Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 26, 2007 15:15:34 GMT 3
[Kiusaan teitä taas uudella hahmolla ;D]
Kaatosateessa rämpiminen ei todellakaan ollut Katesta hauskaa.Hiukset olivat likomärät,mutta onneksi nahkatakki suojasi jonkun verran.Hän käveli nupukivikatua pitkin kohti yleistä juottolaa.Mitäpä muuta tekemistä hänellä olisi?Olut auttoi unohtamaan menneisyyden tuskan.Menetetyn lapsuuden ja pilkan.
Kate tönäisi kapakan oven auki.Ihmiset vilkaisivat kerran ja jatkoivat sitten puuhiaan.Nainen käveli tiskille."Yksi olut." Hän murahti.Baarimikko tökkäsi juoman hänelle ja alkoi laskemaan päivän tienestejä.Kate käveli kapakan poikki,mulkoillen ihmisiä jäänsinisillä silmillään. Hän istui nurkka pöytään ja otti varovaisen kulauksen juomasta.Olut oli pahaa,mutta hän joi siitä huolimatta.Kapakassa leijaileva tupakan savu pani Katen yskimään.Hitto,miten hän vihasikaan tällaisia paikkoja.Savu ei tehnyt hyvää keuhkoille jotka muutenkin tuntuivat kipeiltä.Kate oli puolikuntoinen mutta ei uhallakaan suostunut jäämään kotiin.Sitäpaitsi tämä oli varmaan ohimenevää.Kate otti uuden kulauksen juomastaan ja melkein tukehtui siihen saadessaan yskänpuuskan.Hän laittoi käden suun eteen ja yritti yskiä mahdollisimman hiljaa,mikä oli sinänsä vaikeaa.Kate ei missän tapauksessa halunnut herättää huomiota,ainakaan tänään.Kohtauksen loputtua Kate huokaisi uupuneesti.Kyllä hän tajusi että tämä oli jo vakavaa ja hän tarvitsisi hoitoa. Mutta mitäpä väliä jos hän kuolisi tähän tautiin?Ei ollut syytä elääkään.
|
|
|
Post by submarine on Dec 26, 2007 22:50:29 GMT 3
((Liitynpä tästä mukaan.))
Toisin kuin nainen, ei eräs suuremmin arkaillut köhiä keuhkojaan pellolle. Tai siltä se ainakin kuulosti: limainen, iskevä ja toistuvat yskä, joka sattui korviin ja jolle ei tuntunut tulevan loppua ollenkaan. Kun näki sen, josta se oli lähtöisin, saattoi myös pelätä, että tämä hajoaisi pian siitä. Kyseessä oli lähestulkoon ihmisen mittaista - tai ainakin rintaan asti yltävää - rottaa muistuttava olento. Tämä kyseinen oli myöskin luiseva ja hintelä. Tämä oli käärinyt ympärilleen likaisenruskean, rispaantuneen ja repeilleen kaavun, joka ei kuitenkaan tehnyt tästä yhtään mukavampaa katsoa. Oikeastaan vaate enemmänkin roikkui tämän luisevan rangan ympärillä, kuin peitti mitään. Ei millään tavalla mukavan näköinen tapaus, tämän rotankasvoillakin näytti olevan pysyvästi pieni irvistys.
Kneri - joka vastasi kuvausta täydellisesti ja sattui istumaan samalla paikallakin - oli jälleen kerran päätynyt istumaan halpaan juottolaan. Jälleen kerran hän kiersi luisia sormiaan pirtupullonsa ympärille ja kumosi sen reilusti laimennettua sisältöä alas kurkustaan. Neste maistui aina samalta. Oikeastaan koko päivä oli ollut hyvin samanlainen, kuin ne kaikki muutkin. Mikäli rotalta kysyttiin, olisi hän sallinut näkevänsä sen pysyvänkin sellaisena. Viereiseen pöytään istui joku nainen, mutta se ei kuulunut hänelle.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 26, 2007 23:20:55 GMT 3
(kiitoksia!Kiva rottatyyppi,itselläni on kesyrottia,joskaan ei taida olla sama asia=)
Kate katseli ympärilleen.Kapakassa oli aika sekalaista sakkia.Naisen katse kääntyi viereiseen pöytään,jossa istui kummallinen olento.Ainakin Katesta.Hän ei näköjään tainnutkaan olla ainoa,joka oli enemmän tai vähemmän kipeä. Ainakin tuon otuksen(Joka muistutti kovasti rottaa)yskä kuulosti paljon pahemmalta kuin hänen. Kate piti eläimistä,mutta oliko tuo eläin,ihminen vai jotain ihan muuta? Hän tunsi silti myötätuntoa tuota kohtaan.Yleensä nainen törmäsi vain tavallisiin ihmisiin,joilla oli tavallinen elämä ja tavalliset askareet.Kate joutui uteliaisuuden valtaan.Tuo olento kiinnosti häntä,mutta ei Kate silti uskaltanut sanoa mitään,hän kun oli enemmän syrjäänvetäytyvää tyyppiä.Niinpä nainen tyytyi vilkuilemaan välillä olentoa,toivoen että se aloittaisi ehkä keskustelun.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 0:23:48 GMT 3
((Heh, kiitos. Minulla on tuosta kuvakin tekeillä.))
Kneri huomasi, että viereiseen pöytään istunut näytti vilkuilevan, muttei suuremmin kiinnittänyt huomiota asiaan. Hän oli rial, ja rialeita vilkuiltiin. Ihmiset näkivät rottarodun yleensä pelkkänä viemäreissä asuvana saastana, joka saattoi iskeä veitsen jonkun selkään aivan vain julmuuttaan. Se nyt ei ollut täysin totta, mutta ei oikeastaan niin kaukana totuudesta. Julmuudesta moista kuitenkin tehtiin harvoin, mutta esimerkiksi nälkä ja kiiltävät esineet olivat hyviä syitä. Kovinkaan moni rotu ei kuitenkaan tehnyt eroa sellaisille syille. Kneri oli kyllä oppinut kiertelijänä lakien merkityksen, joskaan ei kunnioittamaan niitä, mutta sitä harva arvosti. Rotta mikä rotta. Kneri kohotti taas pirtupulloa suulleen ja vilkaisi ohimennen verestävin silmin naista, joka vilkuili yhä. Outoa kyllä, tämä näytti olevan enemmänkin kiinnostunut, kuin varuillaan. Se oli aavistuksen epätavallista, sillä melko moni tiesi sentään rialeiden olemassaolosta, vaikkei välttämättä kovinkaan tarkasti, muttei kuitenkaan mitenkään mahdotonta. Mutta tuijotelkoon sitten, jos huvitti.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 1:45:13 GMT 3
(Toivottavasti saat kuvan pian valmiiksi,olisi hauska nähdä se)
Kate oli jo hieman tylsistynyt.Toinen joko ei huomannut vilkuilua tai ei vain välittänyt.Nainen veikkasi,että viimeinen vaihtoehto osui suunnilleen oikeaan.Kate huokaisi.Jotenkin toinen vaikutti samanlaiselta kuin hän itsekin.Ei ulkonäöltä kylläkään. Jotenkin ulkopuoliselta.Kate ajatteli etei tämä tuijottelu johtaisi mihinkään,eikä hän halunnut olla epäkohtelias. Nainen nousi tuolilta ja käveli varovasti rottaolennon luokse."Saanko liittyä seuraasi?" Hän kysyi. Pelkoa ei naisen kasvoilla näkynyt,uteliaisuutta ja jännitystä kylläkin.Eihän toinen mikään maailman kaunein näky ollut,mutta nainen oli tottunut näkemään monenlaisiä tyyppejä.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 3:04:45 GMT 3
Kneri kääntyi puhujan suuntaan punertavat silmät pelkkinä viiruina. Rotta ei tehnyt sitä, kuten ihminen, vaan eläimellisemmin. Tämä ei nojautunut taaksepäin kääntyessään, kuten ihminen olisi tehnyt, vaan eteenpäin pää kenossa. Se toi yhtälailla mieleen eläimen, kuin tämän ulkonäkökin. Katsoessaan naista kohti tämä piti päätään enemmänkin vinossa ja vaihtoi puolta, niin että kumpikin silmä näki vuorotellen paremmin. Vaikka naisella ei selvästi ennakkoluuloja ollutkaan, ei niitä Kneriltä puuttunut. Hän tuijotti tätä hetken vaiti pään kääntyessä hiljalleen silmältä toiselle. Jotakin tämä halusi, vieressä oli vapaa pöytä, eikä ollut mitään syytä koettaa päästä samaan - ei ainakaan mitään näkyvää. "Se on..." Kneri aloitti lopulta varuillaan, mutta sortui uuteen yskään, joka uhkasi jälleen tehdä lopun koko kurjasta otuksesta. Ainakin vielä rotta oli kuitenkin vahvempi, sillä hetkisen kuluttua limainen köhä lakkasi. Lähempää näki helposti, että Kneri pyyhki kohtauksensa jälkeen punertavaa limaa kaavunhelmaansa. "Pöytä on vapaa", rotta ilmoitti, kun näytti varmistuneen siitä, että saisi asiansa sanottua. Tällä oli käheänlainen, vikisevä ääni, joka ei juuri korvia hyväillyt. Se oli jotakin äärimmäisen ruosteisten saranoiden ja viillettävän liitutaulun välistä. Ja se sopi oikein hyvin rotan yleiseen olemukseen.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 12:53:27 GMT 3
Kate odotti toisen vastausta.Rottaotus näytti epäluuloiselta. Naisella ei ollut kuitenkaan mitään pahaa mielessä.Toisen yskiessä Kate hätkähti hieman.Kuulosti pahalta ja olento näytti siltä kuin hajoaisi hetkenä minä hyvänsä.Saatuaan lopulta kohtauksen loputtua myöntävän vastauksen,Kate istui pöydän toiselle puolelle,olentoa vastapäätä.Hän mietti mitä sanoisi."Ajattelin tulla tähän ihan uteliaisuuttani.En ole ikinä nähnyt ketään sinunkaltaistasi ja minusta olisi mukavaa tietää,kuka olet." Nainen sanoi lopulta.Hän ei ymmärtänyt itseään tänään.Miksi hän meni puhumaan ihan ventovieraalle,vaikka yleensä oli syrjäänvetätyvä?Kate yski hieman,ei tosin niin paljon kuin aikaisemmin ja siitä hän oli iloinen.Hän sanoi vielä "Minä olen Kate."Ja ojensi kätensä.Ei hän tiennyt,tunsiko toinen moisia kohteliaisuuksia tai välittikö edes.Hän teki sen kuitenkin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 17:50:43 GMT 3
Nainen olikin suorasukainen tapaus, mikä ei kuitenkaan millään tavalla saanut Kneriä vähemmän epäluuloiseksi. Mistä sitä tiesi, ehkäpä tämä valehteli siitäkin, juonitteli jotakin. Rotta ei aikonut herpaantua; oli moniakin syitä, miksi joku haluaisi vaikkapa survaista puukon hänen selkäänsä. Sitä paitsi hän ei ollut millään tavalla varma, oliko naisen selitys edes uskottava. "Jaa", Kneri vastasi yksinkertaisesti kuullessaan toisen nimen, tarraamatta käteen tai esittelemättä itseään. Sen sijaan hän tarrasi pirtupulloonsa ja kumosi siitä jälleen. Sen sisältöä oli tosiaan lantrattu melkoisesti, mutta kyllä se silti riitti lämmittämään - ainakin hetkiseksi. "Ja mitä sinä haluat?" rotta kysyi hetken kuluttua. Tokihan nainen oli sen jo kertonut, mutta eipä sillä väliä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 18:56:50 GMT 3
Kate huokaisi.Hänhän kertoi jo mitä halusi,mutta toinen vaikutti edelleen epäluuloiselta.Hän ei todellakaan juonitellut mitään,vaan halusi vain puhekumppanin."Haluan samaa mitä jo kerroinkin.Näytät luulevan että haluaisin tehdä sinulle jotain,mutta voin sanoa ettei minulla ole sellaista mielessäni."Kate vastasi ja otti kulauksen tuopistaan.Tyypillistä.Kun hän halusi tutustua johonkuhun,häntä pidettiin epäilyttävänä...Johtuikohan se hänen mustanpuhuvasta tyylistään?Siksi nainen olikin usein yksinään.Tosin tuskin tuo rotta ulkonäön takia oli epäilevä.Kate vaistosi että se pelkäsi,että hän valehtelisi.Se pelkäsi varmaan myös että hän vaikka tappaisi sen.Mutta mitä syytä hänellä olisi tehdä sellaista?Kate ei halunnut satuttaakaan ketään,puhumattakaan tappamisesta.Synkän ulkokuoren alla oli lämmin sydän.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 19:43:15 GMT 3
Kneri alkoi epäillä, että kyseessä todella oli juuri se, miksi nainen itseään väitti: utelias ja kiinnostunut kulkija, joka vain sattui näkemään jotakin, josta halusi tietää lisää. Tarkemmin sanoen hän siis epäili tämän olevan typerä. Kukaan järkevä ei vain lyöttäytynyt jonkun seuraan, koska halusi tuntea tämän paremmin. Siinä sai nopeasti itselleen enemmän ongelmia, kuin olisi koskaan välittänyt omata. Lisäksi tämä oli täysin suora. "Minä olen sitä miltä näytänkin, en sen enempää", rotta lopulta totesi kirskuvalla äänellään.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 20:16:11 GMT 3
Kate huomasi rotan olevan jo hieman vähemmän epäilevä."Kyllä minä näen millainen sinä olet,mutta mitä lajia sinä olet?Olen nähnyt ihmissusia ja vastaavia,mutta sellainen tuskin olet.Pidät minua varmasti typeränä suupalttina,mutta usko tai älä,yleensä olen kyllä aika hiljainen."Kate sanoi ja yski taas hieman.Häntä kiinnosti niin kovin puhua enemmänkin tuon olennon kanssa.Ihmiset ovat luonnostaan uteliaita,eikä Kate ollut mikään poikkeus.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 20:35:11 GMT 3
"Minä olen rial. Ja sinä levittelet liikaa asioitasi", Kneri vastasi. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten tämä nainen oli onnistunut selviämään hengissä olemalla liian utelias, mutta häntä tilanne ei juurikaan innostanut. Oikeastaan se tuntui varoittavalta, sillä tästä tuli mieleen ihmistyyppi, jota kansan keskuudessa tunnettiin seikkailijoina. Ja seikkailijat merkitsivät hengenvaaraa, järjettömiä tempauksia, äärimmäisen tuskallisia vammoja ja monia muita asioita, jotka Kneri olisi mieluummin jättänyt kokematta. Elämä oli muutenkin jo aivan tarpeeksi vaarallista ilman, että yritti vielä ehdoin tahdoin päästä hengestään. "Ja mitähän sinä nyt haluat?" rotta pohti ääneen. Hän osasi kyllä aavistaa jo itsekin, että nainen ei lähtisi pois aivan heti.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 20:57:43 GMT 3
"Levittelenkö?En huomannutkaan." Kate sanoi."Rial?Olen tainnut ehkä joskus kuulla sen sanan,mutta en ole varma."Nainen tuumi ääneen.Toinen vaikutti hieman tylsistyneeltä Katen mielestä.Kate katsoi jäänsinisillä silmillään olentoa."Huomaan että sinua ei kiinnosta seura.Lähden kyllä takaisin omaan pöytääni,jos haluat." Kate sanoi aavistuksen verran pahoillaan.Hänestä olisi ollut oikeasti mukavaa tutustua tuohon olentoon,mutta jos toinen ei tahtonut niin ei väkisin.Hän oli varmasti itse pilannut mahdollisuutensa olemalla liian tunkeileva.Anti olla viimeinen kerta,kun puhun kenenkään kanssa,Nainen ajatteli.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2007 21:13:38 GMT 3
Kneri istui vaiti ja seurasi, kuinka nainen teki lähtöä. Se tuntui harvinaisen rauhoittavalta, sillä rotta oli tuntenut olonsa vähintäänkin epämukavaksi tämän lähettyvillä. Nainen oli tosiaan vaikuttanut aavistuksen seikkailijalta, ja sen lisäksi tämän epätavallinen käytös sai varuilleen. Eivät tavalliset kulkijat vain istuneet pöytiin ja kyselleet asioita tuosta vain, eivät ainakaan karaistuneet matkalaiset. Parempi päästä eroon tuollaisesta heti alkuunsa. Mutta toisaalta... "Odota", Kneri äkkiä sanoi ja yskäisi kertaalleen. Uutta kohtausta siitä ei kuitenkaan tullut, vaan köhä sai turhaan jäädä odottamaan itselleen seuraa. "Onko sinun miekkakäsi hyvä?" rotta kysyi.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 27, 2007 21:18:42 GMT 3
Kate kääntyi toisen huutaessa."Miekkakäteni?No jaa,olen minä jonkun verran miekkaillut,mutta en ole mikään mestari.Kuinka niin?" Kate kysyi,vaikka taisi kyllä suunnilleen aavistaa mitä toinen halusi.Olihan hän todellakin miekkaillut,ei tositarkoituksella,vaan ihan omaksi huvikseen,mutta siitä oli pitkä aika...
|
|