S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Aug 17, 2006 13:05:01 GMT 3
Metsässä leijui vielä kolea aamuinen usva - korkealla levittyvä oksisto oli niin paksua, että vaikka pian olisi keskipäivä, eivät auringon säteet päässet läpäisemään tuota vehreää lehtikattoa. Sieltä täältä oksien välistä kuitenkin pääsi läpi ohuen ohuita säteitä, jotka saivat tumman ja vihreät metsän hohtamaan aavistuksen kullansävyisenä. Metsän läpi kulki, itse asiassa useampaankin suuntaan, kapea ja tasainen tie, vain hieman leveämpi kuin metsäpolku ja hiekka rahisikin nyt muutaman matkalaisen alla.
Läheiseen kylään oli vielä puolen päivän matka ja hyvällä tuurilla matkalaiset pääsisivätkin perille ennen illankoittoa. Matkalaisia oli kaksi, mies ja nainen. Molemmat olivat pitkiä ja solakoita ja aavistuksen suipot korvat paljastivatkin heidät nopeasti haltioiksi. Pitkät hupulliset, tummanruskeat kangasviitat peittivät suurimman osan vaatetuksesta, mutta koska huput roikkuivat selän puolella, näki selkeästi miehen hiusten olevan tummat ja naisen vaaleat, molemmilla ne kasvoivat pitkinä ja vapaina.
Matkalaisten välissä kulki väsyneen oloinen harmaakarhu, jonka selkään oli sidottu selässään parivaljakon pienet kantamukset. Karhulla ei ollut minkäänlaisia valjaita, eikä kuonokoppaa, mutta silti se asteli rauhallisesti haltioiden välissä, vain aavistuksen heidän perässään.
|
|
|
Post by dallan on Aug 17, 2006 14:40:43 GMT 3
Metsän rauhaa rikkoi lähellä liikehtivä paikallinen tutkija, joka oli matkannut tänne saakka katselemaan käpyjä. Hän oli niin syventynyt työhönsä ettei edes huomannut, että lähellä liikkui matkailijoita. Hieman kauempaa saattoi kyllä hyvin erottaa rauhallisesti heilahtelevan tupsupäisen keltavalkoisen hännän ja kuulla vasta kiillotettujen, mutta nyt jo mullan ja aluskasvillisuuden likaamien sorkkien kopinan maata ja sen kivikkoa vasten. Paikallinen yksisarvinen ei tuntunut olevan ihan kotonaan täällä metsässä sen koko ajan varoessa mihin astui ja vahtiessa ettei sen vaatetus vain pääsisi likaantumaan. Olisihan se sääli jos tuo kullalla kirjailtu purppuran värisestä kankaasta valmistettu loimentapainen kangas olisi pahasti kerännyt itseensä puiden lehtiä ja niiden roskia. Loimesta asu erosi ainakin siinä, että se ei selästä ollut täysin umpinainen vaan kulki selän yli kolmen tasaisin välein sijoitetun ohuehkon kangaspalan avulla, joista ensimmäinen oli aivan sarvekkaan niskan lähellä, toinen selän keskivaiheilla ja toinen sen takaosassa.
Väriltään tuo uros oli sekoitus keltaisia ja kiiltäviä karvoja ja sitten niitä tavallisempia valkoisia, joihin ei oltu väriainetta erikseen laitettu. "Toivon, että tekoni ei ole teille suureksi harmiksi, vaikka minun on väistämätöntä astua teidän päällenne arvon kukka, mutta en voi välttää tekemästä sitä tekoa jollekin teistä ja en tarkoita mitään henkilökohtaista sillä, että olen valinnut juuri teidät. Kohtalonne on vain yksilöitä huomioimattoman sattuman vuoksi julmempi kuin tovereidenne ja ehkä se auttaisi teitä hieman, että olen todella pahoillani siitä, että minun on näin teille tehtävä ja lupaan parantaa teidät ennalleen heti sen julman teon suoritettuani. Kova vain on tarpeeni päästä katselemaan teidän lähellä kasvavan puun maahan pudottamia käpyjä tutkimustyötä tehdäkseni." Yksisarvinen tosiaan puheli tällä tavalla maassa kasvavalle kukalle aivan kuin oli jo monille metsän kasveille sanonut. Tämä oli yksi syy lisää, miksi sarvekkaalla oli mennyt jo koko päivä ilman, että se oli edes päässyt aloittamaan töitään, vaikka eläin oli lähtenyt kylästä matkaan jo aamuyön aikoihin. Lähes jokainen kylän asukas tunsi tämän hieman höperönä pidetyn D'allanin, joka oli yksi paikallisen taikuusakatemian tutkijoista. Yksisarvista arvostettiin kyllä, mutta sen tutkimusintressien ollessa ihmisille yhtä kummallisen kuuloisia kuin eläin itse, niin moni suhtautui hieman ristiriitaisin tuntein tuohon vieläpä muutenkin upporikkaan näköiseen eläimeen, joka kuitenkin ahkerasti osasi kuluttaa heidän verorahojaan työnsä kustantamiseen.
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Aug 17, 2006 17:58:11 GMT 3
Haltiat keskustelivat keskenään hyvin hiljaiseen ääneen. Sanoista tuskin sai selvää, vaikka olisi kulkenut aivan heidän perässään, niin hentoja olivat heidän äänensä, vaikka miehen sanat painottuivatkin hieman vahvemmin.
Oli siis selvää, että kun kolmikko oli kulkenut jonkin aikaa, alkoi jonkin matkan päästä tieltä kuulua puhetta. Haltiat hidastivat vauhtiaan ja jäivät kuuntelemaan, mutta kun ei kuulunut kuin yksi ja sama ääni, tauottomana selostuksena, käänsi nainen katseensa kummissaan mieheen. Molemmat näyttivät varautuneemmilta jatkaessaan matkaansa ja harmaakarhu heidän takanaan päästi matalan murinan. Se veti syvään henkeä ja antoi ilman karata keuhkoistaan kumeana urahduksena, joka kantoi pitkälle. Mies laski kätensä karhun niskalle ja puristi sen paksua ja takkuista turkkia, rauhoittaakseen otuksen.
Ei mennyt pitkään, kun he jo näkivät puiden lomassa kummallisen olennon, joka vielä kaiken lisäksi puhui itsekseen. Kolmikko seisahtui keskelle tietä ja haltiakaksikko vilkuilivat vuoroin yksisarvista ja vuoroin toisiaan, uskaltamatta sanoa mitään tai oikeammin tietämättä mitä sanoa.
Lopulta nainen rykäisi kuuluvasti ja astahti muutaman askeleen eteenpäin. Hänhän voisi aina kysyä tietä, jos ei muuta keksinyt.
|
|
|
Post by dallan on Aug 17, 2006 19:50:16 GMT 3
Yksisarvinen höristi korviaan kuullessaan jonkun liikkuvan taustalla ja kääntyi äkkiä katsomaan, että mistä oikein oli kyse. Vahingossa eläin tuli samalla astuneeksi parin kasvin päälle. "Voi minua, antakaa minulle anteeksi", eläin lausahti ruoholle katsellen alaspäin tunnetilanaan jotain kauhistuneisuuden, syyllisyyden ja säikähdyksen sekoitusta. Valitettavasti uroksella ei edes ollut aikaa jäädä selvittelemään tekojaan, kun pari haltiaa tuolla tavalla juoksivat kaikkien kukkien päältä vielä karhu mukanaan. Sarvekas kohotti katsettaan heihin kohden erityisesti keskittäen huomiotaan tuohon naiseen. Eläin ei hetkeen tiennyt, että mitä tehdä. Nuo haltiat saattaisivat haluta melkein mitä tahansa tai sitten he eivät halunneet yhtään mitään muuta kuin vain kohteliaasti tervehtiä.
"Varottehan tuota puuta ja sen käpyjä", yksisarvinen sanoi naiselle tervehdysten sijaan viitaten siihen puuhun, jota oli lähestymässä. Käpyjä tuottava puu ei oikein tuntunut olevan oikealla paikallaan tässä lehtimetsän osassa vaan yksinäisenä kohosi korkeuksiin omalla paikallaan vieraita lajeja ympärillään. Asian ollessa näin tuntui ehkä aavistuksen verran luontevammalta, että miksi se yksisarvista kiinnosti. "Se ei ole oikea käpypuu, mutta saa nyt tutkimukseni ajan olla sitä. Olkaa toki huoleti sen suhteen, sillä puu ei pistänyt sen muuttamista pahakseen.
"Olen teille kuitenkin tervehdyksen velkaa ja sallinette minun pyytää teiltä anteeksi, etten aloittanut puhettani sillä tavalla. Sen ei ollut tarkoitus tarkoittaa sitä, että arvostukseni teitä kohtaan olisi arvostustani puuta ja tutkimustyötäni kohtaan alhaisempi, sillä se ei ole totta. Toivottavasti se olisi toiminnalleni riittävä peruste, että mielestäni vain puusta varoittaminen oli kiireellisempää ja näin sai olla ensimmäisenä vuorossaan." Yksisarvinen oli viimein hiljaa. Se puhui virheetöntä kirjakieltä puhekielen sijaan suhteellisen hiljaisella äänellä, mutta kuitenkin hyvin selvää saatavaan sävyyn. Puhe oli melko nopeaa ja eläin jätti vähän ajatustaukoja puhuteltavilleen. "Minun on suuri ilo saada tavata teidät muistaakseni ensimmäistä kertaani tässä elämässäni. Voisinko minä kenties olla teille jollain tavalla avuksi? Se olisi valtavasti minulle mieleen jos vain olisi mahdollista."
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Aug 21, 2006 20:33:09 GMT 3
Haltianainen oli jo avaamassa suutaan ja levittämässä käsiään kohteliaaseen tervehdykseen esitelläkseen itsensä ja seuralaisensa, mutta yksisarvisen nopea puhe tyrmäsi hänet täysin. Hän katseli kummissaan yksisarvista ja vilkaisi sitten taakseen mieheen, jonka tumma katse ei paljoa kertonut.
"T-totta kai, tietenkin varomme," nainen nyökytteli kun oli hetken aikaa vain keskittynyt sisäistämään juuri kuulemaansa puhetulvaa. Hän loi katseen puuhun ja astahti varmuuden vuoksi askeleen taaemmas, ihan vain ettei yksisarvinen kuvittelisi heidän tekevän mitään.
"Minä, tai siis me," haltia hieman takelteli ja osoitti sitten takanaan olevaa miestä ja karhua. "Mieheni ja minä siis, olemme kulkeneet pitkän matkaa ja halusin vain varmistaa, ettemme ole eksyneet oikealta tieltä. Emme tarkoittaneet häiritä..." haltia vilkaisi puuhun ja yritti miettiä, mitä yksisarvinen oikein tutkikaan. "...työtänne."
|
|
|
Post by dallan on Aug 22, 2006 20:46:16 GMT 3
Yksisarvinen hämmästyi hieman. Oliko haltia todella sanonut, että hän oli kulkenut pitkän matkaa ja oli nyt menossa tuohon kylään? Eläin kävi läpi juuri kuulemaansa siten, miten muisti sen menevän. Nainen tosiaan oli sanonut menevänsä johonkin ja nyt epäili, että olisi mahdollista, että olisi niin, että he olisivat eksyneet tieltä. Se siis salli sen mahdollisuuden, että he eivät olleetkaan menossa tuonne kylään pitkän matkansa päätteeksi. Jälleen eläin sai siis todeta, että kannattaisi ajatella ensin tarkemmin ennen kuin teki johtopäätöksiä. uros moitti itseään hieman ja leuat hivenen liikkuivat kieltä pureskellessa hellästi vain lievää kipua itselleen tuottaen.
"Olen suhteellisen varma siitä, että olette menossa oikeaan suuntaan jos on niin, että tavoittelette päättävänne pitkän matkanne Myirawen nimellä kulkevaan kylään. Voisin toki saattaa teidät sinne, sillä työni kyllä antaa odottaa sen verran, ettei minulla olisi hyvää poerustetta kieltäytyä auttamasta teitä. Toki minua myös kiinnostaa tietää, että millä asialla liikutte ja ei vain puhdasta uteliaisuuttani vaan myös sen vuoksi, että mahdollisesti on niin, että jos on niin, että te kerrotte minulle tuon tiedon, niin olen kykenevä auttamaan teitä saavuttamaan tavoitteenne."
Yksisarvinen asteli puun läheltä hieman kauemmas tällä kertaa pyytelemättä allensa tallomilta kasveilta kultakin erikseen anteeksi. Jotain ihmeellistä noissa askelissa silti oli. Kasvit hohtivat pientä valoa jäädessään yksisarvisen sorkkien alle. Heti eläimen nostettuaan sorkkaansa kylliksi kasvit olivat täysin vahingoittumattomia kuin ne eivät olisi koskaan jääneetkään askeleen alle.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Aug 25, 2006 16:29:56 GMT 3
Puna-ruskea -asuinen ihminen käveli parikymmentä metriä tien oikealla puolella, myös hänkin matkalla kylään. Pehmeät, tumman suklaan väriset pitkät hiukset oli yksinkertaisesti heitetty olan yli selkään. Ihmistyttö käveli hiljaisin askelin metsän sisässä, kuunnellen vaiti metsän ääniä, varautuen koko ajan pahimpaan.
Kun tummahiuksinen tyttö oli kävellyt jo jonkun aikaa, kun hän kuuli tien suunnasta ääniä. Ihmisen kuulo ei keskimäärin ole niin hyvä kuin haltioiden, mutta tämä tyttö oli aina elänyt vaarassa ja oli siksi kokoajan varuillaan. Hän hidasti ja vaimensi jo valmiiksi hiljaisia liikkeitään ja tarkkaili puitten välitse, jos hän näkisi vilauksenkaan tiestä.
// Anteeksi kuin näin röyhkeästi tungen. //
|
|
|
Post by dallan on Aug 28, 2006 2:48:26 GMT 3
((Tervetuloa vain mukaan minun puolestani. Olen toivonutkin saavani pelata kanssasi.))
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Aug 30, 2006 20:42:07 GMT 3
// Kiitoksia. Jatkan vähän matkaa vielä roolipelitystäni eteenpäin, ennen kuin istahdan odottamaan Amoken vastausta. //
Ihmisillä on valitettavasti useita paheita, mutta juuri nyt tämän ihmistytön käytöksestä näkyi selvästi ehkä yksi pahimmista: Uteliaisuus. Puoliksi vasten tahtoaan tyttö otti muutaman askeleen tietä lähemmäs, toivoen näkevänsä edes vilauksen tulijoista. Ruskeahiuksinen tyttö astui varovaisesti sammaleitten ja kivien päällä, varoen rapisemasta tai naksahtamasta tai päästämästä muutenkaan mitään ääntä.
|
|