|
Post by R.C. on Jun 5, 2006 0:03:32 GMT 3
(( Ohessa logi edellisen kerran chatissä aloittamastamme: ))
Raymond: *Puolen päivämatkan päässä, kolean auringon alkaessa juuri kivuta taivaankannelle oli päämäärä tavoitettu. Gisa oli pieni kyläpahanen Pohjoisen Myrkmeren perukoilla, viimeinen turvasatama ennen takanaan kohoavien valkoisten vuorten hyytäviä rinteitä. Nuori velho pysähtyi ja kohotti kullanhehkuista katsettaan. Hän oli yllättynyt, että tämä yhteisö oli kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä itsepintaisesti paikallaan, piskuisena mutta ei aivan niin omavaraisena, etteikö sen kievareihin olisi kantautunut vielä kaikuja ulkomaailman tapahtumista. Sen merkittävämpi kaupungistuminen olisi Gisan kaltaisessa eristyneessä paikassa ollutkin mahdotonta. Vaan ellei kokoonpano itsessään ollutkaan kehittynyt, oli jokin sittenkin muuttunut. Mihin oli kadonnut lasten nauru ja vanhojen eukkojen kovaääninen kälätys? Minne ihmiset olivat päivän parhaimpaan markkina-aikaan kaikonneet? Missä olivat kaikki hymyt ja huudot, vaatimaton mutta iloinen elämä? Kadut kaikuivat tyhjyyttä, kyläläiset liikkuivat kuin elävistä nousseet kuolleet ja talojen ikkunatkin oli visusti verhottu, aivan kuin kylällä ja sen väellä olisi ollut jotakin synkkää salattavaa. Muutama kauppias pystytteli sentään kojujaan raitinvarrella, mutta he kääntyivät oitis pälyilemään epäluuloisesti muukalaista tämän kulkiessa ohitse ja jatkaessa matkaansa kohti toria, kylän keskusta. Päiväntähti oli saavuttamassa lakipistettään ja paistoi kirkkaalla terällä Gisalle, jonka taloihin ja ihmisiin harmaat pilvet tuntuivat kuitenkin takertuneen.*
<Lyanna> *Muutkin kuin matkalla oleva velho olivat ottaneet kohteekseen pienen kylän, joskin epäilemättä erilaisista syistä kuin velho. Hiljainen seurue jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut kutsua normaaliksi. Nämä tosin eivät välittäneet siitä käsitettiinkö heidät normaaleina vai minä. Heidän työnkuvaansa kuului monia asioita joista tavallinen kansa ei onnekseen tiennyt. Ehkäpä osittain nuoren velhon onneksi suurin osa tästä ryhmästä oli tällä hetkellä tutkimassa lähimaastoa, etsien mahdollisia vähemmän mukavia epänormaaliuksia. Ja vielä velhon suuremmaksi onneksi tämä näki heidät ennen kuin he edes noteerasivat tätä. Pikkuisen kylän aukiolla ei ollut näitä univormuihin sonnustautuvia miehiä ja naisia kuin neljä, ja näistäkin jokainen keskittyi itse omiin tekemisiinsä. Velhoa saattoi kiinnostaa näistä eräs pitkät hiukset omistava nuori nainen joka tutkiskeli erään kauppiaan kojun valikoimaa. Nainen ystävällisesti hymyillen osti tuolta torikauppiaalta yhden tämän kojun hedelmistä, ja maksaessaan tälle yritti jotenkin piristää hieman synkkää mielialaa kauppiaan osalta, siinä suuremmin onnistumatta. Tuo nainen eikä yksikään muukaan demoninmetsästäjistä ei joko ollut huomannut tai tunnistanut velhoa, joukkoa kun oli huomattavan vaikea hämätä magialla tai mielen sekoittamisilla.*
Raymond: *Nuorukaisen lähestyessä toria kaikessa rauhassa kuten kuka tahansa tavallinen kansalainen kulki hajanainen joukko kyläläisiä häntä vastaan, kaikilla heillä kasvoillaan sama, pelokas ja tuskastunut ilme, joka tuntui näinä päivinä välittävän vakiintuneita tunnelmia väen keskuudessa. Kukaan ei tuntunut nyt olevan matkalla samaan suuntaan velhon kanssa, vaikka kaiken järjen mukaan kylän keskuksen olisi pitänyt tähän aikaan päivästä vetää puoleensa solkenaan kauppiaita ja ostajia. Arkkimaagi rypisti kulmiaan ja hidasti askeleitaan erottaessaan edessään aukealla vähintään omituisen näyn muiden joukossa: tähän epäilystä herättävään kokoonpanoon ei toistaiseksi lukeutunut kuitenkaan yksikään demoninmetsästäjistä vaan kylän koreimpiin sonnustautunut päämies, nuori vaaleaverikkö ja kaksi kuin hautajaisiin pukeutunutta vierasta. Pahoin aavistuksin käänsi nuorukainen kulkunsa talonvierustojen varjoihin ja päätti lähestyä tapahtumia huomaamattomammin, ehtiäkseen selvittää syyt ennen mahdollisia seurauksia. Tällä tavoin hän oppisi varmasti myös enemmän siitä, mistä tuo joukkio yritti selvästikin pitää pienempää meteliä. Oli torilla tänä aamuna varmasti muutakin hämärää meneillään, mutta siihen velho ei toistaiseksi ehtinyt kiinnittää huomiota.*
<Lyanna> *Nuori nainenkin kiinnitti sivusilmällä huomiota tapahtumiin, luottaen lähinnä siihen että tuon kaksi sisarta tutkisivat tapahtuman tarkemmin, ja kertoisivat mitä tapahtui tuollekin. Hänen kaksi sisartaan olivat henkinä, ja täten halutessaan saivat itsensä tehtyä myöskin täysin huomaamattomiksi niiltä jotka eivät olleet perehtyneet ollenkaan epätavallisiin asioihin. Velho saattoi tosin nähdä tuon kaksikon ilmestyvän kuuntelemaan melkoisen kylän päätä ja tämän seuralaisia. Mikäli velho näki nuo, niin hän saattoi tunnistaa kaksikon muutaman kuukauden takaa. Kia ja Kya, kolmesta puoldemoni sisaresta ne jotka olivat sangen impulsiivisia. Tosin noista erotti lähinnä kasvot muun ruumiin ollessa epämääräistä läpinäkyvää suttua. Näistä kumpikaan ei myöskään kiinnittänyt pienintäkään huomiota velhoon, molempien keskittyessä täysin tarkkailemaan kylän päällikköä ja tämän seuralaisia. Muut univormu-pukuisista siskoksia lukuun ottamatta pitäytyivät kylän teiden kävelemisessä, kuin partioiden tai tutkien paikkoja. Yksi heistä peräti sattui kävelemään velhon ohi, tosin kiinnittämättä tähän mitään huomiota.*
Raymond: *Velhon huomion herättäneen nelikon sananvaihto kylänvanhimman kanssa vaikutti olevan jo loppusuoralla, ja muukalaiset valmistautuivat selvästi lähtöön. He siirtyivät nuoren naisen sivuille ja tuuppasivat tämän karskisti liikkeelle. Tuo koko omituisen kohtaamisen ajan sivussa seisoskellut ja surkeasti päätään riiputtanut neito nyyhkäisi tukahtuneesti ja huojahti eteenpäin tavalla, josta nuorukainen arvasi tämän olevan huumattu. Samassa hän erotti myös joukon lähettyville lipuneet henget, kuvitellen hämärästi tämän kaksikon tunnistavansa. Aina vain omituisempaa. Savunharmaan matkaviittansa hupulla edelleen visusti kasvojaan varjostava velho perääntyi vaistomaisesti askeleen taaemmas, harkiten tarkkaan, kuinka paljon hänen kannattaisi riskeerata. Syöksyminen suinpäin torille asiaa suuna päänä setvimään ei ollut lähestymistavoista niitä parhaimpia, vaikkei hän ketään noista muukalaisista suoranaisesti pelännytkään. Kunhan nyt mieluummin piti matalampaa profiilia ja tyytyi vain tarkkailemaan sivussa ja salassa. Kolmikon erkaantuessa vähitellen omaan suuntaansa kääntyi tukevatekoinen päämieskin vastakkaiselle taholle ja lähti kiireesti loittonemaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tässä tiesi nuori velho tilaisuutensa tulleen. Vaivihkaa varjoissa hivuttautuen siirtyi hän kylänvanhinta varjostamaan.*
<Lyanna> *Päinvastoin kuin velho, henget lähtivät seuraamaan huomaamattomina muukalaisia ja neitokaista, vaaleahiuksisen huomaamattomasti nyökätessä eräälle ’kyläläiselle’, joka lähti huomaamattomasti seuraamaan noita henkien lisäksi, aikeenaan tarpeen tullen puuttua asiaan, mikäli siihen ilmenisi tarvetta. Pitkät vaaleat hiukset omaavalla demoninmetsästäjättärellä taasen oli hieman eri suunnitelmat. Tuo tunsi niskassaan pienen omituisen tunteen ohimennen huomatessaan velhon, vaikkei tuo häntä tunnistanutkaan, jokin vain kertoi että tuo huomaamatonta esittävä olisi seuraamisen arvoinen. Tosin tuo ei arvellut tarvitsevansa tässä asiassa muita kumppaneitaan, vaan tuo aikoi seurata yksin (ja huomaamattomasti) tuota ja kylän vanhinta. Ja paras tapa huomaamattomuuteen oli käyttäytyä aivan tavallisesti. Yleensä kaikenlainen varjoissa kävely ja muunlainen väkerrys oli vain yksi parhaita keinoja kiinnittää itseensä huomiota. Parhaiten pysyi piilossa kun ei yrittänyt olla piilossa, ja niinpä tuo neito lähti seuraamaan rauhallisesti ikään kuin ohimennen kylän vanhinta ja velhoa, pysähdellen aina silloin tällöin vaikkapa ihailemaan taivaita, tai katselemaan mitä muut kylän kulkijat puuhasivat. Tavallinen kansa ei tuosta välittänyt muuta kuin välttelemällä. Huhut demoninmetsästäjistä olivat kirinneet tännekin ja jotkut olivat noita tunnistaneetkin, ja varoittelivat muita. Noiden maine oli edelleenkin aika huono, vaikkei niin huono ollutkaan kuin pian muutama kuukausi sattuneen välikohtauksen jälkeen.*
Raymond: *Turhan ruuhkaiselta torilta päästyä ja autiommille sivukaduille ehdittyä aikoi nuorukainen ensin nopeuttaa askeleitaan ja tavoittaa kylän päämiehen tätä puhutellakseen. Kiire näytti kuitenkin turhalta, kun tuo mies pysähtyikin arvaamatta tutkimaan jonkinlaista pergamenttia, jota tämä oli koko matkan tiukasti toisessa kädessään puristanut. Niinpä velho sai pitää vauhtinsa verkkaisena ja hiljaisena, kunnes hän ehti varjostettunsa kohdalle ja veti tämän äkkiarvaamatta mukanaan viereiselle syrjäkujalle. Kylänvanhin ei ehtinyt yllätykseltään edes huutamaan, vaikka koettikin kyllä pian parhaansa mukaan rimpuilla vastaan, aivan turhaan. Muukalainen ei hellittänyt petolintumaista otettaan vaan painoi kaapattunsa selän vähemmän hellävaroen vasten lähintä kiviseinää, hiljentäen vanhuksen tehokkaasti tämän kurkulle kohottamallaan tikarilla, joka kantoi nimeä Scalescent, Suomuvainu, ja oli tarkka pienoismalli hänen isänsä miekasta. Nuorukainen oli turvautunut tähän hienoon mutta karunoloiseen terään useinkin aikoina, jolloin hän oli yltänyt taidoiltaan vasta sotavelhon tasolle, ja nyt hän käytti asetta jälleen.* Teidän olisi parasta selittää, mitä tuolla torilla äsken tapahtui... *sihahti nuori velho hampaittensa välistä kohottaessaan vihaisen, kullanhehkuisen katseensa kuulusteltavansa silmiin. Hän tiesi jo, ettei ollut lähtenyt torilta yksin, mutta ei antanut seikan nyt itseään häiritä. Tässä asiassa arkkimaagi oli siis valmis ottamaan riskin ja toivomaan, ettei kukaan ehtisi paikalle liian pian, vaikka kylänvanhin vastustelikin vielä ja koetti kovasti pälyillä ympäriltään pelastavia sotilaita.*
<Lyanna> Nuori nainen seurasi kauempaa tapahtumia, kunnes löysensi miekkansa kiinnitystä, valmiina vetämään sen esiin tarpeen vaatiessa, kun tuo huomasi velhon alkavan lähestyä kylän vanhinta. Kun tuo näki velhon kaappaavan kylän pään kujalle, tuo päätti toimia. Kerrankin hyötyä perimästä, nainen ajatteli hetkeä ennen kuin veti miekkansa esiin, ja katosi melko monen kyläläisen järkytykseksi paikasta jossa tuo seisoi. Tai katosi ja katosi, pari henkilöä huomasi pienen mustan varjon ilmestyneen tuon katoamispaikalle, lähtien kuitenkin nopeasti kujalle johon velho oli vetänyt kylän pään. Ennen kuin kylänvanhin kerkesi vastaamaan velhon kysymykseen velho sai tuntea jonkin terävän koskevan selkäänsä jonnekin lapaluiden tienoille, kylän vanhimman silmien laajetessa järkytyksestä tuon nähdessä mitä tapahtui. Demoninmetsästäjän univormuun pukeutunut nainen ’astui’ esiin varjoista, muuttuen epämääräisestä mustasta hahmosta miekkaa kädessään pitäväksi määrätietoisen näköiseksi naiseksi. Velho saattoi tuntea tavallista ikävämpää tunnetta miekasta, olihan tuo siunattu demonisia olentoja vastaan.* Mitäs se velhon pirulainen siinä hommailee? Ja mitä pirua täällä ylipäätään tapahtuu?* nuori nainen kysyi yhtäläisesti molemmilta, ja ehkäpä velho tunnisti tuon äänen muutaman kuukauden takaa, olihan tuo tunnistanut tuon sisaretkin. *
Raymond: *Nuori velho vilkaisi syrjäkarein taakseen ilmestyneeseen naiseen, eikä ottanut toista tunnistaakseen, joko tarkoituksella tai ilman. Ja olipa demoninmetsästäjättären miekanterä millä voimilla hyvänsä siunattu, ei sen kosketus näyttänyt tähän muukalaiseen tehoavan. Yhtäältä, koska hän ei ollut demoni, toisaalta, koska vaikutus ei riittänyt tunkeutumaan harvinaisen tehokkaan kaapunsa läpi ja kolmanneksi, koska muukalainen ei tiedostanut tuota mahdollisesti välittyvää tuntemusta ikävänä. Häiriötekijän ilmestyttyä kuvaan ei velho vastannut tälle mitään eikä niin ikään vaivautunut kuuntelemaan enää päämiehen uikutustakaan, sillä hän huomasi samassa kaikessa hötäkässä miehen jalkoihin pudonneen pergamentin, ja turhankin tutun symbolin sen murretussa sinetissä. Tämä todistus olisi todennäköisesti kaikki, mitä nuorukainen tarvitsi, ja niinpä hän nytkähti äkillisesti eteenpäin ja eroon selkäänsä hipovasta terästä, vaihtoi piinaamansa miehen kanssa heilahtaen paikkaa ja sysäsi vankinsa odottamatta ja melkoisella voimalla päin tunkeilijaa itseään, ( ei siis tämän miekkaa ). Tuskinpa tuo heittosäkin virkaa hetken toimittava ukko tästä kohtelusta pysyvästi loukkaantuisi, mutta ele saattoi hyvinkin hämätä naista jonkin verran.* Kysypä häneltä, minulla ei ole sinulle aikaa. *kivahti velho töykeästi, nappasi pergamentin sulavasti maasta ja lähti seuraavassa hetkessä poispäin pitkin kujaa viilettämään. Ei ollut aivan arkkimaagin tapaista lähteä tällä tavoin nostelemaan, mutta ei sitä aina tarvinnut olla niin olevinaan. Siirto oli hyvä kun se toimi. Juostessaan muisteli hän mielessään, mistä tuo toinen olikaan tuttu, ja minkä syyn nojaan nainen mahtoi oman, epäkohteliaan tervehdyksensä pistää.*
<Lyanna> *Naisen silmissä välähti tunnistus toisen katsahtaessa tuon kasvoihin, ja se lisättynä nakattuun kylän päällikköön hidasti tuota melkoisesti. Mutta ei riittävästi velhon kannalta. Paljoa aikailematta tuo nainen katosi paikaltaan käyttäen uudelleen voimiaan, ilmestyen velhon kannalta sangen epäedulliseen paikkaan. Nainen ilmestyi varjoista suoraan velhon naaman eteen, vain parin metrin päähän tuosta. Aikailematta enempää nuori nainen osoitti velhoa kädellään, ja lausui jonkin sanan, aiheuttaen jotain aikamoisen odottamatonta, jotain mikä olisi yllättänyt kenet tahansa. Varjot kirjaimellisesti muodostivat epämääräisiä lonkeroita jotka velhoon, ja pitelivät tätä paikallaan.* Raymond Cabrera, mitä hittoa sinä täällä teet?* nuori nainen kysyi hämmästyneellä äänensävyllä, ei enään samalla vihamielisellä äänensävyllä kuin mitä tuo oli aikaisemmin käyttänyt. Naisen ilmekään ei enää ollut varsinaisesti vihamielinen, vaan pikemminkin utelias. Tosin tuo ei aikonut siltikään lopettaa voimiensa käyttöä, sen verran selvästi sen osoitti tuo kun edelleen jatkoi kädellään tuon osoittamista ja täten piteli tätä isältään perityillä keinoilla, vaikkei tuo niin kovin paljoa pitänytkään voimiensa käytöstä. Ne muistuttivat ettei hän ollut ihminen turhan hyvin.*
Raymond: *Nuorukaisella ei suinkaan ollut tarkoitus jyrätä esteekseen ilmestyneen naisen ylitse, niin vähän toivottu kuin tämä näkynä siinä nenänsä edessä olikin. Niinpä hän koetti kovasti pysäyttää vauhtiaan, joka oli kuitenkin siinä määrin melkoinen, ettei yritys onnistunut nyt alkuunkaan, eikä toisen taiat nekään näyttäneet kohteeseensa tehoavan. Tästä piti huolen taas tämä muukalaisen viittansa alla ja yllään kantama kirottu kaapu, joka oli varmasti yksi voimakkaimmista niistä monista maagisen kudonnan ihmeistä, joita hän oli vuosien saatossa ehtinyt vaatekaappiinsa kerätä. Eihän voinut olla liian varuillaan kun astui ovestaan ulos omilta voimiltaan näin rajoitettuna, mikä viisautena näytti käyneen tässäkin toteen, kun nuo hämärän lonkerot hajosivat kuin pienet savupöllähdykset ilmaan ja niiden saattelemana romahti nuorukainenkin siinä samassa naisen päälle, kaataen melko varmasti nämä molemmat katuun.* Kirottua...*mutisi nuori velho vaimeasti ehdittyään selvitä yhteentörmäyksen aiheuttamasta täräyksestä. Jos toinen oli tullut nuorukaisen tarkoittamattaan tyrmäämäksi, mikä oli ohikiitävässä tilanteessa ollut enemmän kuin todennäköistä, huomasi tämä nyt todennäköisesti makaavansa puristuksissa nuoren miehen alla. Ja siinä saisi tuo pysyäkin, kunnes lakkaisi osoittelemasta tätä aseilla ja viskomasta kirouksiaan. Nuorukainen oli jo vaistomaisesti kohottamassa tikariaan naisen kurkulle, kun tunnisti toisen kokonaan ja luopui aikeestaan, tyytyen sen sijaan pitämään tuota vain omalla painollaan aloillaan.* Arvostaisin kovasti jos esittäisit tervehdyksesi yrittämättä samalla ärsyttää minua loitsuinesi, sekä jättäisit pois nuo siskoltasi tutut termit, jotka eivät suoraan sanottuna sovi suuhusi, lady Lyanna. *vastasi nuori velho kuivasti* Ja kun seuraavan kerran kokeilet tuota temppua, suosittelisin hankkiutumaan vähän kauemmas kuin kahden metrin päähän, jos sattuisikin käymään taas näin hassusti ettei taikasi toimisi... *lisäsi nuorukainen opettavaisena jälkihuomautuksena kuin mestari noviisilleen. Hänen sävynsä oli tässäkin kuitenkin jo asteen tai kaksi pehmennyt. Vihamielisyyksiä oli velhon osalta turha jatkaa. Nyt arkkimaagi lähinnä odotti että toinenkin tajuaisi sen niin että hänkin vakuuttuisi.*
(( ...tästä voimme siis jatkaa nyt foorumilla, mutta mielellään mahdollisimman pian taas chatissäkin. ^^ ))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 5, 2006 10:01:25 GMT 3
((Totta kai. Ilmoitan sitten tässä kun tiedän milloin sopii, mikäli en satu törmäämään chatissa oikeaan aikaan sinuun))
Nainen yllättyi jonkun verran siitä kun hänen loitsunsa ei toiminut, ja ei sen takia kerennyt väistämään tai tuuppaamaan velhoa muualle. Nuori nainen ynähti kivusta osuessaan maahan, muttei tosin saanut minkäänlaisia vammoja, vaikka meinasikin lävistää itsensä omaan miekkaansa, mutta tuon onneksi miekka lensi jonnekin varjoihin, ja olisi ollut helposti tarpeen vaatiessa käytettävissä jälleen. "Unnomen..." nainen ynähti lievässä kivussa, joka tosin loppui hyvin pian. Perimänsä ansiosta tuo parani erittäin nopeasti lähes kaikista vammoista, maagista alkuperää olevat vammatkin paranisivat melkoisen nopeasti. Kuitenkin tuo oli hetken pöllämystynyt, mutta tuon pää selveni kuitenkin ajoissa jotta tuo kuuli mitä velho lausui.
"Helppohan se sinun on sanoa Cabrera, minulla oli muutama sekunti aikaa toimintasuunnitelmaan, ja päätin säästää terveyttäsi, vai olisitko halunnut minun yrittävän pysäyttää sinut väkivalloin? Päivää vaan sinullekin", nainen sanoi hymyillen jonkun verran, huvittuneena osittain siitä minkälaisen asenteen toinen oli ottanut tajuttuaan kenet oli kaatanut. Tuo myöskin mietti mahtoikohan tuo tajuta kuinka fyysisesti vahvaa henkilöä tuo piteli maassa? Tuskin, eihän tuo ollut nähnyt häntä tai tämän siskoja taistelussa. Halutessaan tuo demoninmetsästäjä olisi voinut nakata velhon ilman suurempia ongelmia pois päältään, mutta tuo päätti ettei hän vielä ainakaan siihen ryhtyisi. Tilanne voisi tietenkin muuttua mikäli toinen päättäisi tehdä jotain minkä tuo sotimiseen koulutettu nainen kokisi uhkaavana.
"Mutta joka tapauksessa, et viitsisi nousta pois päältäni, ja mahdollisesti selittää mitä tuolla torilla tapahtui? Se kuuluu joskin epäsuorasti työhöni selvittää epäselvät ja epäilyttävät tapahtumat, ja niistä tuon torin tapahtumat olivat oppikirja-esimerkki", nainen pyysi ja samalla kohteliaasti tiedusteli tapahtumista. Tuon äänessä ei enään ollut käytännössä yhtään vihamielisyyttä, vain hieman varovaisuutta ja uteliaisuutta. Tuota selvästikin osittain myöskin kiinnosti mitä toinen teki täällä, muttei aikonut kysyä sitä, arvellen toisen kyllä kertovan mikäli piti sitä tarpeellisena. Eli todennäköisesti ei, mutta eipä tuota se haitannut. Eipä tarvisi hirveästi selitellä silloin itsekään mitä tuo ja pieni joukko muita demoninmetsästäjiä teki siellä.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 5, 2006 23:13:53 GMT 3
”Hmmh, parempi että säästätte vain omaa terveyttänne yli minun, ettehän ole mitään velkaa.”, totesi nuorukainen ja jätti suosiolla mainitsematta epäilyksistään, ettei väkivalta olisi häntä välttämättä hidastanut sen enempää kuin loitsutkaan. Kivulla yksin oli usein aivan päinvastainen vaikutus nuorukaiseen siinä missä muihin. Huomatessaan naisen jo rauhoittuneen nyökkäsi arkkimaagi tämän pyynnölle ja hänen suupielensä nytkähtivät aavistuksen, mutta velho ei hymyillyt. Kenties hän oli elättänyt kasvoillaan ilmeettömyyttä niin kauan ettei enää osannut. Nuorukainen kierähti sivuun, nousi jaloilleen ja ojensi naiselle kätensä auttaakseen tämän pystyyn. ”Toivottavasti en satuttanut teitä pahasti, lady Lyanna.”, totesi hän äänensävyyn, josta oli vaikea lukea varsinaista huolenpitoa. Tämä ulospäin välittyvä tunteettomuus oli kenties toinen jäänne synkästä menneisyydestä. Velhon kohottautuessa seisaalleen oli hänen vasen kätensä vilahtanut jälleen selvemmin leveän kaavunhihansa katveesta, ja nainen oli saattanut havaita sen tatuoidun kauttaaltaan aina kämmenselästä pitkälle ylös käsivartta erilaisin riimuin ja voimaviivoin. Hän oli käsitellyt tällä kädellä kylän päämiestä, mutta naisen puoleen ojennettu apu tarjottiin oikeanpuoleisella.
Demoninmetsästäjättärenkin selvittyä jaloilleen laittoi velho tikarinsa viittansa alle vyötteellään lepäävään tuppeen ja vilkaisi merkitseväisesti suuntaan, johon kylänvanhin oli jo aikaa sitten kadonnut. ”Etsin täällä selityksiä itsekin, ja saatoin jo löytää sellaisen.”, vastasi hän melko niukkasanaisesti naisen kysymykseen. Päämieheltä pudonnut pergamentti oli lyhyen juoksulenkin varrella kadonnut jonnekin velhon kaavun kätköihin. Hän ei ottanut sitä vielä esiin. ”Epäilen kuitenkin, että tuoretta tietolähdettäni tullaan kohtapuolin vaatimaan takaisin, joten meidän olisi parasta karistaa tämän kujan pölyt kannoiltamme, ellemme välttämättä halua tutustua Gisan vartiokaartiin.”, jatkoi nuori velho vaimeammin ja näytti sitten äkillisesti vavahtavan samalla kun violetinvivahteinen tuli syttyi hetkeksi hänen silmiinsä hohkaamaan. Ilmiö oli tuttu jo kaksikon aiemmalta kohtaamiselta metsässä. ”Omasta puolestani aion ainakin hankkiutua täältä toisaalle...saatte tulla mukaan jos haluatte.”, päätti nuorukainen ja käännähti ripeästi samaan suuntaan, johon oli jo alunperin ollut matkalla. Hän tiedosti äskeisten tapahtumien aiheuttaman rasituksen olleen kenties liikaa itselleen, ja halusi olla kaukana kujalta ennen kuin heikotuksen oireet alkaisivat.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 6, 2006 14:01:57 GMT 3
Lyanna lähinnä hymähti toisen sanoille, mutta ei ruvennut väittämään vastaankaan. Hän tajusi toisen olevan tosiasiassa vanha ja voimakas, joten tuo olisi voinut joutua katumaankin jonkun verran mikäli olisi vain lyönyt tuon maahan. "Tuo on aika pientä verratuna pahimpiin vammoihin mitä olen saanut, herra Cabrera", nainen vastasi hymyillen hieman tarttuessaan toisen käteen, kiinnittäen huomiota ohimennen toiseen käteen, joskin vain ohimennen, laittaen muistinsa perukoille tuon tiedon talteen, arvellen siitä olevan ehkäpä joskus myöhemmin hyötyäkin. Ehkä. Tunteettomuuskin pistettiin merkille, ja yhdistettynä aiemman tapaamisen päättäneeseen synkän menneisyyden päättelyyn tuo kyllä tajusi mistä oli kyse joten kuten, muttei aikonut tällä kertaa tiedustella siitä ollenkaan.
Tuo nuori nainenkin otti varjoihin lennähtäneen miekkansa takaisin, ja pisti tuon huotraan. Toinen saattoi ohimennen huomata muutamat riimut jotka miekkaan oli laitettu, aika vahvatkin oikeastaan. Miekka oli muutenkin aika arvokkaan näköinen, joten tuo oli melkoisella todennäköisyydellä keskimääräistä siunattua miekkaa hieman tehokkaampi mitä tuli demoneita kohtaan. Alempaa yläluokkaa niin sanotusti, ei vielä mikään artifakti, muttei mikään pieni pyhällä vedellä siloteltu miekkakaan. Kahdelle ensimmäiselle toteamukselle tuo lähinnä nyökkäsi, eipä tuolla mitään todellista lisättävää asiaan ollut. Myöhemmin tuo tietenkin kyselisi tarkemmin siitä mtä tapahtui, mutta sille ei vielä ollut aikaa. Myöskin tuli silmissä pantiin merkille tarkkaavaisen naisen toimesta. Osittain se oli synnynnäistä vaistoa perittyä tuon isältä, osittain monen vuoden koulutuksen tulosta, sekä pienen kokemuksenkin, vaikka tuo ei aktiivisessa palveluksessa demoninmetsästäjien kanssa ollut toiminut kuin vasta ehkäpä vuoden.
"Oletan että voitte myöhemmin selittää mitä täällä tapahtuu Cabrera, en oikein voi vain jättää huomioimatta tapahtumia, se olisi causis sunt", nainen totesi kysyvään sävyyn lähtiessään astelemaan toisen perään, pysyen suurinpiirtein tuon vierellä. Tosin koska nainen oli jonkin verran velhoa pitempi, tuon piti hieman hidastaa askeliaan jottei olisi astellut toisen ohitse.
((Latin... jeah... Ja lisäksi nyt hieman oletin tuon Reiskan olevan suurinpiirtein normaali pituinen, jolloin johtopäätös Lyanna nopeampi on aika normaali ottaen huomioon tämän olevan aika pitkä (196 cm) Edit: Pelin pitäisi tänään onnistua chatissa, 90% todennäköisyys tällä hetkellä. Nähdään siis illalla joskus kahdeksan jälkeen (en aivan varma ajasta jolloin kone vapautuu täysin täksi illaksi)))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 7, 2006 0:43:57 GMT 3
(( Ohessa logi edellisestä chat-sessiostamme: ))
Raymond: Annoin teidän tulla mukaani, sillä en näe syytä olla jakamatta kanssanne saamiani tietoja. *selvensi nuorukainen ja kulki jonkin aikaa ripeästi, kunnes antoi muutaman kujankäännöksen jälkeen vauhtinsa pudota verkkaisemmaksi. Oli parempi ottaa rauhallisemmin kuin leikitellä voimineen tilanteessa, jossa täydellinen romahdus ei ollut toivottavaa. Kulkiessaan kävi velho mielessään vaihtoehtoja paikoista, joissa anastetun pergamentin saattaisi rauhassa tutkia. Paperi oli lyhyellä silmäyksellä vaikuttanut jonkinlaiselta tuiki tärkeältä sopimukselta, sen verran tarkasti päämies oli sitä taannoin käsitellyt. Tässä kohtaa tuli nuorukaiselle mieleen jotakin muutakin niin ikään olennaista, joten hän seisahtui hetkeksi käännähtääkseen kysymyksineen naisen puoleen.* Tässä kylässä on siis lisäksenne parhaillaan paikalla myös muita järjestönne jäseniä, lady Lyanna? *, haki arkkimaagi vahvistusta aavistukselleen, ja jatkoi jo seuraavaan hengenvetoon:* Ja onko heillä vieraina lupa vaikuttaa aseellisesti kylän tapahtumiin?
<Lyanna> *Nainen nyökkäsi toisen myöntyessä kertomaan mitä täällä tapahtui, tyytyväisenä tähän asiaan. Nainen ei ollut niitä jotka tyytyivät olemaan tietämättöminä asioista yleensä, korkeintaan tietoisesti tuo vältteli joitakin tietoja silloin kun niistä ei olisi ollut mitään hyötyä sillä hetkellä. Yksi noista asioista oli teot joita velho oli tehnyt, niistä ei olisi ollut mitään hyötyä, korkeintaan päinvastoin, joten ei tuo aikonut kysellä.* ’Meidän varmaankin kannattaisi etsiä jostakin hetkeksi rauhallinen sijainti ennen kuin kylän vartijat alkavat etsimään toden teolla meitä?’ *nuori nainen kysyi, ja myöskin nyökäytti päällään kohti erästä kaupungin tavernaa. Väkijoukko olisi paras mahdollinen piilopaikka jopa velholle ja demoninmetsästäjättärelle, olihan tuolla tosiaan muitakin demoninmetsästäjiä, sekä tietenkin myös muita henkilöitä jotka peittivät kasvonsa, kulkureita ja sairaita esimerkiksi.* ’Hmm? Kyllä, parisenkymmentä eliittiä. Ja meillä on lupa puuttua mihin tahansa asioihin. Emme me kovin tehokkaasti pystyisi toimimaan mikäli meillä ei olisi lupaa puuttua tarvittaessa muiden asioihin. Ja tietenkin se että tämä joukko täällä on isäni johtama vaikuttaa aika paljon… Sitä se teettää kun on toiseksi korkein auktoriteetti demoninmetsästäjien joukossa’ *nuori nainen totesi vastauksena toisen kysymykseen, ennen kuin kysyi vastakysymyksen uteliaana.* ’Kuinka niin herra Cabrera?’
Raymond: *Tältä erää tyytyi nuorukainen kuittaamaan naisen vastauksen hymähdyksellä ja merkitseväisellä mutta toistaiseksi tutkimattomalla katseellaan, joka tosin rypistyneisiin kulmiinsa yhdistettynä antoi ymmärtää, ettei velho ollut aivan pitänyt kuulemastaan.* Vallankäyttöä ja sen seurauksia yleensä kannattaisi aina harkita tarkkaan, usein jopa rajoittaa... *totesi hän vaimeasti ja antoi aiheen jäädä sikseen vaihtaakseen toiseen olennaisempaan:* Unohtakaamme taverna. Väkeä näkyy olevan vähänlaisesti liikkeellä, ja ensimmäiset paikat, joihin vastahakoinen tiedonantajani lähettää sotilaansa, ovat todennäköisimmin juuri julkiset tilat, tori ja tallit. *arveli nuorukainen ja jätti mainitsematta, ettei hän välttämättä toivonut törmäävänsä muihin demoninmetsästäjiinkään. Ties minkälaiset käskyt nuo olivat hänen osaltaan saaneet sitten viimekertaisen. Liian moni oli nähnyt velhon metsässä ja liittänyt tämän kenties epäilyttäviin tapahtumiin siellä. Entä oliko naiseenkin törmääminen näin pian tapahtumien jälkeen ollut pelkkää sattumaa? Nuorukainen ei puhunut mietteistään mitään ääneen, mutta syystä jos toisestakin hän ei voinut oikein luottaa toiseen. Nuori mies jatkoi kulkuaan poispäin raitilta vielä joitakin kujanmittoja, kunnes he olivat ehtineet asutuksen syrjäisempiin osiin, ja melko lähelle kylää ympäröivää tukkiaitaa. Tässä kohtaa katsoi arkkimaagi tarpeettomaksi jatkaa matkaa. Kaksikon ympäristö oli jo riittävän autio ja hiljainen.* On parempi selvittää asia tässä, sillä en aio jäädä tähän kylään paljon pitemmäksi aikaa saatuani epäilyksilleni vahvistusta. *totesi velho ja haali esiin pergamentin levittääkseen sen molempien nähtäville. Paperi käsitti selvästikin jonkinlaisen sopimuksen, ja ohjeet ’nuoren neidon toimittamisesta valtiaalle säännöllisin väliajoin kylän tuhoamisen uhalla’ ja alareunassa signeeraus ’Lordi Sýránícús’ kaikkine mahdollisine kunnianimityksineen olivat riittävästi ainakin velholle. Luki paperissa muutakin, mutta se kaikki tuki vain käsitystä siitä, minkälaiseen ratkaisuun päämies oli tuoreen uhan edessä päätynyt.* Se kirottu käärme... *murisi nuorukainen vaimeasti, ja ojensi pergamentin naiselle. Hän ei sitä enää tarvinnut, mutta ehkäpä toinen haluaisi toimittaa sen vielä todisteena jollekin taholle.*
<Lyanna> ’Kumpi on tehokkaampaa, odotella viikkoja lupia toimintaan vai toimia välittömästi, ja todennäköisesti säästää ihmishenkiä? Mutta antaa olla siitä aiheesta’ *nuori nainen totesi lyhyesti tyytymättömän kuuloiselle velholle. Nainen kyllä tajusi ettei se aina ollut paras mahdollinen asia, mutta silloin kun asiat oli jossain todella huonosti ei ollut aikaa jäädä odottelemaan lupia, vaan silloin piti toimia. Ja täällä kylässä taitaisi pian tapahtua niin, nainen arveli, tuntien isänsä tyylin sekaantua asioihin joista ei pitänyt. Ja tästä hän ei todellakaan pitänyt. Ei niin ollenkaan. Sitten kun velho antoi tuolle pergamentin, ja tuo itse luki sen läpi, tuo kirosi myöskin ääneen, tosin eri syystä kuin velho. Hän tajusi mitä tapahtuisi mikäli hänen isänsä törmäisi naista raahaaviin muukalaisiin. Ruumiita. Ja hän arvasi Kian tai Kyan jo kertoneen tälle tapahtumasta, joten sitä naista raahaavien henkilöiden kuolema oli vain ajan kysymys.* ’Nämä ihmiset ovat pulassa. Ja pian entistä syvemmässä, isäni tuskin pitää naisten kuolemaan raahauksesta, ja sisareni ovat varmasti tälle informoineet siitä kuinka sitä raahattiin jonnekin. Ja tämä tekee noista raahaajista kuoleman omia. Isälläni on tapana reagoida väkivaltaisesti mitä tulee viattomien kärsimyksiin’ *nainen totesi puistellen päätään luettuaan koko pergamentin. Mielessään tuo kiitti sitä että Marcus oli väen vängällä pakottanut heidät ottamaan mukaan kolme golemia, arvellen että nyt noille saattaisi sittenkin löytyä käyttöä. Valitettavasti. Joka tapauksessa tuo nuori neito päätti ilmoittaa asiaankuuluvalle taholle, kaikella riskilläkin. Isälleen siis. Nainen näytti menevän hetkeksi transsiin tuon välittäessä juuri oppimansa voimiensa avulla isänsä tietoon, ja kun nainen pian jälleen avasi silmänsä, niin tuon kasvoille ilmaantui pieni väsymys, tuo ei mikään taitava ollut kaikkien voimiensa käytössä, ja välillä ne tuppasivat viemään paljonkin voimia. Tosin nyt se oli vain yksinkertaisesti siinä että viestin välittäminen mielen avulla oli aikamoisen vaikeaa jos matka oli edes hieman pitempi.*
Raymond: *Kujan tapahtumien ja nuorukaisen sekä naisen tapaamisen aikaan kylän päämiehestä aiemmin eronnut vaalea neito hautajaissaattuetta muistuttavine seurueineen olivat vaivautuneet kulkemaan vain torinlaitaan saakka, missä mustakaapuiset alkoivat selvästikin, jonkin sortin sotavelhoja kun olivat, punoa ripeästi loitsua kolmikon siirtämiseksi johonkin tuntemattomaan paikkaan ja todennäköisesti myös mahdollisten vastatoimien ulottumattomiin. Saattoi hyvinkin olla, etteivät henget ehtineet hätiin ennen kuin näin pääsi tapahtumaan. Vaan mistäpäs sen tiesi, mitä nuo demoninmetsästäjät keksivät... Nuorta velhoa naisen selostus ei sen sijaan tuntunut lainkaan ilahduttavan. Hän oli jo aikeissa estää toista lähettämästä tietojaan näin lyhyellä varoitusajalla eteenpäin, varsinkin nyt vastaanottajan äkkipikaisesta luonteenlaadusta kuultuaan, mutta sai pahaksi onneksi lievän kohtauksen, johon koko yrityksensä sitten tyrehtyikin. Naisen palattua todellisuuteen odotti tätä kuitenkin tiukka sana jos toinenkin:* Lady Lyanna, teidän ei tule antaa ikävien yksityiskohtien sumentaa kokonaiskuvaanne tämän kylän tilanteesta. Nämä ihmiset olivat pulassa, he olivat peloissaan ja toimivat parhaan tietämyksensä mukaan. Luuletko että he kiittävät järjestöänne kun lordi Sýránícús saa tiedon kapinasta ja lähettää joukkonsa tuhoamaan tämän yhteisön siinä missä muutkin valtaansa vastustavat kansat? Miten uskot tälle neidolle muun väen keskuudessa käyvän, jos hänet saadaankin vielä pelastettua? Lady Lyanna, nämä ovat vain pieniä osia ongelmasta, jonka ratkaisuun tarvitaan harkintaa, ei pelkkiä pyyteettömiä sankaritekoja. Auttaminen on toki itsessään jaloa, mutta joskus hyvinkin tarkoituksin tehdyt teot voivat aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin parannusta. Yksin Myrkmeressä on satoja kyliä ja kaupunkeja, enkä järjestönne voi mitenkään suojella näistä kaikkia. Toimikaa siis vasta kun voitte vastata mahdollisista seurauksista. Ja mikä tärkeintä, sammuttakaa tuli ennen kuin lakaisette tuhkat. Jos nyt tätä tuhoa kylvävää voimaa vastaan on mitään tehtävissä... *arkkimaagi vaikeni ja vetäisi välillä henkeä. Hän haudutteli selvästikin jo lähtöaikeita seuraavine sanoineen:* Miten hyvänsä, olen saanut vastauksen joihinkin kysymyksiini, eikä minulla ole täällä enää mitään tehtävissä. Voin korkeintaan kerätä puoleeni tarpeetonta huomiota ja häiriötä, joista kumpiakaan en tällä hetkellä kaipaa. Tiemme eroavat kaiketi tässä, lady Lyanna. Lieneehän teidänkin varmasti syytä ilmoittautua esimiehillenne, joista puheenollen kehottaisin teitä miettimään sanojani ja välittämään ne myös eteenpäin. Ei lordi Sýránícúskaan sodi sohimalla. Teidän on otettava vastustajanne vakavasti jos ylipäätään voitte toivoa hänet kukistavanne...*’mitä epäilen kyllä vahvasti’, jätti velho pelkäksi ajatukseksi, vaikka tapasikin yleensä tuoda totuudet julki sellaisinaan.*
<Lyanna> Kahden sotavelhon alkaessa loitsimaan siirtoloitsua nuo saivat tuta jonkun olevan pielessä. Tarkemmin sanottuna kaksi nopeassa tahdissa kuulunutta pamahdusta jonkin matkan päästä noiden takaa. Kaksi sotavelhoa tunsivat molemmat ikävän ujeltavan äänen lähestyvän nopeasti, mutta aivan liian nopeasti että kumpikaan olisi kerennyt tehdä mitään, edes liikkua, saati sitten viimeistellä loitsua. Luodit lävistivät helposti mahdolliset maagiset suojaukset, ja vielä helpommin mahdolliset haarniskat, lihan ja luun. Toisella sotavelholla ei ollut toivoakaan selviytymisestä, luoti kulki läpi tuon pään, tappaen tuon heti. Jäljelle jääneellä oli parempi onni matkassa, luoti oli kohdistettu keskelle selkää, aikeena arvatenkin selkärangan murtaminen, ja täten paralysaatio, ja todennäköisesti kuolema lyhyellä aikavälillä, ottaen huomioon kuka tuon luodin ampui. Kyläläiseksi naamioitunut demoninmetsästäjä piteli käsissään kahta vieläkin savuavaa ruudin avulla toimivaa pistoolia. Tuo ampuja oli nainen, ja parhaillaan tuo virnuili sangen ilkikurisesti, samalla kun päästi vaaleansiniset hiuksensa liehumaan vapaasti.* ’Minä rakastan työtäni’* Tuo totesi virnistäen samalla kun pisti pistoolinsa takaisin asumuksensa kätköihin piiloon, ja lähti kulkemaan kohti jäljellejäänyttä sotavelhoa ja epäonnista naista. (Takaisin kaksikkoon) Velhon sanat saivat naisen hieman hymyilemään, tosin ei tuo silti pitänyt tuon varoitusta tyhjänpäiväisenä. *’Cabrera, varoituksesi tulee hieman myöhään. Määräsin yhden täällä olevista, ehm, spesialisteistamme seuraamaan niitä kuljettajia ja näiden vankia, ja pysäyttämään nämä tarpeen vaatiessa hinnalla millä hyvänsä mikäli nämä yrittäisivät häipyä tai uhata naista. Tämän kyseisen tappajan tehokkuuden ja maineen tuntien tuo kaksikko on jo kuollut, tai kuolemassa. Ja sitä paitsi, vastarinta kaaosta ja tuhoa vastaan täytyy aloittaa jostakin. Sen olemme oppineet karvaasti, luultuamme että passiivinen puolustus tehoaisi. Se ei tehoa. Aktiivinen puollustus täytyy aina aloittaa jostakin. Ilman sitä kaikki mitä vaikkapa nämä ihmiset täällä ovat tehneet valuu hukkaan. Vastarinta täytyy aina aloittaa jostakin. Ja mitä tulee joukkojen määrään, yllättyisit varmasti miten paljon joukkoja meillä on mahdollista lähettää muille maille herra Cabrera, ja siitä kuinka tehokkaasti voimme suojella tahtoessamme. Tämä parintuhannen joukkio joka meillä on nyt parhaillaan tungettu vähän minne sattuu ympäri tätä aluetta on vain pienen pieni osa kaikista joukoistamme, joukot joiden määrää kukaan ei ole saanut laskettua. Ja sitä paitsi, tämä on ensimmäinen kerta kun meillä on ollut jonkinlainen mahdollisuus sekaantua siihen mitä tämä lordi Sýránícús tekee. Mahdollisuus jättää tämä tilaisuus käyttämättä olisi typeryyttä. Mutta lähtekää, tai jääkää tarkkailemaan ilotulitusta kauempaa. Mikäli tämä lohikäärmeruhtinas tekee miten uhkaa, niin hän tulee löytämään jotain muuta kuin avuttomia maalaisia. ’* nuori nainen totesi ja teki jonkinasteisen sotilaallisen tervehdyksen toiselle. *’Consummatum est, risteytykööt tiemme jälkeen Cabrera’* nainen jätti viimeisenä tervehdyksenään toiselle, ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään kohti kylää.*
Raymond: *Huumattua neitoa saattaneet mustat velhot, joiden tehtävä oli tähän mennessä sujunut suunnitelmien mukaan, eivät olleet odottaneet lainkaan vastarintaa, mikä oli heidän oma häpeänsä. Kuten sanottua, toinen kuoli välittömästi toisen jäädessä vielä henkitoreissaan kitumaan, kuitenkin riittävän pitkäksi aikaa kääntääkseen vielä kerran lasittuneen katseensa kohti nyt haudanomaista hiljaisuutta kaikuvaa toria ja sen järkyttynyttä väkeä, karjaisten noille viimeisillä voimillaan karut uhkauksensa:* ”Olette kaikki kuolleita, Gisan luopiot! Valtias Sýránícús ei jätä yhtäkään häntä vastaan rikkovaa rankaisematta!” *täten oli vihollinen viimeisen tehtävänsä hoitanut ja veri pärskähti muukalaisen suusta hänen kaatuessaan kuolleena maahan. Tämä kaikki oli kuitenkin riittänyt ajamaan väkijoukon valtavaan paniikkiin, joka levisi pian kylässä kulovalkean tavoin. Vaaleaverikkö katseli hetken hämmentyneenä ympärilleen ennen kuin otti ja pyörtyi kuolleiden noutajiensa vierelle. Kuului huutoa ja vaikerrusta, murinaa ja uhkauksia. Hurjistuneet kyläläiset pälyilivät ympärilleen ja havaitsivat helposti joukkoonsa kuulumattomat henkilöt, joiden puoleen syydettiin nyt syyttäviä katseita ja sylkäyksiä, vaateita vieraiden painumisesta matkoihinsa. Muukalaisille heristettiin nyrkkejä ja löysipä joku tulisieluinen kohta seipäänkin käteensä. Demoninmetsästäjiä ei näillä kylillä tunnettu, tai jos joitakin huhuja noista olikin kansan korviin kiirinyt, olivat ne vähintäänkin ristiriitaisia.* ”Painukaa matkoihinne, luonnonoikut!” ”Jättäkää meidät rauhaan!” ”Olette tuominneet koko Gisan, muukalaiset!” *huudettiin vieraille, joihin ei uskottu, ei luotettu. Ei kestänyt kauan ennen kuin nuo eripuran tuulet kantautuivat kylän syrjäisempiinkin osiin, ja aina kaksikon korviin asti, vakuuttaen nuorukaisen viimeistään siitä, mistä nainen oli hänelle puhunut. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä, ettäkö hän olisi toisen näkemyksiin taipunut, vaikka vihollinen olikin hetkeksi kukistunut. Päinvastoin soti Gisan reaktio nyt pahasti demoninmetsästäjiä vastaan.* Sananne ovat suuria, lady Lyanna, mutta hyvätkään luulot eivät aina johda toivottuihin lopputuloksiin. Entä mitä oikeutta ylipäätään on vieraalla kansalla tulla säätämään lakia ja järjestystä mantereelle, jota se tuskin tuntee? Mikä tekee teistä demoninmetsästäjistä lopulta lordi Sýránícústa parempia? Mutta olkaa hyvä ja menkää, levittäkää idealistisia ajatuksianne ja yrittäkää järjestää tämän maailman asiat miten parhaaksenne näette, mikä minä olen järjestöänne estämään? Mutta älkää unohtako varoitustani: saatatte vielä joutua vertaamaan ruumiskasoja vihollisenne kanssa ja kysymään itseltänne, missä meni vikaan... *tilitti nuorukainen ja tyytyi vastaamaan naisen hyvästeihin pelkällä nyökkäyksellä, sillä ei nähnyt tarvetta sen virallisempaan eleeseen, eihän hän mihinkään järjestöihin edes kuulunut, taivaille kiitos siitä.* Hyvää jatkoa, lady Lyanna. *lisäsi nuori velho ja kääntyi riuskasti ympäri, lähtien nopeasti vastakkaiseen suuntaan loittonemaan. ’Ilotulitus’ sanavalintana naisen suusta poltteli hänen mielessään vieläkin kuin kitkerä myrkky. Sitäkö tämä kaikki demoninmetsästäjille olikin? Jonkinlaista huvia? Ei, nuorukainen ei jäisi tätä ’ilotulitusta’ seuraamaan...*
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 8, 2006 19:09:28 GMT 3
((Kuvia demoninmetsästäjien joukoista tulee todennäköisesti tasaiseen tahtiin...))
Jonkun matkan päässä eri suuntiin lähtevistä velhosta ja metsästäjättärestä eräs toinen kaksikko oli tarkkailut keskustelua. Toinen näistä oli kooltaan massiivinen karpaasi, rauhallisesti sikaria poltellen tuo oli itselleen harvinaisesti ollut rauhassa. Suuri kivääri nojasi puuhun tuon vierellä, kivääri joka tulisi saamaan piakkoin paljonkin käyttöä. "Hyvin tyttö puhuu", mies totesi katsellessaan velhon ja nuoren naisen lopulta erotessa. "Perinyt sen äidiltään", mies sanoi tyytyväisen kuuloisena, hieroskellen sänkistä leukaansa. "Optimistinen", totesi toinen tarkkailijoista, ja tämän tuskin olisi uskonut olevan samaan järjestöön kuuluva kuin toinen. Ei mikään kovin pitkä, muttei mikään lyhytkään, niin tuolla toisella oli selvät aatelisen piirteet, hyvin hoidettu asu, taidokkaasti koristeltu arvokkaan näköinen miekka, sekä pitkät hyvin hoidetut hiukset. Tosin miehen äärimmäisen hermostuttavat lievästi punaista hohtavat silmät olivat merkki siitä ettei tuo ollut välttämättä sitä miltä näytti. "Mutta hyvin se puhuu. Ja on osittain oikeassa, mikäli pystymme pidättelemään tämän 'lordin' joukkoja tarpeeksi kauan, niin saamme tänne omat joukkomme, jotain mihin tuo tuskin on varautunut, ja mikäli olisikin, tämä tuskin on idiootti ja jäisi jumiin taisteluun jossa vihollisen joukot ovat kokeneita ja voimakkaita, sekä omaavat ylivoiman. Varmasti hän on vaarallinen, mutta ylimielinen. Hän tuskin uskoo korviaan kunhan saa tietoonsa että tämän kaksi sotavelhoa on tapettu, uskoen todennäköisesti että kaikki ovat hänen edessään lampaita", tuo mies laskeskeli ääneen. "Hrmph, paljonko sinä tänne saat teleportattua joukkoja?" suurikokoinen mies kysyi hieman ärtyneenä, haluten vaihtaa puheenaihetta. "Ehkä nelisenkymmentä tänään", tuo sanoi kohauttaen olkiaan. "Hyvä", iso mies sanoi virnistäen pirullisesti. Hän laskeskeli että heillä oli suurinpiirtein samat mahdollisuudet voittoon kuin toisella osapuolellakin. Kumpi voittaisi riippuisi siitä miten nopeasti demoninmetsästäjät onnistuisivat tuomaan muut joukkonsa paikalle, ja kaikkein tärkeimpänä, ilmalaivansa. Mikäli taistelu ei olisi ohi ennen näiden tuloa, he voittaisivat. Niillä joukoilla mitä täällä oli nyt ei voinut muuta kuin viivyttää, ja toivoa että apu tulisi ajoissa.
********
Nuoren naisen harkitsemattomasti sanottu 'ilotulitus'-sana ei ollut ehkäpä paras mahdollinen sana, se mitä tuo oli tarkoittanut oli demoninmetsästäjille tyypillisen taistelu-tyylin kuvaus. Sitä ei oikein voinut kuvata muuta kuin ilotulituksena kun nuo mm. pommeilla räjäyttivät paikkoja ilmaan, sekä tietenkin noiden lukuisat muut aseet sekä maagit joita nuo käyttivät suhteellisen paljon, ehkäpä siitä syystä että suurin osa Celdorin maageista oli demoninmetsästäjien palveluksessa, armeijan tai hallituksen palkatessa loput. Toki tietenkin joitain yksilöitä jotka eivät kuuluneet noihin oli, mutta ne olivat harvinaisempia. Joka tapauksessa nainen käveli kohti tuota kaikkea hälinää, katsoen hieman huokaisten reaktioita, miettien oliko teko sittenkään viisas. Sitten hän näki asian joka sai hänet vakuuttumaan siitä että teko oli oikea. Hän näki hiljaisen toivon hiipivän joidenkin silmiin, toivon jostakin paremmasta. Toivon siitä että ehkäpä kaikki ei ollutkaan loppu, että mikään painajainen ei kestä ikuisesti. Tämä sai hänet hymyilemään. Niin kauan kuin toivo eli, niin lohikäärmeruhtinaan kaltaiset eivät ikinä voisi voittaa täydellisesti tai lopullisesti. Aina löytyi joku joka herätti toivon kipinän. Ja nyt se tuli aika epätodennäköiseltä taholta, mutta ihmiset eivät kyselleet siitä, toivo tuli kun se tuli. Ja tästä nainen sai idean. Ehkäpä toivonkipinän voisi sytyttää muidenkin kuin harvojen suhteen, tehden kylän puollustamisesta realistisen asian? Sitä voisi ainakin yrittää.
Nuori ja pitkä nainen käveli rauhassa väkijoukon läpi, yrittäen päästä kylän aukion reunalle missä suurin osa demoninmetsästäjistä tällä hetkellä olivat, kahden sotavelhon ruumiiden äärellä. Vihaisia katseita nuo saivat paljon osakseen, ja ei heitä siitä voinut syyttää. Lopulta nainen pysähtyi kahden ruumiin äärelle, katsoen ympärilleen, kuunnellen solvauksia ja pelokkaita huutoja. Tuo nosti hitaasti toisen kätensä ylös pyytäen hiljaisuutta, ja jokin sai väkijoukon hiljenemään, ehkäpä hieman vaikutti tuon mielenvoimat, mutta enempää tuo ei niitä aikonut tai voinut käyttää. "Gisan asukkaat, hyvät ihmiset joita suuret vaivat ovat kohdanneet. Tämä teitä ja myöskin meitä uhkaava pimeän aalto on yhteinen vaiva, ei vain tämän kylän. Kaikkialle tämä meinaa levittyä, tämä kylä ei ole ainoa samanlaisessa kohtalossa rypevä. Mutta kysymys herää, miksei tämä pimeän voima vain hyökkää joukoillaan ja nappaa tarvittavia jos tämä on niin voittamaton? Koska tämä vasta kerää voimia. Vielä ei ole liian myöhäistä nousta vastarintaan, vielä ei ole myöhäistä toivoa parempaa huomista. Toivo elää vielä. Haluatteko te kauniin Gisan asukkaat jäädä historiaan vain yhtenä lukuisista kaupungeista jotka eivät jaksaneet toivoa parempaan, vaan alistuivat pimeän valtaan, vai nousetteko vastarintaan, näytätte kaaoksen ja tuhon voimille että toivo ei ole vielä menetetty? Näytättekö että toivoa ei voi tuhota edes pelon tuojat, kaaoksen voimat, ja tuhon soturit? Oletteko esimerkkinä että vielä ei ole liian myöhäistä? Vihollisemme eivät ole kuolemattomia, niin paljon kuin he haluaisivat meidän sitä luulevankin. Hekin kyllä kuolevat kuten mekin, hekin tarvitsevat ravintoa elääkseen, ja mikä tärkeintä, heidät voidaan tappaa. Siksipä kysynkin nyt teiltä Gisan asukkaat, haluatteko te jäädä historiaan niinä jotka nousivat vastaan pimeän hyökyaaltoa, ja kestivät sen, vai haluatteko te jäädä historiaan niinä ketkä antoivat aallon tuhota heidät?" nuori nainen puhui aloittaen rauhallisesta äänensävystä, hiljaa nousten kuuluvammaksi, päättäen lopulta suoranaiseen huutoon. Ja huutoon vastattiin. Puheen aikana oli kyläläisten toivo herännyt, hitaasti oli toivon liekki muuttunut pienestä kynttilästä palavaksi roihuksi, näyttäen valoa pimeän keskelle, ja kyläläiset jotka hetki sitten olivat olleet valmiita hirttämään kaikki demoninmetsästäjät näkivät nyt asian toisella lailla. Heidän toivonsa oli herännyt. Puheen aikana oli myöskin hitaasti väkijoukon reunoille ilmestynyt lisää demoninmetsästäjiä, nämä tosin pukeutuneina useampiin kuin yhteen univormuun värjäykseltään. Punaisiin pukeutuneet omituiset Tuliritarit, täysin sinisen peittämät Psykot ja Celdorin Kourat, kaksiväristen univormujen Kaksoismiekat, fanaattiset valkoisiin pukeutuneet Nimettömän Ritarit, sekä myös sinimustiin asuihin pukeutuneet eliitti Helvetinvartijat. Joukkio ei koostunut kaikkein normaaleimmasta porukasta, ja vain hieman yli puolet oli ihmisiä (ja näistäkin monella oli omituisia metallisia 'parannuksia' käsien tai jalkojen tai jonkin tilalla).
Yksi vastatulleista, kaapuun pukeutunut mies kantoi mukanaan jonkinlaista lukuisin jalokivin ja riimuin koristeltua sauvaa, ja tämä lähti kävelemään väkijoukon läpi näiden alettua suhtautumaan positiivisesti demoninmetsästäjiin. Mies lopulta pysähtyi tuon nuoren naisen viereen, ottaen paremman otteen sauvastaan. "Unnomen sanctifa!" mies huusi kirkkaalla ja voimakkaalla äänellä, ja iski sauvan maahan. Miehen teko aiheutti sauvassa jotain, riimujen ja jalokivien alkaessa hohtaa lievästi. Väkijoukko tunsi jonkinlaisen pehmeän voiman kulkevan heidän ylitseen, nopeasti peittäen alleen koko kylän, sekä myöskin hieman alueita tuon ulkopuolelta. Vaikkeivat kyläläiset sitä tienneetkään, niin mitä tuo mies oli juuri nostattanut oli antimagia-kenttä, tosin hieman mielenkiintoinen. Se esti kaikenlaisen magian ulkoa sisälle, tai sisältä ulos, muttei tuon sisällä olevaa magiaa muuten estänyt. Suurin tarkoitus tuolla oli estää kaikenlainen teleportaatio tuonne sisään tällä hetkellä, ja siihen tuon artifaktin voima riitti enemmän kuin hyvin. Kenttä oli magian täydellinen vastakohta, ja magialla siitä ei pääsisi läpi, edes voimakkain maagi tai voimakkain artifakti ei saisi mitään aikaan tuota vastaan, asia joka sai erään sangen suurikokoisen demoninmetsästäjän virnuilemaan. Hän mietti mitä demonikuningas olisi ajatellut jos olisi tiennyt erään tehokkaimman aseensa lopulta kääntyvän toista voimakasta demonia vastaan? Tuohon ei olisi tepsinyt edes se amuletti joka oli päästänyt kauan sitten erään velhon karpaasin kynsistä. Eipä tosin ollut massiivinen mies arvannut että ottaessaan tuon esineen mukaan tänne sille löytyisi muutakin käyttöä kuin aiemmin jahtaamansa velhon nappaaminen. No, kaikki aikanaan, saattaisihan sitä tulla toinenkin erä vihollista vastaan, tuo ajatteli ennen kuin painui suunnittelemaan kaupungin puollustusta, mukaanlukien kaikista tärkeimmät, eli ansat. Niitä kyllä riittäisi...
Kaupunkia alkoi hitaasti peittää paksu sumupeite, estäen näkyvyyden ulkopuolelta täysin...
((TSIISUS! Siitähän tuli pitkä! No, siinä oli Jed...))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 9, 2006 7:37:58 GMT 3
(( Sitä oli oikein mukava lukea. ^^ En vain löytänyt oikein aasinsiltaa hahmolleni, joten juonen eteneminen tuntuu nyt vähän heikolta. = / Toivottavasti meillä ei ole liian erilaisia odotuksia/suunnitelmia pelin suhteen, sillä Gisan tilanne oli minulle pelkkä aasinsilta, jolla sain hahmoni houkuteltua päivänvaloon. En siis aio sotkea tähän Syrraa tai hänen sotaansa sen kummemmin ( se olisi pelillisesti ja strategisesti mahdotonta ). Mutta kirjoitin nyt omaa vuoroani, ehkäpä sinä keksit, miten se tästä voisi jatkua, tai sitten voi tietenkin olla, että kanssakäyminen jäi taas lyhyeksi Reiskan kanssa ( mikä on yhden harvinaisen poikkeuksen kera ollut tähän asti sääntö ;^^ ) "Mutta ei se pituus vaan mukava matkustaminen." ))
Kuten sanottua, oli Gisa pieni ja vaatimaton kylä Pohjoisen Myrkmeren perukoilla, maankolkassa, johon kovin moni matkalainen ei useinkaan eksynyt, ellei sattunut ohittamaan tätä asutusta säännöllisistä tai aivan odottamattomista syistä. Yhteisö oli tavallisesti ollut aina sivussa sotien jaloista, turvassa jumalten selän takana näiden säätäessä ihmisten kohtaloita, kuten ainakin taruissa uskottiin. Puolustukseltaan kylä oli täten yhtä mitätön kuin merkityksensä maailmankartallakin, eikä Gisan vartiokaartiakaan voinut edes puoliverisiksi sotilaiksi millään muotoa kutsua. Heidän suurin huolensa oli tähän mennessä ollut ajoittaisten vieraiden valvominen ja mahdollisten kurittomien, näpistelevien penskojen kurittaminen. Vartiotuvan läpeensä lahonneessa sellissä ei ollut istunut ketään enää vuosikymmeniin. Suurin osa väestä oli tavallisia karjankasvattajia ja metsästäjiä, jotka osasivat kyllä pyytää pientä riistaa ja joskus vähän suurempaakin kylän lähimetsistä, mutta ihmisen tappamisesta eivät he tienneet mitään. Näin ollen ei yksinkertaisten ihmisten ollut vain helppo vaan myös pakko luottaa johonkuhun, joka lupasi heille turvaa nyt, kun uusi vaara oli ulottanut varjonsa näinkin piskuiseen yhteisöön asti. Olipa se sitten linnanherra, palkkasoturijoukkio tai…Celdorin Demoninmetsästäjät. Niinpä vain kävikin, että kun nämä muukalaiset olivat ehtineet selittää motiivejaan paremmin ja pitää palopuheensa, joka kuulosti aidosti innostavalta ja toiveikkaalta kuten esittäjänsäkin, yltyi väki vaihteeksi raikuviin hurraahuutoihin ja nyt käteen haalituilla seipäillä tömisteltiin maata demoninmetsästäjien kannustamiseksi. Olivathan nuo toki kenen hyvänsä rehdin kansalaisen mielestä omituista sakkia, jonka oli pelätty aiheuttavan kylässä vain lisää ongelmia, vaan nyt asiainlaita näytti jo paljon valoisammalta. Kenties nämä muukalaiset puolustaisivat avutonta Gisaa pahimman yli, ja kun sota olisi ohitse, he lähtisivät taas matkoihinsa. Näin saattoi epäilevinkin asukas salaa toivoa. Tänä aikana oli myös kylän päämies herennyt vartiokaartinsa läksytykseltä ja käskytykseltä ja pälyili nyt valppaasti kylänmiestensä mielialanvaihteluita. Mies oli ilman muuta pesunkestävä opportunisti, joka ei ajatellut vain omaa vaan myös kylänsä parasta, tietenkin, olihan hänen asemansa pitkälti muiden ihmisten tyytyväisyydestä kiinni. Kun kylässä oli kaikki hyvin, eleli sen päämieskin mukavammin. Demoninmetsästäjät tuntuivat siis olleen kuin siunaus vanhimman rukouksiin. Leveästi hymyillen hän taapersi kohti julistuksensa päättänyttä naista ja tarjosi tälle kätensä kuin sopimuksen sinetiksi samalla, kun kansa riemuitsi yhteen ääneen: "Gisan pelastajat ovat saapuneet!" "Eläköön kylämme puolustajat!" Verhot vedettiin ikkunoiden edestä kun toivo oli palannut yhteisöön. Ihmiset hymyilivät ja nauroivat, juhlivat ja tanssivat. He valmistautuivat palaamaan parempaan arkeen ja jatkamaan normaalia elämäänsä turvassa kuin herran kukkarossa.
--------------
Torin tapahtumista tietämätön nuorukainen jatkoi yhä rivakkaa kulkuaan kohti kylänlaitaa. Hän tiedosti vihaisten kaikujen hiipuneen ja erotti jopa vaimeasti ensimmäisten hurraahuutojen äänet, ennen kuin astui ulos porteista ja jatkoi matkaansa kohti metsäistä mäkeä, jonne oli hevosensa jättänyt. Nuori velho mietti yhä edesmennyttä keskusteluaan naisen kanssa, suoden jopa ajatusta mahdolliselle katumukselle sen puolesta, että oli tyrmännyt niin tylysti nuoren demoninmetsästäjättären optimistisen ajattelutavan, vaikka suurin osa kritiikistä olikin kohdistunut tuon edustamaan järjestöön itseensä. Tarkemmin ajatellen arkkimaagi perui kuitenkin harkintansa tästä myönnytyksestä. Oli ollut parempi kertoa naiselle niistä epäilyistä ja vaaroista, joita tilanteeseen tuli liittää, ja joita jo yleisen moraalinkin nimissä piti jonkun esittää. Kuten vaikkapa, kuinka toisesta maailmasta tuleva joukkio saattoi täysin ymmärtää tai kunnioittaa puolustamansa kansan tarpeita ja tahtoa? Entä mihin Celdorin invaasio vieraalle maalle johtaisi sen jälkeen, jos lohikäärmeruhtinas todella kukistuisi? Nuorukaisen silmissä he olivat ylivertaisine aseineen ja kykyineen potentiaalisia valloittajia itsekin siinä missä lordi Sýránícús joukkoineen, ja tällaiselle ryhmittymälle ei voinut koskaan osoittaa liian monia kysymyksiä ja epäluottamuslauseita, sen oli sentään jo arkkimaagin aiempikin kokemus demoninmetsästäjistä todistanut. Järjestö oli tällöin turvautunut tarpeettomaan väkivaltaan ja kuolemantuottamukseen, rankaisten rehellisesti työtään tehneitä miehiä ja päästäen varsinaisen pahan karkuun. Jos hän siis saisi edes yhden järjestön jäsenistä harkitsemaan tarkemmin motiivejaan, toimintatapojaan ynnä tähän kaikkeen vallankäyttöön liittyviä realistisia vaaroja, olisi sentään jotakin pelastettu. Pisara meressäkin levitti laajalle ulottuvat pyörteet. Entäpä tämänkertainen näyttö? Nuorukainen puisteli synkästi päätään. Hän antoi toki jonkin verran arvoa yrityksille vastustaa lyömättömältä vaikuttavaa vihollista, mutta pelkäsi samalla demoninmetsästäjien taktikoinnin olevan vielä pahasti hukassa. Oli toki ymmärrettävää, jos menestys Gisassa oli heille merkittävä edistysaskel ja tunnelmankohottaja, mikäli nämä eivät aikaisemmin olleet päässeet kunnolla vihollistaan vastustamaan, kuten nainen oli tainnut huomauttaakin. Nuorukainen vain tiesi armottoman varmasti, ettei moinen voitto ollut edes maininnan arvoinen lohikäärmeruhtinaan saleissa. Tuskin lordi Sýránícúskaan oli lähtenyt sotaan vastaiskuja odottamatta. Tämä kaikki oli vasta tunnustelua ennen paljon pahempaa, sen osasi arkkimaagikin arvata vaikkei hän laajamittaisesta sodankäynnistä ollut koskaan suoranaisesti kiinnostunutkaan. Hänestä tuntui, etteivät demoninmetsästäjät ymmärtäneet, kuinka vähän aikaa todella olikaan. Aikoivatko nämä sitten koulia kaiken maailman maanviljelijöistä ja karjankasvattajista sotilaita puolustamaan kyliään? Ei kai sentään, moinen tehtävä olisi ollut sulaa hulluutta. Järjestöllä vaikutti puheista päätellen riittävän kyllä omasta takaakin resursseja valmistautua pitkään sodankäyntiin, mutta tämä taasen ei kuvastellut lainkaan vihollisen ajattelutapaa. Lordi Sýránícús oli henkilö, joka halusi kaiken ja heti. Niinpä hän ylivertaisena strategina taktikoisi varmasti suunnitelman, joka saattaisi koko maailman lyhyessä ajassa valtaansa. Kun Cárpáthía taipuisi, olisi kaikki ehkä jo myöhäistä. Ja jotenkin nuoresta velhosta tuntui, ettei tässäkään olisi vielä kaikki…kuten sanottua, lordi Sýránícúksella oli aina varasuunnitelma varasuunnitelmallekin, aivan kuten nuorukainenkin oli jo karvaasti saanut kokea. Hän tunsikin vihollisensa jo sen verran hyvin, ettei erehtynyt tekemään tästä enää minkäänlaisia oletuksia. Oliko lohikäärmeruhtinas ylimielinen? Ilman muuta, kun kerran hänellä oli siihen varaa. Tyhmä tai harkitsematon lordi Sýránícús ei kuitenkaan ollut, ja arkkimaagi tiesi, että tämä saattaisi jatkaa sotaa vaikka seuraavat vuosituhannet läpeensä. Tätä demoninmetsästäjätkään tuskin toivoivat. Yksin Myrkmeressä oli satoja pienempiä ja suurempia kyliä ja kaupunkeja, eikä niistä kaikkien puolustaminen yhtä aikaa tulisi mitenkään kysymykseen. Tämähän olisi jo sotakoneiston suoranaista haaskaamista... Nuori velho veti syvään henkeä ja antoi ilman karata keuhkoistaan. Hän oli saapunut ratsunsa tykö ja ryhtyi irroittamaan puuhun sidottuja ohjaksiaan. Tarkemmin ajatellen hän oli päässyt lähtemään kylästä kohtalaisen helposti henkilöksi, joka tiesi näin paljon vihollisesta. Eipä silti, ettäkö tämä olisi nuorukaista häirinnyt tai tilannetta puoleen jos toiseenkaan hetkauttanut, eihän hän aikonut tietojaan edelleenkään ilman parempaa harkintaa jaella. Tilanne tuntui ainoastaan todistavan sen, miten vähän demoninmetsästäjät laittoivat arvoa tiedolle toiminnan rinnalla, mikäli nämä olivat todella teloittaneet kyselemättä neitoa saatelleet velhot. Kätevämpää kai olisi ollut kuulustella näiltä ensin yhtä jos toistakin. Tieto tuki aina toimintaa kuten tutkimaton hutkinta oli usein hyödytöntä. Noh, järjestöhän tietenkin teki kuten parhaaksi uskoi. Arkkimaagille tämä oli se ja sama niin kauan kuin tästä ei aiheutunut hänen suunnitelmilleen sen suurempaa kitkaa. Demoninmetsästäjien sopikin siis keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin, mikäli nuo tunsivat olevansa moisessa parhaimmillaan. Nuorukainen itse kohdistaisi huomionsa parhaansa mukaan ongelman ytimeen ja kaiken pahan alkuun ja juureen: Lordi Sýránícúkseen ja tämän karkoittamiseen koko tunnetusta maailmasta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 10, 2006 11:11:00 GMT 3
((Kyllä tätä vielä varmaan pari vuoroa eräällä tavalla pystyy pidentämään...))
Kaksi vieläkin varjoissa piileskelevää korkea-arvoista demoninmetsästäjien komentajaa katselivat poistuvaa velhoa kaukaa, näistä isomman sinisiin pukeutuvan miettiessä mistä tuo tunsikaan nuoren velhon. Sitten tuo muisti samoihin aikoihin kun velho kulki antimagia-kentän lävitse, ja tämä sai tuon virnistämään tyypillisellä tyylillään. "Cabrera..." tuo mutisi kierosti virnistäen, toisen äkkiä tajutessa mitä karpaasilla oli aikeenaan. Tästä ei tosin ollut mitään hyötyä, karpaasin hyvin nopeasti jo kadotessa, todennäköisesti se oli siirtynyt hyvin nopeasti rajan lähelle, ja ylittänyt sen, ja sitten... No, mikäs siinä. Tuskin Jed ainakaan tänään tuota tappaisi tai edes yrittäisi tappaa, mutta toisella komentajista oli tunne että Jed saattaisi haluta hyvitystä nöyryytyksestään... Tosin myöhemmin käyttäisi todennäköisesti tekosyynä teoilleen 'tietojen' hankkimista, vaikka tehokas demoninmetsästäjä tietäisikin tietojen hankkimisen olevan turhaa. He olivat saaneet tietoja lohikäärmeruhtinaan joukoista ehkäpä hieman epätavallisilla keinoilla, mutta he tiesivät tärkeimmät asiat, tosin vihollisen joukkojen lukumäärä oli epäselvä.
--------
Hetken kuluttua nuoren velhon alkaessa irrottaa ratsunsa ohjaksia puusta, tuo todennäköisesti huomasi hevosensa kasvavan paniikin. Jokin pelotti eläintä, ja oliko se vain kuvittelua vai kävivätkö varjot synkemmiksi? "Hyvää päivää Cabrera, todella pitkästä aikaa... Sinulla ja minulla on keskeneräisiä asioita liittyen kuningas Fernando IV:n kuningaskuntaan, ja tämän vaimon kuolemaan, ja epäilemättä vielä useisiin tuhansiin muihinkin viattomien kuolemiin..." tyytyväisen kuuluvainen ääni sanoi nopeasti epämääräisen kilahduksen jälkeen. Mikäli nuori velho kääntyisi, tuo näkisi takanaan rauhassa puuhun nojailevan virnistelevän jättimäisen kokoisen miehen, pukeutuneena pitkään siniseen takkiin johon oli pistetty demoninmetsästäjien tunnukset, sekä myöskin siivekkään pääkallon symboli, sama kuin aiemmin oli ollut nuorella demoninmetsästäjättärellä. Mies oli reilusti yli kaksimetrinen, niin korkea että olisi saanut varmasti suuren örkinkin kateelliseksi koostaan. Tämä yhdistettynä rennosti pideltyyn massiiviseen kivääriin yhdistettynä kertoi miehen olevan hengenvaarallinen. Tosin sekin ettei tuota vielä kahtakymmentä sekuntia sitten ollut ollut tuossa kertoi vaarallisuudesta... Ja se että hevonen oli täysin paniikissa. Miehen kasvoja peittivät sekä ankara sänki että lukuisat vanhat arvet, ja osittain myöskin pitkät mustat ja hieman sekaiset hiukset. Miehen kieron virne ja mustat lasit viimeistelivät miehen hermostuttavan ulkonäön. Sitä ei pystynyt selittämään miten tuon virne oli hermostuttava, se vain jotenkin aina hermostutti kaikkia. "Muistatko minut demoni joka ei ollutkaan demoni, Raymond Cabrera?" mies sanoi uudestaan leventäen virnettään entisestään.
((Lookie whos bäck... (tosin valitettavasti en pysty bodycounttia nostamaan. *sniff*)))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 10, 2006 14:46:36 GMT 3
(( ’nostamaan bodycounttia’? Mitäs se on? = . ))
Nuorukainen luopui aikeestaan irroittaa ohjakset puusta pian huomatessaan hevosensa käyvän levottomaksi ja ilmoittaessa hänelle näin jo hyvissä ajoin jonkun vieraan läsnäolosta. Kelpo ratsu olisi vain turhaan pillastunut ja karannut matkoihinsa, jos hän olisi sen nyt vapauttanut. Arkkimaagi huokaisi pettyneesti. Oli näemmä ollut toiveajattelua päästä pois näistä maisemista sen enemmittä viivästyksittä. Hän ei kuitenkaan reagoinut muukalaisen tuloon ennen kuin kuuli tuon sanojen kantautuvan takaansa. Tällöin kääntyi nuorukainen hitaasti ympäri, kävi mittavan miehen nopealla vilkaisulla läpi päästä varpaisiin ja rypisti kulmiaan toisen puheille. Henkilö oli selvästikin yksi demoninmetsästäjistä, mutta kuka tai mistä toinen hänet tunsi oli nuorelle velholle täysin hämärän peitossa. Vieraan virnuilu ei sekään vaikuttanut arkkimaagia pahemmin hermostuttavan, joten ehkäpä hän teki poikkeuksen jonkinlaisessa säännössä. Arvasihan velho vihjeittäkin ettei toinen ollut täällä ainakaan mistään kiittelemässä tai hyvänpäiväntuttuaan tervehtimässä. Hänellä ei ollut moisia ystäviä. Yhtä ainuttakaan. ”Tuota noin...enpä voi sanoa muistavani.”, aloitti kummastunut nuorukainen hieman ohimoaan rapsuttaen. Hän silmäili miestä toistamiseen ja selvästikin kuin keskittyen kohteliaasti ja kovasti muistamaan, joutuen kuitenkin lopulta pudistamaan vain pienesti päätään. ”Ilmeisesti olen kuitenkin tehnyt jotakin pahaa sinulle tai jollekin kavereistasi, ehkä molemmille.”, epäili velho ja vakavoitui nyt asteen jos kaksikin kasvoiltaan. ”Voin kuitenkin vakuuttaa, että olette olleet vain veripisara siinä vuolaassa, hurmeisessa virrassa jonka olen menneisyydessäni synnyttänyt. Olen pettänyt, tappanut ja murhannut, kiduttanut uhrejani kaikilla mahdollisilla tavoilla, tuhonnut kaupunkeja ja teurastanut kokonaisia kansoja. Rikokseni eivät ole vain kammottavat vaan myös lukemattomat...”, selvitti arkkimaagi värittömään äänensävyyn ja piti tauon vetääkseen henkeä. Nuori velho ei ollut luetellut näitä inhottavia asioita mitenkään kerskaillakseen, vaan saadakseen toisen ymmärtämään paremmin asemansa. Hänellä ei myöskään ollut mitään syytä salata syyllisyyttään tekoihin, joista toisella tuntui selvästikin olevan jo ainakin hatara aavistus jollei muuta. Maininta kuninkaasta tai tämän vaimosta ei sekään näyttänyt herättäneen nuorukaisen katseessa sen enempää kuin demoninmetsästäjän olemuskaan. Hän ei rehellisesti todella vaikuttanut muistavan mitään niistä tapahtumista, joita toinen ajoi takaa, ja tämä saattoi tietenkin tuntua kaksin verroin raivostuttavammalta kuin jos nuori velho olisikin tunnistanut miehen ja nauranut tälle menneiden myötä päin naamaa. ”Olkaa siis onnellinen, kun kerran pääsitte karkuun ja olette vielä elossa. Älkääkä suotta pelätkö, sillä en haudo kostoa tai aio aiheuttaa sinulle kuten muillekaan enää enempää tarpeetonta harmia, paitsi korkeintaan lordi Sýránícúkselle ja hänen alaisilleen parhaan kykyni mukaan. Oletan lohikäärmeruhtinaan olevan sentään yhteinen vihollisemme.”, lohdutti nuorukainen toista vilpittömästi, sillä saattoihan olla, että menneisyys oli vaivannut miestä jo pitempään. Arkkimaagihan yritti edelleen vain arvailla toisen tarkoitusperiä, joten hän puhui tuolle tavalla jolla todennäköisimmin osuisi oikeaan. Pois se nuoresta velhosta, ettäkö hän olisi millään tavalla teeskennellyt saati laskenut leikkiä toisen kanssa. ”Ja jos taasen olette täällä nyt työnne puolesta, tulisi teidän osaltani unohtaa toimenkuvanne ja kohdistaa huomionne toisaalle, tärkeämpiin tehtäviin, sillä ymmärrätte jo varmaankin, ettei oikeus tuomitsemisestani tai vastuu rankaisemisestani ole enää sinun tai kenenkään tämän tai toisen maailman yksilön tai yhteisön varassa - kohtaloni on yksin jumalten käsissä. Syy siihen miksi olen yhä elossa antaa olettaa, että heillä on minulle vielä käyttöä.”, päätti arkkimaagi lauseensa hieman sarkastiseen sävyyn ja kohautti olkiaan. Olisihan hän voinut lisätä tähän vielä huomautuksen nykyisestä, ikävänpuoleisesta tilastaan tai siihen liittyvästä oudosta, violetinvivahtavasta tulesta, joka väsytti hänet nykyään nopeasti, riudutti sisältä käsin ja teki voimiensa ja loitsujensa käytön liki mahdottomaksi, mutta mitäpä niistä suotta toiselle valittamaan. Yhtä kaikki toivoi nuori velho setvineensä itseään ja tekojaan toiselle nyt tarkemmin ja parantaneen näin ollen kookkaan miehen kokonaiskuvaa tilanteesta yleensä, mikäli tuo oli saanut ylemmältä taholta ohjeet hänen vangitsemisestaan. Kuten sanottua, olisi jälkimmäinen ollut aivan turhaa, sillä vain suurempien voimien laissa saattoi enää löytyä kohta, joka riitti käsittämään arkkimaagin aiheuttaman pahan laajuuden. Muunlaisen oikeuden käyminen tai toteuttaminen olisi ollut pelkkä loukkaus kaikille niille onnettomille, joita nuorukainen oli monen monituisilla tavoilla piinannut ja murhannut. Toisaalta muukalaisen saapuminen paikalle yksin oli pistänyt velhon myös epäilemään, oliko mies täällä sittenkään ajamassa ensi sijassa asiaa aiheesta, jonka oli antanut hänen ymmärtää. ”Vaan kenties syysi etsiä minut käsiisi olivat sittenkin henkilökohtaisemmat? Kuulisin mielelläni tarkempaa tietoa todellisista motiiveistasi, jotta ne eivät vahingossakaan katoaisi virkamerkkisi varjoon...”, lisäsi nuorukainen odottamatta, sillä toinen herätti hänessä tietynlaisia epäluuloja, jotka liittyivät juuri demoninmetsästäjiin ja heidän järjestönsä sisällä mahdollisesti esiintyviin valheisiin ja salattuihin rikoksiin, toimintaan ilman todellisia valtuutuksia keneltäkään varsinaisista johtajistaan. Ainakin nuorukaiselle olisi toisen turha selitellä itseään pelkillä tekosyillä, sillä hän huomaisi kyllä nopeasti mikäli miehen tarkoitusperät eivät olisi puhtaan ammatilliset. Muutoinkin saattaisi tämä yllättävä tapaaminen selventää velhon käsityksiä järjestöstä yleensä, joten hän toivoi yksin jo nimeltä tuntemansa naisenkin puolesta, ettei toinen tekisi nyt typeriä virheitä. Kaiken sen jälkeen, miten ylevästi lady Lyanna oli nuorukaiselle järjestöstään puhunut, ei tämä ansainnut jonkun kuumapään osoittavan noita puheitaan tai uskomuksiaan perättömiksi, olkoonkin, että juuri näiden suhteen velho olikin epäileväinen. "Kukaties haluaisit siis ensi tilassa selventää, oletko täällä nyt järjestösi edustajana vai omalla asiallasi? Turha sekoittaa työtään omiin etuihinsa ja antaa siten ehkä huonon kuvan työnantajastaan tai tovereistaan...", neuvoi nuorukainen vaimealla äänellä ja vaikeni sitten, mittaillen muukalaista vaihteeksi alta kulmiensa, odottaen tuon vastausta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 11, 2006 17:58:27 GMT 3
((Eeh... Oletko sarkastinen? Ruumisten lukumäärää ei enään saa nostettua... *sniff uudestaan*))
Mies katsoi huvittuneena velhoa tuon lopetettua puheensa, tosin odotti vielä hetken hiljaa ennen kuin alkoi vastailla, ja sitäkin ennen veti jostakin takkinsa kätköistä tulukset ja paksun sikarin. Kipinä iski ja sikari syttyi, tulukset katosivat takaisin suuren takin kätköihin. "Hah, olet näköjään vieläkin uskomattoman ylimielinen, joskin eri tavalla, mutta silti jotain viisauttakin olet onnistunut sanojesi taakse piilottamaan", mies sanoi ennen kuin veti ensimmäiset henkoset sikaristaan, pitkän ja hitaan, ennen kuin puhalsi savut ulos. "Ja tämä tilanne oli melkoisen erikoinen varmasti sinun näkökulmastasi, mutta minulla ei ole nyt aikaa palauttaa mieleesi sitä kuinka nimenomaan sinä pakenit, en minä. Mutta joka tapauksessa, se ei ollut päällimmäinen asiani. Rankaisuun ei nyt olisi minkäänlaista hyötyä tai aikaa, kuten sanoitkin. Heh, sinun vuoksesi toivon että onnistut tavoitteessasi, vaikka oletkin yhä niin ylimielinen että luulet voivasi yksin muuttaa maailmaa", karpaasimainen mies sanoi, ja nousi ylös venytellen samalla kun tuprutteli sikariaan. Nyt vasta pystyi kunnolla käsittämään miehen massiivisuuden. Varmaan parikymmentä senttiä yli kaksimetrinen mies olisi saanut kenet tahansa tuntemaan itsensä pieneksi, saati sitten velhon. "Syy minkä takia olen täällä nyt puhumassa sinulle, noh, se on..." mies sanoi keskeyttäen lauseensa ottaakseen taas henkoset sikaristaan. Ja taas tämä oli hyvin hidas henkeenveto, ennen kuin mies taas lopetti. "Kuten olin sanomassa, niin se minkä takia olen täällä nyt, niin se on niin yksinkertainen asia kuin oppitunti nöyryydessä", mies puhui, virneen hitaasti kasvaessa tuon kasvoilla sitä mukaa kun tuo pääsi kohti lauseensa loppua. Ennen kuin toinen kerkesi reagoida mies tarrasi nopeammin ennen kuin silmä kerkesi nähdä toista rinnuksilta ja nosti päin puuta, toisen käden siirtäessä kivääri osoittamaan toisen kasvoihin. "Ei millään pahalla, mutta muistaen edellisen kohtaamisen kanssasi päätin varmistaa ettet mene minnekkään sillä välin kun annan sinulle opetuksen. Ja sitten vielä se että tämä on pieni hyvitys", mies sanoi virnistäen loppulauseen kohdalla tavallista enemmän. Mitä tahansa suojakeinoja velholla oli tai olisi tuo täydellisesti jätti välittämättä. Tuohon ei tuntunut vaikuttavan oikein mikään. "Mikäli lupaat jättää sinulta aikaisemmin tutun ylimielisen ja äärimmäisen ärsyttävän käytöksen sekä myöskin ylenmääräisen vastustus-yrittelyn saat seistä omilla jaloillasi, ja mikä tärkeintä, maassa, samalla kun kerron sinulle kerrottavani. OK?" mies kysyi, pidellen edelleen massiivista kivääriä tuon naaman edessä, tähdättynä silmien väliin. Mies oli jo osoittanut olevansa erittäin nopea, ja ei ollut epäilystäkään että ylenmääräiset väärät liikkeet saisivat tuon laukaisemaan aseensa, jotain mikä ei olisi tuolle selvästikään ongelma. Jed uskoi velhon ymmärtävän että hänellä oli keinonsa tappaa lopullisesti kohteensa, tosin arveli velhon joka tapauksessa aliarvioivan hänen kykynsä, joten samapa tuo. Velho tekisi väärän liikkeen, niin tuo saisi kasvattaa itselleen uuden pään.
((Hmm... Pitäisi varmaan alkaa piirrellä loppukuvaa... ))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 11, 2006 23:00:09 GMT 3
(( En oikeastaan. En vain osannut yhdistää tuota sanaa kuolleisiin. = . Mutta kuviasi on mukava nähdä, joten pistä niitä ihmeessä esille. ^^ ))
Vaikka toinen oli välttänyt vastaamasta suoraan nuorukaisen viimeisimpään kysymykseen, saattoi velho viimeistään nyt arvata, etteivät muukalaisen motiivit olleet mitään muuta kuin henkilökohtaiset. Syy demoninmetsästäjän isotteluun vaikutti sekin niin pikkumaiselta, että arkkimaagiakin alkoi vähitellen raivostuttaa. Hän olisi hyvinkin voinut kuitata toiselle jotakin siitä, miten mies osaltaan osoitti melkoista ylimielisyyttä vähätellessään velhon kaltaisen yksinäisen tahon mahdollisuutta vaikuttaa sodan kulkuun tai lordi Sýránícúksen kukistumiseen, joista juuri jälkimmäisen osalta uskoi nuorukainen yhä vakaasti vaivihkaisempaan toimintaan yli suoranaisen sodanjulistuksen. Tähän yhtälöön eivät isot armeijat tietenkään sopineet, mutta mitä liittolaisiin tuli, ei velholla olisi toki ollut mitään heitä vastaan, niin kauan kuin näihin saattoi vain luottaa. Toisen perättömät oletukset puuduttivat häntä, ja arkkimaagi oli juuri vastaamaisillaan sarkasmilla toisen sanoihin, kun mies tarrasikin samassa kiinni hänen kurkkuunsa ja painoi puhuteltavansa päin mäntyä, jättämättä velholle nähtävästi paljon muita vaihtoehtoja kuin tarkastella hävytöntä vierasta vähän korkeammalta näköalapaikalta. Mitä turhuutta, eihän toisen kookas ruho ollut nuorukaisessa tähänkään asti minkäänlaisia alemmuuskomplekseja herättänyt. Pieneksi hän oli joskus tuntenut olonsa lähinnä isäpappansa seurassa, eikä tähänkään liittynyt minkäänlaista fyysistä ylivertaisuutta. Koolla ei siis tässä suhteessa ollut velhon silmissä mitään merkitystä, vain voimat, viisaus ja näiden käyttö ratkaisivat, kuinka paljon hänen tuli kutakin henkilöä kunnioittaa. Jälkimmäisen osalta taisi demoninmetsästäjä lukea nuorukaisen kasvoilta nyt täyden nollan. Hän oli ilman muuta yllättynyt toiselta odottamatta saamastaan kohtelusta, mutta ei edelleenkään näyttänyt pelkäävän miestä tippaakaan. "'Hyvitystäkö'?", toisti nuorukainen hyvin vaimealla ja pingoittuneella äänellä, pidätelläkseen pahinta kiukkuaan nyt kun velho oli alkanut vähitellen hahmottaa, mistä syystä toinen oli tullut häiritsemään häntä. "Olen tehnyt lukemattomia, hirvittäviä tekoja, ja tässä maailmassa on varmasti monia, joilla olisi oikeus tulla vaatimaan korvausta kaikesta aiheuttamastani pahasta. Kuitenkin sinä kuulostat olevan täällä vain ja ainoastaan koska joskus kauan sitten lähdin matkoihini omia aikojani?", summasi nuorukainen saamansa käsityksen ja sai nyt todella pidätellä itseään, ettei olisi karjunut toiselle päin naamaa kuinka pikkumaisen, turhamaisen ja täysin naurettavan kuvan demoninmetsästäjä itsestään antoi. Kuinka toinen kehtasi? Mikä tuo mies oli jauhamaan hänelle mitään ylimielisyydestä?! Nuori velho sulki hetkeksi silmänsä, jotka hehkuivat nyt perin kuumalla ja vihaisella liekillä. Muutamia asteita lisää ja tuo katse olisi jättänyt kivuliaat polttomerkkinsä muukalaisen pöyhkeään naamaan. Jo nyt hänen korvantauksensa puhkesivat suihkuamaan verta kun käyrät sarvet työntyivät hitaasti esiin molemmilta sivuilta, kuin korostaakseen puoldemonin äkäisyyttä. Ja vaikka nuorukainen ei tuntenutkaan oloaan kiväärinpiipun jatkeena mitenkään epämukavaksi saati uhatuksi, alkoi hyvin pieni ääni jossakin hänen päänsä sisällä kuiskia tämän kaiken kiihtymyksen myötä pitkästä aikaa murhanhimoisella äänellä: 'Anna minun kurittaa tuota röyhkeää saastaa, kääntää silmänsä ympäri jotta hän näkisi oman, mädän mielensä, repiä kielensä irti ja työntää sen kaikkine kohtuuttomuuksineen kurkustaan alas, silpoa hänen ruumiinsa tuhanneksi kappaleeksi ja antaa tälle koiralle jotakin todellista haukkumisen aihetta…' Sanat olivat hyvin houkuttelevat ja sävy maanitteleva, mutta nuorukainen rypisti kulmiaan ja kieltäytyi kuuntelemasta tuota sairasta osaa mielestään, joka uskoi väkivallan olevan vastaus kaikkeen. Se ei ollut, eikä hän halunnut enää kiduttaa tai tappaa turhaan. Ja kaikkein vähiten halusi hän alentaa itsensä toisen tasolle… "Saatat näyttää paljon vanhemmalta kuin minä, mutta niin kauan kun käyttäydyt kuin kasvukipuinen nuori, et ansaitse minulta yhtään mitään, kaikkein viimeiseksi juuri kunnioitusta. Päinvastoin paljastaa mielivaltainen voimankäyttösi vain heikon itsetuntosi ja pelkosi tulla nöyryytetyksi uudestaan. Etkö huomaa laittavasi itse itsesi hölmön asemaan? Omalta osaltasi olisi sinun korkea aika oppia, ettei pelkkä valta tai voima tuo haltijalleen kunnioitusta, ellei tämä osaa käyttää niitä oikein. Viisas tuntee voimansa kyllin hyvin ymmärtääkseen, milloin sen käyttäminen on turhaa.", puhui velho jälleen, ja nyt hänen äänensä oli taas rauhallinen, kasvonsa ilmeettömät ja katseensa viileä, jopa kylmä. Sarviensa suomasta demonisesta piirteestä huolimatta ei hän tehnyt elettäkään yrittääkseen vapautua toisen otteesta tai aiheuttaa tälle mitään muuta kuin tunnontuskia, jos mies moisia kykeni ylipäätään tuntemaan. "Uhittelemalla et saa tahtoasi läpi, enkä aio nöyristellä edessäsi, joten voit joko laskea minut nyt maahan ja keskustella sivistyneesti tai kävellä matkoihisi, mikäli sinulla ei mitään asiaa ollutkaan. Muussa tapauksessa olet pelkkä halveksuttava pelkuri, ja saatat vielä osoittaa sen todeksi itsekin… toivottavasti pystyt tällöin olemaan ylpeä teostasi, vaikka sinun ei todellakaan pitäisi.", totesi nuorukainen katsoen toista suoraan ja syvälle silmiin, jotta mies muistaisi hänen katseensa takana palavan viisauden ja kuulisi sanaiset syytökset mielessään vielä pitkään jälkeenpäinkin. Jos arkkimaagin olisi pitänyt nyt lyödä vetoa, olisi hän arvannut toisen painavan liipaisimesta, sen verran mielipuolelta tämä kaveri vaikutti. Mutta ei se mitään. Nuorukainen oli valmis kuolemaan ylpeästi, mutta ei elämään tällaiselle henkilölle alistuneena. Hän oli perinyt isänsä itsepäisyyden niin hyvässä kuin pahassakin, eikä tuottaisi tälle häpeää...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 11, 2006 23:57:07 GMT 3
((Jops, laitan tod. näk. huomenna jotain, sekä myöskin aiemmin mainitut kuvat joistakin eri demoninmetsästäjien joukoista jotka olen jo kerennyt tehdä))
"Hah!" mies tuhahti toisen sarvien tullessa esiin, ja puhalsi sikaristaan jälleen savuja tuon naamalle. "Hah!" mies toisti naurahduksensa toisen lopettaessa puhetulvansa, kuitenkin pian lopettaen virnuilunsa, vakavoituen hetkeksi. "Onnistuit sitten ymmärtämään tarkoitukseni väärin Cabrera. Täysin väärin", mies totesi tuhahtaen aloittaessaan taas puhumaan. Tuota ihmetytti miten toinen oli tarttunut yhteen ainoaan kohtaan hänen puheessaan, unohtaen koko lopun, varsinkin kohdan missä tuo mainitsi ettei luottanut ollenkaan toiseen. Ja hyvästä syystä näemmä. "Sinä haukut minua typeräksi kakaraksi, samalla kun itse jätät kuuntelematta lähes täysin mitä sanon. Minä tein tämän sinulle sen takia etten luota sinuun pätkän vertaa aiempien kokemusten perusteella, ehkäpä hieman rajummin kuin tarvitsisi koska minä en pidä sinusta, sitä minä tarkoitin hyvityksellä senkin kirottu idiootti", sänkileukainen mies sanoi ärtyneenä tuolle, välittämättä ollenkaan vihaisesta katseesta tai uhkaavista sarvista. Ne eivät tuohon vaikuttaneet suuntaan eikä toiseen, tosin hieman halveksuvammin tuo alkoi kohdistaa ajatuksensa tuohon. "Juuri tämän takia minä nostin sinut tätä puuta vasten senkin hölmö. Sinä olet vaarallinen olento, ja vaikka saisin sinut tuhottua mikäli haluaisin, niin tein tämän sen takia ettet yrittäisi mitään typerää, kuten vaikkapa yrittäisi heittää loitsua minuun. Ymmärrätkö?" mies totesi tuhahdellen katsoen koko ajan toista tarkkaan mustien lasiensa takaa, ärtyneenä jonkin verran, mutta pitäen malttinsa. Mikäli nuo kaksi olisivat kohdanneet jossakin taistelunkentällä, niin velho olisi todennäköisesti jo kuollut. Jed tuppasi menettämään itsehillintäntänsä taisteluun päästessään, joskin säilyttäen edelleen suhteellisen järkevän ajattelutavan, siihen vain sekoittui runsaasti verenhimoa silloin. Ja yleensä tämä tarkoitti sitä että terveytensä vuoksi kannatti hakeutua kauemmas kunnes viholliset olisivat kuolleet.
"Oppitunti yksi, nöyryys. Sitä sinulta puuttuu, joskaan aivan toivoton tapaus et ole. Oppitunti kaksi, ylimielisyys. Sitä sinulla on liikaa edelleen, vaikkakin ei niin paljon kuin ennen. Sinä et suinkaan ole maailman ainoa kärsivä, helvetti, sinulla menee paremmin kuin monilla muilla! Jotakin on väärin tässä kirotussa maailmassa jossa miehet kuten sinä ja minä nostetaan sankarin tehtäviin, mutta toisaalta, aitoja sankareita ei tämmöisinä aikoina olekaan. Perinteiset sankarit tappavat lohikäärmeitä ja pelastavat neitsyitä, kun taas 'sankarit' kuten me ovat aiheuttaneet paljon tuhoa ja kuolemaa, sinun tapauksessasi viattomille, minun tapauksessa demoneille, heidän kätyreilleen, sekä niille jotka ovat uhanneet jotenkin henkeäni, miten vähäisesti se onkaan ollut", mies jupisi osittain itsekseen, mutta enimmäkseen myöskin velholle, koittaen takoa toisen kalloon asian jota oli tullut sanomaan. Ja yritti samalla pitää itsensä hillittynä, tuon tarkoituksena ei ollut nyt tappaa toista tai mitään vastaavaa, vaikka toinen parhaansa mukaan yritti karpaasia yllyttää osittain ehkä huomaamattaan.
"Se mitä tässä nyt olisin selittänyt sinulle mikäli et olisi alkanut tarttumaan yksittäisiin huomautuksiin oli tämä: älä luota liikaa pelkkään itseesi. Voimakkainkin olento voi olla hädän hetkellä heikko ja voimaton. Perhe tapetaan silmien edessä tai elämän ainoa valo raa-asti sammutetaan. Joukko heikkoja joiden side on vahva on voimakkaampi kuin voimakas yksinäinen mikäli tällä on jokin asia huonosti. Saati sitten monta vahvaa ja helvetin paljon heikkoja yhtä vahvaa vastaan", mies sanoi synkästi äänen synketessä mitä pitemmälle tuo pääsi puheessan, viimeistenkin virneen rippeiden kadotessa naamalta. Tuon puhe oli saanut tuon muistelemaan elämänsä pahimpia hetkiä, perheen kuolema, kirous, ensi-rakkauden kuolema, ja viimeisenä vaimon raaka surma. Hetken ajan miehen kasvoilta paistoi vain syvä suru, mutta hyvin pian naamalle tuli vain synkkä päättäväinen ilme, tuon lopettaessa muistelun.
"Ymmärsitkö vai pitääkö toistaa Cabrera?" sänkileuka kysyi toiselta synkkänä. Mikäli toinen ymmärtäisi, tuo tiputtaisi toisen samalla sekunnilla maahan, mikäli ei, no, maahan tuo pääsisi, joskin hieman eri tavalla...
|
|
|
Post by R.C. on Jun 12, 2006 2:26:05 GMT 3
”Selittäisit itsesi ja tarkoituksesi alusta pitäen paremmin niin ei tulisi väärinkäsityksiä, joita tällainen karkea asetelma on muuten vain omiaan aiheuttamaan, ellet sitä itse arvannut.”, tokaisi nuorukainen toiselle takaisin, viitaten sanoillaan siihen, miten hän roikkui tässä vielä metrisen maanpinnan yläpuolella aseella uhattuna. Moisessa tilanteessa ymmärsi kai tyhmempikin, mihin etusijassa tuli huomionsa kiinnittää. Niin kauan kuin muukalainen siis heiluttelisi kivääriään ja pokkuroisi turhaan aivan rauhalliselta vaikuttavalle arkkimaagille, ei kahdenkeskiselle luottamukselle olisi mitään toivoa. Sitä niitti mitä kylvi, toisin sanoen mies oli hätiköinnillään todennäköisesti vain heikentänyt tilannetta entisestään. ”En pyytänyt sinua pitämään minusta, ja kuulin puheesi vallan mainiosti tuolta vähän alempaakin, varsinkin, kun vaikutat pitävän mielelläsi paljon melua itsestäsi, liiankin kanssa. Ja kuten aiemmin huomautin, ei sinulla ole enää mitään syytä pelätä minua - mitä kohtaa et itse ymmärtänyt?”, kuittasi velho retorisesti, huokaisi vaimeasti ja jatkoi: ”...käsitän kuitenkin luottamuspulasi, kun kerran olemme selvästi tavanneet aiemminkin. Annan sinulle siis epäilysi anteeksi.”, lisäsi arkkimaagi värittömällä äänellä. Nuorukainen oli kohottanut hieman kulmiaan kohdassa, jossa toinen oli kutsunut häntä ’vaaralliseksi olennoksi’. Jopas jotakin, muukalaisella itsellään kun tuntui olevan kovin suuret luulot voimistaan ja niin kova tarve haukkua arkkimaagi jok’ainoalla keksimällään solvauksella, että oli harvinaista kuulla tältä moisia mielipiteitä. Entä olisiko tuo mies sitten todella saanut puoldemonin hengiltä niin halutessaan? Mistäpäs sen tiesi. Vaan jos yritys ei onnistuisikaan, vaikuttaisi demoninmetsästäjä kaksin verroin naurettavammalta. ”Mitä näihin opetuksiisi taasen tulee...”, aloitti velho ja piti pienen tauon muotoillakseen seuraavat sanansa kenties siedettävämpään muotoon: ”...en sinuna toitottelisi moisia ihanteita ennen kuin olet ne itse sisäistänyt. Juuri tämän takia mestarit kouluttavat noviiseja, ei päinvastoin tai varsinkaan niin, että kokelaat koettaisivat päteä toisilleen.”, oikaisi nuorukainen miestä esimerkillään kuin pikkulasta. ”Entä mitä sinä minun moraalistani ylipäätään mitään tiedät tai välität...”, ihmetteli hän vielä jälkiajatuksena ääneen. Miksi tosiaan joku tuiki tuntematon tuli yht’äkkiä tekemään velhosta luonneanalyysiä ja saarnaamaan tälle parannuksesta? Tätä arkkimaaginkin oli jo vaikea käsittää. Oli ollut paljon helpompi olettaa toisen rynnänneen hänen luokseen kostotoimissa kuin tällaisen lässytyksen merkeissä. Tokihan nuorukainen omista oikuistaan oli tietoinen, eikä toinen todellakaan vaikuttanut oikealta henkilöltä häntä niistä nuhtelemaan. Oliko kukaan muka missään suhteessa täydellinen? Tuskinpa mies itse ainakaan. "...antaisin myös arvoa, jos jättäisit vertaamasta minua itseesi. Meissä kahdessa ei ole mitään yhteistä. Ja vaikka olisikin, en välttämättä haluaisi liittyä kanssasi samaan itkuvirteen saati sankarikaartiin.”, lisäsi nuorukainen vaimeammin, sillä toisen synkkeneminen oletettavasti joidenkin epämiellyttävien muistojen myötä oli saanut hänet tuntemaan olonsa jokseenkin vaivaantuneeksi, lähinnä koska ei osannut tai edes halunnut tuntea minkäänlaista sympatiaa miestä kohtaan. Kuten sanottua, velho ei toivonut tulevansa rinnastetuksi demoninmetsästäjään millään tavalla, vielä vähemmän päästä osalliseksi tämän henkilökohtaisista tragedioista. Ongelmia nuorukaisella oli jo omastakin takaa. ”Tajusin kuitenkin tarkoituksesi, en tosin sen tarvetta. Huolehdit turhaan puolestani. Osaan kyllä arvioida voimani itsekin kun aika tulee.”, yritti nuorukainen hieman myönnytellä, jotta toinen olisi levittänyt tutun ivallisen virneensä taas naamalleen. Helkkari, sekin oli parempi kuin tämä haudanvakavuus, jolla mies hänelle nyt itsestäänselvyyksiä selitteli. Eihän nuorukaisella ollut toki aikeita lähteä soitellen sotaan, tuskin edes yksinään nyt kuten viimeksikään. Noiden menneiden kokoonpanojen vatvominen olisi kuitenkin ollut aivan turhaa – se, keiden kanssa ja miten hän oli lordi Sýránícúksen viimeksi selättänyt ei toiselle edes kuulunut. Uusiutuneen uhkakuvan edessä ei nuori velho suoraan sanottuna vielä edes tiennyt, miten hän aikoisi menetellä. Vaihtoehdot olivat vähissä, liian moni avainasemassa oleva apu oli parhaillaan poissuljettu, ja olisi hänen oma vointinsakin voinut parempi olla. Oliko toinen sitten yrittänyt neuvoillaan jotenkin epäsuorasti myydä järjestönsä tukea? Ei sentään, näin omituisin tavoin ei velhonkaan päätä käännettäisi. ”Mahtoiko tässä olla nyt kaikki mitä halusit kertoa?”, tiedusteli nuorukainen vielä hieman kärsimättömän oloisena. Muistettuaan taas käsillä olevan, maailmanlaajuisesti polttelevan ongelman soi tilanne arkkimaagille syyn epäillä miehen tuhlaavan vain sekä omaa että hänen aikaansa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jun 12, 2006 19:15:13 GMT 3
Välillä toisen puhuessa meinasi isokokoinen mies menettää hermonsa, tuo ei mitään kaikkein kärsivällisimpiä, tai ymmärtäväisimpiä ollut. Toisen lopulta hiljetessä tuo taas rauhallisesti tuprutteli sikariaan hetken ennen kuin alkoi vastaamaan. Synkkyys oli pikku hiljaa tosin taas vaihtunut tuon kieron virneen taakse. "Hyvä", mies sanoi lyhyesti, ja sangen suorasukaisesti pudotti toisen maahan, pitäen kuitenkin vielä kivääriään suunnattuna toisen kasvoihin, tuo ei silti edelleenkään luottanut velhoon ollenkaan. Aika typeräähän se olisi luottaa toiseen mikäli oli tiedossa edes joitakin toisen aiempia tekoja, sekä tietenkin myös ollut todistajana jollekin teolle. Siinä tilanteessa vain hölmö ei olisi ollut varovainen. Hetken tuo sänkileukainen massiivinen mies vain katsoi toista, mietteliään näköisenä, ennen kuin avasi taas sanaisen arkkunsa. "Kumpikaan meistä ei ole sankari, mutta sinä olet huomaamattasi mokoman sankarin viitan harteillesi nakannut", mies sanoi miettiväisen oloisena, tarkkaan seuraten toisen toimia. Hän ei oikein vielä ollut varma miksi hän lopulta olikaan lähtenyt toisen perään, mutta jokin kertoi hänelle tämänkin olevan jotenkin tarpeellinen. Sitten hänen mieleensä muistui se asia josta hän oli itse asiassa jo ohimennen maininnutkin, ja täten tuo muisti mitä aikoi tehdä. "Ah, niin. Minä annan sinulle ilmaisen neuvon, ja ilmaisen varoituksen. Kaikki elävä kuolee lopulta, sinä, minä, tämä lohikäärmeruhtinas, epäkuolleetkin tuhoutuvat aikojen kuluessa, tosin yleensä välikäsien kautta", mies sanoi, ja kääntyi ikäänkuin jo lähteäkseen, ja astelikin pari askelta, ennen kuin taas pysähtyi, ja puolittain käänsi päänsä. "Ai niin, vielä toinenkin varoitus. Koska olet alkanut yrittämään käymään tätä lordi Sýránícústa vastaan, niin yksikään demoninmetsästäjä ei yritä sinua tappaa tai tuhota. Mutta, mutta, mikäli satut aiheuttamaan suoraan jälleen viattomien ja puollustuskyvyttömien kuolemia, niin, no", mies sanoi virnistellen, kääntyen lopulta täysin katsomaan toista viimeisen kerran. "... silloin minä etsin sinut käsiini ja teen kurjasta olemassaolostasi lopun demonin poika", tuo totesi lopun samaan sävyyn kuin joku kertoisi aivan normaalin uutisen. Oli melkoinen ihme mikäli velho luuli miehellä olevan kaikki ruuvit kohdallaan, sen verran omituisesti tuo käyttäytyi. Mutta siitä heräisi kysymys miten tuollainen varomaton ja sekopäinen mies pystyi selviämään hengissä niinkin vaarallisessa ammatissa kuin tuolla oli. Demonit kun tuppasivat olemaan hengenvaarallisia huolimattomille. "Mutta Celdorin demoninmetsästäjien nimessä toivotan sinulle onnea hankkeessasi, ja toivon että pystyt pitämään kirotun demonin luontosi kurissa", mies totesi, ja lähti kävelemään takaisin kohti kylää, pysähtyen kuitenkin vielä viimeisen kerran tumppaamaan sikarinsa maahan. Ja myöskin tekemään jotain yllättävää. Mies veti takkinsa kätköistä monin eri keinoin demoneja vastaan siunatun tikarin, ja sen kummemmin taakseen katsomatta oli tuo viskannut sen taakseen, edes viitsimättä kääntyä. Silti tuo tikari lensi huonosta heitto-asennosta ja tähtäyden puutteesta huolimatta aika tarkkaan aivan velhon ratsun ohjasten yläpuolelle. "Kolmas kerta todensanoo Cabrera. Onnea ja näkemiin", mies huikkasi viimeisinä sanoinaan vaivaantumatta enään kääntymään, vaan lähti yksinkertaisesti kävelemään takaisin, raskaiden saappaiden jättäessä maahan jälkiä tuon kävellessä takaisin. Ja velho saattaisi huomata nyt jälkien puutteen tuota paikkaa kohti. Jed oli tyytyväinen päivään. Hyvällä tuurilla tuo saattaisi päästä sotimaan vielä tänään, vaikkei pitänyt sitä kovin todennäköisenä, ja olipahan saanut ärsyttää ylimielistä velhoa. Väkivalta oli tällä hetkellä velhoa kohtaan täysin poissuljettu, joten piti sitä hyvityksensä saada jostakin. Ärsytys ärsytyksestä, joskin kuolleiden kostaminen ei nyt ollut vaihtoehtona. Harmi. Kookas demoninmetsästäjä olisi pitänyt pienestä voimain koitoksesta, mutta sille ei olisi ollut aikaa, ja se olisi ollut tällä hetkellä äärimmäisen typerä teko. Ja vaikka Jed olikin millä tahansa mittarilla hullu, niin typerä hän ei ollut. Nopea tekemään päätöksiä, herkkä raivostumaan, muttei tyhmä. Ja joskus oli hyötyä myöskin käyttäytyä tyhmemmin kuin oli tarpeenkaan, vihollinen aliarvioi aina silloin. ((Jops, Gut Game as always, sekä tietenkin finale-kuva(t) tulevat pian. Vielä en ole saanut valmiiksi kunnollista kuvaa, muttaah laitanpas nyt kuvaa hieman aiemmin mainituista demoninmetsästäjien oudommista joukko-tyypeistä, eli täshäpä kuvhoo. 'Biomaagi' ja yksi 'siunatuista' ))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 14, 2006 12:05:01 GMT 3
Maahan rämähtänyt nuorukainen hieroi hieman kurkkuaan mutta ei edes yrittänyt nousta vielä jaloilleen. Velho oli väsyttänyt taas vaihteeksi itsensä ja vaikka hän tiedostikin kiväärinpiipun kohdistuneen yhä puoleensa, ei tuo tuntunut osoittavan siihen sen enempää huomiota tai pelkoa kuin äskenkään. Päinvastoin oli puoldemoni jokseenkin tyytyväinen, jos tämä mies piti häntä vaarallisena, sillä nuorukainen itse tiesi asianlaidan turhankin paljon paremmin. Jos demoninmetsästäjä olisikin arvannut, kuinka vähäisen uhkan arkkimaagi saattoi tälle parhaillaan tarjota, olisi tuo voinut hieman nolostua moisesta hermoilustaan. Kaukana tuntuivat olevan ne mahdin päivät, joina yksikään olento tässä maailmassa ei voinut nuorta velhoa vastustaa – ei edes velho itse. Nyt hän joutui turvautumaan tikariinsa, voimalliseen kaapuun ja joihinkin hyviin, yksinkertaisiin varokeinoihin palkkasoturiajoiltaan, mitkä kaikki viittasivat vain siihen, ettei vanha kettu ollut enää voimissaan, jos kohta kosolti kieroja temppuja vielä kantoikin mielessään. Nuorukainen kyllä tiesi, milloin kannatti pitää matalaa profiilia, mutta kärkevää kieltään hän saisi tuskin koskaan kuriin. Ja maassa matelemaan oinas ei suostuisi, vaikka sitten itse taivas uhkaisi pudota hänen niskaansa. ”Kaltaisestani henkilöstä saisi korkeintaan antisankarin aikaiseksi. En ole valinnut osaani, saati toivonut sitä.”, hymähti nuorukainen vaimeasti demoninmetsästäjän tuumailuihin, joissa mies oli hänen osaltaan väärässä, vaikkei arkkimaagi tätä asiaa viitsinyt sen enempää oikoakaan. Velho tiesi, etteivät edes hänen aiemmat tekonsa ja menestys niissä olleet lähtöisin pyyteettömistä motiiveista. Yhtä hyvin olisi nuorukainen itse voinut nyt sortaa tätä maailmaa lordi Sýránícúksen sijasta. Tätä ajatellessaan sulki arkkimaagi hetkeksi silmänsä, kunnes kohotti ne jälleen demoninmetsästäjän puoleen, kun lisää enemmän tai vähemmän hyviä neuvoja oli näköjään taas tiedossa. Hän ei vaivautunut vastaamaan mitään miehen ensimmäisiin sanoihin, mutta nousi jaloilleen toisten aikana, katseensa nyt tuikeampana kuin koskaan koko kaksikon tapaamisen aikana. ”Ja jos taas sinä tai joku toinen teistä demoninmetsästäjistä haikailee täyttävänsä lohikäärmeruhtinaan paikan kun tämä kaikki on ohitse, voitte olla varmoja siitä että lordi Sýránícús näyttää vain tietä sinne minne häntä seuraatte.”, ilmoitti nuorukainen toisen perään yhtä yksinkertaisesti ja vailla vähäisintäkään epävarmuutta äänessään, vaikka hänen lupaustaan ei ollutkaan tukemassa kokonaista omaa järjestöä. ”Hyvää jatkoa sinullekin.”, lisäsi velho vielä vaimeasti, sillä ei voinut olla miehestä niin varma, ettäkö olisi lähtenyt tälle tuuria toivottelemaan - eihän sitä koskaan tiennyt, kenen epäonni noin kajahtaneen tapauksen onni lopulta olisi. Yksinkertaista hyvästiään kohteliaampia sanoja ei nuorukainen muutenkaan olisi halunnut lähteä toiselle latelemaan, varsinkaan enää vaiheessa jossa tuo ruoja rupesi vielä aseita viskelemään, säikäyttäen viimeistään pahanpäiväisesti hänen hevosensa - hyvä ettei jo valmiiksi hermostunut ratsu hypännyt lähimpään katajanlatvaan keikkumaan moisesta järkytyksestä. Jos taasen nuorukaisen oma tikari, Scãléscént, olisi esikuvansa Scálígérín tavoin ollut tietoinen, olisi se varmasti karannut tupestaan velhon vyötteeltä ja vastannut heitettyyn haasteeseen samantien. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut, joten sen enemmittä välikohtauksitta saattoi tilanne purkautua ja molemmat miehistä lähteä omiin suuntiinsa. Saatuaan orinsa taas talttumaan irroitti arkkimaagi ohjakset ja heilautti itsensä satulaan. Hän vilkaisi vain kerran puuhun uponnutta tikaria mutta käänsi sille kuten kylällekin sitten selkänsä, lähteäkseen takaisin kohti kartanoaan ratsastamaan.
(( Kiitos myöskin mainiosta pelistä, tätä oli mukava säätää, varsinkin aiemmin chatin puolella. ^^ Odotan muiden kuviesi näkemistä. Osaat keksiä hurjan paljon erilaisia, mielenkiintoisia henkilöhahmoja. ))
|
|