|
Post by submarine on Jan 5, 2008 16:42:56 GMT 3
((Glaciaria odotellen.))
Kneri ei voinut sanoa, että olisi koskaan pitänyt siitä, kun valtava miehenköriläs kävi päälle, eikä voinut sanoa sitä nytkään, kun koetti olla nielemättä omia, murtuneita etuhampaitaan. Oikeastaan hän koetti myös pysyä pystyssä ja sylkeä verta, eikä kumpikaan niistäkään ollut turhan miellyttävää. Sitä ei myöskään ollut aikaisempi pullo, joka oli isketty halki rotan päähän. Ja se, että mies näytti haluavan vielä jatkaa, vain pahensi tilannetta.
Ilta oli alkanut aivan siedettävästi, Kneri oli suunnannut toisen rialin, rottaihmisen, kanssa kaupungin laita-alueelle, koska siellä oli yksinkertaisesti halvinta. Tietenkin oli myös varkaita ja niitä, jotka olivat valmiita antamaan turpaan koska tahansa ja mistä syystä tahansa, mutta kumpikin oli kyllä tottunut sellaiseen. Sitä oltiin sitten istuttu alas surkeanpuoleisessa juottolassa, jolla oli huono maine ja joka oli halvin kaikista, ja litkitty halpaa viinaa, kun yhtäkkiä olikin tullut suuremman luokan välikohtaus - ainakin siinä mielessä, että hermostunut mies oli melkeinpä kaksimetrinen, eikä todellakaan laihanpuoleinen. Ei kuulemma pitänyt rotista näköpiirissään. Ja se tilanne oli hyvin nopeasti vienyt toiseen, eli turpaanottoon. Ja se saattaisi johtaa puolestaan paljon ikävämpiinkin asioihin.
Kneri koetti vaivalloisesti suojata itseään, mutta körilään valtava nyrkki pyyhki helposti läpi luisevista käsistä ja jysähti rottaa rintaan, eikä siinä juuri saastainen kaapu suojannut. Solisluu päästi ikävän äänen, mutta ei kai murtunut kuitenkaan, sillä kumpikin käsi pysyi vielä ylhäällä. Se vain sattui aivan jumalattomasti. Oikeastaan hän ei tiennyt enää, mistä kohtaa ei olisi sattunut. Ja yhä vain örisevä humalainen kävi päälle. Kneri olisi mieluusti tehnyt jotakin asialle, mutta ei tiennyt, mitä se olisi voinut olla, ja sai ottaa saappaan vatsaan ilman suurempaa vaikutusvaltaa asiaan. Se isku myös tiputti rotan vihdoinkin polviensa varaan, jättäen tämän pitelemään itseään ja valittamaan hiljaa. Ja vielä tuli kova potku kylkeen, eikä Kneri tällä kertaa onnistunut pysymään edes hiljaa, vaan ähkäisi kovaa ja korkealta. Hetken aikaa valtava miehenköriläs tuijotti aikaansaannostaan, sylkäisi sitten maassa hiljalleen vääntelehtivät rotan päälle ja marssi takaisin pöytäänsä. Kneri ei ollut aivan varma pystyisikö samaan koko iltana, ja jäikin saastaiselle lattialle vielä ainakin hetkeksi. Ja joka paikka kirkui kivusta.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 7, 2008 16:37:36 GMT 3
Varattomuus oli sitten kaikinpuolin raivostuttava asia. Eikä naiseksi syntyminenkään aina ollut siitä parhaimmasta päästä siunauksia. Althea manaili mielessään niin räikeästi, että jos olisi ääneen kyseiset sanat lausunut, olisi hänet varmasti lähetetty maankuoren alimpiin kerroksiin ilman oikeudenkäyntiä. ”Nyt kirottu äpärä, näpit irti tai sinua todella sattuu!” Hän sai jälleen kerran karjaista jollekin sankarille, joka koki vetoa hänen takalistoonsa. Vastaukseksi tuli toki ryöppy värikkäitä nimityksiä ja kirosanoja, jotka ansaitsivat humalaisia miehiä väistelevältä naiselta pöydältä löydetyn tyhjän tuopin, jonnekin nivusten suunnalle. Isku oli hämmästyttävän taitavasti tähdätty ja sai kohteensa uikuttamaan sen verran pitkäksi aikaa, että iskijä pääsi katoamaan kapakan ihmisvilinään. Ei siinä niinkään ollut taitoa kuin tottumusta. Niin kauan kun ei ollut varaa liikkua hienommissa juottoloissa, oli oltava nopea liikkeistään. Althea huomasi samassa hetkessä kompastuvansa johonkin. Niin tehokkaasti hänen jalkansa menivät ristiin, ettei kumoutumista voitu enää estää ja täysi tuoppi kaaressa lattialle räsähtäen meni mustatukka mukana päästäen jonkinlaisen kiljahduksen ja örähdyksen välimuodon. Kuka kirottu oli laittanut jalkansa eteen? Kaatuessaan oli hän aikaansaanut melkoisen naurunremakan, joka vain löi polttoainetta raivon liekkeihin. ”Mitä manaa…?!” Hän pyörähti lattialla istumaan, kasvot kohti sitä jotain, joka oli ilmaantunut hänen eteensä. Se ei ilmeisesti sittenkään ollut ollut kenenkään jalka vaan joku. Maassa puutui keskimittaista ihmistä pienempi olento, juuri sellainen jollaisiin näissä kapakeissa usein törmäsi. Oli se kumma, että ei sitä kaljaa osattu ottaa sammumatta kapakkaan. ”Mitä kirottua sinä siinä makaat?!”
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2008 23:42:18 GMT 3
Kneri ähkäisi ja purskautti punasävyistä sylkeä suustaan, kun joku ilmeisesti päätti hieman potkia. Tai ei, rysähdyksestä ja, ärähdyksestä ja naurusta päätellen joku oli peräti kompastunut häneen. Rotta tuki itseään kyynärpäillään ja sai kuin saikin vilkaistua, mistä tarkalleen oli kyse. Ja totta, joku nainen tosiaan oli onnistunut kaatumaan häneen. Ja se muuten oli sattunut. Kneri yski hetken jos toisenkin niin, että tärisi. Hän toivoi hartaasti, että veri, joka siitä lattialle roiskui, oli pelkästään hampaidensirpaleiden tekemien haavojen ansiota. Yskiminenkin sattui melkoisesti. "Yskhin... yskhin vertha", Kneri vastasi suuremmin ajattelematta, ääni paksuna sekalaisesta sotkusta, joka suussa vielä oli. Uusi köhäisy päästi sitä hieman lisää jaloittelemaan lattialle. Heitto ei ollut mitenkään uhoa uhkuen heitetty, tällä hetkellä rotassa ei olisi ollut uhoa jäljellä edes pikkulapsia varten, vaan se oli yksinkertaisesti ollut ensimmäinen asia, jonka hän oli keksinyt sanoa. Ei mitenkään turhan hyvä, mutta olipahan jotakin. Kneri epäili pahasti, että toinen turpasauna saattoi olla edessä...
"Vähän virvoketta raukealle!" joku vitsikäs karjaisi röhöttäen joukosta ja viskasi viinakupposensa sisällön Knerin maassa makaavan ruhon päälle. Varautumaton rotta älähti, sillä vahva alkoholi ei millään tavalla tuntunut hyvältä päässä, johon rikkoutuva pullo oli tehnyt muutaman ikävän haavan. Se suorastaan poltti ja kirvelsi, sai melkein jopa jaloilleen. Melkein. Hän ponnisti istumaan, totesi olevansa kykenemätön siihen ja kaatui selälleen. Ja taas syljettiin hieman veristä räkää ja hampaanpalasia.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2008 12:25:52 GMT 3
Aluksi maassa makaavaan kompastunut oli aivan varma, että tuo maahan syljeskelevä oksensi verta. Kyseessä olisi siis ollut odellinen lämäntapa lattialla kieriskelijä, ja ilme naisen kasvoilla kävi entistä nyrpeämmäksi. Eikä hetkeen minkäänlaista muuta vihjettä ollutkaan kuin syljeskelyä ja kummallista ähinää ja örinää, mutta sittenkin jokin oli kuvassa täydellisen pielessä. Althean harmaat silmät siristyivät hieman. Kapakassa ei valaistus ollut parhaasta päästä, varsinkin kun kaikkialla ympärillä istui kookkaita köriläitä peittämässä sitä vähääkin selkeyttä, jota lattiaan rajaan olisi ollut mahdollista saada. Mutta tästä valaistusteknisestä ongelmastakin huolimatta oli mahdollista pikkuhiljaa ymmärtää, ettei ehkä sittenkään ollut kyseessä ammattimainen alkoholisti, vaan hiukan vakavampi terveydentila. Ensin havainto ansaitsi kunnon irvistyksen. Hyi hemmetti! Tuntematon oli ilmeisesti ottanut kunnolla iskua, eikä ympäriltä kaikesta päätellen paljoa sympatiaa heltinyt. Althea ei ollut mikään naiivi tytönhupakko, jos liikkui tällaisissa paikoissa, ei sellaiseen ollut varaa. Hänellä ei ollut tapana työntää nenäänsä toisten asioihin ja suosi suuresti pään kääntämistä, jos oli kohtaamassa asioita, jotka eivät ehkä olleet hälle hyväksi. Mutta kovin mielellään hän ei katsonut kun jo lyötyä lyötiin. "Anna olla." Hän mulkaisi viinakupposensa ympärikääntänyttä. Kyseessä oli kookas rumilus, jonka toinen silmä oli turvonnut umpeen ja vastakkainen kävi repaleisen siteen peittämä. Selvä pahanilmanlintu, vaikkakin jo puolituttu sellainen. Joskus tullut tuon kanssa jokin tehtävä toimitettua. Althea ryömi pystyyn pyyhkäisten vaatteitaan. Hän oli varmasti kymmenien lattialle sylkäistyjen räkäklimppien kirjoma ja varmasti pian itse samoissa ongelmissa kuin lattialla makaava. "Tule. Pitää sinut saada siitä lattialta pois." Hän kääntyi hampaitasylkevän puoleen, eikä voinut olla uudestaan irvistämättä. Kylläpä toinen olikin ottanut kunnolla kuonoonsa. Nainen ojensi kätensä, ehkä pikemminkin testatakseen kykenisikö toinen liikkumaan mihinkään. Ehkä tässä tarvittaisiin kantoapua...
|
|
|
Post by submarine on Jan 8, 2008 17:40:39 GMT 3
Voinnistaan huolimatta Kneriltä liikeni epäluuloinen katse jos toinenkin, kun joku vaikutti halukkaalta yhtäkkiä auttamaan - varsinkin, kun rotta oli epäillyt saavansa vielä hieman nyrkkiä tältä naiseltakin. Miksi tämä muka olisi halunnut auttaa, tämä juottolahan oli yksi saastapesä, jossa parveili miehiä, jotka olisivat varmasti myyneet äitinsäkin orjatyöhön muutamasta lantista. Kyseessä tosin oli nainen, mutta Kneri oli oppinut olemaan katsomatta sukupuoleen. Toisella vain sattui oleman enemmän lihaa rinnan päällä ja vähemmän valitusta, kun iski kyynärpäällä nivusiin, mikä oli kaikin puolin ikävää tosipaikan tullen. Knerin oli tosin pakko myöntää, että apu ei millään tavalla olisi ollut pahitteeksi. Tietenkin hänellä oli omat epäilynsä siitä, että nainen halusi kenties ryöstää, mutta ylös pääseminen tuntui silti mukavalta tilaisuudelta. Rotta ojensi kättä, toivoen pääsevänsä pystyyn. Jalkoja häneltä ei vielä oltu rikottu alta, vaikka pää ei niitä kovin hyvin ohjannutkaan juuri nyt.
Yhtäkkiä joku toinen toisti pitkälti samat sanat, kuin nainen äsken oli viinaa haavoihin heittäneelle tiuskaissut - tai ainakin yritti. Vaati suurta keskittymistä tajuta, että kyseessä tosiaan oli yritys puhua, eikä humalaisen ängerrys. Toisaalta puhujalle saattoi antaa paljonkin anteeksi, kun tämän näki. Ilmestys, joka oli noussut jostakin seisomaan, näytti olevan laihanlainen rial, kuten Knerikin. Ei yhtä laiha, mutta laihanlainen. Tällä oli kuitenkin näkyvää lihastakin - ja arpia, niitäkin näkyi paljon. Mutta se, mikä veti silmiä puoleen, oli tämän leuka - tai siis sen puute. Joku ryökäle näytti nimittäin ottaneen hieman vapauksia lihakirveen kanssa ja varastaneen sillä tältä puoli alaleukaa ja samalla yhtä paljon kieltä. Vamma oli ilmeisen vanha, mutta se ei tehnyt siitä yhtään mukavampaa. Ensinnäkin tämä varsin kunnioitusta herättävä puute antoi suoran näkymän rotan nieluun, ja toiseksi tällä ei ollut mitään, millä peittää suurehkoja, teräviä talttahampaitaan. Lisäksi rotta puristi kädessään kirvestä, joka näytti olevan pienehköstä ruosteesta huolimatta hyvässä terässä. "Ammha olrrmha", rotta korisi uudelleen. Tämä näytti selvästikin epäilevän naisen aikomuksia.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 20, 2008 20:33:36 GMT 3
Maahan piestyä auttanut kavahti silmin nähtävästi tuon toisen olennon ilmaantuessa jostain juottolan varjoista. Mikäli naisen käsi ei olisi ollut varattuna tukena ylösnousevalle, olisi hän varmasti kääntynyt kannoillaan ja häipynyt niiltä sijoiltaan, ainakin tämän saattoi inhosta irvistävästä ilmeestä tulkita. Hyi inhotus, miltä tuo näytti, leuattomana, sairaanloinen suorastaan. Mitään selvää Althea ei ottanut uuden tuttavuuden kummallisesta mongerruksesta, mutta ehkä sen vihamielinen sävy sittenkin puhui puolestaan ja lisäksi fakta, että nämä kaksi kummajaista muistuttivat toisiaan hyvin paljon. ”Ota ihan rauhassa…” Hän kuiskasi jähmettynein ilmein ylöskompuroivalle kuitenkin pitäen huomionsa tuossa uudessa tuttavuudessa. Altheaa ei sanottavasti pelottanut, hän oli tottunut epämääräisiin tilanteisiin, kun kerran tällaisissa paikoissa liikkui. Ja oli varsin selvää, että mikäli rodullisesti alakynnessäoleva alkaisi aiheuttaa hankaluuksia tämän juottolan kaltaisessa paikassa, vapaaehtoisia tasapainon palauttamiseen varmasti löytyi. Sen sijaan naisen jähmetys johtui lähinnä ainoastaan vieraan kaikin puolin vastenmielisestä ulkonäöstä. Sentään ihan noin pahoinpideltyjä tapauksia harvoin näki näilläkään kujilla. Miten oli mahdollista, että tuo oli ylipäänsä hengissä. Lopulta nainen kääntyi lattialta ylöspäin ähisevän suuntaan: ”Sinulla näkyy olevan auttajia omastakin takaa…” Viimeiset sanat ”…vaikkei ehkä täysin päteviä.” Hukkuivat jonkinlaisen yskähdyksen taa. Hänellä ei nyt ollut aikomustakaan haastaa kenenkään kanssa riitaa, vain juoda pari olutta ja ehkä pelata noppaa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 23, 2008 16:52:20 GMT 3
Oikeastaan rotta, joka oli saapunut osoittamaan kantansa asioihin kirveenterällä, oli muutenkin hyvin ikävänpuoleinen tapaus, ei pelkästään leukansa takia. Siinä, missä ylös autettu Kneri oli luiseva ja kulmikas, oli tämä suorastaan terävä. Tässä oli suorastaan repaleiset ääriviivat, tai ainakin sellaiset tälle oli helppo mieltää. Tämä oli toki aliravittu ja vähävartisen oloinen, mutta aivan yhtä vaarattoman näköinen, kuin pahemman luokan hullu ja nälkäinen ahma. Leuaton rotta osasi varmasti kirveensä kanssa monta temppua, jotka olisivat saaneet karummankin miehen katsomaan muualle. Kuvaa ei millään tavalla parantanut myöskään se, että rialin leuanloppu toimi, kuin paremmansorttinen ränni. Tämän rääsyille valui paksua sylkeä ja suoranaista kuolaa ilman suurempia estoja. Kirvestään vähintäänkin vihjailevasti pitelevä rotta ei vastannut mitään toiselle, seisoi vain paikoillaan. Eräs syy hiljaisuuteen oli päivänselvä, mutta tuskinpa tämä olisi mitään virkkonut muutenkaan. Seisoi vain aloillaan valmiina näyttämään, että aavistuksen ruosteinen terä tosiaan oli terävä. Jostain kumman syystä kukaan ei huudellut tälle tai viskonut pisaraakaan mitään päälle.
Kneri otti tosiaan tarjotun avun vastaan ilman suurempia valitteluita. Hän ei ollut asemassa, jossa kannatti kieltäytyä yhtikäs mistään. Silmät olivat tosin jo hiljalleen pääsemässä sopuun siitä, montako kapakkaa hän näki. Määrä oli jo puolittunut ja rotta toivoi sen laskevan yhteen vielä pikapuoliin. Hänen matkakumppaninsahan se tosiaan siinä seisoskeli. Tältä oli turha odottaa apua niin kauan, kuin Kneri oli vielä edes suunnilleen hengissä. Rotilla oli sanaton sopimus olla puuttumatta toistensa asioihin, ja se päti myös turpaan ottamiseen. Tämä oli tarttunut kirveeseensä nyt kai, koska luuli hänen saavan pian nyrkkiä taas naamaan - tai sitten halusi vain tapella, kukapa tiesi. Kneri sanoi tälle muutaman sanan vieraalla kielellä, joka kuulosti yhtä ihmismäiseltä ja hienostuneelta, kuin puulusikalla toteutettu joukkomurha. Leuaton lepuutti tappokalunsa ainakin tilapäisesti olalle.
Vihdoinkin pystyyn päästyään Kneri hoiperteli hetken paikoillaan, vaikka hänestä lattia tuntuikin lähinnä olevan se, joka liikkui. Hän olisi ehkä vastannutkin auttajalleen, mutta ihmiskieli ei tällä hetkellä tuntunut houkuttelevalta puhuttavaksi. Päästä vuosi vieläkin veri ja sitä kirvelsi. Oikeastaan ainoa paikka, jota ei todella sattunut, oli vasen jalka - oikean päälle oli jo astuttu. Toiselta rotalta oli ainakin turha odottaa mitään avuntapaista, niin että hän sai jäädä lähinnä hoipertelemaan itse pöytäänsä kohti, tukien itseään milloin mihinkin. Keskelle lattiaa ei olisi hullukaan jäänyt tässä tilassa.
|
|