Post by .:BlackPanther:. on Oct 24, 2007 22:45:01 GMT 3
((raapustelua, saa osallistua peliin, jos tuntee siihen innostusta ))
"One, two, three and go!", kuului kipparin käsky ja kahdeksan sukeltajaa pyörähti turkoosinsiniseen veteen maskeistaan ja regulaattoristaan kiinni pitäen. Hiljalleen jokainen heistä alkoi laskeutua yhä alemmas ja alemmas siniseen syvyyteen. Pian pinta alkoi hävitä näkyvistä ja sininen, valtava meri ympäröi heidät saaden jokaisen tuntemaan olonsa hyvin, hyvin pieneksi. Vain regulaattorin hiljainen hyrinä kuului sydämenlyöntien ohella rauhallisen hengityksen tahtiin. Sähkönsiniset planktonit vilkkuivat satumaisesti räpylöiden lyöntien aiheuttamissa pyörteissä, kuin pienet vedealaiset tulikärpäset.
Pian mittari näytti 30 meriä, syvemmälle ei menty, mutta vieläkään ei pohjaa näkynyt. BCD täytettiin hiljalleen ilmalla ja pian jokainen sukeltaja kellui oikeassa syvyydessä heiluen ylös-alas hengityksensä tahtiin. Liikkeet olivat hallitut ja hitaat. Ilmaa ei saanut kuluttaa liiaksi. Noin syvällä oli kylmä. Oli pakko liikkua, ettei raajat kohmettuisi, mutta liika ponnistelu oli sekin vaarallista.
Nina laski mielessään sukeltajat, varmistaen, että jokainen oli päässyt alas asti. Kaikki olivat täällä. Vielä hän meni jokaisen luo kysymään että kaikki oli ok. Sukeltajat antoivat myönteisen merkin ja oli aika lähteä etenemään. Nina oli tehnyt tämän sukellusken kymmeniä kertoja. Sukellus valmentajana ja oppaana, hänen pitikin tuntea kaikki kohteet. Syväsukellukset ensikertalaisten kanssa vain huolestuttivat välillä. Nyt he olivat oikeassa paikassa. Nina varmisti sen vielä navigaattoristaan, sillä tuossa syvyydessä, ei mitään "maamerkkejä" ollut. Nyt vain odotettiin.
Hymy kipaisi naisen pisamaisilla kasvoilla kun ensimmäisen hain varjo näkyi. Kyllä, se oli tiikerihai. Pieni sellainen, mutta voi miten kaunis. Hän näytti merkin sukeltajille, että pysyä rauhallisena ja ui hieman lähemmäs haita. Hienoa, hai oli tuttu. Se oli parin vuoden takaisia poikasia vasta pari metriä pitkä. Toki se noin veden alla näytti isolta ja vaaralliselta, mutta tämä otus oli lauhkea kuin mikä. Nina odotti, että hai tulisi lähemmäs tervehtimään ja niinhän se vanhasta tottumiksesta tekikin. Tuli haistelemaan ja tunnisti Ninan vanhaksi tutukseen. Nyt hän saattoi siihen koskea, silittää sen kumenomaista ihoa. Vau! Aina yhtä hieno kokemus. Hetken tuo hai uiskenteli Ninan ympärillä, kunnes sen uteliaijsuus osui uusiin tulokkaisiin.
Nina oli varoittanut kaikkia etukäteen. Antanut tarkat ohjeet olla koskematta ja sanonut, että itse koskisi, jos toteaisi tilanteen tarpeeksi turvalliseksi. Veden alla hait eivät mitään tehneet. Ne näkivät kyllä, ettei sukeltaja ollut syötävää. Pinnalla oli toinen juttu, silloin uimareiden tai surffaajien varjot näyttivät haiden mielestä hylkeiltä, mitä ne halusivat maistaa. Valitettavasti tuo "maistaminen" oli aika kohtalokasta, ja usein siinä menetettiin käsi tai jalka. Muttei aina.
Kaikki tapahtu hetkessä. Yksi sukeltajista, 16-vuotias tyttö, häntääntyi hain tullessa liian lähelle ja sai paniikki kohtauksen. Nina lähti kohti tyttöä, mutta oli liian hidas. Paniikissaan tyttö oli painanut BCD:nsä nappia ja täyttänyt sen ilmalla. Kuin ohjus tuo lähti kohti pintaa vaarallisen nopeasti. Tyhjennä se! Tyhjennä herrajumala!!, Nina ajatteli mielessään näyttäen merkin muille, että menisi ylös. Paul, toinen oppaista, tulisi turvallisesti ylös loppujen kanssa. Potkien hurjasti, Nina eteni kohti pintaa toivoen, että tavoittaisi tytön ennenkuin ylittäisi 6 metriä. Juuri ja juuri kriittisen kolme metriä ennen pintaa hän sai napatuksi tytön räpylästä ja painoi tämän BCD:n tyhjäksi. Tyttö tärisi ja itki, mutta Nina piti tämän paikoillaan laskeutuen hieman syvemmälle ja jääden noin viiteen metriin odottamaan. Sukellustietokoneestaan hän näki ajan ja viiden minuutin kulttua he jo olivat matkalla pintaa. Pulssi oli hirvittävän korkea, mutta Nina yritti pitää itsensä rauhallisena. Oli pakko pysyä rauhallisena. Hänen oli pidettävä ohjat käsissään.
Pinnalla Nina laski maskinsa kaulalleen ja otti suustaan regulaattorin. Tyttö teki samoin. "Oletko kunnossa?" Nina kysyi tytöltä ääni suuttumuksesta pingottuneena. Tyttö kykeni vain nyökkäämään itkunsa lomasta. Pian kippari tulikin jo veneellä heidän viereensä ja auttoi ensin tytön laitteet ylös ja sitten tytön, joka nyyhkyttäen vajosi veneen pohjalle kykenemättä liikkumaan. Kipparin, Chrisin, katse oli kysyvä, mutta Nina vain pudisti päätään. Hän kertoisi myöhemmin. Chris otti vastaan naisen laitteet ja tämä veti itsensä omin avuin moottoriveneen kumisen laidan yli.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kello oli vasta 10.00, mutta ilma oli kostean kuuma ja aurinko porotti. Veden koleus ja kylmyys kaikkosivat nopeasti ja Ninan oli avattava märkäpukunsa, ettei tukehtuisi. Nyt jo muutkin olivat pinnalla ja Nina auttoi Paulin ja Chrisin kanssa porukan laitteita ylös, kiinnittäen ne veneen keskellä oleviin telineisiin. Tyttö oli onnekas, ainakin toistaiseksi. "Mira, sinun on tarkkailtava itseäsi tämä ja huominen päivä. Olisi parempi, että pysyisit huoneessasi, etkä olisi yksin.", Nina sanoi ilmeettömänä, yhä kiukkuisena. Mira oli vaarantanut itsensä lisäksi hänet. Tehnyt typerästi ja ajattelemattomasti. Kaikki oltiin tarkastettu ennen sukellusta ja Mira oli vänkäämällä vängännyt, että olisi päässyt mukaan. Lopulta Paul oli myöntynyt, sillä tytön isä oli vannonut Miran olevan kyllin vahva moiseen sukellukseen. Nina oli ollut alusta alkaen sitä mieltä, että tämä oli liian nuori. Mutta käsky oli käsky. Sitä oli noudatettava ja Paul oli pomo, jollei ei kannattanut sanoa vastaan, mikäli työnsä halusi pitää. Jälleen Mira vain nyökkäsi. Hän oli kalpea kuin lakana. Tottakai, 30 metristä miltei pintaan minuutissa oli vaarallista. Sukeltajataudin saaminen oli todellinen vaara ja lähin painekammio oli Etelä-Afrikassa. Hoitoon pääseminen kestäisi tunteja, ellei jopa päiviä. Mira oli tiennyt faktat tullessaan, mutta silti hän oli ollut oppaiden vastuulla. Tosin hän oli kirjoittanut sopimuksen, joka vapautti sukelluskeskuksen vastuusta, jos hänelle jotain tapahtuisi, mutta omalle tunnolle tapaus otti. Otti toden teolla.
Vihdoin vene karahti maihin ja kaikki hyppäsivät kyydistä. Apulaiset ajoivat lava-auton veneen viereen ja alkoivat siirtää laitteita lavalle. Toinen auto tuli hakemaan sukeltajat takaisin keskukseen. Matkalla Paul tönäisi kyynerpäällään Ninaa kylkeen ja virnisti tavalliseen raivostuttavaan tapaansa. "Loppuhyvin kaikkihyvin Nina eh?" Tuo tokaisi ja sai vastaukseksi pistvän mulkaisun. "Ei, ei todellakaan ole Paul!" Nina sähähti ja hyppäsi pois lavalta, vaikka auto oli yhä liikkeessä. Hän kävelisi lopun matkaa.
Päästyään perille sukelluskeskukseen, jonka nimi oli BontaDive, Nina vältti katsomasta ketään silmiin ja nyki märkäpuvun päältään agressiivisin liikkein. Hänen oli päästävä pois. Yksin jonnekin, tai hän menettäisi itsehillintänsä siihen paikkaan. Nainen pystyi tuntemaan, miten pidätetyt nyyhkäykset ravistelivat rinnassa ja saivat kädet tärisemään. Chris huomasi Ninan ahdingon ja kosketti varoen tämän olkapäätä. "Mitä?!" Nina ärähti ja joutui pitäämään katseensa laitteissaan, joita oli juuri purkamassa. "Mene vain.. minä hoidan laitteesi." Chris sanoi lempeästi. Tuo äänen sävy lävisti Ninan kuoren ja kyynel vierähti hänen poskelleen. "Kiitos..", nainen kuiskasi ja lähti kohti suihkutiloja.
Pukeutumishuoneessa ei ollut ketään ja sinne Nina jäi hetkeksi kokoamaan itseään nojaten päätään seinään. Ulkoa kuului ääniä ja vaivautuneena nainen pyyhki kämmenselällä poskensa sulkeutuen lähimpään suihkukoppiin. Hanan aukaisu, ja vesi alkoi valua lämpimänä pitkin tuon ruskettunutta ihoa. Hiljaiset nyyhkäykset ravistelivat naisen vartaloa, onneksi veden solina peitti itkun. Tällaisia tilanteita tapahtui, mutta niihin ei osannut varautua. Nina oli aina ollut ihminen, joka toimi vaaratilanteissa hallitusti, mutta jälkeenpäin meni hysteeriseksi kaikessa rauhassa. Nyt hän ei ollut voinut pidättää itkuaan enää kauempaa. Veden solistessa ja valuessa pitkin punaisia hiuksia, selkää ja reisiä hän yhtäkkiä tunsi olonsa uupuneeksi. Tavallaan pettyneeksi, pettyneeksi itseensä, ettei ollut vahvempi. Idiootti, idiootti! Rauhoitu!, Nina ajatteli lyöden nyrkillään kaakeleita edessään. Pari syvää henkäystä ja hän loihti hymyn huulilleen, kieltäen pientäkään heikkouden merkkiä näkymästä. Napaten pyyhkeensä hän avasi suihkukopin oven ja palasi pukuuhuoneeseen, jossa Mira istui tuijottaen eteensä. Tytön katse kohtasi Ninan katseen ja tämä yritti hymyillä Miralle rohkaisevasti. "Kyllä se siitä..", Nina sanoi kuivaten itseään ja vetäen lokerostaan kuivat ruskeat bikininsä ja kankaan, capulanan, jota käytti kietaisuhameena. Mira katsoi hetken Ninan pukeutumista ja kuiskasi: "Anteeksi..". Nainen pysähtyi puuhissaan ja kykeni vain nyökkäämään tytölle vastaukseksi. Vielä ei anteeksipyynnöt auttaneet. Hänen oli nukuttava yön yli kyetäkseen unohtamaan moisen typeryyden.
Nina oli pukeutunut nopeasti ja lähtenyt rannalle kauemmas turisteista, palmujen varjoon istumaan. Täällä hän saattoi unohtaa tapahtuneen ja koota itsensä. Punaiset kiharat olivat kuivuneet ja pörröttivät naisen pisamaisia kasvoja kehystäen villinä pilvenä. Ne eivä olleet kovin pitkät ja näyttivät lähinnä afrolta. Hän oli niin afrikkalaisen oloinen kaikkine puu-ja simpukkakoruineen, että olisi mennyt sellaisesta, ellei väri olisi pettänyt. Ninalla oli vielä hieman ruohoa jäljellä ja tottuneesti hän kääräisi itselleen jointin, jonka sitten sytytti nojautuen palmun karheaa runkoa vasten kirkkaansininen katse ulapalle luotuna.
Pian hän jo unohti häpeän ja pelon ryhtyen pohtimaan mielessään maailmankaikkeutta ja ihmettelemään taivaalla lenteleviä lintuja. Voi sitä autuutta jonka tuo aine aiheutti! Nina hihitti itsekseen tajutessaan, kuinka hullunkurisilta hänen omat varpaansa näyttivätkään ja tunsi tutun rentouden palaavan vartaloonsa. Hymy huulillaan hän vei sätkäb taas huulilleen ja veti pitkät savut silmänsä sulkien. Olo oli kuin taivaassa. Keskipäivän aurinko lämmitti ihanasti ja kevyt tuuli liikutti kosteaa ilmaa, joka sai tottumattoman hikoilemaan rankasti. Nina oli asunut tuossa itäisen Afrikan maassa jo pari vuotta ja oli tottunut kesän kosteuteen ja talven koleaan kuivuuteen. Tämä oli hänen kotinsa, eikä hän kaivannut länsimaita pätkääkään. Hän ei edes jaksanut lukea uutisia Englannista, eikä kuunnella, kun osa hänen maamiehistään puhuivat politiikkaa. Mitä väliä sillä kaikella oli? Yksinkertainen elämäntapa sukelluvalmentajana ja - oppaana paratiisirannalla oli enemmän kuin hän pystyi pyytämään. Työporukka oli tiivis, eikä toisten taustoista udeltu. Täydellistä, kerrassaan täydellistä!
"One, two, three and go!", kuului kipparin käsky ja kahdeksan sukeltajaa pyörähti turkoosinsiniseen veteen maskeistaan ja regulaattoristaan kiinni pitäen. Hiljalleen jokainen heistä alkoi laskeutua yhä alemmas ja alemmas siniseen syvyyteen. Pian pinta alkoi hävitä näkyvistä ja sininen, valtava meri ympäröi heidät saaden jokaisen tuntemaan olonsa hyvin, hyvin pieneksi. Vain regulaattorin hiljainen hyrinä kuului sydämenlyöntien ohella rauhallisen hengityksen tahtiin. Sähkönsiniset planktonit vilkkuivat satumaisesti räpylöiden lyöntien aiheuttamissa pyörteissä, kuin pienet vedealaiset tulikärpäset.
Pian mittari näytti 30 meriä, syvemmälle ei menty, mutta vieläkään ei pohjaa näkynyt. BCD täytettiin hiljalleen ilmalla ja pian jokainen sukeltaja kellui oikeassa syvyydessä heiluen ylös-alas hengityksensä tahtiin. Liikkeet olivat hallitut ja hitaat. Ilmaa ei saanut kuluttaa liiaksi. Noin syvällä oli kylmä. Oli pakko liikkua, ettei raajat kohmettuisi, mutta liika ponnistelu oli sekin vaarallista.
Nina laski mielessään sukeltajat, varmistaen, että jokainen oli päässyt alas asti. Kaikki olivat täällä. Vielä hän meni jokaisen luo kysymään että kaikki oli ok. Sukeltajat antoivat myönteisen merkin ja oli aika lähteä etenemään. Nina oli tehnyt tämän sukellusken kymmeniä kertoja. Sukellus valmentajana ja oppaana, hänen pitikin tuntea kaikki kohteet. Syväsukellukset ensikertalaisten kanssa vain huolestuttivat välillä. Nyt he olivat oikeassa paikassa. Nina varmisti sen vielä navigaattoristaan, sillä tuossa syvyydessä, ei mitään "maamerkkejä" ollut. Nyt vain odotettiin.
Hymy kipaisi naisen pisamaisilla kasvoilla kun ensimmäisen hain varjo näkyi. Kyllä, se oli tiikerihai. Pieni sellainen, mutta voi miten kaunis. Hän näytti merkin sukeltajille, että pysyä rauhallisena ja ui hieman lähemmäs haita. Hienoa, hai oli tuttu. Se oli parin vuoden takaisia poikasia vasta pari metriä pitkä. Toki se noin veden alla näytti isolta ja vaaralliselta, mutta tämä otus oli lauhkea kuin mikä. Nina odotti, että hai tulisi lähemmäs tervehtimään ja niinhän se vanhasta tottumiksesta tekikin. Tuli haistelemaan ja tunnisti Ninan vanhaksi tutukseen. Nyt hän saattoi siihen koskea, silittää sen kumenomaista ihoa. Vau! Aina yhtä hieno kokemus. Hetken tuo hai uiskenteli Ninan ympärillä, kunnes sen uteliaijsuus osui uusiin tulokkaisiin.
Nina oli varoittanut kaikkia etukäteen. Antanut tarkat ohjeet olla koskematta ja sanonut, että itse koskisi, jos toteaisi tilanteen tarpeeksi turvalliseksi. Veden alla hait eivät mitään tehneet. Ne näkivät kyllä, ettei sukeltaja ollut syötävää. Pinnalla oli toinen juttu, silloin uimareiden tai surffaajien varjot näyttivät haiden mielestä hylkeiltä, mitä ne halusivat maistaa. Valitettavasti tuo "maistaminen" oli aika kohtalokasta, ja usein siinä menetettiin käsi tai jalka. Muttei aina.
Kaikki tapahtu hetkessä. Yksi sukeltajista, 16-vuotias tyttö, häntääntyi hain tullessa liian lähelle ja sai paniikki kohtauksen. Nina lähti kohti tyttöä, mutta oli liian hidas. Paniikissaan tyttö oli painanut BCD:nsä nappia ja täyttänyt sen ilmalla. Kuin ohjus tuo lähti kohti pintaa vaarallisen nopeasti. Tyhjennä se! Tyhjennä herrajumala!!, Nina ajatteli mielessään näyttäen merkin muille, että menisi ylös. Paul, toinen oppaista, tulisi turvallisesti ylös loppujen kanssa. Potkien hurjasti, Nina eteni kohti pintaa toivoen, että tavoittaisi tytön ennenkuin ylittäisi 6 metriä. Juuri ja juuri kriittisen kolme metriä ennen pintaa hän sai napatuksi tytön räpylästä ja painoi tämän BCD:n tyhjäksi. Tyttö tärisi ja itki, mutta Nina piti tämän paikoillaan laskeutuen hieman syvemmälle ja jääden noin viiteen metriin odottamaan. Sukellustietokoneestaan hän näki ajan ja viiden minuutin kulttua he jo olivat matkalla pintaa. Pulssi oli hirvittävän korkea, mutta Nina yritti pitää itsensä rauhallisena. Oli pakko pysyä rauhallisena. Hänen oli pidettävä ohjat käsissään.
Pinnalla Nina laski maskinsa kaulalleen ja otti suustaan regulaattorin. Tyttö teki samoin. "Oletko kunnossa?" Nina kysyi tytöltä ääni suuttumuksesta pingottuneena. Tyttö kykeni vain nyökkäämään itkunsa lomasta. Pian kippari tulikin jo veneellä heidän viereensä ja auttoi ensin tytön laitteet ylös ja sitten tytön, joka nyyhkyttäen vajosi veneen pohjalle kykenemättä liikkumaan. Kipparin, Chrisin, katse oli kysyvä, mutta Nina vain pudisti päätään. Hän kertoisi myöhemmin. Chris otti vastaan naisen laitteet ja tämä veti itsensä omin avuin moottoriveneen kumisen laidan yli.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kello oli vasta 10.00, mutta ilma oli kostean kuuma ja aurinko porotti. Veden koleus ja kylmyys kaikkosivat nopeasti ja Ninan oli avattava märkäpukunsa, ettei tukehtuisi. Nyt jo muutkin olivat pinnalla ja Nina auttoi Paulin ja Chrisin kanssa porukan laitteita ylös, kiinnittäen ne veneen keskellä oleviin telineisiin. Tyttö oli onnekas, ainakin toistaiseksi. "Mira, sinun on tarkkailtava itseäsi tämä ja huominen päivä. Olisi parempi, että pysyisit huoneessasi, etkä olisi yksin.", Nina sanoi ilmeettömänä, yhä kiukkuisena. Mira oli vaarantanut itsensä lisäksi hänet. Tehnyt typerästi ja ajattelemattomasti. Kaikki oltiin tarkastettu ennen sukellusta ja Mira oli vänkäämällä vängännyt, että olisi päässyt mukaan. Lopulta Paul oli myöntynyt, sillä tytön isä oli vannonut Miran olevan kyllin vahva moiseen sukellukseen. Nina oli ollut alusta alkaen sitä mieltä, että tämä oli liian nuori. Mutta käsky oli käsky. Sitä oli noudatettava ja Paul oli pomo, jollei ei kannattanut sanoa vastaan, mikäli työnsä halusi pitää. Jälleen Mira vain nyökkäsi. Hän oli kalpea kuin lakana. Tottakai, 30 metristä miltei pintaan minuutissa oli vaarallista. Sukeltajataudin saaminen oli todellinen vaara ja lähin painekammio oli Etelä-Afrikassa. Hoitoon pääseminen kestäisi tunteja, ellei jopa päiviä. Mira oli tiennyt faktat tullessaan, mutta silti hän oli ollut oppaiden vastuulla. Tosin hän oli kirjoittanut sopimuksen, joka vapautti sukelluskeskuksen vastuusta, jos hänelle jotain tapahtuisi, mutta omalle tunnolle tapaus otti. Otti toden teolla.
Vihdoin vene karahti maihin ja kaikki hyppäsivät kyydistä. Apulaiset ajoivat lava-auton veneen viereen ja alkoivat siirtää laitteita lavalle. Toinen auto tuli hakemaan sukeltajat takaisin keskukseen. Matkalla Paul tönäisi kyynerpäällään Ninaa kylkeen ja virnisti tavalliseen raivostuttavaan tapaansa. "Loppuhyvin kaikkihyvin Nina eh?" Tuo tokaisi ja sai vastaukseksi pistvän mulkaisun. "Ei, ei todellakaan ole Paul!" Nina sähähti ja hyppäsi pois lavalta, vaikka auto oli yhä liikkeessä. Hän kävelisi lopun matkaa.
Päästyään perille sukelluskeskukseen, jonka nimi oli BontaDive, Nina vältti katsomasta ketään silmiin ja nyki märkäpuvun päältään agressiivisin liikkein. Hänen oli päästävä pois. Yksin jonnekin, tai hän menettäisi itsehillintänsä siihen paikkaan. Nainen pystyi tuntemaan, miten pidätetyt nyyhkäykset ravistelivat rinnassa ja saivat kädet tärisemään. Chris huomasi Ninan ahdingon ja kosketti varoen tämän olkapäätä. "Mitä?!" Nina ärähti ja joutui pitäämään katseensa laitteissaan, joita oli juuri purkamassa. "Mene vain.. minä hoidan laitteesi." Chris sanoi lempeästi. Tuo äänen sävy lävisti Ninan kuoren ja kyynel vierähti hänen poskelleen. "Kiitos..", nainen kuiskasi ja lähti kohti suihkutiloja.
Pukeutumishuoneessa ei ollut ketään ja sinne Nina jäi hetkeksi kokoamaan itseään nojaten päätään seinään. Ulkoa kuului ääniä ja vaivautuneena nainen pyyhki kämmenselällä poskensa sulkeutuen lähimpään suihkukoppiin. Hanan aukaisu, ja vesi alkoi valua lämpimänä pitkin tuon ruskettunutta ihoa. Hiljaiset nyyhkäykset ravistelivat naisen vartaloa, onneksi veden solina peitti itkun. Tällaisia tilanteita tapahtui, mutta niihin ei osannut varautua. Nina oli aina ollut ihminen, joka toimi vaaratilanteissa hallitusti, mutta jälkeenpäin meni hysteeriseksi kaikessa rauhassa. Nyt hän ei ollut voinut pidättää itkuaan enää kauempaa. Veden solistessa ja valuessa pitkin punaisia hiuksia, selkää ja reisiä hän yhtäkkiä tunsi olonsa uupuneeksi. Tavallaan pettyneeksi, pettyneeksi itseensä, ettei ollut vahvempi. Idiootti, idiootti! Rauhoitu!, Nina ajatteli lyöden nyrkillään kaakeleita edessään. Pari syvää henkäystä ja hän loihti hymyn huulilleen, kieltäen pientäkään heikkouden merkkiä näkymästä. Napaten pyyhkeensä hän avasi suihkukopin oven ja palasi pukuuhuoneeseen, jossa Mira istui tuijottaen eteensä. Tytön katse kohtasi Ninan katseen ja tämä yritti hymyillä Miralle rohkaisevasti. "Kyllä se siitä..", Nina sanoi kuivaten itseään ja vetäen lokerostaan kuivat ruskeat bikininsä ja kankaan, capulanan, jota käytti kietaisuhameena. Mira katsoi hetken Ninan pukeutumista ja kuiskasi: "Anteeksi..". Nainen pysähtyi puuhissaan ja kykeni vain nyökkäämään tytölle vastaukseksi. Vielä ei anteeksipyynnöt auttaneet. Hänen oli nukuttava yön yli kyetäkseen unohtamaan moisen typeryyden.
Nina oli pukeutunut nopeasti ja lähtenyt rannalle kauemmas turisteista, palmujen varjoon istumaan. Täällä hän saattoi unohtaa tapahtuneen ja koota itsensä. Punaiset kiharat olivat kuivuneet ja pörröttivät naisen pisamaisia kasvoja kehystäen villinä pilvenä. Ne eivä olleet kovin pitkät ja näyttivät lähinnä afrolta. Hän oli niin afrikkalaisen oloinen kaikkine puu-ja simpukkakoruineen, että olisi mennyt sellaisesta, ellei väri olisi pettänyt. Ninalla oli vielä hieman ruohoa jäljellä ja tottuneesti hän kääräisi itselleen jointin, jonka sitten sytytti nojautuen palmun karheaa runkoa vasten kirkkaansininen katse ulapalle luotuna.
Pian hän jo unohti häpeän ja pelon ryhtyen pohtimaan mielessään maailmankaikkeutta ja ihmettelemään taivaalla lenteleviä lintuja. Voi sitä autuutta jonka tuo aine aiheutti! Nina hihitti itsekseen tajutessaan, kuinka hullunkurisilta hänen omat varpaansa näyttivätkään ja tunsi tutun rentouden palaavan vartaloonsa. Hymy huulillaan hän vei sätkäb taas huulilleen ja veti pitkät savut silmänsä sulkien. Olo oli kuin taivaassa. Keskipäivän aurinko lämmitti ihanasti ja kevyt tuuli liikutti kosteaa ilmaa, joka sai tottumattoman hikoilemaan rankasti. Nina oli asunut tuossa itäisen Afrikan maassa jo pari vuotta ja oli tottunut kesän kosteuteen ja talven koleaan kuivuuteen. Tämä oli hänen kotinsa, eikä hän kaivannut länsimaita pätkääkään. Hän ei edes jaksanut lukea uutisia Englannista, eikä kuunnella, kun osa hänen maamiehistään puhuivat politiikkaa. Mitä väliä sillä kaikella oli? Yksinkertainen elämäntapa sukelluvalmentajana ja - oppaana paratiisirannalla oli enemmän kuin hän pystyi pyytämään. Työporukka oli tiivis, eikä toisten taustoista udeltu. Täydellistä, kerrassaan täydellistä!