|
Post by spyrre on Aug 27, 2006 13:58:17 GMT 3
*Kenkien kevyet, mutta kaikkea muuta kuin salavihkaisesti hiippailevat askelet kaikuivat lepattavilla soihduilla ja kynttilöillä valaistussa kivisessä käytävässä. Eteenpäin maleksiva lyhyt, melko kärsineisiin vaatteisiin pukeutunut nuorukainen, joka rutisti sylissään suttuista viittamyttyä, silmäili uteliaana ympärilleen tummilla kummallisesti soihdun valossa kiiluvilla silmillään kurkistellen tielleen sattuneisiin huoneisiin ja käytäväristeytymiin vaellellen kuitenkin näennäisesti melko päämäärättömästi näissä sokkeloisissa käytävissä. Vastaantulijoita ei oikeastaan ollut näkynyt, mikä hiukan kummastutti tätä kummallista nuorukaista, vaikka linnoitus ilmeisesti kuitenkin kuhisi elämää. Jotakin täällä nyt oli tekeillä, hän ei vain ollut aivan varma mitä.
Poika haroi toisella kädellään pitkien, pörröisten ja kummallisen purppuraisenväristen hiustensa peittämää takaraivoaan yrittäen muistella mitä oli kuullut niiden muutaman aamummalla ohitse viilettäneen palvelijan juoruilleen keskenään. Ilmeisesti linnoituksen kellarista oli löytynyt jotakin, mikä sattui kiinnostamaan hyvin monia. Ja linnan ulkoportit oli suljettu, jottei kukaan pääsisi ulos, saati sisälle. Tämä seikka huolestutti purppurapäätä hiukan, hän ei pitänyt tippaakaan ajatuksesta että oli joutunut lukituksi sisälle jonnekin, mutta pieni uteliaisuus oli kuitenkin nostamassa päätään laihan pojan ajatuksissa. Mitähän siellä kellarissa oli, kun se herätti tuollaisen metakan? Olikohan se jotakin vaarallista?
....ehkä hänen pitäisi käydä katsomassa mistä oli kysymys? Nyt pitäisi vain löytää sitten reitti tuonne uskomattoman paljon kiinnostusta herättävään kellariin. Sinänsä nuorukainen ei voinut olla huolestumatta tämän kaiken häslingin seassa, vaikka juuri tämä käytävänpätkä olikin ollut melkoisen rauhallinen kaikkien riehuessa lähinnä jossakin lähempänä linnoituksen merkittävämpiä tiloja. Missähän Kissa oli? Tai D´allan? Molemmat olivat kadonneet jonnekin jo jonkin aikaa sitten. Toivottavasti heillä ei ollut hätää. Purppurapää hymähti kuitenkin itsekseen ikävän aavistuksen hetkellisesti tuotua pienen rypyn tummien, pörröisten etuhiusten peittämälle otsalle ja kohautti olkapäitään jatkaen matkaansa hetki hetkeltä päättäväisemmin. Ei kai niillä kahdella mitään hätää olisi, miksi olisi? Olihan hänkin aivan kunnossa vaikka liikuskelikin täällä yksikseen. Nyt oli muutakin puuhaa kuin heittäytyä vainoharhaiseksi. Missäköhän se kellari oikein mahtoi sijaita? Ei sen löytämisen niin vaikeaa luulisi olevan.
Eihän pieni vilkaisu pahaa tekisi, eihän?*
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 27, 2006 22:36:19 GMT 3
*Suuri, musta labradorinnoutajan näköinen sarvekas koira käveli käytävillä. Yllään hänellä oli vihreä-puna-kelta-valkoraidallinen tunika ja mustat trikoohousut. Koira käveli käytävillä hiljaa mustat samettipäällysteiset tossut jalassaan. Hän sulki silmänsä ja näki vaaleankeltaisen hajurihman tulevan kulman takaa. Lisäksi hän näki punaisen hajurihman sykkivän kuin sydän. Elollinen olento, ilmeisesti. Lisäksi kuului selvästi askelia. Koiran äänimaailmassa askelten kaiku näkyi vihreinä aaltoina harmaalla käytävällä.* 'Näyttää olevan noin kahdenkymmenen metrin päässä kulman takana.' *Hän ajatteli ja veti tupesta merirosvomiekkansa.
Askeleet kuuluivat jo lähempää ja koira valmistautui taisteluun.*
|
|
|
Post by spyrre on Aug 28, 2006 17:47:35 GMT 3
*Purppurapää jatkoi uteliasta harhailuaan pitkin käytäviä pohdiskellen mielessään mitä kiinnostavaa tuossa mystisessä kellarissa oikein saattoi piillä, mutta havahtui äkkiä ajatuksistaan ja seisahtui hölmistyneenä paikoilleen keskelle käytävää. Ilmassa leijaili haju, jota hän ei ollut aiemmin huomannut... tai ehkä sen aiheuttaja oli vasta ilmaantunut paikalle? Poika rypisti kulmiaan haistellen hiukan tarkemmin, katseen kulkeutuessa hiljalleen läheisen käytävänhaaran kulman taakse. Tuolla, ei kovinkaan kaukana oli.... koira? Miksi ihmeessä täällä käytävissä harhaili koira? ...eivätkös koirat ajaneet mielellään takaa kissoja? Hänellähän ei ollut pienintäkään hajua missä kissa oli tällä hetkellä, mutta... kai se olisi parasta tarkastaa asia kuitenkin kaiken varalta.
Uteliaana, mutta kuitenkin pieni ryppy kulmillaan lyhyt purppurapää lähti jälleen liikkeelle astellen päättäväisesti suuntaan, josta koiran haju kantautui. Se ei paljoa salaillut tuloaan, mutta ei myöskään "hyökännyt" äkillisesti esille arvellen moisen käytöksen todennäköisesti säikäyttävän käytäviin eksyneen eläimen. Tosin, astuessaan kulman ympäri se, joka tuli yllättymään melkoisesti oli todennäköisesti poikaparka itse. Saatuaan tuon varsin kummalliselta vaikuttavan olennon silmiinsä se seisahtui hölmistynyt ilme kasvoillaan ja jäi napittamaan tuota koiramaista otusta pää hiukan kallellaan, kuitenkaan oikeastaan osoittamatta mitään merkkejä pelosta siitä huolimatta että olio näkyi pitelevän käsissään melkoisen erikoisen näköistä miekkaa.* "Eeeh?" *Poika äännähti, räpäytti silmiään muutamaan otteeseen mittaillessaan sarvekasta koiraa katseellaan, tummien kulmakarvojen kohotessa sitten hiljakseen varsin kummeksuvaan ilmeeseen.* "Mikä pahus sä oikein olet?" *Se kysyi sitten, ehkä aavistuksen tahattoman epäkorrektisti, mutta äänessään selvää hämmennystä.* "Oletko säkin etsimässä sitä juttua kellarista mitä muutkin?"
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 28, 2006 18:19:12 GMT 3
*Koira kuuli askelten lähestyvän ja jännitti lihaksiaan. Kulman takaa astuikin purppurahiuksinen poika, joka selvästi yllättyi. Koira laski miekkansa, muttei laittanut sitä takaisin huotraan. Hän tajusi yhtäkkiä pojan esittäneen muutaman kysymyksen, joten päätti vastata.* "Olen wolperting ja nimeni on Nori von Barraba. Olen etsimässä kellarin portin avainta, mutta tarvittaessa puolustan linnaa. Kukas sinä olet?" *Wolperting kysyi ja laittoi miekan huotraan. Nori katsahti poikaa ja viittamyttyä tämän sylissä. Sitä hän ihmetteli, mutta päätti olla kysymättä siitä lisää.
Wolperting ajatteli erästä kummallista wolperting poikaa, Il-Bajja tal-Melliehaa. Il-Bajja oli kerran sattunut kutsumaan Noria nimellä 'hopearihma', josta ei hän tajunnut mitään. Jonkin ajan kuluttua oli Il-Bajja kadonnut pariksi viikoksi ja palasi mukanaan kultainen kaulakoru, jossa oli pieni kultainen sydän jossa luki: Nori. Korun oli wolperting antanut Norille. Kyseinen lahja oli kolminkertainen fetissi, se oli arvokas, itsetehty ja sydän oli varastettu peikkojen luolasta peikkojen nukkuessa. Il-Bajja oli luonteeltaan aivan kuin tuo purppurapää, siksi Nori ei viitsinyt hyökätä pojan kimppuun.Wolperting huokaisi syvään.*
|
|
|
Post by spyrre on Aug 29, 2006 17:18:46 GMT 3
"Norivon...?" *Poika toisti ja kallisti jälleen päätään. Ilmeisesti sillä ei ollut aavistustakaan mikä "wolperting" mahtoi olla, mutta hetken kuluttua se kohautti olkapäitään kuin päätellen ettei sillä kai oikeastaan niin väliä ollut.* "Spyro. Terve vain. Olin menossa katsomaan mitä siellä kellarissa oikein on, kun kaikki kerran siitä niin intoilevat." *Se totesi, katsellen edelleen melkoisen uteliaasti tuota kummallista olentoa. Selvästikään purppurapää ei ollut olettanut Norin oikeasti hyökkäävän missään välissä, varsinkaan sen jälkeen kun koiraolio oli maininnut olevansa yksi linnan puolustajista. Miksi ihmeessä se olisi silloin harhaillut käytävissä linnan sisällä hyökkäilemässä linnoituksen omia asukkaita vastaan? ...vaikka eihän HÄN täällä periaatteessa asunut. Eeh. No, mutta kuitenkin.*
"Jostain avaimesta mäkin kuulin puhuttavan aikaisemmin" *Spyro vastasi mietittyään hetkisen koiran sanoja, nostaen sitten katseensa takaisin Noriin.* "Onko joku hävittänyt sen? Siis jos kellariin ei pääse ilman sitä. Onko sulla hajuakaan mitä siellä edes on?" *Jahas, se ei selvästikään ollut aivan täysin perillä asioista ja oli käsittänyt tämän koko metakan hiukan väärin. Se tiesi että kellarissa piili jotakin kiinnostavaa, mutta ei mitään sen tarkemmin, ja senkin mitä se tiesi, poika oli haalinut kasaan puolittaisista kuulopuheista sen pienen ajan sisällä kun se oli tässä linnoituksessa oleskellut. Purppurapää oli kuitenkin varsin utelias ja vilkuili jo malttamattomana käytävää eteenpäin kärkkäänä jatkamaan omaa pientä "tutkimusmatkaansa".*
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 29, 2006 18:42:55 GMT 3
"Olen kuullut, että kellarissa olisi jokin suuri aarre, mutta ovi on lukossa eikä kukaan ole tietääkseni löytänyt avainta. Se saattaa olla aivan normaali avain, mutta voi olla vanha peltipurkkikin. Niin minä ainakin olen kuullut." *Nori vastasi ja jatkoi:* "En ole myöskään kuullut, että mikä aarre on. Jättiläistimantti tai jalokivistä sommiteltu 'puutarha', kenties. Huhuja on paljon." *Wolperting katseli ympärilleen ja näki taulun, jossa tyttö oli kasvimaalla poimimassa saalatinkeriä. Norille teki äkkiä mieli salaattivoileipää...
Wolperting päätti olla kertomatta nälkäänsä. Saattaisi olla pelottavaa, jos noin kolmemetrinen koira tahtoisi ruokaa. Juttukaverit saattaisivat kadota nopeasti.*
|
|
|
Post by spyrre on Aug 29, 2006 19:46:34 GMT 3
"Ai? Siitäkö tässä kaikessa on kyse." *Purppurapää mutristi hiukan suutaan ja pureskeli alahuultaan mietteliäänä. Tavallaan se oli hiukan pettynyt jos kyse oli vain jostakin aarteesta, vaikka Norin mainitsema jalokivipuutarha kuulosti siltä että olisi voinut olla nättiä katseltavaa... todennäköisesti kyseessä olisi kuitenkin jotakin paljon tylsempää ja tavanomaisempaa, kuten vaikka pino kultakolikoita. ...no jaa, oliko hänellä loppujen lopuksi parempaakaan tekemistä? Ainakin sitä voisi silmäillä hiukan ympärilleen jos näkisi jotakin avaimelta vaikuttavaa (poika tosin ei ollut aivan varma miten avain voisi näyttää vanhalta peltipurkilta) tai sitten vain käydä katsomassa ympärilleen muuten vain.*
"No jaa. Voisi sitä silti käydä vilkaisemassa." *Spyro totesi hetkisen kuluttua raaputtaen vasemman poskensa poikki kulkevaa kaarevaa arpea, nyökäyttäen sitten hiukan päättäväisemmin päätään.* "Onnea sitten sen avaimen kanssa. Mäkin taidan yrittää hiukan silmäillä ympärilleni." *Se toivotti kuikuillen jonnekin yläviistoon itseään reippaasti pidemmän koiraolennon suuntaan ja virnisti pienesti heilauttaen kättään. Sitten matka pitkin käytävää jatkui, purppurapään astuessa Norin ohitse, saapastellen sitten itsekseen hyväntuulisesti hymisten eteenpäin, näyttäen olevan matkalla ennemminkin salin suuntaan kuin etsimiensä kellarien.*
"Ai niin, jos näet jossain valkoisen kissan, niin älä aja sitä takaa tai hauku, jooko? Se pirulainen otti ja livahti tiehensä jonnekin tänne." *Spyro huikkasi vielä olkansa ylitse Norille. Koira kuin koira, se tuntui ajattelevan. Se ei ollut koskaan varsinaisesti koiriin perehtynyt vaikka toki olikin niitä nähnyt paljonkin, mutta noiden tavat jahdata pieniä eläimiä, varsinkin kissoja olivat jääneet sen mieleen huolestuttavana seikkana. Jos Spyro ei jotakin sietänyt, se oli tuon pienen, valkean pedon hätyyttäminen sillä poika ei kestänyt ajatellakaan että eläimelle olisi tapahtunut jotakin.*
((Spyro saapastelee oletettavasti Suuren Salin suuntaan.))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 29, 2006 22:35:54 GMT 3
Tähänaikaan päivästä käytävillä liikkui jos jonkinlaista väkeä. Sotilaita ja vartijoita, niitä tuli vastaan jatkuvasti. Kaikki valmistautuivat ilmeisesti piiritystä varten. Eikä syyttä, vaikka ei käytäviä pitkin lähes puolijuoksua etenevä mies ulkopuolelle kokoontuvista sotajoukoista paljon mitään tiennytkään. Sen vain, että jonkinlainen hyökkäys oli odotettavissa. Lisäksi käytävillä kuljeskeli palvelusväkeä, ilmeisesti valmistautuen myös piiritykseen. Osa hoiteli tietysti myös arkipäiväisimpiä askareita vähemmän kiireessä.
Kaikilla tuntui kuitenkin olevan senverran kiire, ettei reittiä kirjastoon tuon tuostakin kyselevä mies saanut vastauksekseen juuri muuta, kuin epämääräisiä viittauksia "tuonne päin...", ja tästä johtuen käytävien koluaminen kesti pidempään kuin tuo oli odottanut. Harvempi tuntui ymmärtävän yhden kulkijan tarvetta löytää kirjasto sellaisella hetkellä, kun linnan piirittämistä oltiin jo todennäköisesti suunnittelemassa.
Koska kirjaston löytyminen tällaisessa hälinässä tuntui lähes epätoivoiselta, päätti tuo hengähtää hetkisen aloillaan, ja aloittaa sitten tarkkaan harkitun etenemisen käytävien haarautumien, ja suunnankysymisten suhteen, minimoidakseen mahdollisuutensa kääntyä väärästä 'risteyksestä', tai kulkea vääristä portaista.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 30, 2006 18:00:45 GMT 3
*Nori oli huikkaamassa Spyron perään, ettei wolpertingien tapana ole ajaa kissoja takaa, kun poika oli jo kadonnut.* "Noh, parasta jatkaa kierrosta." *Wolperting sanoi itsekseen ja käveli käytäviä pitkin. Nälkä hänellä vielä oli, joten Nori kaivoi repustaan omenan ja pisti sen poskeensa.
Wolperting käveli käytäviä pitkin. Aina välillä hän sulki silmänsä ja katsoi hajurihmoja nenällään ja harmaata äänimailmaa korvillaan. Hajuja oli monia. Jostain kantautui vastapaistetun kalkkunapaistin tuoksu, hengästynyt ihminen (Sen tunnisti tietystä hien hajusta) ja jokin lintu ulkona. Omena ei ollut sammuttanut Norin nälkää, joten kalkkunantuoksusta lähtevä kullanruskea hajurihma vaikutti houkuttelevalta. Kuitenkin hän päätti seurata käytävää ja katsoa mitä eteen sattui.*
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 30, 2006 20:46:50 GMT 3
Aikansa menoa aloiltaan seurannut mieshenkilö oli hetken verran pyrkinyt päättelemään sijaintiaan. Hän oli kaiketi jossain suuren salin lähettyvillä, mutta ei ollut enää aivan varma siitä oliko samassa kerroksessakaan. Noh, kai nyt olisi hyvä aika jatkaa asioiden selvittämistä. Niinpä tuo taas lähti liikkeelle, ja seuraavasta käytävien risteyksestä taas käännyttyään törmäsinkin sangen eriskummalliseen hahmoon. Jotain koiraa muistuttavaa. Sillä oli yllään vaatteet, ja muita ilmeisen sivistyneitä välineitä, joten kai tuo nyt sitten puhuakin osaisi.
"Anteeksi.", aloitti mies ja rykäisi. Ainoalla silmällään tuo katsoi kohti kohtaamansa olennon silmiä huppunsa hämäristä. Hän oli selvästi hieman kireällä tuulella johtuen tästä sekasortoisesta tilanteesta ihmisten virratessa sokkeloisia käytäviä pitkin, eikä keneltäkään herjennyt asiallisia ohjeita. "Olen tässä hieman hukassa, ja ennen kaikkea kiireessä. Osaisittekohan ystävällisesti kertoa, missä päin kirjasto on?", jatkoi tuo puhettaan aloituksensa jälkeen vedettyään ensin hieman ilmaa keuhkoihinsa. Vaikka sanat olivatkin ystävällisenpuoleisia, saattoi niistäkin kuulla tuon turhautumisen, ja kyllästymisen tilanteeseen. Mutta tuo nyt oli kuitenkin päättänyt saada työnsä päätökseen kaikesta huolimatta.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 1, 2006 15:05:51 GMT 3
*Nori käveli käytäviä pitkin sinne tänne. Yhdessä risteyksessä hän näki huppupäisen miehen, joka kysyi kirjaston sijaintia. Wolperting katsoi huppupäistä miestä.* "Jaa kirjasto? Tietääkseni se on tuota käytävää eteenpäin ja seuraavasta risteyksestä vasemmalle." *Nori vastasi ja osoitti heidän oikealla puolellaan olevaa käytävää.* "Siellä pitäisi olla paljon kirjahyllyjä ja penkkejä." *Hän jatkoi ja katseli tarkemmin huppupäistä miestä.
Wolperting näki, että miehellä oli vain toinen silmä tallessa. Nori mietti syitä mielessään, mutta hän ei kehdannut kysyä.*
|
|
|
Post by R.C. on Sept 4, 2006 0:33:23 GMT 3
(( Liitymme D'allanin kanssa tähän kohtaan Vanhasta Kirjastosta käsin. ))
Nuori nainen nyökkäsi yksisarvisen viimeisten sanojen painoksi ja työnsi toisen pariovista tieltään, pidellen sitä toiselle auki. Kun molemmat olivat ehtineet käytävään, kääntyi hän vuoroin vasempaan ja oikeaan, mittaillen kaiketi mielessään, kumpaan suuntaan kaksikon kannattaisi lähteä. Harpeijan käytös vaikutti nyt vähintään neuvottomalta, vaan onneksi hänen ei tarvinnut tietämättömyyttään peitellä. Totuus helpotti usein kummasti tilannetta. ”Muistan tulleeni äsken tuoltapäin...”, kertoi Naniel viittoessaan toiselle tahoista, ”...joten meidän kannattaisi varmaankin yrittää palata samaa tietä, jotta tässä ei jouduttaisi kahta pahemmin eksyksiin.”, hän järkeili ja asteli lyhyen matkaa pitkin pölyyn jättämiä jälkiään. Pysähtyessään odottamaan yksisarvista koetti harpeija toiveikkaasti kuulostella, josko korviinsa olisi kantautunut muista käytävillä liikkuvista muukalaisista kertovia ääniä. Helpoin ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan oli hänen mielestään edelleen kysyä joltakulta viisaammalta neuvoa. Valitettavasti rakennuksen seinät kaikuivat edelleen hyvin harhaanjohtavasti, eivätkä Nanielin korvat olleet yhtä tarkat kuin hänen näkönsä. Nainen huokaisi pienesti ja valmistautui jatkamaan matkaa, mikäli yksisarvinen olisi ratkaisusta yhtä mieltä kanssaan.
|
|
|
Post by dallan on Sept 4, 2006 0:47:15 GMT 3
Spyro oli kävellyt tästä. Siitä oli vielä hajujäljet jäljellä. Yksisarvinen haistoi ne ja hänen alkoi tehdä mieli lähteä seuraamaan niitä, mutta sitten toisaalta nyt oli kyse henkien pelastamisesta. Spyro tuskin tarvitsisi henkensä pelastamista, joten olisi ehkä viisainta seurata tätä viestinviejää ja noudattaa omaa tehtäväänsä.
Paikka hermostutti sarvekasta eläintä. Täällä oli liikaa väkeä, liikaa hajuja ja liikaa katseita, jotka kiinnittäisivät huomionsa juuri häneen ja pahimmillaan se huomio kohdistuisi tuohon sarveen, mikä yksisarvisella oli päässään. Sitä ei saisi varastaa nyt, kun sillä oli tarkoitus pelastaa henkiä. Ei sellainen vain käynyt päinsä. Epäluuloisena koiras katseli ympärilleen, mutta lopulta vain hieman jäljessä seurasi itsensä hakenutta naista kommentoimatta mitään tämän puheisiin reitistä, jotka yksisarvinen kyllä kuuli. Uros luotti tähän naiseen ja lisäksi hänellä itsellään ei ollut mitään kiirettä löytää perille.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Sept 5, 2006 19:39:15 GMT 3
Vihdoinkin joku joka osasi neuvoa edes vähän tarkemmin, vaikka nyt vähän oudompi ilmestys näillä käytävillä olikin. Nyt ainakin osa tuon turhautumisesta häipyi ikäänkuin samantien ja pieni tyytyväinen hymy ilmestyi miehen kasvoille. "Kiitoksia kovasti. Et usko miten hankalaa on löytää ketään, jolla olisi aikaa neuvoa... Ainakaan nyt tässä tilanteessa. Kaikilla tuntuu olevan kiire. Aivan kuin oikeastaan minullakin nyt.", puhuttuaan tuo vielä nyökkäsi pikaisesti kiitokseksi, ennen kuin lähti taas astelemaan eteenpäin käytävällä äskettäin neuvottuun suuntaan.
Pian alkaisi olla kiire, jos muurien ulkopuolella pahojaan hautova vihollinen pääsisi muurien sisäpuolelle, olisi miehellä vaikea tehtävä pelastaa keräämiensä tietojen lisäksi vielä oma nahkansa. Ulospääseminen tulisi olemaan kovempi haaste kuin sisääntulo, vaikka se todennäköisesti sujuisi vähemmällä pahoinvoinnilla.
Päätänsä syvemmälle huppuun vetäen tuo vielä heilautti kättään kiitokseksi ystävälliselle, koiranomaiselle olennolle "Kiitos vielä kerran.", tuo huikkasi taakseen vielä ennen kuin kääntyi neuvotusta risteyksestä ja oli jälleen törmätä seuraaviin käytävillä liikkuvista henkilöistä...
|
|
|
Post by R.C. on Sept 6, 2006 0:46:57 GMT 3
Vanhalta kirjastolta lähdettyä kävi nainen tuoreen tuttavuutensa kera aikansa linnan sokkeloisilla käytävillä harhailemaan, koettaen aluksi seurata parhaansa mukaan pölyyn jättämiään jälkiä, joiden havaitseminen oli harpeijalle huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa vain seiniltä kaikuvien äänten ja niiden lähteiden tavoittaminen. Naniel olisikin jo soimannut itseään tämän varsin yksinkertaisen ja hyvän keinon huomioitta jättämisestä, ellei hän aiemmin yhä pahemmin eksyessään olisi tullut kaikeksi onneksi törmänneeksi nyt takanaan astelevaan yksisarviseen. Jonkin matkaa kuljettua alkoivat edestäpäin kantautuvat vieraat äänet voimistua, ja samalla yhä toiveikkaammaksi käyvän naisenkin vauhti nopeutua. Viimeinkin jossakin aivan lähellä oli joku, jolta he voisivat kysyä suuntaa! Tästä ajatuksesta tohkeissaan oli harpeija vähällä jo törmätä muukalaiseen, jota vastaan oli käytävien muodostaman kulman toiselta puolen kiiruhtanut. Viime hetkellä hän onnistui hillitsemään ripeytensä ja pysähtymään äkillisesti aivan tämän huppupäisen miekkosen eteen. ”Anteeksi herra, mutta osaisitteko neuvoa meille tien sairastupaan?”, tiedusteli Naniel hieman töksähtävänkin nopeasti, pelätessään vieraan livahtavan ohitseen. Hän ei niin ikään ehtinyt havaita tuossa miehessä vielä mitään tuttua, vaikka syytä olisi luultavasti ollutkin. Harpeija itse oli jokseenkin muuttunut sitten viimenäkemän. Hän oli leikannut hiuksensa huomattavasti lyhyemmiksi ja värjännyt ne mustiksi. Yllään nainen kantoi kevyttä, ruskeasävyistä nahkahaarniskaa, joka oli vyötäisiltä ylöspäin sileäksi ja kestäväksi parkittua, pitkästä helmastaan taas hieman pehmeämpää mokkaa, sivuiltaan syvään leikattua. Koko asu oli koristeltu taitavasti kaiverruksin ja höyhenin, minkä myötä puvun todellinen käyttötarkoitus kauniin ulkokuorensa lomassa taisi jäädä monelle hämäräksi. Harteillaan nainen kantoi vielä tummaa viittaa, joka kätki hänen aseensa yhtä tehokkaasti kuin joskus aiemminkin.
|
|