Post by ninyfa on Sept 30, 2006 10:54:11 GMT 3
Keittiöstä lähteneet kiviportaat olivat vieneet hänet takaisin linnan käytävälle. Tämä oli hieman harmittanut tyttöä, sillä hän oli luullut pääsevänsä johonkin turvallisempaan paikkaan. Käytävät olivat hänestä vaarallisia, siellä saattoi tulla vastaan aivan kuka tahansa ja tämä pelotti häntä. Varmuuden vuoksi Christine oli käytäviä kulkiessaan heittänyt jälleen viitan ylleen, jotta ainakaan kukaan muu kulkija ei näkisi häntä liian aikaisin.
Jotenkin hän oli huomaamattaan kulkenut käytäviä niin, että oli tullut laskeutuneeksi takaisin linnan pohjakerroksiin. Christine tunsi, että jossain linnassa, eikä edes kovin kaukana hänestä, tapahtui jotain hyvin vaarallista, mutta hän ei suinkaan halunnut mennä tutkimaan tätä asiaa tarkemmin. Samoin hän tunsi, että tämä jokin vaarallinen veti ihmisiä ja muita olentoja puoleensa ja arveli, että monien askeleet olivat tarkoituksellisestikin vieneet heitä sinne päin. Jostain portista tässä oli kysymys, mutta sen tarkemmin hän ei asiasta tiennyt, eikä halunnutkaan tietää. Hän ei hakenut vaaroja itselleen, vaan päinvastoin halusi pysyä niistä erossa.
Käännyttyään jälleen yhdestä mutkasta Christine näki edessään pitkän aution käytävän, jonka molemmille seinustoilla oli puuovia. Juuri muuta hän ei ehtinyt nähdä ennen kuin tunsi pienen kivun, kuin hyttysen piston, otsassaan ja kaatui käytävän lattialle. Tytön silmät sulkeutuivat ja hän vajosi pimeään, ei kuullut eikä nähnyt mitään. Voimakkaat käsivarret nostivat hennon ruumiin maasta ja lähtivät kantamaan tyttöä pitkin käytävää yhä syvemmälle linnan hämärään, muutaman oven kautta vankityrmiin, jonne tyttö ei vapaaehtoisesti olisi mennyt mistään hinnasta. Pitkään kaapuun pukeutunut mieshahmo otti vyötäröllään olevasta nipusta avaimen, käänsi yhden ankean vankikopin oven lukon auki, laski unenkaltaiseen tilaan vaipuneen tytön lattialle ja sulki oven perässään ennen kuin poistui paikalta. Christine jäi yksin pimeään koppiin lukkojen taakse.
Jotenkin hän oli huomaamattaan kulkenut käytäviä niin, että oli tullut laskeutuneeksi takaisin linnan pohjakerroksiin. Christine tunsi, että jossain linnassa, eikä edes kovin kaukana hänestä, tapahtui jotain hyvin vaarallista, mutta hän ei suinkaan halunnut mennä tutkimaan tätä asiaa tarkemmin. Samoin hän tunsi, että tämä jokin vaarallinen veti ihmisiä ja muita olentoja puoleensa ja arveli, että monien askeleet olivat tarkoituksellisestikin vieneet heitä sinne päin. Jostain portista tässä oli kysymys, mutta sen tarkemmin hän ei asiasta tiennyt, eikä halunnutkaan tietää. Hän ei hakenut vaaroja itselleen, vaan päinvastoin halusi pysyä niistä erossa.
Käännyttyään jälleen yhdestä mutkasta Christine näki edessään pitkän aution käytävän, jonka molemmille seinustoilla oli puuovia. Juuri muuta hän ei ehtinyt nähdä ennen kuin tunsi pienen kivun, kuin hyttysen piston, otsassaan ja kaatui käytävän lattialle. Tytön silmät sulkeutuivat ja hän vajosi pimeään, ei kuullut eikä nähnyt mitään. Voimakkaat käsivarret nostivat hennon ruumiin maasta ja lähtivät kantamaan tyttöä pitkin käytävää yhä syvemmälle linnan hämärään, muutaman oven kautta vankityrmiin, jonne tyttö ei vapaaehtoisesti olisi mennyt mistään hinnasta. Pitkään kaapuun pukeutunut mieshahmo otti vyötäröllään olevasta nipusta avaimen, käänsi yhden ankean vankikopin oven lukon auki, laski unenkaltaiseen tilaan vaipuneen tytön lattialle ja sulki oven perässään ennen kuin poistui paikalta. Christine jäi yksin pimeään koppiin lukkojen taakse.