|
Post by Nayran on Mar 28, 2009 17:18:43 GMT 3
Hän oli seissyt paikallaan jo kauan, huomaamattomana ja melkolailla liikkumatta. Charles seurasi kohtalontovereidensa puuhia raapien poskeaan. Pitäisiköhän tähän nyt tosiaan sitten puuttua? Vaihtoehtoja tuskin oli..
Mies lähti hiljaa ja ryhdikkäästi astelemaan laukkuineen toisten ihmisten ohi sisälle taloon, johon nämä kolme olivat menneet sisälle. Toinen naisista vaikutti toimivan ikään kuin jonkinlaisena johtajana. Charles rykäisi. "Tuota - .. Anteeksi. Nimeni on Charles Wilson (<- pelittäjä mietti nopeasti järkevämmän sukunimen, pahoitteluni), heräsin tässä hiljattain ja olen jo pienen tovin seuraillut teidän puuhianne." Mies rykäisi uudestaan. "En pidä tätä ruumiin piilottamista sisään taloon kovin järkevänä; hajottajat löytävät sen joka tapauksessa ja olen varma että siitä syntyy ongelmia meille kaikille. Myös ulkona oleva veri voi houkutella villipetoja, joita vahvasti uskon täällä olevan, ainakin kasvillisuuden ja aution atmosfäärin takia." Charles vilautti kaikille kolmelle hurmaavan brittiläisen hymyn, laskien sitten katseensa ruumiseen. "Toki jos minulla olisi hattu, ottaisin sen nyt pois. Kaikki kunnia hänen muistolleen, mutta mielestäni paras mahdollinen vaihtoehto tällä hetkellä olisi haudata ruumis mereen, jonkin matkan päähän. Haju leviää ovista ja seinistä huolimatta, yhtä hyvin kuin tuholaisetkin löytävät tiensä tänne."
|
|
|
Post by Themily on Mar 29, 2009 12:49:50 GMT 3
Yuna katseli ruumista hiljaa nojaten toiselle jalalleen. Tyttö piteli hieman kiinni paidan helmastaan ja hypisteli sitä sormissaan hieman hermostuneen oloisena. Hän oli varmaan vieläkin pienoisessa shokissa ruumiin näkemisestä. Ei hän niin verta tai ruumiita inhonnut, se vain oli tullut niin äkkiä. Tyttö ei ollut lainkaan huomannut sitä aiemmin, ja sen takia hän oli peljästynyt pahan päiväisesti, kun yhtäkkiä oli saanut ruumiin silmiinsä. Mitä tämä oikein oli? Jotain peliä vai. Joku pelasi heillä. Yuna käänsi katsettaan Jacin ja Bradin suuntaan näiden tullessa paikalle jääden sitten katseleen näiden puuhia. He lähtivät kuljettamaan ruumista rakennusta kohti Drea perässään. Pitäisikö heidänkin seurata muita?
'' Mennäänkö?'' Yuna havahtui ajatuksistaan ja käänsi katseensa Keihin. Tämä katsoi häntä kysyvästi. '' Mennään vain...'' tyttö mutisi pojalle vastaukseksi. '' Laukkumme ovat varmaan tuolla isossa kasassa. '' poika sanoi heidän lähtiessään käveleen muiden perään. Askeleet kumminkin kääntyivät laukkukasaa kohti, joka saavutettiinkin ripein askelin. Kasaa pengottiin hetken ennen kuin laukut löydettiin, jonka jälkeen poika ja tyttö lähtivät muiden perään rakennukselle.
Rakennuksen sisällä oli ihanan viileää verrattuna ulkoilmaan. Yuna katseli ympärilleen aulassa, tai miksi sitä nyt kutsui. Tyttö vilkaisi Keihin ja sitten muiden perään, jotka olivat kadonneet ruumiin kanssa kokoushuoneeseen. Myöhemmin sieltä pois tullessaan Jac ilmoitti huoneista ylhäältä ja että avaimia niihin löytyi varmaan ilmoitustiskin luota. Tyttö käänsi katseensa tiskin suuntaan.
Kei oli jäänyt kauemmas nojaileen seinään. Hän katseli muiden puuhia hiljaa. Vasta kun huoneista ilmoitettiin, poika suoristautui ja käveli ilmoitustiskin luo. Sieltä löytyi kuin löytyikin avaimia. Ne roikkuivat jonkinlaisissa nauloissa. Poika nappasi käteensä kaksi avainta palaten Yunan luo ja antaen tälle toisen avaimista.
//Onko näillä kaikilla omat huoneet vai onko ne kaksistaan huoneissa//
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Mar 29, 2009 13:17:27 GMT 3
'' Darin'' Susan huudahti huomatessaan pojan tulevan heitä kohti. Poikakin oli täällä. Tyttö kääntyi poikaa kohti ja lähti rullaluisteleen kädet ojossa valmiina rutistamaan poikaa. Darin katsahti Susaniin ja väisti tämän halausoperaation tylysti, kuten aina. Poika käveli tylsiintyneen näköisenä kädet taskuissa muiden luo. Hän loi katseen maassa makaavaan ruumiiseen. Mitä tuollekkin sitten oli tapahtunut? Poika hymähti ja käänsi katsettaan rakennuksia kohti. Seinässä luki jotain. Hetken päästä heidän luo tuli nainen ja mies, jotka lähtivät kuljettamaan ruumista pois. Muutkin lähtivät heidän peräänsä.
'' Miksi sinä... Miksi sinä teet minulle aina noin?'' Susan huudahti pojalle. '' Minä vihaan sinua.'' tyttö jatkoi. Darin käänsi katseensa tytön suuntaan. '' Tiedän...'' poika sanoi ja virnisti. Tyttö tuijotti tätä hetken, ennen kuin lähti vihaisena rullaluisteleen muiden perään poiketen kumminkin ottaan laukkunsa. Darin jäi vielä hetkeksi seisomaan paikalleen, ennen kuin teki samoin.
Susan pihisi kiukusta. Hän niin, niin vihasi Darinia, no ei nyt oikeasti, mutta tyttö tuli aina tälläiseksi sen jälkeen kun poika torjui hänet. Tyttö rullaluisteli sisälle hotelliin, tai mikä se nyt oli. Tyttö kantoi laukkua olallaan. Hän vilkaisi muihin edelleen vihaisen näköisenä. Toivottavasti kukaan ei saanut hänestä sitä vaikutelmaa, että hän oli vihainen muille. Tyttö kuuli Darininkin tulevan sisälle ja meni kauemmas pojasta. Hän ei aikoisi puhua pojalle nyt, tai muutenkaan vähään aikaan.
|
|
|
Post by shote on Mar 30, 2009 17:41:36 GMT 3
Sekunnit venyivät ikuisuuden pituisiksi, mutta ovi lähestyi vääjäämättä. Takaata alkoi kuulua yhä kasvavia askelia. Drean ei edes tarbinnut vilkaista olkansa yli, hän tiesi: muut seurasivat esimerkkiä. He taisivat tuntea olonsa yhtä epävarmoiksi kuin hänkin. Auktoriteettia on aina helppo seurata.
Kokoushuoneen viileys tuntui omituiselta lämpimän ulkoilman jälkeen. Ainakaan kyse ei ollut mistään autiotalosta, ilmastointi toimi yhä. Drea jähmettyi seuraamaan, kun mies hitaasti käänsi ruumiin. Hän ei tiennyt mitä odottaa, mutta yritti valmistautua parhaansa mukaan. Kuitenkin ammottavat silmät olivat järkytys, jonka hän yritti peittää parhaan taitonsa mukaan. Ne syöpyivät mieleen ja kummittelivat yhä taka-alalla, kun ruumis oli jo säädyllisesti peitetty.
Drea vastasi hymyyn, joskin hieman kireästi, ja nyökkäsi ymmärtäneensä. "Kiitos. Pusikko ei tosiaan ole se mukavin nukkumapaikka." Retki Toluca-järvelle ja pimeässä mahdottomaksi osoittautunut teltan pystytys ei tosiaan ollut niitä herkullisimpiä erämuistoja, vaikka linnut olivatkin sen arvoisia. Drea asteli muiden perässä ulos ovesta. Hiljaa hän katseli vierestä, kuinka Charles puki sanoiksi hänenkin aiempia pelkojaan. Tulipa vielä selvitettyä toisenkin miehen nimi, Brad.
Jacin puhe rauhoitti hieman hänen pelkojaan. Tietenkin ruumiille olisi ennemmin tai myöhemmin jotain tehtävä, mutta jos pedot saatiin pois kuvasta olivat asiat paremmin. Jacin lopetettua puheensa Drea avasi päättäväisenä suunsa. "Olen samaa mieltä, ei ehkä kannata ryhtyä siirtämään sitä vielä yhtään minnekkään. Tuolla ulkona on kuuma ja kukaan ei tunne tietä. Ja muuten, pitäkää silmällä ensiapupakkauksia. Täältä ei ole pääsyä lääkäriin." Sen suuremmitta puheitta hän marssi tiskille ja otti summanmutikassa kortin. Ennen katoamistaan hän vielä kääntyi Charlesiin päin ja hymyili. "Unohdin melkein. Nimi on Drea."
Ovi aukeni siivosti, kuten hotellissa pitääkin. Drea olisi melkein odottanut kohtalokasta narinaa. Huoneesta oli selvästi lähdetty kiireellä, tavaroita oli hujan hajan. Lattialla lojui kyniä ja muutamia talon piirroksilla täytettyjä paperiarkkeja. Arkkitehti, kaapissa roikkuvasta puvusta päätellen mies. Kummemmin ei tyttö jäänyt huonetta tutkailemaan, nappasi vain laukustaan linkkuveitsensä, kiikarinsa ja heitti sen kumma kyllä sijatulle sängylle. Kiikarit kaulassa ja veitsi taskussa hän palasi alas.
Pöydällä lojui kasa vesipulloja ja määrätietoisesti Drea suunnisti kohtii niitä ja kartaa. Sattumanvaraisesti hän nappasi yhden. Takaisin taloon löytäminen ei tulisi olemaan aivan helppoa kartan mukaan, ei voisi seurata edes rantaa. Onneksi hänellä oli hyvä suuntavaisto "Aion käydä vähän katsastamassa ympäristöä. Yrittäkää keksiä jotain järkevää." Drea käännähti kannoillaan ja marssi ovesta ulos, kohti puurajaa. Kauniin pöyheän puskan takaa hän löysikin hieman helppokulkuisemman pätkän ja lähti seuraamaan sitä. Kenties täältä löytyisi lisää elämää.
|
|
|
Post by Nayran on Mar 30, 2009 17:54:59 GMT 3
Charles kuunteli rauhassa mitä Jacuelinella oli sanottavaa, ja asetti oman tuomionsa ensivaikutelman perusteella; hän ei pitänyt naisesta, ei lainkaan. Ihan kuin tämä peli olisi tehty niin helpoksi.. Ei mitään villieläimiä? Pyh. Eihän mies tietenkään mitään aikonut asialle tehdä tai edes näyttää nyrpeää naamaa, mutta saihan sitä nyt tunteita olla. Niille ei mahtanut mitään.
Mies kääntyi katsomaan muita huoneessa olijoita. Hänelle tuli mieleensä vain ja ainoastaan joukko aivottomia matoja, jotka seurasivat 'johtajaa'. Kovin ystävällinen ilmaisu, mutta ei herra sitäkään ollut ilmoille päästämässä, ei tietenkään. Charles oli lapsesta lähtien kliseisesti ollut kiusaamisen ja sen sellaisen härnäyksen kohde, ja oppi sitä herkemmästäkin negatiiviseksi ihmisten suhteen. Hän oli toki aina ystävällinen, epäilyttävän kiltti ja avulias, vaikka saattoikin ajatella vähän yhtä ja toista. Ainoa asia, millä Charlesiin pystyi tekemään vaikutuksen oli älykkyys, viisaus.
Herra kääntyi katsomaan Jacuelinen ja Bradin perään, seuraten sitten suoraan Drean puuhia ja esittäytymistä. Drea. Mukava nimi. Montako niitä huoneita olikaan? Kaksitoista, se taisi olla.. Hmm. Charles ei tahtonut jäädä seisomaan pöllämystyneenä näiden muiden matojen joukkoon, joten päätti seurata painavine laukkuineen saarta tutkimaan lähtenyttä Dreaa. Kaitpa sillä saisi jonkinmoisen etulyöntiaseman? Napattuaan mielestään järkevää mallia seuraten itselleenkin vesipullon ja tungettuaan sen maastonvihreään laukkuunsa, hän lähti hauskan näköisesti juoksemaan Jacuelinen ja Bradin ohi ("En oikein ikinä ole ollut urheilun puoleen..") toisen perään. "Drea! N-neiti! Hetki, odottakaa.." Charles pysähtyi hengästyneenä jonkin matkan päähän tummahiuksisesta naisenalusta. "Sa-..saisinko tulla mukaan? En pidä toimettomana seisoskelemisesta.", mies huusi tuolle niin, että tämä varmasti kuuli ja vilautti perään hölmön-iloisen hymyn.
Samaan aikaan tenniskentän nurkassa vielä makaava hahmo alkoi hiljalleen liikkua. Se päästeli ääniä; sekavia huutoja, joissa oli mukana pelkoa, ja jotka pian loppuivat. Mies oli avannut silmänsä ja tuijotti nyt hätääntyneenä ympärilleen, tärisi, mutta ei liikkunut muuten sen kummemmin. Hän ei oikein tiennyt mitä tehdä, sillä henkisesti tämä olento oli ehkäpä vielä pikkulapsen tasolla. Sitä pelotti, ja se oli ihan yksin.
|
|
|
Post by Themily on Mar 30, 2009 21:29:06 GMT 3
Yuna nosti katsettaan hieman Keihin tämän antaen hänelle toisen avaimen. Hetken aikaa tyttö katsoi poikaan kunnes käänsi katseensa maahan. Hänen kädet tärisivät niin että hän meinasi pudottaa avaimen käsistään. Mikä häntä vaivasi? Oliko hän näin peloissaan? Tämä kaikki oli niin hämmentävää. Tyttö ei ollut ennen kokenut tälläistä. '' Rauhoitu Yuna. Kaikki on hyvin...'' tyttö kuuli Kein lempeän äänen ja tämän ''taputuksen'' päänsä päällä. Tyttö nosti katseensa poikaan jotenkin hämmentyneen näköisenä. Kei virnisti hänelle. Tyttö katsoi poikaan hetken ennen kuin hänenkin kasvoilleen nousi pieni hymy. Poika oli aina pitänyt hänestä huolta. Tämä oli kuin veli hänelle. Hetken siinä seisottuaan ja kuunneltuaan muita, he lähtivät ylös.
Huoneiden ovet aukesivat hyvin. Ne eivät mitenkään jumittaneet tai muutenkaan pistäneet hanttiin. Yuna katsoi huonetta. Sitä ei varmaan oltu käytetty, sillä se oli siistin ja koskemattoman näköinen. Tyttö huokasi ja laski laukkunsa sängyn luo lähtien sitten huoneesta. Kei odotti häntä jo käytävällä. '' Miten sinun huoneesi laita?'' tyttö kysäisi pojalta. '' Hieman sotkuinen, joku on varmaan lähtenyt kiireellä...'' poika vastasi. '' Ai, minun huoneeni näytti siltä ettei siihen oltu koskettu, kaikki näytti siistiltä.'' tyttö katsahti molempiin suuntiin käytävällä. Se jatkui kumpaankin suuntaan ja molemmissa suunnissa oli huoneita. '' Mennäänkö tutkimaan saarta?'' Tyttö käänsi katseensa poikaan.
|
|
|
Post by nerbella on Apr 2, 2009 10:47:57 GMT 3
// Umh.. Kuten ehkä voi tavallaan arvellakin, niin joudun vetämään itseni pois tästä pelistä - olen oikeasti tosi pahoillani. Kysymys ei ole mielenkiinnon puutteesta tai muusta, mutta kun aika yksinkertaisesti karkaa käsistä. Tulossa ovat mm. valtakunnalliset kokeet ja näinedespäin, joten tässä kohtaa minun on pakko valita koulu vapaa-ajan aktiviteettejen yli. Toivon, että ymmärrätte.
|
|
|
Post by shote on Apr 3, 2009 20:27:02 GMT 3
Kummastuksekseen Drea kuuli nimeään huudettavan takaapäin. Charles siellä näkyi huutelevan. Hän vaikutti erikoisen tyytyväiseltä, kukapa tietää miksi. "Toki, perään vain. Ja ihan Drea riittää. Tai sinä siellä." Naurahtaen ja päätää pudistellen hän odotti toisen liittyvän seuraan ja kääntyi takaisin kohti metsää.
Rauhallista sävelmää hyräillen Drea siirteli oksia tieltään ja yritti vältää niiden pamauttamista seuralaisensa päälle. Kokemuksen syvällä rintaäänellä hän saattoi sanoa, ettei tikkujen nyppiminen poskesta taskulampun valossa ollut herkkua. Kulkiessaan tyttö jutteli iloisesti, pitääkseen ruman todellisuuden poissa mielestä.
"Oikeastaan olen ihan iloinen, että joku lähti matkaan. Yksin metsässä olo on mukavaa vain toisenlaisessa tilanteessa." Tuskin lause oli päässyt hänen suustaan, kun hän jo kiskaisi itsensä oksan varassa paksun alaoksan päälle ja tähysteli eteen päin. Nopeasti hän otti kiikarit kaulaltaan ja nosti ne silmilleen. "Se taitaa olla... Psittacula krameri." Hän ojensi kiikareita kohti Charlesia ja osoitti kohti korkeaa puuta hieman kauempana. "Tuolla päin, tuo vihreä." Päivä oli kääntynyt äkisti parempaan.
|
|
amutofan
Member
Jos rakastaa ei saa unohtaa, jos unohtaa ei saa rakastaa
Posts: 160
|
Post by amutofan on Apr 3, 2009 21:22:03 GMT 3
Susan katseli muiden tekemisiä hetken, ennen kuin rullaluisteli ilmoitustiskin luo ja kurotti avaimia kohti napaten kaksi käsiinsä. Tyttö viskaisi toiset vihaisena Darinille, joka sai ne kiinni. Mitään sanomatta tyttö kääntyi ja lähti meneen portaita ylös, ihme kun pysyi portaita kiivetessä pystyssä rullaluistimet jalassa. Muutaman kerran tyttö joutui tarttuun kaiteeseen, jottei kaatuisi taaksepäin. Lopulta päästyään ylös tyttö suunnisti huonettaan kohti, joka oli Yunan huoneen vieressä. Nopeasti tyttö aukaisi oven ja rullaluisteli istuun sängylle laskien laukkunsa sängyn viereen. Tyttö otti rullaluistimet jalasta ja etsi laukustaan tavalliset kengät vetäen ne jalkaansa. Hetken vielä kaivettuaan laukkuaan tyttö löysi kirjansa, muistiinpanokirjan, sekä kynän. Tyttö otti ne mukaansa ja lähti pois huoneesta. Tyttö tarkisti että hänellä oli avain taskussa ennen kuin laittoi oven kiinni ja varmisti että se oli lukossa. Hän vilkaisi Yunaan ja Keihin ja sitten Dariniin, joka oli tullut jo ylös kanssa. Pojan huone oli Kein huoneen vieressä, vastapäätä hänen huonettaan. Tyttö hymähti ja käveli käytävää alasvieviä portaita kohti. Tyttö tunki kirjansa ja kynänsä taskuunsa, jonne ne mahtui jotenkin. Tyttö laski portaiden kaidetta pitkin alas ja laskeutui sulavasti lattialle portaiden alhaalla. Sitten hän suunnisti ulos rakennuksesta.
Susan käveli paikkaan jossa tumma alue oli. Hän vilkaisi Jacuelineen silmäkulmastaan katsellen sitten jotenkin tutkien verilammikkoa. Hän kuuli askeleet kauempaa tulevan heitä kohti. Tyttö virnisti jotenkin ilkikurisesti ja veti kierrepotkun taaksepäin. Darin tarttui hänen jalkaansa juuri ennen kuin se osui häneen. '' Varo nyt vähän...'' Poika sanoi ärtyneenä. '' Mitä teet?''
|
|
|
Post by Nayran on Apr 3, 2009 23:30:10 GMT 3
Charles hymyili itsekin mielissään, nuoren naisen ottaessa hänet vastaan tyytyväisen oloisena. Niin kävi harvoin, uskokaa tai älkää. Hän seurasi Dreaa kuuliaisena, katsoen melkeinpä suu auki ympärilleen; niin paljon lajeja - jopa sellaisia, joihin mies ei itsekään ollut ennen törmännyt! No, eipä nyt niinkään, Charles ei nauttinut lomamatkoista, jotka sai viettää Amazonin rannoilla rämpien. Kulttuuria ja historiaa pursuavat matkat sen sijaan olivat miehen mieleen. Eritoten herra oli mieltynyt hälyttävän moniin matkoihinsa Saksaan ja Itävaltaan.
Kun polku leveni ja metsä harveni jonkin verran, asettui mies kävelemään Drean vierelle. Hän nyökkäsi toisen ensimmäisille sanoille ja säikähti sitten melkoisesti tytön hypähtäessä puuhun. Hätäisenä Charles tuli hieman lähemmäs ja katseli toista pienellä varauksella. "Va-varohan nyt - tuota - en ole kovin vahva.. Jos sinä tiput-..", mies pulputti sähläten, mutta lopetti tytön ojentaessa hänelle kiikareita. Kai toinen tiesi, mitä teki.
Charles otti ne siis vastaan, otti silmälasinsa hetkeksi pois ja katsoi kiikareilla Drean osoittamaan suuntaan. Kappas. Siellä se tosiaan istui, kauluskaija, kauniina vihreän eri sävyissä. Näitä mies toden totta rakasti. Hän hymyili nätisti, katseli vielä hetken ja ojensi kiikareita sitten takaisin niiden oikealle omistajalle. "Se on kaunis. En ole ikinä nähnyt noita luonnossa, mutta tädilläni on kaksi tuollaista lemmikkinään. Katso nyt tuota komean pitkää pyrstöä..", Charles sanoi lempeästi unohtaen jo täysin aiemman 'ujoutensa' ja vetäytyneisyytensä, huokaisi hiljaa ja nosti lasit takaisin silmilleen. Hän katsoi Dreaan. "Pääsetkö alas? Autanko?"
|
|
|
Post by shote on Apr 5, 2009 18:53:16 GMT 3
//Tarjoaisin Buranaa lukijoille, mutta se on päässyt vanhentumaan. Ja olen pahoillani Nayran, oion aika paljon. Lisäile, väännä ja käännä miten huvittaa.//
Iloisesti yllättyneenä Drea hymyili Charlesille ottaessaan kiikarinsa takaisin. "Kas, tunnet lintuja. Kauluskaijat tosiaan ovat yleisiä lemikkejä, se on saattanut olla joskus siinä hotellissa. Komea yksilö." Kiitellen hän vakuutti toiselle pääsevänsä kyllä alas ja enemmän tai vähemmän, lähempänä kyllä jälkimmäistä, viehkeästi pudottautui takaisin maan pinnalle. Oli mahtava sattuma, että saarelle oli osunut kaksi noinkin samanhenkistä ihmistä. Drea hymyili hiljaa itsekseen ajatelleen onneaan. Charles oli erittäin mukava, eikä kukaan muukaan ollut sanonut hänelle mitään negatiivista. Jos vain näistä kaulapannoista pääsisi.
"Kartassa näkyi muuten satama. Ajattelin pyrkiä sinne päin, jos olisi käynyt hyvä tuuri, tämän kaiken tekijä olisi saattanut unohtaa sinne jonkinlaisen yhteydenpitovälineen tai edes sen osia. Jonkun täällä täytyy ymmärtää tekniikkaakin." Silmät tiukasti seuralaisessaan Drea haastoi tämän kieltämään ehdotuksensa. Rusket silmät kuitenkin pehmenivät nopeasti loistaen auringossa ja tyttö kääntyi takaisin polulle. Se oli hieman leveämpi kuin hotellilta lähdettäessä ja vietti loivasti alaspäin, kaiken kaikkiaan varsin mukava kävelyyn.
Melko rauhallista tahtia Drea lähti kulkemaan polkua pitkin, tarkastellen metsää ympärillään. Vihreä valo siivilöityi leppeästi läpi korkeimman oksiston valaisten kulkijoiden tietä. Silloin tällöin katosi syvemmälle metsään puskat ryskyen pieniä eläimiä ja lintuja, joita Drea mielellään osoitti kumppanilleen, oli tämä ehtinyt jo nähdä ne tai ei. Samalla hän kertoi Charlesille asioita itsestään, tympeästä kodistaan Englannissa, intohimostaan lintuihin, viidestä retkestään maailmalla siivekkäiden perässä, inhostaan piilolinssejä ja kiharoita kohtaan, mitä nyt mieleen juolahti. Miehelle oli yllättävän helppo puhua, kerrankin sanat soljuivat kuin itsestään. Samalla tuli kerrotua jopa ei niin yllättävästä haaveesta ornitologina ja menneisyydestä peikoksi ja metsäläiseksi haukuttuna. Samalla tyttö yritti vastavuoroisesti saada tietää lisää toveristaan.
Polun varrella oli pieni, tukeva pensas. Pieni eläin oli nakertanut sen tyven piloille, tappaen sen pystyyn. Mietteliäänä Drea pysähtyi katselemaan sitä kallistellen päätään ja mitaten sitä katseellaan. Löydettyään mieleisensä hän kaivoi taskustaan punaisen sveitsiläisensä ja leikkasi irti riittävän paksun oksanpätkän. Tyytyväisenä hän totesi kasvin sopivaksi. Silmää iskien hän kohotti sen myös Charlesin näkyviin. "Pilli. Eihän se ihan paju ole, mutta kelvatkoon. Haluatko sinäkin?"
Katkonaista melodiaa vihellellen matka jatkui ja taival taittui päivän pahimman kuumuuden jäädessä taakse. Viimein metsä alkoi osoittaa harvenemisen merkkejä. Pisimmät puut jäivät taakse ja maaperä peittyi lopullisesti aluskasvillisuuteen. Polku oli enää häilyvä aavistus, mutta määränpään saattoi jo haistaa ja melkein nähdäkin. Ilmassa oli suolan tuntu. Meri. Satama aukeni pian heidän edessään. Se koostui kahdesta rakennuksesta, toinen vaikutti jonkin sortin toimistolta ja suurempi oli kenties varasto. Takana aukeni kaunis meri ja laituri, laivatonna kuten saattoi odottaa. Innostuneena Drea pinkaisi juoksuun kohti toimistorakennusta ja ovesta sisään. Näky oli kutakuinkin sama kuin hotellilla, ihmiset olevat vain kadonneet. Seiniä kiersivät mainokset, tiedotteet, laivan aikataulut sun muuta. Nurkkiin oli asetettu tekokukkia ja tuoleja ripoteltu ympäri huonetta, ikkuna oven vastaisella seinällä, työpöydän takana antoi merelle. Haiseva kahvikuppi oli jäänyt pöydälle, tuoli makasi sen vieressä nurin. Jokin maassa pöydän ja tuolin takana kiinnitti tytön huomion ja hän asteli lähemmäs. Sisältä kuului korkea kirkaisu ja Drean kalpeat ja kireät kasvot palasivat oven raosta. "Charles... en tiedä haluatko nähdä, mutta tule."
Näky sisällä ei ollut kaunis. Pöydän takana, avonaisen laatikon juuressa makasivat kaksoset, Yu ja Michie. Toisen käsi roikkui yhä velttona laatikossa, toinen tiukasti kiinni siskonsa kädessä. Kummankin kasvot olivat vasten lattiaa. Verta oli roiskunut lattialle, seinälle ja työpöydälle. He eivät voineet olla saapuneet kovin kauaa ennen Charlesia ja Dreaa. Vaistomaisesti Drea hivuttautui lähemmäs Charlesia ja mutisi synkästi: "Kunnes kuolema heidät erottaa."
|
|
|
Post by Nayran on Apr 5, 2009 23:45:00 GMT 3
(( Eipä mitään, peli etenisi muuten tuskin koskaan o/ minulta sen sijaan löytyy jotain Buranan halppisversiota auttamaan läpi sekä Shoten että minun viestieni. Koettakaa kestää, se vähän venähti. x) ))
Pienellä varauksella Charles katsoi, kun tyttö hypähti - yllättävän sulavasti - alas puusta. No harm done. Mies ei Drean suunnitelmiin matkan kohteesta puuttunut sen kummemmin, hänhän se oli tätä seurannut, joka tapauksessa. Charles ei silti voinut pysyä aivan hiljaa. "Minä ymmärrän tekniikan päälle sen verran, kuin on tarpeellista. Enemmän kuin useimmat.", hän sanoi hiljaa kävellessään tytön vierellä, yrittäen kuulostaa mahdollisimman ei-kerskuvalta. Ehkä hänestä voisi olla porukalle jotain hyötyäkin, vaikka ei fyysisellä puolella, niin silti.
Charles oli aina ollut hyvä kuuntelemaan, eikä kyseinen taito ollut kadonnut mieheltä mihinkään. Hän nyökkäili, hymähteli, naurahteli ja muutenkin myötäili tytön puhetta eleillä, jotka eivät kuitenkaan keskeyttäneet toista. Mies hymyili temmeltäville pikkueläimille, melkeinpä yllättyneenä siitä, kuinka hilpeäksi yksilöksi tämä nainen olikaan osoittautunut. Drean epäsuorista ja saattaa jopa olla että suorista yrityksistä huolimatta Charles pysyi täysin vaiti itsestään. Mies kertoi kyllä juttuja, mutta asian vierestä. Sanakin, joka koski häntä itseään, sivusi kysymyksestä. Saattoi olla ujous, joka teki taas tepposiaan. Charlesista oli kyllä kovin mukavaa saada tietää lisää Dreasta; harva puhua pulputti hänelle tällä tavalla.
Mies seurasi hymyillen sivusta Drean leikkejä puskan ja pillin kanssa kohteliaasti kieltäytyen omasta soittopelistä. Klarinetti oli hänen soittimensa, pianon ohella. Laukun alkaessa jo painaa olalla, huomasi Charles varsin mielissään että meri oli jo lähellä. Pian se jo näkyikin - ensimmäisenä hän toki katsoi meren väriä, sitä, voisiko kenties siitä päätellä jotain? No, turhaan. Eihän Charleskaan mikään muistihirmu ollut. Kaikki oleelliset asiat, kuten esimerkiksi maailman merien värit, eivät tulleet mieleen juuri silloin kuin niitä tarvitsi.
Drean temmeltäessä toimistorakennukseen, jäi Charles tutkimaan näitä erilaisia brosyyrejä. Kuullessaan kirkaisun tutkiskelu loppui lyhyeen ja mies kiiruhti äänen suuntaan saadenkin pian vastaansa kalpean tytön. Charles katsoi toista kysyvänä, mutta siirtyessään sisälle toisen pyynnöstä, ilme synkkeni. Vai niin. Kaksoset bussista; toisen hän olikin nähnyt mennessään sisälle harmaaseen rakennukseen tenniskentän lähellä. Hekin olivat näemmä lähteneet kiertämään saarta. Tiedä sitten, mitä heille oli tapahtunut. Laatikossa oli ollut jotain? Ehkä? Hmm, kaulapannat ne tuskin olivat - vielä ei todellakaan ollut voinut kulua niinkään kauaa, kuin 24 tuntia.
Charles asetti kätensä lähemmäs tulleen Drean olkapäälle. Miten tällaisessa tilanteessa tuli toista lohduttaa? Vai pitikö niin tehdä lainkaan..? "M-mmh.", hän äänähti katkonaisesti vastaukseksi nuoren naisen mutinaan. Ruumiit muistuttivat häntä jälleen harmaassa rakennuksessa sijaitsevasta kuolleesta naisesta. Hänet pitäisi ehdottomasti siirtää, yhä vain, ja niin pian kuin mahdollista. Pahempaa oli raahata haisevaa, matojen täyttämää ja hajoavaa ruumista pussien päällä mereen, kuin raahata ruumista pussien päällä mereen. Charles ei ollut oikea ihminen sitä tekemään, voimat eivät vain yksinkertaisesti riittäneet, mutta olihan huoneessa ollut pari muutakin ronskin näköistä miestä.. Jotka tosin luultavasti kuvittelivat tämän olevan huviretki jonnekin Havaijin tienoille. No, miten vain.
---
Tenniskentän nurkkalaidalla, hetki sitten ulvonut mies pisti vähitellen päätään pystyyn - kukaan ei tullut. Kukaan ei ollut huomannut. Mitä tämä oli? Siellä, mistä hän tuli, mukavien valkoisten seinien ympäröimästä onnelasta, kutsuun vastattiin heti. Huuda, karju, riehu, kilju ja ulvo niin saat sen, mitä tarvitset. Helppoa.
Hiljalleen mies nousi kätensä varaan, tehden toisella pakonomaista sormiliikettä; etusormi liikkui edestakaisin, ihan kuin se olisi näpyttänyt jotain. Mukana tulivat jonkun matkaa keskisormi ja etusormi, pakostakin. Kokeilkaa vaikka itse. Pikkurillin piti tämän prosessin aikana sen sijaan olla pystyssä, kuten peukalonkin. Silloin liike oli nopeimmillaan. Mies oli kyllä tutkinut asiaa ja oli kaikesta täysin varma. Näpytys oli joka tapauksessa hänen ihan oma juttunsa, eikä sitä saanut tehdä kukaan muu. Välillä sitä oli todella hankala lopettaa, ja välillä hän ei lopettanutkaan.
Mies ponnisti varovasti istumaan, katsellen (päätään melkeinpä riuhtoen, nopeasti) ympärilleen. Kummallista. Yleensä hänen huoneensa ei ollut näin laaja. Noustessaan seisomaan mies piti kiinni kenttää ympäröivästä rautasäleiköstä (?) ja vapisi, päästellen hiljaisia mutta hätäisiä äänähdyksiä. Henkäyksiä, itse asiassa. Vaikka paikka olikin vieraan oloinen, niin kaikki oli tähän asti ihan hyvin, lukuun ottamatta sitä, ettei kutsuun vastattu.
... Kunnes mies paikansi katseellaan kentällä olevan veritahran. Suuren veritahran. Paljon verta. Paljon, paljon verta. Hän huusi. Kurkku suorana, mies huusi. Kiljui, pikemminkin. Hyvin häiritsevästi, kimeästi ja kovaa. Heittäytyessään takaisin maahan, mies kietoi kätensä itsensä ympärille, keinuen pienesti edes takaisin, silmät järkytyksestä laajoina. "Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin, kaikki on hyvin, kaikki on hyvin, kaikki on hyvin ... "
Miehellä oli yllään hänelle monta kokoa liian isot valkoiset housut, sekä iso valkoinen paita. Pakkopaita, joka oli auki, ja jonka kiinnikkeet kalisivat miehen vähänkin liikkuessa. Siitähän hänet tunnisti. Numero 8598-00, kavereiden keskuudessa 'Klink'. Klink, klonk.
(( Edit ~ Shote, muuten, satutko pelaamaan lainkaan fantasiaa? ))
|
|
|
Post by shote on Apr 10, 2009 0:34:23 GMT 3
Drea tuskin huomasi toisen kättä olallaan, hänen ajatuksensa vaeltelivat aivan muissa maailmoissa. Mitä heidän pitäisi nyt tehdä ruumiille? Kumpikaan tuskin jaksaisi niitä kantaa, ehkä horjuen ja jatkuvia taukoja pitäen yhdessä. Sitäkin varten tarvittaisiin jonkin sorttiset paarit. Hän katseli ympärilleen huoneessa yrittäen tavoittaa mahdollisesti hyödyllisiä tarvikkeita. Samalla hän yritti kasata itseään ja veti syvään henkeä muutamaan kertaan. Keuhkot täyteen ja tyhjäksi, mekaaninen ja automaattinen. "En tiedä kannattaako meidän koskea heihin suoraa päätä. Kuka tietää, mikä heidät tappoi." Drea ehdotti jo lähes normaalilla äänellä. Ajatukset loksahtelivat taas radoilleen ja järkevä ajattelu onnistui. "Ei heitä kyllä voi siihenkään jättää. Vaikka emme tätä taloa käyttäisikään, ei ole kovin eettisesti oikein jättää heitä vain lojumaan." Pohtiessaan tyttö pyöritteli hiussuortuvaa sormissaan, ympäri ja ympäri. Hän yritti karkoittaa mielestään ajatuksen tulevasta. Kun päivät etenisivät, lisääntyisivät myös ruumiit. Se ei ehkä enää olisi hänen ongelmansa, mutta mitä niille tehtäisiin? //Tuotah, juoni etenee mukamas. Ja Nayran, olen aika vähän yleensäkin pelaillut, mutta eiköhän se fantasia mene. //
|
|
|
Post by Nayran on Apr 11, 2009 18:39:11 GMT 3
(( Hienoa! Kiinnostaisiko sinua siinä tapauksessa tulla mukaan tällä hetkellä oikeastaan vain minun ja Spyrren fantasia - genreen sijoittuvaan peliin? Jos tahtoisit aloittaa toisenkin pelin, niin voin sitten kertoa tarkemmin itse juonesta ettei tarvitse sentään kaikkia lähetettyjä viestjeä lukea. ^^ ))
Charles hämmästyi hieman siitä, että Drea oli jälleen aivan normaalisti, noinkin pian. No, jokainen tavallaan, ja eihän miehellä itselläänkään nyt mitään kamalia ongelmia asian kanssa ollut.. "Mm.. En voi kyllä tosiaan sanoa, että jaksaisin kantaa heitä pois. Harmi, että useimmat pitävät tätä jonain huviretkenä.. Nyt on tosi kyseessä ja niitä, joilla todella on voimaa tarvitaan. Olen aina karttanut ihmisiä, tässä syy."
Mies asteli lähemmäs ruumiita ja mietti hetken. Niihin ei olisi ehkä järkevää koskea, mutta ei kai niitä muutenkaan saisi täältä pois, Jos olisi jonkinlaiset hanskat.. "En keksi muuta keinoa kuin raahaaminen. Mutta se taas ei ole niin kamalan eettistä, kuten sanoit. Hmm.." Charles mietti ja katseli laatikkoa. ..Mahtuisivatkohan molemmat tytöt laatikkoon? Jos sitten sitä raahaisi ruumiiden sijasta, se ei olisi niin ikävää ja jälkiä jättävää.
No, mies lopetti mietiskelynsä huokaisuun ja käänsi katseensa Dreaan olkiaan kohauttaen. "Tämä koko homma on tarpeeksi ikävää jo valmiiksi, ja minä ehdotan, anteeksi jos kuulostaa sinusta liian raa'alta, että tungemme kaksoset tuohon mystiseen laatikkoon ja raahaamme mereen. Se on lähellä. Nyt ei ole varaa järjestää heidän ansaitsemiaan seremonioita.."
|
|
|
Post by shote on Apr 15, 2009 18:57:11 GMT 3
//Mietiskelin ja luulisin ehtiväni ottaa vielä toisenkin pelin ihan hyvin. Eli yksityiskohtia odotellessa.//
Oli vaihteeksi mukavaa kuulla jonkun käyttävän järjen ääntä. Kuten Charles oli maininnutkin, muutamat vaikuttivat olevan lomalla. Persooniahan tietysti hekin, kukaan tuskin kuului Selviytyjien vakiovieraisiin. Hetken Drea huvitteli mielikuvalla ihmisistä kyyhöttämässä lehdistä kyhätyn suojan alla syömässä kookosta.
Jättäytyen paikoileen Drea seurasi toisen liikkeitä tämän tutkaillessa ruumiita. Etiikka tuppasi useinkin tunkemaan tiellä suorastaan, ei sillä että hän olisi tuntenut erityisen suurta halua raahata ketään paljain käsin mereen. Hänen onnensa, että edes joku sai lampun syttymään pääsä päälle. "Oli se raakaa tai ei, on se paras mahdollisuutemme tällä hetkellä. Ja voimmehan aina lähettää perään miniatyyrilautalla kukkia tai lehviä. Heidät olisi vain ensin saatava sinne asti."
Tekeminen, päämäärä oli juuri mitä Drea kaipasikin. Se auttaisi työntämään pois ajatukset, joita hän ei halunnut ja keskittymään tehtävään heidän edessään. Huulta purren hän ryhtyi kaivelemaan huonetta läpi. Täytyihän täältä jotain hyödyllistä löytyä... Turhautuneena hän lopulta kaatoi laatikon tyhjäksi pienestä romusta. Maahan varisi klemmareita, kyniä, kuminauhapaketteja, post it-lappuja... tavallista toimistotavaraa siis. Tyhjän laatikon tyttö asetti kyljelleen ja inhoten huonoja ideoitaan yritti varovasti työntää toisen ruumiista (kumpi taas olikaan kumpi, hankalaa) taitellun mainoksen avulla laatikkoon.
Viimein saatiin laatikko ulos toimistosta avoimen taivaan alle. Drea huomasi lihastensa pikkuhiljaa protestoivan käyttöä. Olihan siitä jo aikaa, kun he lähtivät muiden luota; aurinko punertui hiljalleen ja painui alemmas tapaamaan horisonttia. Pää kääntyi kohti laituria. Vielä pitäisi hieman edetä, pahin olisi pian kokonaan ohi.
|
|