S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 12, 2008 23:57:47 GMT 3
Laskeutuessaan alas lentokoneesta jossain päin Englantia, Alexander Coleman ei antanut itsestään sitä kuvaa, jonka miehestä saattoi hänen henkilötietojaan lukiessaan saada. 35-vuotias amerikkalainen historian professori kuulosti paljon kuivemmalta ja jäykemmältä, kuin mitä mies todellisuudessa oli. Tuuli pöllytti taakse sidottuja tummanruskeita hiuksia sen minkä kykeni, tupakka paloi nopeaa tahtia miehen huulilla ja musta kulunut nahkatakki antoi rennon ja poikamaisen lisän miehen olemukseen. Hän nosti putkikassin olalleen ja lähti kulkemaan pienen lentokentän poikki kohti sen kauimmaisessa päässä olevaa mustaa autoa, jonka edustalla seisoi kumarainen vanha mies, yllään perienglantilaiseen tapaan ruskea tweedkangastakki ja suorat ruskeat housut.
”Hyvää huomenta, professori Coleman,” vanha mies vastasi kuivan karhealla äänellään ja ojensi kätensä, jota mies puristi tiukasti. ”Huomenta. Ja kutsu minua Alexiksi, olen liian nuori professoriksi,” amerikkalaismies sanoi ja virnisti leveästi. ”Ja te olette?” ”Theodore Higgins, herra. Minut lähetettiin teitä vastaan. Jospa lähtisimme heti, ajomatka kestää melkein kaksituntia ja työnantajani toivoo kaikkien saapuvan perille iltaan mennessä,” Higgins totesi ja siirtyi mustan vauraudesta kertovan Aston Martinin ratin taakse, Alexin heittäessä kassinsa takapenkille ennen kuin istui etupenkille.
Puuduttavan pitkältä tuntuneen ajomatkan aikana Alex päätyi jälleen pohtimaan, mitä hän oikeastaan teki täällä. Hän, joka oli luvannut, että ei enää koskaan haluaisi olla missään tekemisissä minkään paranormaalin kanssa. Ei sen jälkeen mitä hänen sisarelleen tapahtui viisi vuotta sitten.. Ja silti, kun mysteerinen kirje oli toimitettu hänelle, ei Alex voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Kolme vuotta yliopiston leivissä ei ollut onnistunut vielä täydellisesti tappamaan miehen seikkailunhalua, ja tässä sitä nyt oltiin. Pää täynnä kysymyksiä siitä, mitä hänen oikeastaan haluttiin tekevän ja keitä kaikkia muita tähän liittyisi.
Alexander Coleman oli varmasti nimenä tuttu monelle paranormaalien ilmiöiden parissa toimiville, oli kyseessä sitten skeptikko tai rajatiedon harrastelija. Hänellä oli mainetta niin lahjakkuutensa, tekemiensä tutkimusten ja löytöjen saralla kuin uhkarohkean hölmöytensäkin ansiosta. Eittämättä vielä viisi vuotta sitten Alex ja Jenny Coleman olivat olleet lyömätön parivaljakko tuon vaietun ja skeptisyyden varjostaman alan parhaimpina pidettävien aaveenmetsästäjien joukossa. Mutta sitten oli tapahtunut onnettomuus, joka oli vienyt Alexin sisaren hengen, eikä miehestä ollut juurikaan kuultu sen jälkeen.
Lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan vuorottelevat peltojen ja metsien täyteiset maisemat vaihtuivat johonkin, joka muistutti jonkinlaista sivistyksen tyyssijaa. Taloja alkoi näkyä teiden varrella verkalleen ja pian auto jo ajoikin pienen kylän pölyisellä ja kapealla tiellä. Loistavaa, Alex ajatteli mielessään. Pölyisen toimistonsa sijaan hän tulisi olemaan jumissa tässä pienessä tuppukylässä seuraavat viikot. Kylä vaikutti juuri sellaiselta jumalan hylkäämältä paikalta, jossa serkut menivät naimisiin keskenään ja ravintoloille annettiin typeriä nimiä kuten ”Ontuva Koira” tai vastaavaa. Alex ei tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa, kun auto pysähtyi viimein erään korkean kivitalon edustalle, jonka oven yläpuolella roikkuvassa kyltissä luki ”Kolmen Korpin Majatalo.”
”Kylämme paras hotelli,” Higgins esitteli, äänessään selkeä ylpeuden kaiku ja Alex seurasi miestä majatalon sisälle. Alakerta oli tilava, toisella puolella oli respan kaltainen vastaanottotiski, jonka vierestä nousi portaat ylempiin kerroksiin. Oikealla puolella oli pieni baaritiski ja jonkinlainen seurustelutila sohvineen ja kahvipöytineen. ”Epäilemättä,” Alex totesi vilkuillen ympärilleen. Kiviset seinät näyttivät kylmiltä ja kolkoilta ja tätä oli yritetty lieventää ripustamalla seinille lämpimänsävyisiä raskaita ryijyjä ja ilmeettömän näköisiä maalauksia. ”Teille on varattu rauhallinen kokoustila toisesta kerroksesta,” Higgins selitti. ”Huoneenne sijaitsevat kolmannessa kerroksessa, haluatteko kenties levätä ja...” ”Ei, kiitos,” Alex sanoi. ”Haluan saada tämän homman käyntiin mahdollisimman pian. Hoitaisitteko, että tämä viedään huoneeseeni ja toimittakaa avaimeni minulle myöhemmin,” Alex pyysi hyvin itsevarmaan sävyyn ja suuntasi kohta yläkertaan johtavia portaita.
Hän odotti mielenkiinnolla, keitä muita tämän projektin ympärille oli palkattu ja ennen kaikkea sitä, kuka oli heidän mysteerinen työnantajansa.
((No niin, siinä se aloitus nyt viimein on, kömpelönä ja vähän kiireellä kirjoitettuna.. Jatkakaa miten parhaaksi näette. Toisen hahmoni tuon peliin tosiaan hieman myöhemmässä vaiheessa.))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jan 13, 2008 0:17:39 GMT 3
Alexander High tuijotti hienopaperista kirjettä vieläkään oikein uskomatta mitä hän teki täällä nojaamassa pienen mukavanoloisen kokoushuoneen tummaa tammista pöydänreunaa vasten. Kirje oli tullut hänelle vasta muutamia päiviä sitten, samoin oli seurannut aamuinen auto, joka oli lähetetty hakemaan häntä Lontoosta asti tähän takapajulaan. Hän sukaisi nopeasti lyhyiden mustien hiustensa läpi pitkillä sormillaan ja käänteli kirjettä toisella kädellään puolelta toiselle kuin etsien viileän sinisillä silmillään lisää vihjeitä paperin kätköistä. Hän oli kysynyt Shannalta, jos tuo olisi tiennyt mitään kirjeestä, mutta nainen oli vain puistellut päätään hänelle, ja jatkanut tekemisiään ympäri heidän jakamaansa pientä asuntoa. Niimpä hän oli päättänyt, että menisi katsomaan mistä tässä oikein oli kyse. Hän oli 25-vuotias ja uskoi nähneensä koko maailman pelkästään muuttaessaan Lontooseen. Tai ainakin miltein kaiken sen, mitä ei tavallinen pulliainen olisi koskaan uskonut nähneensä, varsinkin kun otti huomioon sen, että asui sellaisen kummajaisen kanssa.
Hiljainen tuhahdus pääsi mieheltä ja hän tunki kirjeen takaisin kuoreensa ja sujautti paperit varoen mustan pikkutakkinsa povitaskuun. Sukaisi vielä pystyssä törröttäviä hiuksiaan hieman hermostuneeksi itsensä tuntien, kun kuuli suljetun oven takaa askeleita.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Jan 13, 2008 0:42:54 GMT 3
Giselle Moore oli onnesta soikeana.Hän oli onnistunut pääsemään projektiin mukaan!Nainen oli juuri lentänyt tänne Englantiin ja heilui nyt malttamattomana taksin takapenkillä.Matka oli liian pitkä.Tapansa mukaan Giselle oli pukeutunut pillifarkkuihin,valkoiseen t-paitaan ja maihinnousukenkiin.Giselle tai Kisse,kuten ystävät sanoivat,oli nuori 24-vuotias,paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut nainen.Hän oli saanut itsensä hankkeeseen mukaan,sillä tiesi paljon,ainakin teoriassa,ja tämä voisi olla tilaisuus saada käytännön kokemuksia.Nainen kierteli kärsimättömänä kiharaista oranssia hiustukkoa sormensa ympärille,kuten tapana jos oli tylsää.
Lopulta taksi kaarsi suuren kivisen talon eteen.Maksettuaan kuskille Giselle astui ulos.Aika karunnäköinen paikka."Kolmen korpin majatalo"Luki kyltissä oven yläpuolella.Täällä oli määrä kokoontua.Nainen kohensi vielä hiuksiaan ja avasi oven.
Giselle käveli vastaanotto tiskille."Anteeksi,minulla oli tapaaminen täällä.Osaatko sanoa,missä kokous huone on?"Nainen kysyi tiskin takana istuvalta,lehteä lukevalta mieheltä."Toinen kerros,portaat ylös."Mies murahti ja jatkoi lehtensä lukemista.Okei...Nainen tuumi ja lähti kapuamaan portaita.Toisessa kerroksessa oli monia ovia.Mikä on oikea?Giselle mietti ja jäi hetkeksi miettimään tasanteelle.
|
|
|
Post by Raiden on Jan 13, 2008 1:02:49 GMT 3
Calen Chase hypisteli epäilevän näköisenä saamaansa kirjettä sormiensa välissä. Hän oli tarkistanut paperin jo kuinka monta kertaa tahansa mutta siinä sanottiin samaa. "Hei, kloppi oletko sinä tulossa kyytiin?" Poika nosti katseensa pysäkille pysähtyneeseen bussikuskiin. "Olen olen, laitan vain matkalaukkuni tavaratilaan," Calen tuhahti, tunkien kirjeen farkkujensa taskuun ja nostaen kaksi nahkaista laukkua maasta. Kuljettaja avasi bussin tavaratilan, laittaen sitten matkalaukut sinne. Calen kiiti miestä, astuen sitten bussin sisälle. Hän taisi olla ainut matkustaja, sillä koko osasto oli tyhjä joten hän istuutui heti etumaiselle penkille, ottaen kirjeen taas käsiinsä. "Mitähän nuori herra toimittaa täällä, etenkin yksin?" Kuljettaja uteli, ohjatessaan bussiaan soraisella tiellä. "Minulla on asioita hoidettavana siinä kylässä, yksityisasioita." Hän väläytti hymynsä kuskille, joka naurahti katsoen jälleen tielle päin. "Olemme muuten sitten kohta perillä, joten valmistauduhan" Mies sanoi, osoittaen sormellaan vasemmalle jossa kylä jo häämötti.
"Kiitos vielä kerran ja turvallista matkaa herra!" Calen heilutti kättänsä, bussin kadotessa kulman taakse. Jos hän oikein muisti niin majatalon nimi liittyi jotenkin korppeihin ja sitten hänen silmiinsä pisti kyltti; "Kolmen Korpin Majatalo" Hienoa, ja näin nopeasti. Hän nappasi laukkunsa maasta ja asteli pikaisin astelin majataloa kohden. Ovi aukesi ja Calen astui sisään, astellen saman tien tiskille ja juuri kun hän oli kysymässä jotakin niin tiskin takana oleva mies murahti; "Jos etsit kokoushuonetta niin toinen kerros, portaat ylös." Sitten mies vain jatkoi lukemistaan. Calen puolestaan kohautti olkiaan ja jatkoi yläkertaa kohden. Saavuttuaan toiseen kerrokseen hän huomaisi käytävällä seisovan naisen. Hetken aikaa hän tätä katsoi, päättäen sitten tervehtiä tätä. "Ai, päivää neiti"
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 13, 2008 1:34:34 GMT 3
Kokoushuone oli helposti löydettävissä, se oli ainoa huone käytävän varrella, jonka ovi oli kutsuvasti avoin. Alex asteli sisään ja katseli hetken ympärilleen. Huone oli hämärästi valaistu lukuun ottamatta matalalla huoneen keskellä olevan pöydän yläpuolella roikkuvia lamppuja, jotka valaisivat kirkkaina pöydän ja sen lähiympäristön. Muu huoneesta oli syvien varjojen peitossa. Alex huomasi pöydän äärellä nojailevan itseään nuoremman miehen ja tervehti tätä nyökkäämällä. Muita ei näkynyt vielä, joten Alex istahti yhteen kuudesta puisen pöydän ympärille asetelluista tuoleista.
”Mikä sinun alasi on?” Alex kysyi mieheltä katsellen tuota arvioivasti. Nuorukainen tuskin olisi heidän työnantajansa, vaan yksi tämän palkollisista Alexin tavoin. Tämä sai miehen rentoutumaan. Alex ei ollut mies, joka hallitsi kohteliaisuudet ja small talkin parhaiten, vaan hän meni aina suoraan asiaan. Siniset silmät katsoivat vakavailmeisinä nuorta miestä tummien vahvojen kulmakarvojen alta. Mies ei näyttänyt suoraan sanottuna ystävällisyyden ilmentymältä, mutta ei ollut täydellisen luotaan työntäväkään. Sinisten silmien katse oli ainoa vakavuuden piirre miehen kasvoissa, joilla usein viipyili tuo poikamainen virne.
Ei mennyt kauaakaan, kun käytävältä kuului muidenkin ääniä, ja Alex arveli porukan olevan pian kasassa. Vaan missä viipyi henkilö, joka tämän tapaamisen oli aikaansanut alunperinkin? Henkilö, joka oli lähettänyt tuon kirjeen eittämättä jokaiselle heistä?
((Eli järjestys on nyt minä, Shard, Deina ja Raiden. Jep jep. Ja sori jos tämä lähtee osaltani käyntiin vähän takkuillen.))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jan 13, 2008 1:58:32 GMT 3
Mies katsoi huoneeseen astelevaa miestä ja kalskahtavat siniharmaat silmät seurasivat, kun tuo asettui yhteen tuoleista istumaan. Huoneen odottava rauha oli kadonnut, tiesi Alexander sanoa, kun nyt ei ollut enää yksinään huoneessa. Pian tulisi vastauksia, hän oli varma siitä. Katse kohosi jälleen avoimeen oveen odottavana, mutta ei. Hänen ei annettu odottaa rauhassa. Tällä miehellä, tässä huoneessa hänen seuranaan, oli ilmeisesti jotain, jota tahtoi tietää. Tumma kulma kohosi hieman ja katse kääntyi rauhallisena takaisin häntä vanhempaan mieheen. Hän hymyili vähän toisesta suupielestään ja kohotti sitten katseensa kattoon. "Minun alani vai?" Hiljainen huokaus. Kirje oli puhunut paranormaaliudesta alueella, eikä hänellä ollut hajuakaan, miten auttaa. Tosin hän oli aina kotipuolella onnistunut kääntämään asiat jotenkin parempaan suuntaan. Mutta tarkoittiko toinen oikeasti sitä? Ehkä... mutta ehkä ei... Miehen kasvoilla kävi tyytymätön ilme, kun katse lipui seinää pitkin alas. hitaasti se siirtyi takaisin mieheen. "Tämän tapauksen suhteen en ole ihan varma..." Hän sanoi tasaisella, hieman pohtivan sävyisellä äänellä. Hymähti itsestään huvittuneena ja kohautti olkiaan, kuin parempaa vastausta ei olisi tarjota. "Entä te, herra?" Hän kysyi sitten kohteliaasti.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Jan 13, 2008 2:02:09 GMT 3
Giselle huomasi jonkun miehen tervehtivän häntä."Päivää vain."Nainen vastasi hymyillen."Etsiskelen tässä kokous huonetta,mutta en ole varma mikä se näistä on..."Giselle pohti ääneen ja pamautti sitten itseään otsaan."Oh,olenpa idiootti.Tuossahan se huone on,aivan nenän edessä.Liian lähellä"Nainen naurahti ja nyökkäsi kohti avonnaista ovea."Mennään."Hän sanoi ja astui huoneeseen.
Gisellen silmiin osui ensin yksi mies,sitten toinenkin."Hyvää päivää,minä olen Giselle Moore."Nainen tervehti ja kävi istumaan erääseen tuoliin pöydän ääreen.
(Nyt ei hirveästi inspaa,anteeksi..)
|
|
|
Post by Raiden on Jan 13, 2008 2:11:26 GMT 3
Mies hymyili naiselle takaisin, seuraten tätä hetken kuluttua huoneen sisälle. Paikalla oli myös kaksi muuta miestä, huomattavasti häntä itseään vanhempia. Calen istui naisen vierellä olevalle tuolille, tarkkailen paikalla olijoita aurinkolasiensa takaa. 18- vuotias Calen tunsi olonsa jotenkin vaivaantuneeksi, ehkä koska hän oli nuorin tai jostakin muusta syystä. "Jos olen oikeassa, meidät kaikki on kutsuttu tänne samasta syystä, vai?" Hän siirsi valkoisia hiussuortuvia korvansa taakse, odottaen jotakin tapahtuvan.
(Anteeksi myös, hieman lyhyt ^^'')
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 13, 2008 2:32:01 GMT 3
Alex oli vastaamassa miehelle, kun huoneeseen astui kaksi vierasta henkilöä, jotka myös kävivät läpi Alexin tarkastelevan katseen. Poikamainen virne levisi automaattisesti Alexin huulille tämän nähdessä myös naisen kuuluvan heidän joukkoonsa. "Alexander Coleman, mutta sanokaa Alex vain. Hauska tavata," mies esittäytyi nyt kun oletettavasti suurin osa oli paikanpäällä. Tuolien perusteella heitä olisi tulossa vielä kaksi.
Sininen katse viipyili naisessa hetken, kunnes siirtyi Caleniin, joka oli juuri puhunut. Alex nyökkäsi ja kaivoi nahkatakkinsa povitakusta esiin hieman rypistyneen kirjekuoren, jonka iski pöydälle. "Oletan meidän kaikkien saaneen tämän hyvin hienovaraisen ja informatiivisen kutsun," Alex tokaisi sarkasmia äänessään. Kirje, joka oli muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta lähes kaikilla sama.
Viesti oli yksinkertainen, Alexanderin tapauksessa se vetosi hänen pitkään uraansa paranormaalien asioiden saralla. Tässä pikkukylässä keskellä englannin syvintä maaseutua ilmeisesti oli jo vuosisatojen ajan tapahtunut jotain, jota varten nyt viimein kaivattiin tutkimusryhmä, joka koostui eri alojen osaajista. Kirjeessä luvattiin törkeän suurta palkkiota osallistumisesta, mikä jo sekin oli riittänyt herättämään Alexin huomion, joka oli aina ollut valmis myymään itsensä rahasta. Hänen tietonsa, osaamisensa, moraalinsa, kaikki oli myytävissä tiettyä summaa vastaan.
"Minä en tiedä teistä, mutta odotan innolla saavani selvillä, mikä asia voi olla niin iso, että siitä maksetaan näin helvetisti," Alex totesikin vilkaisten muita pöydän äärellä istuvia. Hän oli vielä sanomassa jotain, kun joku ilmestyi kokoushuoneen ovelle, astui huoneen puolelle ja sulki oven.
Mies oli pitkä ja hyvin karismaattisen ja vaikutusvaltaisen oloinen. Ikää hänellä näytti olevan arvokkaasti yli 50, mutta hänen kasvonsa ja kehonsa kertoivat miehen olevan huippukunnossa. Musta puku yllään viimeisen päälle tyylikkäänä tuosta suorastaan lemusi rikkaan miehen elämä.
"Olen hyvinen iloinen, että päätitte saapua," miehen matala ääni kantoi läpi huoneen ja hitaan arvokkaasti astellen tuo siirtyi pöydän äärelle toisen vapaan tuolin kohdalle, mutta ei vielä istuutunut alas. "Minun nimeni on Richard Torres, ja minä lähetin ne kirjeet teille. Arvostan suuresti täsmällisyyttänne, ja on viimein aika kertoa teille projektin yksityiskohdat," mies puhui selkeällä äänellä ja katsoi kaikkia läpitunkeutuvilla ruskeilla silmillään vuoron perään, pysähtyen sitten hetkeksi kuudenteen, vielä tyhjään tuoliin.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jan 13, 2008 16:33:07 GMT 3
Alexin huomio kääntyi miehestä ovensuuhun ilmestyneeseen naiseen. Miehen pää kallistui hieman kysyvänä, kun nainen olikin jo esittelemässä itsensä. Painoi nimen muistiinsa, ja seurasi samaisella viileällä katseellaan itseään paljon nuorempaa miestä, joka seurasi neiti Mooren perässä sisälle. Häntä hieman ärsytti moiset aurinkolasit, kun niitä käytettiin sisällä ja hämärässä huoneessakin vielä. Pian katse kuienkin heittäytyi jo aikaisemmin hänen seuraansa liittyneeseen mieheen, joka tunnisti itsensä Alexanderiksi myös. Kaksi? Kasvoilla värähti ilme, joka kertoi hienoisesta hämmennyksestä. Colemanin kaivaessa kirjeensä taskustaan, Alex siirtyi pöydän reunalta viereiseen vapaaseen tuoliin istumaan ja katsoi miestä, kuin odottaen, että tuolta saisi vastauksen siihen miksi he olivat täällä. Hänelle ei rahapalkkio niinkään ollut huomiota herättänyt, muuten kuin epäluulojen saralla, mutta hän oli hämmentynyt paranormaalin yhteydestä asiaan, ja siitä miksi hänet oli kutsuttu. Mies hymähti myöntyvästi Alexanderin sanoille ja risti pitkät sormensa toisiinsa lomittain pöydälle ja nojasi käsivarsiaan vasten. Sen hän kovasti halusikin tietää.
Hänen huomionsa ei kuitenkaan ehtinyt kovin kauaa kyseisessä miehessä pysyä, kun jälleen huoneeseen astui uusi vieras, tai ei ehkä sittenkään. Alex mittaili tulokasta päästä varpaisiin, ja oli miltein satavarma, että tämä kyseinen henkilö oli syy siihen, että he olivat nyt täällä. Katse seurasi miehen askelia pöydän ääreen, ja hän katsoi vakaasti mieheen, imien tuon äänestä sanat itseensä. Hän todella tahtoi tietää mihin hän oli ryhtymässä, vai oliko hän sittenkään. Kohtasi vakaasti nuo ruskeat läpitunkevat silmät paksulla jäällä, josta ei tahtonut päästä porallakaan läpi. Miehen jäädessä tuijottamaan tyhjää tuolia oli Alexanderin pakko avata suutaan. "Anteeksi, mutta onko meidän tarkoitus odottaa vielä yhtä henkilöä?" Hän osoitti sanansa Torresille ja samalla nyökkäsi kohti tyhjää penkkiä, irrottamatta kuitenkaan katsetta vanhemmasta miehestä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Jan 13, 2008 16:52:36 GMT 3
Giselle huomasi olevansa mitä ilmeisimmin ainoa nainen paikanpäällä.No,mitäpä tuosta,nainen ajatteli ja risti jalkansa.Hän kuunteli erään miehen puhetta.Kyllä häntäkin kiinnosti tietää,missä mennään,varsinkin heille maksettaisiin rutosti..
Äkkiä nainen huomasi kuinka huoneeseen saapui hyvin vaikutusvaltaisen näköinen,epäilemättä rikas vanhemmanpuoleinen,mutta hyvässä kunnossa oleva mies.Tämä esitteli itsensä ja kertoi olevansa se,joka heidät tänne kutsui.Tämä mies,nimeltään Richard Torres,katsoi heitä kaikkia vuoronperään.Giselle katsoi omilla vihreillä silmillään miehen läpitunkeviin,ruskeisiin silmiin hetken ajan ja lopulta laski katseensa.Nainen kuuli erään miehen kysyvän,oliko vielä joku tulossa,sillä oli vielä yksi tyhjä tuoli.Gisellestäkin tuo asia olisi ihan hauska tietää.Nainen ei kuitenkaan avannut suutaan.Hän olisi halunnut jo heti päästä hommiin,tämä kokouskäytäntö oli Gisellestä tylsää jaarittelua....
|
|
|
Post by Raiden on Jan 13, 2008 17:38:26 GMT 3
Coleman, vai? No olihan se mukavaa tietä toisten nimet, mutta tämän hetkisesti hän päätti pitää omansa omana tietonaan. Eikä rahakaan pahasti ollut, ainut asia minkä takia Chase edes oli hyväksynyt tarjouksen oli raha ongelmat ja vaara menettää kotinsa. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin, nostaen miehen ihon kananlihalle. Aurinkolasien taakse piiloutuneet silmät kiinnityivät hänen vieressään istuvaan naiseen. Giselle Moore, kaunis ja nähtävästi ainut nainen heidän joukossaan. "En minäkään rahaa pahaksi pane, mutta tahtoisin myös tietää syyn miksi minulle sitä maksetaan.."
Ennen kuin hän ehti jatkaa, ovi aukeni ja vanhan näköinen mies joka esittäytyi Richard Torresiksi, heidän palkkaajakseen. Tuo nimi.. Calen muisti sen jostakin hämärästi mutta mistä? "Tahtoisin, kuten varmaan monet muutkin tässä huoneessa kutsunne syyn ja aiheen..." Alexin keskeytys tyhjästä penkistä kiinnitti myös hänen huomionsa. ".. Ja tuosta tyhjästä paikasta." Hän nosti sormellaan lasejaan paremmin, luoden katseensa Toressiin.
|
|
S
Member
Tiger wiger
Posts: 169
|
Post by S on Jan 19, 2008 23:39:05 GMT 3
Richard Torres istui viimein alas, avasi puvuntakkinsa alimmat napit ja antoi olemuksensa hieman rentoutua. Hän hymyili tavalla, joka ilmaisi puhtainta kohteliaisuutta – kenties peittäen kaiken muun sen takana. ”Ymmärrän malttamattomuutenne, hyvät herrat – ja neiti – mutta tämän asian suhteen hienovaraisuus on elintärkeää. Jokainen teistä varmasti ymmärtää tämä, onhan kyseessä hyvin ristiriitainen asia. Mutta, siirrytään asiaan sen enempää viivyttelemättä,” herra Torres sanoi ja laski kätensä pöydälle, kumartuen hieman eteenpäin niin, että valo osui niihin harvoihin harmaisiin hiussuortuviin hänen mustien hiustensa seassa. Hän katseensa kävi jälleen kerran tyhjässä tuolissa. ”Kyllä, olin odottanut teitä olevan viisi. Olen itse asiassa saanut kirjallisen vahvistuksen kuudennen henkilön saapumisesta, mutta ehä hän on jostain syystä viivästynyt,” Torres selitti ja hänen ilmeensä paljasti, ettei mies itsekään tiennyt viidennen henkilön tilanteesta mitään.
”Joka tapauksessa,” Torres jatkoi. ”Teidät on kutsuttu kaikki tänne sen vuoksi, mitä te olette – tai mitä te osaatte,” tässä välissä Torresin katse kävi Colemanissa. ”Tai mitä olette kokeneet. En ala kierrelle asian ympärillä turhia, tässä pöydässä teidän ei tarvitse pitää salaisuuksianne, sillä tämän tapauksen suhteen ne ovat teidän vahvuuksianne. Edustan tiettyjä tahoja, jotka toivovat teiltä ratkaisua erääseen pitkäaikaiseen ongelmaan.” Ja kuin tarkoin ajoitettu kutsu, kokoushuoneen ovi avautui ja sisälle astui hotellin univormuun pukeutunut nuori mies, joka kantoi kädessään pientä pinoa mappeja, jotka hän laski Torresin eteen. Torres nyökkäsi kiitokseksi ja nuori mies poistui samantien.
Torres selasi mappeja hetken, kunnes kaivoi yhden sisältä pienen nipun mustavalkoisia valokuvia. Hän levitti kuvat – alle kymmenen kappaletta – pöydälle kaikkien nähtäväksi. Hyvin selkeitä ja kuvaavia valokuvia suuresta kartanosta, joka näkyi kokonaisuudessaan yhdessä valokuvassa. Kartano näytti vanhalta ja ennen kaikkea valtavalta. Muissa valokuvissa näkyi kartanon sisätiloja, valtavia huoneita korkeine kattoineen, koristeellisine ristikkoikkunoineen ja hyvin ylellisesti sisustettuina. Kuvat oli selvästi otettu vuosikymmeniä sitten, sillä ne olivat kellastuneet, ja silti talo näytti hylätyltä, pölyttyneeltä, kolkolta. Kaikki joka tapauksessa hyvin tavallisia valokuvia hyvin vanhasta ja kauniista talosta, eikä näennäisesti kuvissa – saatika talossa – ollut mitään kummallista. ”Ja tässä taas, ystäväiseni,” – tällä kertaa herra Torresin äänessä oli syvä väreily, kuin suunnaton ylpeys ja löytämisen riemu olisivat aiheuttaneet sen – ”on syy siihen, miksi te olette täällä,” Torres sanoi ja levitti toisen noin kymmenen valokuvaa pöydälle.
Kuvat olivat hyvin samankaltaisia edellisten kanssa, mutta vaikuttivat hieman uudemmilta, koska ne eivät olleet kellastuneet. Talo näytti entistä pölyisemmältä ja iän kuluttamalta. Mikä kuvissa kuitenkin oli kenties jopa hätkähdyttävän erilaista, olivat niissä esiintyvät varjot, joita oli vaikea huomata ellei katsonut tarkkaan tai osannut etsiä niitä. Yhdessä kuvassa takan vierellä oli korkea musta varjo, joka vain vaivoin erottui mustavalkoiselta pinnalta. Varjo oli pääosin muodoton, mutta sen kärki oli hyvin selvästi ihmisen pään muotoinen, kasvoja oli vaikea erottaa, mutta selkeä, tuijottava katse oli selkeä. Toisessa kuvassa näkyi tyhjä lastenhuone, mutta kaikkalla huoneen seinillä ja pinnoilla kulki ohuita varjomaisia vanoja, aivan kuin huone olisi joskus ollut veriroiskeiden peittämä ja ne nyt näkyisivät haalistuneina ja kuluneita tässä kuvassa, melkein kuin negatiivissa olisi ollut jotain vikaa. Jokaisessa kuvassa oli jotain edellisten kaltaista, niihin selkeästi kuulumatonta, vihjailevaa ja silti niin selvästi nähtävissä olevaa.
Richard Torres nojautui taaksepäin tuolillaan ja katseli tarkkaan neljän pöydän ympärillä olevan reaktiota näiden nähdessä kuvat. Coleman näytti ilmeettömältä tarkastellessaan ensimmäisiä kuvia, mutta Torres näki miehen osaavan etsiä niistäkin jotain. Toisten kuvien kohdalla miehen kasvoille syntyi keskittynyt ilme kun mies havaitsikin jotain. Sen sijaan, että Alex olisi kauhistunut – voi, mies oli nähnyt pahempaakin ja paljon todellisempana kuin valokuvasta – hänen kulmansa rypistyivät mielenkiinnosta. Ammattimaisesti järkyttymättä hän tarkasteli kuvia hyvin huolellisesti, uppoutuen niihin hetkeksi täydellisesti.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jan 20, 2008 0:14:21 GMT 3
Tyytymättömyys viidennen henkilön tuntemattomaksi jäämiseen käväisi miehen kasvoilla ja hän nopeasti vilkaisi tyhjää tuolia, kunnes kuuli Torresin jälleen puhuvan. Mitkä voimat? Salaisuudet? Mistä mies puhui? Alexander alkoi olla entistä kummastuneempi siitä mitä varten hänet oli kutsuttu paikalle. Hän seurasi Torresin liikkeitä ja sanojen kulkua, kuin koittaen saada selville mistä oli kysymys. Miehen kulmat olivat kurtistuneet hienoisesta vaivaantumisesta ja hänen niin kovasti teki mieli rapsuttaa ohimoaan tai vetää sormensa hiusten läpi, kun hän tunsi itsensä hermostuneeksi, mutta ei halunnut ojentaa hermostustaan esille muiden nähtäväksi sen enempää.
Hän seurasi nuoren miehen tuomia kansioita ja silmäili niitä uteliaasti. Hänen toinen kulmansa kohosi hitaasti, ja ihan oikea aiheeseen liittyvä uteliaisuus heräsi, eikä vain tällainen, 'miksi te maksatte minulle näin paljon rahaa'-uteliaisuus. Hän vilkaisi vuorollaan vanhat kellastuneet kuvat läpi, ja osasi sanoa omaan ammattiinsa liittyvällä osaamisella, että myytäessä talo ei olisi läheskään niin paljon arvoinen kuin mitä se olisi hyvin hoidettuna. Hän siirsi kuvat eteenpäin, ja jäi hieman pidemmäksi aikaa tutkimaan uudempia kuvia, kun ne tulivat hänen kohdalleen. Aluksi hän ei nähnyt mitään ihmeellistä takkakuvassa, mutta lastenhuoneen raidat seinässä kiinnittivät hänen huomionsa, kun hän ajatteli, että seinät olisivat täysin pilalla haaleiden vanojen takia. Hän jäi tutkimaan vanoja, ja se iski häneen, niiden asetelma seinillä. Verta! Hänen silmänsä olivat hetkeksi suurentuneet, ja kiireisesti hän palasi takaisin muihin kuviin. Etsi niistä joitakin vastaavuuksia. Järkyttyi varjosta takan äärellä. Sen tuijotus oli jotenkin.... häiritsevää. Alex nielaisi ja jäi tuijottamaan kuvaa hetkeksi kulmat nyt hyvin kurtussa. Kyllähän hän tiesi, että näitä oli olemassa, mutta miksi hän oli täällä? Hän antoi kuvat eteenpäin pöydässä ja käänsi kummastuneen haalean katseensa Richard Torresiin, joka ilmeisesti tiesi hänestä enemmän kuin hän itsekään edes tiesi.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Jan 20, 2008 0:40:42 GMT 3
Giselle kuunteli tarkkaavaisena vanhemman miehen puhetta.Tai oikeastaan nainen näytti tarkkaavaiselta,oikeasti hän kihisi uteliaisuudesta,ja oli kovin malttamaton.Sellainen hän oli aina ollut.Giselle ei osannut kauaa keskittyä yhteen asiaan,mikäli se oli hänestä merkityksetön.
Kutsuttu sen takia mitä olemme tai osaamme?Giselle mietti,ollen hetken aidosti tarkkaavainen.Tai mitä olemme kokeneet?Jaa,kokemuksia ainakin on..Neito mietti rypistäen hieman kulmiaan.Paranormaalit ilmiöt,niitä hän oli kokenut ja muisteli niitä mielellään.Silloin esimerkiksi kun hänen kuollut mummonsa oli istunut keinutuolissa,päivä hautajaisten jälkeen.Giselle oli ollut tuolloin viiden.Hän ei ollut pelännyt ja mummo oli hymyillyt rauhoittavasti,kuin kertoakseen että hänellä oli kaikki hyvin nyt.Hyviä muistoja,kauniita ja rauhallisia.Oli niitä vähemmän mukaviakin,mutta niitä nainen ei halunnut muistella..
Hotellipoika toi jotain mappeja ja Giselle katseli uteliaana.Mapeissa oli kuvia. Asiaa,Giselle ajatteli,Richard Torresin latoessa kuvat pöydälle.Kylläpä se kestikin.Nainen kurottautui hieman tuoliltaan,katsoakseen kuvia.Yhdessä kuvassa oli suuri kartano koko komeudessaan.Muissa kuvissa oli sisätiloja ja muita.Vaikuttavaa.
Richard levitti lisää kuvia pöydälle ja Giselle katsoi niitäkin.Ne olivat hieman uudempia kuvia.Eräs kuva kiinnitti naisen huomion.Kuvassa oli takka ja takan vieressä muodoton hahmo,kuin varjo menneiltä ajoilta.Se oli varmasti ihminen,yläosasta päätellen.Ihmiskasvot,joissa oli tuijottava katse.Giselle värähti hieman.Lasten huonekuvan seinillä olevat jäljet taisivat olla verta.Nainen mietti,mitä oli tapahtunut tuossa huoneessa.Giselle kävi taas istumaan ja tällä kertaa avasi suunsa."Hyvin kiinnostavia kuvia.Arvelisin että kartanolla on synkkä tarina?"Neito sanoi,osoittaen sanansa Torresille.
|
|