Post by shard on Jun 30, 2006 15:11:34 GMT 3
(Tämmöinen vaan.. ei ole tarkoitus tästä jatkua.. heh.. hope you like it.)
Leveälahkeisten haalean siniharmaiden housujen kahina täytti suuren salin, ja kaikui korkeista seinistä, joita peittivät seinä maalaukset ja vaakunat muinaisilta ajoilta, kun valtiatar oli vielä kävellyt maan päällä. Hermostunein hiukan vihaisinkin liikkein kädet suoristivat punertavaa myöskin haalennutta tunikaa, ja suoristi tummaa smaragdin vihreää kangas vyötä, joka oli hiukan hienompaa kangasta kuin housut tai paita. Vehnän kultainen päälaen pitkistä suortuvista tehty poninhäntä heilahti ja käsi kävi sipaisemassa niskan ja takaraivon lyhyeksi leikattuja hiuksia. Hiljainen jupina ja kiroaminen kuului valtaistuin korokkeelta, kun tuo nuori kahdenkymmenen ikäinen nainen kiersi koristeellista valtaistuinta, jolla kukaan ei ollut istunut sitten kolmeen sataan vuoteen.
Liathea oli kukaan Myeressä tuskin nähnyt näin vihaisena pitkään aikaan, ja osaksi hän oli onnellinen, ettei kukaan ollut nytkään valtaistuin salissa näkemässä tätä tapahtumaa. Näinä kymmenenä vuotena kun hän oli ollut Myeren ylipapittarena ja valtiattaren suuna, oli Myere Valtiattarensa ansiosta säästynyt muiden armeijoiden vallan alle alistumiselta, ja onnistunut pitämään puolensa ympäröivän vuoristonsa ja yhden ainukaisen solansa ansiosta, joita Valtiatar itse puolusti elämän voimansa magialla. Mutta nyt! Nyt oli joku houkka sisältä käsin alkanut punoa juonia. Lisää valtaa? Valtiattaren papisto oli pyrkinyt pitämään valtakunnan mahdollisimman tasa-arvoisena jokaiselle sen asukkaalle, ja pyrkinyt pitämään maan vehreänä. Raivostuttavin seikka oli tässä se, että hän ei ollut huomannut näitä juonia ennen kuin vasta nyt, kun verkko oli ehditty jo asetella. Ja tietysti nyt kun Valtiatar oli heikentymässä ja Liathen suuri rituaali lähestyi tapahtui jotain tällaista. Hetki oli juuri niin sopimaton kuin mitä sen pystyi olettamaankin olevan. Huokaisten hän pysähtyi ikkunasyvennyksen kohdalle, jossa suuri lasinen ikkuna kohosi seinän mukana korkeuksiin. Hän käänsi samean vihreän katseensa ulos aurinkoiseen kaupunkiin, joka kuhisi elämää, ja kaupungin porttien takaa avautuvaan vehreään tasankoon. Ehkä oli ollut virhe asuttaa palatsi uudelleen, mutta nyt ulkomaailmasta oli alkanut virrata enemmän matkustavaisia käymään Myeressä. Oli alkanut kuulua hälyttäviä huhuja, maailma oli vaipumassa sotaan. Tosin Liathe ei ollut siitä niin huolissaan. He pystyivät kyllä pitämään sotajoukot poissa maastaan. Vuorten rinteillä oli jo tuhansia ellei miljooniakin sotilaita vanhoilta ajoilta jähmettyneinä taikaan, ja heidän mielensä vaelsivat edelleen uupuneina vuorenrinnettä ylös, joka ei koskaan löytäisi huippuaan tai alamäkeä. Ainoa tie sisään valtakuntaan oli sola, mutta se oli tarkasti vartioitu, ja jokainen sisään tulija tarkastettiin mahdollisilta uhilta. Harva edes pääsi sisään porteista, vain muutama harva kauppias ja muiden maiden lähettiläs. Lähettiläitäkään oli harvoja saapunut, sillä Myere oli unohdettu valtio, joka näkyi enää harvoissa vanhoissa kartoissa. Valtiatar oli unohduttanut heidät ulkomaailmalle.
Papiston kesken pitäisi pitää suurkokous, jossa he voisivat yhdessä päättää mitä he tekisivät tälle juonittelevalle joukolle, joka oli päässyt asuttamaan palatsia. Maalaiskyliä häiriköivät rosvojoukot olivat vaarallisia uhkia, mutta heidät pystyttiin hoitamaan helposti, kun taas älyään aseenaan käyttävät ylhäisiksi itseään kutsuvat parempiosaiset olivat vielä vaarallisempi uhka, varsinkin kun heidän silmätikukseen oli joutunut Liathen tuleva seuraaja. Tyttö ei ollut edes vielä hänen ikäisensä, kun hänet oli valittu seuraavaksi ylipapittareksi, ja siksi tuo olisi vielä helpompi vaikutettava kuin mitä Liathe oli ollut. Näkijäkään ei ollut ollut kovin yhteistyöhaluinen viime aikoina. Ehkä Valtiattaren silmät olivat näyttäneet hänelle joitakin uhkakuvia. Näkijä oli alkanut vastustaa lähestyvää suurta rituaalia, eikä Liathe ymmärtänyt syytä siihen. Ehkä se liittyi jotenkin noihin juonittelijoihin, tai sitten ulkomaailman tapahtumiin. Liathe ei ollut varma.
Hänen täytyisi tehdä asialle jotain. Ei häntä oltu valittu kansaa johtamaan pelkästään sitä varten että hän vain olisi tekemättä yhtään mitään. Lempeästi hän kosketti rintakehäänsä painettua mustaa symbolia. Valtiattaren mieli lepäsi juuri. Hetken kaikki suuttumus oli poissa Liathen mielestä ja kasvoilta, ja sen tilalla oli pehmeä hellyys, joka valtasi tuon aina, kun hän oli kosketuksissa Valtiattareensa. Hän tekisi rituaalin pelkäämättä, kun sen aika tulisi, ja liittäisi kaiken elämänvoimansa Valtiattaren yhteyteen. Hetken tuo kuolemaa pelkäämätön nuori nainen vain seisoi tuossa lempeä ilme kasvoillaan ja pää hiukan painuneena, kätensä laskettuna hellästi rintakehälleen, kunnes hän nosti päänsä ja suoristi ryhtinsä. Silmissä paloi päättäväisyys ja hän lähti astelemaan päättäväisesti kohti valtaistuinsalin suuria ovia. Nyt olisi vastaiskun aika.
Leveälahkeisten haalean siniharmaiden housujen kahina täytti suuren salin, ja kaikui korkeista seinistä, joita peittivät seinä maalaukset ja vaakunat muinaisilta ajoilta, kun valtiatar oli vielä kävellyt maan päällä. Hermostunein hiukan vihaisinkin liikkein kädet suoristivat punertavaa myöskin haalennutta tunikaa, ja suoristi tummaa smaragdin vihreää kangas vyötä, joka oli hiukan hienompaa kangasta kuin housut tai paita. Vehnän kultainen päälaen pitkistä suortuvista tehty poninhäntä heilahti ja käsi kävi sipaisemassa niskan ja takaraivon lyhyeksi leikattuja hiuksia. Hiljainen jupina ja kiroaminen kuului valtaistuin korokkeelta, kun tuo nuori kahdenkymmenen ikäinen nainen kiersi koristeellista valtaistuinta, jolla kukaan ei ollut istunut sitten kolmeen sataan vuoteen.
Liathea oli kukaan Myeressä tuskin nähnyt näin vihaisena pitkään aikaan, ja osaksi hän oli onnellinen, ettei kukaan ollut nytkään valtaistuin salissa näkemässä tätä tapahtumaa. Näinä kymmenenä vuotena kun hän oli ollut Myeren ylipapittarena ja valtiattaren suuna, oli Myere Valtiattarensa ansiosta säästynyt muiden armeijoiden vallan alle alistumiselta, ja onnistunut pitämään puolensa ympäröivän vuoristonsa ja yhden ainukaisen solansa ansiosta, joita Valtiatar itse puolusti elämän voimansa magialla. Mutta nyt! Nyt oli joku houkka sisältä käsin alkanut punoa juonia. Lisää valtaa? Valtiattaren papisto oli pyrkinyt pitämään valtakunnan mahdollisimman tasa-arvoisena jokaiselle sen asukkaalle, ja pyrkinyt pitämään maan vehreänä. Raivostuttavin seikka oli tässä se, että hän ei ollut huomannut näitä juonia ennen kuin vasta nyt, kun verkko oli ehditty jo asetella. Ja tietysti nyt kun Valtiatar oli heikentymässä ja Liathen suuri rituaali lähestyi tapahtui jotain tällaista. Hetki oli juuri niin sopimaton kuin mitä sen pystyi olettamaankin olevan. Huokaisten hän pysähtyi ikkunasyvennyksen kohdalle, jossa suuri lasinen ikkuna kohosi seinän mukana korkeuksiin. Hän käänsi samean vihreän katseensa ulos aurinkoiseen kaupunkiin, joka kuhisi elämää, ja kaupungin porttien takaa avautuvaan vehreään tasankoon. Ehkä oli ollut virhe asuttaa palatsi uudelleen, mutta nyt ulkomaailmasta oli alkanut virrata enemmän matkustavaisia käymään Myeressä. Oli alkanut kuulua hälyttäviä huhuja, maailma oli vaipumassa sotaan. Tosin Liathe ei ollut siitä niin huolissaan. He pystyivät kyllä pitämään sotajoukot poissa maastaan. Vuorten rinteillä oli jo tuhansia ellei miljooniakin sotilaita vanhoilta ajoilta jähmettyneinä taikaan, ja heidän mielensä vaelsivat edelleen uupuneina vuorenrinnettä ylös, joka ei koskaan löytäisi huippuaan tai alamäkeä. Ainoa tie sisään valtakuntaan oli sola, mutta se oli tarkasti vartioitu, ja jokainen sisään tulija tarkastettiin mahdollisilta uhilta. Harva edes pääsi sisään porteista, vain muutama harva kauppias ja muiden maiden lähettiläs. Lähettiläitäkään oli harvoja saapunut, sillä Myere oli unohdettu valtio, joka näkyi enää harvoissa vanhoissa kartoissa. Valtiatar oli unohduttanut heidät ulkomaailmalle.
Papiston kesken pitäisi pitää suurkokous, jossa he voisivat yhdessä päättää mitä he tekisivät tälle juonittelevalle joukolle, joka oli päässyt asuttamaan palatsia. Maalaiskyliä häiriköivät rosvojoukot olivat vaarallisia uhkia, mutta heidät pystyttiin hoitamaan helposti, kun taas älyään aseenaan käyttävät ylhäisiksi itseään kutsuvat parempiosaiset olivat vielä vaarallisempi uhka, varsinkin kun heidän silmätikukseen oli joutunut Liathen tuleva seuraaja. Tyttö ei ollut edes vielä hänen ikäisensä, kun hänet oli valittu seuraavaksi ylipapittareksi, ja siksi tuo olisi vielä helpompi vaikutettava kuin mitä Liathe oli ollut. Näkijäkään ei ollut ollut kovin yhteistyöhaluinen viime aikoina. Ehkä Valtiattaren silmät olivat näyttäneet hänelle joitakin uhkakuvia. Näkijä oli alkanut vastustaa lähestyvää suurta rituaalia, eikä Liathe ymmärtänyt syytä siihen. Ehkä se liittyi jotenkin noihin juonittelijoihin, tai sitten ulkomaailman tapahtumiin. Liathe ei ollut varma.
Hänen täytyisi tehdä asialle jotain. Ei häntä oltu valittu kansaa johtamaan pelkästään sitä varten että hän vain olisi tekemättä yhtään mitään. Lempeästi hän kosketti rintakehäänsä painettua mustaa symbolia. Valtiattaren mieli lepäsi juuri. Hetken kaikki suuttumus oli poissa Liathen mielestä ja kasvoilta, ja sen tilalla oli pehmeä hellyys, joka valtasi tuon aina, kun hän oli kosketuksissa Valtiattareensa. Hän tekisi rituaalin pelkäämättä, kun sen aika tulisi, ja liittäisi kaiken elämänvoimansa Valtiattaren yhteyteen. Hetken tuo kuolemaa pelkäämätön nuori nainen vain seisoi tuossa lempeä ilme kasvoillaan ja pää hiukan painuneena, kätensä laskettuna hellästi rintakehälleen, kunnes hän nosti päänsä ja suoristi ryhtinsä. Silmissä paloi päättäväisyys ja hän lähti astelemaan päättäväisesti kohti valtaistuinsalin suuria ovia. Nyt olisi vastaiskun aika.