trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 1, 2007 19:20:21 GMT 3
Drulag oli koko sen päivän vaarallinen kaikille lähellä olijoilleen. Harjoitussalin juuttiukot oli hakattu palasiksi ja yksi ruokapöytä lensi seinää päin Drulagin saadessa eteensä olutta vääränlaisessa kolpakossa: "PUINEN, MINÄ SANOIN!" se karjui ja viskasi ruskean savituopin päin seinää. Se särkyi ja pirstaleet singahtelivat kuin nuolet ympäri ruokasalia. Örkit pitivät katseensa visusti ruokalautasessaan, söivät niin nopeasti kuin pystyivät ja poistuivat. Illalla olisi vielä nyhdet harjoitukset, sitten olisi vapaata. Talvella vapaata oli melkoisesti. Aamuisin ja iltaisin oli yleiskuntoa ja taistelutaitoa ylläpitävät harjoitukset, mutta muuten valmiit taanit saivat tehdä mitä lystäsivät. Elleivät sitten olleet vartiossa.
Alokkaat, joihin Granak laskettiin, joutuivat talvisin tekemään yhtä lailla hommia kuin kesäisinkin. Heillä oli useita aseharjoituksia päivässä, runsaasti liikuntaa ja samoilua kylän ulkopuolella ja kurinpitoharjoituksia ryhmähengen ylläpitämiseksi. Aseharjoituksia oli kuusi tuntia päivässä, niistä kaksi oli varattu omalle pääaseelle, muut erilaisiin aseisiin perehdyttämiselle. Oli tärkeää osata sotia kunnolla.
Kunnolla sotiminen tarkoitti örkkien keskuudessa sitä, että jokaisesta esineestä piti tulla tappava kun tarve vaati.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 1, 2007 19:25:31 GMT 3
Granak oli syönyt rauhallisesti ja siirtänyt lautastaan kun pöytä oli lähtenyt, ja syönyt loppuun, ja oli poistunut harjoituksiin, ollen ajoissa, ja tehnyt mitä hänen käskettiin, pärjäten hyvin vartalonsa kanssa, hän oli elänyt sen kanssa vuosia.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 1, 2007 19:28:58 GMT 3
Monet liikkeistä olivat sellaisia, ettei Granakin kehon olisi kumarana mahdollista tehdä niitä puhtaasti, mutta harjoittajana toimiva vanha, puujalkainen örkki suhtautui Granakin epämuodostumiseen harvinaisen hyvin. Ei sitä kai voinut sanoa ystävälliseksi tavaksi, mutta eipähän Granak ainakaan saanut turpaansa.
Örkki oli vuosia sitten ryöstöretjellä vammautunut Gralg, joka oli saman ikäinen kuin Drulag. Huhu kertoi, että he olisivat olleet hyviäkin tovereita.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 1, 2007 22:41:24 GMT 3
Granak sovelsi taktiikoita uskomattoman nopeasti välillä ja hänen terveissä raajoissaan oli paljon voimaa, ja hänen epämuodostuneet raajansa tekivät myös paljon töitä, ja hän pysyi niin seisaalla kun pystyi, kun ollen että hän olisi muita alempi arvoinen, Ollen aina harjoituksissa hiljaa, ja tyyni, tehden kuten käskettiin.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 2, 2007 19:16:58 GMT 3
Gralg oli ankara alokkailleen, ja piti huolen että liikkeet tehtiin tismalleen oikein, niin että ne olisivat taistelussa aiheuttaneet juuri niin suurta tuhoa kuin niiden pitikin. Örkki käytti pääaseinaan kahta leveää mutta lyhyttä ja käyrää miekkaa, vaan osasi taistella lähes kaiken kanssa uskomattoman taidokkaasti. Jopa keihäs, jota örkkipiireissä pidettiin lähinnä metsämiesten välineenä, muuttui hänen kädessään tappavan tarkaksi ja tehokkaaksi aseeksi.
Granakin kohdalla Gralg teki poikkeuksen muutamien liikkeiden kanssa. Se antoi Granakin lyödä alempaa ylhäältä suuntautuvat iskunsa, koska tuolla oli kyttyrä selkä ja käyrä ranka. Se jopa antoi Granakille vinkkejä tehokkaampiin sivuiskuihin.
"Käytä hyväksesi kehoasi. Koska olet kumara, saat paljon iskuvoimaa sivuliikkeisiin." örkki murahti ja tarttui Granakia kädestä, asettaen aseen oikeaan kulmaan: "Koska olet tottunut kulkemaan käyränä ja toiseen suuntaan kallistuneena, voit jatkaa iskua helposti pyörähdykseen asti menettämättä tasapainoasi."
Gralg oli maineensa veroinen taistelija. Huhujen mukaan vain Drulag koko pohjoisella pallonpuoliskolla oli taidoiltaan hänen yläpuolellaan.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 2, 2007 23:54:59 GMT 3
Granak murahti, "Tiedän miten kehoni toimii, kiitoksia neuvoista." Granak oli tehokas raskaan sapelinsa kanssa jota hän käytti ketterästi, hänen sormensa olivat hyvässä kunnossa, ja niissä oli todellakin hitusen haltian näppäryyttä, Eikä Granak hävennyt sitä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 3, 2007 0:12:11 GMT 3
"Niitä sinä tarvitsetkin." vanha örkki hymähti ja mulkoili Granakia harmailla silmillään: "Käytät hyvin asettasi, mutta tekniikkasi on hiukan liian suoraviivainen ja kankea. Vaan ensi kesään mennessä se on sulava ja pehmoinen." "Gralg." Örkki, jonka nimi lausuttuna vaikutti kovasti kuolinkorahdukselta, käänsi päänsä. Drulag oli saapunut ovelle ja viittasi kouluttajaa mukaansa. Gralg linkutti vaitonaisena kookkaamman ärkin perään ja katosi ovesta: "Jatkakaa." se murahti vielä ennen kuin pamautti oven kiinni.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 3, 2007 0:14:30 GMT 3
Granak nyökkäsi ja jatkoi, omissa oloissaan, hän ei aikonut puhua muille taaneille, he saisivat puhua hänelle,koska hän odotti että ei häntä kuunneltaisi kumminkaan, hän iski harjoitus nukkea kylkeen sulavanoloisesti ja pyörähti kuin valmiina takana olevan vihollisen kimppuun kyyryssä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 3, 2007 0:29:45 GMT 3
Muut taanit tuskin vaihtoivat sanasia toistensakaan kanssa, vielä vähemmän Granakin kanssa. Heille tuo oli edelleen vain se epömuodostunut häviäjä kylän nurkilta. "Mitäköhän asiaa sotapäälliköllä oli Gralgille?" yksi nuorimmista taaninaluista totesi ja viskasi keihäänsä kiinni seinässä olevaan maalitauluun. Hänen takanaan toinen örkki pudisti päätään: "Tuskinpa mitään positiivista, näitkö sotapäällikön ilmeen?" "Ei se vielä mitään todista. Se on ollut tuollainen jo pari päivää." "Eikö se aina ole?" kolmas örkki kysyi ja hetken nuorukaiset nauroivat makeasti.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 3, 2007 0:32:51 GMT 3
Granak tuhahti pienesti. "Sattuu vain olemaan niin että minä tuotan ongelmia hänelle." Granak sanoi sen todella hiljaa ja iski sapelilla nukkeaan ja sen jälkeen hän alkoi harjoittelemaan keihään kanssa.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 3, 2007 0:46:21 GMT 3
Muutkin alokkaat jatkoivat, mutta nyt kun Gralg ei ollut valvomassa, he vaihtoivat välillä muutaman hiljaisen sanasen keskenään.
Jutunaiheetkin olivat sitä tavallista nuorien luokkaa; puhuttiin nätistä naapurintytöstä, jolla oli maailman terävimmät torahampaat ja kovin kädenpuristus, ja siitä kuka oli paras painimaan tai ampumaan jousella.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 3, 2007 0:47:43 GMT 3
Granak taas harjoitteli hiljaa, tehden liikkeitä uudestaan ja uudestaan, vaihtaen asetta aina välillä, Jouseen tosin hän ei koskenut, koska hän ampui sillä kuin haltiat, sen hän oli oppinut äidiltään, ja se saisi häneen varmasti mulkoilua, Joten hän tyytyi sapeliinsa ja keihääseen.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 3, 2007 11:39:25 GMT 3
Muutkin alokkaat harjoittelivat ahkerasti eri aseiden käyttöä. Suurin osa piti pääaseenaan kirvestä, rautaanuijaa tai aamutähteä, tai jotakin muuta jolla sai paljon vahinkoa aikaan ja jonka käytteleminen vaati voimaa. Suurin osa örkkien aseista oli suurempia kuin ihmisten vastaavat, sillä örkit olivat rotevampia ja pidempiä. Tavallisia jousia ei käyttänyt yksikään örkki, mutta varsijousta taas useakin. Siltä varalta, ettei valitettavasti pääsisi taistelussa käsirysyyn asti.
|
|
|
Post by Ziegrand on Nov 3, 2007 13:33:40 GMT 3
Granak käytti sapeliaan, ja hän kokeili myös aamutähteä ja muuta, mutta hän päätyi tikareihin ja lyhytjouseen myös, koska se oli tehokkaampi metsässä kuin varsijousi. Granak jatkoi harjoituksia, irvistäen välillä kipeitä haavojaan mutta jatkoipa silti.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Nov 4, 2007 20:54:53 GMT 3
Gralg palasi pian, ja otti taas harjoittelualueen haltuunsa. Se määräsi alokkaat punnertamaan vuorotellen kummallakin kädellä, sitten kummallakin, ja lopulta harjoittelemaan ukemia syöksystä. Kaiken piti olla täysin hallittua, pienestäkin horjahduksesta piti uusia liike, kunnes sen teki oikein.
Päivän harjoitukset kestivät ihan iltaan asti, jolloin alokkaat viimein armahdettiin ja päästettiin lepäämään.
|
|