Post by Evetys on Oct 18, 2006 1:31:30 GMT 3
Katu kilteli kosteana sateesta joka oli hetki aikaisemmin pyyhkäissyt sen yli. Kiilteli märkänä ja mustana, kylmänä.
Kadulla seisovan maiharit olivat nekin märätä, pisaroitten helmeillessä mustien kenkien kuluneella pinnalla, välillä jonkun suurimmista pisaroista vierähtäessä alas pitkin kengän pintaa tai imeytymään kohtaan jossa päällyste oli kulunut ja nahka tullut esiin. Repaleisten farkkujen lahkeet olivat säästyneet kastumiselta koska ne oli puoliksi tungettu löyhällä olevien maihareitten varsiin.
Mies seisoi aloillaan kädet niitein koristellun nahkarotsinsa taskuihin tungettuina, sormeillen kahden käsiaseen periä. Takin taskut oli rikottu pohjasta jolloin aseet sai piiloon takin vuoreen. Muutamissa niiteissä kimmelsi pisaroita, tuon kadu kastelleen sateen kastelleen nyt paikallaan seisovankin.
Sähkönsininen irokeesi uhmasi sadetta ja kosteutta seisoen yhä pystyssä, vain niskalta aavistuksen muotonaan menettäneenä, kirkkaana ja huomiotaherättävänä. Vaikka tuskin seisoja olisi tarvinnut irokeesiään, niittikaulaintaan, lävistyksiään, niittitakkiaan, niittivöitään ja muita asusteitaan huomiota herättääkseen.
Ex jengipomo seisoi pakoillaan huvittunut pieni hymy leikkien pehmeänmuotoisilla huulilla joiden pehmeys oli ristiriidassa huvittuneen hymyn viiltävyyden kanssa. Avonaisen takin alla olevan mustan paidan etumusta koristi jonkin yhtyeen logo tai muu vastaava, siitä ei saanut kunnolla selvää ja märkänä se oli tarttunut kiinni kantajansa kehoon.
Lantiolla roikkuvat ketjut kilahdellen kylmästi kun tuo viiltävää virnettä hymyilevä lähti kävelemään eteenpäin leuka aavistuksen painettuna, olkapäät kohotettuina, kuin nyt vain ihminen joka on hetkeä aikaisemmin kastunut kaatosateessa.
Tiilien pienet murenet rahisivat ja murenivat maihareitten pohjien alla, pohjien joihin tarttuneet kivet raapivat tienpinnoitetta kuin kuiva sieni liitutaulua.
Edessä oleva rakennus oli enää yksi puoliksi pystyssä seisova seinä jos edes sitä. Kasa erilaisia rakennusmateriaaleja, pääasiassa betonia ja lasia, vääntyneitä metallitankoja ja ilmaan nälkäisten sormien lailla kurottelevia putkenpätkiä.
Epäilemättä rotat, kujakissat ja aika olivat syöneet ne ruumiit joita noissa raunioissa oli ollut vain puoli vuotta sitten.
Puoli vuotta. Kulkija pysähtyi. Puolessa vuodessa ehti menettää kokonaisen jengin, joutua armeijan leipiin, saada tyttären, erota naisestaan, joutua vangiksi Nevadaa, menettää minuutensa toistamiseen, karata ja...palata lähtöruutuun. Puolessa vuodessa ehti tehdä muunmuassa kaiken tuon...ehkä.
Keesipäinen jatkoi matkaa, nosti toisen kätensä taskustaan ja kosketti sormepäillään märkää kylmää betonia jonka huokoinen pinta tuntui rosoiselta. Sen mustaksi palaneelta pinnalta tarttui nokea miehen sormiin. Sormiin joita ex jengipomo katsoi hetken ennekuin pisti ne suuhunsa. Vain kylmät sormenpäänsä, imeskellen niitä silmät kiinni hyvän hetken. Hetken jonka aikana rakennus leimahti liekkeihin jengipomon mielessä, paloi kirkkaasti ja kuumana, mustan savun kohotessa taivasta kohti.
Maailman haistessa palaneelle lihalle ja kuolemalle, loukkuun jääneiden ja hiljalleen palavien ihmisten tuskahuutojen pestessä järken pois maailmasta. Eikä jengipomo edes ollut ollut siellä, vaan useitten kilometrien päässä. Käsi puristui nyrkkiin ja tuo autuas kehräävän kissapedon ilme muuttui silmänräpäyksessä irvistykseksi joka paljasti hampaat, teki nautiskelijasta tappajan.
Nyrkki jysähti seinänpalaseen joka törrötti kaiken muun romun keskeltä kuin vinoon lyöty hautakivi. Nyrkki rusahti ja jäi lepäämään vasten seinää jonka huokoiseen märkään pintaan ilmestyi punaista joka levisi pitkin betonin uurteita auki paukahtaneista rystysistä.
Silmät, harmaat kuin tuo betoni, valkoiset kuin yksinäisen ehjän katulampun valo, siniset kuin miehen irokeesi, tuijottivat seinää. Katsoivat kuin voisivat nähdä siitä läpi, nähdä mätääntyvät ruumiit, niitten huutoon jähmettyneet kasvot.
Huulille palasi tuo huvittunut hymy joka viilsi olemukseen haavan nyrkin irrotessa seinästä, vertavuotavan käden palatessa taskuun tahraamaan sitä, tahraamaan asetta jonka kylmää teräksistä perää ex jengipomo silitti hiljaa ja lempeästi kuin olisi silittänyt naisen rinnan kaarta.
Kapeitten silmien läpitunkeva katse kohosi kohti röykkiotä joka toisessa ajassa ja paikassa oli ollut palatsi. New York Serafinien vallan symboli. Virne muuttui hymähdyksen sekaiseksi naurahdukseksi. joka kuoli ennen syntymäänsä, hymynkin kaikotessa mielipuolen kasvoilta.
Kadulla seisovan maiharit olivat nekin märätä, pisaroitten helmeillessä mustien kenkien kuluneella pinnalla, välillä jonkun suurimmista pisaroista vierähtäessä alas pitkin kengän pintaa tai imeytymään kohtaan jossa päällyste oli kulunut ja nahka tullut esiin. Repaleisten farkkujen lahkeet olivat säästyneet kastumiselta koska ne oli puoliksi tungettu löyhällä olevien maihareitten varsiin.
Mies seisoi aloillaan kädet niitein koristellun nahkarotsinsa taskuihin tungettuina, sormeillen kahden käsiaseen periä. Takin taskut oli rikottu pohjasta jolloin aseet sai piiloon takin vuoreen. Muutamissa niiteissä kimmelsi pisaroita, tuon kadu kastelleen sateen kastelleen nyt paikallaan seisovankin.
Sähkönsininen irokeesi uhmasi sadetta ja kosteutta seisoen yhä pystyssä, vain niskalta aavistuksen muotonaan menettäneenä, kirkkaana ja huomiotaherättävänä. Vaikka tuskin seisoja olisi tarvinnut irokeesiään, niittikaulaintaan, lävistyksiään, niittitakkiaan, niittivöitään ja muita asusteitaan huomiota herättääkseen.
Ex jengipomo seisoi pakoillaan huvittunut pieni hymy leikkien pehmeänmuotoisilla huulilla joiden pehmeys oli ristiriidassa huvittuneen hymyn viiltävyyden kanssa. Avonaisen takin alla olevan mustan paidan etumusta koristi jonkin yhtyeen logo tai muu vastaava, siitä ei saanut kunnolla selvää ja märkänä se oli tarttunut kiinni kantajansa kehoon.
Lantiolla roikkuvat ketjut kilahdellen kylmästi kun tuo viiltävää virnettä hymyilevä lähti kävelemään eteenpäin leuka aavistuksen painettuna, olkapäät kohotettuina, kuin nyt vain ihminen joka on hetkeä aikaisemmin kastunut kaatosateessa.
Tiilien pienet murenet rahisivat ja murenivat maihareitten pohjien alla, pohjien joihin tarttuneet kivet raapivat tienpinnoitetta kuin kuiva sieni liitutaulua.
Edessä oleva rakennus oli enää yksi puoliksi pystyssä seisova seinä jos edes sitä. Kasa erilaisia rakennusmateriaaleja, pääasiassa betonia ja lasia, vääntyneitä metallitankoja ja ilmaan nälkäisten sormien lailla kurottelevia putkenpätkiä.
Epäilemättä rotat, kujakissat ja aika olivat syöneet ne ruumiit joita noissa raunioissa oli ollut vain puoli vuotta sitten.
Puoli vuotta. Kulkija pysähtyi. Puolessa vuodessa ehti menettää kokonaisen jengin, joutua armeijan leipiin, saada tyttären, erota naisestaan, joutua vangiksi Nevadaa, menettää minuutensa toistamiseen, karata ja...palata lähtöruutuun. Puolessa vuodessa ehti tehdä muunmuassa kaiken tuon...ehkä.
Keesipäinen jatkoi matkaa, nosti toisen kätensä taskustaan ja kosketti sormepäillään märkää kylmää betonia jonka huokoinen pinta tuntui rosoiselta. Sen mustaksi palaneelta pinnalta tarttui nokea miehen sormiin. Sormiin joita ex jengipomo katsoi hetken ennekuin pisti ne suuhunsa. Vain kylmät sormenpäänsä, imeskellen niitä silmät kiinni hyvän hetken. Hetken jonka aikana rakennus leimahti liekkeihin jengipomon mielessä, paloi kirkkaasti ja kuumana, mustan savun kohotessa taivasta kohti.
Maailman haistessa palaneelle lihalle ja kuolemalle, loukkuun jääneiden ja hiljalleen palavien ihmisten tuskahuutojen pestessä järken pois maailmasta. Eikä jengipomo edes ollut ollut siellä, vaan useitten kilometrien päässä. Käsi puristui nyrkkiin ja tuo autuas kehräävän kissapedon ilme muuttui silmänräpäyksessä irvistykseksi joka paljasti hampaat, teki nautiskelijasta tappajan.
Nyrkki jysähti seinänpalaseen joka törrötti kaiken muun romun keskeltä kuin vinoon lyöty hautakivi. Nyrkki rusahti ja jäi lepäämään vasten seinää jonka huokoiseen märkään pintaan ilmestyi punaista joka levisi pitkin betonin uurteita auki paukahtaneista rystysistä.
Silmät, harmaat kuin tuo betoni, valkoiset kuin yksinäisen ehjän katulampun valo, siniset kuin miehen irokeesi, tuijottivat seinää. Katsoivat kuin voisivat nähdä siitä läpi, nähdä mätääntyvät ruumiit, niitten huutoon jähmettyneet kasvot.
Huulille palasi tuo huvittunut hymy joka viilsi olemukseen haavan nyrkin irrotessa seinästä, vertavuotavan käden palatessa taskuun tahraamaan sitä, tahraamaan asetta jonka kylmää teräksistä perää ex jengipomo silitti hiljaa ja lempeästi kuin olisi silittänyt naisen rinnan kaarta.
Kapeitten silmien läpitunkeva katse kohosi kohti röykkiotä joka toisessa ajassa ja paikassa oli ollut palatsi. New York Serafinien vallan symboli. Virne muuttui hymähdyksen sekaiseksi naurahdukseksi. joka kuoli ennen syntymäänsä, hymynkin kaikotessa mielipuolen kasvoilta.