S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 20, 2008 3:04:09 GMT 3
Midna seisoi paikoillaan alakerrassa, ulko-oven edessä ja kuunteli. Koko talo oli pimeänä ja hiljainen, kaikki nukkuivat. Sama tuntui pätevän koko naapurustoon, sillä ainoat äänet kantautuivat läheisen metsän yöeläimistä. Midna oli täysissä pukeissa. Hän oli pukenut yllensä tummat farkut, pitkävartiset saappaat, lämpimän villaneuleen ja lyhyen nahkarotsin. Pitkät tummanruskeat hiukset oli sidottu ylös sotkuiseksi pehkoksi. Tytön olalla roikkui kangaskassi, johon hän oli pakannut hätäiseen kaiken mitä nyt kuvittelikaan tarvitsevansa - vaikka toisaalta tytöllä ei ollut hajuakaan mihin hän oli menossa. Ei hajuakaan edes kuka helvetti hän enää nykyisin oli...
Ei ollut kuitenkaan enää aikaa viivyttelyyn, Midna päätti itsekseen ja avasi ulko-oven varovaisesti, jotta se ei narisisi ja herättäisi koko taloa. Päästyään pihatien päähän, Midna ei kyennyt hillitsemään itseään kääntymästä katsomaan taloa, joka oli ollut hänen kotinsa viimeiset 18 vuotta. Ja nyt... Midna käänsi päänsä melkein riuhtaisevalla eleellä pois kotitalostaan ja lähti kulkemaan ripein askelin katua pitkin. Tie johtaisi pois asuinalueelta, sen jälkeen se yhtyisi isompaan maantiehen, jonka varrelta Midna löytäisi bussipysäkin.
Midna tiesi, että oli lähes raukkamaista paeta yön turvin perheensä luota, mutta ei ollut muita vaihtoehtoa. Hänellä ei ollut rohkeutta kertoa koko tarinaa vanhemmilleen, ja kuka häntä edes uskoisi? Kaikki oli liian outoa, liian... mahdotonta. Hänen oli vaikea uskoa sitä edes itse. Jotain oli kuitenkin tapahtunut, jokin oli muuttunut Midnassa. Hänen sisällään. Tuntui kuin jokin hänessä oli herännyt. Se tuntui tutulta, melkein jopa turvalliselta, mutta silti Midna ei voinut olla kuin kauhuissaan siitä kaikesta mitä se oli ehtinyt jo aiheuttaa hänen elämässään.
Katuvalot harventuivat, osa niistä oli jopa pimentynyt, ja kauempana näkyikin tienhaara, missä tie kääntyi leveämpänä ja vilkkaamana - vaikka tähän aikaan yöstä liikennettä oli tuskin yhtään. Midna kiiruhti askeleitaan, sillä mitä pikemmin hän pääsisi pois täältä, sen parempi. Mitä kauempana hän olisi perheestään, sitä paremmassa turvassa se olisi.
|
|
|
Post by Raiden on Jan 20, 2008 3:54:26 GMT 3
//No, tuli nyt lyhyttää.. // Hiljainen pimeys ympäröi Lucienia tämän nuorukaisen seistessä katuvalon loisteessa, ajatuksiinsa uppoutuneena. Hänen harmahtavat, kuin hypnotisoidut silmänsä katsoivat sieluttomina edessäpäin olevaan pimeyteen. Kaikki oli niin hiljaista, vain yöllisten eläinten äänet kaikuivat pimeydessä, kuin olisivat eksyksissä. Hänen hopeiset hiuksensa tanssahtelivat tasaista tahtia tuulen mukana, kuiskutellen hänen korviinsa. Mustiin farkkuihin, kenkiin ja punaiseen hihattomaan t-paitaan pukeutunut nuorukainen näytti omituiselta, olihan nyt yö ja kylmäkin. Sitten hän "heräsi" ravistellen hetken aikaa päätänsä, ja katsoi ympärilleen. Ei ketään näkyvissä, kaikki oli hiljaista kuten aina ja hyvä niin. Nyt hän pystyisi lähtemään, ilman sen suurempia ongelmia. Lucienin raskaat askeleensa kaikuivat vaisuina ääninä tällä tyhjällä kadulla, katuvalotkin olivat harvenemassa joten pimeys senkun vain lisääntyi. Lucien oli aina toivonut voivansa vain olla normaali, eikä vainottu kuin jotakin ruttolaista. Tienhaaraan saapuessaan hän pysähtyi, katsoen jälleen ympärilleen levittäytyvää pimeyttä. Jokin ei ollut kohdallaan. Kaikki vaikutti normaalilta ja rauhalliselta, mutta silti jokin sai 19 vuotiaan miehen alun varuilleen. Joku, tai jokin lähestyi, mutta mistä?
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 20, 2008 4:09:17 GMT 3
((Ei haittaa mitteen, sisältö on tärkeintä ja se on kohdillaan )) Hiekka rasahteli tytön kenkien alla, ympäröivässä hiljaisuudessa äänet tuntuivat kaikuvan entistä enemmän. Midna käveli nopeasti ja arkana kuin mikä. Hän puristi rystyset valkoisena laukun hihnaa, vilkuili jatkuvasti tien molemmin puolin kasvavaa metsikköä ja säikähti pienintäkin ääntä. Epätoivo ja pelko saivat tuon hennon vartalon melkein tärisemään, niin voimakkaasti nuo tunteen valtasivat hänet. Epätoivo siitä, mitä hän oli jättämässä jälkeensä ja se tosiseikka, ettei Midnalla olisi sen jälkeen enää mitään. Pelko siitä, että ne saattaisivat olla hänen perässään. Tietämättä edes tarkalleen mitä ne olivat, teki asiasta vain pahempaa. Minne ikinä Midna menikään, mitä hän tekikään, joku voisi olla aina hänen perässään. Eikä hän tiennyt miten saisi sen loppumaan. Tyttö oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, että seisahtui kuin seinään nähdessään edessään olevalla tiellä sinne kuulumattoman varjon. Oliko siellä joku? Oliko siellä joku niistä? Pakokauhu valtasi tytön oitis ja kauhun laajentamin silmin Midna yritti nähdä mikä tai kuka tiellä oli. Liikkumattomana, paikoilleen lamaantuneena Midna tunsi jonkin lämpimän liikkuvan sisällään, aaltoillen, voimistuen. Tunne oli tuttu, mutta Midna ei edelleenkään tiennyt miten hallita sitä, mikä se itse asiassa oli... "Onko siellä joku?" Midna kysyi nopeasti, ääni väristen. Ääni oli niin heikko, että se tuskin edes kantaisi kauas, niin pelon vaimentama se oli.
|
|
|
Post by Raiden on Jan 20, 2008 4:31:54 GMT 3
Tähdet antoivat tälle pimeällä yölle jotenkin rauhoittavan olemuksen, no, ainakin Lucien oli sitä mieltä. Kuinka monta vuotta siitä olikaan ollut? 4 vai 7? kun hän oli löytänyt voimansa tuleen? Hän ei enää muistanut, ne vuodet jotka hän vietti hiomassa kykyään ja taistellessaan henkiin jäämisestään olivat tehneet työnsä hyvin. Pieni liekki syttyi hänen sormenpäähänsä, antaen jonkinmoista lämpöä ja valoa hänen ympärilleen. Tuulen puuska kuitenkin sammutti liekin ja kuljetti mukanaan sanat jotka kuuluivat jostakin läheltä, mutta mistä?
Hän kääntyi, oliko paikalla myös joku toinen. Lucien pystyi vannomaan kuulleensa naisen äänen, jostakin hänen takaansa. "On täällä joku, entäs siellä?" kuului nuorukaisen kysymys, tämän ottaessa askeliansa äänen lähdettä kohden. Hän pystyi aistimaan kuinka jokin muuttui ilmapiirissä, jokin jota hän ei osannut selittää. Mutta jotakin erittäin häiritsevän tuttua tunteessa oli, jotakin mitä hän ei vain tahtonut muistaa.
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 20, 2008 4:57:48 GMT 3
Midna säikähti saamaansa vastausta niin paljon, että vetäisi kylmää yöilmaa keuhkoihinsa niin voimakkaasti, että se melkein viilsi. Hän olisi paljon mieluummin vain kuvitellut kuulleensa jotain. Lämmin tunne tytön sisällä voimistui, hän tunsi melkein voivansa hallita sitä, ja sitten se taas lipui hänen ulottumattomiinsa ja voimistui hieman lisää. Hänen sormenpäitään pisteli. Hetken kuluttua hän näki lähestyvän hahmon olevan nuori miehenalku. Midna oli jo avaamassa suutaan sanoakseen jotain, kun tien vasemmalle puolella, syvemmällä metsässä jokin rysähti ja kirkas valo leimahti nopean hetken ajan metsässä. Midnan suusta karkasi kiljaisu ja hän käännähti katsomaan valon lähdettä, joka oli kuitenkin nopeasti sammunut. Äänet tosin eivät hiljentyneet, ja nyt tuo äänekäs ryminä tuntui lähenevän tietä. Ei kai..? Midna kääntyi katsomaan nuorukaisen puoleen, kirkkaanvirheissä silmissään samaan aikaan säikähtynyt ja epäilevä pilke. Oliko nuorukainen yksi niistä? Oliko tämä ollut ansa? Midna perääntyi taaksepäin, kauemmas niin nuorukaisesta kuin metsästä kantautuvasta ryminästäkin. Hänen kättään pisteli nyt lähes sietämättömästi, tuntui kuin koko käsi olisi puuduksissa. Midna siirsi katseensa nuorukaisesta metsään ja kiljahti uudestaan nähdessään tuon valtavan mustaihoisen olennon työntävän puiden paksuja oksia tieltään. Mustaihoinen oli kuin pelottavin demoni suoraan sarjakuvista, joita Midna oli joskus selaillut. Sen iho oli pikimusta, täynnä harmaita arpia, se oli ainakin kolme metriä korkea ja vaikka omasikin ihmisen hahmon, oli se kaukana ihmisestä. Mustat hiukset olivat pikemminkin pystyssä sojottava harjas, joka jatkui niskaa pitkin selkään asti, otuksen korvat olivat suuret ja teräväkärkiset ja sen valtavat ovaalinmuotoiset silmät hohtivat punaisina kuin kekäleet. "Kas, kas, kas," kuului käheän kireä ääni jostain mustan demonin jaloista, ja esiin ilmestyi lyhyt ja laiha mies, jolla oli yllään silinterihattu ja kuluneet ruskeat vaatteet. Vaaleat likaiset hiukset tunkivat esiin silinterin alta ja miehen silmät olivat syvällä päässä, ja pienet kuin sialla, ja niiden tumma katse oli suorastaan pahansuopa. Tuon nenä oli pitkä ja terävä ja isoa suuta reunustivat kapeat huulet, joiden takaa paljastui isot keltaiset hampaat miehen virnistäessä. "Kas, kas," mies toisti. "Mitäs se kissa raahasikaan meille? Kaksi yhden hinnalta, vai miltä näyttää?" Tämä ainakin vastasi Midan kysymyksiin: Ei, nuorukainen ei tainnut olla mukana tässä, ja kyllä, tämä luultavasti oli kuitenkin ansa. Midan käsi oli tässä vaiheessa kuin tulessa, mutta silti jokin hänen sisällään pidätteli ja hillitsi itseään. ((Hehe, sori, oli pakko ))
|
|
|
Post by Raiden on Jan 20, 2008 14:41:51 GMT 3
((Ei haittaa ^^, vaikka en tiedäkkään miksi olit pahoillasi )) Tyttö? Oliko äänen lähde ollutkin vain nuori tyttö joka vaelsi keskellä yötä katua pitkin? Sitten hän kirkaisi ja sivusilmällään hän pystyi erottamaan metsästä kajastavan kirkkaaseen valoon, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Jotenkin hän ei ollut yllättynyt vain piti tyyntä ilmettä kasvoillaan, jopa silloin kun ryminä vähitellen voimistui. Tyttö taisi pelätä häntä, no, hän näytti pelkäävän kaikkea mikä mahdollisesti liikkui. Uusi kiljaisu ja metsästä ilmestyi mustaihoinen demoni. Karmea näky, se oli myönnettävä mutta ei mitään uutta Lucienille, hän oli nähnyt pahempaakin. Sitten hän kuuli toisen äänen, paljon käheämmän ja kireämmän äänen joka johdattui demonin jalkojen lomasta. Nuorukaisen kulma kohosi hieman, olivat laittaneet jopa pätkän mukaansa. Heidän metsästämänsä oli varmasti arvokas, sillä jos demonin mukana oli joku sitä ohjaamassakin niin se tarkoitti sitä että käsky oli tullut isommalta taholta. Hän katseensa siirtyi hieman pelokkaaseen neitokaiseen. Olisiko se mahdollista..? Hän astui kevyin ja rauhallisin askelin Midnan ja noiden kahden väliin, tuijottaen harmahtavilla silmillään pätkäistä hahmoa. "Ah, minun on pakko kysyä, mitä kaksi noin rumaa paskiaista tekee täällä? Karkottiko helvetti teidät takaisin vai loppuiko sieltä tila?" Hänen äänessään kuului selvä iva ja halveksunta. Ilman hänen ympäriltään pystyi tuntemaan kuumuvan, ja pieni muotoisen savun nousevan hänen sormenpäistään.
|
|