cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 20, 2006 18:53:43 GMT 3
Välittämättä siittä ettei saanut vastausta kysymykseensä, tuo hieman yllättyi toisen reaktiosta, muttei paljoa. Hullu-kohdasta hän lähinnä yllättyi.
"Ei, en ole hullu, teen vain tällä hetkellä töitä anarkistiselle psykopaatille, jonka mielestä on hauskaa kun paikat räjähtelevät, ja ihmisiä kuolee. Hän vain maksaa eniten", tuo vastasi toisen spontaaniseen kysymykseen, hieman hymähtäen. Niin, tuohan oli työltään eräänlainen palkkasoturi, tai ehkäpä pikemminkin palkkiollinen terroristi. Samapa tuo mikä titteli oli, kuhan rahansaanti ei keskeytynyt turhan takia, kuten vaikkapa siittä syystä että joku jänistäisi tai yrittäisi tappaa tuon. Se mukava puoli mielipuolissa oli etteivät ne yrittäneet rahan takia tappaa.
"Niin mutta kukas sinä olitkaan?" tuo sitten kysyi, odotettuaan hetken että toinen alkaisi rauhoittumaan, toivoen saavansa edes jonkinlaisen vastauksen, tuota kiinnosti kenen kanssa oikein olikaan tekemisissä. Varmaankin jonkinlainen pikku-vapaustaistelija/terroristi tai vastaava, niitäkin tuppasi olemaan, ja todennäköisesti tuo oli, sotilaiden tehtyä mitä ne tekivät.
|
|
|
Post by silvu on Sept 20, 2006 19:15:03 GMT 3
'Anteeksi.' Sibella häpesi hieman mitä oli suustaan päästänyt. 'Jos tilanne olisi tavallinen, tosiaan vaikuttaisit hullulta, mutta nykyisessä tilanteessa tuo on aika järkevää.' Tyttö totesi mietteliäänä. 'Olen minäkin ollut räjäyttelemässä asioita, mutta en mitään noin suurta.. Tuskin pystyisinkään.' Sibella hiljeni yllättäen ja katsoi miestä, miettien vastaisiko kysymykseen. Toisaalta, hän oli henkensä velassa, joten.. 'Olen Silla.' Tyttö vastasi hyvin lyhyesti, mutta ystävällisesti. Hän ei kumminkaan kätellyt, ehkäpä ihan hyvästä syystä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 21, 2006 20:11:48 GMT 3
"Eipä se mitään", tuo sanoi hieman hymähtäen kun toinen pyyteli anteeksi. Toinen tuskin olisi pyydellyt anteeksi jos olisi tiennyt mitä kaikkea tuo olikaan tehnyt joskus aiemmin. Kuten vaikkapa räjäyttänyt sarjan sairaaloita, ihan vain sen takia että tuon tekosen tekijän mielestä ne olivat ruman värisiä. Mielipuolellle työskentelyssä oli suuretkin haittapuolet...
"Voit kutsua minua Carliksi", tuo sanoi lyhyesti. Nimi ei ollut oikea, mutta toisaalta, kukaan ei tiennyt tuota oikealta nimeltään. Käytti joka työssä eri nimeä. Tuon ammatissa oli tärkeä säilyttää jonkinlainen salaperäisyys, ja tuo oli ainoastaan sen takia pysynyt hengissä. Ja sitä paitsi, tuo ei ollut enään edes ihan varma omasta nimestään, niin kauan siitä oli kun tuo oli sitä viimeksi käyttänyt. Miksikäs tuota oli aina silloin tällöin kutsuttu jos tuo ei ollut nimeään esitellyt... Viikateko se nyt oli.
"Meidän kannattaisi varmaankin kadota täältä mahdollisimman pian, kumpikaan tuskin haluaa jäädä sotilaskasan vangiksi... Ja arviolta viidessä minuutissa paikka on melkoisen lauman tutkimusten kohteena", mies sanoi toiselle, ja alkoi jo suunnata askeleensa ulos tuosta talonrauniosta, sikariaan edelleen poltellen, ja vihellellen.
|
|
|
Post by silvu on Sept 24, 2006 15:16:30 GMT 3
'Pelkiä valheita.' Tyttö mumisi itsekseen ja painoi haavansa. Hän vilkaisi kerran romuläjää jonka alla Juan lepäsi ja lähti sitten miehen perään. 'Sinä sitten otat tästä tilanteesta kaiken mahdollisen hyödyn irti, eikö niin?' Silla kysyi. Sibella oli hyvinkin utelias. 'Häiritsenkö sinua?'
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 24, 2006 16:04:48 GMT 3
"Enemmän tai vähemmän. Minua ei rehellisesti paljoa kiinnosta kuka hallitsee, kuhan ei ole täysin mahdoton tapaus. Tällainen tilanne mikä nyt on päällä, se on täydellinen kaltaisilleni ihmisille joita ei politiikka kiinnosta. Rahakkaita tarjouksia tulee aika usein, tosin tällä hetkellä olen ollut pääasiassa yhden joukon työasioilla... Ehkä sen takia että heillä on aina töitä tarjolla, ja heidän johtajansa, vaikka onkin täysin sekaisin, on jota kuinkin järkevä tavoitteissaan keskimäärin. Ja ei, et sinä paljoa häiritse", tuo sanoi, viimeisen lauseen kohdalla ystävällisesti hymyillen, samalla kun heitti loppuun palaneen sikarin loppuun. Kun nuo olivat kohta päässeet pois vaarallisimmalta alueelta, alkoi jo kuulua eri faktioiden joukkojen paikalla saapumisia, ja ihmettelyjä kuka tuon oli tehnyt.
Nuo asiat piristivät tuota hieman tuon kävellessä tuon tyttösen kanssa paikalta pois päin.
"Entäs sinä sitten, minkäslaiseen ryhmään sinä kuuluit?", tuo kysyi toiselta, käyttäen kaiken varalta mennyttä muotoa. Koskaan ei tiennyt oliko joku joka oli pakenemassa sotilaita joku viimeisiä tietyn ryhmittymän jäseniä, vai vain huono onninen joka oli jäänyt kiinni.
|
|
|
Post by silvu on Oct 3, 2006 17:13:24 GMT 3
Tyttö oli valpas ja varovainen. Hän käveli reippain askelin, mutta piti pientä turvaväliä mieheen. Hän ei luottanut Carliksi kutsuttuun, vaikka tämä olikin pelastaja. Sibella hymähti hieman ennen kuin vastasi. 'Ryhmä.. tai enemmänkin joukkio.. mihin kuulun on vain kasa liittoutuneita kaupungin asukkaita, hyvin suuri osa kadun kasvatteja. Ei sen enempää, eikä vähempää.'
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 5, 2006 19:18:07 GMT 3
"Ah. Yleisin kapinallisjoukkio. Osa on taitavampia kuin toiset, mutta oletan että te ette kovin korkealla nokkimajärjestyksessä olleet?" mies kysyi hieman uteliaana. Hänen oma tämänhetkinen sekopäinen työnantajansa, ja tämän johtama joukko, olivat kyllä melkoisen suuren luokan tekijöitä ottaen huomioon joukon pienuuden. Ehkä viisikymmentä jäsentä, plus jokunen palkkalainen, mutta silti he onnistuivat tekemään sellaista tuhoa mitä hänkin äsken teki, ja saamaan käsiinsä sangen paljon erilaisia tavaroita, ja rahaa myöskin... Kai jotain tekemistä sillä että joukon johtaja oli silti melkoisen älykäs. Kukapa tietäisi että lastenkodin alapuolella olevissa tunneleissa majaili ryhmä anarkistisia terroristeja?
Jokin sai miehen pysähtymään yhtäkkiä. Hän teki kädellään eleen että toisen pitäisi nyt olla hetki hiljaa, ja keskittyi kuuntelemaan. Sotilasosasto oli lähestymässä. Helvetti, tuo mietti, kuiskaten toiselle nopeasti, että:"Sotilaita, piiloon". Mahdollisimman nopeasti ja hiljaa tuo osoitti kohti lähintä kujaa, ja tarkemmin sanottuna romukasaa, ilmiselvästi ehdottaen piiloutumista tuonne. Ja sinne tuo myöskin nopeasti lähti, ennen kuin sotilaat tulisivat esiin jonkin kadunkulman takaa, ja toivoi että toinen oli ymmärtänyt mitä tuo oli tarkoittanut, kun tuo piiloutui pimeälle kujalle, juuri ja juuri kadulta näkymättömissä olevaan paikkaan roskaläjän takana.
|
|
|
Post by silvu on Oct 23, 2006 15:11:26 GMT 3
Ei Sibella nyt sentään kuuro ollut, kaduillakin täytyi selvitä. Hän oli kuullut myös sotilaat ja oli mennossa jo ennen kuin mies oli saanut ehdotustaan aikaiseksi. Tyttö osasi liikkua yllättävän ääneti ja hyvinkin vikkelään, hän oli tarpeeksi ajoissa piilossa. Eikä hän sanonut ainakaan toistaiseksi mitään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 30, 2006 17:58:05 GMT 3
((Toteuta suunnitelmia sotilailla, jos sinulla jotain kieräyksiä on mielessä, pistän nyt vissiin kaikkien aikojen lyhyimmän pelivuoroni, osittain inspis-puutteen takia, osittain pelitilanteen ja haluttomuuden pelata niin runnovalla tyylillä kuin yleensä.))
Mies odotteli hiljaa sotilasosaston kulkua ohi. Hieman tuo hermoili tilannetta, mutta ei niin paljon että se olisi ollut ongelmaksi, lähinnä piti kivääriään valmiina sen verran että saisi hätätapauksessa ammuttua yksi tai kaksi paskiaista.
|
|
|
Post by silvu on Nov 28, 2006 19:25:29 GMT 3
((Saat pelata ihan miten tahdot. On ollut hieman kokeita ja muita kiireitä niin en ole oikein ehtinyt vastata. Vapaa-aikakin mennyt jo ennestään sovittuihin peleihin.. Ei pitäisi luvata mitään. Anteeksi. Mutta enköhän nyt pikku hiljaa pysty vastaamaan hieman useammin, etenkin kun on tulossa kolmen viikon joululoma. Miun puolesta sie saat, vaikka johtaa täysin jos tahdot, olen itse vetänyt paria peliä mukanani nyt viimeaikoina. *Rakentelee kyllä tähänkin pieniä juonitornien alkuja.*)) Sotilaat marssivat hyvin tahdikkaasti ja reippaasti eteenpäin. Heille oli selvästi annettu jokin käsky ja kiire oli kova, osasto ei ollut kovinkaan suuri, ehkä vain pieni osaa joka oli lähetetty hoitamaan pienempi homma. Silla puristi hermostuneena käsivarttaan ja ktsoi sotilaita varoen. Miehet olivat aika nuoria raukkoja, mutta silti he jatkoivat matkaansa tahdikkaasti ja ilmeettömästi, koulutettuina, sinne mistä kaksikko oli juuri tullut.
|
|
|
Post by CutKiire on Dec 15, 2006 21:00:52 GMT 3
((Tjuu. Itelläkin ollut hiukka tiukkaa viime aikoina... Ja puhumattakaan siitä notta olin täysin unohtanut tämän pelin näköjään... Ups...))
"Tollokomppania..." tuhahti palkkasoturi itsekseen tuon joukon mentyä ohi. Tuo ei piitannut selvästikään pätkääkään kovin monesta asiasta. Ja yksi näistä asioista joista tuo ei piitannut pätkääkään oli vihollisten kannalta ajattelu.
"Voin viedä sinut erääseen turvataloon, orpokotiin, jossa luulisit pysyvän hengissä. Sopiiko?" tuo kysyi toiselta, kun partio oli häipynyt kuulomatkalta.
|
|