|
Post by Noir on Feb 15, 2006 2:55:58 GMT 3
Taivaalta runsain määrin satava märkä, loskainen lumi sai pienen kylän tallatun pääraitin muuttumaan mutaiseksi velliksi. Oli suojakeli, mutta silti myöhäinen ilta oli pysyi sangen viileänä kalseasti puhaltavan tuulen vuoksi. Kylän raitti oli tyhjä, erään talon eteen liekaan sidottua koiraparkaa lukuunottamatta. Se henkilö, joka oli keksinyt nimittää tällaista keliä "koiranilmaksi" ei varmastikkaan ollut kysynyt ihmisen parhaan ystävän mielipidettä asiasta. Niin ihmiset kuin eläimetkin olivat mieluummin sisällä tällaisena iltana.
Silti kylmää, märkää ja pimeyttä uhmasi yksinäinen kulkija jonka mustan siluetin saattoi erottaa tämän lähestyessä ainoaa kylän rakennuksista, jossa vielä tähän aikaan hohti kutsuva valo savuisten ikkunoiden läpi. Kyseessä oli ainoa kylästä löytyvä kievari ja tämän rakennuksen ulko-ovelle tuo tumma hahmo pysähtyi. Säänpieksemässä kyltissä oven yllä luki koristeellisin kirjaimin kyseisen paikan nimi: "Punainen Kukko", jonka perään oli kyseessä oleva eläin punaisella värillä maalattu.
Olisi voinut luulla, että näin surkealla säällä olisi jokainen matkustavainen rynnännyt juoksujalkaa ovesta sisään ja lämpimän takkatulen ääreen kuumaa juotavaa nauttimaan, mutta tuo yksinäinen hahmo seisoikin paikalleen jäykistyneenä pitkän tovin oven edessä. Viimein tuo kuitenkin nosti kätensä oven painavalle rautakahvalle ja painoi sen alas. Ovi aukeni hitaasti pienen narinan saattelemana ja loi mutaiseen katuun lämpimästi valaisevan kiilansa hetkeksi, kunnes hahmo asteli sisään, ovi suljettiin jälleen ja kaikki ulkona oli yhtä pimeää ja kylmää kuin äskenkin.
((Tähän peliin saa liittyä oikeastaan kuka vain, mutta hahmon/hahmojen toivoisin olevan ihmisiä/muita ihmisenkaltaisia olentoja. Yksi tai kaksi pelaajaa olisin valmis mukaan ottamaan ja kirjoitettavaa soisi olevan enemmän kuin sen pari riviä/viesti. Kiitos. ))
|
|
|
Post by countzero on Feb 15, 2006 15:38:15 GMT 3
Paria tuntia aikaisemmin toinenkin yksinäinen kulkija oli saapunut kylänraitille pyöritellen samantapaisia ajatuksia säästä. Väsynyt matkustavainen pisti myös merkille surkean näköisen märän koiran ja heitti tälle taskustaan kaivaman pienen makupalan, jämät kuivatusta hirvenlihakimpaleesta. Paran piti koirista.
Mies suuntasi askeleensa kohti majataloa. Yö sängyssä ja lämpimässä tekisivät hyvää monien taivasalla vietettyjen öiden jälkeen.
Nyt Paran istui pöydän ääressä keskittyen ahmimaan tarjoilijatytön tuomaa lihamuhennosta. Se oli hivenen liian suolaista, mutta menetteli. Olut sen sijaan oli mainiota. Tunnelma puolitäydessä kievarissa oli rauhallinen. Paikalliset olivat ryhmittyneet muutamaksi porukaksi keskustellen huonosta ilmasta, tapahtumista ja juoruista. Matkustavaiset kuten Paran pitäytyivät lähinnä omissa oloissaan.
Pöydän toiseen laitaan istahti vanha mies. Paran tarkasteli tätä hetken ja mietti mikä oli saanut hänet matkustamaan. Selvästi mies oli tien päällä. Valkoinen takkuinen parta, harmaa viitta, väsyneet siniset silmät. Vanhus kiinnitti katseensa Paraniin, joka katsoi heti muualle. Hän ei halunnut keskustella. Oli melkoisen myöhä ja kohta olisi aika vetäytyä makuulle.
Salin toisella puolella tavernan ovi avautui.
|
|
|
Post by Noir on Feb 15, 2006 17:09:24 GMT 3
Ulkoa saapunut kulkija osoittautui sisällä valossa pitkähköksi, harteikkaaksi mieheksi. Iältään tuo oli ehkä 25-30-vuotias. Vaikka hän olikin vielä kohtalaisen nuori, olivat hänen pitkähköiksi venähtäneet hiuksensa väriltään kauttaaltaan harmaat kuin vanhemmalla miehellä. Kasvoja peitti niinikään harmaa, karhea parransänki ja tuuheahko poskiparta. Mies pyyhkäisi kasvoilleen liimautuneita, märkiä hiuksia sivuun ja totutteli silmiään valoon.
Tuon vieraan karkea ulkomuoto kertoi selvää kieltä: mies ei kuulunut niihin kievarin vieraisiin jotka jättivät lähtiessään muhkean rahapussin jälkeensä vaan siihen roskasakkiin, joka käytti omaisuudestaan vain sen, mikä oli pakko. Hän oli pukeutunut polvenkorkeudelle ulottuvaan, nukkavieruun ja kuluneeseen takkiin, jonka tummanvihreä väri oli aikojen saatossa jonkinverran haalistunut. Kaulukset oli käännetty ylöspäin suojaamaan kylmältä viimalta ja räntäsateelta. Takin oikea hiha roikkui tyhjänä ja takin alla oleva muhkura saattoi olla kenties kantositeessä oleva oikea käsi. Jalassaan miehellä oli mustat housut ja kuraiset, nahkasaappaat joita hän kopisteli hetken aikaa ovenkarmiin samalla kun silmäili kievarissa olevaa väkijoukkoa. Kavenneet silmät käväisivät tarkkaavaisina jokaisen läsnäolijan kohdalla.
Paikalliset loivat epäluuloisia katseita tuohon resuiseen maankiertäjään, matkustavaiset eivät kiinnittäneet toiseen kaltaiseensa sen suuremmin huomiota. Saappaat lattiaan kopisten tuo asteli hetken ovella tarkkailtuaan kievarin tiskille ja jäi odottamaan vuoroaan isännän palvellessa muita (varakkaampia) asiakkaitaan ensin.
|
|
|
Post by countzero on Feb 17, 2006 15:26:06 GMT 3
Paran viimeisteli illallisensa nauttimisen ja pyyhkäisi rasvat suupielestään hihaansa. Hän kulautti vaahtoiset rippeet oluttuoppinsa pohjalta kurkkuunsa ja nojautui taaksepäin mukavampaan istuma-asentoon.
Raukeus alkoi hiipiä hänen jäseniinsä. Majatalo vaikutti oikeastaan ihan miellyttävältä pitkänmatkalaisen silmissä. Vanhus pöydän toisella laidalla oli kaivanut harmaan nuttunsa uumenista piipun ja massillisen puruja. Vanha mies ja piippu. Kuinka luonteva yhdistelmä, Paran ajatteli.
Vasta sisäänastunut muukalainen odotteli majatalon isännän huomiota tiskillä. Mielenkiintoinen tyyppi, Paran aprikoi mielessään. Hän arveli mietti, mistä mies lienee saanut vammansa. Ehkäpä nuolenhaava, väijytyksessä. Kenties jonkin matkaseurueen mukana. Neljä päivää aiemmin tiellä oli näkynyt taistelunjälkiä. Kaksi lojumaan jäänyttä ruumista sekä yksi hauta. Maantierosvot olivat ilmeisesti epäonnistuneet iskussaan. Paran piti yksinmatkustamisesta, joten hän toisinaan lähti pienellä viiveellä vankkurikulkueen jäljessä. Rosvot iskisivät ensin siihen. Toisaalta, pelkurit saattaisivat väijyttää juuri yksinäisen kulkijan.
Toisaalta kulkija saattoi olla myös lähikaupungin roisto, joka oli saanut tikarin piston öisessä tappelussa. Ainakaan soturilta maankulkija ei vaikuttanut.
Vanhus sai piippunsa palamaan ja tuprautti muutaman harmajan pilven suustaan. Kessun tuoksu oli erityisen hyvää, varmaan jotain erikoislaatua. Jostain hieman kauempaa. Vanhus katseli Parania leijailevan savun takaa. Harmaaparta alkoi näyttää etäiseltä, majatalon meteli siirtyi taustalle. Lämmintä, rauhallista. Väsynyt Paran tuki niskansa istuimen selkänojaan ja vaipui kevyeen uneen.
|
|
|
Post by Noir on Feb 19, 2006 23:52:12 GMT 3
Aikansa odoteltuaan sai tuo maankiertäjä viimein mahdollisuuden esittää tilauksensa isännälle tämän saatua palveltua muita asiakkaitaan. "Ruokaa ja vettä. Ei väliä minkälaista, kunhan jotakin löytyy.", kuului kulkijan suusta tilaus lyhyesti ja turhia kaunistelematta. Ääni oli matala ja karhea. "Hmm... Jos ette pahastu, ottaisin maksun etukäteen, arvon muukalainen.", isäntä vastasi, nyrpisti nenäänsä ja tutkaili epäilevästi miestä. Hän oli kyllästynyt kaikenmaailman kulkureihin, jotka söivät ensin vatsansa täyteen ja yrittivät sitten livetä paikalta maksamatta. Enää sitä ei tässä kievarissa nähtäisi.
Muukalainen oli hetken vaiti ja kaiveli sitten takkinsa uumenista jotakin, jonka pudotti tiskille. Kyseessä oli hieman tummunut hopeasormus, johon oli upotettu jonkinlainen pieni, sininen kivi. Eräs vanhahko mies, joka nojaili tiskiin olutta siemaillen siristi silmiään ja katseli korua kiinnostuneena. Isäntä nappasi sormuksen ja tarkasteli sitä huolellisesti hetken aikaa, pistäen sen sitten vyöllään roikkuvaan pussukkaan. "Riittänee maksuksi, oletan?", vihreään takkiin sonnustautunut muukalainen kähäisi, kääntyi ympäri ja asteli saappaat kopisten mahdollisimman rauhaisaan pöytään ikkunan ääressä. Isäntä tuhahti hiljaa happamasti miekkosen selälle ja painui sitten keittiön puolelle täyttämään tilausta, kun maksukin kerran oli saatu.
Kulkija saapui pöydän ääreen, veti alleen tuolin ja istuutui hiljaa huokaisten sille. Tuo avasi takkinsa, mutta antoi sen kuitenkin olla päällään, sillä miehellä ei näyttänyt olevan mitään muutakaan vaatetta sen alla, mikä varmasti näytti oudolta, kun kuitenkin talvea elettiin. Avonaisen takin alta paljastui todellakin kantositeessä oleva käsi ja muukalainen syventyikin tunnustelemaan raajansa kuntoa siinä ateriaansa odotellessaan. Lopulta isäntä saapui pöydän luo ja laski sille tarjottimen, jolle oli koottu leipää, juustoa, muutamia makkaroita, kannullinen vettä ja kuppi juomista varten. "Olkaa hyvä.", isäntä mutisi vaimeasti ja kiiruhti takaisin tiskinsä ääreen. Muukalainen seurasi katseellaan isännän menoa ja siirsi sitten katseensa ruokaan, jota tuo alkoi sulloa suuhunsa kuin mikäkin nälkäinen elukka, nopeasti ja ilman turhia koreiluja. Ateria hupeni nopeasti ja pian ei tarjottimella ollut enää jäljellä kuin muruja leivästä. Mies pyyhkäisi suupieliään kämmenselkäänsä ja nojasi tuoliinsa. Hänen katseensa kiinnittyi ikkunaan. Ulkona kajasti muutamia valoja pimeyden keskellä. Jonkinlainen joukkio kantamassa soihtuja. Muukalaisen silmät kapenivat viiruiksi ja hän kääntyi katsomaan ovelle, kuin odottaen jonkun tulevan pian sisälle.
|
|
|
Post by countzero on Feb 21, 2006 20:24:43 GMT 3
Paran säpähti hereille. Hän oli yhä majatalossa. Vanhus oli poltellut piipullisensa ja istuskeli mietteissään pöydän toisella laidalla. Paran nousi pöydästä ja lähti väsyneenä kävelemään kohti huonettaan. ((Paran lopettaa tähän. Nyt ei riitä aika aktiiviseen pelailuun Sorry. ))
|
|
|
Post by Noir on Feb 22, 2006 1:29:07 GMT 3
Noh, eikai sille sitten mitään mahda. Ymmärrän kyllä, jos muut kiireet tulevat ensin.
Uuden pelaajan haku jatkuu siis ja samoilla toiveilla kuin aloitusviestissäkin on mainittu.
|
|