|
Post by arkkierror on Feb 27, 2008 20:30:17 GMT 3
Käytäviä, käytäviä ja lisää käytäviä. Metallia ja rautaa ympäriinsä, putkia ja johtoja siellä täällä seinillä ja lattialla. Silloitettuja kanjoneita loputtomin pohjineen ja vaikka katsoit ylös, et koskaan näkisi taivasta tai edes kattoa. Näin Ren sen ajatteli, joka hänet myös sai haluamaan ylös päin menemään, tutkimaan ja löytämään asioita joita yksikään ihminen ei ole pitkään aikaan löytänyt. Maailma, hiljainen ja sotaisa, karu täynä kuolemaa ja tuskaa ja pelkoa. Ilon ja naurun aikoja tuskin oli yhtään, ainakaan ei ennen kuin rauha vallitsisi taas tässä Rautaisessa helvetissä.
Ren käveli ympäriinsä hiljaisessa kylässä jonka seinät olivat punertuneet vanhentuneesta verestä, mädäntyviä ruumiita ympäriinsä, revittyinä ja suorastaan tuhottuina. Lapsia, naisia, miehiä..yhtäkään säästynyttä ei löydy tästä kylästä, vaikka hän ja kumppaninsa ovat kuinka etsineet. Syvä huokaus laskeutuu Renin huulilta ilmaan ja pään pudistuksen seassa silmät sulkeutuvat antamaan rukouksen kuolleille ja toivottamaan hyvää matkaa tuon puoleiseen. Ren nostaa kätensä oikealle korvallensa, lyhyen matkan radiopuhelimelle painaen pientä nappia puhuakseen mikkiin joka kulkeutuu korvalta tämän suun eteen. "Onko löytynyt vieläkään mitään? Vai onko tämäkin taas vain hautausmaa vailla hautoja?"Ren päätti kysyä ja nosti kätensä sitten pois kuullokkeelta jatkaen tutkimistaan ympäriinsä kävellen. Rappusissa tuntuu olevan eniten ruumiita ja rappusten päässä näkyy jokusen kuolleita myöskin. Valot tuntuvat olevan joka paikassa päällä, antaen tuntuman kuin koskaan ei olisi pimeää, vaan valoisaa ja olisivat niin kutsutussa taivaassa rauhassa ja iloisina. Vaikka onkin valoisaa, se ei tarkoita etteikö olisi kauhua ja kaaosta.
Ren pääsi rappusten alapäähän ja kyyristyy sitten laskien konekiväärinsä vasemman käden varaan oikealla kädellään nostaen jonkinlaisen lapun maasta, jossa luki vain rakkauden kauniita sanoja, tarkoitettu jollekkin 'Natasha' nimiselle ihmiselle. Ren huokaisee uudelleen nousten ylös ja tokaisee vielä radiopuhelimeen. "Eiköhän olisi aika leiriytyä...Vai löysikö joku jotain kätevää ja käytännöllistä? Kuten vaikka vesipisteen.."Ren tokaisee ja katselee ympärilleen kuulematta mitään ääntä, vaikka kuinka toivoisi..että edes nyyhkytystä tai kituvan ääntä kuulisi...mutta ei mitään kuulu siltikään.
|
|
|
Post by nirna on Feb 27, 2008 20:52:15 GMT 3
Hän asetteli askeleensa niin, ettei astunut kenenkään päälle. Tai minkään. Kukaan kuolleista ei ollut ansainnut kohtaloaan. Nainen kyyristyi kuolleen lapsen ruumiin ääreen ja asetteli tämän joka suuntaan sojottavat raajat lepoon. Lapsen äiti oli kappaleina ympäri huonetta, ja lapsen vähäiset lelut silputtu lattialle. Kun nainen nousi, hänen vasenta polveaan kolotti. Oikeaa ei koskaan särkenytkään, eloton metalli ei tuntenut mitään.
Nainen, Amaz, kulki rakennuksen keittiöön. Hän availi kaappeja ja yritti löytää ruokaa. Kaikki oli kuitenkin ryöstetty jo kauan sitten. Hän oli jo poistumassa huoneesta, kun jokin kiinnitti naisen huomion kaadetun pöydän vieressä. Lattia näytti olevan koholla. Amaz asteli kohouman luo ja mitteli sitä katseellaan. Hän siirsi pöytää ja huomasi ilokseen salaluukun reunan. Hän nosti sitä kädellään, terveellä, mutta luukku ei hievahtanutkaan. "No niin tietysti, kuinkas muutenkaan," hän mutisi ja vaihtoi kättä, mekaaniseensa. Luukku räsähti auki, sen mekanismi rikkoutui ja jokin sähköinen lukko räiskyi sähköä. Amaz hymyili nähdessään ruokapurkit, joita oli parisen kymmentä. Samassa hänen korvanappiinsa tuli Renin ääni. "Onko löytynyt vieläkään mitään? Vai onko tämäkin taas vain hautausmaa vailla hautoja?" miehen ääni kuului. Nainen hymähti surullisesti ja alkoi lappaa purkkeja mukanaan kantamaansa reppuun. "Eiköhän olisi aika leiriytyä...Vai löysikö joku jotain kätevää ja käytännöllistä? Kuten vaikka vesipisteen.." Renin ääni kuului taas. Amaz painoi oman yhteytensä auki. "Amaz tässä, tuon muutaman ruokapurkin mukanani. Tulen hetken päästä kokoontumispaikalle," hän sanoi ja nousi ylös luukulta. Ainakin heillä olisi hetken aikaa ruokaa.
|
|
|
Post by Ziegrand on Feb 27, 2008 21:28:42 GMT 3
Hän seisoi hiljaa syrjemmällä imaisten itseensä tuota savua huulien maistaen sikarin maun mutta tunteen kadoten kurkun jälkeen. Sen jälkeen kaikki oli taas mekaanista turtumista.
"Hautuumaa?..Ei tämä on jälleen yksi teurastamo.." Tuo puhalsi savut ulos sieraimistaan ja kääntyi katsomaan ylös päin. "Me näemme varmasti enemmän ja enemmän.." Mies sanoi hiljaa ja otti askeleen metallisen motoorikan pitäen surinaa hänen astellen eteenpäin. Hänen liikkuen rakennusten välissä katsoen ympärilleen pitäen raskasta kilpeä kädessään. "Tornikilpi" sksi hän kutsui sitä, Ja selässä kahden pienen suihkumoottorin välissä oli suuri vasara joka oli hieman "möhkäle" kun se oli isketty moneen borgiin ja muuhun esteeseen.
Hän oli täällä suojelemassa tätä seuruetta, ja hän tekisi sitä. Hän oli tehnyt sitä jo monta vuotta. Niin monta vuotta..
"Jäämmekö me tähän vai etsimmekö me toisen paikan, Tämä on paikka johon ne voivat palata.." Mies murahti radioonsa jälleen.
|
|
|
Post by khiiroo on Feb 27, 2008 22:00:04 GMT 3
Jossakin etäämmällä tien varrella, hylättyjen asuinrakennusten ja niitä ympäröivien punertavien kallioseinämien välissä sijaitseva kaksikerroksinen stukkorapattu, näinä päivinä pelkkä raunio, neljän viiden asunnon talo oli täsmälleen yhä ankea ja väritön kuin sitä lähestyvä mieshenkilö. ”Siinä ovi. Pieni pyöreä ovi”, Wm mutisi. Hän käänsi kahvasta, ovi narahti vastalauseeksi mutta avasi vastentahtoisesti sentti sentiltä pimeyden odottavan kidan, ja mies työntyi sulavasti eteiskäytävään, jota peitti lyhyt rähjäinen miehen ruumis. Näkyvissä eivät enää olleet hänen pyöreät poskipäänsä, eivät tumman siirappinen iho ja kastanjanruskeat silmät ja hiukset, joiden hän tiesi kuuluneen tälle yksilölle jolla pituutta oli vain vajaat metri seitsemänkymmentä, ja painoa eläessään vaivaiset seitsemänkymmentäseitsemän. Käytävässä tuoksui pilaantunut liha, jota korostavan ruumiin Wm ohitti vaivattomasti, käydessään kohti perällä seisovia huteria portaita. Oven edessä seisseessä postilaatikossa oli lukenut varmasti huvittavasti käännetty englantilainen sukunimi, jota ylpeästi kantavilla talon asukeilla, ilmeisesti meksikolaisilla, ei olisi yhdelläkään ollut papereita. Ei sillä, että niiden perään oltaisiin kyselty koskaan. Mitä pidempään hän tässä helvetissä oli elänyt, sitä paremmin hän tiesi ettei ketään kiinnostanut enää mikään – oma henki vieraan hengestä puhumattakaan. Asunto numero kaksi oli portaikon alla, ahdas muutaman vähäisen neliön komero, pikemminkin kuin asunto, jonka kumollaan olevan ovenpielessä riippui ruumis. Wm teki ristinmerkin, siunasi ääneti poloisen sielun ja kävi laskemassa hänet alas, kunnes palasi portaikkoon. Mutta samassa hän pysähtyi. Häiriötekijä? Mutta nopeasti hän yhdisti ärsyttävän honotuksen joukkueensa jäseneen. ”Ei mitään uutta… länsirintamalla”, Wm letkautti ja höhötti hiljaa. Hän kipusi sukkelasti portaat ylös ja saapui ovelle, jonka työnsi vaivatta tieltään. Asunto oli hämärä ja tunkkainen, muiden asuntojen tapaan ja siellä tuntui sama heikko kuoleman tuoksu joka vallitsi käytävillä. Seinät olivat tuhkanharmaat samoin kuten paljas puulattia, joka kaipasi silausta lakkaa. Kapean käytävän päässä oli kylpyhuone, jonka kaakelit olivat hamassa menneisyydessä menneet menojaan. Saman käytävän päässä oli myös makuuhuone, niin Wm ainakin arveli, astuessaan sisään olohuoneen tapaiseen, pienempään tilaan jonka seinässä oli tyhjä aukko, jossa ikkunan olisi tullut olla. ”Ei mitään. Ei yhtikäs mitään.” Ainoa uhkaava asia täällä tällä hetkellä näytti olevan natisevat lattialaudat hänen jalkojensa alla. ”Jonkun pitäisi tutkia maasto leiriytymisen varalta. Vapaaehtoisia?”
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Feb 28, 2008 7:49:26 GMT 3
Romua on joka puolella, eikä sille tulisi loppua. Tässä maailmassa tälle romulle ei löytyisi koskaan paikkaa, ne vain lojuisivat ympäriinsä, joskus jokin raahaisi vain lisää romua jonnekkin muualle rakentaakseen tästä rakennuksen. Joka myöhemmin romutetaan. Ruumiiden yli harppoen, yrittäen olla mahdollisimman kaukana kuolleista joka kerralla, tuo haalaripukuinen mies teki pientä tutkimusmatkaansa.
Hiljaa, lähes kuulumattomalla äänellä tuo miekkonen hyräili, loikkasi tai kiersi seuraavan ruumiin. Ei mitään, täällä ei ollut yhtään mitään. Aiemmissa rakennuksissa joissa Louie, tuo haalaripukuinen mies oli käynyt, niissäkään ei ollut yhtään mitään mukaan otettavaa. Mies ei ainakaan ollut huomannut mitään ottamisen arvoista, olisi ehkä järkevintä tutkia paikkoja hieman ennen siirtymistä, mutta ei. Edes mukavaa rautapalaa ei löytynyt, ei mitään hiukkaakaan erikoisempaa rautapalaa, jota mekaanikko olisi saattanut tarvita.
Pian radiopuhelimesta puhutaan, Louie vastaa. "Ei täällä mitään ole.." Puhuttiin sitten radiopuhelimeen joka nyt oltiin suun eteen laiskalloisesti nostettu. Radiopuhelin lyödään takaisin rintataskuun, mies kohentaa ryhtiään ja lähtee jatkamaan matkaansa vielä hiukan eteenpäin, kunnes sitten pysähtyi. "Parempi varmaan palata." Mekaanikko kuiski sitten näille raunioille. Mies pälyili kadun päähän vielä hetken aikaa, kuin yrittääkseen löytää jotain mielenkiintoista, mitään tosiaankaan ei ollut, ei mitään. Valtaisan rinkan kantohihnoihin tartutaan ja niistä nykäistään, rinkka ja mies heilahtavat, sitten kääntyvät sinne mistä tulivatkin, kulkenut mies ei vielä kuitenkaan.
|
|
|
Post by arkkierror on Mar 2, 2008 16:42:10 GMT 3
Ren nyökkäsi sitten itsekseen ja nosti kätensä taas korvalleen painaakseen pientä nappia. "Minä voin tutkaista maaston..tai voimmehan me johonkin taloon mennä. Tai takaisin käytävään josta tulimme."Lopetti napin painalluksen miettien samalla mahdollisuuksia että joku kyborgi tulisi takaisin varmistamaan että kaikki on tapettu, normaalisti ketään ei koskaan tule takaisin. "Noh..eiku liikkeelle sitten.."Tokaisee itsekseen ääneen ja lähtee kävelemään eteen päin metallisella lattialla askeleet kolisten. Ympäristössä tuntuu kaikki olevan samanlaista, kuivunutta verta, ruumiita ja rautaa tai johtoja. Ren katselee ympärilleen etsien sopivanlaista maastoa jossa leiriytyä, tai edes paikkaa minne ei kyborgit ainakaan heti löydä. Ren pääsee erään kujan luokse ja vilkaisee sinne, nähden pienen valopisteen kujan päässä ja joutuu hieman tämän takia kohottamaan kulmiansa, koska nämä talot ovat seinämässä kiinni eikä niitä pääse kiertämään. "mitähän tuolla on...?"Ren tokaisee ajatellen astella sinne mutta miettii sitten että olisi varmaankin parempi ilmoittaa muille ennen kuin menee itse peremmälle omille seikkailuilleen. Ei se haittaa jos menen käymään itsekseni nopeasti tuolla, enkä usko että mitään ehtii sattua. Ren tuhahtaa ajatellessaan ja lähtee sitten kävelemään käytävää pitkin huomio kiinnitettynä perällä olevaan suurenevaan valo pisteeseen.
|
|
|
Post by nirna on Mar 2, 2008 16:58:33 GMT 3
Amaz kantoi purkkireppua toisessa kädessään ja piteli miekkaansa toisessa. Koskaan ei voinut olla liian varma ympäristöstään, jotta olisi voinut olla täysin rauhallinen, minkään suhteen. Nainen kulki johtojen ja ruumiiden läpi kohti tapaamispaikkaa, erään tietyn talon luo. Ketään ei näkynyt, edes Reniä, jonka piti olla paikalla.
"Ren, missä olet? Ren, vastaa. Onko kukaan nähnyt sitä ääliötä? Olen kokoontumispaikalla, vastatkaa," Amaz sanoi mikkiinsä ja jäi odottamaan. Hän katseli ympärilleen, elämisen jäänteitä ja ruumiita. Kukaan noista menetetyistä ei enää koskaan kulkisi, ei enää kapinoisi ketään vastaan. Ehkä niin olikin parempi. Amaz raapi hetken metallikättään, ennenkuin huomasi mitä teki. Niin... Siitä ei ollut vielä kauaa, kun hän oli ollut tapaturmassa, joka oli ollut viedä häneltä puolet ruumiista.
|
|
|
Post by Ziegrand on Mar 2, 2008 17:06:29 GMT 3
"Ei ole kaunis poikaa näkynyt, mitäs meidän tiedustelijamme sanoo?" Medianin ääni kuuluu. Ja hän lähti kävelemään ruumiiden ja romujen keskellä rauhallisesti katsellen ympärilleen. "Hiljaisuus on painostavaa, ei tiedä mikä täällä liikkuu, ja mikä ei liiku.." Hän mutisi radioon.
"Ja jokin alue minne perkele minäkin mahdun ettei tarvitse patsastella taas jossain kulmassa ja näyttää kuolleelta." Isoja ei koskaan huomioitu Ei muuta."
|
|
|
Post by khiiroo on Mar 2, 2008 19:07:05 GMT 3
"Mitäpä tuohon sitten sanoisi."
Tuonempana, ympäripyöreästi viisi minuuttia myöhemmin, Wm ilmestyi takaisin oven suuhun, vilkaisi sivulleen verannalla ja sulki oven perässään. Käsiään hieroen hän astui hiekkakaistaleelle, askelten viedessä häntä tiedostamattomasti kohti kohtaamispaikkaa. Ei. Se oli määräys jota ei sopinut ohittaa dramaattisesti olkiaan kohauttamalla.
Työnjaon hän tahtoi tehdä selväksi, ennen kaikkea. Kyläpahasta ympäröi vankka kivimuuri, laiskasti sitä silmäiltyään hän tuli lopputulokseen ettei sitä oltu edes vaivauduttu 'järsimään'. Tie vei mäennyppylälle, jonka ylle lankeavat varjot porrastuivat autioista vahtitorneista. "Olleet, paskat, läpikulkumatkalla." Mikki perkele jäi päälle. Hän sulki sen taas hetkeksi, käyden eteenpäin varjosta varjoon. "Linjamaan matkaa rapiat seitsemäntoista kilsaa. Tiedustelijoita? Kommandoja? Paskanmarjat. Tohelot eivät ilmeisesti kykene pitämään näitä peltiheikkejä omalla maallaan." "Arvioitu etenemissuunta pohjoiseen." Wm polvistui ja upotti kätensä hiekkaan. "Täytyy muistaa, että täällä ruumiit mätänevät nopeasti." "Pieni joukko." Minne teillä oli kiire?
Kierreltyään tovin, hän astui asutuskeskuksen reunamilla seisovan pienen, kolmikerroksisen seitsemän yhdeksän asunnon talon etuovesta sisään. Eteiskäytävä oli yhtä nuhjuinen, kuin aiemmatkin kohteet, mutta nyt sitä peitti koinsyömä, ruskea ja takkuinen matto, joka koristi räikeästi ankean harmaita seiniä, jotka näyttivät olevan luhistumispisteessä. Katto käytävän yllä oli kuin pala hempeää, keskiviikkoista sadetaivasta jollaisesta hän muisti lukeneensa. Vaikutelman toki pilasi joukkoon sekoittunut kalkkipöly, joka varisi hänen niskaansa. Miestenhuone seisoi käytävän päässä, sivummalla aukenevasta aukosta pääsi sisään avaraan huoneeseen, jossa makasi kaadettuna joukko pöytiä (joka vahvisti sen, että kyseessä oli pienempi joukko). "Kahvila." Mutta missä ruumiit? "Ei ketään. Hyökkäyksestä ei ole kauaakaan aikaa. Kenties päivä, kenties vain tunteja. Kyselkää lähimmiltä pisteiltä onko mutterimiehiä näkynyt." Hän astui takaisin käytävään ja suuntasi askeleensa ulos rakennuksesta. Hän vilkaisi vielä kerran ylempänä kohoavia kerroksia. Asuntoja? Ottakoot muut selvää.
"Ren? Ilmottaudu."
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Mar 3, 2008 22:33:13 GMT 3
"Ei ole näkynyt." Louie ähkäisi radiopuhelimeen. Nyt oli tuo rasvakoura lähtenyt harppomaan takaisin, nokka on suunnattu kohti paikkaa johon pitäisi kokoontua tämän sakin. Ruumiita, verta, romua, turhaa rautaa ja hiljaisuuden kuiskailua. Aina hetken aikaa edettyään, pysähtyi Louie tarkkailemaan ympärilleen, kuin etsien kuolleilta jotain ottamisen arvoista, mitään ei kuitenkaan löytynyt. Olipa edessä vielä ohuehko välikkö, tuosta mies aikoisi oikaista matkaansa. Mies rypistää kulmiaan, kunnes siitten pian astuu tuohon välikköön, oli ahdasta, hyvinkin ahdasta kiitos rinkan joka oli selässä. Hitaasti ja varovaisesti mies lähti hinautumaan eteenpäin. Pian mies olikin päässyt toiselle puolelle, näki jo tuon naisen, hän kuului lössiin. Ihmetellen Louie katselee ympärilleen, ei kai hänen näin lähelle kokoontumispaikkaa olisi pitänyt saapua? Olkiaan kohauttaen, mies lähtee harppovin askelin kävelemään kohden tuota naista. "Hoi! Löysit tavaraa.. Minä en nähnyt edes yhtä ruuvia joka olisi voinut olla hyödyllinen." Mies käveli, sitten pysähtyi muutamien metrien päähän naisesta. Ei sitä mitään löydä jos ei etsi, Louie on laiska.
"Onneksi en ollut täällä iskun aikaan.." Mies jupisi hiljaa sitten, katse kiersi noissa pahasti tuhotuissa ihmisruumiissa.
|
|
|
Post by arkkierror on Mar 4, 2008 13:41:41 GMT 3
Ren oli melkein päässyt jo perille valoon. Matkalla hän oli hieman katsellut ympärilleen, huomannut seinillä olevia reikiä tuossa pimeässä, että lattiassa jonkinlaisia reikiä myös, kuin jotkin olisivat menneet tätä kautta ja lujaa...Ren melkeimpä tietää mitkä siitä ovat menneet. Hän kuulee toisten puheet, että kuulee sitten vielä kuinka hänen käsketään ilmoittautua, Ren huokaisee ja vie sitten käden korvalle. "Ei hätiä ei hätiä..Löysin vain yhden paikan jonka haluan tarkistaa varmuuden vuoksi, menkää muut edeltä kokoontumispaikalle, ilmenen siihen noin parin minuutin sisällä."Ren tokaisi ja otti sitten kätensä pois korvalta ja kulki hitaasti mutta varmasti kohti valoista aukkoa, nähden siitä suoraan eteen päin olevaan seinämään joka on ainakin 500m päässä aukosta jolle Ren oli saapunut. "No jo on..."Ren tokaisee päästessään perille ja katselee 'oven' suulta ympärilleen, nähden loputtoman matkan ylös ja alas, kuten myös sivuille. Ainut asia mikä todellakin on näkyvissä, on sillat, rautaiset ja kiviset sillat joista jotkin ovat tuhottu. Kuten myös hissejä suurempien siltojen vierustoilla että kohoumien, hissitasanteiden kohdilla. "Hmmh..tuolla näyttäisi olevan toimiva hissi.."Ren tokaisee itsekseen katsoen ylös päin, kiitos oikean silmänsä tarkan näön pystyy tarkentamaan jonkin matkaa katsettaan. Silmä kumminkin laajenee, tämän kuullessa askelia, kaksinkappalein ja menee automaattisesti kyykkyyn ja ihan seinään kiinni kurkistaen sitten vielä lähimmälle sillalle, joka johtaa suoraan kylän ylä-tasanteelle, mutta omituisinta ettei tuota siltaa ainakaan huomannut vaikka oli hänen tutkimis-alueellaan..piilotettu tai oven takana. Ren lähti takaisin päin ensin hiljaisin askelin mutta sitten juosten minkä mekaanisten jalkojensa kanssa pystyi, vauhti oli kohtalaisen nopea mihin ihmisjaloilla ei tuskin koskaan pääsisi. Käsi nousee korvalle tuossa kiireessä. "Meille tuli ongelmia! Kaikki kokoontumispaikalle viimeistään viiden minuutin sisällä muuten jos luulette että ette ehdi niin jääkää sinne missä olettekin ja piiloutukaa! Älkää puhuko radiopuhelimiin tämän jälkeen ennen kuin vaara on ohitse! Sillä tiedätte varsin hyvin että kyborgit omistavat nämä saatanan jäljittäjä ohjelmat päissään jos saavat edes pientäkin radio singaalia!"Ren tokaisi ja otti kätensä pois korvaltaan, jatkaen juoksemista jättäen maahan vain askeltensa aiheuttamat pienet uppoamat. Noin minuutti, jos sitäkään niin minun pitäisi olla saapunut kokoontumispaikalle.. Ren irvisti miettiessään. Hän oli nähnyt kaksi hahmoa, toisen rääsyihin verhostautuneen ja kyttyrä selkäisen, toisen joka oli seissyt suorassa, valkoiset kasvot ja kaikki näkyvä iho oli valkoista, asuste oli pikimustaa nahkaa, liivit näkyi ainoastaan totta puhuen tämän toisen vaatetuksesta. Kyborgiksi huomasi ihosta, että päästä. Valkoiset kasvot peittivät puolet päästä, etu osan silmien kohtiilta puolen päälakea, leuasta nenään ei saanut selvää, mutta mustaa kumminkin ja 'hiukset' oli paksuja mustia johtoja mitä äkkiseltään sai nähtyä. Paska..minun tuuriani perkele! Ren manaili itsekseen ja irvisti uudelleen.
|
|
|
Post by nirna on Mar 4, 2008 18:07:29 GMT 3
Amaz oli juuri istahtanut mukavasti maahan ja alkanut asetella ruokapurkkeja paremmin reppuunsa, kun Renin käsky piiloutua tuli. Nainen kaappasi tavaransa mukaan ja juoksi lähimpään rakennukseen. Jo mennessään hän otti esille aseitaan, astui vahingossa mädäntyvän ruumiin jalan päälle ja kuuli mehevän mussahduksen astuessaan sen päälle. Hän ei ehtinyt jäädä surkuttelemaan ruumiinhäpäisyään, vaan pinkaisi ensimmäiseen asumukseen, joka oli yhden perheen paksuseinäinen hökötys. Hän jätti reppunsa heti oven viereen ja veti miekkansa vyöltään, ja tikarin saappaastaan. Hän jäi väijymään hyvälle paikalle, josta näki kauas ja joka suuntaan, ja pala hänen kurkussaan enteili adrenaliinin nousemista, taisteluraivon kehittymistä pinnan alla...
|
|
|
Post by Ziegrand on Mar 5, 2008 22:54:02 GMT 3
Median murahti. "No jo oli perkele aikakin." Hän sanoi pian hänen massiivinen vartalonsa lähti liikkeelle kohti kokoontumis paikkaa. Sinne jos ryhmä pääsisi, hän pääsisi tekemään mitä hän osasi parhaiten.. Suojella
Mies nakkasi sikarinsa pois ja otti vasaran selästään sen naksahtaen kiinni hänen käteensä kilven kiristyen myös.
|
|
|
Post by khiiroo on Mar 6, 2008 17:39:41 GMT 3
Wm laski repun selästään maahan, avasi sen tottunein, mekaanisin liikkein, ja kaivoi esille laitteen, joka etäisesti muistutti historiankirjoissa megafonina tunnettua laitetta. "Hajoittaako, vai hyökätä?" Hän kaivoi myös esille mukana kantamansa GPS-navigointijärjestelmän, paikantaen Renin (tämä ei vaatinut hakkeroitumista kyborgien hallitsemaan reaaliaikaiseen ohjelmaan), sillä signaali oli lähetetty heistä jokaiselle, ja paikansi Renin.
Kyläpahanen oli polveileva, hiljainen paikka, jonka ympärillä kohoilevat jyrkät seinämät katkoivat monoliittiset tummanpunaiset kalliot, joiden juurella seisoivat satunnaisesti hylätyt, kolmen neljän, asunnon talot ja siellä täällä maasta nousseet pienet kivimonoliitit, maaperän pakottamissa kulmissa.
Sieltä pääsi pois suuntaamalla onkaloon, josta he olivat tulleet - ja jonne peltiheikit eivät olleet tulleet, sillä sen he olisivat huomanneet varmasti. Vai olisivatko todella? - ja huonopintaista tietä pitkin, joka mustan käärmeen tavoin kiemurteli seinävierustaa pitkin seuraavalle sillalle etelässä. Sen tuntumassa olivat myös, näin Wm muistelisi, autiot vartiotornit ja toinen, aivan yhtä lailla hylätty kylä. Ja koska he olivat seitsemäntoista kilometrin päässä etulinjasta, ei se ollut suurikaan ihme.
Edessä päin, kylään päin johtavan Mudstreetin varrella oli pelkästään avointa, tulitusten raivaamaa maaperää ja sillat, että hissit, joiden päässä odottavaa aluetta hän ei tuntenut. Oletettavisti olennot olivat jatkaneet matkaansa kylästä poispäin johtavaa Mudstreetiä (joka ei ole lainkaan sama tie, kuin kylään johtava Mudstreet!) etelään estämään ihmisten mahdolliset etulinjaan päin kuljetettavat 'karavaanit'. Tai vain saartamaan ihmisten linja takaa.
Olisiko mahdollista, että kyborgien ylivoima olisi jo niin suuri? Jäljistä päätellen kyseessä kuitenkin oli vain satunnainen tiedustelujoukko, jonka harhautusryhmä oli jäänyt jälkeen. Tarkoituksella, vaiko vahingossa? Entäpä, mikä olisi näiden etenemissuunta, ja määrä? Näihin kysymyksiin hän tahtoi vastauksen.
Ja jos olennot olivat jo huomanneet Renin, hän tahtoi saada myös sen selville. Tällöin hän voisi lähettää käyttää ensimmäiseksi esiin kaivamaansa esinettä, häiritäkseen kyborgien ohjelmaa häirintäsignaaleilla, jotteivat ne saisi viestiä mahdollisille apujoukoille.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Mar 7, 2008 13:46:38 GMT 3
Tuo viesti, piiloutua. Mekaanikko ehti vain hetken pohtia tuota ennenkuin oli jo puolipaniikissa. Ympärille katsottiin, minne rynnätä, sitten keksittiin piilo. Lähdettiin hyppimään sinne mistä oltiin tultu, kohden sitä kapeaa käytävää mistä Louie oli tiensä ängennyt. Nämä pirun tuholaiset olivat vaarallisia, eiväthän ne suinkaan olleet ihmisiä, vaan koneita joilla saattoi olla ties mitä mikä esti niiden kuoleman hyvinkin kovissa olosuhteissa, tulituksen alla tai vastaavaa. Ruumiit väistetään yhtä hyvin kuin ennenkin, niihin ei koskettaisi, se karmistuttaa mekaanikkoa, joutua kosketuksiin kuolleen kanssa. Pian sitten ollaankin tuon ohuen välikön kohdalla, välikkö on kahden talon luoma, toiseen, lähempänä kokoontumispaikkaa olevaan taloon mies nousee.
Kestää vain hetki kun Louie ryntää painavan rinkkansa kanssa ylös, aina katolle joka on vaakatasossa, omasi reunat jotta ylhäältä ei pudottaisi niinkään helposti. Rinkka jysäytetään maahan ja Louie heittäytyy makaamaan, kaivaen esiin aseensa. Tulo-aukossa ei ole minkäänlaista luukkua, sitä siis pidetään silmällä, muuta ympäristöä kuunnellaan, odotetaan hiki otsalla. Eipä Louie nyt viitsi puhua radiopuhelimeen, ei hänellä olisi mitään sanottavaa, puhuminen vain voisi vaarantaa oman henkikullan.
|
|