|
Post by Jagevine on Nov 16, 2006 19:38:39 GMT 3
(tämä taitaapi olla ensimmäinen sepustukseni. ihan yksityistä kirjoitelmaa ajattelin, mutta mukaan saa kyllä tulla jos vain suinkin kiinnostaa.) Aurinko oli laskenut jo kauan sitten, mutta yhä vain hiljainen hahmo seisoskeli hautausmaan reunamilla. Tytön valkoinen mekko liehui viimassa. Kylmäkin oli, muttei tyttö sitä havainnut. Viereinen koivukin oli jo pudottanut lehtensä. Tyttö kaatuu haudan viereen kontalleen. Hengitys huurustuu ja muodostaa ilmassa kuvioita. Tyttö painaa päänsä. Ruskeat hiukset valuvat lannistuneina tämän silmien eteen ja koskettavat kärjillään haudan multaa. Tyttö itkee hiljaa. Kun kaikki ääni on kadonnut hautausmaalta, muistot vyöryvät tämän mieleen. He olivat olleet onnellisia, olivat olleet. Heidän nimensä olivat olleet Meiram ja Roland. Muistot tuoksuvat kukilta, olihan silloin kesä. Tyttö muistaa olleensa Meiram ja hautakivessä lukee Roland, mutta kukkien tuoksu on kadonnut. Ruusut haudan juurellakin lakastuivat liian pian. Tyttö nousee istumaan jalkojensa päälle. Hän pyyhkii silmänsä ja sitoo hiuksensa taakse kädet täristen. Hän katsoo ensimmäistä kertaa ympärilleen. Säikähtäneenä Meiram tajuaa jääneensä yksin. Kaikki hautajaisvieraat ovat jo lähteneet. Kaikkialla on pimeää. Meiram katsoo hetken hautaa, ja laskeutuu makaamaan kyljelleen kuolleiden lehtien päälle. Tyttö suutelee sormenpäitään ja koskee niillä hautakiveä surullisesti. Sitten tyttö sulkee silmänsä ja muistot tulvahtavat hänen eteensä kuin hyökyaalto: Roland nauraa, juoksee, suutelee häntä, osoittaa kädellään jotain, halaa häntä, katsoo niin tietäväisenä... Pian uni saapuu kuin musta huntu ja peittää kaiken alleen.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 17, 2006 20:34:17 GMT 3
(( Kauniisti kirjoitat. Minua viehättäisi kovasti ottaa osaa tähän tilanteeseen eräällä hahmollani vähintään jonkinlaisen kohtaamisen merkeissä, vaikka sen erityisempää juonikuviota ei vielä olekaan mielessäni. *hymy* Olen toisaalta parhaillaan viimeistelemässä pelejäni täällä foorumilla, mutta viivetyksen myötä olen käymässä vähän turhautuneeksi... Siispä toivoisin että minulla olisi lupa vetäytyä omia aikojani jos tähän mahdolliseen peliimme tulisi selittämättömän pitkiä vastaustaukoja. Enkä puhu tässä tapauksessa päivistä vaan viikoista ja kuukausista... Ymmärrän hyvin jos sinulla ei ole aikaa käydä täällä aktiivisesti ja jatkat tämän vuoksi mieluummin sooloilun merkeissä, mutta ajattelin silti kysellä mahdollisuudesta liittyä mukaan... ^^ ))
|
|
|
Post by Jagevine on Nov 18, 2006 0:10:22 GMT 3
(Juups, tule toki mukaan jos vain vähänkin kiinnostaa ja jos kiinnostus tyssää niin voit kyllä poistuakin nopsaan. Tämä koko Myrkmeren vanha linna-juttu on muuten kuin taivaan lahja, koska en oikein uskalla liittyä mihinkään "ropeseuraan." Ihana että joku tällainenkin paikka on olemassa. *tyytyväinen huokaus* luin muuten sen tarinasi "sydämetön." Pidin siitä kovasti. Kirjoitat upeasti ja tarina oli koukuttava. Ja pyrin kyllä vastaamaan mahdollisimman nopiasti.)
|
|
|
Post by R.C. on Nov 18, 2006 14:08:07 GMT 3
(( Kiitos, minäpä liityn sitten mukaan. =) Kiva että tunnet viihtyväsi, minustakin on tärkeää että täällä voi käydä suoraan pelaamaan ilman sen kummempia perehtymisiä tai ilmoituksia. Olen myös otettu että jaksoit lukea noita kirjoituksiani. ;^^ Pyrin puolestani vastailemaan tähän peliin aina parin-kolmen päivän kuluessa, ilmoitan jos tulee sen pidempiä viiveitä. ))
Yö kuluu ja kuu taivaltaa hitaasti taivaan kuvastimella. Tähtien hopeavalo saa kylmät, kiiltävät kivet hehkumaan hautausmaalla. Lämpimästä mullasta kohoava usva leijailee aavemaisina muodostelmina ristien lomassa, kuin levottomat vainajat olisivat nousseet leposijoiltaan ylös maankamaralle harhailemaan. Haaskalinnut saapuvat pitämään kuolleille seuraa. Ne nokkivat nälkäisinä nurmea ja kivetystä, kuin vainuten mädäntyvän lihan syvällä alapuolellaan, kärsimättöminä pääsemään kuolleisiin käsiksi. Pienempiin suihin päätyvät. Jokin alkaa nipistellä nukkuvan neidon hiuksia ja vaatteita. Yksi mustista linnuista on muita hävyttömämpi. Se on havainnut surustaan uupuneen ja käynyt epäröimättä tutkimaan tätä lähempää. Nokkaisu sieltä, toinen täältä. Liikkuuko se vielä? Saisiko siitä syödäkseen? Korppi ei anna periksi vaan jatkaa julkeita kokeilujaan... Kauemmas on saapunut toinenkin kulkija, naisen läsnäoloa vielä tiedostamatta. Pyhällä maalla riittää jo kokoa. Ensin kasvoivat aina kaupungit ja myöhemmin hautausmaat, elämän ja kuoleman käydessä käsi kädessä. Tavallisesti valpas mies ei tunnu huomaavan paikalla olevaa vierasta. Ajankohta on omituinen muukalaisen saapua, eikä hän taida odottaa täällä muitakaan kohtaavansa. Muistoihinsa ajelehtineena päätyy tuore tulija monia muita korkeamman kiven äärelle, kumartuen laskemaan lahjansa haudalle ja langeten pian itsekin polvilleen. Kimppu tarkoin varjeltuja kukkia on asetettu matalalle alttarille, kynttilä lyhdyssään niiden vierelle. Mies kaivaa tuluksensa taskustaan ja sytyttää valoa pimeyteen. Pienenkin liekin kajastus on riittävästi tuomaan kiveen hakatut kirjaimet näkyville. Muukalainen toistaa ne mielessään kunnes kääntää päätään vilkaistakseen viereistä hautaa. Siinä lukee hänen nimensä.
|
|
|
Post by Jagevine on Nov 18, 2006 19:46:03 GMT 3
(Ja sanot että minä kirjoitan kauniisti? Jos kirjoitan jotenkin sääntöjenvastaisesti tai oudosti, niin kritiikkiä voi antaa. Oikeastaan ihan mielellään, niin tietäisi mitä pitää korjata.) Iho välittää aivoille kipusingnaalia ilman vastausta, kunnes eräs kuoleman sanansaattajista röyhkeäksi heittäytyen nokkaisee neidon miltei suojatonta silmää, saaden tämän viimein havahtumaan kooman kaltaisesta tilastaan. Tyttö kiljaisee kipunsa ja säikähdyksensä ilmoille huitoen mustapukuista vierasta kauemmas. Korppi, ymmärtäen helpon ja vaikean ruoan eron, räpyttelee mustilla siivillään itseään neidosta kauemmas, takaisin turvalliseen pimeään. Äreästi raakuen se lähtee etsimään uutta saalista. Meiram taas löytää itsensä jälleen yksin, yksin pimeästä. Kipu tykyttää hänen silmässään hypnoottisen rytmikkäästi ja saa tytön parahtamaan hiljaa. Hän istuu pidellen silmäänsä hetken, kunnes nousee horjuen jaloilleen yrittäen olla purskahtamatta itkuun. Surullisena hän tuntee ennen niin valkoisen mekkonsa takertuneen maan kosteuden myötävaikutuksella ihoonsa. Ja kun tyttö viimein uskaltautuu katsomaan ympärilleen, ahdistus iskee häneen kovempana kuin aiemmin... Kunnes hänen silmänsä törmäävät kalpeaan valoon kauempana. Meiram ei ymmärrä mitä kukaan -mukaanlukien hänet itsensä- tekee hautausmaalla tähän aikaan yöstä. Hän seisoo hetken paikoillaan miettien mitä tekisi. Sitten, tajuten, kynttilän sytyttäjän varmasti kuulleen hänen kiljahduksensa, hän terästää kuulonsa äärimmilleen. Meiram ei kuitenkaan havaitse ketään pimeästä ja alkaa peloissaan kääntyillä puolelta toiselle huomatakseen seuralaisensa. Tyttö irrottaa kätensä verestävältä silmältään, painaakseen sen vyöllään lepäävälle kapealle puukolle, pyörähtäen taas katsomaan kynttilän valoa kohti. Kipeää silmäänsä kiivasti räpytellen hän tuijottaa pimeään. Tuuli seuraa tätä näytelmää rauhalisesti lehdettömien puiden oksistoissa.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 18, 2006 22:07:12 GMT 3
(( No peliseura korkeintaan inspiroi. *virn* Ei kirjoittelussasi ole kerrassaan mitään vikaa minun silmissäni, eikä täällä ole pahemmin mitään tyyliin tai kieliasuun liittyviä sääntöjä. =) ))
Mies hätkähtää melkoisesti tuota surkeaa valitusta, joka hänen lähettyviltään äkisti kantautuu. Keskellä synkintä yötä kuulostaa ääni moninkertaistuvan ja keräävän vielä kaikua ympäröivistä hautakivistä. Muukalainen kierähtää siinä samassa ketterästi varjoihin ja jää tarkkailemaan ympäristöään kuin haukka konsanaan. Kuka julkesi häiritä hänen yksityistä hetkeään? Mies tuntee vihan kuohahtavan sisimmässään. ”Nani, oletko kunnossa?”, kuiskaa muukalainen vaimeasti, aivan kuin paikalla olisi joku toinenkin lisäkseen. Kärttyisän vastauksen saadessaan kiinnittää hän huomionsa taas suuntaan, jossa äskeisen häiriön aiheuttajan täytyi yhä lymytä. Tumma hahmo kuvastuukin siellä nyt pitkänä ja solakkana taivasta vasten. Joku on noussut seisomaan, vaikkei mies vieraan piirteitä saata vielä sen tarkemmin erottaa. Hän itse vartoo yhä valokehän ulkopuolella näkymättömissä. Varomattomuudestaan viisastuneena ei muukalainen suo toistaiseksi paljastuvansa, vaan lähtee hiljaa hiipien kiertämään tuntematonta muistomerkkien tarjoamassa suojassa, lähestyäkseen tätä vääjäämättä takaapäin. Haudan juurelta kajastava valo saisi kaikin mokomin houkutella tunkeilijan huomiota puoleensa kuin kuuma liekki koiperhosta. Kohta nähtäisiin, kävisikö tässä toiselle yhtä huonosti... Mies liikkuu kuin saalistava leijona savannilla. Ripeinä ja liki äänettöminä vievät askeleet häntä eteenpäin kunnes pysähtyvät. Hän näkee nyt vieraan siluetin luoman kontrastin kauempana loimottavaan lyhtyyn nähden, hahmottaakseen tuon vain pahaiseksi neidoksi. Lienikö tässä siis syytä hermoiluun? ”Mitä teette täällä tähän aikaan yöstä?”, tiedustelee matala ääni samassa pimeydestä. Täyteen pituuteensa noussut mies on ilmestynyt kuin tyhjästä neidon taakse ja tuijottaa tätä tuikeasti. ”Parempi että annatte puukkonne olla. Jos haluaisin teille jotakin pahaa, olisin tehnyt sen jo.”, lisää hän harvinaisen viileään sävyyn tuohon vyölle hakeutuneeseen käteen vilkaisten. Ei ollut tapaistaan käyttäytyä naispuolisia henkilöitä kohtaan näin karkeasti. Jos aika tai paikka olisikin ollut toinen, olisi tytölle vähintään kumarrettu ja hymyilty hurmaavasti. Hautausmaalla tuntui kuitenkin olevan omanlainen vaikutuksensa tavallisesti hyväntuuliseen keikariin.
|
|
|
Post by Jagevine on Nov 19, 2006 11:54:52 GMT 3
(Oletko koskaan ajatellut kirjoittaa kirjaa? Meinaan... Kirjoitus näyttää sujuvan kuin vettä vaan. Matala miesääni kajahtaa kovana hiljaisuuden jälkeen. Mielikuvituksessaan hän keksii kymmeniä pelottavia kuvitelmia miehestä: Ehkä hän on palkkamurhaaja? Tai jokin epäkuollut? Tai itse kuolema? Ja pienen hetken tyttö jopa ehtii toivoa miehen olevan Roland henkiinheränneenä. Hän käännähtää ympäri, ja erottaa miltei huojentuneena seuralaisensa hahmon pimeässä. Ainakin mies on lihaa ja verta. "Olin hautajaisissa." Neito vastaa yrittäen ankarasti saada äänensä vakaaksi, suuremmin menestymättä. "Päätän itse mitä teen puukollani, sitäpaitsi tuollainen uhkailu..." Tiuskaisee äkkiä vihaisena, mutta siirtää silti kätensä pieneltä puukolta korjaamaan hiuksiaan. "Enkä ymärrä miksi sen pitäisi kiinostaa teitä. Tämä on julkinen hautausmaa, minulla on aivan yhtä suuri oikeus oleskella täällä kuin teilläkin, herra." Pimeä peittää vieraan kasvot tarkasti, vain kuun kalpea hohde saa tämän silmät erottumaan kasvoista. Meiram ei ilahdu huomatessaan tulijan ruumiillisesti itseään vahvemmaksi. Tyttö kääntää hermostuneena katseensa miehestä pois, metsään. Meiram tuntee silmänsä turpoavan nopeasti ja yrittää rauhoitella itseään. "Voinko kysyä nimeänne? Minua kutsutaan Meiramiksi." Vieras hermostuttaa neitoa siinä määrin ettei hän uskalla katsoa uudestaan tämän pistäviin silmiin.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 20, 2006 0:27:55 GMT 3
(( Hassua että kysyit, sillä minulla on tosiaan tarkoitus kirjoittaa ainakin yksi fantsukirja elämäni aikana. ;^^ Toistaiseksi vain nämä foorumipelit ovat vieneet moiselta rankalta luomistyöltä voiton. Pelaileminen kun on kevyempää ja siinä mielessä mukavampaa että voi kirjoittaa jollekulle suoraan. Vuosien saatossa on taito varmasti karttunut, mutta toisaalta myös itsekritiikki. Niinpä hion vuoroja joskus turhankin antaumuksella, ja siinä voi sitten kestää. Koetan pitää vuoroni tässä pelissä nykyisissä mittasuhteissa niin ei tule pahoja viiveitä. =) ))
”’Uhkailuko’?”, toistaa mies kulmaansa kohottaen ja sytyttää tuluksillaan kuivan oksankappaleen, jonka on tullut napanneeksi vaivihkaisen matkansa varrelta. Kituliaan soihdun suomassa valossa hän saattaa tarkastella seuralaistaan paremmin, kavaltaen tälle samalla myös omat, karut piirteensä - tuskinpa vain hän neidon edesmennyttä mielitiettyä muistutti. Kapeita, kalpeita kasvojaan olisi toki komeiksi voinut kutsua, mutta päivän vanha parransänki ja vakavana viivana viipyvät huulet taitavat viedä keikarin ulkonäöstä parhaan teränsä. Sysimustat hiuksensa nekin ovat hieman huolettomasti pörröllään, ja kun muukalainen puhaltaa katseensa eteen eksyviä suortuviaan paljastaa hän viimeistään erikoisimman piirteen itsestään: Miehen oikea silmä on hailakansininen kuin poutainen taivas, vasen taasen musta kuin synkin yö. Iältään lienee tämä kulkuri vuotta tai toista vaille kolmenkymmenen. Solakkaa ruumista peittävä asustus on yksitoikkoisen tumma, saaden miehen sulautumaan vaivatta ympäröivään pimeyteen. ”Tarkoitus oli pikemminkin rauhoitella... ja välttyä tulemasta puukotetuksi edes vahingossa. Vainajia ei parane häiritä turhalla verenvuodatuksella.”, ilmaisee hän oman kantansa, jota tosin aiemman tylyn olemuksensa perusteella olisi ollut hyvinkin vaikea arvata. ”Pyydän anteeksi jos pelästytin teidät.”, lisää mies ja vilkaisee ympärilleen. Kaikesta päätellen häntä ei haluta vielä palata aiemmalle paikalleen tai poistua hautausmaalta, vaikka siellä seisoskeleminen alkoikin tuntua omituiselta. ”Nimeni on Renard.”, vastaa hän kysymykseen, jonka myöhästyy itse neidolle esittämästä. Samassa miehen olalle lehahtaa musta korppi. ”Ja tämä on Nani.”, jatkaa hän luontevasti kohottaessaan kättään sivelemään linnun kiiltävää höyhenpeitettä. Korppi pörhistelee sulkiaan ja rääkäisee pahansisuisesti neitoa tuijottaessaan. Melko varmasti kyseessä on sama kiusankappale joka kävi nokkimassa nukkuvaa aiemmin.
|
|
|
Post by Jagevine on Nov 20, 2006 21:57:43 GMT 3
(Hmm. No, jos kirjoitat kirjan, niin kerro toki minullekkin mistä löydän sen. Oletko muuten lukenut Dragonlancea? Jos olet, niin mitä pidit? Tässähän utelen... En oikein henonut tässä ruveta mitään uutta keksimään tai vetämään hatusta, kun en oikein tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei. Onko esimerkiksi äkkiä ilmestyvä maanjäristys luvallinen? Vaikken kyllä ole täristelemässä kuolleita ylös. Viestikin kuvastaa hyvin tätä suunnanpuutetta...) Katselee hieman varautuneena miehen sytyttäessä puunpalan palamaan ja sävähtää hieman liekin kavaltaessa tämän jopa hieman karkeat piirteet. Tyttö ymmärtää vasta hetkeä myöhemmin miestä katsellessaan tämän näkevän nyt myös hänen hieman kalpeat kasvonsa, turvonneen silmänsä, sottaiset ja takkuiset ruskeat hiuksensa ja valkoisen mekkonsa. Tosin, yhdellä vilkaisulla Meiram näkee märän ruohon ja mullan muuttaneen sen märän ruskean väriseksi. Nolostuneena tyttö alkaa siistiä itseään ja mekkoaan. Miehen kasvoja vielä tutkiessaan neito törmää tämän hämmentäviin silmiin. "Ymmärrän kyllä. Siis, eihän kukaan halua tulla puukotetuksi..." Selittelee poissaolevasti ja kääntää sitten äkisti katseensa pois miehen silmistä saaden näin paremmin henkeä. Mustanpuhuvan linnun lennähtäessä paikalle Meiram katsoo sitä paheksuvasti. "Taisinpa tavata tämän... Nanin jo aiemmin." Neidon eleet varmasti kielivät tämän kasvavan inhon korppia kohtaan. Neito katselee miestä hiljaa ja miettii mitä hänen nyt pitäisi tehdä. Oikeastaan hän ei haluaisi tilanteen päättyvän, sillä se suojelee häntä ainakin pienen hetken surun musertavalta vaikutukselta. "Missä te asutte?" Kysyy ja vilkuilee toisaalle. Tuntuu kuin yö ei hellittäisi ikinä. "Mitä edes teette täällä?" Neito vaikuttaa nolostuneen hämmentyneeltä, muttei mitä ilmeisimmin halua lähteä hautausmaalta vielä. Vaikuttaisi miltei siltä että ellei jompikumpi lähde, kumpikaan ei voi jatkaa puuhiaan rauhassa.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 21, 2006 0:07:30 GMT 3
(( Kiitos, sinun sanasi kannustavat. ^^ Olen kyllä ja pidin kovasti ainakin kuudesta ensimmäisestä osasta ( kronikat 1-3 ja Kaksoset-trilogia ). Näiden jälkeen lopetin lukemisen koskapa arvelin jatko-osien olevan jo huonompia. Oletko muuten lukenut Robin Hobbin Salamurhaaja-trilogiaa? Ajattelin mainita nimekkeen koskapa tämän hahmoni kyvyt pohjautuvat pitkälti kyseisen kirjasarjan kattaman fantasiamaailman ideoihin. Keksi ihmeessä juonenkäänteitä, ei mikään ole varmaan mahdotonta jos syyn saattaa vain selittää. =) Tai noh, jälkimmäinen olisi ainakin mukavaa ellei maailma itsessään ole kaaoksessa. ;^^ ))
Tytön ilmiselvä närkästys korppia kohtaan saa hippusen myötätuntoa kohoamaan ensimmäistä kertaa miehen kasvoille. Hänen katseensa pehmenee ja huulensa kaartuvat vaisuun hymyyn. Vahingonilosta ei tässä kuitenkaan ole kysymys, vaan päinvastoin vaitonaisesta pahoittelusta linnun puolesta. ”Nani taisi luulla teitä kuolleeksi... eikä täällä tähän aikaan yöstä olettaisi muita kaksijalkaisia lepäilevänkään.”, toteaa mies käyttäen lausahduksessaan hieman omituista termiä ’kaksijalkainen’, vaikka tarkoittaa sillä varmaankin vain tavallisia ihmisiä. Hänkin vaikenee hetkeksi ja jakaa seuralaisensa kanssa hiljaisuuden, kunnes neito alkaa taas kyselemään. Mies arvelee hermostuttavansa toista. ”Siellä sun täällä enkä varsinaisesti missään.”, vastataan ympäripyöreästi, vaikka sanoissa ei varsinaisesti voi havaita välttelyä. Kenties hän on todella sitä miltä näyttääkin, kulkuri. Toisaalta miehen virheettömästä ryhdistä on vaikea olla aistimatta jonkin sortin jaloutta, saati terävästä katseestaan erottamatta viisautta, joka lienisi rahvaan säädyn edustajalle harvinaista. Melko varmasti hän on oppinut henkilö ja osaa sekä lukea että kirjoittaa. ”Tarkoitukseni lienee sen sijaan arvattavissa, vaikka ajankohta onkin epätavallinen.”, lisää mies harkitun niukkasanaisesti, vilkaisten kohti kynttilän valaisemaa hautaa, mutta palauttaen huomionsa melko pian takaisin naiseen. ”Entäpä te itse? Kerroitte olleenne hautajaisissa. Oliko tapahtumassa niin tylsää että nukahditte kesken kaiken ja unohduitte jälkeen?”, tiedustelee hän vuorostaan pilkahdus huumoria sanoissaan, vaan ei kasvoillaan. ”Ihmettelenpä vain, miksi kukaan ei ole tullut vielä etsimään teitä...”, jättää hän viimeisimmän kysymyksensä ilmaan, ja pälyilee samalla epäluuloisesti ympärilleen. Tuskinpa mies olisi hiippaillut hautausmaalla hämärän aikaan jos olisi toivonut ylimääräisiin vieraisiin törmäävänsä.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 22, 2007 14:15:43 GMT 3
(( Harmi kyllä tämä tarina tuntui tyrehtyvän alkuunsa, joten vedänpä hahmoni nyt viimein pois pelistä. Paljon kiitoksia viihdyttävästä seurasta, mikäli joskus vielä törmäät tänne terveisiäni lukemaan.. ))
|
|