Post by henaya on Oct 19, 2007 11:41:57 GMT 3
Vanhan miehen lopetettua tarinansa Henaya istui vielä hetken hiljaa ja liikkumatta, mietteliäs ilme kasvoillaan. Kuin keräten voimia hän veti hitaasti syvään henkeä ja nousi sitten uudella päättäväisyydellä jälleen seisomaan alkaen mittailla lattiaa askelillaan. Hän ei voinut mitään sille ahdistavalle tunteelle, jonka suljetut seinät hänessä aina saivat aikaan. Kaipaavan hetken hän mietti nummien avaruutta ja villinä ja vapaana puhaltavaa puhdasta tuulta.
"Oli kuinka tahansa, minä en mielelläni ottaisi sitä riskiä, että lähden metsästämään ikävyyksiä yötä vasten." nainen sanoi viitaten ikkunaan, jonka takana maisema oli ehtinyt jo pitkälle iltaan, miltei yöhön.
"Ehdotan, että lähdemme vasta aamulla. Ehkä tuo sadekin ehtii loppua siihen mennessä." hän jatkoi, katsoen rottaa kysyvästi vihreillä silmillään. Keittiöstä alkoi kuulua hiljaista kiehuvan veden pulputusta ja Henaya katosi muitta mutkitta takaisin puuhailujensa pariin.
"Sitä paitsi sinä näytät siltä, että kunnon ateria tekisi sinulle hyvää." parantaja huikkasi vielä huvittuneeseen äänensävyyn vanhukselle kolistellessaan astioita kuppeja etsiessään.
Hän jauhoi morttelissa hieman kehäkukkaa, laventelia, virmajuurta ja hetken mietittyään myös pienen palan kavanjuurta. Hakiessaan pannun tulelta hän viskasi hetken mielijohteesta tuleen muutaman katajanoksan, joiden tuoksu levisi hetkessä ympäri talon. Palattuaan olohuoneeseen kolmea teemukia tarjottimella kantaen, hän oli jo onnistunut levittämään pikku taikojaan ympäri keittiötä ja jopa hieman muuallekin taloon. Huvittuneena hän mietti, mitä aamupäiväinen eukko mahtaisi ajatella siitä, että hänen siellä käyttämänsä poppakonstit olivat vain lumetta näihin verrattuna.
Rotalle mukia ojentaessaan hän kertoi yrtit, joita teehen oli laittanut ja tarkkaili tämän ilmettä tarkkaan, saadakseen selville, tuntisiko tämä niiden rauhoittavat ja pahalta suojaavat vaikutukset. Toinen oli hänelle edelleen pieni arvoitus, jokainen pieni tiedonjyvä olisi varmasti tarpeellinen, mikäli he todella lähtisivät ja ehkä jopa löytäisivät metsästä jotain.
"Millaista henkilöä sinä tarkoitat, kun puhut noidasta?" Hän kysyi vanhukselta tälle mukia ojentaessaan.
"Tuntuu, että sitä sanaa käytetään melkein kenestä vain naispuolisesta henkilöstä, joka omaa vähänkään minkäänlaisia voimia." tämän sanoessaan Henayan ilme oli varsin merkillinen. Hetken verran olisi voinut vaikka vannoa, että hänen kasvonsa olisivat olleet valkeat ja iho hopeisten merkkien kirjomaa, kulmahampaat terävät kuin pedolla, ja silmät tyhjät ja tummat kuin kaksi aukkoa tuntemattomaan kultaisten tähtien kirjomaan autiuteen. hänen hiuksensa valuivat valkeana pitkänä putouksena alas selkää. Naisen luut olivat kuin linnulla ja ruumiinrakenne hauraan yliluonnollisen oloinen, jollain merkillisellä tavalla epäinhimillinen. Aivan kuin tämä olisi häälynyt jossain olemassa olon rajamailla. Silmänräpäyksen kuluttua maankiertäjän tavallinen ja nuhjuinen olemus ja naisen ystävällinen kujeellinen hymy saivat kuitenkin toden teolla epäilemään tuon näyn todenperäisyyttä. Varmasti toinen oli vain tavallinen kiertelevä parantaja, jolla sattui vain olemaan muutama kummallinen metku mielessään.
Höyryävään mukiinsa puhallellen Henaya asteli takaisin istumaan tuolilleen.
"Mitä tahdot meidän tekevän, jos löydämme metsästä jotain?" Hän tahtoi tietää, odotettiinko heidän vain yksinkertaisesti ottavan selvää, mistä kaikki johtui, vai pitikö heidän jollain konstilla saada kummallisuudet myös loppumaan.
"Oli kuinka tahansa, minä en mielelläni ottaisi sitä riskiä, että lähden metsästämään ikävyyksiä yötä vasten." nainen sanoi viitaten ikkunaan, jonka takana maisema oli ehtinyt jo pitkälle iltaan, miltei yöhön.
"Ehdotan, että lähdemme vasta aamulla. Ehkä tuo sadekin ehtii loppua siihen mennessä." hän jatkoi, katsoen rottaa kysyvästi vihreillä silmillään. Keittiöstä alkoi kuulua hiljaista kiehuvan veden pulputusta ja Henaya katosi muitta mutkitta takaisin puuhailujensa pariin.
"Sitä paitsi sinä näytät siltä, että kunnon ateria tekisi sinulle hyvää." parantaja huikkasi vielä huvittuneeseen äänensävyyn vanhukselle kolistellessaan astioita kuppeja etsiessään.
Hän jauhoi morttelissa hieman kehäkukkaa, laventelia, virmajuurta ja hetken mietittyään myös pienen palan kavanjuurta. Hakiessaan pannun tulelta hän viskasi hetken mielijohteesta tuleen muutaman katajanoksan, joiden tuoksu levisi hetkessä ympäri talon. Palattuaan olohuoneeseen kolmea teemukia tarjottimella kantaen, hän oli jo onnistunut levittämään pikku taikojaan ympäri keittiötä ja jopa hieman muuallekin taloon. Huvittuneena hän mietti, mitä aamupäiväinen eukko mahtaisi ajatella siitä, että hänen siellä käyttämänsä poppakonstit olivat vain lumetta näihin verrattuna.
Rotalle mukia ojentaessaan hän kertoi yrtit, joita teehen oli laittanut ja tarkkaili tämän ilmettä tarkkaan, saadakseen selville, tuntisiko tämä niiden rauhoittavat ja pahalta suojaavat vaikutukset. Toinen oli hänelle edelleen pieni arvoitus, jokainen pieni tiedonjyvä olisi varmasti tarpeellinen, mikäli he todella lähtisivät ja ehkä jopa löytäisivät metsästä jotain.
"Millaista henkilöä sinä tarkoitat, kun puhut noidasta?" Hän kysyi vanhukselta tälle mukia ojentaessaan.
"Tuntuu, että sitä sanaa käytetään melkein kenestä vain naispuolisesta henkilöstä, joka omaa vähänkään minkäänlaisia voimia." tämän sanoessaan Henayan ilme oli varsin merkillinen. Hetken verran olisi voinut vaikka vannoa, että hänen kasvonsa olisivat olleet valkeat ja iho hopeisten merkkien kirjomaa, kulmahampaat terävät kuin pedolla, ja silmät tyhjät ja tummat kuin kaksi aukkoa tuntemattomaan kultaisten tähtien kirjomaan autiuteen. hänen hiuksensa valuivat valkeana pitkänä putouksena alas selkää. Naisen luut olivat kuin linnulla ja ruumiinrakenne hauraan yliluonnollisen oloinen, jollain merkillisellä tavalla epäinhimillinen. Aivan kuin tämä olisi häälynyt jossain olemassa olon rajamailla. Silmänräpäyksen kuluttua maankiertäjän tavallinen ja nuhjuinen olemus ja naisen ystävällinen kujeellinen hymy saivat kuitenkin toden teolla epäilemään tuon näyn todenperäisyyttä. Varmasti toinen oli vain tavallinen kiertelevä parantaja, jolla sattui vain olemaan muutama kummallinen metku mielessään.
Höyryävään mukiinsa puhallellen Henaya asteli takaisin istumaan tuolilleen.
"Mitä tahdot meidän tekevän, jos löydämme metsästä jotain?" Hän tahtoi tietää, odotettiinko heidän vain yksinkertaisesti ottavan selvää, mistä kaikki johtui, vai pitikö heidän jollain konstilla saada kummallisuudet myös loppumaan.