|
Post by merril on Mar 31, 2007 16:02:37 GMT 3
Tuo oli aikeissa nyökätä sokealle, mutta oivalsi moisen eleen tarpeettomuuden puolitiessä- siitä itsekseen huvittunut hymy hetkeksi kasvoille kohosi, jonka jälkeen tämä kääntyi näkökyvyttömän puoleen, tiskiä vasten nojaillessaan toisen kyynerpäänsä varassa. Tavanomaiseen tapaansa tuo elehti rikkaasti käsillään puhuessaan, vaikka oivalsi toki että tämä kyseinen yleisö ei moisista paljoa kostunut, joskin monivivahteinen puhe oli murteen ja useiden äänensävyjen elämys:
" Ei käy kieltäminen, että olen matkannut halki monen maan, ja kaukaisen kotimaani sivistyksen valo on näillä seuduilla tuntematon. Kara-Tur on kotini, joskin maantien kulkijalla tuskin todellista kotia ikinä on, vai mitä sanotte?" tuo tokaisi hyväntuuliseen keskustelusävyyn. " Ne tarinat, joita voisin kertoa...", tämä huokaisi, ja pudisti päätään hymyillen. "Mutta säästän korvasi moisilta, huomaan toki, että matkantekijäin turinat eivät ole mieleesi."
Hetkellinen tauko seurasi miehen sävyllisessä jutustelussa, kyypparin tuodessa vihdoin ja viimein miekkoselle tämän oman teekupin, jota tämä kulmat kurtussa tuijotti hieman, huomatessaan teelehtien kelluvan sakeassa vedessä, ja itämaille tyypillinen teekupin kansi oli teillä tietämättömillä. Barbaarimaista. Huokaisten tuo kuitenkin kohotti kuppia huulillensa, ja varovaisen siemaisun otti juotavastaan, todeten kaipaavansa nyt enemmän kuin koskaan Wa'n punaista teetä, aristokraattien ylevää kurkunkostuttajaa ja teeseremonioiden loistavinta tarjottavaa. Ankeaa oli tämä länsimainen litku, katkeraa ja vierasta, eikä jälkimakua ollut ensinnäkään. Jättäen siis toviksi teensä oman onnensa nojaan, tämä viimein kääntyi sokean matkalaisen puoleen, toistamiseen.
" Entäpä te itse? En ole vielä kuluttanut aikaa näillä main tunnistaakseni murteita tai puheenpartta, ja minun täytyy surukseni myöntää että paikallisten sanastokin tuottaa toisinaan pulmaa, jopa kaltaiselleni oppineelle miehelle, enkä osaisi sanoa mistä päin näitä...kontuja olette kotoisin." Joutavaa puhetta, toki, mutta yrittipä sentään pitää keskustelua jotenkuten yllä, varomatta kuitenkin utelemasta liikaa. Vaikka sokea tuskin yllättäisi taistelulajien osaamisellaan (joskin Taibosu oli ollut yllättynyt ja pettynyt, etteivät idän taistelulajit olleet koulimattomien barbaarivaltojen rajoja ylittäneet, oli hän myös kansallismielisesti huojentunut, etteivät mahdolliset viholliset osanneet munkkijärjestöjen saloja, joita kääntää Kara-Turin kansoja vastaan), oli myös mahdollista, että paikalliset osasivat vierasta magiaa...eivätkä edes hänen jousensa, viekkautensa ja miekkansa moisiin vihollisiin kyenneet. Mieluusti jätti loitsijat omaan rauhaansa.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Apr 1, 2007 7:43:59 GMT 3
Saadessaan teekupin eteensä Akvamariini onnistui mumisemaan kiitoksen -ja punastumaan rajusti. Onneksi sentään huppu kätki hänen kasvonsa, joten hänen helakanväriset kasvonsa tuskin näkyivät. Tytön sormet kiertyivät kupin ympärille ja hän huokaisi tyytyväisesti ilahtuneena höyryävän juoman tarjoamasta lämmöstä. Hitaasti hän maistoi teetä. Miellyttävä tunne levisi hänen sisimpäänsä juoman mukana ja se tunne olisi saanut Akvamariinin vakuuttamaan jokaiselle kyselijälle, että tee olisi kelvannut minkä tahansa jumalan juomaksi.
Siemaillessaan varovasti kuumaa juomaansa tyttö kuunteli samalla majatalon puheensorinaa. Erityisesti hänen huomionsa kiinnittyi kahteen mieheen, jotka hän oli havainnut jo aiemmin. Nämä näyttivät virittävän keskustelua, ja Akvamariini ei voinut välttää kiusausta, vaan seurasi näiden kahden dialogia. Ja aivan kuten tyttö oli aavistanutkin eksoottisen näköinen kulkija ei ollut kotoisin näistä maisemista, vaan ilmeisesti jostain todella kaukaa. Akvamariini epäili itsekseen, ettei edes hänen mielikuvituksensa pystyisi maalaamaan kuvaa tuosta oudosta paikasta.
Hetkeksi hän oli kääntänyt katseensa noiden kahden suuntaan innostuneena toisen miehen kummallisesta puhetavasta ja eloisista kädenliikkeistä. Pian hän kuitenkin palautti katseensa teekuppiin. Se ei erityisesti herättänyt hänen mielenkiintoaan, joten varovaisesti hän alkoi katsella ympärilleen. Hetkeksi hänen katseensa tarttui tyttöön, joka näytti miltei yhtä yksinäiseltä kuin millaiseksi Akvamariini itse tunsi olonsa. Hänen teki mieli hymyillä tuolle tytölle, mutta hän ei uskaltanut, ei aivan. Sen sijaan hän ikävästi tunsi, kuinka hänen märät vaatteensa painoivat ja hän mietti, kuinka surkeilta niiden täytyikään näyttää. Akvamariini huokaisi. Parasta vain keskittyä teen juomiseen.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Apr 1, 2007 14:11:35 GMT 3
Daliah sen sijaan vaikutti kärsimättömältä. Hänen huono tuulensa oli nyt tehnyt paluun ja tyttöä alkoi todella harmittaa huono sää ja rahojen puute. Tämä seutu vaikutti muutenkin kummalliselta, kaikki joivat teetä ja läpisivät tuntemattomille. Nuori naisenalku itse mahtoi tulla todella sisäänpäin kääntyneestä yhteisöstä, mutta heilläpäin ei pahemmin liikkunutkaan kummista paikoista ja oudoista asioista kovaan ääneen huutelevaa sakkia. Tyttö kyllä tiesi, että hänellä oli edessä suuren asennemuutoksen paikka, jos meinasi todella asettua vieraalle seudulle, mutta kyllä nyt viime hetkeen asti saattoi nauttia kyräilystä ja äkäilystä. Tiskin takana näkyi liikehtivän muutaman ihmisen. Niin toisaalta, jos kerran oltiin jumissa täällä pikkukylässä, saattoihan siitä yrittää hyötyäkkin. Daliah käänsi vihreän katseensa vielä saman pöydän ääressä istuvan puoleen ja hymähti. ”Yrittänyttä ei laiteta. Kiitokset vain viitasta.” Hän nousi ja pudotti vaatteen hartioiltaan ojentaakseen sen oikealle omistajalleen. Tämän jälkeen nuori vieras kääntyi rivakasti ja asteli baaritiskin luo, sen takana kuului kova kolina ja porina avoimesta ovesta, ilmeisesti jonkinlaisesta köökinpuolesta. ”Heips isäntä! Löytyisikö sinulta minulle pariksi päiväksi tointa?”
|
|
|
Post by Millie on Apr 5, 2007 20:05:22 GMT 3
Glory otti yllättyneenä vastaan viittansa ja kietaisi sen tiukasti ympärilleen. Kylmä oli käynyt jo miltein sietämättömäksi. ”Ki-kiitos.” Tyttö änkytti pienesti. Juttuseura taisi vain kaikota entisestään, mutta Glory ei halunnut lähteä jo turvallisen tutusta pöydästä. Hän joi nopeasti kuuman juomansa ja sai samalla palaneen kielen. Ahneus on selvästi synti. Ajatus käväisi nopeasti tytön päässä, mutta syntejä oli liikaakin, että niitä kaikkia pitäisi alkaa miettimään. Lopulta yksinäisen hiljaisuuden vallitessa, muuten puheensorinaa täynnä olevassa talossa, sai Gloryn yksinkertaisesti pimahtamaan. Väsymys, rasittava sade ja nyt vielä yksinäinen pöytä olivat liikaa kärsimättömälle tytölle. Hän nousi hitaasti ylös ja piilotti kasvonsa viittansa hupun suojaan. Jos tekisi jotain typerää, miksi ihmeessä muiden pitäisi tietää hänen henkilöllisyytensä tai ulkonäkönsä? Tiskillä seisova teetä juova tyttö kiinnosti Glorya. Ei hän yrittänyt ängetä mukaan jo valmiiseen keskusteluun, joka oli kaiken lisäksi miesten keskustelu. Ollessaan nuoren naisen takana, tyttö tajusi kuinka epätoivoinen hänen yrityksensä saada seuraa ja poistaa hiljaisuus lähistöltään oli. Tosin olisi myös hyvin epätoivoista palata takaisin. ”Tuota noin… olen Glory. Oletko viipymässä täällä pitkänkin aikaa??” Tyttö irvisti itselleen hupun suojassa. Tuo ei tosiaankaan ollut parhaimpia aloitusrepliikkejä, mutta Glory oli todella huono tällaisissa tilanteissa.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Apr 7, 2007 12:56:57 GMT 3
"Sinä tosiaan olet kaukana kotoasi.", totesi sokea mies eloisan oloiselle keskustelukumppanilleen pienesti jopa hymyillen. Tunsihan tuo sentään jonkun verran paikannimiä, ja Kara-Tur ei ollut niiden joukossa. Toisaalta, eipä sokeana karttoja olisi kovin helppo tarkastella.
"Minä en ole eläessäni taittanut yhtä pitkiä matkoja... Itseasiassa olen juuri nyt taittamassa pisintä taivaltani ikinä.", tuo melkein yllättyi omasta avoimuudestaan. Itämaisen miekkosen sosiaalinen olemus oli ehkä tarttuvaa. Kuitenkin sokea malttoi olematta kertomatta ihan kaikkea itsestään kerralla. Tavernoissa oli aina korvapareja, joiden omistajat saattoivat käyttää mitä tahansa kuulemaansa hyväkseen pienienkin rahamäärien toivossa.
Huoneen avain oli sujautettu jonnekin kaavun taskuun, ja nyt sokea oli nostanut toisen kätensä tiskille nojaillen siihen rennohkon oloisesti jutustellessaan toisen miehen kanssa. "Ja mitä tarinoihisi tulee niin kuulisin niitä mielelläni.", lausui tuo matkaajan suuntaan. "Eikö sadepäivät juuri sitä varten ole?", lisättiin vielä.
Hetkeä aiemmin tavernaan saapuessaan Leen oli vielä tuntenut itsensä uupuneeksi. Mutta äskeisen teekupillisen jälkeen (johtuen sen 'barbaarimaisesta' mausta tai teen aineksista) olo oli huomattavasti piristyneempi. Ja mitäpä muuta tekemistä tuolla nyt olisi ollut tavernassa sadepäivänä. Juopottelukaan ei tuntunut olevan tuon hommia. Ei sokeana.
|
|
|
Post by merril on May 21, 2007 17:15:22 GMT 3
(( Eh, nyt nolottaa. Unohdin tyystin tämän foorumipelityksen (minä en pahemmin foorumien puolella ole tullut pelittäneeksi) ja vasta nyt sen jällee bongasin. Onko tämä vielä käynnissä, vai tuliko stoppi minun katoamiseni tähden? Pitäisikö minun jatkaa yhä hahmoni pelitystä vai luikkia häntä koipien välissä pois? *Nolo* ))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 27, 2007 23:13:04 GMT 3
(( jatka vaan minun puolesta, Eiköhän se siitä. En usko että tässä pelissä (päättymätön kun on) ole mitään hoppua, vai mitä muut ajattelee? ))
|
|
|
Post by merril on Jun 3, 2007 10:35:32 GMT 3
(( Okies. *Surkuhymy* Ehm, saattaa kestää tovi, ennenkuin pääsen jälleen oikeaan tunnelmaan ja eläytymään hahmooni, kun kovin pitkä aika edellisestä vuorosta on. Pitänyt kerrata tähän mennessä tapahtunut, ja sitten pohtia hahmoni seuraavia toimia, mutta hieman heikkoa on ollut palaute aivoilta tähän mennessä. Yritän pistää jatkoa joko tänään tai viimeistään ensi viikolla- tiedä oikein kuinka foorumipelitys minulta vielä sujuu. ))
|
|
|
Post by merril on Jun 7, 2007 20:49:07 GMT 3
Miekkonen naurahti hyväksyvästi ja nyökkäsi itsekseen. "Aivan, aivan- sen sijaan että kiroaisimme jumalten lahjaa maanviljelijöille, olisi nähtävä nykytilanteen hyvä puoli", tokaisi tuo hyväntuulisena myhäillen, ja varovasti kohotti teensä huulilleen sitä toistamiseen maistaakseen. Kitkerä maku ei ollut enää niin kovin outo vieras miehen makuaistille, ja vaikka sitä ei myöntää halunnutkaan, oli tuo mieluisaa vaihtelua niihin laimeisiin teekupposiin, joita pitkän matkan aikana oli tullut nautittua yksi jos useampikin. Vaikka tämän täytyi nyt myöntää, että tällaisissa kapakoissa ja kievareissa oli tullut juotua paikallisia mallaksia enemmän kuin itämaiden korkeampien kastien suosimia juomia. Josta puheenollen...Mies vilkaisi ympärilleen, ja pisti merkille, että väkeä oli kerääntynyt sateelta suojaan yksi jos toinenkin. Kenties väkijoukosta heurisi kolpakollinen tarinaniskijälle? Tosin, kovin raisuja ja mukaansatempaavia tarinanlurituksia tuskin pääsisi matkamies esittämään, paikalla kun hameväkeä näytti olevan- kenties pitäisi joku vähemmän miespainotteiselle yleisölle suunnattu tarina muistella...Tosin, aarteenetsijän mieleen ei moista ensi hätään juolahtanut. Mies kun itse suosi veren, aarteiden sekä viehkeiden, kevytkenkäisten neitojen täyttämiä seikkailukertomuksia, joita tämä oli toki itse kokenut lyhyen elämänsä aikana useamman kuin tusinan, mutta katsoi parhaaksi silloin tällöin väritellä totuutta, viihdearvon tähden.
Olkiaan kohauttaen tuo viimein tyytyi kääntymään ajatuksistaan kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin tuijottavaan sokeaan, ja laski teekupposensa tiskille, nojaten sitten kyynerpäänsä varassa edellämainittua tasoa vasten. " Kenties teitä kiinnostaisi kuulla, kuinka päihitin kuuden muun soturin kera ylivertaisen rosvojoukkion, pelastaakseni erään varattoman kyläpahasen kun he sen riisisatoa ahnaasti kärkkyivät?" Mies ehdotti keskustelusävyyn. " Kenties voisimme, matkamies toiselle, vaihtaa tarinoita? Näytätte mieheltä, jolla on yksi jos toinenkin tarina nimeään kantamaan." Hymyili jälleen, ja hörppäsi teetään tämä.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Jul 16, 2007 11:31:20 GMT 3
Akvamariini hätkähti kuulessaan puhetta selkänsä takaa. Hän käännähti ympäri ja näki edessään nuoren tytön. Tämän olemus ja hupun suojissa olevat kasvot vaikuttivat niin nuorilta, että Akvamariini arveli tytön olevan joitakin vuosia nuorempi kuin hän itse. Jokseenkin helpottuneena siitä, että sai puheseuraa, hän hymyili tytölle -Glorylle- ujosti vastatessaan: "Hei, minä olen Akvamariini." Hetken hän oli hiljaa. Tajutessaan sitten jättäneensä vastaamatta Gloryn kysymykseen hän punastui. Hämmentyneenä hän sanoi: "Minä... Minun tarkoitukseni oli kyllä jatkaa matkaa pienen levähdystauon jälkeen, mutta tuo sade.." Märät vaatteet hänen päällään muistuttivat yhä ikävästi säätilasta.
Samalla, kun hän mietti kuumeisesti, mitä sanoa seuraavaksi, hän sattui kuulemaan osia miesten keskustelusta. Nämä mainitsivat tarinat, ja Akvamariini olisi mielellään halunnut kuunnella. Kenties hän voisi kirjata niitä ylös. Kirjurintöidensä vastapainoksi tyttö kirjoitteli mielellään ylös toisten tarinoita, joskus jopa omiakin kyhäelmiään. Mutta tällä hetkellä hän halusi keskustella tämän ystävälliseltä vaikuttavan tytön kanssa. Niinpä hän painosti itseään puhumaan ja saikin sanottua: "Olisiko liikaa pyydetty... Haluaisitko..." Hämillään sanojensa kompastelusta hän jatkoi epävarmemmin: " Voisitko istua seurakseni hetkeksi?"
|
|
|
Post by archbattlemage on Jul 22, 2007 17:40:18 GMT 3
((Hahmoni on sangen uusi tulokas, jos peliin vielä tässä vaiheessa saa tulla mukaan? Pelaan ensimmäistä hahmoani: Puoldemoni Pax Aq'Fagohrellimyb. Ensimmäinen peli, katsotaan mitä tästä tulee... ;P)) Hämärä kesäilta oli kääntymässä pimeäksi yöksi ja rankkasade piiskasi pientä kylää linnan lähettyvillä ankarasti. Oli kylmä ja kylä valmistautui nukkumaan raskaan työpäivän jälkeen. Jokaisesta savupiipusta kiemurteli kituliasta savua keittotulien ja takkojen jäljiltä. Vain majatalon ikkunoista loisti kirkkaita valoja, antaen toivoa synkille matkamiehille, jotka hakivat majapaikkaa synkän yön keskeltä. Ukkosta oli ilmassa ja kylän tori ja pihamaat avartuivat autioina. Kukapa viihtyisi pihalla tällaisessa säässä? Ainakin yksi. Majatalon kuistin edessä ilma alkoi äkkiä väreillä ja lämmetä. Ilmassa välähti kirkas, monivärinen salama ja samassa ilmaan puhkesi jo aukko. Aukon reunat loistivat syvän purppuraista valoa ja salamoita ympäristöön ja sen keskellä häämötti värikäs pyörre. Maagisen portaalin keskusta tiivistyi ja sitten Maailmojen Portaali katosi välähtäen, jättämättä mitään merkkejä olemassaolostaan. Paitsi suuren hahmon, joka seisoi keskellä kylää, valonaan omituinen lumottu energiapallo. Majatalossa ilta oli vilkkaimmillaan, eikä ollut omituista nähdä oven aukeavan. Omituista oli nähdä suuri hahmo lumotun valon keskellä seisovan oviaukossa. Hahmo oli sonnustautunut räikeän purppuraan ja ylelliseen kaapuun. Kaapu oli koristeltu hienosti ja se oli kauttaaltaan peitetty erilaisiin helmiin, sulkiin ja rihkamaan, joista tuntui hohkavan pelottavan tuntuista maagista voimaa. Kaapua ympäröi outo maaginen aura ja hahmolla oli yllään lukuisia nyyttejä, laukkuja ja taskuja, joista kantautui hyviä tuoksuja ympäri salia. Loitsujen ainesosia siis. Hänellä oli kristallinen ja symboloitu solki rinnallaan, joka piti kaavun väristä ja kuvioitua viittaa miehen harteilla. Hänellä oli valkoisesta karvasta valmistetut saappaat ja hieno sotavyö hihnoineen ja pusseineen. Vyölle oli ripustettu kaksi pitkää ja hienoa äpärämiekkaa, lukuisia tikareita käyrine terineen ja huotrineen, suuri rahapussi, jonkinlaisia pulloja ja ruukkuja, sekä käärölipas. Miehellä oli oikeassa kädessään suuri ja uskomattoman hieno, kuvioitu ja vitivalkea maaginen velhonsauva, joka voisi kuulua vain arkkimaagille. Toisessa kädessään hänellä oli kallis ja avonainen kirja; paksu loitsukirja, mitä hän näytti lukevan samalla kun tutkiskeli salia. Hahmo kiinnitti monen katseet puoleensa, mutta oli mahdotonta sanoa, mitä rotua hän oli sillä hänellä oli paksu huppu kasvoillaan, mikä peitti hänen ulkonäkönsä. Vain suuret ja syvän ruskeat pedonsilmät kiilsivät pelottavasti hupun syvyyksistä. Hänen ruumiinrakenteensa oli outo ja vaikka hän vaikutti nuorelta, hänen olemuksensa oli kumara ja hartiansa lysyssä. Hän kylmissään värisi, vaikka oli täysin kuiva. Hienojen hansikoiden peittämät kädet kietoivat viittaa tiukemmin vahvan oloisen ruumiin ympärille. Hän tunnusteli jotain kaapunsa alla ja lausui sitten joitakin hiljaisia ja vieraankielen sanoja. Lumottu valo sammui ja mies nojasi raskaasti sauvaansa, jonka käyrässä päässä leijui suuri, värikäs ja symboloitu maaginen kristalli. Mies asteli rauhallisesti ja ketterästi kohti tyhjää ja pientä pöytää eräässä nurkassa lähellä takkaa ja täynnä puita seisovaa hinkaloa. Kun hänen valonsa oli sammunut, varjot kietoivat hänet suloiseen syleilyynsä ja hän verhoutui niihin huomaamattomasti. Hänen käyntinsä oli ylväs ja hiukan röyhkeän omahyväinen. Hän istui pimeään nurkkaan tavaroineen ja varusteineen, tilasi lämpimän ruuan ja tuopin kylmää tummaa olutta, varasi huoneen ja sytytti pöydällä lepäävät kynttilät. Hän sytytti kessun ja puhalteli itsekseen ympyröitä ilmaan ajatuksissaan. Ei voinut edes arvata mitä mies mietti, vaikka hän puheli itsekseen ja näytti hyräilevän jotain melodiaa. Hetken hän tutkiskeli majatalon vilskettä rauhallisesti ja naulitsi sitten katseensa erääseen mieheen, joka oli sonnustautunut matkakaapuun ja hänellä oli valkea side siliensä peittona.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Nov 12, 2007 21:49:45 GMT 3
((Tulisin mukaan Rairillilla ja hänen Bulra-seuralaisellaan. Ingame-tiedot ovat muuten ihan samat, mutta nyt tyttö on suunnilleen 11. Toivottavasti peli on pystyssä vielä... )) *Kiharatukkainen tyttö kipitti sateessa. Oli pimeää ja kylmää eikä tyttö löytänyt yösijaa. Hän toivoi, ettei hänen matkatavaransa olleet kastuneet, sillä niitä sai kuivatella tovin. Onneksi hänen arvokkain esineensä oli turvassa tytön vyötäisillä olevassa öljykangaspussissa. Tytön yllä oli sinertävänliilat sadeviitta ja saappaat ja punertava sydvesti. Takin taskusta kurkisti pieni myyrä.* "Rairill, meidän on pakko päästä jonnekkin suojaan. Vilustumme." *Myyrä vikisi ja sukelsi takaisin taskuun. Tyttö otti myyrän taskustaan ja laittoi sen takin povitaskuun. Hän tunsi myyrän hyrinän tämän yrittäessä lämmittäessä tyttöä. Tyttö näki samassa majatalon.* "Bulra! Majatalo! Tule esiin!" *Tyttö kiljahteli ja myyrä tuli ulos muuttuen samassa kilpikonnaksi. Tyttö tunsi sen riemastuneisuuden, vaikka Bulran hahmo olikin hieman apaattinen, mutta kuitenkin sieti vettä hyvin. Rairill astui sisään, riisui sydvestin. ja ravisteli kiharia, hiekanvärisiä hiuksiaan. Bulra oli muuttunut hopeaketuksi jo ulko-ovella ja tassutteli tytön perässä. Rairill käveli tiskille varaten pienen halvan huoneen ja kupin teetä, kaakaota tai jotakin muuta lämmintä. Muutamat katseet kääntyivät katsomaan noin 11-vuotiasta tyttöä, joka kulki hopeaketun kanssa. Tapeltuaan ensin huoneesta (hän ei olisi saanut viedä eläimiä huoneeseen) Rairill käveli jonnekkin perälle, jossa oli nähnyt tyhjän pöydän. Siihen pöytään tyttö istui kaakaokuppi kädessään. Kettu muuttui vaaleaksi kissaksi ja hyppäsi pöydälle haistellen kaakaota.* "Vaaratonta on, Rairill. Juo se." *Kissa kuiskasi hiljaa ja hyppäsi tytön syliin.* "Bulra, ole kiltti äläkä muutu hirveästi ihmisten silmien edessä. Näyttele lemmikkiäni." *Rairill kuiskasi takaisin. Häntä puistatti yhä ihmiset, joilla ei näyttänyt olevan daimonia ollenkaan. Noitia he tuskin kaikki olivat eikä myöskään irrotettuja. Jokin luonnollinen selitys kaikelle varmasti on.*
|
|