cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 17, 2007 18:51:47 GMT 3
((Manaa odotellaanpi tännhe))
Kirottu paskahomma, ajatteli itsekseen Irvin 'Faust' Solomon, noin kolmikymppinen kyyninen journalisti. Lempinimensä tuo oli saanut kun oli lähtenyt ensimmäisestä lehdesä jossa oli työskennellyt, kun oli ensimmäisessä kolumnissaan puhunut kuinka hän oli tuntenut itsensä kansantarun legendaariseksi hahmoksi työskennellessään konservatiivien omistamassa hyvin paikalleenjämähtäneessä lehdessä. Nimi oli sittemmin jäänyt käyttöön, eikä tuo sitä oikein haitannut, osittain sen takia että tiesi Faustin tarkoittavan myös nyrkkiä eräässä kielessä. Ja miehestä tuntui mukavalta kun häntä kutsuttiin nyrkiksi lempinimeltä, olihan se parempi kuin monet muut vaihtoehdot.
Kyseinen herra ajatteli edellämainitun kaltaisesti saatuaan toimeksiannokseen katsastaan erään kunnostetun huvipuiston avajaiset. Vanha omistaja oli noin vuosi sitten myynyt kyseisen roska-kasan eräälle suuren korporaation johtajalle, joka oli sitten kunnostanut ja uudistanut sitä vuoden, tehden siitä omien sanojensa mukaan 'modernin mutta silti perinteisen huvipuiston'. Irvinin mielestä tämä oli ehkäpä totta, mutta kyseinen uusrikas megamoguli edusti jotain mitä tuo vihasi koko sydämmestään: rikas, tekopyhä, ja tuntui muuten vain rasittavalta luonteelta. Mutta ei auttanut. Lehden päätoimittaja oli osittain rangaistuksena pistänyt tuon tuonne huvipuiston avajaisiin juuri tuosta syystä, antaakseen opetuksen suurimman osan ajasta sangen itsepäiselle paskiaiselle. Tosin nyt häntä pikemminkin ärsytti se, että joutui olemaan keskellä meluavaa, ja sangen rasittavaa väkijoukkoa, ja vieläpä hän menettäisi ilta seitsemältä alkavan lempiohjelmansakin, koska hänen pitäisi työn puolesta olla paikalla ainakin tunti tuosta hetkestä, eli puoli seitsemästä, eteenpäin.
Niinpä tuo nyt seisoskelikin satojen muiden kanssa huvipuiston porttien edessä, odottelemassa sitä että herra J-yhtymän suuri ja mahtava johtaja suvaitsisi saapua. Irvinin ulkonäöstäkin huomasi selvästi ärtyneisyyden. Lyhyt, hyvin leikattu musta tukka ja leukaparta korostivat miehen synkkää ilmettä, kuten myöskin tummahko asu. Perhana soikoon, tuo päätti, minä kyllä annan sen kirotun päätoimittajan kuulla kunniansa kolumnissani tämän paskajutun takia, tuo mietti synkkänä.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 17, 2007 22:50:03 GMT 3
((Sanguine-vamphyyrini astuu peliin... (= Ei-ylivoimainen vampyyri)))
Samaisten porttien edessä, tosin hieman väkijoukosta etäämmällä, istui yksinään varsin tummanpuhuva hahmo. Ohikulkijat tuijottivat ja lapset osoittelivat tätä sormillaan, mutta tyyppi ei tehnyt elettäkään. Häntä ei kiinnostanut. Ei todellakaan kiinnostanut turhantärkeät ihmiset, joilla ei tosiaan ollut parempaa tekemistä kuin.. Hahmo pyyhkäisi otsaansa hattunsa alla. Olipa hänkin järkevästi valinnut paikkansa, juuri valtavan katulampun tapaisen alta. Ilma oli ehkä viileä, mutta häntä tuo rasittava valo paahtoi tukalasti. Onneksi kyseessä ei sentään ollut aurinko, tai joku muu vastaava turha keksintö. Tuska olisi ollut vielä pahempi.
Hahmo veti hattuaan yhä syvemmälle kasvojensa yli. Hän ei itsekään voinut olla hymyilemättä typerälle "vale"asulleen. No, nyt liikuttiin tässä ajassa, ja kai tällainen kuuluu asiaan. Ja kaikki vaiva vain sen takia, että oli pakko piiloutua edes jotenkin. Välillä, hän ajatteli itsekseen tuskaisesti, välillä on todellakin vaikeaa ymmärtää näitä toimeksiantoja... Miksi juuri hän, ja miksi juuri tänne? Jostain kantautui hänen sieraimiinsa outo tuoksu. Sikarinsavuksi he sitä kutsuvat. Hän ei tiennyt pitäisikö tuoksusta vai ei, mutta hänen kuulonsa kertoi hänelle, ettei hän tulisi pitämään miehestä, joka sitä sikaria tuprutteli.
Hän nousi ylös verkkaisesti kietoen viittaansa tiukemmin ympärilleen. Hän aavisti, että tulossa oli jonkinlainen hässäkkä. Niitä tuli aina silloin, kun ei todellakaan olisi jaksanut niistä välittää. Hän käveli kohti ihmisvilinää, mikä kiihtyi koko ajan tuon sikariapolttelevan tyypin lähestyessä. Yhtäkkiä hänen viereensä oli ilmaantunut nainen. Tämä kysyi häneltä: "Hei sir, voisitteko... anteeksi, siis, neiti... ööh... siis..." Nainen meni hämilleen, eikä hän voinut kuin hymyillä tälle kolkosti hattunsa alta. Antakoon tuon naisparan jäädä pohtimaan asiaa, sillä tämän ymmärrys ei tulisi koskaan riittämään oikeaan vastaukseen.
Hän jatkoi kulkuaan kohti porttia, jonka luokse tuo sikarimies oli juuri saapunut. Portit oli avattu, ja kansa kuunteli haltioissaan miehen avajaispuhetta. Hänkin pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan. Eikö tuo mies osannut muuta kuin levitellä valheita, luvata turhia ja nuoleskella kaikkia? Puheen jälkeen mies alkoi juhlallisesti leikata silkkinauhaa. Hän kuuli, kuinka sakset katkoivat hienoa silkkiä millimetri kerrallaan. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Samassa tämä mies huomasi hänet. Yleisö kohahti saksien pudotessa maahan.
|
|
|
Post by CutKiire on Mar 17, 2007 23:43:01 GMT 3
((Öh, Mana, avoin yliluonnollisuus on aika no-no. Mikäli ihmiset alkavat tuntea olonsa epämukavaksi pelkästä hahmosi läsnäolosta, mikä tuosta näkyi, niin se on vähän liikaa. Toki voi porukka vähän todeta jotain tyyliin 'Hassun näköinen gootti' mikäli on pukeutumistyyliltään ja ulkonäöltään sellainen, mutta jos ihmiset kavahtavat toista automaattisesti, no-no. Minä yleensä haluan suhteellisen realistisena pitää meiningin (eli vaikka yliluonnollisuutta onkin, niin kaikki näkyvä yliluonnollisuus yms. ehdoton no-no). Ja se bisnes-moguli on yksi Nykyaika-pelieni päähahmoja, joten pliis, ei oteta hallintaan minun hahmoja.))
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 18, 2007 9:27:18 GMT 3
((Ne ihmiset kavahti hahmoani nimenomaan lähinnä oudon vaatetuksen takia, ei siitä säteile mitään "yliluonnollista" karmaa tai jotain, ja se mieskin sen takia, että se "tunnisti" hahmon ja sen mitä sillä olisi ollut asiaa hänelle, mutta se jääköön nyt unholaan. Eivät ne ihmiset aistineet siinä hahmossa sitä yliluonnollisuutta, vaan kyyläsivät lähinnä ulkonäön takia, niinku yleensä porukka kattoo jos jollakulla on vähän "erikoisempi" tyyli... Ehkä selitin sen tuossa^^ vähän väärällä tavalla, mutta mistään ulkonäköä kummemmasta kummastelusta ei ollut kyllä kyse. Nimenomaan, yritän pitää sen hahmoni mahdollisimman "neutraalina" rodustaan huolimatta, että tuollainen ulkopuolisten huomio keskittyisi vain ulkonäöllisiin (=vaatetukselliset) juttuihin, ja välttää tällaista turhaa überpower- meininkiä. Mutta Sorry väärinkäsitys, en tiennyt että se "bisnesmoguli" oli sinun hahmo, joten ignoraa tuo mitä puhuin siitä.. mutta kiitos selvennyksestäsi.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 18, 2007 10:50:59 GMT 3
((Harvoin kyllä ihmiset kavahtavat vaatetuksen takia porukkaa enää nykyaikana, vai mitä sanot? Mikäli jokainen yritysjohtaja, tai satunnainen nais-immeinen sattuessaan vastaan gootin kanssa reagoisi tuolla tavalla, niin ei se olisi normaalia, kaukana normaalista. Ei sellaisia vaatteita olekaan että niitä kavahtaisivat muut kuin mummot ja kukkahattu-tädit, ja niidenkin tapauksessa se olisi suurella todennäköisyydellä sellaista selän takana kuiskuttelua, tyyliin 'Voi tuota nuorisoa'. Pointti siis se, että nykyisin tuskin yksikään ihminen ei saisi vaatetuksellaan aikaan niin voimakasta reaktiota kuin esitit. Gootit, furryt, punkkarit, ja muut alakulttuurit ovat varsinkin Amerikassa osa niin tavallista elämää, että harvemmin joku näiden lailla pukeutuva herättää yhtään minkäänlaista muuta tunnetta kuin lievää ihmetystä. Pelkoa, ei missään nimessä. Yksilön pitäisi olla vähintään hermoheikko jos gootin kanssa vastatusten joutuessa alkaisi änkyttämään. Ja gootit ovat myöskin nykyään niin tavallisia, että harvemmin enää syntyy osoittelureaktioita sellaisen nähdessään, paitsi ehkä kaikkein pieninten lasten kanssa, mutta tämä ei oikeastaan osunut silmään, huomautin nyt vain. Mutta joo, siirrynpä itse vuoroon, mutta pyydän, ei enää noin voimakkaita reaktioita pelkkään vaatetukseen. Se on lievästi sanottuna yliampuvaa, tai ainakin yliampuvaa jos pyrkii suurinpiirtein realismiin (mihin minä pyrin). Toivottavasti en nyt saanut vahingossa peloteltua sinua pois pelin luota )) Irvinin huomion kiinnitti ohimenevän hetken ajan joku hieman hänen takanaan änkyttävä nainen, saaden aikaan sen, että journalisti katsahti hetkeksi taakseen. Hän näki jonkun tyypillisen 'erilaisen' nuoren yrittävän parhaansa mukaan esittää tavallisesta kansasta erottuvaa goottia, jotain mikä sai hänet tuntemaan hieman ärtymystä. Sai olla aika hermoheikki tuo nainen, kun noin käyttäytyi. Eli idiootti. Hiljaa mielessään tuo päätti lisätä kolumninsa toiseksi aiheeksi idiootit, mutta ensin hänen pitäisi huolehtia nykyhetkestä, ja tämän uutisjutun tekemisestä. Ja sen tehdäkseen hänen täytyisi kestää niin idiootteja, gootteja, rikkaita bisnesmoguleja, kuin muitakin journalisteja. Hieman kauempana tuo kyynikko näki jonkun nuoren pojanklopin, ilmiselvästi ensimmäistä uutisjuttuaan tekemässä, autuaan tietämätön siitä, että oli saanut paskimman mahdollisen homman. Pentu oli vain tyytyväinen siihen että edes sai työtä. Ja sieltähän itse Anthony Black saapuikin, turvamiestensä ympäröivänä, ja hymyillen, ottaen vastaan hänelle tarjotun mikrofonin. Miehen leveä hymy, hyvin kammattu punainen tukka, syvänvihreät silmät, ja kallis puku saivat hänet näyttämään osittain ristiriitaiselta. Miehen kasvot eivät olleet bisnesmogulin, tai poliitikon, vaan pikemminkin jonkunlaisen kieron rikollisen kasvot, mutta toisaalta, Irvinistä kaikki nuoret hyvin bisneksessä menestyneet näyttivät samalta. Suurin ero noihin muihin taisi olla yritysjohtajan punainen tukka, ja uniikilla tavalla vihreät silmät, eikä oikeastaan miehen vangitsevaa hymyä voinut unohtaa. Itse puhe oli Irvinistä sellaista diibadaapaa että, kuinka paljon erilaisia latteuksia voikaan puheeseen tunkea? Sentään tuo onnistui sujauttamaan joukkoon pari mukavaa vitsiä, toiselle Irvin jopa hieman naurahti ääneen. Irvin pystyi kestämään puheen lähinnä noiden vitsien voimalla, ja sillä että kaikesta huolimatta, puhuja oli todella taitava sanankäyttäjä, eikä hänen äänensä ollut mikään ylimielinen ja jäykkä, vaan pikemminkin maanläheinen, ja ystävällinen. Ja tietenkin se että mies oli luvannut antaa viisikymmentä prosenttia ensimmäisen päivän tuotosta hyväntekeväisyyteen oli myöskin hieman parantanut Irvinin mielipidettä puheesta. Gootin tuo oli jo unohtanut lähes kokonaan, vaikkei tuo kovin kaukana takana tuskin ollutkaan. Sitten päästiinkin itse asiaan, yritysjohtajan kääntyessä portin puoleen, ja erityisesti portissa olevan nauhan puoleen. "Ja täten, suurella ylpeydellä, julistan koko J-yhtymän puolesta tämän huvipuiston avatuksi!" mies julisti leikatessaan nauhan, ja aukaistessaan portin. Ensimmäisen päivän kunniaksi lippujen hinta oli hyvin matala, ja tietenkin suhteellisen myöhäisen ajankohdankin vuoksi, mutta kuka tahansa saisi maksettua tuon muutaman dollarin sisäänpääsy-maksun. Jonot muodostuivat hyvin nopeasti, Irvin onnekseen pääsi kohtuullisen lähelle lipunmyynti-paikkaa jonossa. Tosin hän joutuisi itse maksamaan lippunsa, mikä hieman kiroilutti häntä, vaikka hän tulisi myöhemmin saamaan lehdeltä korvauksen siitä. Nyt tosin hän oli paikassa jota hän inhosi syvästi, keskellä väenpaljoutta, jonossa.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 18, 2007 12:02:56 GMT 3
((Niin, siis, en tarkoittanut myöskään puolestaan paisutella noita vaateasioita missään nimessä tai vaiheessa, yritin vain jotenkin tuoda tuon pointtini esille siitä yliluonnollisuuskysymyksestä... Siis näkeehän nykyään jos jonkinnäköistä kulkijaa, ei siinä mitään, mutta kyllähän jotkut paheksuvat edelleen, ja sitten toisaalta myös suvaitsevaisuus on lisääntynyt etc, se on vähän kaksipiippuista... Eivätkä nuo ohikulkijat ynnä muut nyt ihan "paskat housuissa" tuon hahmoni lähettyvillä ole, kunhan vain ohimennen ihmettelivät tai jotain. Ja tuo "sormillaan osoittelu"-kohta oli vain sellainen ohimenevä huomautus, en tarkoittanut sillä tai muillakaan "kohtauksilla" ylidramatisoida hahmoni pukeutumista tai mitään sellaista, mikä olisi varsin typerää, vaikka se ehkä nyt taas kuulostaakin juuri siltä kun yritin sitä selventää.. heh, tämä juttu meni nyt ihan kärpänen-härkänen-syndroomaksi... mutta siis, pointtini kokonaisuudessaan se, että jotkut ihmiset vain katsoivat kummissaan hahmoni pukeutumista, ei sen kummempaa draamaa, mutta tämä ei johtunut mistään yliluonnollisestakaan asiasta, piste. Jos tästä nyt enää saa mitään tolkkua mitä tarkoitan, tai yritän kovasti tarkoittaa...
Se "yritysmaailman miehen" ihmettely johtui siitä, että olisin alunperin kehittänyt siihen sellaisen stoorin, että tämä mies tunnistaisi hahmoni ja sen, mitä hänellä olisi ollut asiaa (= huonoja uutisia tai vaastaavaa hämärää), ja olisi kavahtanut nimenomaan näitä huonoja uutisia, ei niiden tuojaa, mutta koska se on sinun hahmosi, niin unohdetaan tämä. Ja tuo änkyttävä nainen ei änkyttänyt siksi, että olisi muka niin mennyt hämilleen hahmoni vaatteista, vaan sen takia, ettei tiennyt puhutellako hahmoani mieheksi vai naiseksi, koska tämä on androgyyni/sukupuoleton (ja toivottavasti tämä nyt ei sitten mene liian yliluonnolliseksi, koska olen hahmoni "suunnitellut" tällaiseksi alunperinkin... vaikka toisaalta onhan nykymaailmassakin transgendereitä, drag-queeneja ynnä muuta sellaista...) Olen samaa mieltä siitä, ettei nyt enää paisutella tätä vaatekysymystä, koska se ei ollut minun tarkoitukseni alunperinkään tehdä siitä suurta numeroa. Sinäkin voit kutsua hahmoani vaikka "tyypiksi" tms.
En minä ihan vähästä säikähdä, väärinkäsityksiä nyt sattuu aina vähän väliä, heh... Mutta niin, jatkan nyt tähän sitten vuoroni, mikäli kaikki on ok ja olemme nyt sitten päässeet yhteisymmärrykseen...?))
|
|
CutEiJakkaKirjautua
Guest
|
Post by CutEiJakkaKirjautua on Mar 18, 2007 12:12:30 GMT 3
((Vai oli henkilö androgyyni, no sitten naisen reaktio oli ymmärretty, sitä ei vain tekstistästi ilmennyt, siis androgyynisyyttä. Tosin se ei olisi ymmärrettävää että bisnesmoguli reagoisi noin, mutta muuten ihan ymmärrettävää. Ja se on aika uskomatonta mitä kaikkea ihmiset jättävät huomioimatta kadulla, ja omassa elämässään, mitä itse olen huomannut. Nykyaikana omituinen pukeutuminen saa yleensä aikaan olankohautuksen, ja minä mielelläni pitäisin nykyaika-pelit niin realistisina kuin mahdollista, ja niin voimakkaat reaktiot kun tuossa oli olivat hieman yliampuvia realismin kannalta.
Mutta joo, pistä vain vuorosi, niin päästäisiin pikkuhiljaa pelaamaan kunnolla, kuhan nämä alkukankeudet ja väärinkäsitykset saataisiin molempien kohdilta pois.))
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 18, 2007 13:26:54 GMT 3
((Niin, no, kuten sanottu, tarkoitukseni ei ollut ampua yli... ja olisin kyllä voinut tietty selittää vähän tarkemmin, oikeastaan vähän kaiken, mutta eiköhän nyt kuitenkin ole pointit suurinpiirtein selvät, niin päästään itse asiaan...))
Sanguine oli vetäytynyt jälleen hieman taaemmas väkijoukosta. Ehkä pitäisi yrittää sulautua ja soluttautua vähän paremmin, tai sitten vain... häipyä? Mutta sitä hän ei voinut tehdä, sen hän tiesi varsin hyvin. Mutta toisaalta, hän oli alkanut epäillä olevansa täysin väärässä paikassa. Ehkä hän oli erehtynyt henkilöstä... Se ainakin oli varmaa, ettei Sanguinen etsimä mies ollut tuo kiho, joka piti parhaillaan avajaispuhetta. Mutta missä kummassa oikea henkilö sitten oli? Tännehän Sanguine oli joka tapauksessa käsketty tulemaan. Sanguine yritti muodostaa jonkinlaista käsitystä ympäristöstään kuuntelemalla (( hän on sokea)), mutta lopetti yrityksen hyvin pian. Ihmiset hälisivät kuin paniikissa, hyvä kun eivät lähteneet juoksentelemaan kuin... Samassa hän havahtui ajatuksistaan, sillä joku laski kätensä hänen olkapäälleen. Sanguine kääntyi "katsomaan" olkansa yli. Hänen takanaan seisoi mies, ja tämän äänensävystä päätellen mies oli, tai ainakin piti itseään korkea-arvoisena. Mies sähähti: "Taidat olla väärässä paikassa. Tule, hän odottaa sinua tuolla." Kyseessä oli siis apuri, Sanguine ajatteli, ja hän oli ollut ilmeisesti oikeassa epäillessään erehtyneensä paikasta. Sanguine lähti seuraamaan miestä etäämmälle, mutta hänen epäilyksensä heräsivät. Ei hänen etsimänsä mies lähettäisi apuriaan hakemaan häntä näin julkiselta paikalta... vai oliko hän todella näin typerä käytännössä antaessaan itsensä ilmi? Sanguine kuitenkin seurasi miestä. He kiersivät kulman taakse, ja silloin Sanguine varmistui siitä, että häntä huijattiin.
Ensimmäistä iskua Sanguine ei ehtinyt väistää. Nyrkki kumahti suoraan hänen leukaansa. Sanguine horjahti taaksepäin, ja kasasi ajatuksensa. Hän työnsi kimppuunsa hyökänneen miehen selkä seinää vasten ja painoi aseen tämän ohimolle. Sanguine tiesi olevansa pulassa, sillä mies ei puhuisi, ja Sanguinen olisi melkein tapettava hänet. Ongelma olikin siinä, ettei hänellä ollut lupaa tappaa tätä tehtävää suorittaessaan. "Ala kertoa kuka sinä olet, ja kuka sinut lähetti." Mies vain naurahti. Tämä piti ilmeisesti häntä täysin typeränä. Sanguine tajusi myös, että oli parempi vain antaa olla, tai muuten koko tapaus herättäisi liikaa huomiota. Ellei ollut jo herättänyt. Sanguine irrotti otteensa miehestä, ja kuunteli ympärilleen. Luultavasti kukaan ei ollut huomannut välikohtausta. Hän lähti kävelemään pois kujalta takaisin porteille. Ehkä hän sittenkin oli ollut oikeassa paikassa. "Olet vielä typerämpi kuin luulin jättäessäsi minut eloon." Mies huusi hänen peräänsä. "Kaikella on tarkoituksensa. Älä aliarvioi minua." Sanguine suojasi jälleen kasvonsa tullessaan porteille. Kunpa tämä tehtävä olisi jo ohi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 18, 2007 14:20:42 GMT 3
Yrmeä journalisti ei ollenkaan pitänyt jonottamisesta, ja keskitti kaiken huomionsa mahdollisimman synkältä näyttämiseen, joten ei huomannut pientä välikohtausta, ihan niin kuin ei suurin osa muistakaan tuolla paikalla olijoista. Kuitenkaan, täysin huomaamatta ei tuokaan asia jäänyt. Todennäköisesti kumpikaan ei ollut nähnyt naamioitua turvakameraa joka sattui kuvaamaan tuota paikkaa jossa omituinen kaksikko kohtasi. J-yhtymän politiikkaan kuului turvakameroiden asettaminen vähän joka paikkaan, ja tämä politiikka poiki nyt osittain hedelmää. Portilta hallinollisia asioita hoitamaan poistunut korporaation johtaja oli hyvin pian saanut soiton tuosta kyseisestä tapahtumasta. Viisi minuuttia välikohtauksesta ja turvamiehillä oli käsky pitää noita henkilöitä silmällä, mikäli he saapuisivat huvipuiston alueelle. Ei vielä muuta, mutta tarkkailua mahdollisten riskien varalta, erityisesti johtuen omituisemmalla kaksikosta olleesta pistoolista. Aseet aiheuttivat varmasti ongelmia, mutta toisaalta, aseenkantaja ei vielä näyttänyt miltään uhalta, ja raha ei olisi pahasta. Mutta tarkkailu tulisi olemaan tiivistä ja huomaamatonta, pääasiassa seurailua puiston sadoista turvakameroista.
Irvin autuaan tietämättömänä tästä kaikesta, lipun saatuaan (ja haukuttuaan viattoman lipunmyyjän), oli päässyt huvipuisto-alueen sisälle. Hän päätti hyvin nopeasti että ilman ruokaa hän ei selviäisi, ja lähti kävelemään kohti porttia lähinnä olevaa ruoka-paikkaa.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 18, 2007 21:59:51 GMT 3
Sanguine mateli sisään muun väkijoukon seassa, ja maksoi lippunsa lipunmyyntitiskille, kuten häntä oli neuvottu tekemään. Kaikki nuo kirkkaat valot tuntuivat niin tukahduttavilta, että hänen oli pakko etsiytyä varjoon. Hän käveli puun alle, istui maahan ja pyyhki kasvojaan. Kun nuo valot saisi edes hetkeksi pois päältä.. Sanguine ehti hetken verran hengähtää, ja vajosi ajatuksiinsa. Hän mietti äskeistä välikohtausta. Nyt hän tajusi, kuinka varomaton hän oli ollut vetäessään aseen suoraan esiin. Entä jos joku olisi sattunut näkemään? Hän olisi nyt vankilassa. Sanguine tarkkaili ympärilleen. Hän yritti kuunnella ja päätellä, millaista porukkaa oli liikkeellä. Vähän matkan päässä kuului joku pikkulapsi kinuavan vanhemmiltaan hattaraa. Toisesta suunnasta kuului ilmeisesti toimittajien ääniä, jotka kyselivät koko ajan joltakulta jotakin.. Tyylikkäät rouvat kiukuttelivat miehilleen jostain minkkiturkeista, nuoriso hääräsi ja huuteli typeryyksiä omissa porukoissaan.. Mitä ihmettä nämä kaikki ihmiset tekivät täällä? Mikä heidät sai tulemaan tänne, juuri tänään? Ehkä heille kaikille oli luvattu palkkio, kuten hänelle itselleenkin. Tai sitten joillekin tämä oli.. mikä se sana olikaan... hupia, niin juuri, hauskaa ajanvietettä. Sanguine hymähti itsekseen ajatukselle. Hän kuunteli ympärillään olevaa vilskettä, kunnes yhtäkkiä kuuli erikoisia ääniä, jotka hän laittoi merkille. Ilmeisesti tämä samainen nuorisojoukko, joka äsken oli pitänyt mekkalaa, oli nyt tosissaan hankkimassa itselleen vaikeuksia. No, toivottavasti täällä on hyvät turvallisuusjärjestelmät pitämään tuo porukka kurissa. Sanguine nousi ylös ja lähti kulkemaan eteenpäin. Kai tänne jotain ohjelmaakin oli järjestetty?
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 19, 2007 18:29:29 GMT 3
((Tämä voi olla pientä pilkunviilausta, mutta milloin joku on tullut minkkiturkki päällänsä huvipuistoon? Ja huomautus joka unohtui mainita jo tuosha alkuperäisessä pelinpyyntö-ketjussa, vuosi on joitain vuosia edellä oikeaa nykyaikaa (siinä 8-9 vuotta), eli pieniä pikkujuttuja joita ei vielä ole keksitty saattaa olla, tai asioita jotka eivät vielä ole yleistyneet ovat nyt yleistyneet, muttei mitään suurempaa. Unohtui mainita tämä. Hjuva minä.)) Vaikka Irvinin vakaana aikomuksena oli ollut tunkeutua hampurilaisbaariin, aikeenaan ahtaa sisäänsä ainakin yhden hampurilaisen, niin esteitä tuli vastaan. Ensinnäkin, paikassa oli jo nyt liikaa väkeä. Toiseksi, no, hän huomasi paikan olevan MacDonalds, ja hän oli jo pitkään ihan vain periaatteesta luvannut pysyä poissa noista paikoista. Plus se porttikielto jonka tuo oli saanut ruvettuaan saarnaamaan kyseisen yhtiön tavoista hoitaa asioitaan... Tästä hieman ärtyneenä, tuo päätti lähteä hortoilemaan, ja tutkimaan tuota huvipuistoa, pitihän hänen joka tapauksessa tehdä juttukin tuosta paikasta, niin paljon kuin hän vihasikin sitä tosiasiaa. Joku lauma teini-ikäisiä ihan innoissaan ilmeisesti yrittivät etuilla jonossa erääseen laitteesseen. Höhlät, journalisti ajatteli ja tuhahti halveksuvasti, mutta otti kuitenkin tilanteesta kuvan digikamerallaan. Mielessä oli jo kuvateksti: "Innokkaat idiootit jonottamassa". Muutenkin tuo napsi muutaman kuvan, eikä suurin osa niistä ollut kovin mairittelevia. Eräästä oli otettu kuva, kun tämä oli liukastunut oksennukseen, eräs pariskunta joka riiteli nakkikioskin edessä joutui myös kuvaan, ja monet muut jäivät myöskin tuon kyynikon kameran tähtäimeen. Yksi henkilöistä olikin myös tummaan pukeutunut omituinen yksilö, ja kuva otettu hetkellä jolloin ketään ei ollut tuota lähettyvillä, suunniteltu kuvateksti: "Yksinäinen 'erilainen' nuori". Kuvien napsimisen lopetettuaan päätti Irvin sytyttää tupakan, ja nauttia hieman. Säikäytti tuo yhden lapsenkin joka tuijotti tuota jo muutenkin ärtynyttä miestä hetken, karjaisemalla päin raukkaparan naamaa. "PAINUS HELVETTIIN SIITÄ!" karjaisi tuo pukinpartainen mies, saaden lapsen juoksemaan karkuun sangen vikkelään.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 19, 2007 20:06:58 GMT 3
((siis, eihän se valittava nainen välttämättä tullut sinne huvipuistoon sentään turkki päällä, Sanguine vaan kuuli sellaisesta puhuttavan. Ja loppujen lopuksi, kaikki tämä on kerrottu Sanguinen näkökulmasta, ja Sanguine on sokea, juoten käytännössä hän ei voi nähdä mitä naisella on itseasiassa päällään, hän vain kuuntelee ja muodostaa maailmankuvansa sen mukaan. Mutta... loppujen lopuksi nauroin tuolle jutulle itsekin, en nimittäin aiemmin edes hoksannut... mutta siis, pointti on siinä, että siellä huvipuistossa on aika laaja kirjo erilaista porukkaa... Minkälaiseen suuntaan haluat tätä tarinaa kehitettävän? Olisi hyvä tietää, etten "ylitä valtuuksia" tai niinpäinpois. Tiedän säännöt, mutta en oikein uskalla vetää tätä tarinaa suuntaan tai toiseen ennenkuin tiedän missä rajoissa liikutaan tapahtumakulun suhteen...))
Sanguine käveli eteenpäin, kunnes kuuli aivan lähellään salamavalojen äänen. Ottiko muka joku hänestä kuvia? Eikai sentään. Hetken päästä Sanguine kuuli myös jonkun huutavan varsin tiukkaan sävyyn jotain törkeää. Ennenkuin hän ehti edes havaita mistä suunnasta ääni tuli, hän tunsi tömähdyksen vatsassaan ja oli vähällä kaatua. Koosta päätellen joku lapsi oli juuri juossut häneen pahki. Jotain rajaa sentään, Sanguine ajatteli, ja kuuli sen saman nuorisojoukon meluavan edelleen. Sanguine yritti suunnistaa puistossa parhaansa mukaan, mutta ihmisten äänet ja laitteista kuuluvat ärsyttävät kipaleet vaikeuttivat asiaa huomattavasti. Hän oli aivan pyörryksissä kaikesta äänien tulvasta, ja päätti nojata lähimpään seinään mihin pystyi kätensä asettamaan. Se tosin ei olisi välttämättä kannattanut, sillä hän nojasi teltan seinään, ja telttakangas antoi periksi. Sanguine humahti suoraan teltan sisäpuolelle, ja yritti nopesti kompuroida ylös. Toivottavasti kukaan ei ollut huomannut...
|
|
|
Post by CutKiire on Mar 21, 2007 17:51:20 GMT 3
((On minulla jo jonkun sorttinen päämäärä pelissä, mutta se että miten päämäärään päästäisiin on vielä hieman auki))
"Hei, mitä sinä sekoilet siellä?" joku huusi kompuroijalle, joka oli onnistunut kaatumaan telttaan. Teltan sisällä oli käynnissä jonkinlainen valmistelu, ja pääasiassa paikassa oli eri huvipuisto-työntekijöitä, pari vartijaa mukaan lukien. "Tämä on suljettu yleisöltä vielä jonkun aikaa, hus siitä", huutaja tuli lähemmäs, jonkinlainen osastopäällikkö tai vastaava, mutta ei tuo pitänyt ollenkaan töiden hetkellisestä keskeytymisestä jonkun satunnaisen hortoilijan vuoksi.
Irvin oli täysin keskittynyt kiroilemaan eräälle pariskunnalle jonka lapsi oli oksentanut hänen kengilleen, joten hän ei huomannut koko välikohtausta.
((Tulipas lyhyt. Noh, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta))
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 21, 2007 18:51:43 GMT 3
((no, minä yritän pysyä mukana niin kauan kuin resiina kulkee...))
Sanguine ryntäsi samantien ulos teltasta. Piti nyt vielä tämäkin päivä nähdä... hän ei todellakaan pärjännyt tässä paikassa. Joka puolella oli ihmisiä, vartijoita, typeryksiä, muttei jälkeäkään hänen etsimästään henkilöstä. Voiko tällainen olla edes mahdollista? Ei tämä yleensä näin vaikeaa ollut. Sannguine käveli suivaantuneena eteenpäin päättäen poistua koko paikasta ja luovuttaa koko aivottoman tehtävänsä. Harmi vain, ettei tämä raivoltaan tajunnut kuunnella ja tarkkailla ympäristöään, eikä edes tajunnut törmäävänsä täyttä kurkkua raivoavaan mieheen. Normaalisti hän ei hermostunut näin vähästä, mutta nyt hänen pinnansa oli sen verran kireällä, että pieni viaton törmäys raivostutti hänet lopullisesti. Jos mitään, niin kiroilemaan Sanguine oli täällä kyllä oppinut, eikä sen taidon oppiminen ollut vienyt edes kauaa aikaa. Siksi hän itselleenkin tietämättömistä syistä antoi tämän miehen kuulla kunniansa. "Painu sinä *** ***** ***** ***** siitä *** ***** **** pois edestä!"
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 22, 2007 18:24:30 GMT 3
Journalisti oli noin kaksi sekuntia hämmentynyt kun toinen oli alkanut kiroilla ja haukkua häntä. Sitten hämmennys muuttui ärtyneisyydeksi, ja vakaumukseksi vastata samalla mitalla takaisin. Vaikka toinen olikin saattanut oppia kiroilemaan, kohtasi tuo nyt kyynisen, ja hyvin ärtyneen toimittajan, joka oli sanonut ensimmäisen kirosanansa viisivuotiaana. "Mitäs sinä perhanan idiootti mulkero goottilandiasta alat valittamaan? Sinä helkkarin visvapäähän itse törmäsit minuun, perkeleen valopää! Pidä sinä vain se pieni omituinen suusi tukossa, saakelin sirkuksen apina!" Irvin karjui takaisin hyvin ärtyneenä toiselle. Tavalliset huvipuistossa kävijät päättivät melko nopeasti pysytellä tuosta toisilleen ärjyvästä kaksikosta erossa. Joka paikassa olevat turvakamerat tallensivat tuonkin tapahtuman, ja ainoa syy miksi turvamiehet eivät tulleet ja antaneet monoa huvipuisto-alueelta molemmille, oli tarkkailijan suorittama journalistin tunnistus. Tuo kyseinen tarkkailija oli tunnistanut Irvinin, ja tiesi tuon tyylin kirjoittaa juttuja, ja arvasi että melkoinen häväistysjuttu olisi tullut mikäli hänet olisi monotettu. Kuitenkaan ihan ilman toimenpiteitä ei vartijoiden osalta tuota päätetty hoitaa.
Eräs lähistöllä olevista turvamiehistä oli tuon karjunta-kisan nähtyään päättänyt puuttua asiaan: "Nyt perkele te kaksi saatte alkaa rauhoittua tai saatte elinikäisen porttikiellon tänne, hitto vieköön", turvamies ilmaisi kaksikolle ärtyneenä.
|
|