Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 26, 2008 21:46:56 GMT 3
Viime yö soi yhä korvissa. Hemmetti, kasaria. Kasaria... Pour some sugar on me.. Tahmeana ja paksuna, kaiut viimeyöstä seurasivat perässä myllättyyn ja sotkuiseen vuoteeseen, missä makasi ihmisen näköinen kalpea olento kasvot peitettynä ja voimattomana. Jokin viemäristä löydettyä mädäntynyttä hiustukkoa muistuttava tuntui pyörivän suussa, muistuttaen siitä paljonko sitä nestemäistä oli tullutkaan kaadetuksi kurkusta alas. Aivan liikaa, hitto vie, aivan liikaa. Missä...? Niin MISSÄ?! Tapahtui yksi raju nykäisy ja mikä äsken oli ollut veltto ja kalpea kuin aave heräsi täyteen eloon. ”Voipaskavoipaskamitäkello...” Kädet hapusivat, vetivät sotkuiselta yöpöydältä alas pilleripurkin, tyhjiä kaljatölkkejä ja avaimia. Kello oli.. Oli.. Oli.. Näkökenttää peitti vaaleiden hiusten paljous, joka lähmittiin kasvojen molemmin puolin. Silmiä peitti samanalainen tokkuran sumeus ja numerot ottivat paikkansa ja merkityksensä hitaanlaisesti. Herätyskello oli lyöty kiinni kaksi tuntia sitten. Vince totesi sen tuijotettuaan numerotaulua lähietäisyydeltä pitkän tovin selvittäessään voittaisiko hän vai päänsärky. Työnantaja voitti.
Viisi minuuttia ja ulko-ovi paukahti. Pitkäraajainen mies ryntäsi rappuset alas, loikkien useamman askelman kerrallaan. Ketään ei ollut säikähtämässä tai juoksemassa pois jaloista, vain rikkonaisia ja likaisia seiniä ja rikottuja lasipulloja nurkissa. Oltiin Bronxissa, kaupunginosassa ja kadulla, jonka nimeä ei kukaan välittänyt muistaa. Alue kuului Gunners nimiselle jengille. Sillä tiedolla asuinpaikka ilmoitettiin kaikkialle muualle paitsi verovirastoon tässä osassa New Yorkia. Eikä jengialueella, huonokuntoisten talojen, kaduilla norkoilevien parittajien ja poltettujen autojen keskellä pahin huoli ollut mikään muu kuin olla eräässä tietyssä paikassa noin kaksi tuntia sitten. Kengät paukkuivat asfaltilla, jokaisella askeleella muistuttaen entistä terävämmin päänsärystä ja huonosta olosta. Kerrostalot ja laajat nurmikentät kuuluivat asuinalueeseen, samoin liikekeskuksen tapainen kaltereilla ikkunansa suojanneiden kauppojen ryhmittymä turvakameroineen jotka oli kivitetty rikki jo aikoja sitten. Poliisiautot valuivat kellonajasta riippumatta tasaisin väliajoin pitkin katuja, valppaat ja tuikeat miehet sisällään.
Kylmä hiki pukkasi niskaan ja heikotti, kun ei voinut ottaa tietenkään rauhallisemmin. Jumalauta, se on vain yksi työ! Tärkeä työ, näillä nurkilla siitä maksetaan aika hiton paljon, kuuleppas. Ajattele sitä. Juoksu laantui kävelyksi halkeilleella asfaltilla. Liidunvalkea mies hymyili surkeasti vierellään hetken hölkkäävälle naiselle, tummalle kuin pimeimmän afrikan asukkaat ja jäi seisomaan kadunvarteen. Kädet vapisivat, eivät oikein saaneet otetta mistään. Shortsien taskuista etsittiin tupakat ja aski tulitikkuja, joka rapisi epävakaissa käsissä. Tien toisella puolella muovituolissa lojuva vanha mies pärskäytti vahingoniloisen naurun. Sama risainen paita ja kävelykeppi mallia ensimmäinen maailmansota. Vince taisteli pelastajansa, valkoisen pienen kääryleen (ihan niinkuin jokin irvokas muistuke Jeesus-lapsesta...) tuleen ja vei sen huulilleen. Hän oli pitkä ja jäntevä mies, noin kolmekymppinen, ajelematon ja takkuinen hiustensa juurista lapojen alle päättyviin latvoihin asti, sekä puolikuolleen näköinen. Vanha viina ja savu, raju yöelämä tuoksuivat ja näkyivät silmät kiinni ja seisaaltaan tupakkaansa meditoivan miehen koko kärsineestä olemuksesta. Kaksi tuntia myöhässä. Tämä ei voi alkaa hyvin.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 26, 2008 22:14:33 GMT 3
Ei myöhässä. Ei kyllä aikaisessakaan. Hyvä puoli siinä, että olit oma työnantajasi. Yö oli levinnyt käsiin. Taas vaihteeksi. Uni oli ottanut huomaansa vasta viiden aikaan aamyöstä, jo taivaan valjetessa. Nukuttu oli pari hassua tuntia ja sitten olikin jo pitänyt ravata viemään ulos vaativaa piskiä pihalle. Ei sillä, se piski oli rakkaampi kuin moni muu asia, mutta joskus...joskus...Noh niin. Töihin mentiin aina jalkaisin ei koskaan pyörällä. Matkaahan nyt oli vain muutamilla korttereilla laskettavissa määrin. Ja liikkuminen teki hyvää. Se teki aina. Kädet taskuissa, mustat johdot vaatteita pitkin korviin kiiveten ja katse jossain muualla kuin siellä mihin oltiin kulkemassa. Raskaat metallivahvisteiset maiharit raivasivat tiensä läpi roskien ja lasinsirpaleiden paljostakaan välittämättä. Vasta kun varjo heittäytyi tielle katse viimein nousi lähes napsahtaen ja jarrut iskettiin pohjaan ettei oltaisi kävelty päin tienreunalle parkkeerattua hahmoa. Tummat silmät eivät pistäneet merkille ulkoista olemusta, eivät muuta kuin tuon pienen kiiluvan pisteen huulille nostetussa savukkeessa. Savuke? Tänne ja heti! Käsi luiskahti taskuun ja kiskoi savukerasian samalla kun toinen käsi oivalsi erään valitettavan seikan. Ei sytytintä. Missä se on?! Kotona. Kotona se on, ei hätää. Paitsi, että tupakkaa tekee mieli ja pirusti.
Jonkun matkan päähän seisahtunut hahmo liikahti uudelleen, mutta ei suinkaan kulkeakseen ohi. Ehei. Se asteli lähemmäs, kenkien metallisen kaiun ja ketjujen kilahteluista päätellen ties mikä jengiläinen. Liekkö ryöstämään tulemassa? Olisi voinut tullakin, sillä kun katse tavoitti lähestyjän...178 senttiä silkkaa jännettä ja lihasta. Se harva ylimääräinen rasva, mitä koko kehosta löytyi oli sijoitettu niille alueille, jotka naisilla olivat suotavia. Atleetti, mutta ei ihan lauta. Sen paljasti paita, joka kulki pitkin vartta nahkaisen motoristitakin alla ja kehoitti silmiin hyppivin neon värein harrastamaan naimista sotimisen sijaan. Jostain mustan ja neonvihreän kirjavoittamien suortuvien joukosta tarkastelivat maailmaa kaksi hyvin tumman ruskeaa, lähes mustaa silmää, joiden katse oli hyvin suljettu. Ei vihamielinen, mutta ei missään nimessä avoin luettavaksi. Arpia löytyi, piirteiltä ja paljaista käsistä. Varmasti löytyisi muualtakin sillä vaikka lähelle seisahtava tapaus näytti varsin näpsäkältä naiseksi, oli taustalla jotain...terävää. Kuin giljotiinin terä väijymässä näkymättömissä yläilmoissa. Jotain, joka piti varmasti huolen siitä ettei kukaan erehtyisi läppäisemään tätä naista persuksille edes kännipäissään. Saattaisi menettää kätensä. Tuntemus oli kuin leima otsassa ja yhdistettynä revittyihin neonväreillä sotkettuihin farkkuihin ketjuineen ja yleiseen olemukseen sai vanhat mummot vaihtamaan kulkunsa kadun toiselle puolelle.
Toinen käsi pyöritteli itsekäärittyä valkoista sätkää, toinen oli työnnetty syvälle taskuun. Toinen mp3-soittimen kuuloke roikkui vapaana paidan rintamusta vasten. Mahdollinen ryöstäjä naksautti niskojaan, kohotti suortuviensa suojissa kahden pienen arven kolmeen osaan jakamaa kulmaansa ja osoitti sanansa kuolleen oloiselle miehelle sätkineen. "Oisko sulla tulta?" Ääni oli käheä. Naisen ääneksi suhteellisen matala, mutta yllättävän korvia miellyttävällä tavalla. Sellaisen olennon ääni, joka on totisesti polttanut tupakkaa pienen ikänsä ja todennäköisesti kitannut alkoholiakin jo hyvän aikaa. Olihan ikääkin jo suunnilleen kahdenkymmenen puolessa välissä. Olihan siinä varmasti ehtinyt polttaa savukkeen jos toisenkin. Aivan varmasti. Englantia murrettiin varsin vahvasti, joka vahvisti varmasti etnisen perimän hispaanoksi ja varsinaiseksi äidinkieleksi espanjan.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 26, 2008 22:55:25 GMT 3
Huimasi.. Ei huimannut.. Kylläpäs.. Hyvin alkanut, joskin merimiesmäisesti huojahdellut meditaatio loppui lyhyeen ja hyvä niin. Nyt oltiin vain kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Alle kuukausi näitä hommia, joten ei hyvää päivää. Suuta maiskuteltiin vähän ilkeästi, tietämättä oikein oliko se hampaiden peseminen ollut hyvä ratkaisu vai ei. Mitä tuli kokemuksen syvään rintaääneen, se muisteli paatoksella niitä kertoja kun krapuloissaan ei oltu tehty sitä ja oltu koko päivä kohmeloinen. Mitä viimeyönä tapahtui? Ramirezin kanssa oli kyllä lähdetty, mukana oli se nuori kaveri, Colin... White? Miten ihmeessä kellään täällä oli sellainen nimi..? Thä? Hidas katse, kovin vihreä ja tummanharmaalla kehystetty, siirtyi hitaasti kuin unissakävelijällä naiseen. Toi näyttää jotenkin tutulta... Nättihän se on. ”O.” Mies äännähti, jääden sitten hautomaan faktaa. Tulta. Eli se halusi sytyttää ton. Hieman lisää väsynyttä tuijotusta. Ohi jumputtava autokaan ei rikkonut raskasmielistä zeniä, joka painoi pitkän miehen hieman kumaraan. ”Ootas.” Tämä yksittäinen sana lausuttiin tavalla ja harkitsevaisuudella, joka antoi ymmärtää sen pitävän sisällään vähintään yhden maailmankaikkeuden tärkeimmistä salaisuuksista. Jännitystä ylläpitäen, käytiin lävitse rintataskut (joita ei paidassa ollut), kyljet ties mistä syystä, taputeltiin taskut edestä ja takaa, taipuen viimein reisillä oleville taskuille. Kulunut aski selän takana olevan pornokaupan mainostikkuja taiottiin esille toteavan ja kehuvan ilmeen kera. Hyyyvin tehty, tallessa olitte. Ja pahvikuorinen lipare ojennettiin punkkaritytölle väsyneen ja voitonriemuisen hymyn kera. Samaan aikaan tempaistiin ovi auki takana ja naisen ääni karjaisi. ”ROCHA! Mitä helvettiä sä siinä vielä norkoilet?!” Huutaja oli nuorehko ja rohkean näköinen nainen, jonka hartioiden päättäväinen linja ja vahva suun linja kertoivat työn aikuisviihdeliikkeessä kouluttaneen. Ilmeisesti periaatteesta, naisella oli farkut ja t-paita, eikä mitään sen villimpää. ”Tajuatko sä... Miks sä näytät tolta..?” Italiaano lopetti vuodatuksensa äkkiseltään, katsoen suu inhoon vääntyen surkeaa, tuijottavaa ihmisolentoa kadulla, tulitikut yhä kädessään.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 26, 2008 23:10:43 GMT 3
Kovin pirtsakalta ei punkkarikaan näyttänyt. Jotain väsynyttä, joskaan ei niin räjähtänyttä kuin vastapuolessa. Kärsivällisesti seurattiin miehen koettelemuksia syvässä hiljaisuudessa vain kulman liikahdelessa mietteliäisyyden myötä. Saattoi se olla, että arven hieman leikkaamien huulien nurkkauskin liikahti aavistuksellisesti, mutta sitä tuskin ehdittiin havaita. Tikut otettiin niiden viimein löydyttyä vastaan ja raapaistiin tuli huulille siirrettyyn savukkeeseen. Katse seisahtui tikkujen alkuperästä kielivään mainokseen ja keuhkoista puhalleltiin nikotiinihuuruja samalla kun katse kohosi itse puotiin. Juuri sopivaksi osuakseen ulos astuvaan naiseen. Jahas, jahas, vai että...
Tummat silmät tarkkailivat ja olemus ei oikeastaan hievahtanut mihinkään. Joko se unohtui siihen nauttimaan antoisista hermosavuistaan aamun kunniaksi tai sitten uteliaisuudesta. Jälkimmäinen kuitenkin tuntui naisen olemuksen myötä varsin epätodennäköiseltä. Eiköhän uteliaisuutta saanut tyydytetyksi ihan omasta takaa. Oli kuin tapaus olisi liukunut johonkin taustalle. Ehkä se vain häipyisi paikalta, ottaisi kenties vielä sormissaan pitämät tikutkin omaan haltuunsa...? Tai sitten... "Se on oikeestaan mun vika. Piskini karkas eilen illalla ja Rocha tässä sattu paikalle. Ovela narttu se piski. Löyty vasta aamulla." Pahoitteleva olankohautus samalla kun syttymään saatua sätkää pyöräytettiin sormissa ja katse käväisi tiukkailmeisessä naisessa. Herramunjee, mies raukkahan särkyisi lopullisesti, jos saisi läksytyksen tuolta naikkoselta. Tikut tökättiin miehen kouraan samalla kun katse välähti jossain suortuvien alta ja punkkari läimäytti miestä olkaan. "Kiitti vielä." Virne häivähti kuin varkain huulilla naisen solahtaessa jäntevällä sulavuudella miehen ohi ja jatkamaan matkaansa.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 26, 2008 23:31:21 GMT 3
Mies tuijotti tyhjästä paikalle marssinutta pelastajaansa noin puoli sekunttia ja nyökkäsi sitten voipuneesti ovella seisovalle naiselle, joka ei näyttänyt tietävän pitäisikö sääliä vai potkia kaveri kotiin haukkujen kanssa. ”Mä oon juossu koko yön sen nelijalkasen perässä.” Vaaleaverikkö vahvisti ja loi kasvoilleen vähän tympääntyneen ja torjuvan ilmeen. Elämä jatkui ympärillä mukavassa aamupäivän auringossa, kiljuvine kakaroineen ja poliisiauton sireenien säestämänä. ”Mä oon pahoillani et oon myöhässä, mut se on.. Äh. Mä teen ylitöitä tästä hyvästä, sopiiko Maria?” Uhkaavan tuijotuksen alla kerättiin itseään paremmin kasaan ja hymyiltiin vähän mekein kumoon heittävälle taputukselle. Siinä tietty saattoi olla vähän liioittelua, mutta hei. Tästä lähdettiin. Punkkaritytölle heilautettiin kättä ja mutistiin jotain ’eipä kestä’ tyyppistä. Mariaksi nimitetty jatkoi vuodatustaan, kritisoiden sitä kuinka koiraa etsinyt pystyi haisemaan noin pahalta, mutta selkeästi tällä yhdellä arjen sankarilla oli sana hallussaan puolustaessaan itseään, koiran kunniaa ja siinä sivussa myös naista joka oli juuri lähtenyt pois. Olihan se kuitenkin naapurikaupan Mac, hyviä välejä piti pitää yllä. Sitäpaitsi...
Lounasaikaan mennessä herra Rocha oli hieman vähemmän veltossa olotilassa, kuvitteli ainakin olevansa ihminen, mutta... Mindless Unionissa kulki kaikenlaista väkeä ja suurin osa asiakkaista oli suorapuheisia. Kalkkilaivan kapteeni oli siitä kauneimmasta päästä. Tiedustelu, oliko nekrofilia tässä osavaltiossa kiellettyä, eivät olleet. ”Maria...” Keskustelu alkoi erään vastaavan aivojen syömiseen liittyvän kuittailun jälkeen. Vieressä, kaarevan tiskin takana valkopaitainen italiaano hymähti kysyvästi ja jatkoi hintalappujen iskemistä laatikolliseen elokuvia. ”Eiks toi likka oo mekaanikko? Ainaki jonkilainen.” Naks, naks, naks. Tauko. ”Joo, on. Korjaa prätkiä ja vähän kaikkee muutakin. Etkai sä sitä sillä silmällä? Ei oikeen vaikuta sun tyypiltäs.” Tummatukkainen nainen nauroi iloisesti ja vinkkasi silmäänsä korostetun viettelevästi, vastaanottaen lentosuukon toiselta osapuolelta. ”Mon cherie, sä et edes tiiä... Mut muistatko sä sen pinkan viallista tavaraa mitä on otettu takuuvaihdos? Osaiskohan se korjata niitä. Pakkaukset on vielä jäljellä ja-” ”Desinfiointiainetta ja teippiä. Rocha, ootko sä miettiny tota koko aamun? Ei ole todellista.” Uusi nauru seurasi aiempaa ja Maria nojautui tiskin päälle salaliittolaisen elkein, jättäen noteeraamatta savun ja baarin hajun joka oli tarttunut kaikkeen mihin sinipaitainen mies oli koskenut. ”Mä voisin kattoa mitä tuolla on ja viiä ne iltapäivällä sinne. Tai huomenna, jos se on kauhee sotku. Saatais kamoja pois varastosta eikä ne menis roskiin. Penskat ei sitte juoksis niitten kaa pitkin pihoja.” Blondi lausui pohtivasti, irvistikin muistikuvalle parin viikon takaisesta episodista. Siitä oli tullut sanomista ja sakko, jonka nimikettä ei enää hullukaan muistaisi.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 26, 2008 23:53:12 GMT 3
Naapurissa lounastauko tuli ja meni. Ainoa aika, joka todella merkitsi keskikokoisen mutta varsin uutuuttaan hehkuvan korjaamon seinien sisällä oli aika, joka määritettiin hommien aikatauluille. Asiakas sai tavaransa ja ajokkinsa juuri silloin kun oli sovittu eikä hitustakaan myöhemmin eikä kyllä sen puoleen yleensä aikaisemminkaan. Jälkimmäisestä huolta pitivät kasvaneet asiakasmäärät ja tilaukset, joita pikkuhiljaa aina vain enemmän maineeseen nouseva Neon Garage keräsi puoleensa. Laatua ja taitoa, mitään muuta ei ollut tarjolla ja sehän kelpasi. Kunhan hinnasta sovittiin. Ensimmäisen tunnin aikana puhtaaksi hangatuille piirteille oli ilmestynyt jo monta mustan harmaata rantua. Hiukset oli pakotettu pois silmiltä mustalla jenkkihuivilla ja stereoista soivat Misfitsin hakkaavat biitit tuudittivat autuaaseen horrokseen, jossa muulla kuin käsillä ja työn alla olevalla kohteella ei ollutkaan sitten väliä.
Pajalla oli hiljaista. Osa-aikaisesti asiakashommissa toimiva Sunny kun oli tyytyväisenä omissa oloissaan hymyilemässä poskilihastensa koko repertuaarilla, Archie oli koululla vääntämässä jotain välistä jäänyttä kurssia ja Bear oli pyytänyt vapaapäivän juhlistaakseen nuorimmaisensa syntymäpäivää koko perheen voimin. Se ei oikeastaan punkkaria haitannut. Hän piti hiljaisista hetkistä. Tai niin hiljaisista kuin tilan täyttävä punkrock saattoi sallia. Rauhasta työkalujen ja naksuttavien mekaanisten osien kanssa. Sunny kyllä ilmoittaisi jos pytingin omistajaa johonkin tarvittaisiin, siihen asti...vain mä ja pyörän aaveeksi tuskin tunnistettava rakennelma. Ja aika kului huomaamatta. Tikitti eteenpäin kuin aikapommi purkajan pohtiessa hiki valuen mikä johto mistäkin kohtaa pitäisi katkaista.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 27, 2008 0:28:18 GMT 3
Ihmislihaa. Käytännössä kaikkialla. Sen takia kyseisen liiketilan näyteikkunat eivät antaneet näkymää sisätiloihin. Pinkkiä ja mustaa, eikä mitenkään kovin originellisti, jos lähti oikein katsomalla katsomaan, mutta ainakin heillä oli ehjät ikkunat pidempään kuin kaksi kuukautta kerrallaan ja toimiva mainostaulu. Siihen se ehkä sitten jäikin. Tuskin mistään saman kadun kaupasta yritettiin varastaa niin paljon tavaraa kuin heiltä. Sitä silmällä pitäen, kaupan tiskillä oli aina vähintään yksi ihminen. Tällä kertaa se oli Maria haukansilmineen, jotka tähystelivät matalien hyllyjen väliin teeskennellen raukeaa ja hävytöntä. Italialaiset olivat hyviä siinä, suorastaan hämmentävän taitavia. Kaiken kirjallisuuden ja videoiden lisäksi, seiniä kehystivät kirjavat, pitkälti karkkikauppaa muistuttavat värit, kiiltäväkylkiset muovipaketit leluineen aikuisemmille.
Takahuoneessa lounastettiin vastapäisestä eineskioskista ostettua sämpylää, jonka saamiseksi oli joutunut käymään pientä sanaharkkaa. Sekin sopi, koska pakko ajatella piristi hieman. Keskellä vanhoja elokuvajulisteita ja tutun sekä turvallisen värisiä pahvilaatikoita Rocha kaiveli avattua laatikkoa. Sen sisältö oli levitetty pitkin työpöytää ja esineitä käsiteltiin muovihansikkain. Tää oliki ikävämpi homma ku aattelin... Sotilaina rivissä seisoi useampi dildo, ainakin päällepäin ehjänä. Rikkinäiset oli pussitettu ja yritetty ainakin saada jätehuollon ongelmaksi. Nyt niitä kulki siellä täällä Bronxia teinipoikien viihdykkeinä. Missä ikinä ne olivatkaan, ei liittynyt käsillä oleviin ja korjattavissa oleviin aparaatteihin. Niiden määrän selvittäisi MacKenzie Caio, Neon Garagen omistaja ja mekaanikko. Sähkölaitteita, puristimia, treenausvälineitä... Niissä oli kaikissa vähän jotain vikaa, minkä vuoksi asiakas oli palauttanut tuotteen ennen sen minimaalisen takuuajan umpeutumista. Olipa pari otettu sen jälkeenkin, erikoistapauksissa. Kello raksutteli seinällä, toljottaen tyhjin mallitytön silmin allaan työskentelevää miestä, joka jalat pöydän reunalle nostettuna desinfioi ja järjesteli esineet uuteen laatikkoon kuljetusta varten. Paljonkohan se tästä hommasta pyytäisi?
”Rocha..” Kysymys ovelta. Jouhimaiset hiukset heilahtivat näköpiirissä ja hintalapun irti raaputtamiseen keskittynyt mies vastasi tervehdykseen kysymyksellä. ”Tarvitaanks mua sillä puolella?” Ongelmia, ehkä. Kun vastausta ei tullut, kurkattiin ylös. ”Sä oot sopeutunu hyvin. Edellinen tyyppi ei suostunu koskeen mihinkään tollaseen kuukaudenkaan jälkeen.” Nainen totesi roikkuessaan oviaukossa, toinen silmä myymälää vartioiden. ”Meinasin, että nyt olis hiljainen paikka, jos oot valmis ni käy nyt. Kolmen jälkeen tulee taas se Davison.” Tauko. ”Joo.” Vähän venyttelevään sävyyn. Davison oli periaatteessa harmiton, mut sillä oli jotain mielessään, eikä se ollut jäänyt kummaltakaan huomaamatta. Rocha keräsi pinkit, beiget, mustat ja iloisesti purppuranpunaiset muovilelut laatikkoon ja kaappasi sen käsivartensa alle noustessaan. Latino virnisti iloisesti ja keinahti tennariensa kannoilla ympäri. ”Muuten, sähän voit tulla aamulla tuntii aikasemmin. Olis lähetys leffoja sun aamus piristeeks.” Hujoppi esitteli keskimmäistä uloketta räpylässään ja marssi ulos, nuristen mennessään.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 27, 2008 0:49:02 GMT 3
Oli korjaamokin osansa varkauksista saanut, jonka seurauksena kahteen kulkuoveen oli lisätty metalliset vahvisteraamit. Paikka oli kuitenkin kuin linnoitus. Ikkunoitakin vain katonrajassa ympäri yksikerroksisen harmaan rakennuksen. Kun päälle lisäsi sen, ettei koskaan voinut olla aivan varma oliko paikalla joku...ja koska omistaja tunnettiin piireissä varsin hyvin...Noh, Neon Garage oli saanut olla suorastaan harvinaisen rauhassa. Ainakin uusiin tiloihin vuotta aiemmin muutettuaan. Niin rauhassa, että ruoka-ajat lipuivat onnellisesti ohitse. Nälän oivalsi vasta siinä vaiheessa kun joku ilmestyi viereen ja tökkäsi einespuodin leivän naaman eteen. Sunny tuijotti merkitsevästi laihan jäntevää esimiestään, kohotti kulmaansa ja katosi takaisin omaan valtakuntaan. Ei siinä muu auttanut kuin työntää työ syrjään ja upottaa hampaat hieman epämääräiseen, mutta syötävään einekseen. Siinä punkkari istui jalkojaan heilutellen silloinkin kun puoltatoistametriä korkeammalla sijaitsevassa asiakastilassa helähti kello ja tiskin takana hengaileva yksilö kohotti katseensa lehdestä johon oli ajankulukseen uppoutunut.
170 senttiä täysiveristä jenkkiä, lapoihin asti yltäviä ohuita rastoja, auringon päivettämää ihoa, mukavan pehmoisia nuoria muotoja ja hymyä, joka voitti valoisuudessaan itse auringonkin. Siellä jossain saastepilvien toisella puolen. Suuret sinivihreät silmät huomasivat välittömästi kaiken sen, mikä punkkarilta oli mennyt ohitse tuopakkaa tuijotettaessa. Lehti läpsähti kiinni ja asemat otettiin mahdollista flirttaustilaisuutta varten. Kun sen sijaan pyydettiinkin paikalle pytingin omistajaa tarttuvan pirteä ja miellyttävä nuori nainen näytti sekunnin murto-osan hieman pettyneeltä ennen kuin asteli kolmesta tilasta johtavasta ovesta keskimmäiselle ja työnsi sitä auki vapauttaen Disturbedin jytisevät rytmit asiakkaaksi tupsahtuneen naapurinkin korville. Joutui ihan ääntään kohottamaan saadakseen jossain hallin puolella olevan tapauksen huomion omakseen. Ja saihan se...huudettuaan: "Mac! Joku namu kysyy sua." Virnistys oli hymyä vielä aurinkoisempi tapauksen palatessa tiskille. "Mä oon muuten Sun tai Sunny..." Jatkoa ei ehditty esittää punkkarin jo ilmestyessä ovelle.
Maiharien nauhat olivat auki, kengät lonksuivat jaloissa. Hiukset pysyivät pois silmiltä ryttyisellä jenkkihuivilla ja piirteet, jotka nyt olivat näkyvillä oli koristeltu useammallakin mustanharmahtavalla juovalla, samalla värillä kuin paljaat kädet. Takin katoaminen paljasti toispuoleisen paidan paljaaksi jättämän vasemman käsivarren lohikäärmeen häntineen, joka katosi olalta selän puolelle. Kaunista jälkeä. Katseen tavoittaessa 'Namun' kulmat kurtistuivat hieman ja sitten niistä haljotumpi kohosi ylös varsin kysyvästi. "Heittikö pomo sut ulos kun muuttokuormaa raijaat? Oisko menny paremmin läpi, jos oisin sanonu sitoneeni sut sänkyyni orjaks...?" Virnistys oli toispuoleinen ja säesti selkeää kuittia vastassa seisovan miehen paljastuneesta ammatista. Vaalea rastapää oli jostain syystä seisahtunut niille sijoilleen. Katse, jonka tuo jäntevään punkkariin loi oli varsin...hämmästynyt? Sitäpä sitä. Jostain syystä.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 28, 2008 22:09:49 GMT 3
Niin mikä kysyy.. Okei. Tämä selvä. Jos ei millään muulla syyllä niin korjaamollahan voisi alkaa käymään ihan vain jututtamassa tätä nuorta naista. Sosiaalista verkostoa täytyi rakentaa, sillä tähän asti oli käynyt niin, että kuukaudessa ei vielä henkilökohtaisesti montaa ihmistä tunnettu. Yksi tavoitteista oli tutustua ympäristöönsä mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti [check], toinen oli tehdä sama ihmisten kanssa [work in process] ja lopulta kaivaa se oma paikkansa tähänkin epäilyttävään ekosysteemiin ja katsoa millaiseksi kukkaseksi siitä olisi rahkeita kasvaa. Sekin oli vielä kovasti työn alla, sillä kuka ihme nyt jäisi kovin pitkäksi aikaa myymään aikuisviihdettä machoileville italiaanoille ja juustoisen niljakkaille vanhoille ukoille?
”Hei, sieltähän se kaunis nainen tulee..” Vaaleaverikkö heitti tervehdyksen velmun virnistyksen kera ja taputti avoimilla kämmenillään tiskille läjäyttämäänsä aarrelaatikkoa. ”Mä itteasiassa puhuin sen mukavaks, ylitöiksihän se menee, mut mun tavotteenihan on olla mieliks ku kyseessä on sellaset naiset.” Yhtä samettia, kun vain suunsa avasi. Ja avattiin jotakin muutakin. Se ruskea laatikko näes, kummankin naisen nähtäville. ”Mä toin teille vähän pureskeltavaa. Nää on kaikki viallisia ja mä tahtosin ne ehjiks. Siitä ilosta maksetaanki firman puolesta, mut voisin pistää täkyks että saatte kaupanpäällisiä mikäli kiinnostaa.” Äkkiä lelukauppiaaksi jälleen ryhtynyt Rocha levitti kämmenensä, nojaillen rennosti ison laatikon laitoihin, käsivarsiensa välissä sekalainen pinkka pakkauksia, johtoja, epämääräisen muotoisia aparaatteja ja pieniä valkoisia muovipuikuloita.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 28, 2008 22:28:07 GMT 3
Niin mikä tulee...? Ovensuuhun seisahtunut ja sen pieleen nojaamaan jäänyt mekaanikko suoristautui. Oli vaikea sanoa aivan tarkalleen mitä tapaus juuri ohikulkevalla hetkellä ajatteli, sillä katse oli yhtä suljettu kuin aiemmin aamulla vaikka huulet olivatkin taipuneet vinoon virneeseen. Ennen kuin Mac kuitenkaan itse ehti kommentoida tätä sinne tänne kimpoilevaa letkautusta, joka ei oikein ottanut osuakseen kohdalleen, vaaleita rastojaan taaksepäin heilauttava Sunny virnisti pomolleen lähes hävyttömästi. "Olishan se pitäny arvata, että kun sä rikot paastos, sä rikot sen sitten nurkkakunnan hunajaisimman miehen kanssa." Jostain syystä lausahdus sävyineen kaikkineen oli katkaista mekaanikon askelluksen keskeltä kahtia. Saalistajan ketteryys ja notkeus pelastivat kompastumiselta ja tapaus laskeutui luontevasti nojaamaan tiskiin. Katse, joka tummista silmistä osui nuorempaan naiseen oli kuitenkin sangen yksiselitteinen. Sunny...Sä olet mulle kuin sisko, mutta joskus...ihan oikeesti joskus...voisit pitää sen turpas tukossa. Sitten katse katosi, sai tilalleen vinon virnistyksen ja piikin takaisin. "No worries, Sunrise...Tämä Señor tässä on mun osaltani täysin sisäänajamaton. Joten sen kun pokaat itselles avaimia." Hävyttömiä. Kumpainenkin ja kotonaan asian kanssa.
Ja silti...laatikon avautuminen vaiensi kumpaisenkin. Tuijotusta, kahdet parit tarkkaavaisia silmiä, vähintään yhden mustan ja yhden pellavanvaalean kulman kohoaminen ja sitten...Auringonsäde repesi nauramaan ja oli pudota tiskinsä taakse. Likan poskille kohosi itseasiassa hentoa punaakin, joka sai miellyttävän pehmoiset piirteet vain entistä hellyyttävämmiksi. Siinä se kikatti henkeään haukkoen samalla kun neiti Caio...ojensi kätensä ja poimi ensimmäisen käteen sattuvan paketin ylös. Katse lepäsi hyvän tovin kirkuvan pinkin värisessä värinällä varustetussa dildossa, ennen kuin nousi mieheen. Se tuintui harkitsevan oikeastaan vain erästä asiaa: Olet sä tosissas? Virne oli kadonnut, ilme oli vetäisty vakavaksi...erittäin. Sieltä olisi voinut sen perusteella odottaa mitä tahansa. Todennäköisimmin huutoa siitä, miksi mies heitä oikein kuvitteli? Mekaanikkoja! Piru vie! Mutta sen sijaan sieltä tuli... "Kai sä oot ite testannu kaikki, että ne on varmasti rikki...?" Suupieli nyki, nyki ja nyki vielä hieman enemmän, mutta käheän matalahko ääni pysyi hillittynä ja katse täysin lukemattomana.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on Jul 30, 2008 12:43:29 GMT 3
”Mä vaan myyn niitä. Ja vaan niitä.” Mies tarkensi, oikeastaan kurottaen vähän sinne kippuraan käpristynyttä naista kohden. Nauroi vedet silmissä ja aina vain punaisempana. Sunny haukkoi ilmaa ja etsi tuolin allensa vielä kun pystyi, pitäen käsiä suunsa päällä. Ilmoille oli kuitenkin päästetty jotain, mikä nappasi kuuntelijan huomion täydellisesti, eikä enää auttanut pitää käsiä suun edessä kun sanat olivat jo tulleet ulos. Tota mä en tiennytkään, ei itseasiassa kukaan. Ai että oot pitäny kuivaa kautta? Tostahan on ihan mainiota lähteä eteenpäin. ”Ja noin sä vaan mynnät passannees tälläsen tilaisuuden. Otetaan nyt sit sellanen periaate, et uutta ei oo tulos.” Ajatus kulki joutuisasti, kun vain hymyili päälle ja teki tilannearviota. Sanokoon muut mitä hyvänsä, Vince Rocha oli peluri, eikä termillä viitattu millään tavoin kortteihin tai muihinkaan nappuloihin laudalla. Rastapäinen tyttö oikoi itseään ja nojasi myyntipöytään päätään puistellen, kunhan sai hieman kiinni itsestään. Nauru pulpahteli esiin kuitenkin, vastustuksesta huolimatta, eikä Sunny ollut yhtään sen vähemmän punainen kuin äskenkään. ”Ootsä oikeesti laskemas irti tollasesta tapauksesta? Kato nyt sitä, kuinka moni mies kantaa laatikkokaupalla leluja naiselle?” Siinä vierellä naapurikaupalta ilmestynyt asiakas teki asiantuntijamaisen nyökkäyksen ja nosti sormen ylös hyvin esiin tuodun pointin merkiksi. Täällähän täytyisi alkaa käymään oikeasti useammin.
Olen mä hyvinkin tosissani. Ne vois olla vaikka kodinkoneita, mut jos ne on vaan vähän rikki ja korjattavissa ni totta helvetissä mä haluun niistä rahat pois. Kato täyden katteen tavaraa. Ne kaikki on jo kerran myyty. Sormenpäät rummuttivat pahvilaatikon kylkiä ja Rocha nyökkäsi, pitäen kurissa tempoilevaa virnistystä joka halusi niin kovin paljon päästä näytille. ”Ne surisee tai pitää vääränlaista ääntä. Sä kyl voit ottaa sen paketista poiskin. Ne on kaikki desinfioitu ihan siltä varalta että niitä olis joku ehtinykki kokeilemaan.” Jutusteltiin sillä rajoilla, annettiinko syytä vinoiluun vai että oltiin aivan täysin asialinjalla. Niin oli tarkoituskin, sillä myyjä poimi toisen vastaavan dildon ja näpersi laatikon auki. ”Siltä varalta, ettei teillä menis liian kauan näitten mekaniikan tutkimiseen..” Peruspinkin värinen kumiasia käännettiin ylösalaisin ja vibraattorin koneisto väännettiin irti muovista. ”Nää on yhtä simppeleitä kapistuksia ku oikeetkin miehet, ei pitäis olla hankala korjata. Onnistuuko ja paljonko kustantaa?” Valkoinen, ei paljoa huulipunaputkiloa suurempi kapseli nostettiin Macin kasvojen eteen asiallisen, perusvakavan ilmeen saattelemana. Kyllä tätä peliä pystyi pelaamaan kaksikin.
|
|
|
Post by Cirsicca on Jul 30, 2008 13:06:00 GMT 3
Vai että tällaista peliä? Se suupielen värähtely kasvoi hieman ja lähes, hetkellisesti ylsi tummiin silmiin, jotka näyttivät valon tietyissä kulmissa häiritsevästi miltei mustilta. Vähintäänkin suklaisilta. Mutta ei se väri vaan se katse, joka iski sanan HAASTE jokaisen katsojan takaraivoon. Että tuon katseen saisi avautumaan? Naisen tuntevat olisivat samantien taputtaneet selkään säälivästi ja kehottaneet hakeutumaan aivan muunlaiselle alalle. Mutta menivätkö pasmat sekaisin siitä, että sai piikkejä takaisin? Kaikkea muuta. "Parempi niin, koska perjaatteet ne on mullakin..." Lausahdus jätettiin täysin tietoisesti roikkumaan ilmaan, eikä sitä palattu selittämään millään tavalla. Mietipä sitä. Sunny sen sijaan sai osakseen tumman suklaisena läikähtävän silmäyksen ja valkeaa, hammaskorulla varustettua, hammasriviä lähes petomaisesti väläyttävän virnistyksen. "Mulla ei oo mitään tarvetta pitää kiinni kundista, jonka pitää selkeesti kompensoida jotakin kantamalla laatikkokaupalla leluja naiselle." Henkeä haukkova likka oli pudota tuoliltaan. Iän näki, vaikka hävytön pikku enkeli olikin. Kyllähän sen näki, ettei tainnut olla kuin hieman yli täysi-ikäisyyden rajapyykin.
Paketti oli itseasiassa jo avaamisvalmiudessa miehen vakuuttaessa sen turvallisuudesta. Jostain syystä virne painui joksikin sellaiseksi, jonka huvittuneisuus oli lähes...huolestuttavaa. Se oli piirre, joka vihjasi että vastapuoli tiesi nyt jotain, mikä ehkä äänessä olijankin pitäisi tietää. Sormet väkersivät laatikon auki samalla kun asiakas keskittyi esittelemään aikuisten lelun mekaniikan hienouksia. Kun se pieni vekotin sitten nostettiin siihen silmien eteen latino liikautti omaa kättään ja nosti sen miehen oman käden rinnalle, pitäen pientä mekaanista osaa kevyesti hoikissa ja arpisissa sormissaan. Likka oli irroittanut sen käsiinsä katsomatta. Pää kallistui hieman. "Ja tässä maailmassa on hyvin vähän sellasta, mitä mä en olis vähintään kertaalleen purkanu ja pistäny kasaan." Ja se oli sekä asiallinen, että aivan täysin mahdollinen alusta vinoilulle. Voi kyllä, tätä peliä osasi pelata toinenkin osapuoli. Tasainen lähes mustien silmien katse. "Anna keskimääränen tukkuhinta näille, mä velotan siitä puolet per värkki, jollon te voitta myydä ne normi hinnalla ja todennäkösesti saada vielä voittoa ottaen katteet huomioon." Toinen käsi liikahti ja nappasi valkoisen koneiston itselleen.
|
|
Shibito ei muista salasanaansa
Guest
|
Post by Shibito ei muista salasanaansa on Aug 11, 2008 19:56:51 GMT 3
Laatikkoa nakutellut kaveri katsoi pitkään ja hiljaa mekaanikkoa, vilkaisi silmäkulmastaan pieniä pirunsarvia punehtuneelle otsalleen kasvattavaa Sunnya ja aivan kiusallaan jätti vastaamatta ääneen. Tästä todellakin jatkettaisiin, sen leijonanharjainen mies voisi luvata vaikka henkensä hinnalla, mutta… Kirjavien pikkulaatikoiden ja muovikoteloiden seasta poimittiin valmiiksi täytetty lomake ja käännettiin arkki Macin nenän alle. Valmis tarjous, 55 prosenttia alkuperäisestä hinnasta, eli hieman sen puoliskan päälle täkynä ja naapuripuljun leima sekä Maria Garzian allekirjoitus vierellä. ”Mä tarjoon tällasta. Ja näin hyvällä hinnalla mä tahtosin turistikierroksen, jos täällä vaikka olis jossain piilossa lisää kaunottaria.” Rocha teki vastatarjouksensa sulavasti kuin korttihuijari ja iski silmää tummatukkaiselle. ”Mä haluun nähdä mitä sä pystyt laittaan kappaleiks. Miten olisi?” Auki kitkutettu leikkiväline pudotettiin kolahtaen isompaan pahvilaatikkoon ja liskomies pukkasi itsensä kauemmaksi pöydästä. Asiaa ja asian vierestä, ilkikurisuus säilyi odottaen tilaisuuttaan, sillä Mac oli sanoillaan ja teoillaan antanut täydellisen pohjan pitkäkestoiselle kuittailulle puoleen jos toiseen. Ei kaikkea hyvää kerralla ja niin edelleen. Jännite ja tieto miten paljon kesken jäävä sanailu tulisi nuorta vaaleaverikköä kiusaamaan riittäisivät huvittamaan liskomaista ketkua.
|
|
|
Post by Cirsicca on Aug 11, 2008 20:15:08 GMT 3
Ystävä hyvä, toi on parempi kuin mun antama tarjous. Sä et totisesti oo ymmärtäny käsitettä tinkiminen, ellet sitten...Mitäs? Haluat kierroksen? Tumma kulma kohosi samalla kun käsissä olleet kappaleet nakattiin laatikkoon, perään heitettiin avattu paketti. Hiljaisuus, jota oli lähes mahdoton määrittää suuntaan tai toiseen. Taustalla vaaleaverikkö sai lopulta vedettyä henkeä, mutta taisi jäädä keskustelun saaman suunnan vaientavaksi. Viimein arkkiinkin tartuttiin, se heivattiin laatikkoon päällimmäiseksi ja arpiset sormet tarttuivat itse laatikkoon vetäen sen latinon puoleiselle tiskin reunalle ja siitä edelleen paljaille käsivarsille. Arpia ja tatuointeja naiselle varsin lihaksikkaissa raajoissa. Punkkari loi herra Rochaan monitulkintaisen katseen kulmiensa alta, suupieli taipui hieman ja sitten nainen kääntyi laatikkoineen pois tiskiltä. Askelet harppoivat ovelle. Eivät sille, mistä nainen oli tullut sisään, vaan sen vieressä olevalle, joka sysättiin auki. Se ei sulkeutunut kokonaan, vaan jäi raoilleen. Mitenköhän tämä nyt sitten pitäisi tulkita? Antakaas kun tulkki Sunrise selventää. Tiskin takana nyt jo seisomaan päässeen vaaleaverikön suunnalta tuli pieni yskähdys ja sitä seurasi virnistys, joka ei täysin kyennyt peittämään alla piilevää suunnatonta uteliaisuutta ja kiinnostuta. "Voisin kysyy, mitä sä siinä vielä seisot. Toi on täällä suunnilleen sama kuin Mac toivottais sut tervetulleeks riemurinnoin...tai siis..." Sun oli nielaista kielensä tajutessaan mitä tuli sanoneeksi ja hihitti. Ääni madaltui ja virnistys muuttui lähes salaliittolaismaiseksi."...en ehkä menis sanoon sitä Macille ihan noilla sanoilla." Katse käväisi raolleen jääneessä toimiston ovessa. "Sinuna olisin ripee, ennen ku se muuttaa mielensä ja sulkee ton oven." Ja hiljaa hyräillen Sunny keskittyi kääntämään tiskin tasolle sijoitetusta mankasta volyymia kovemmalle.
|
|
Shibito ei muista salasanaansa
Guest
|
Post by Shibito ei muista salasanaansa on Aug 11, 2008 21:13:00 GMT 3
Mä olen vaan niin pirun hyvä. Ainakin jäämään mieleen, jos ei mitään muuta. Pitkään ei saanut onnitella itseänsä, kun jo kerubinkasvoinen pirulainen kävi puhumaan. ”Tuumin, että mihinkä oon itteni sotkenut.” Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, mutta se vastaavaan lauseeseen yleensä kuuluva huolestuneisuus ei ollut lainkaan läsnä. Kaikesta päätellen tilanne oli ainakin luulojen mukaan hallussa. ”Nätisti sanottu, Sunny.” Vaaleaverikkö huikkasi raikuvan musiikin yli ja marssi avonaiselle ovelle pörröttäen joissain piireissä säädyttömän pitkäksi kasvanutta hiuskuontaloaan. Ei se yleensä auki ollut, mutta se lähtö oli ollut vähän kiireinen. Aamupäivän krapula oli taittunut lopulta särkylääkkeillä ja ihmisruualla. Oli hiljalleen syytäkin reipastua, tempoa se hymy kasvoilleen ja mennä katsomaan mitä Mac oli verstaalleen kerännyt.
Vastassa oli melkoinen sotku kuvia, pari söötiksi luettavaa maalausta. Tai yksi? Äkkisilmäisyllä oli paha sanoa. Kaikkialla oli metallia, koneenosia, lisää postikortteja ja muuta mielenkiintoista. Paikka oli sekava, mutta vähemmän likainen kuin odotettiin. Pitkän tovin seistiin ovella, kunhan se oli suljettu perässä ja katseltiin ympäristöä. Suuri kuva prätkästä oli selkein kiintopiste ja pääsi toimimaan helppona aloituksena. ”Sun projekti vai?” Polvien päälle yltäviin shortseihin ja kirkkaansiniseen hihattomaan pukeutunut.. Niin mikä? Kohteliaasti sanottuna ’myyjä’, vähän suoremmin todettuna hujoppi ja kaikkien krapulaisten kuolevaisten suojeluspyhimys, viittasi kuvaan seinällä keskellä kaaosta mitä MacKenzie kutsui ”toimistoksi”.
|
|