Post by R.C. on Oct 25, 2006 11:28:36 GMT 3
(( Näyttää siltä ettei minulla ole tähän hätään muita pelejä vastattavana, joten oli jopa aikaa kirjoitella extraa. Saatanpa siis sotilastuvan johtajan taas paremmin näkyville. ))
Päälle viikon omituisen poissaolonsa päätteeksi oli sotapäällikkö Reyhard palannut takaisin linnan kuvioihin, ei tosin entistä ehompana mutta hyvissä voimissa ja vammoitta kuitenkin. Muutamia vinkeitä keskusteluja oli vanhempi mies saanut käydä saattaakseen itsensä taas ajan tasalle kaikesta siitä, mitä hänen tavallista pidemmän unensa aikana oli ehtinyt tapahtua. Sotilaita ei ollut syytä hermostuttaa enempää, ja niinpä hän oli viisaasti jättänyt tiedon teeskentelijästään mainitsematta, keskittyen lähinnä korjailemaan kaikkea sitä, mitä mokoma pirulainen oli saanut aikaan, ja hautoen tietenkin samalla hiljaista kaunaa tuon pään menoksi. Kunhan sota olisi ohitse, etsisi Reyhard mokoman pyrkyrin käsiinsä ja vaatisi miestä mestattavaksi tai hirtettäväksi heti ensi tilassa. Linnaherra tuskin vastustelisi ajatusta osaltaan, olihan samainen henkilö huijannut häntäkin, ja uhmannut vieläpä varsin hävyttömällä tapaa.
Vaan tällä hetkellä oli sotatila yhä voimassa, eikä vaihtoehtoa liennyt kuvailtujen neuvottelujen perusteella olla näkyvissä. Niinpä sotapäällikkö keskitti tarmonsa johtamiseen ja järjestelyyn, pitäen huolen sotilaiden kurista ja vireydestä ynnä erinäisten sotakoneiden kunnosta ja valmiudesta. Näinä aikoina täyttivät hänen pöytänsä kartat ja pohjapiirustukset, ja huoneensa taasen taitavimmat strategit, joita linnasta oli suinkin löydettävissä. Tavallisesti jälkimmäiset olivat tietenkin Reyhardin vanhoja tuttuja, veteraanisotilaita joiden kanssa oli ollut mukava käydä iltaisin nostamassa tuoppia. Moiseen huviin ei tietenkään ollut tähän hätään aikaa, vaikka sotapäällikkö tiesikin joidenkin nuorempien rivimiesten ratkenneen hurjien huhujen säikäyttäminä ryyppäämään kuin viimeistä päivää. Nämä ruojat oli sittemmin suljettu tyrmään selviämään.
Sotapäällikkö hymähti vaimeasti ajatellessaan näitä väistämättömiä takaiskuja ja silmäillessään samalla arvioivasti koko muuta puolustuksen kokoonpanoa. Tänä aamuna hän oli noussut muurinharjalle tarkkailemaan tilannetta tulevalla rintamalla sekä alhaalla linnanpihalla. Kaikki vaikutti olevan kunnossa, vaikka Reyhardia kismittikin yhä muutamien parhaimpien sotureidensa poissaolo. Nämä vaeltelivat kai parhaillaan muinaisen portin takaisissa käytävissä etsimässä aarretta, josta siitäkään ei ollut kuulunut vielä mitään uutta. Eipä silti ettäkö sotapäällikkö olisi tiedosta välittänytkään. Sodassa saavutettava voitto ja ihmisten henki kun ei tässä tilanteessa ollut kullalla mitattavissa.
Päälle viikon omituisen poissaolonsa päätteeksi oli sotapäällikkö Reyhard palannut takaisin linnan kuvioihin, ei tosin entistä ehompana mutta hyvissä voimissa ja vammoitta kuitenkin. Muutamia vinkeitä keskusteluja oli vanhempi mies saanut käydä saattaakseen itsensä taas ajan tasalle kaikesta siitä, mitä hänen tavallista pidemmän unensa aikana oli ehtinyt tapahtua. Sotilaita ei ollut syytä hermostuttaa enempää, ja niinpä hän oli viisaasti jättänyt tiedon teeskentelijästään mainitsematta, keskittyen lähinnä korjailemaan kaikkea sitä, mitä mokoma pirulainen oli saanut aikaan, ja hautoen tietenkin samalla hiljaista kaunaa tuon pään menoksi. Kunhan sota olisi ohitse, etsisi Reyhard mokoman pyrkyrin käsiinsä ja vaatisi miestä mestattavaksi tai hirtettäväksi heti ensi tilassa. Linnaherra tuskin vastustelisi ajatusta osaltaan, olihan samainen henkilö huijannut häntäkin, ja uhmannut vieläpä varsin hävyttömällä tapaa.
Vaan tällä hetkellä oli sotatila yhä voimassa, eikä vaihtoehtoa liennyt kuvailtujen neuvottelujen perusteella olla näkyvissä. Niinpä sotapäällikkö keskitti tarmonsa johtamiseen ja järjestelyyn, pitäen huolen sotilaiden kurista ja vireydestä ynnä erinäisten sotakoneiden kunnosta ja valmiudesta. Näinä aikoina täyttivät hänen pöytänsä kartat ja pohjapiirustukset, ja huoneensa taasen taitavimmat strategit, joita linnasta oli suinkin löydettävissä. Tavallisesti jälkimmäiset olivat tietenkin Reyhardin vanhoja tuttuja, veteraanisotilaita joiden kanssa oli ollut mukava käydä iltaisin nostamassa tuoppia. Moiseen huviin ei tietenkään ollut tähän hätään aikaa, vaikka sotapäällikkö tiesikin joidenkin nuorempien rivimiesten ratkenneen hurjien huhujen säikäyttäminä ryyppäämään kuin viimeistä päivää. Nämä ruojat oli sittemmin suljettu tyrmään selviämään.
Sotapäällikkö hymähti vaimeasti ajatellessaan näitä väistämättömiä takaiskuja ja silmäillessään samalla arvioivasti koko muuta puolustuksen kokoonpanoa. Tänä aamuna hän oli noussut muurinharjalle tarkkailemaan tilannetta tulevalla rintamalla sekä alhaalla linnanpihalla. Kaikki vaikutti olevan kunnossa, vaikka Reyhardia kismittikin yhä muutamien parhaimpien sotureidensa poissaolo. Nämä vaeltelivat kai parhaillaan muinaisen portin takaisissa käytävissä etsimässä aarretta, josta siitäkään ei ollut kuulunut vielä mitään uutta. Eipä silti ettäkö sotapäällikkö olisi tiedosta välittänytkään. Sodassa saavutettava voitto ja ihmisten henki kun ei tässä tilanteessa ollut kullalla mitattavissa.