Välimatkasta pitäisi huolehtia, kunnes oli varmaa, että toinen ei tulisi olemaan sen päivän uhri. Sen päivän saalis.
Mies katseli tytön touhuamista kukkien kanssa ja vihdoin niiden hidasta lipumista meren avoimeen ja kylmään syliin. Jos Charlesilla olisi tällä hetkellä ollut hattu päässään, hän olisi ottanut sen viimeistään tässä vaiheessa pois (voi luoja kirjoitinki tuon jo? >.>;). "Requiem aeternam dona ets, et lux perpetua luceat ets.", hän siteerasi ja teki kädellään pienen epämääräisen merkin ilmaan. Seuraavaksi Charles kääntyi jälleen Drean puoleen ja nyökkäsi. "Kuten sanoit, on kai järkevintä yöpyä täällä. Tuon metsän läpi ei taida olla turvallista tarpoa näin pimeällä."
Hän oli jo lähdössä etsimään jotain pehmeämpää rakennuksista, kunnes pysähtyi ja tajusi vihdoin että paikka oli tosiaan pimennyt. Sieltä sun täältä kuului tuiki tuntemattomia äänähdyksiä, kuten esimerkiksi lintuja ja sen sellaisia, jossain rasahti ja laiturikin narisi. 'Charles, ole nyt kiltti poika ja mene takaisin omaan huoneeseesi. Kuulet omiasi, eikä äiti jaksa nousta joka viides minuutti katsomaan. Tuossa iässä sinun pitäisi jo oppia nukkumaan yksiksesi, mieti sitten kymmenen vuoden päästä kun olet jo aikuinen ja nukut vieläkin minun vieressäni..' ..Mies säpsähti ajatuksistaan ja veti syvään henkeä, raitista yöilmaa. Nyt piti olla rohkea.
Niin Charles lähti astelemaan laukkuineen laituria pitkin takaisin tukevan maan päälle. "Pi-..pitää löytää joku paikka, jossa olla. En mielelläni nukkuisi täällä.. U-..", mies rykäisi, "Ulkona. Niin. Pakko täällä joku majatalo tai vastaava on olla, ty-tyhjillään totta kai. Ainakin.. Toivon niin."
---
Äänet jatkuivat, ja niin teki myös Klinkin huuto. Kurkku alkoi jo olla kipeä, mutta nilkkaan sattui niin, ja satunnaiset 'Jac'-huudot pelottivat. Kun 8598-00 nosti päätään, hän näki muita kaltaisiaan otuksia. Elämää. Hän ei ollutkaan yksin! Niitähän oli vaikka kuinka monta! Miksi kukaan ei tullut auttamaan?
(( Raininglake, ei mitään~ Voihan aina olla että pikkuiseni kuulee omiaan. :) Ja Ikuto, joka leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Tietynlaista kunnioitusta meitä kohtaan on myös se, että hoidat vuorosi kerta olet siihen jo sitoutunutkin. Jos ei onnistu, niin ei onnistu; siinä tapauksessa voisit ainakin ilmoittaa näistä kiireistäsi PJ:lle. Tai mahdollisesti jättäytyä kokonaan pois, mikäli siis et todellakaan ehdi, kuten Nerbellakin rankan kevään takia teki. ))
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Apr 23, 2009 19:10:02 GMT 3
''En mitään ihmeellisempiä'' Susan vastasi kääntäen selkänsä Darinille. '' Katselin vain vähän...'' tyttö mutisi hetken päästä astellen sitten vähän kauemmas veriläikästä ja hotellirakennuksesta. Tuuli puhalsi hieman jostain viilentäen lämmintä ilmaa hieman. Tyttö piti lämpimästä, muttei aivan tälläisestä. Tämä oli jo hieman liikaa. Hän ei kestäisi. Tyttö vilkaisi sivusilmällä Dariniin. Hän oli hieman vieläkin vihainen pojalle. Tyttö hymähti ja laskeutui istuun nurmikolle. Hän ei jaksanut juuri nyt tehdä mitään. Istua vain siinä ja odottaa iltaa. Illan hämärtäessä hän kuuli huutoja kentän suunnalta ja katsahti sinne päin. Hän ei kumminkaan nähnyt kentälle. Hän oli alempana kuin kenttä oli. No aivan sama. Ei hän jaksaisi mennä katsomaan.
'' Kuka se oli?'' Susan käänsi katseensa Dariniin, joka oli puhunut hänelle. Poika istui hieman kauempana hänestä. Oli varmaankin tajunnut että tyttö oli vihainen tälle. '' En tiedä, Eikö... Keitä ne nyt taas olivat? Jacueline ja Brad mennyt pelaan sinne jotain jalkapalloa. '' tyttö sanoi. Kohta lähempääkin heitä rakennuksen luota kuului huudahdus. Susan pömppäsi pystyyn. Mitä tämä nyt oli? Kuka oli huutanut? Mitä oikein oli tekeillä? Tyttö tunsi olonsa epämukavaksi. '' Mennään katsoon kuka se oli. Tyttö lähti juoksemaan rakennusta kohti ja näki pian Kein ja Yunan. '' Mitä tapahtui? Sattuiko jotain?'' Tyttö kysyi. Darinkin saapui hänen vierelleen katsoen maassa makaavaa Yunaa.
|
|
|
Post by shote on Apr 26, 2009 1:09:03 GMT 3
Pahuksen ilmasto ja sen nopea yö. Totta puhuen, vieras paikka ja pimeys hermostuttivat Dreaa. Hän pyrki pitämään katseensa edessä ja mielikuvituksen aisoissa. Tärkeysjärjestyksessä seuraavana olisi paikka, jossa yöpyä.
"Sen kartan mukaan aivan lähellä ei ole noiden kahden lisäksi muita rakennuksia. Ja tässä pimeydessä en aio lähteä niitä etsimäänkään." Drea katseli pimeydestä erottuvan toimisto ääriviivoja ja värisi. Tuolla hän ei varmasti voisi nukkua silmäystäkään. "Kumpikaan tuskin haluaa takaisin toimistoon, mutta voisimme yrittää varastoa?" Toinen tumma laatikko kohosi uhkaavana vasten mustuutta. Pienempi pahahan se olisi.
Ripeästi tyttö lähti harppomaan silmät tiukasti edessä. Pimeydessä kulkemisen ensimmäiset säännöt: älä ole yksin ja älä katso tai kuuntele. Toinen oli helposti toteutettu: hän kuuli Charlesin hengityksen läheltään. Toinen sen sijaan... Hän ei voinut olla ajattelematta kumppaninsa aiemmin mainitsemia petoja. Ovi kuitenkin lähestyi vääjäämättä, aivan kuten aiemmin Jacin ja Bradin kantaessa ruumista. Nyt se kuitenkin ilmaisi suojaa, turvaa.
Kylmä kahva painui helposti alas ja Drea työnsi oven auki, kunnes se törmäsi johonkin toisella puolella. Hermostuneena hän vilkaisi Charlesiin hakien tältä sanattomasti turvaa ja tukea, veti syvään henkeä ja astui sisään. Pitkälle hän kuitenkaan päässyt, vaan huomasi jalkansa takertuvan johonkin ja huojahti älähtäen nenälleen maahan. Varovasti hän tunnusteli maata allaan ja tunsi ikäänkuin kangasta allaan. Pressu!
Drea nousi jaloilleen vetäen pressun mukanaan. Ohimennen hän pudisteli itseään. "Me voisimme käyttää tätä jonkinlaisena alustana. Aamulla asiat näyttävät aina valoisammilta." Tytön ääni hiipui loppua kohden hänen muistaessaa sanat kellon luona. Varmasti he heräisivät ennen toisen mahdollista kuolemaa, eikö niin?
|
|
|
Post by Nayran on May 2, 2009 19:28:27 GMT 3
(( No, jos PJ ja luovuttaa ja kerta itselläni ei hänen valtuuksiaan ole niin mitäpä tässä itsekään enään sen kummemmin kirjoittelemaan. Raininglake olisi tässä tärkeässä asemassa, mutta jos ei innosta, niin ei innosta. Peli oli ihan mukava aika ajoin, vaikka siitä ei pelaajien puutteesta johtuen kamalan paljon saanutkaan irti. :) Harmi sinäänsä, koska pelin idea oli mielestäni loistava. Charles nautti erityisesti Drean seurasta, ja vaikka kuinka tahtoisin, heidän seikkailuaan taitaa olla melko turha tässä pelissä jatkaa. Omasta puolestani kiitän ja kuittaan, ja vielä jälkikirjoituksena kysäisisin Shotelta (taas) että kiinnostaisiko sinua pelata Charles + Drea peliä jossain muussa yhteydessä? :D ))
|
|
|
Post by Nayran on May 10, 2009 21:01:09 GMT 3
(( Kiitos, mutta taidan kuitenkin jättää väliin. On tuskaa hakea lisää pelaajia, kun niitä ei vain yksinkertaisesti löydy - varsinkin tämän tyyppiseen peliin, johon pelaajakatras kannattaisi olla hieman vanhempaa sorttia. Pidin itsekin ideasta kovin paljon, harmi että tämä nyt jäi tähän. o/ ))
|
|