|
Post by R.C. on Oct 5, 2006 12:38:15 GMT 3
(( Tämä lähtötilanne seuraa pelistä nimeltä 'Viesti' ( Muut sisätilat ). ))
Linnanherran kanssa käytyä keskustelua edeltävänä päivänä oli sotilastuvan edustalla säpinää. Jaloja hevosia valjastettiin ja näiden ratsastajia kannustettiin. Pelokkaitakin katseita vaihdettiin ja kurjuuksia povattiin, kun valkeaa viiriä pystytettiin johtajaoriin satulaan. Enteilevästä ratsastusretkestä tulisi tältä erää rauhanomainen, mikäli se vihollisen rintamalle vain neuvottelemaan pyrkivistä henkilöistä riippuisi. Pahaksi onneksi he saattoivat kuitenkin sanella vain oman osuutensa tulevaan... Tänä koleana aamuna oli linnanpihalla paikalla sotapäällikkö Reyhard kiiltävässä haarniskassaan, sekä kaksi hänen luotetuinta miestään, jotka olivat vannoneet palvelevansa ja tarpeen tullen vaikka kaatuvansa päällikkönsä rinnalla. Jokaisen kolmikon jäsenen sivulle kiinnitetyssä huotrassa lepäsi miekka lähinnä muodon vuoksi, sillä olisihan sotisopa näyttänyt perin onnettomalta ilman. Istuessaan jo levollisena satulassaan odotti Reyhard enää kärsivällisesti, mikäli hänen kiireessä peräänkuuluttamansa tahot vastaisivat kutsuunsa. Muussa tapauksessa hän lähtisi yksin kahden miehensä kera. Kun kyseessä oli kuitenkin koko linnan kohtalo, tuntui oman henkensä vaarantaminen verrattain vähäpätöiseltä valinnalta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 5, 2006 15:50:31 GMT 3
Näytti siltä, että ainakaan aivan kolmen kesken eivät ratsastajat joutuisi kulkemaan. Kaljupäinen, keski-ikäinen, jyhkeähahmoinen mies saapui myös paikalle, vaikkakin melkoisesti huonommalla ratsulla. Joku olisi voinut jopa sanoa, että se muistutti enemmänkin muulia, kuin hevosta. Miehellä oli juuri ne vähät, vanhat haarniskat yllään, jotka omisti -lähinnä rintapanssari- ja reilun kokoinen sotavasara ilmeisesti sidottuna jalkojensa päälle. Muutama olisi saattanut tunnistaakin hänet jo tähän mennessä Normen Kiventaittajaksi. Vaikka ei se tietenkään ollut mitenkään suoranainen yleistieto.
Normen oli osalla vähistä kolikoistaan saanut vuokrattua itselleen tämän ratsun, sonnustautunut varusteisiinsa ja päättänyt lähteä mukaan. Eipä hänellä kovin tarkkaa tietoa tästä retkestä ollut, paitsi että oltiin menossa neuvottelemaan vihollisen kanssa -pirun roskaväen. Hän oli joskus nähnyt rialeita, ja saanut kerran iskettyäkin sellaiselta pään hajalle, ja pohti suuresti tämän retken järjekkyyttä. Kuuntelisiko se saasta edes puhetta, vai hyökkäisikö suoraan kiinni? Ja sitten siellä oli vielä se valtava rotta muiden mukana...
"Minä olen täällä, ja valmiina", tämä kuitenkin ilmoitti. Hän oli jo kauan sitten päättänyt, että jos kuolema oli tullakseen, ei siinä auttanut mikään piilottelu tai pakeneminen.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 5, 2006 16:34:16 GMT 3
Kaksi muutakin ratsastajaa ilmaantui pihalle, ratsuinaan aika hyvä hevoset. Nopeat ja voimakkaat. Celdorilaiset pitivät antaa heti kättelyssä vaikutelman ettei heidän kanssaan kannata sekoilla enempiä, ellei halunnut joutua suuremman oloiseen pulaan, ja sitä vaikutelmaa tässä nytkin haettiin. Vaikkakaan noiden taholta kovin myönteistä suhtautumista minkäänlaisiin vaatimuksiin rottajoukon taholta ilmenisi, niin ihan periaatteesta piti mennä paikalle. Ja estää se että turhan hölmöihin vaatimuksiin suostuttaisiin. Zeth ja Marcus tiesivät tarkalleen että joukot jotka täällä olivat saisivat pidettyä linnan hallussa, kysymys olisi vain siitä kuinka paljon ruumiita tulisi sen tuloksena. Sitä eivät demoninmetsästäjätkään halunneet, ylenmääräisiä tappioita siis. Mutta toisaalta, nuo eivät rupeaisi antautumaan missään nimessä. Heidän uskottavuutensa ei sallisi sitä, pitäisi taas osoittaa minkälaisen joukon olevan kyseessä mikäli jotain sellaista tulisi, ja se vaatisi paljon kuolonuhreja, ja tarpeettoman määrän joukkoja pitäisi raahata paikalle.
Joka tapauksessa, paikalle saapui kaksikko, Zeth ja henkivartijana toimiva kaunis salamurhaajatar Veronica (tosin tuo oli tähän mennessä esiintynyt linnassa lähinnä satunnaisena aarteenjahtaajana, eipä sitä tarvisi levitellä sitä tietoa tuon demoninmetsästäjä kytköksistä turhan usein. Puhumattakaan siitä salamurhaajatar kohdasta, josta tosin ei tiennyt linnan alueella kuin muutama korkeimpia demoninmetsästäjien upseereita).
Hieman ehkäpä ylimysmäinen Zeth oli pukeutunut yksinkertaiseen punaiseen viittaan, jonka selkään oli kirjailtu liekkiä esittävä kuvio, sekä normaaliin punamustaan univormuunsa. Mitään asetta tuolla ei ollut näkyvillä, mutta keinoja tuolla kyllä olisi taistelemiseen enemmän kuin tarpeeksi... Kaunis sinitukkainen nainen taasen oli pukeutunut vaihteeksi viralliseen univormuunsa, punamustaan asuun joka harvinaisesti peitti tuon säädyllisesti, ja myöskin mustat hansikkaat tuolla oli käsiä peittämässä. Jokin celdorilaisen ruutiaseen perä näkyi tuon hevosen satulalaukusta, ja pari lyhyitä miekkoja oli tuolla näkyvillä. Lisäksi tuolla tosin oli tusinoittain erilaisia pieniä tikareita, ja eri heitto aseita piilossa pukunsa kätköissä, mutta yhtäkään niistä ei ollut näkösällä. Myöskin metallinen (joskin nyt peitetty) käsi toimisi aseena tarpeen vaatiessa.
Huomattavaa kaksikossa oli haarniskojen puute, mutta toisaalta, Veronica osasi taistella muutenkin nopeutensa ja taitonsa avulla, ja Zeth, noh, ei hän käytännössä tarvinnut haarniskaa.
"Hyvää päivää Reyhard", Zeth sanoi kohteliaasti, ja nosti hattunsa tervehdykseen sotapäällikölle. Tosiaan, tuon päässä oli eräänlainen lierihattu, tyypillinen celdorilaisille. Suurinpiirtein hattu-osan keskellä oli demoninmetsästäjien symboli.
((Zeth&Veronica saapuvat))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 6, 2006 22:20:08 GMT 3
(( Pahoittelen etten ehtinyt tänään tähän kuten muihinkaan peleihin vastaamaan. Minulla on nyt liian paljon kouluhommia ja ne ajavat valitettavasti mukavankin harrastuksen edelle. Yritän saada huomenna aikaiseksi, kunhan opintotöideni määräajat antavat vähän myöten. Jatkossa viiveet tulevat olemaan myös valitettavan pakollisia, sillä tentit lähestyvät ja niihin on luettava. Chatissä tulen tuskin ensi viikkoina näkyilemään muutoin kuin satunnaisesti, joten kaikki tärkeämmät ilmoitukset sun muut kannattaa välittää jotakin muuta kautta. ))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 7, 2006 20:10:06 GMT 3
Ensimmäisenä ja kenties odottamatta näytti paikalle ilmaantuneen tuo kookas palkkasoturi, jonka Reyhard muisti aiemmin armeijaansa värvänneensä. Miehen vast’ikään kertomien hurjien huhujen myötä lieni sotapäällikkö hieman yllättynyt toisen mukaantulosta, mutta ei maininnut tästä sanallakaan ääneen. Saattoihan olla, että soturi eroaisi heistä ennen varsinaista määränpäätä, sillä olihan tässä yhtä kaikki hyvä tilaisuus poistua linnasta nyt kun aarretta ei oltu vielä löydetty. Hän nyökkäsi miehelle lyhyesti, suodakseen tälle muiden sotilaiden silmissä luvan liittyä lähtijöihin. ”Sotavasarallesi tulee tuskin käyttöä, mikäli retki sujuu tarkoituksemme mukaan.”, huomautti toinen sotapäällikön seuralaisista tulokkaalle, vaikka uskoi valkoisen viirin yksin valaisevan miehelle matkan kaavailtua ilmapiiriä.
Tällä välin oli Reyhard havainnut toisetkin tutut kasvot, jotka kuuluivat varkaiden killan edustajalle, ja samalla oletettavalle johtajalle. Hän kävi saapuvan kaksikon olemuksen nopealla silmäyksellä läpi, vaikka ei tällä kertaa elehtinytkään näille sen erityisempää hyväksyntää. Olihan tämä herrasmies varta vasten retkelle mukaan kutsuttu, minkä taisivat vielä lähtövalmisteluja suorittavat sotilaatkin tietää. ”Hyvää huomenta teillekin.”, lausahti sotapäällikkö viralliseen sävyyn takaisin, sillä tuskinpa tässä sen iloisempia kuulumisia ehtisi vaihtaa. Hän ei ymmärrettävästi vastannut hatunkohotukseenkaan koskapa käytti kypärää, jossa hulmusi punainen harjas.
Kun kaikki oli valmiina matkaa varten ja vaikutti siltä, ettei paikalle pyrkisi enää muita osanottajia, ohjasti sotapäällikkö ratsunsa edemmäs muusta joukosta kääntyäkseen pian tarkastelemaan retken kokoonpanoa ja puhumaan sen jäsenille. ”Kuten kutsussani jo aiemmin mainitsin, on tulevan retkemme määrä olla rauhanomainen.”, aloitti Reyhard ja laski hansikoidun kätensä satulaansa kiinnitetyn valkean viirin varrelle, painottamaan sanojaan. Tässä välissä hän antoi ankaran katseensa kiertää aseissa, joita matkalaisten mukana oli havaittavissa, kunnes jatkoi: ”Onkin siis syytä toivoa, ettei yksikään miekka tai sotavasara tulisi tällä matkalla kohoamaan, saati kenenkään kunnia sitä turhaan vaatimaan. Emme ole nyt menossa kenenkään eteen matelemaan, mutta emme myöskään mahtailemaan. Pyydän, merkitkää jälkimmäiset sanat visusti mieleenne.”, kehoitti sotapäällikkö ja piti jälleen tauon antaakseen puheensa kaiunkin saavuttaa kuulijansa. Hänen äänensä oli luja ja kantava, ilmeensä levollinen ja kasvonsa lähestulkoon seesteiset. Koskaan aiemmin eivät Reyhardin omat miehetkään olleet nähneet päällikkönsä silmissä näin terävää ja järkähtämätöntä katsetta, jonka läpitunkevuus sai koko linnanpihan hiljenemään. Vaan kenties kuka tahansa mies muuttui sotapäällikön kaltaiseksi päättäessään ottaa askeleen tuntemattomaan ja tietäessään loppunsa saattavan koittaa piankin, pelkäämättä kuitenkaan enää kuolemaa.
”Tarkoituksemme on sen sijaan selvittää syitä siihen, miksi vihollinen haluaa haastaa muurimme, sekä neuvotella rauhasta siltä osin kuin se on mahdollista. Kukaan tuskin haluaa sodan syttyvän, mikäli verenvuodatus voidaan myös välttää. Vaan koskapa retkikuntaamme ei ole varsinaisesti kutsuttu paikalle, voimme luottaa vain siihen, että leirissä olevat ymmärtävät kantamamme lipun viestin ja kunnioittavat sitä. Muussa tapauksessa mahdollisuutemme selvitä kokonaisen armeijan saartamana taitavat olla varsin olemattomat, minkä myötä on entistäkin tärkeämpää olla provosoimatta vastapuoltamme turhaan... ja lienee sanomattakin selvää, ettei taitava diplomaatti itsekään provosoidu helposti. Kun kärkevät sanat siis polttelevat kieltänne tai aseenne kahva kutsuu kättänne, muistakaa, ettei mahdollisesta harkitsemattomuudestanne tulisi kärsimään vain koko muu seurue, vaan myös taaksemme jäävä linna ja sen väki. Hillitkäämme siis toistaiseksi tunteemme ja sotikaamme vasta kun ja jos sen aika koittaa.”, päätti Reyhard puheensa, käänsi ratsunsa ympäri ja kohotti kätensä merkiksi avata portit. Pian vallihaudan yli laskettua siltaa pitkin laukkasikin jo sotapäällikön ratsu valkeine viireineen, ohjatakseen joukkoa suuntaan, josta vihollisen leiritulien oli nähty kuluneiden iltojen hämärässä kajastelevan.
|
|
|
Post by submarine on Oct 7, 2006 22:37:06 GMT 3
Normen vaikutti puolittain tuhahtavan. Hän oli tavannut niitä pirun rottia kahdesti, ja siinäkin oli kaksi kertaa liikaa. Valkoinen lippu olisi niille yhtä kuin "Te saatte lyödä ensin, samalla kun meidän aseemme ovat poissa käsistä." Koko asia tuntui vähintäänkin epäilyttävältä. Ja vielä vähemmän hän piti siitä, että siellä tulisi olemaan se valtava rial. Oikeastaan, jos häneltä kysyttiin, he olivat matkalla suoraan ansaan. Hän kyllä pitäisi vasaransa matalalla, mutta auta armias ensimmäistä saastaa, joka tulisi sohimaan veitsellä. Se, ja muutama muukin, saisi vasarasta kalloonsa. Hän ei kylläkään aikoisi aloittaa mitään itse.
No, kaikesta huolimatta, ainakin saisi kuulla, oliko tähän nyt mitään järjellistä syytä, paitsi se kohuttu aarre. Tosin Normen uskoi, että "järjellinen" tulisi olemaan suhteellista -jos edes sitä. Kerranhan sitä vain elettiin, mies ehti ajatella, ennenkuin usutti ratsunsa seuraamaan muita.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 8, 2006 18:19:32 GMT 3
Demoninmetsästäjä kaksikko seurasi hieman muiden jäljessä, ehkäpä sen takia että ainakaan vielä ei ollut enempää puhuttavaa muiden seurueen jäsenten kanssa, mutta sen sijaan nuo kyllä keskustelivat hieman kahdestaan Celdorin kielellä. Luontevampaa puhua niin, ja saipahan pidettyä asiat salassa.
"Komentaja..." Veronica pyysi esimieheltään lupaa puhua tuolla kielellä mitä yksikään muu seurueesta ymmärsi. "Mitä?" Zeth vastasi, antaen luvan tuolla yhdellä sanalla. "Kiinnostaisiko veto? Mikäli rottien johtaja, tai rotat ihan ylipäätään jotenkin suhtautuvat vihamielisesti, niin minä uskaltaisin lyödä vetoa että tuo palkkasoturi kuolisi. Lyödäänkö veto?" hieman virnistävä nainen kysäisi, lievästi päätään nyökäten miehen suuntaan. Zeth hieman mietti asiaa, laskien mielessään kuinka todennäköistä olisi muiden kuolema, ja mietti olisiko kannattavaa lyödä veto. Tuon palkkasoturin kuolema ei olisi merkinnyt läheskään niin paljon mahdolliseen sopimukseen kuin joku varsinaisista sotilaista, eikä tuo näyttänyt olevan muutenkaan kovin hyvin varustautunut tai koulutettu. Mutta vedon tuo päätti lyödä, tosin hieman eri lailla sanottuna. "Jos joku kuolee, niin hän kuolee ensimmäisenä. Panos viisi vapaapäivää", Zeth asetti panoksen ja ehdot, joihin sinitukkainen salamurhaajatar suostui. Kumpikaan noista kahdesta ei selvästikään pitänyt keskimäärin elämää kovin suuressa arvossa, tai sitten se oli yritys keventää tunnelmaa noiden kahden välillä. Tosin ottaen huomioon että keskimäärin salamurhaajatar inhosi syvästi tuota johtajaansa, niin ehkäpä kyseessä oli sittenkin jonkinlainen itsekäs toive lomasta.
Tuon jälkeen nuo olivat loppumatkan hiljaa, ellei joku tullut ja yrittänyt keskustelua aloittaa.
((Öytöä tekstiä, mutta eiköhän siittä perusidea tästä vuorosta pääse läpi))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 9, 2006 18:14:16 GMT 3
(( Siirrän pelin tästä kohtaa luontevammin tuonne 'Vieraskansan rintamalle'. ))
|
|