Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on May 8, 2007 20:41:58 GMT 3
((Shibitoa ja aoigoraa odotellen ^^ ))
((Tapahtumapaikkana siis vampyyrien linnakekaupunki, ja sen keskelle sijoittuva linna..))
Kaikkea ei voi pitää itsestäänselvänä. Jossakin on vielä paikkoja, joissa voisi kuvitella ajan pysähtyneen jossain vaiheessa historiaa, mutta aivan näin asia ei kuitenkaan ole. Kun V'lossar astui ensimmäistä kertaa tämän linnakkeen sisään, ällistys oli suuri. Korkeiden muurien sisäpuolelle avartui öinen kaupunki, joka tuntui uinuvan rauhassa kieltäen todellisuuden ympäriltään turvautumalla elämään.. noh, vanhanaikaisesti, se sana hänelle ensimmäisenä tuli mieleen. Paikka oli eristyksissä sivilisaatiosta, nimenomaan siksi, jotteivat ulkopuoliset löytäisi sinne. Jotenkin aluksi oli tuntunut varsin oudolta tulla paikkaan, joka vaikutti epätoivoiselta yritykseltä pelastaa jo uhanalaiseksikin luokiteltu sivilisaatio. Myöhemmin hän itse oppi pitämään paikasta kuitenkin paljon, sillä se tuntui niin kodilta kuin mikään paikka vain pystyisi ylipäätään tuntumaan. Luultavasti koskaan.
Kaupungin keskellä oli suuri linna, jossa asuivat aatelisvampyyrit. Aatelisuus tosin oli enää pelkkä muotoseikka, sillä paikka oli autioitumassa, eikä hallitsijaa enää juuri tarvittu, korkeintaan joidenkin pienten erimielisyyksien selvittelyyn. Varsinkin juuri aateliset kokivat kaupungin autioitumisen ja vampyyrien lukumäärän laskun vaikeaksi, sillä he olivat niitä, joita ylipäätään enää tosissaan kiinnosti yrittää pitää tätä illuusiota yllä. Kaupungin ruohonjuuritasolle oli jo järjestäytynyt ryhmittymiä, jotka puolustivat uusien aatteiden valtaanpääsyä.
Tämän synkän linnan salissa V'lossar katseli ympärilleen hämillään, samalla kun odotti kuningattaren edustajan saapumista. V'lossar oli juuri johdatettu tänne monien turvatarkastusten jälkeen, ja nyt hän pääsi ihailemaan upeaa salia, ja sen ikivanhoja koristeita. Oli hän ennenkin linnassa vieraillut, muttei koskaan itse salissa. Hetken kuluttua edustaja saapui saliin, ja V'lossar kääntyi nopeasti ympäri. Edustaja katsoi häntä syrjäkarein ja viittoi häntä mukaansa. V'lossar lähti varoen edustajan perään tämän kadotessa pimeisiin käytäviin...
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on May 9, 2007 2:21:29 GMT 3
[Olipa jotenkin pahasti kalskahtava tuo termi ’vampyyrien linnakekaupunki’. Vältetäänkö suuria elementtejä koskevia yksipuolisia viittauksia ja määritelmiä? Ei vedetä ihan ylitse muutenkin epiikalla vahvasti sävytettyä juttua.]
Varjot asuttivat laaksoa, kivien koloja sekä syviä notkoja, joihin vuosisatoja aikaisemmin orjat ja eläimet olivat kantaneet puuta ja hiekkaa rakentaakseen kaupungin ja linnoituksen sen keskelle. Noina aikoina he olivat hallinneet maailmaa toisin, astelleet kadulla eri tavoin kuin nyt, hengittäneet kuolleiden keuhkojensa kautta ilmaa mikä maistui siltä miltä maailma nuorena ja tuoreena maistuikaan. Auringon säteet eivät olleet noina kaukaisina aikoinakaan koskettaneet rapattuja kattoja, eivätkä ensin savesta ja hirrestä rakennettuja seiniä, jotka ajan saatossa muuttuivat tiilestä tehdyiksi ja muuttuivat. Vaan hallitsijat ja kuninkaat kaupungin keskellä, aateliset ikkunattomissa taloissaan pysyivät. Ne jähmettyivät siihen hetkeen jona henki vangittiin ruumiiseen ja kaikki punainen elämänvoima valui kehosta tehden kuolevaisesta kuolemattoman.
Maailma oli vanhentunut niistä päivistä. Suljetun linnakkeen muurit olivat kasvaneet ja kivijalka kasvattanut juurensa syvälle vuoren kylkiin, kiveen sekä kallioon. Mahtava rakennus ja sen sisällä kerran kukoistanut öinen sivilisaatio näki voimansa ja valtansa päivät enää muistoissaan. Toiset osasivat tallettaa ja pitää ne sydämessään, toiset ikuisuus muovasi katkeraksi ja kyynisiksi, saaden heittämään pois kaiken mikä saattoi muistuttaa hitaasti menetetystä suuruudesta. Aika, armoton kun oli, kulutti vuodet sileiksi ja vei historian tomuna mukanaan pois niiden käsistä jotka tulivat myöhemmin. Sabaoth seisoi paikallaan valtavana ja kylmänä yläpuolellaan kohoavan salin kulmalla, reitillä joka johti syvemmälle vuosisatojen ajan kasvaneeseen verkostoon. Siroluinen kämmen lepäsi poskea vasten keveästi kuten veistoksen pyhimyksellä, kurottautuneena paksujen laskoksien joukosta iholle joka oli yhtä vaaleaa kuin kivisillä veistoksilla Euroopan katedraaleissa.
Ääni puhui, mutta se ei kuulunut Aaveiden herralle, vaan vähäisemmälle epäkuolleelle joka palveli heidän kaikken valtiatartaan ja kuningatartaan. Hajonneen valtakunnan kuningatar ei ollut iäkkäin heidän joukostaan, eikä mahtavin, mutta hän oli nainen (vielä hyvinkin sellaiseksi kutsuttavissa) joka kykeni saamaan pienet eripuraiset joukot kuuntelemaan itseään. Ainakin paremmin kuin moni muu siihen oli pystynyt, edellisiin vuosisatoihin verrattuna. Se oli mielipide, jonka Sabaoth oli muodostanut valtiattaresta tiivistettynä. Näkemys ei kuitenkaan ollut aivan niin yksioikoinen tai vailla kolikon toista puolta, mutta kuolleiden ei ollut tapana tuoda ilmi aivan kaikkea mitä ajattelivat toisistaan. Eikä hitaasti patsaanomaisesta jähmeydestään liikkeelle lähtenyt epäkuollut ollut mikään poikkeus tässä suhteessa. Hän oli kronikoitsija, ei taustalla hiiviskelevä kuiskaaja joka käänteli merkityksiä neuvonantajan naamion taa kätkeytyen. Sandaali kosketti pehmeästi suhahtaen tasaiseksi hioutunutta lattiaa. Tomu liikkui paksujen kaapujen kerroksissa, liukuen alas sellaista ääntä pitäen jonka kuuli vain herkimmilleen virittäytynyt korva.
Sabaoth, värittömänä ja eleitä vailla, seisoi nuoren takana. Ollen läsnä henkäyksenä, jossa oli Assyrian tuulen pehmeyttä ja vanhan kuoleman kuivuutta.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on May 12, 2007 10:55:45 GMT 3
((Noh, en sattunut tuossa tilanteessa keksimään parempaa ilmausta kuvaamaan visiotani tuosta kaupungista... Ymmärrän pointtisi, mutta ei viitsitä takertua yksittäisiin termeihin/sanoihin, joilla ei kuitenkaan pelaamisen kannalta ole, ainakaan uskoakseni, suurempaa merkitystä.))
((Pelaan vuoroni nyt tässä välissä, mutta Aoigora on tervetullut peliin mukaan heti kun hän ehtii.))
V'lossar seurasi kuningattaren lähettämää edustajaa pitkin käytäviä ja portaikkoja, jotka olivat pimeimmistä ja syrjäisimmistä osistaan hieman rapistuneet. Jotenkin V'lossar ei voinut olla muistamatta entisiä aikoja katsellessaan ympärillään olevia, käytävien seinälle ripustettuja aatelisten kuvia, ja jälleen jalkojensa alle rapistuneisiin käytäviin. Jokin tässä linnassa herätti hänessä varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta hän halusi täältä pois, mutta jokin sai hänet aina jäämään. Kuningatar oli juuri antanut V'lossarille huoneen linnan vasemmasta siivestä, mistä V'lossar oli toki otettu, näennäisesti, ja siinä määrin miten tuon eleen pystyi kohteliaisuutena ottamaan, mutta mieluummin hän kuitenkin asui kaupungissa. Siellä hän viihtyi filosofoiden eri ryhmittymien kokouksissa avartaen hänen omaa käsitystään ylipäätään kaikesta. Hän itse ei ollut minkään ryhmittymän puolella, muttei myöskään yhtäkään vastaan, vaan hän toimi näiden ryhmien välittäjänä. Varsinkin levottomina aikoina hän oli parhaansa mukaan yrittänyt sovitellen estää turhia väkivaltaisuuksia.
V'lossar käveli hiljaa mietteissään edustajan perässä. Hän ei välittänyt keskustella, muulloin kuin silloin kun hänellä oli asiaa. Kyynisyys ja ehkä jonkinlainen kylmyys oli tarttunut häneen vuosisatojen varrella niin vahvasti, että turha naiivisuus outoja henkilöitä kohtaan oli kadonnut täysin. Silti hän pyrki olemaan kohtelias, sillä mitä hän oli maailman kulusta oppinut, turha röyhkeyskin voisi käydä kohtalokkaaksi.
Vihdoin he saapuivat suureen salihuoneeseen, jossa kuningatar istui suojattiensa ympäröivänä. Edustaja tuntui vaihtavan muutaman sanasen kuningattaren kanssa tämän nyökkäillessä vastaukseksi. V'lossar ei juurikaan kuunnellut mistä nämä puhuivat, vaan keskittyi asiaansa ja siihen, miten hän sen parhaiten esittäisi kuningattarelle. Hän oli aikoinaan joutunut odottamaan kauan kuningattaren puheille pääsyä, sillä hän ei halunnut puhua millekään edustajalle, vaan V'lossar halusi aina puhua asioista asianomaiselle itselleen. Nykyisin kuningatar kuitenkin otti hänet vastaan aina kiireiltään ehtiessään, joten V'lossar piti aina huolen, että ilmaisisi asiansa hyvin. Turhat jaarittelut ja pokkuroinnit eivät hänen luonteeseensa sopineet, vaikkakin hän kyllä kunnioitti kuningatarta hallitsijana, joskaan persoonana V'lossarin mielestä kukaan ei ollut toista parempi. Ei edes kuningatar.
Edustajan hiljennyttyä hiljaisuus laskeutui saliin, ja V'lossar valmistautui esittämään asiaansa. Tässä voisi mennä aikaa, sillä asia oli kaikkea muuta kuin yksinkertainen.
|
|
Shibito
Member
Sero detrectat onus qui subijt.
Posts: 171
|
Post by Shibito on May 17, 2007 23:35:26 GMT 3
Miten aika oli julma ja puri tylsistyneet hampaansa jopa kiveen ja graniittiin. Sitkeästi kuten ikenillä äitinsä rintaa järsivä vastasyntynyt se hitaasti kulutti ja hioi veistokset ja rappujen kulmat sileiksi. Ajan ikenet mursivat palan siitä missä kivi ei enää kyennyt vastustamaan ja imivät loiston päivistä niiden hehkun hitaasti mutta vääjäämättä. Achmethan kasvot oli aika syönyt ja kolmen kulkueesta vain sen jälkimmäisenä kulkeva enää tiesi käsivartensa rakastavasti koholleen nostaneen veistoksen olevan symbolisesti kuoleman veli. Kuninkaalliset ja aateliset, ruhtinaat ja muinaiset lordit tuijottivat päättäväisinä kohden unohdusta, itsevarmoina tai eteerisen uneksuvina ajatellen asioita joita tuoreiltaan kuollut ei voisi mitenkään käsittää. Edes Sabaoth, joka pystyi väittelemään sujuvasti lukemattomilla, jo kuolleillakin kielillä, ei halunnut lähteä arvaamaan mitä ohitettujen muistokuvien vanhimpien olentojen mielessä liikkui. Ja nuorempina aikoina rajan pimeyteen ylittäneiden mieli kulki niin erilaisia reittejä, että kiistat ja mielenkiintoiset keskustelut alhaalla kaupungissa tuntuivat pyyhkivän ohitse ilman että harmaa kirjailija ehti niihin tarttumaan.
Mietteet kahakoista, joissa miekat ja kilvet muodostuivat sanoista varjostivat tarkkailijan mieltä heidän astuessaan ääneti suureen ja korkeaan saliin. Linnakkeen mahti keskittyi sen seinien sisäpuolelle. Kansojen ja kuninkaiden kohtalot oli asetettu muovattaviksi yötaivasta kohden kurottuvien pilarien alla ja vampyyrit olivat saaneet luvan elää tai tuhoutua siltä joka istui muinaisen salin valtaistuimella. Tuhansien öiden aikana kuollut oli poiminut kaapunsa varjoista katseellaan jokaisen salin yksityiskohdan, seissyt tunteja ja viikkoja yhtä liikkumattomana kuin yksi patsaista salin reunalla ja tutkinut lähes pimeään hukkuvan katon yksityiskohtia ja muinaisia koodeja. Rakentajien ja taiteilijoiden veistämät salaiset merkitykset olivat auenneet hitaasti kuin uinuvat kukat ja palkinneet kärsivällisen ripauksella tietoa joka olisi voinut hukkua aikaan ja unohdukseen. Yönä jona V’lossar saapui kuningattaren luokse varjon ei tarvinnut kohottaa katsettaan, sillä hän tiesi mitä yläpuolellaan näkisi. Raskas pellava riippui hoikkien käsivarsien päällä melkein kuin liian raskaana kannateltavaksi tai kannettavaksi ryhdikkäänä, kun Sabaoth tullessa saliin astui nuoremman kalmon rinnalle ja kumarsi syvään kädet rinnallaan edustajan lausuessa haamun nimen salin ja linnoituksen hallitsijalle. Sabaoth, Aaveiden herra.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on May 26, 2007 16:25:48 GMT 3
V'lossar huomasi liikehdintää salissa. Hän oli juuri aikonut sanoa jotain, mutta pitäytyikin olemaan viellä hetken hiljaa. Hän siirsi katseensa salin ikkunasta ulos. Yö oli laskeutumassa, ja aika loppuisi pian. Vampyyri ei vain tiennyt miten toimia. Tämä oli ollut ennen paljon helpompaa... aikojen muuttuessa kaikki tuntui muuttuvan vaikeammaksi. Kaikki johtui vain yhä kasvavasta ristiriidasta kahden ääripään välille. Toisella puolella olivat aristokraatit, jotka halusivat tuudittautua ikuiseen muuttumattomuuteen. Äärimmäistä konservatiivisuutta, olipa kyseessä sitten luontainen pelko muutoksia ja niihin sopeutumista kohtaan, tai sitten vain huoli oman valta-asemansa säilymisestä yhteiskunnassa. Paljon siitä oli jo menetetty, oli ollut pakko luovuttaa, sillä vaikka kaupunki oli hyvin eristetty muusta maailmasta, vaikutteiden leviämistä ei voinut estää. Ne levisivät muurien yli ruton lailla, ja asukkaat alkoivat kyseenalaistaa asioita, mikä on välttämätöntä muutosten aikaansaamiselle ja tämän paikan muuttamiseksi demokraattisemmaksi. Tosin nykymaailmassa demokratiakin oli varsin halveksittu käsite, mutta silti parempi vaihtoehto kuin mikä toteutui tässä paikassa.
Toisella äärilaidalla olivat kapinaan nousseet asukkaat, jotka vaativat vapautta ja oikeuksia. Maailman pysähtyminen vanhaan aikaan nähtiin heidän leirissään pahana asiana, ja pelkkänä tietojen pimittämisenä ja kansan alistamisena. V'lossar oli jo pitkään yrittänyt sovitella ja luovia näiden kahden ääripään välissä, mutta yhteentörmäys näytti väistämättömältä. V'lossarilla oli syynsä olla ei-kenenkään puolella, ja hän oli puolueeton täysin vilpittömästi. Nyt kaikki työ rauhan eteen näytti valuvan hukkaan.
V'lossar käveli rivakasti ikkunan luo. Hän loi katseensa alas linnan porteille. Sinne oli kerääntynyt satapäinen väkijoukko mielenosoitukseen. He vaativat muutosta, he olivat vaatineet sitä jo kauan, ja nyt he halusivat äänensä kuuluville. Kysymys olikin siinä, saisiko vanha kuningatar soviteltua tämän lykäten väistämätöntä yhteentörmäystä vielä hieman, vai räjähtäisikö kaikki käsiin tässä ja nyt.
|
|