Post by ninyfa on Sept 25, 2006 20:23:31 GMT 3
Jätettyään kylpyhuoneen taakseen Christine oli kulkenut käytäviä pitkin varovaisin askelin. Jonkin verran hän oli kohdannut vastaantulijoita ja muita itseään kiireisempiä kulkijoita, jotka olivat ohittaneet hänet. Kenenkään kanssa hän ei kuitenkaan ollut joutunut puheisiin, sillä viitta oli suojannut häntä muiden katseilta. Pelottavin hetki oli ehdottomasti se, kun maa tärähti koko linnassa. Tyttö ei tiennyt, mistä moinen johtui eikä osannut edes arvata, miksi maa liikahti, mutta oli yhtä kaikki varma, että mitään hyvää se ei tarkoittanut.
Toivottuaan tärähdyksen aiheuttamasta pelästyksestä hän oli jatkanut matkaansa ja löytänyt lopulta tiensä keittiön ovelle, vaikka ehtikin hetken ajatella, ettei koskaan pääsisi perille asti. Vedettyään oven auki hän astui sisäpuolelle ja huomasi, että mistään aivan pienestä keittiöstä ei ollut kysymys. Kaksi tulisijaa, pitkiä puisia pöytiä, hyllyjä täynnä ruokatarpeita ja astioita. Lisäksi kaksi muuta ovea, joiden taakse hän ei vielä halunnut kurkistaa.
Tyttö kuljeskeli ihmetellen ympäriinsä mitä ilmeisimmin autiossa keittiössä ja katseli kaikkea näkemäänsä. Hyllyillä olevat leivät ja hillopurkit näyttivät houkuttelevilta ja keittiössä oli myös vedenottopaikka, jonka hanasta saisi varmaan juotavaksi kelpaavaa vettä. Häntä ihmetytti hieman se, että paikalla ei näyttänyt olevan ketään. Hiljaisuus sai keittiön tuntumaan hieman pelottavalta ja aavemaiselta. Olisihan täällä pitänyt olla ainakin kokin ja kenties koko joukon hänen apulaisiaan valmistamassa ruokia, pesemässä astioita, pitämässä melua. Mutta saattoi olla, että jossain päin tätä linnaa tapahtui parhaillaan sellaisia asioita, joissa kokki ja keittiöhenkilökunta halusi olla mukana. Ainakin siltä hänestä hieman tuntui. Jotain suurta oli tapahtumassa, mutta tyttö ei osannut sanoa varmasti, mistä oli kysymys tai miksi hänestä edes tuntui siltä. Ehkä se oli jonkinlainen aavistus. Hän toivoi vain, että veljellä olisi kaikki hyvin, olipa tuo sitten missä tahansa.
Hetken emmittyään tyttö asteli hyllyn luokse, nousi varpailleen ja nappasi käsiinsä muutaman leipäviipaleen. Ne olivat hieman kovia, mutta hällä väliä. Lisäksi hän nappasi toiselta hyllyltä puisen mukin ja käveli vedenottopaikan luokse avaten hanan ja laski kirkasta vettä mukin täyteen. Näine eväineen hän valitsi itselleen paikan pitkän pöydän päästä ja ryhtyi hyvällä ruokahalulla syömään.
Toivottuaan tärähdyksen aiheuttamasta pelästyksestä hän oli jatkanut matkaansa ja löytänyt lopulta tiensä keittiön ovelle, vaikka ehtikin hetken ajatella, ettei koskaan pääsisi perille asti. Vedettyään oven auki hän astui sisäpuolelle ja huomasi, että mistään aivan pienestä keittiöstä ei ollut kysymys. Kaksi tulisijaa, pitkiä puisia pöytiä, hyllyjä täynnä ruokatarpeita ja astioita. Lisäksi kaksi muuta ovea, joiden taakse hän ei vielä halunnut kurkistaa.
Tyttö kuljeskeli ihmetellen ympäriinsä mitä ilmeisimmin autiossa keittiössä ja katseli kaikkea näkemäänsä. Hyllyillä olevat leivät ja hillopurkit näyttivät houkuttelevilta ja keittiössä oli myös vedenottopaikka, jonka hanasta saisi varmaan juotavaksi kelpaavaa vettä. Häntä ihmetytti hieman se, että paikalla ei näyttänyt olevan ketään. Hiljaisuus sai keittiön tuntumaan hieman pelottavalta ja aavemaiselta. Olisihan täällä pitänyt olla ainakin kokin ja kenties koko joukon hänen apulaisiaan valmistamassa ruokia, pesemässä astioita, pitämässä melua. Mutta saattoi olla, että jossain päin tätä linnaa tapahtui parhaillaan sellaisia asioita, joissa kokki ja keittiöhenkilökunta halusi olla mukana. Ainakin siltä hänestä hieman tuntui. Jotain suurta oli tapahtumassa, mutta tyttö ei osannut sanoa varmasti, mistä oli kysymys tai miksi hänestä edes tuntui siltä. Ehkä se oli jonkinlainen aavistus. Hän toivoi vain, että veljellä olisi kaikki hyvin, olipa tuo sitten missä tahansa.
Hetken emmittyään tyttö asteli hyllyn luokse, nousi varpailleen ja nappasi käsiinsä muutaman leipäviipaleen. Ne olivat hieman kovia, mutta hällä väliä. Lisäksi hän nappasi toiselta hyllyltä puisen mukin ja käveli vedenottopaikan luokse avaten hanan ja laski kirkasta vettä mukin täyteen. Näine eväineen hän valitsi itselleen paikan pitkän pöydän päästä ja ryhtyi hyvällä ruokahalulla syömään.