Post by merril on Aug 27, 2006 13:00:23 GMT 3
Yösydännä, vartiotulien ulottumattomissa, pyrki jälleen yksi onnenonkija sisään tuohon Linnaan, jonka mystisestä kellariholvista oli puhuttu kuukausitolkulla ympäri maata. Eipä aikaakaan kun paikalle oli löytänyt Taibosu, seikkailija mystisestä idästä. Miekkonen roikkui perin hankalassa paikassa vallihaudan tumman veden yläpuolella, kavuten tuskallisen hitaasti muuria, kohti raolleen jätettyä linnankeittiön jätehävittimen virkaa ajavaa ikkunaa. Tuo kiilasi jälleen yhden tähän hommaan varta vasten valmistetuista hakasista kivien väliin, naputellen varovasti tuota metalliesinettä syvemmälle rakennuksen jylhään muuriin. Vallihaudasta kohoava löyhkä oli sanoinkuvaamaton, mutta tässä hommassa ei ollut varaa olla herkkävatsainen. Miekkosen ylleen pukema hara-ate tippui yhä tuota sanoinkuvaamattoman epämiellyttävää likavettä, ja ajatus linnan sisältä löytyvien tulisijojen ääreen hakeutumisesta ajoi miekkosta eteenpäin, vaikka pimeys, liukkaat kivet sekä hirvittävä löyhkä olisivat vieneet voiton monen uhkarohkean hölmön kestävyydestä. Haparoiden miekkonen tunnusteli pimeässä muuria, löytäen seuraavalle teräaseelle paikan. Yht'äkkinen muurinharjalta kantautuva puheensorina sekä soihdunloiste saivat tämän jähmettymään niille sijoilleen- vallihaudan liukasta kiviseinää vasten nojaava onnensoturi saisi luultavasti osakseen vain muutaman varsijousen vasaman tahi hieman hilparinterää, jos tämä huomattaisiin.
Irvistäen, tuo pinnisti kätensä jälleen tunnustelemaan muurin liukkaita, epämiellyttävästi limaisia kiviä. Siinä se oli, miekkonen tuumasi helpottuneena, löytäessään jälleen kerran oivallisen paikan hakaselle. Nyt tämä jäi vain epämukavaan asentoonsa toviksi, odotellessaan vahtien jatkavan matkaansa muurinharjalla. Muutama tovi siinä ehtikin vierähtämään- tuon ajan tämä uskalikko keskittyi mahdollisimman paljon viiksiensä kutinan huomioitta jättämiseen. Jos tässä aivastettaisiin, niin hukka perisi.
Siirtäen saapastaan jälleen hakaselta toiselle, tuo raahasi itseään lievästi kaltevaa muuria vasten ylöspäin. Muutama...metri...vielä...
Samassa tuon poloisen jalka lipesi, lähes lähettäen miekkosen vallihaudan hyisiin vesiin komeasti molskahtaen- vain esi-isien suopeus pelasti tämän paljastumiselta ja hyiseltä uimaretkeltä. Maaten tovin muuria vasten tuo odotti hermostuneena Linnan puolustajien nostamaa hälyä, viuhuvia nuolia ja kuumaa öljyä... mutta mitään ei kuulunut muutamaan tuskallisen pitkäksi venähtäneeseen minuuttiin, joten tuo aavojen maitten urho jatkoi tuskallista etenemistään kohti raolleen jäänyttä ikkunaa.
***
Useita sormia, epämääräisen loan ja liman peittäminä, ilmestyi Linnan kyökin roskaluukun virkaa toimittavan aukon reunalle. Vaivalloisesti puhisten ja ähisten sitä seurasi tumman pehkon peittämä päänlaki, sekä pari kaventuneita, tarkkaavaiset pupillit omaavia silmiä. Kyökki oli kutakuinkin tyhjä tähän aikaan illasta, vaikka tulisijassa loimusikin oiva tuli. Lämpö tulvi tervetulleena vaihteluna miekkosen kasvoille, kannustaen tuota eteenpäin. Hilliten voitonriemuisen hörähdyksen, miekkonen lähti hitaasti raijaamaan itseään ylös. Suhteellisen hoikka oli tämä idän soturi, ja pienikokoisesta ikkunasta tuo onnistui itsensä keplottelemaan vihdoin ja viimein tämän mystisen oven kätkevään linnoitukseen. Rojahtaen lattiakiville, tuo murahti kielellään perin happaman kirouksen, ennenkuin pyrki jaloillensa. Pikaisesti tuo varmisti, ettei ollut varusteitaan tiputellut vallihautaan- paikallaan huotrassaan oli yhä aikuchi-veitsi, ja selässään tuolla oli huoliteltu nuoliviini, sekä lyhytjousi mainiosta Kara-Turin Wa'sta, miekkosen kotimaasta.
Huolimatta nykyisestä, erm, aavistuksen verran likakaivo-tyylisestä olemuksestaan, tuo seikkailijasielu oli perin varteenotettava soturi. Tämän itämaisen miekkailun saloihin perehtyneen miehen lukuisiin taitoihin kuului myös aseeton taisto, jousiaseistuksen mestaruus sekä vaiteliaan askeleen salat- tai näin hän tuppasi tavernoissa ja kapakoissa ylväänä väittämään, joskaan ilkikurisen persoonan omaava seikkailija ei aivan täyttä palturia puhunut taidoistansa.
Hänen kasvoillaan oli (saastaa lukuunottamatta) huolella hoidettu fu manchu-parta/viiksiyhdistelmä, sekä miekkoselle tunnusomainen ilkikurinen virnistys. Mustia, edestä lyhyinä pidettyjä hiuksia sitoi paksu nahkainen otsapanta, joskin miekkosen niskan puolella hiukset olivat kasvaneet valtoimenaan hänen olkapäilleen asti, antaen tälle perin arvovaltaisen olemuksen- mitä ainakin Kara-Turin maihin tuli. Miekkonen oli suurinpiirtein kaksi- tahi kolmekymmenvuotinen, joskin ilman miekkosen omaa sanaa asiasta ei voinut olla täydellistä varmuutta. Tuo oli suojannut ruumiinsa kevyellä hara-ate-nahkapanssarilla, joskin senkin ylle tämä oli asettanut paksun turkisliivin, yhden miekkosen lempiasusteista, jota hän nytkin suki kuivaksi loasta ja liejusta vaimeaan ääneen sadatellen. Muutoin miekkosen puku oli kutakuinkin tavanomainen, mitä itäisiin standardeihin tuli- tuolla oli leveälahkeiset, mustat housut, sekä pari henkilökohtaisesti räätälöityjä nahkasaappaita jonkin itämaisen pedon nahasta.
Viimein, kutakuinkin tyytyväisenä siihen että tämä ei ollut enää -tyystin- kaikenmaailman saastan peittämä, miekkonen luikki ulos kyökistä...jossakin täällä täytyi olla Linnan suursali- ja suursalissa väki, erityisesti palkkasoturit, joka kerääntyi juomaan ja keskustelemaan tätä paikkaa uhkaavasta sodasta...holvi-oven sijainnin ohella. Moinen tieto saattaisi olla kuulemisen arvoinen tälle kutsumattomalle vieraalle.
(OoC: Eli, hahmoni ei enää satu olemaan vallihaudan alueella, vaan matkalla kohti Suursalia, johon oletettavasti päätyy ennemmin tai myöhemmin. Hieman tuo hahmokuvaus töksähti, mutta koska en erityisemmin voi kuvaa nyt luoda ja skannata, toivon, että ainakin pääsijainen ymmärrys tuosta kyetään luomaan siitä, minkä näköinen tuo onnenonkija on. )
Irvistäen, tuo pinnisti kätensä jälleen tunnustelemaan muurin liukkaita, epämiellyttävästi limaisia kiviä. Siinä se oli, miekkonen tuumasi helpottuneena, löytäessään jälleen kerran oivallisen paikan hakaselle. Nyt tämä jäi vain epämukavaan asentoonsa toviksi, odotellessaan vahtien jatkavan matkaansa muurinharjalla. Muutama tovi siinä ehtikin vierähtämään- tuon ajan tämä uskalikko keskittyi mahdollisimman paljon viiksiensä kutinan huomioitta jättämiseen. Jos tässä aivastettaisiin, niin hukka perisi.
Siirtäen saapastaan jälleen hakaselta toiselle, tuo raahasi itseään lievästi kaltevaa muuria vasten ylöspäin. Muutama...metri...vielä...
Samassa tuon poloisen jalka lipesi, lähes lähettäen miekkosen vallihaudan hyisiin vesiin komeasti molskahtaen- vain esi-isien suopeus pelasti tämän paljastumiselta ja hyiseltä uimaretkeltä. Maaten tovin muuria vasten tuo odotti hermostuneena Linnan puolustajien nostamaa hälyä, viuhuvia nuolia ja kuumaa öljyä... mutta mitään ei kuulunut muutamaan tuskallisen pitkäksi venähtäneeseen minuuttiin, joten tuo aavojen maitten urho jatkoi tuskallista etenemistään kohti raolleen jäänyttä ikkunaa.
***
Useita sormia, epämääräisen loan ja liman peittäminä, ilmestyi Linnan kyökin roskaluukun virkaa toimittavan aukon reunalle. Vaivalloisesti puhisten ja ähisten sitä seurasi tumman pehkon peittämä päänlaki, sekä pari kaventuneita, tarkkaavaiset pupillit omaavia silmiä. Kyökki oli kutakuinkin tyhjä tähän aikaan illasta, vaikka tulisijassa loimusikin oiva tuli. Lämpö tulvi tervetulleena vaihteluna miekkosen kasvoille, kannustaen tuota eteenpäin. Hilliten voitonriemuisen hörähdyksen, miekkonen lähti hitaasti raijaamaan itseään ylös. Suhteellisen hoikka oli tämä idän soturi, ja pienikokoisesta ikkunasta tuo onnistui itsensä keplottelemaan vihdoin ja viimein tämän mystisen oven kätkevään linnoitukseen. Rojahtaen lattiakiville, tuo murahti kielellään perin happaman kirouksen, ennenkuin pyrki jaloillensa. Pikaisesti tuo varmisti, ettei ollut varusteitaan tiputellut vallihautaan- paikallaan huotrassaan oli yhä aikuchi-veitsi, ja selässään tuolla oli huoliteltu nuoliviini, sekä lyhytjousi mainiosta Kara-Turin Wa'sta, miekkosen kotimaasta.
Huolimatta nykyisestä, erm, aavistuksen verran likakaivo-tyylisestä olemuksestaan, tuo seikkailijasielu oli perin varteenotettava soturi. Tämän itämaisen miekkailun saloihin perehtyneen miehen lukuisiin taitoihin kuului myös aseeton taisto, jousiaseistuksen mestaruus sekä vaiteliaan askeleen salat- tai näin hän tuppasi tavernoissa ja kapakoissa ylväänä väittämään, joskaan ilkikurisen persoonan omaava seikkailija ei aivan täyttä palturia puhunut taidoistansa.
Hänen kasvoillaan oli (saastaa lukuunottamatta) huolella hoidettu fu manchu-parta/viiksiyhdistelmä, sekä miekkoselle tunnusomainen ilkikurinen virnistys. Mustia, edestä lyhyinä pidettyjä hiuksia sitoi paksu nahkainen otsapanta, joskin miekkosen niskan puolella hiukset olivat kasvaneet valtoimenaan hänen olkapäilleen asti, antaen tälle perin arvovaltaisen olemuksen- mitä ainakin Kara-Turin maihin tuli. Miekkonen oli suurinpiirtein kaksi- tahi kolmekymmenvuotinen, joskin ilman miekkosen omaa sanaa asiasta ei voinut olla täydellistä varmuutta. Tuo oli suojannut ruumiinsa kevyellä hara-ate-nahkapanssarilla, joskin senkin ylle tämä oli asettanut paksun turkisliivin, yhden miekkosen lempiasusteista, jota hän nytkin suki kuivaksi loasta ja liejusta vaimeaan ääneen sadatellen. Muutoin miekkosen puku oli kutakuinkin tavanomainen, mitä itäisiin standardeihin tuli- tuolla oli leveälahkeiset, mustat housut, sekä pari henkilökohtaisesti räätälöityjä nahkasaappaita jonkin itämaisen pedon nahasta.
Viimein, kutakuinkin tyytyväisenä siihen että tämä ei ollut enää -tyystin- kaikenmaailman saastan peittämä, miekkonen luikki ulos kyökistä...jossakin täällä täytyi olla Linnan suursali- ja suursalissa väki, erityisesti palkkasoturit, joka kerääntyi juomaan ja keskustelemaan tätä paikkaa uhkaavasta sodasta...holvi-oven sijainnin ohella. Moinen tieto saattaisi olla kuulemisen arvoinen tälle kutsumattomalle vieraalle.
(OoC: Eli, hahmoni ei enää satu olemaan vallihaudan alueella, vaan matkalla kohti Suursalia, johon oletettavasti päätyy ennemmin tai myöhemmin. Hieman tuo hahmokuvaus töksähti, mutta koska en erityisemmin voi kuvaa nyt luoda ja skannata, toivon, että ainakin pääsijainen ymmärrys tuosta kyetään luomaan siitä, minkä näköinen tuo onnenonkija on. )