Post by GM on Mar 14, 2006 21:00:37 GMT 3
Se oli tyhjä kaiku, Tyhjässä avaruudessa. Vain tähdet ympärillään. Se kaiku, ei ollut ääntä vaan yksi monista valon spektreistä, yksi aallonpituus monien joukossa. ei mikään suuri, mutta leveämpi kuin yksikään planeetta, ei pitkäkään, mutta pidempi kuin minne ihmiskunta oli koskaan ehtinyt.
Osa valosta törmäsi siihen pieneen paikkaan, juuri siihen, mihin ihmiskunta oli parhaimmillaan päässyt. Se oli pienempi kuin mikään planeetta, pienempi kuin monet asteroidit...
Ja ihmiskunnan suurin toivo tulevalle.
"The Odyssei" kulki lävitse hypypisteen, aivan uuden planeetan kiertoradalle, tuhannenkahdensadan valovuoden päähän maasta...
Mutta matka jatkuu, ohi tuon mitättömän tapahtuman, vain törmätäkseen toiseen, vain muutaman kymmenen valovuoden päähän, sisään aluksen ikkunasta, suoraan ulos katselevan naisen silmiin... Jota tämä tuskin edes huomaa silmäkulmastaan, katsellessaan kun toisenlaiset säteet kulkevat läpi avaruuden...
"Päätykit kaksi piirua vasempaan!" Kuului kovaääninen komento keskellä komentosillan hulinaa, kun naisen sormet puristivat tuolinsa käsinojaa valkoisina.
"Ay ma'am!" kuului vastaus.
Silmä kovana Mustahiuksinen komentaja seurasi mittaritietoja, kun piirun tuhannesosat kulkivat.
"TULTA!" Ja ilman vastausta, ruudulla näkyi kuinka voimakkaat keltaiset säteet iskivät avaruuden halki. Kahdesta säteestä toinen osui ja hejastui puoliksi pois panssaroidulta pinnalta, kirousten nousetssa ilmaan komentosillalla.
"Mistä kirotusta aineesta nuo panssarit on sulatettu!?! Lukitkaa ohjukset!" Kipinät lentelivät taustalla.
"Ma'am, Olemme käyttäneet jo kaikki ohjukset!"
Kuului tykkimiehen vastaus.
Yksi konsoleista hajosi naisen purkaessaan kiukkuaan nyrkkinsä suosiollisella avustuksella.
"No Tähdätkää siihen sitten Samperi! Yrittäkää osua suoraan!"
Nyrkkiään edelleen kasaan puristaen, nainen sulki silmänsä, huokaisten.
Laivueen kolme alusta olivat törmänneet vihamielisyyksiin... Kaksi tuntematonta alusta alkoi syytämään tulta ja tulikiveä kohti, ilman varoitusta tai yhteydenottoa. Yllätyksessä´toinen apufregateista oli tehty taistelukelvottomaksi... tiedä enää oliko kukaan edes hengissä. Risteilijäkään ei olliut sen paremmassa kunnossa kuin heidän oma fregattinsa.
"Samperi... jos meillä olisi ollut tuollaiset panssarit kymmenen vuotta sitten, Thalarit olisi nujerrettu kuukaudessa!" Komentaja katsoi kuinka kolme hävittäjää kulki komentonäkymän ohitse auramuodostelmassa...
"Spitfire joukkueelle, torpeedot valmiina syöksyyn" Kuului hävittäjän ohjaamossa, kun kumihanska nousi asettamaan torpedot lähtökuntoon.
"Azimow kuittaa."
"Thug kuittaa" vastattiin kahteen ilmoitukseen.
"Syöksyyn!" ja jälkipolttimet kolmessa aluksessa saivat nuo tunkemaan lähemmäksi vihollisfregattien synkkää sulkutulta.
OFF-GAME:
Annetaan lupa ignorata kirjoitusvirheet ja jatkaa tarinaa mistä ja kenen tahansa näkökulmasta.
Kaikki mitä on jo kirjoitettu jostain, pysyy voimassa, mutta uusia yksityiskohtia kuten - kauanko Thalareja vastaan käyty sota kesti ja mitä siinä tapahtui, kapteenin nimi - ovat vapaasti käytettävissä.
Tämä siis on vain aloitusasetelma.
Osa valosta törmäsi siihen pieneen paikkaan, juuri siihen, mihin ihmiskunta oli parhaimmillaan päässyt. Se oli pienempi kuin mikään planeetta, pienempi kuin monet asteroidit...
Ja ihmiskunnan suurin toivo tulevalle.
"The Odyssei" kulki lävitse hypypisteen, aivan uuden planeetan kiertoradalle, tuhannenkahdensadan valovuoden päähän maasta...
Mutta matka jatkuu, ohi tuon mitättömän tapahtuman, vain törmätäkseen toiseen, vain muutaman kymmenen valovuoden päähän, sisään aluksen ikkunasta, suoraan ulos katselevan naisen silmiin... Jota tämä tuskin edes huomaa silmäkulmastaan, katsellessaan kun toisenlaiset säteet kulkevat läpi avaruuden...
"Päätykit kaksi piirua vasempaan!" Kuului kovaääninen komento keskellä komentosillan hulinaa, kun naisen sormet puristivat tuolinsa käsinojaa valkoisina.
"Ay ma'am!" kuului vastaus.
Silmä kovana Mustahiuksinen komentaja seurasi mittaritietoja, kun piirun tuhannesosat kulkivat.
"TULTA!" Ja ilman vastausta, ruudulla näkyi kuinka voimakkaat keltaiset säteet iskivät avaruuden halki. Kahdesta säteestä toinen osui ja hejastui puoliksi pois panssaroidulta pinnalta, kirousten nousetssa ilmaan komentosillalla.
"Mistä kirotusta aineesta nuo panssarit on sulatettu!?! Lukitkaa ohjukset!" Kipinät lentelivät taustalla.
"Ma'am, Olemme käyttäneet jo kaikki ohjukset!"
Kuului tykkimiehen vastaus.
Yksi konsoleista hajosi naisen purkaessaan kiukkuaan nyrkkinsä suosiollisella avustuksella.
"No Tähdätkää siihen sitten Samperi! Yrittäkää osua suoraan!"
Nyrkkiään edelleen kasaan puristaen, nainen sulki silmänsä, huokaisten.
Laivueen kolme alusta olivat törmänneet vihamielisyyksiin... Kaksi tuntematonta alusta alkoi syytämään tulta ja tulikiveä kohti, ilman varoitusta tai yhteydenottoa. Yllätyksessä´toinen apufregateista oli tehty taistelukelvottomaksi... tiedä enää oliko kukaan edes hengissä. Risteilijäkään ei olliut sen paremmassa kunnossa kuin heidän oma fregattinsa.
"Samperi... jos meillä olisi ollut tuollaiset panssarit kymmenen vuotta sitten, Thalarit olisi nujerrettu kuukaudessa!" Komentaja katsoi kuinka kolme hävittäjää kulki komentonäkymän ohitse auramuodostelmassa...
"Spitfire joukkueelle, torpeedot valmiina syöksyyn" Kuului hävittäjän ohjaamossa, kun kumihanska nousi asettamaan torpedot lähtökuntoon.
"Azimow kuittaa."
"Thug kuittaa" vastattiin kahteen ilmoitukseen.
"Syöksyyn!" ja jälkipolttimet kolmessa aluksessa saivat nuo tunkemaan lähemmäksi vihollisfregattien synkkää sulkutulta.
OFF-GAME:
Annetaan lupa ignorata kirjoitusvirheet ja jatkaa tarinaa mistä ja kenen tahansa näkökulmasta.
Kaikki mitä on jo kirjoitettu jostain, pysyy voimassa, mutta uusia yksityiskohtia kuten - kauanko Thalareja vastaan käyty sota kesti ja mitä siinä tapahtui, kapteenin nimi - ovat vapaasti käytettävissä.
Tämä siis on vain aloitusasetelma.