|
Post by Raiden on Jan 20, 2008 1:05:07 GMT 3
”Teidät on kutsuttu kaikki tänne sen vuoksi, mitä te olette – tai mitä te osaatte,” tässä pöydässä teidän ei tarvitse pitää salaisuuksianne, sillä tämän tapauksen suhteen ne ovat teidän vahvuuksianne. Nuo lauseet saivat Calenin luomaan hymyn poikasen kasvoilleen, mutta hetken kuluttua sekin oli kadonnut. Salaisuutemme ovat vahvuuksiamme vai? Hänen salaisuuttansa pystyi sanomaan vahvuudeksi mutta myös heikkoudeksi. Mutta, tiesikö Torres todellakin mikä hän oli? Jos asia oli niin, niin miten? Kysymykset kalvoivat hänen mieltänsä, mutta tyytyi heittämään ne syrjemmäksi myöhempään ajan kohtaan.
Pöydälle asetetut, noin parikymmentä vuotta vanhat kuvat herättivät nuorukaisessa vähäisen, mutta oudon voimakkaan kiinnostuksen tunteen. Vanha kartano, hyvin sisustettu. Pelkästään katsomisesta sai kuvan siitä että kuka ikinä siinä olikin asunut oli ollut HYVIN rikas. Hänen katseensa oli tyyni, jostakin syystä hän vaikutti rauhalliselta. Torresin levittäessä uudemmat kuvat pöydälle, kohosi nuorukaisen kulma hiukan tämän katsoessa kuvaa lasten huoneesta. Veri. Hän tunnisti veren, oli se kuvassa tai sitten kuivunut vuosikymmeniä sitten ja haihtunut jonnekin. Muita kuvia hän ei edes jaksanut katsoa, vain vei rauhallisen katseensa Torresiin. "Tiedättekö todella, mikä minä olen, herra Torres? Salaisuutena se on pysynyt niin pitkään ja ajattelin pitääkin sen, niin kauan kun eläisin.. Mutta, kysyn nyt teiltä, kuinka paljon tiedätte..?"
// Chase on puolivampyyri, siis jos tämä on mahdollista tässä pelissä. Jos ei niin ajattelen jotakin muuta hänelle.. ^^''//
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 20, 2008 1:11:27 GMT 3
((Raiden, oo. Ei haittaa yhtään, sehän vaan tekee pelistä mielenkiintoisemman ))
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 31, 2008 18:18:53 GMT 3
Richard Torres pysyi vaiti ja antoi hetken aikaa ihmisten katsella kuvia rauhassa, koko ajan tarkkaillen toisten ilmeitä ja reaktioita. Ne olivat hyvin odotettavia, niin yllättyneet kuin tottuneen rauhallisetkin reaktiot. Gisellen puhuessa ensimmäisenä, Richard hymyili ja nyökkäsi vastaukseksi. Hän vilkaisi myös nuorukaista, joka oli huolissaan salaisuutensa paljastumisesta. ”Älä huolehdi, Calen,” Torres sanoi painottaen nuorukaisen nimeä, antaen ilmi, että mies todellakin tiesi hyvin paljon jokaisesta pöydän ympärillä olevista ihmisistä. ”Minä tiedän, mikä sinä olet, mutta saat itse päättää paljastatko sen muille. Kuten te kaikki saatte päättää, mitä paljastatte itsestänne. Varoitan kuitenkin, että salailu saattaa tehdä hallaa yhteistyöllenne – ja yhteistyötä te tulette tarvitsemaan siellä, minne menette. Teidän paikalla olonne on jo jonkinlainen merkki tehtävänne hyväksymisestä, mutta ymmärrän kyllä, jos joku teistä haluaa vielä tässä vaiheessa perääntyä. Miettikää tarkkaan mitä teette, sillä en pysty takaamaan turvallisuuttanne sen jälkeen kun lähdette tästä hotellista. Teillä on aamuun asti aikaa miettiä, mutta sitä ennen kerron teille kaiken mitä tiedän. Huoneistanne löydätte kansiot, jotka sisältävät samat tiedot valokuvineen kaikkineen, jos haluatte käydä niitä vielä myöhemmin läpi,” Torres neuvoi ja risti kätensä pöydälle eteensä, rykäisten hieman. Hän tiesi, että se mitä hän tulisi kertomaan, järkyttäisi luultavasti monia, joten hänen olisi valittava sanansa huolellisesti. Vaikka hänen edustamansa yhtiö olikin hyvin varma näiden ihmisten kyvyistä, nämä itse eivät välttämättä edes tienneet vielä mihin kaikkeen kykenisivät. Torres oli hetken aikaa hiljaa, ennen kuin jatkoi. ”Kartanolla on enemmänkin, kuin vain synkkä tarina, hyvät ystäväni,” mies sanoi ja katsoi kaikkia vuoron perään puhuessaan. ”Niitä on monia, ja niiden synkkyys on kasvanut vuosikymmenien – jopa satojen aikana. Emme ole edes varmoja, tiedämmekö mekään koko tarinaa. ”Kartano, jonka näette kuvissa, kuului kahden sukupolven ajan eräälle Rackhamin perheelle, joka ikävä kyllä kohtasi verisen loppunsa juuri tässä talossa. Koko perhe – vanhinta poikaa lukuun ottamatta – murhattiin eräänä talviyönä 30 vuotta sitten. Murhaajaa ei ole saatu kiinni, koko tapaus on säilynyt mysteerinä. Perheen poika, joka oli työskennellyt ulkomailla, palasi taloon, eli siellä 2 vuotta kunnes tappoi itsensä hämärissä olosuhteissa. Rackhamin kartano ei ole kuitenkaan ensimmäinen tontilla sijainnut asuinsija, sitä ennen on ollut kaksi kartanoa, joiden suvut ovat kohdanneet loppunsa näillä sijoilla. Ensimmäinen talo rakennettiin yli 500 vuotta sitten ja se oli kaikkein pitkäikäisin näistä kolmesta talosta. Seirin suku omisti sen aikaan, jolloin tämän kylän elämä ja asema oli nykyistä vilkkaampaa. Suku oli kylän vanhimpia ja varakkaimpia ja tontti ja vastarakennettu kartano olivat häälahja Matilda ja Angus Seirille Matildan isältä. Matilda ja Angus olivat naimisissa yli 40 vuotta, jonka aikana he saivat 5 lasta, joista 3 kuoli ennen täysi-ikäisyyttään. Jäljelle jääneet lapset, mielensä menettänyt sisar Josefine ja hänen isoveljensä Arthur jäivät asumaan taloon heidän vanhempiensa kuoltua, ja Arthur meni myöhemmin naimisiin. Yhteensä yli 150 vuoden ajan Seirin suku asui talossa. Suvun naiset olivat hyvin hedelmällisiä ja lasten nauru oli jatkuvasti läsnä suuren kartanon käytävillä, mutta ikävä kyllä myös kuolintapauksia riitti. Viimeisin Seirin 4-henkinen perhe koki jälleen hämäränpeittoon jääneen verisen loppunsa vuonna 1706, jonka jälkeen kyläläiset purkivat koko talon maan tasalle. Tontti pysyi autiona, ja sitä väisteltiin ja varottiin lähes 70 vuotta, kunnes eräs Englantiin muuttanut Sommersin 6-henkinen perhe osti tontin vuonna 1767, ja rakennutti uuden ja korean kartanonsa tontille.” Torres kertoi paikan tarinaa sellaisen miehen itsevarmuudella, joka oli intohimoisesti perehtynyt asiaan, ja muisti koko tarinan ulkoa. Alex oli kuunnellut miehen sanoja vaitonaisena tähän asti, mutta Torresin mainitessa nimi Sommers ja vuosiluku 1767, jokin herpaannutti miehen huomion. ”Minä tiedän tämän tarinan,” Alex sanoi ja tajutessaan keskeyttäneensä Torresin kertomuksen, vilkaisi muita hieman pahoittelevasti virnistäen. Torres oli kuitenkin vaiti ja katsoi Alexia odottavana, joten hän jatkoi. ”Tarkoitan siis, sisareni, silloin kun hän eli…” Alex oli hetken aikaa hiljaa mainittuaan sisarensa. Ei ollut mikään salaisuus, että hänen sisarensa Jenny oli kuollut, mutta jäljelle jäänyt tuska tuskin päästäisi koskaan otettaan irti miehestä. Ei ainakaan niin kauan, kun hän lähti mukaan näihin tempauksiin, jotka muistuttivat kipeinä jatkuvasti hänen sisarensa intohimosta aiheeseen. ”No, hän kertoi minulle usein tarinoita, joita luki itsekin hyvin paljon. Se oli hänen harrastuksensa ja intohimonsa, kummitustarinoiden haaliminen. Muistan Sommersien tarinan epämääräisesti, mutta en tiennyt mitään noista muista. Perhe ei ehtinyt asua talossa kymmentäkään vuotta, kun kaikki paitsi mies kuolivat. Perheellä oli kaksi poikaa, jotka olivat 13- ja 16-vuotiaita kuollessaan, sekä vasta 2-vuotiaat kaksostytöt, jotka myös oletettavasti murhattiin kotiinsa. Jälkiä murhaajasta ei tietenkään koskaan löydetty, mutta tapa, jolla perhe murhattiin oli jotain…,” Alex ravisti päätään etsiessään oikeita sanoja. ”Sanotaan vain, että nykyajan sarjamurhaajillakin olisi ollut tästä jotain opittavaa. Murha-aseita ei koskaan selvitetty, koska sellaisten käytöstä ei ollut minkäänlaisia jälkiä. Pojat löytyivät huoneistaan suunnilleen palasiksi revittyinä, ja kaksostytöistä ei ollut senkään vertaa jäljellä. Vain verta kaikkialla ja… No, oli kuin tytöt olisivat räjähtäneet kehtoihinsa. Perheen äiti taas löytyi ulkoa, suihkulähteeseen hukutettuna. Omituisinta kaikessa on se, että perheen isä, Jacob Sommers jäi henkiin, ja hän olikin ainoa, joka on koskaan selvinnyt näiden murhien uhreista. En kuitenkaan sanoisi miehenkään kohtaloa kovinkaan onnelliseksi, sillä perheensä menetettyään hänestä tuli suorastaan pakkomielteinen taloaan kohtaan. Hän tiesi tarinat, jotka olivat syntyneet Seirin suvun ajoilta, joten hän tiesi tontin historian. Tehdäkseni pitkästä tarinasta lyhyemmän, mies menetti järkensä totaalisesti. Talo tuntui jättäneen hänet rauhaan, mutta hän ei pystynyt jättämään sitä rauhaan. Hän asui talossa yksinään koko loppuelämänsä, kunnes kuoli 86-vuotiaana luonnollisesti sydänkohtaukseen. Rackhamien ostaessa tontti jo heti seuraavana vuonna, talo oli siinä kunnossa, että he joutuivat purkamaan sen täydellisesti. En tiedä tarkalleen, mitä Jacob Sommers oli tehnyt, mutta kerrotaan, että hän oli kirjaimellisesti sanottuna yrittänyt päästä sisälle talon ”mieleen”, kuten hän päiväkirjassaan kertoi. Läpi tapettien, tiiliseinien, ilmeisesti jopa kellarissa oli tehty jonkinlaisia kaivauksia. Sisareni oli hyvin kiinnostunut tästä tarinasta, ja hän yritti vuosia paikantaa tuon mainitun päiväkirjan, mutta se on hävinnyt jonnekin,” Alexander kohautti hartioitaan tarinansa päätteeksi, ja käänsi sitten katseensa Torresiin. ”Eikö se suunnilleen noin mennyt?” hän varmisti. Torres nyökkäsi ja näytti tyytyväiseltä. ”Kyllä. Sisaresi todellakin tunsi aiheen,” Torres sanoi ja hänen äänessään oli selvä kunnioittavan pahoitteleva sävy, aivan kuin hän olisi ottanut osaa Alexin menetykseen. ”Turhia jahkailematta enää, päästän teidät nyt miettimään lähdettekö tähän mukaan vai ette. Painotan kuitenkin jokaisen teistä olevan äärimmäisen tarpeellinen kaikessa tässä, kuten jo varmasti tarjoamamme rahasummakin vahvistaa. Kiitoksia ajastanne, näemme toivottavasti jokainen aamulla kello yhdeksän tässä samassa huoneessa,” Torres sanoi, antoi katseensa kiertää kaikissa ja nousi sitten ylös. Hän keräsi pöydällä olevat valokuvat takaisin kansioihinsa, jotka nappasi mukaansa ja poistui huoneesta, aivan kuin kyseessä olisi ollut hyvin tavanomainen kokous, eikä juuri kerrotut tapahtumat olisi jättäneet varjoja kenenkään mieleen. Alex nousi myös ylös, ja naksautti niskojaan, joita taas särki pitkän lennon, ajomatkan ja nyt pitkän istuskelun jälkeen. Hän suuntasi ulos huoneesta, mutta ei lähtenyt ylös etsimään huonettaan, vaan takaisin alakertaan. Äskeinen ”kokous”, jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa, oli antanut paljon ajattelemisen aihetta, ja Alex saisi ajatuksensa kasaan parhaiten laatuviskin parissa. Mies hymyili muille poistuessaan huoneesta, mutta ei osoittanut juurikaan muunlaista huomiota näille, ei pyytänyt mukaan tai mitään. Jokainen tekisi mitä haluaisi, eikä tässä vaiheessa Alexilla ollut mitään syytä ajatella muita kuin itseään. ((No niin, pienen loman jälkeen vuoro olisi siinä. Se vähän venähti kun innostuin tarinoimaan, toivottavasti ketään ei haittaa. Tuossa on siis sen paikan menneisyys päällispuolisesti, mutta tästä eteenpäin kaikki saa päättää ihan mistä tahansa. Jätin paljon kuvailematta juuri sen takia, jos joku teistä haluaa pelin aikana jotain tarkentaa. Ja älkää miettikö liikaa noita vuosilukuja, ne voi heittää ))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Feb 2, 2008 13:52:12 GMT 3
Giselleksi esitelty nainen puhui varmasti kaikkien ajatuksen ilmoille. Tai ainakin Alexin ajatuksissa oli pinnalla kova uteliaisuus tietämään mikä tarina heille esitettyjen kuvien takana mahtoi olla. Hän nosti katseensa herra Torresiin odottaen jonkun asteen selitystä, mutta sitä ennen nuorin heistä mainitsi salaisuuksista tietämisestä. Tosin olihan se järkeenkäyvää, että herra Torres ja tuon työkumppanit tiesivät heistä jotain, olivathan he täällä nyt kaikki houkuteltuina paikalle suurilla rahasummilla ja aukollisella selityksellä. Alexi vilkaisi nopeasti kaikkia. Heillä kaikilla olisi siis jotain erityistä? Miehen teki mieli nauraa. Hänessä ainakaan ollut mitöön ihmeellistä. Ei sitten yhtään mitään. Paitsi se että hän oli nähnyt hiukan tavallista pulliaista enemmän, raottanut salaisuuksien verhoa niin sanotusti. Hän sipaisi sormensa hiustensa läpi edes kunnolla tajuamatta tätä, kulmansa kurtistuivat hieman ja hän siirsi huomionsa takaisin herra Torresiin. Hän tahtoi tietää tarinan kaiken tämän salaperäisyyden takana. Ja sellaisen hän saikin kuulla. Molempien tarinoiden kääntyessä kohti loppuaan hänen silmänsä olivat suurentuneet järkytyksestä. Räjähtäneitä ruumiita? Kuolemia? Ei helvetti! eihän hän mikään rikostutkija ollut! Mitä ihmettä nämä ihmiset häneltä odottivat? Äärimmäisen tarpeellinen? Viileä katse oli kääntynyt pöydällä ristityinä lepääviin käsiin ja hänen kulmansa olivat kurtistuneet. Hän ei pitänyt tämän tehtävän luonteesta. Oli liikaa asioita joita hän ei tiennyt. No... ehkä hän koittaisi kaivaa lisää tietoa asiasta. Hän kuuli torresin lähtevän huoneesta, samoin kuin Colelman pian toisen jälkeen. Hetken aikaa hän istui vielä aloillaan, kunnes nousi ja vilkaisi kahteen muuhun, nyökkäsi ja häipyi hiljaisesti huoneesta. Hän asteli määrätietoisesti kohti hotellihuonettaan, joka sisälsi jo hänen kaikki tavaransa. Kaivoi kännykkää taskustaan astellessaan nopein pitkin askelin eteenpäin. Puhelin lepäsi kädessä vasten hänen korvaansa ja tuuttasi hetken, kunnes hän kuuli tutun äänen. "Hei Shanna.... Minulla on sinulta kysyttävää....." ja pian hän keikaroi huoneensa oven auki ja pujahti sisään sulkien oven perässään, ja hyökäten hänelle jätetyn kansion kimppuun. Jos hän suostuisi tähän, halusi hän olla valmistautunut myös kanssa. jos siellä olisi jokin kummitus, ei hän halunnut, että hänellä olisi vain onni mukanaan.... Se kun ei aina pelastaisi. Eihän...
(hym... sori sotkuisesta vastauksesta)
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Feb 2, 2008 19:50:35 GMT 3
Giselle kuunteli kiinnostuneena Richard Torresia.Tämä oli jännittävää ja mitään muuta nainen ei niin paljon rakastanut kuin jännitystä.Se oli ihana tunne,mikäli ei ollut kovin pelokas luonteeltaan.Pelokkaaksi Giselleä ei voinut kutsua.Hän oli varsinainen rämäpää,rohkea,jopa tyhmänrohkea.Yhden ainoan kerran elämässään hän oli pelännyt kuollakseen.Se kamala muisto..
Oli ollut kuuma kesäkuunyö ja hän ei ollut saanut unta.Nainen oli silloin ollut 10-vuotias.Talo,jossa he olivat asuneet,oli ollut monia vuosisatoja vanha,tietysti kunnostettu,mutta vanha joka tapauksessa.Giselle oli maannut aikansa sängyssä,rajuilman raivotessa ulkona,suurten salamien välähdellessä taivaalla.Lopulta tyttö oli noussut,aikeenaan mennä vessaan. Hänen huoneensa oli toisessa kerroksessa,portaat piti kävellä alas ja sitten suuren hallin läpi.Hän oli kävellyt suuret puuportaat alas,niiden narahdellen uhkaavasti.Sitten tyttö oli juossut pakokauhun ottaessa vallan aulan halki ja rynnännyt vessaan,paukauttaen oven kiinni huohottaen.Hän oli nähnyt jotain suuressa aulassa.Katossa oli roikkunut hirtetty mies,mätänevänä,salaman valaistessa tämän lahoavat kasvot.Tuo olento oli ojentanut kätensä tyttöä kohti,kuin aikoen sanoa jotain,mutta se ei päässyt tänne.Kai..
Giselle oli huohottanut aikansa vessassa ja yhtäkkiä valot sammuivat.Hän haparoi pimeässä,peloissaan ja onnistui löytämään valokatkaisijan,ja kumma kyllä kamppu syttyi.Aavemaista..Tyttö oli katsonut peiliin..ja kirkunut,juosten henkensä edestä hirtetyn ohi,vanhempiensa makuuhuoneeseen,hysteerisenä,sopertaen"Pe..peili.."vanhemmat olivat saaneet hänet rauhoittumaan,vakuuttamalla että kaikki oli pahaa unta.Mutta nyt tuo muisto palasi terävänä mieleen.Giselle oli katsonut peiliin silloin ja sieltä oli katsonut takaisin kammottava olento.Valkoinen luu paistoi lahoavan lihan alta,ja huulet olivat mustat ja pöhöttyneet.Kuin olento olisi hymyillyt hänelle.Ja olennon kasvot..Ne olivat hänen äitinsä kasvot.Joten ei ihme,että pieni tyttö oli säikähtänyt tuolloin.Toiste hän ei ollut tuota kummitusta nähnyt ja hyvä niin.Hirtetyn Giselle oli nähnyt roikkuvan katossa monta kertaa,mutta oli havainnut tuon vaarattomaksi.Aikaa myöten hän oli oppinut,että aaveet..Niillä oli usein jotain sydämellään,joten hän oli siitä lähtien yrittänyt auttaa näitä pääsemään lepoon..Kaikki kummitukset eivät tajunneet olevansa kuolleita.Ne tekivät sitä mikä elämässä oli jäänyt kesken.Eivätkä kaikki kummitukset olleet hyväntahtoisia..Hirtettyä hän oli myöhemmin auttanut,selvittänyt tuon arvoituksen ja se oli mieluisa muisto.
Giselle havahtui nykyhetkeen Torresin selitettyä asiansa ja kokouksen päätyttyä.Nainen nousi ylös tuoliltaan ja lähti alakertaa kohti.Nyt tarvittaisiin jotain vettä väkevämpää..
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Feb 13, 2008 2:35:57 GMT 3
(Raiden on ilmoittanut olevansa tauolla, mutta haluatteko te muut immeiset odotella häntä vai hyppäämmekö hänen vuoronsa yli tässä kohtaa? Minulla käy miten vain, ajattelin vain kysyä kun kyse on useamman hengen pelistä.)
|
|
|
Post by Raidu on Feb 13, 2008 19:28:56 GMT 3
((Raiden Mahtava (ei vaeskaan ) sanoo: Voitte hypätä vuoroni/vuorojeni yli, enhän minä nyt teidän peliänne tahdo keskeyttää omien menojeni takia. Chase pysyy kuvioissa, mitä luultavammin huoneeseensa ja jos joku tahtoo mennä tätä jututtamaan niin siitä vain. Kunhan muistaa että aurinkolaseja ja omia yksityisasioitaan herra ei paljasta kenellekään. Palaan jossakin vaiheessa peliin mukaan, kunhan kiireet kuolevat pois joten Chase roikkuu muiden mukana siihen asti. Happy RPing people! ^_^))
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Feb 13, 2008 23:27:33 GMT 3
(Raiden, hyvä kuulla sustakin Pyrimme vastailemaan mahdollisimman hitaasti jotta pääset ajoissa mukaan Ehdottomastikaan emme halua menettää sinua tästä pelistä!)
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Feb 15, 2008 11:54:24 GMT 3
Baari oli yhä auki, ja sen takana palveli rotevan oloinen keski-ikäinen mies, jolla kasvoi tumma parransänki leuassaan, ja joka näytti siltä, että pystyi varsin hyvin huolehtimaan yksinäänkin tämän tilan rauhallisena pysymisestä. Alex tervehti baarimikkoa nyökkäämällä ja istahti alas yhdelle baaritiskin edessä olevista korkeista puisista baarijakkaroista. "Tuplaviski kuivana, kiitos," Alex pyysi ja kaivoi nahkatakkinsa povitaskusta esiin tupakka-askinsa ja veti baaritiskillä olevan tuhkakupin lähemmäs itseään. Luojan kiitos edes siitä, ettei tähän tuppukylään yltäneet mokomat turhanpäiväiset tupakkalait, Alex ajatteli sytyttäessään savukettaan.
Äskeinen tapaaminen oli jättänyt miehen ajatuksiinsa ja vaitonainen, hieman jopa tummanpuhuva ilme lepäsi hänen kasvoillaan. Hän tiesi jo ottavansa työnsä vastaan, mitä se sitten sisältäisikään tarkalleen, mutta tänne asti hän ei ollut lentänyt rapakon toiselta puolelta turhaan. Torres ei ollut kertonut vielä mitä heidän tulisi tehdä, mutta luultavasti se olisi jotain hyvin perinteistä, tutkikaa ja tarkkailkaa paranormaaleja ilmiöitä talossa, yrittäkää saada edes jonkinlainen pitävä todiste niistä, että asia voitaisiin nostattaa koko maailman tietoisuuteen. Tämä oli Alexin kokemuksen mukaan se yleisin syy tiedemiehillä lähteä tällaisiin 'tutkimusretkiin', maine ja kunnia, arvostus tuon hyvin epämääräisen tieteenalan piirissä.
Toinen vaihtoehto oli, että heidän pitäisi tehdä asialle jotain. Selvittää mysteeri, pelastaa maailma tai muuta yhtä kunnianhimoista ja yhtä typerää. Alex tiesi tällaisen touhun vaarat hyvinkin. Miehen pitkät sormet nousivat kaulalle hypistelemään tuota mustassa nahkaisessa nauhassa roikkuvaa valkeaa eläimen kulmahammasta, joka selvästi oli kuulunut jollekin isokokoiselle lihansyöjälle. Vaaroista huolimatta Alex ei ollut tuntenut ainakaan kuolemanpelkoa vuosiin. Ei sen jälkeen kun Jenny oli kuollut.
Alexin ajatukset kääntyivät ryhmän muihin tyyppeihin, joista ei tosin voinut sanoa tietävänsä yhtikäs mitään. Mitkä heidän osaamisalansa olivat? Alex suoraan sanottuna ei pitänyt ajatuksesta työskennellä vieraiden ihmisten kanssa, luvassa olisi taattua luottamuspulaa ja sisäisiä nahinoita heti ensimmäisten hankaluuksien ilmestyessä. Mutta olisiko tässä vaihtoehtoja? Ja kuka hemmetti se viides henkilö olisi, josta Torres mainitsi ja aikoisiko tämä edes näyttää naamaansa missään välissä? Kysymyksiä, kysymyksiä, mutta vastauksia tunnuttiin vain viivyttelevän.
Viski oli jo Alexin edessä, ennen kuin ajatuksistaan pikkuhiljaa palaileva mies tarttui lasiin ja otti pitkän kulauksen mukavasti polttelevaa laatuviskiä ja veti perään nautinnolliset sauhut savukkeestaan. Alex näki myös ryhmän ainoan naikkosen suunnanneen alakertaan, ja vilkaisin tätä aavistuksen uteliaana. Sovinisti Alex ei suoranaisesti ollut, mutta mietti kyllä hyvin pitkään, mitä muuta nainen osaisi tehdä kuin kiljua heti ensimmäisen ilmiön sattuessa eteen?
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Mar 2, 2008 17:26:04 GMT 3
((Pelaajia kun ei näy eikä kuulu, julistan tämän peli nyt kuolleeksi/päättyneeksi/miten vain. Tämä peli oli tosi innostava mulle, mutta en jaksa odotella koko aikaa kun suurimmasta osasta ihmisiä ei kuulu mitään. Oli kivaa, no hard feelings.))
|
|