Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 21, 2007 14:33:36 GMT 3
Daliah tuijotti hölmistyneenä paperin palaa jonka oli käteensä saanut, samalla vieras nainen piti ehkä vihaisenkin oloisen palopuheen siitä, mitä mieltä oli taikoja taitavasta väestä. Hänelle itselleen kaikenmaailman velhot ja muut höpötykset olivat pelkkää huuhaata, muutaman kerran hän oli elämänsä aikana nähnyt haltian, mutta ne nyt eivät poikenneet tavallisista ihmisistä kuin hiukan kapoisemmilla kasvoillaan ja suipommilla korvillaan, mutta se siinä. Olihan hän kuullut vaikka millaisia taruja ja tarinoita ajan hämäristä, mutta eihän kukaan tosissaan uskonut niitä. Mutta näitä aatteita ei päästetty kasvoilta loistamaan, vana pidettiin visusti omassa tiedossaan. Pitäisikö hänen nyt tässä lukea tuo teksti sokealle vai supattaa se tämän korvaan vai mitä? Vieras tyttö vaikutti kyllä levottomalta ja täytyi olla joku syy siihen, ett’ hän ei ääneen ollut itse lausunut sitä mikä nyt lapussa luki, joten käsi puristui kiinni paperin ympärille ja katse kohosi taas normaalille korkeudelle. ”Niinnoh, pakko kai se on yöksi jäädä. Et sattuisi tietämään olisiko täällä jossain töitä minunlaiselleni rivakalle neitokaiselle? Syy miksi ylipäänsä olen nyt tässä, on se, että kotikylästäni moni ikäiseni lähtee aina hetkeksi maailmaa näkemään ja kasvamaan, ennen kuin päättää jääkö synnyinseuduille, vai löytääkö elämänsä toisaalta. Ja kuka tietää vaikka omani olisikin näillä seuduilla.” Sanat lausuttiin hymyssäsuin, oli selvää, että äskeinen harmi ja kiukku olivat nyt poissaan ja uteliaasti tutkaili vieras paikallista väkeä.
|
|
|
Post by Millie on Jan 24, 2007 18:47:11 GMT 3
Glory huokaisi pienesti katsoen ulos. Hänen viestinsä toinen nainen veisi kyllä perille ja hyvässä lykyssä edes yksi heistä tulisi onnelliseksi tässä kyläpahasessa. Joskus Glory toivoi olevansa missä tahansa muualla kuin täällä. Sokeata miestä tuskin haittaisi maaseudun järjetön rauhallisuus, mutta temperamenttista tyttöä luultavasti se ei tyydyttäisi. Selityksensä jälkeen tyttö käänsi päänsä yrittäen pitää katseensa nuoren vielä esittelemättömän naisen silmissä ja samalla vältellä katsomasta röyhkeästi miehen valkoista liinaa silmien päällä. ”Itse luultavasti joudun lähtemään yön turvin kun sade muuttuu ripotteluksi. Kuitenkin nähtävästi olette jäämässä ainakin hetkeksi tänne joten luultavasti näemme hyvinkin pian. Maatilamme hoitaa maidon tuonnin tänne.” Sanojensa jälkeen Glory otti mallia tuosta velhoksi pyrkivästä nuorukaisesta ja lähti havittelemaan pienen matkan päästä vanhalta tiskiltä itselleen jotain lämmikettä. Odottavan aika olisi pitkä, mutta odotuksesta voisi tehdä mahdollisimman mukavan halutessaan. Selvästi hänellä oli mukavaa juttuseuraa ja nyt vielä höyryävää teetä. Tästä tulisi varmasti mukava ilta.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jan 26, 2007 14:19:56 GMT 3
Pöydän ääressä tovin hiljaa istunut mies hörppi sopivan lämpöiseksi viilentynyttä juomaansa peltimukistaan. Kohtalaisen apaattisen oloisena tuo vain ikäänkuin katseli eteenpäin. Kaikenkaikkiaan tuo vaikutti varmasti monien mielestä hyvin haavoittuvaiselta. Toisaalta niillä, jotka tunsivat sokeita ihmisiä, oli tietoutta siitä että vaikka näkökyky oli menetetty, pystyivät sokeat silti havaitsemaan kumman tarkasti muilla aisteillaan.
Illan myötä olisi varmaan paras varata huone tästä majatalosta, ja jatkaa etsintää aamulla. Mies hörppäsi mukinsa miltei tyhjäksi ja nousi taas. "Minä taidan varata huoneen ja painua nukkumaan.", tuo totesi tavallaan pöydässä yhä istuvalle tytölle, sikäli kun tieto tuota nyt millään tavalla koski tai liikutti. Sitten tuo kulki hitaasti taas tiskin ääreen.
|
|
|
Post by merril on Jan 26, 2007 21:03:03 GMT 3
(( Noh, paremman puutteessa tämä saa kelvata...))
Kesäsateen ryöpytessä alas taivaalta ja yön vyöryessä yli maiden ja mantujen, kaikensortin olennot sivistyneistä kansoista villeihin humanoideihin hakivat turvaa sateelta. Säkkikankaan kaltaista viittaa harteillaan kantava maanteiden kulkija oli aikoja sitten ryvettynyt läpimäräksi- vesijuovat juoksivat miehen leukaa pitkin alas, muodostaen kaksi pientä risteävää putousta, joita kumaraselkäinen matkalainen tuijotti aikansa ratoksi, hänen mielensä harhaillessa jossakin muualla. Eihän sade loppujen lopuksi ollut yhtään hirmuisempi vastustaja kuin paahtava aurinko erämaan yllä? Ei tässä sentään voinut janoon kuolla- päinvastoin. Ainoa ongelma olikin sitten...
Ac-hoohh!!
Nenäänsä tuo niisti harmistuneena, palaten hetkeksi mielensä syövereistä maailmaan, joka tuntui päättymättömältä sateelta. Entuudestaan kapeat silmät kapenivat hivenen lisää, tuon tähyillessä tarkoiksi koulituilla silmillään yöhön- josta mies onnekseen huomasi kaukaisuudessa tuikkivat valot, kyläpahasen ikkunoista kutsuvina palavat virvatulet. Hieman tuo kehotti saappaittensa koroilla kopukkaansa, tuntien raskaaksi käyneen matkan taakan hellittävän harteiltaan hivenen.
Hän oli Taibosu Zukuri, Kara-Turista saapunut matkalainen, vieras kiinnostavan mystisestä idästä. Hänen mustat hiuksensa, nyt hupullisen viitan kätkemät, olivat liimautuneet hänen yläselkäänsä vasten hänen selkäpuolellansa, ja asettuneet tiiviisti vasten hänen otsaansa nahkaisen otsapannan edustalla. Synkänruskea silmäparin katse sai kohteensa aina tuntemaan olonsa lievästi varovaiseksi miehen kohdatessaan- ja hyvästä syystä. Mies oli lukuisat nuoruusvuotensa viettänyt useiden eri mestareiden alaisuudessa, suoden hänelle niin avoimen mielen mietiskelylle, kuin vantteran ruumiin taistelulajien harjoittamiseen. Nyt mies oli omien teidensä herra, aarteenmetsästäjä ja suurisuinen seikkailija, onnensoturi vailla vertaistaan- tai näin mies ainakin luuli, olihan tuolla nyt suuret luulot itsestään. Ajatellessaan jälleen mahdollista majataloa, jossa tämä voisi vaihtaa suuria tarinoita suuriin mallasjuomiin, miehen kasvoille levisi jälleen ovela hymy, ja tämä rupesi sukimaan fu-manchu tyylistä partaansa.
Surkeannäköinen rautias seisautettiin mutaisella kadulla majatalon edustalle, ja mies loikkasi satulasta- katuen pikaisesti tekoaan mudan syöksyessä ylös häntä vastaan, ja syleillessä hänen vaatteitaan ja sateessa ryvettynyttä ihoaan. Sadatellen kotimaansa kielellä tuo sylki kirouksen toisensa jälkeen mudan esi-isille ja lähisukulaisille, pakottaen itsensä kuitenkin epämukavuudestaan huolimatta etsimään tallipaikan ratsullensa- vaikka miestä olikin törkeästi huijattu hevoskaupoissa, ja tämä tunsi suurta närkästystä laahustavan konin kanssa ratsastettuaan, ei tällä ollut sydäntä jättää eläintä tyystin heitteille sateeseen. Pilttuupaikan löydyttyä sivurakennuksesta tämä suuntasi kulkunsa pääovelle ja raotti sitä aavistuksen varuillaan. Jotkut näistä takapajuisten barbaarimaiden kyläpahasista eivät olleet erityisen vastaanottavaisia hänenkaltaistensa urheiden matkamiesten suhteen. Tiedä häntä, miksi- kerrankin hänen kertoessaan Kara-Turin kulttuuri-ihmeistä sekä siitä, kuinka moiset saisivat paikalliset barbaarit hämmästyksestä sanattomiksi, oli ollut tarpeeksi sytyttämään väkivaltaisen baaritappelun. Ei siten, että miekkosella olisi ollut vaikeuksia moisesta selvitä- mutta olisi tämä mieluusti nauttinut simansa loppuun ilman murtunutta nenää.
" Makeaa vettä ja varjoa teille, kunnianarvoisa majatalonisäntä!" tämä tervehti raskaan muurteensa säestämänä, suoden vitivalkoisten hammasrivien haimaisen hymyn tyypillisen kyypparin hommiin syventyneen majatalonpitäjän suuntaan- tuntui siltä että miekkoset eivät muuta tehneetkään kuin sylki-kiillottivat laseja kaiket päivät. Huolimatta muutamista paikallisista, jotka 'ulkopuolista' vilkaisivat pahalla silmällä juomiensa lomasta, miekkonen jatkoi rohkeasti kulkuaan tiskin tykö, suoden jälleen aseistariisuvan karismaattisen virnistyksen paikan omistajalle. " Mitä teillä on tarjottavana?" tämä toisti kangertelevasti lauseen, jonka oli viimmeisimmältä opettajaltaan oppinut. Vaikka mies olikin löyhkännyt kuin navetta ja ollut epämiellyttävää seuraa, oli tuon tietämys tästä maailmasta vailla vertaansa muihin opettajiin verrattuna.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Jan 26, 2007 22:47:48 GMT 3
((Akvamariini ei olekaan saanut liikuntaa pitkään aikaan. Ingame esittely pitää muuten paikkana, hiukan nuorempi tyttö tietenkin kyseessä.)
Akvamariini oli tottunut kulkija ja -yleensä- myös taitava säiden ennustaja. Nyt sää oli kuitenkin pettänyt hänet ja kaatosade kasteli hänen käytännölliset matkavaatteensa läpimäriksi. Hän oli yrittänyt suojautua paksuun viittaansa, mutta sade kasteli senkin, ja teki vaatekappaleesta vain todella raskaan ja kylmän. Viluissaan tyttö käveli katua eteenpäin ja vilkuili samalla ympärilleen. Jotenkin vihlaisi kipeästi. Tämä kylä toi liikaa mieleen kodin, vaikka sateessa masentavalta näyttikin. Parempana päivänä se olisi varmasti yhtä kaunis kuin Akvamariinin auringon ja ajan kultaamat muistot paikasta, jota hän joskus kutsui kodikseen.
Nuori tyttö oli eronnut vanhemmistaan liian aikaisin. Monta eron vuotta oli kulunut, ja yhä vain Akvamariini muisti vanhempansa. Äidin, joka oli välttämättä tahtonut nimetä tytön Aquamarineksi, ja isän, joka muutti nimen ensin Akvamariiniksi. Ja tietenkin Akvamariini muistaisi aina pikkuveljensä, joka kutsui tyttöä Akvaksi. Mutta koti oli kaukana, eikä hän palaisi sinne koskaan. Eikä pikkuveli enää koskaan kutsuisi häntä Akvaksi. Tyttö tiesi, että vaikka tarpoisi satojen sateisten kylien läpi tai kulkisi läpi vuosikymmenten, ei pikkuveljen muisto kuolisi.
Nyt Akvamariini jo itki. Hänen kyyneleensä olivat olleet poissa kauan, mutta tuska palasi jälleen. Sateessa hän uskalsi jälleen itkeä, mutta pian kyyneleet sekoittuivat sateeseen ja viimein katosivat kokonaan. Kootessaan ajatuksiaan tyttö kuuli hevosen hirnuvan ja suunnisti ääntä, ja lämpimästi loistavia valoja kohti. "Majatalo! Viimeinkin!" hän ajatteli, ja sillä hetkellä hänen ajatuksensa olivat jo sisällä lämpimässä ja kuivassa rakennuksessa. Kävellessään kohti majataloa hän kuuli kovaäänistä puhetta. Sanoja hän ei ymmärtänyt, mutta sävyn kyllä. Puhuja kuulosti vihaiselta, ja hetken Akvamariinia pelotti. Mutta sitten hän kovetti itsensä. Vaelluksensa aikana hän oli nähnyt kaikkea humalassa riehujista baaritappeluihin ja ahdistelijoista murhaajiin. Ja aina hän oli selvinnyt. Niinpä hänen askeleensa saivat lisää päättäväisyyttä ja ajatellessaan odottavaa majataloa, hänen voimansa lisääntyivät. Mudassa tarpominen päättyisi viimein ja hän pääsisi lämpimään. Kunpa vain ei olisi niin kylmä.
Viimein Akvamariini saavutti oven ja käveli sisään. Hän nyökkäsi isännälle ja katseli sitten ympärilleen etsien vapaata paikkaa. Tytön ulkomuoto oli tavallisen sievä, vaikkei mitenkään huomiota herättävä ja hänen materiaali hänen vaatteissaan oli yksinkertaista, halpaa kangasta. Erikoisinta oli ehkä hänen matka-asunsa, sillä jo vuosia sitten Akvamariini oli vaihtanut naisten hankalat hameet ja kiristävät korsetit pitkälahkeisiin housuihin ja löysiin paitoihin. Niissä kulkeminen oli yksinkertaisesti helpompaa. Toisinaan myöskin turvallisempaa, sillä nuorempana hän oli useinkin naamioitunut pojaksi välttääkseen yksinäistä tyttöä uhkaavat vaarat. Harmikseen hän oli kuitenkin kehittynyt liikaa ja saanut naisellisia muotoja haitaksi asti. Enää hän ei pystyisi huijaamaan ketään.
Ja sitten olivat tietysti muodonmuutokset. Saattoi tietysti toivoa, ettei niitä tapahtuisi, muttei koskaan voinut olla varma. Siksi Akvamariini mieluummin vältteli muiden seuraa. Tänään hänen mietteensä olivat kuitenkin saaneet hänet tuntemaan olonsa yksinäiseksi, ja tyttö olisi mielellään istunut jonkun seuraan. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tarkkailla ympäristöään tarkasti, vaan jäi seisomaan oven lähistölle hieman orvon oloisena. Majatalo oli elossa, ja ihmiset pitivät ääntä, mutta silti tyttö oli kuulevinaan, kuinka vesi pisaroi hänen vaatteistaan lattialle ja kasteli sen.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 28, 2007 20:47:19 GMT 3
Tyhjin katsein Daliah jäi tuijottamaan toisen naisen toimia. Pitäisiköhän hänenkin hakea jotain nautittavaa. Kapea käsi katosi jonnekin pöydän alle, siellä se ujuttautui helmojen piilossa roikkuvan nahkapussin suulle. Kaksi surkean kokoista kolikkoa jäljellä. Ei auttanut muuta kuin hymyillä typerästi ja torjua mieliteot. Hetken pöydässä oli hiljaista ja ympäriltä raikuva mekkala täytti kaikki aistit. Ei ollut vaikeaa huomata sateen todella sekoittavan tällaisen pienen kyläsen pasmat täydellisesti. Iltaan olisi vielä jokunen tovi, mutta äijät näkyivät jokainen kumoavan jo vähintään kolmatta tuoppiaan. Heistä kukaan ei tänään varmasti enää töitä tekisi. Sokea mies kohottautui paikaltaan. Daliah puraisi huultaan. Miten hän nyt kykeni tuolle ilmaisemaan, mitä vieras tyttö oli lappuun rustannut? ”Ehkä tapaamme aamulla…” Nuori naisenalku mutisi pöydälle, kulmat kurtussa ja suu mutrulla. Hänellä olisi nyt tässä melkoinen porkkana pureskeltavana. Suunnitelma oli alun perin ollut viettää tämä yö jo tuon linnakkeen muurien suojassa, töitä saaneena ja valmiina uuteen elämään, mutta tämä typerä, typerä sää oli sotkenut kaiken. Jo ehtivät myrskypilvet varjostamaan kapeita kasvoja, kun ulko-ovi avautui ja majatalon isäntää ehti tervehtimään varsin kumman näköinen mies. Oli Daliah ennenkin nähnyt erilaisia ihmisiä ja muutaman haltiankin, muttei koskaan noin kummankaltaisia. Vihreissä silmissä tuikahti hetki uteliaisuutta ja katse kohosikin kokonaan karkean pöydän pinnasta ja salaa lainakaapunsa alta hän tutkaili saapujaa. Tosin kauaa ei tyttö saanut mieltään kiusata kun taas ovi aukeni. Pyhä kaikkeus! Tämähän olikin eloisampi kylä kuin konsaan olisi saattanut uskoa! Tällä kertaa sisälle astui tuskin heitä kahta pöydän ääressä istuvaa varttuneempi neitonen. Yhtä surkea näky oli tuo kuin mitä vaaleakiharainen itse oli ollut vain hetki aiemmin sisälle astuttuaan. Sää oli yllättänyt useammankin maankiertäjän, sillä tämäkään saapuja ei paikalliselta vaikuttanut. Saapujan katsetta tuntui olevan vaikeaa tavoittaa, vaikka tälle kovasti hymyillä yritettiinkin. Aivan toisesta puusta taisi olla veistetty kuin miten edellinen ovesta läpikävellyt. Daliah kääntyi Gloryn puoleen ehkä kiusoittelevakin virne kasvoillaan. ”Sinä tunnut asuvan todella vilkkaassa kylässä. Meilläpäin ei vieraita kasvoja näkynyt kuin muutama vuodessa.”
|
|
|
Post by Millie on Feb 1, 2007 21:35:45 GMT 3
Vaalea huivisen miehen kadotessa yläkertaan jäi Glory kaksin toisen naisen kanssa. Hetken päästä tyttö siemaisi pienesti juomaansa, tuntiessaan oven avauksesta johtuvan, kylmän tuulen puhaltavan paljaille käsivarsilleen. Kohteliaisuus ei ollut aina hyvästä. Glory mietti ja katsahti toiselle antamaansa viittaa. Kohteliaisuuden riesan Glory oli joutunut kantapään kautta oppimaan tietäen, ettei koskaan pääsisi siitä riesasta irti. Hetken aikaa tyttö sai pidettyä päänsä matalana ja uteliaisuuden karkotettua mielessään ajatus, ettei huppu ollut suojaamassa hänen uteliasta katsettaan, mutta kuitenkin pian vaaleat hiukset heilahtivat pään kääntyessä katsomaan tiskille päin. Mies oli kaikkea, mitä kyläläiset ehkäpä kammoksuisivat. Huolimaton, selvästikin kova ja karkea ja luultavasti todella ylimielinen. Hetken päästä Gloryn harmiksi ovi aukesi uudestaan, saaden tytön värähtämään kylmästä. Sisään astui jotain, joka oli jopa Glorysta, joka oli kiinnostunut velhoista ja muista kummajaisista, todella järkyttävää. Nainen housuissa. Eikö tuo ollut jo pyöristyttävää?? Glory mietti ja tarrasi tiukasti hameensa helmaan, kuin tarkistaakseen, ettei ollut tehnyt naisen kanssa samaa virhettä. Kuullessaan vieruskaverinsa sanat, käänsi tyttö päänsä vastaten kiusallisen kankea hymy huulillaan, mutta kimaltelevin silmin. ”Vasta viisitoista vuotta olen täällä asunut, joten kylä yllättää minut vielä useasti.”
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Feb 2, 2007 3:38:29 GMT 3
(( pieni sivuhuomautus: hahmoni siirtyi tiskille, ei yläkertaan =))
Tiskin äärelle kulkiessaan pisti sokea merkille toisenkin ovenavauksen jälleen yhden sateen yllättämän muukalaisen tullessa sisään majataloon. Tiskin luo päästyään tuo kuuli vielä toisen samanlaisen. Siinä missä ensimmäinen kahdesta uudesta tulijasta oli singahtanut lähes välittömästi tiskin tuntumaan puhuen Leenin korvaan outoa murretta, tuntui toinen jäävän niille sijoilleen seisomaan heti sisään päästyään. Liinaa silmillä pitävä nuorukainen saattoi melkein kuulla vesipisaroiden äänen niiden tipotellessa sateen yllättämästä lattialle.
Nuori mies seisoskeli hetken tiskin äärellä oletettu katseensa hieman alas osoittaen, tuon pään vasen puoli oli käännetty kohti ovea, joten tuon saattoi kuvitella kuuntelevan ääniä siitä suunnasta. Otettaessa huomioon 'sokean' kumma kyky kulkea majatalossa lähes yhtä helposti kuin näkökyvyn omaava, olisi voinut melkein kuvitella tuon seuraavan sivusilmällä oven suunnan tapahtumia. Sieltäpäin 'näytti' virtaavan paljon kummaa kansaa sisään.
Hetken jos toisenkin ehti Leen seisoskella tiskin tuntumassa, kun isäntä ilmaantui jälleen tiskin toiselle puolen. "Lisää teetä?", tuo uteli hieman väsyneen oloisella äänellä. "Minä haluan avaimen... Huoneen. Yöksi.", selitti mies kaivaen samalla kukkarostaan esille lisää pronssikolikoita, ja laski ne tiskille muodostaen niistä pinon, koska ei ollut aivan varma huoneen hinnasta. Vilkaistuaan kolikkopinoa, ja todettua siinä olevan tarpeeksi, isäntä kääntyi kannoillaan poimiakseen avaimen takaseinällä olevasta avaintaulusta. Kuparinvärinen avain laskettiin tiskille samalla kun siinä olevasta kolikkopinosta häipyi suurin osa. Käsillään tiskin pintaa haparoiden löysi nuorukainen etsimänsä: Avaimen, johon narulla kiinnitetyyn puupalaan oli raapustettu numero 3, ja pronssikolikon. "Yläkertaan, kolmas ovi.", opasti majatalon pitäjä joka vaikutti ehkä hieman hämmästyneeltä. "Pyydä ystäväsi opastamaan sinut ovellesi.", lisäsi tuo vielä ehkä hieman säälien tai huolestuneena ennen kuin palasi toisaalle. Silmänsä sitonut Leen jäi kuitenkin seisomaan tiskin äärelle.
|
|
|
Post by merril on Feb 9, 2007 17:48:06 GMT 3
(( Yritän pistää viestiä ylös tänä iltana tahi huomenissa. Pää taasen hieman tyhjänpuoleinen. ))
|
|
|
Post by merril on Feb 10, 2007 21:06:06 GMT 3
Tiskin tykö käveltyään itämainen taipaleentaittaja loi nopean vilkaisun ympäristöön, suoden ystävällisen nyökkäyksen sekä hymyntapaisen paikalliselle hameväelle. Ainakaan paikallisessa ei näyttänyt olevan pahamaineisten juomaloiden merkkejä- ainoastaan suurkaupunkien paheet tuntuivat moisia ylläpitävän, joka oli jälleen yksi syy miksi mies mieluummin pysähtyi 'seikkaillessaan' pienkylien majataloissa sekä paikallisissa pilsneripitosaleissa, joissa ei joka ilta puhjennut tappelunnujakkaa tahi asustanut suuria ryökäleitä, jotka katsoivat omistavansa koko juottolan eivätkä arkailleet säästää rystysiään tätä väitettä tukeakseen.
'Miekkonen' oviaukon liepeillä jäi jopa tarkkakatseiselta onnensoturilta huomaamatta- mitenpä vettä hiljakseen tippuva kyläläinen olisi hänen huomiotaan herättänyt? Taibosu nojautui raskaammin tiskiä vasten, ja saatuaan vihdoin epäluuloisesti häntä pälyilevän kyypparin huomion. Hetkeksi seisahtui tuo matkaaja monien mantujen, luoden vilkaisun tiskin kanssa-loiseläjiin, kysymyksen kummutessa miehen mielen syvyyksistä: mitä väki oikeastaan joikaan tässä juomakaukalossa? Nopea vilkaisu ympäristöön sai ristiriitaisia hämmennyksen tunteita kulkemaan halki miehen päivettyneiden kasvojen, mutta kyypparin puoleen tuo kuitenkin kääntyi ja ilmoitti selvällä äänellä, jota yhä raskas murre väritti: "Teetä, isäntä. Punaista, jos teillä on, joskin kelpuutan myös muut lajikkeet tarpeen vaatiessa." Suoden nyökkäyksentapaisen muukalaiselle, mies laski kiillotettavan lasin käsistään, ja asteli loitommas lämmittämään jälleen vesipannua.
Miehen istuessa odottelemaan mahdollisesti ala-arvoista juomaansa barbaarikansojen oivalliselta edustajalta, tämä päätti vilkaista tarkemmin kanssa-eläjiään tiskin ääressä. Muutaman askeleen päässä hänestä oikealle seisoi silmänsä sitonut miekkonen. Muistaen hyvin kotimaansa ja useimmiten säälimättömät asenteet rampoja sekä sokeita kohtaan, oli hän yllättynyt nähdessään suoraryhtisen miehen siinä nauttivan teetä kaikessa rauhassa, muiden ihmisten jättäessä tämän rauhaan. Jyrkän feodaalisessa Kara-Turissa yhteiskunnan pohjalla olevilla oli aina rankkaa, ja rammoilla asiat olivat vieläkin kehnommin. Ajatus miehen kanssa puhumisesta juolahti mieleen, kulttuuri- sekä yhteiskunta-asemarajojen rikkomisesta...mutta ajatus tuntui kummalliselta ja perin riskialttiilta jopa kovin vapaamielisen seikkailijan silmin katsottuna. Tämän oli ollut yhä vaikea totuttautua näiden vieraiden kulttuurien monitahoisuuteen, loputtomiin yllätyksiin sekä kiinnostaviin sekä joskus pelottaviin eroihin, joita barbaarivaltioissa oli havaittavissa...
Hetken empimisen jälkeen tämä kuitenkin kääntyi sokean puoleen, mittaillen tätä hetken katseellaan. Antaessaan lopulta periksi uteliaisuudelleen, ja puhutteli sokeaa: " Nautitteko teestänne?" Ah. Sopivan neutraali puheenaihe, kenties helppo tapa ujuttautua utelevaan keskusteluun muukalaisen kanssa. Mies onnitteli itseään omahyväinen virne kasvoillaan neuvokkuudestaan.
(( Ensinnä ajattelin Akvariinin tykö meneväni, mutta en pystynyt keksimään oikeastaan järkiperäistä syytä hahmoni täyskäännökselle. Ja ainoa tarinallinen ideani perustui vain yhteen kung-fu leffojen kamalaan kliseeseen, joka tuskin olisi auennut väelle. *Silmäinpyöritys* ))
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Feb 10, 2007 22:00:08 GMT 3
Seisoessaan ovensuussa edelleen kylmästä täristen Akvamariini keräsi rohkeutta kävelläkseen tiskille. Hän oli kulkenut pitkään, ja oli paitsi kylmissään myös nälkäinen. Tyttö olisi mielellään riisunut märän viittansa mutta ilman sitä hän tunsi olonsa suojattomaksi muultakin kuin vain säältä. Sen sijaan hän veti märän hupun päähänsä toivoen, että pysyisi sen suojissa tuntemattomana. Sitten hän otti muutaman epävarman askelen tiskiä kohti. Hetkeksi hän pysähtyi keräämään rohkeutta ja jatkoi sitten päättäväisemmin matkaansa tiskille.
Hän kulki katse tiukasti tiskiin suunnattuna, jottei vain olisi joutunut kohtaamaan kenenkään katsetta. Niinpä mahdolliset ystävälliset hymyt, jotka olisivat helpottaneet hänen oloaan jäivätkin huomaamatta. Lähestyessään tiskiä hän kuuli oudolla murteella puhuvan miehen tilaavan teetä. Hän tunnisti äänen: se oli sama, jonka hän oli kuullut pihamaalla. Tosin nyt mies ei kuulostanut erityisen vihaiselta. Itse asiassa tämä aloitteli keskustelua jonkun toisen kanssa.
Hetkeksi Akvamariini uskalsi kääntää katsettaan tiskin ja lattian rajamaastosta sen verran, että näki miehet. Toinen, se joka oli puhunut, oli eksoottisen näköinen, mutta samalla nuoren tytön mielestä niin pelottava, että hän käänsi vaistomaisesti katseensa toiseen, siihen, jolle mies oli puheensa osoittanut. Tämä oli peittänyt silmänsä liinalla, joten hän oli sokea. Kokemuksesta Akvamariini kuitenkin tiesi, että sokeat useinkin tarkkailivat ympäristöä tarkemmin kuin monet näkevät. Peläten tulleensa huomatuksi Akvamariini punastui ja kätki kasvonsa entistä tarkemmin hupun sisään.
Saavuttuaan tiskille tyttö huomasi, että isäntä oli lämmittämässä vettä ilmeisesti tehdäkseen sitä miehen tilaamaa teetä. Akvamariini ei olisi halunnut vaivata isäntää, mutta hänen oli saatava jotain lämmintä vatsaansa. Ehkäpä teetä liikenisi hänellekin. Niinpä hän aloitti: "Anteeksi." Hän säikähti omaa ääntänsä, niin hennolta ja tyttömäiseltä se tiskillä ensiksi puhuneen salaperäisen miehen äänen jälkeen kuulosti. Moittien itseään liiasta pelkuruudesta hän jatkoi jo hieman kovemmalla äänellä: "Saisinko minäkin teetä?" Rohkeudenpuuskan yllättämänä hän jatkoi nyökäten edellään tullutta miestä kohden: "Samaa kuin hänelle, kiitos."
((tässä vaiheessa Akvamariini vielä on todella ujo, kuten voi varmaankin huomata. ^^))
|
|
|
Post by merril on Feb 14, 2007 14:31:07 GMT 3
(( Halajaako joku teistä vuoroaan tähän väliin, vai haitanneeko jos minä jotakin tähän hätään naputtelen? ))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Mar 14, 2007 22:16:23 GMT 3
((Olen pahoillani, joudun pitämään vuoroni jäissä. jatkakaa ohi vain.))
|
|
|
Post by Millie on Mar 18, 2007 19:19:28 GMT 3
((Ette usko kuinka pahoillani olen myöhästelystä ja lyhyestä viestistä. Jotain vain nopeasti sutaisin. En huomannut Glaciarin viestiä. Tästälähin muistuttelu sallittua ja pakollista tällä tytölle.))
Glory huomasi tiskille kerääntyvät henkilöt ja uteliaisuus näytti miltein paistavan tytön harmaista silmistä. Saadakseen jotain tekemistä, ettei kukaan huomaisi Gloryn katsetta, tyttö tyytyi hörppäämään mukista lämmintä juomaa. Puheenaihetta ei oikein keksinyt ja tuntui yhtäkkiä hyvin yksinäiseltä ja kylmältä. Gloryn kaltainen tyttö ei pyytänyt viittaansa takaisin vaan tyytyi hytisemään mahdollisimman huomaamattomasti, jos se nyt oli mahdollista. Pöydän puiseen pintaan oli tehty mitä mielenkiintoisimpia raapustuksia. Glory oli jo melkein koskettamassa yhtä rumaa sanaa, ennen kuin tajusi miten rahvaanomaista se oli. ’Eikö joku voisi tulla nopeasti juttuseuraksi?? Muuten nukahdan pian, tai teen jotain harkitsematonta ja menetän maineeni.’ Ajatus väijyi tyttöä ja hän etsi anovilla ja mahdollisimman huomaamattomilla katseilla apua tiskiltä. ’Ehkäpä sieltä tulee lisää juttuseuraa piakkoin.’
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 25, 2007 22:13:20 GMT 3
Sokean miehen nautiskellessa olostaan tiskin äärellä, saapui puhetavasta kaukaakin matkannut seikkailija tämän lähettyville. Muukalaisen udeltua jotain teen nauttimisesta, käänsi sokea hieman päätänsä puhujaa kohti. Ei kai sillä että jotain näkisi, mutta antaisi se varmaan hieman kohteliaamman kuvan toiselle, jos edes naamataulu osoittaisi puhuttelijaan päin.
"Lämmikettä vain. Nautinnon hakeminen tästä voi ehkä olla vähän haasteellisempaa.", totesi sokea hiljaiseen ääneen. Tuon onneksi tarjoilija oli sillä hetkellä hieman etäämpänä teepannunsa kanssa, eikä kuullut arvostelevia sanoja.
Nuorukainen kallisti teekuppiaan ja kaatoi loputkin juomastaan suuhunsa, minkä jälkeen peltikuppi aseteltiin takaisin tiskille. "Te tulette ilmeisesti hyvinkin kaukaa. Vai olenko väärässä?", udeltiin nyt varovaiseen sävyyn ikään kuin keskustelun jatkeeksi ja ikävänpuoleisen hiljaisuuden karkoittamiseksi. Sokea hiveli samalla karkeatekoista avainta kädessään ikään kuin hieman hermostuneena. Pitkään aikaan tuo ei ollut tavernankaltaisessa vieraillut, saatika sitten jututtanut satunnaisia kulkijoita muuten kuin pakosta.
|
|