|
Post by submarine on Mar 4, 2007 14:56:03 GMT 3
Olio ei vaikuttanut välittävän siitä, että sitä iskettiin. Se tuntui samalta, kuin olisi hakannut rehottavaa lietettä. Ei kipua, ei minkäänlaista, ei edes verta. Hyökkäys sai vain vielä suurempia hyönteisiä ryömimään esiin olennosta, ne mätkähtelivät maahan ja liittyivät kuhisevaan aaltoon. Teuntek ei enää kestänyt katsoa. Päästäen tukahtuneen huudahduksen hän kääntyi ympäri ja puoliksi ryntäsi, puoliksi kompuroi poispäin. Oli pakko päästä pois, pakko paeta! Hän ei katsonut taakseen paetessaan, ei katsonut mihinkään. Hän kompastui kiveen, kaatui, ei edes välittänyt kivusta, huudahti vain kauhusta, ryömi ylös ja pakeni taas, vaikkei kuitenkaan kyennyt kulkemaan kovinkaan lujaa.
Olio ryömi yhä eteenpäin, osoittamatta aikovansa edes pysähtyä ensimmäisen uhrinsa kohdalla. Se ei kohottanut vellovaa raakaa hyökätäkseen, ei tehnyt tälle mitään. Sudenpennun ruumis jäi sen tielle, ja olion kulkiessa sen ylitse se upposi siihen, painoi vain mustan massan sekaan, kuin hukkuva suohon. Se olisi varmasti hidas, tuskallinen kuolema. Ja sama olisi kaikkien kohtalona, jotka sen tielle jäivät, musta, hidas, tukahduttava menehtyminen. Ja yhä se vain kulki eteenpäin, kohti tyttöä.
|
|
|
Post by yannique on Mar 4, 2007 15:19:29 GMT 3
Yanni katsoi kauhuissaan mitä suden ruumilee tapahtui. Yanni kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan pois. Pakko päästä karkuun... Pakko löytää joku paikka... Yanni näki kiven mutta niin näki varmasti oliokin. Se seuraisi häntä ja vyöryisi kiven päältä ja Yannista tulisi osa mustaa saastaa. Yanni kiihdytti askeliian katsoen samalla maahan ettei kaatuisi ja loukkaantuisi. Yanni katsahti sivulle jossa nuo suuret ötökät kipittivät ympäriinsä ja häntä puistatti.
Yanni juoksi puun alta, mutta hänen takkuiset hiuksensa tarttuivat pahasti oksiin kiinni. Jos yanni jatkaisi matkaansa, hänen päänahkansa repytyisi. Yanni jäi hädissään repimään hiuksiaan irti ja katsoi samalla, miten olio lähestyi nopeammin. yanni repäisi katanansa tupesta ja katkaisi ne vähäisetkin hiukset mitä hänellä oli. Kuinka helvetissä näin lyhyet hiukset voivat sotkeutua yhtään minnrekkään.
Yanni tunsi loukkaantuneen jalkansa kramppaavan eikä kyennyt enään kuin pompiimaan, mutta kaatui pian rähmälleen maahan. Olio näytti vain jatkavan matkaansa vampyyria kohti aivan kuin ei olisi nähnyt vampyyrin kaatumista. Tai millä olio olisi voinut edes nähdä kun ei sen silmät pysyneet hetkeäkään samassa kohdassa. Yanni pakotti itsensä ylös ja pomppi eteenpäin välittämättä uskommatomasta kivusta ja tärinästä mitä hänen mätivä jalkansa aiheutti. Kunhan hän pääsisi oliosta eroon hän kyllä saisi jalkansa kuntoon.
|
|
|
Post by submarine on Mar 4, 2007 16:16:55 GMT 3
Teuntek oli kaatunut uudelleen, lujempaa. Nopea ryntäys ja hätäännyt olivat kuluttaneet voimia. Hän ei enää jaksanut juosta, koetti kerätä voimia päästäkseen uudelleen ylös. Tämä oli kaikki aivan järjetöntä, ei mitään järkeä. Kaikki oli mennyt aivan sekaisin. Hän halusi vain pois, päästä jonnekin turvaan. Aivan minne tahansa muualle kuin tänne! Ja siltikään hän ei voinut, kuin katsoa kauhuissaan. Hän oli kauempana olennosta, kuin ihminen, mutta oli vaikea sanoa oliko se hyvä. Ehkä hän joutuisi todistamaan, mitä toiselle tapahtuisi. Pitäisi levätä vielä hetki...
Olento ei pitänyt kiirettä, vaikka sen kohde olikin haavoittunut, heikentynyt. Se kulki yhä samalla yhtä piinaavan hitaalla tavalla, vellovana, vyöryvänä massana. Katsoessaan sitä Teuntek koki kauhistuttavan ymmärryksen siitä, miten helppoa tämä sille oli. Se ei pitänyt kiirettä, saalis itse väsytti itsensä. Hän oli kaatunut ja väsyttänyt itse itsensä, kuten ihminenkin oli loukkaantunut omasta hätäisestä paostaan. Sen ei tarvinnut kuin seurata, se oli niin yksinkertaista. Ymmärrys täytti häntä vain ennestään kauhulla. Parkaisten hän pakotti itsensä ylös, pakottautui hoipertelemaan poispäin. Oli pakko päästä pois!
Vaikka olio ei kiirehtinytkään, se alkoi jo hiljalleen saavuttaa tyttöä. Hyönteisiä juoksi tämän jaloissa, tallautui alle, sotkeutui tämän hiuksiin ja laskeutui iholle tämän yrittäessä paeta. Kaukaa katsoen pako näytti pelkältä toivottomalta yritykseltä, tuomittuna epäonnistumaan ja loppumaan tuhoon. Se kaikki oli kuin hiipivä, loputon ja varma entropia, joka saisi kiinni, ennemmin tai myöhemmin. Kaikkein kuvaavin sana tilanteelle olisi ollut epätoivo.
|
|
|
Post by yannique on Mar 4, 2007 17:09:44 GMT 3
Yanni alkoi itsekkin viimein kaiken pakokauhun seasta tajuta olennon periaatteen. Mikäpä kiire sillä tosiaan olisi. Sehän vain oli. ilman minkäänlaisia tunteita.
Yanni rauhoittui ja jatkoi rauhallisemmin juoksemalla. Hän tajusi viimein ettei ollut syytä kiireeseen. Yanni heitti yhden sirkan pois hiuksistaan ja tynsi kylmänväreet selässään. Vampyyri katsahti kauempana olevaa olentoa ja häntä kismitti. Miksi olento jahtasi häntä? Miksei se jahdannut tuota? Vampyyri vilkaisi taas lietemöykkyä ja kiihdytti kuitenkin askeleitaan. Täytyy... löytää... jokin... paikka... Vampyyri tiiraili eteenpäin. Aivan kuin siellä häämöttäisi jokin. Vai näkikö hän sittenkin vain harhoja.
|
|
|
Post by submarine on Mar 4, 2007 17:42:30 GMT 3
Teuntek ei enää halunnut edes ajatella, hoiperteli vain eteenpäin. Ei, hän ei kuolisi tänne, ei voisi, pakko juosta, piti paeta... Hän ähisi ja hinkui koettaessaan päästä pois. Olisi pakko paeta, pakko! Hän koetti kiihdyttää askeleitaan, kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui uudelleen, tällä kertaa vielä lujempaa. Ei enää, ei jaksanut enää... ei vain yksinkertaisesti jaksanut... Teuntek jäi vain maahan, voimat olivat lopussa. Jossakin edessä oli metsää, mutta hän ei enää jaksanut sinne asti, ei jaksanut sitä viimeistä vaadittua sataa metriä. Piti levätä hetki...
Olio jatkoi yhä tasaista kulkuaan, vaikka uhri liikkuikin nyt nopeammin. Sen sijaan kuhiseva aalto hyönteisiä käyttäytyi nyt aggressiivisemmin, hallitulla tavalla kaoottisesti. Ne eivät enää juosseet joka suuntaan, vaan kiinteästi tyttöä kohti. Jo tämän jalkaa suurempiakin kuoriaisia liittyi mukaan, ryömien kohti nopeammin kuin tämä käveli. Satoja pieniä sääskiä parveili tämän ympärillä, niin että näkeminenkin tuli vaikeaksi. Olion ei tarvinnut jahdata, sillä oli omat palvojansa.
|
|
|
Post by yannique on Mar 4, 2007 18:06:16 GMT 3
Vampyyrin valtasi nyt todellinen pakokauhu. Vampyyri kuitenkin huomasi että toinen oli lannistunut ja käsillään huitojen juoksi olion luokse ja nappasi tämän syliinsä ja jatkoi kohti metsää. Saatanan elukat... Vampyyri mutisi itsekseen ja sotkeutui yhteen kuoriaiseen ja kaatui. Hän onnistui käännähtää selälleen jotta hänen sylissään oleva olento ei murskaantunut hänen alleen. Vampyyri alkoi kiljua kun kuoriaiset tulivat häntä kohti ja sääsket parveilivat hänen päällään. " Menkää pois! Menkää pois!" Vampyyri kiljui ja potki jaloillaan kuoriaisia. Vampyyri ei uskaltanut tehdä enään mitään vaan jäi kyyryyn nyyhkyttämään. Hän pelkäsi ötököitä enemmän kuin mitään muuta. Vaikka hän sitten kuolisi mutta hän ei varmasti katsoisi enään yhteenkään ötökkään.
Yanni kuitenkin rohkaisi itsensä ja onnistui nousemaan pystyyn. Vampyyri juoksi metsään ja väisteli taitavasti kannot ja puut. Ehkä hän saisi olion ja ötökät karistettua.
Sääsket sotkeutuivat puiden oksiin ja kuoriaiset joutuivat väistelemään kantoja sun muita. Yanni ei edes tahtonut tietää mitä lietekasa teki kannoille ja muille hän vain juoksi katsomatta edes eteensä.
(( juu nou kun jotkut animeheebot juoksee pää painalluksissa ))
|
|
|
Post by submarine on Mar 4, 2007 19:15:58 GMT 3
((Juu.))
Hetken oli näyttänyt siltä, että tyttö - ja näinollen myös Teuntek - olisi ollut tuhon oma kyyristyessään maahan. Olio kohosi jo heidän yllään, valmiina sulkemaan kuolettavaan syleilyynsä. Mutta aivan viime hetkellä tämä kuitenkin lähti sitten uudelleen juoksemaan. Tentek saattoi vain olla äärimmäisen onnellinen siitä. Toisen nopeat juoksuaskeleet saivat kuin saivatkin olion jäämään taakse, mutta niin se oli äskenkin jäänyt ja silti lähestulkoon saanut heidät molemmat. Teuntek saattoi vain toivoa, että jotain tapahtuisi.
Ihmeellistä kyllä, jonkinlainen onni näytti olevan heidän puolellaan. Sillä hyönteiset, jotka olivat jahdanneet heitä niin tiiviisti, pysähtyivät metsän edessä kuin käskettyinä. Hetkeksi ne jäivät paikoilleen ja alkoivat sitten perääntyä takaisin olentoa kohti. Sekin oli pysähtynyt kivenheiton päähän metsän reunasta. Jokin piti sen poissa, olipa se sitten mitä hyvänsä. Toisen kannettavana Teuntek huomasi, kuinka joku juoksi heitä vastaan. Hän ei ehtinyt edes näkemään tätä kunnolla kun he ohittivat, pelkän sotkuisen olemuksen. Kaikesta kauhustaan huolimatta hänestä jotenkin tuntui, että oli pakko nähdä ryntääjä tarkemmin. niin typerää kuin se olikin, hänen uteliaisuutensa vei voiton ja hän irroitti itsensä toisen otteesta, antaen tämän jatkaa juoksuaan miten ikinä halusikaan.
Juoksija - konkkaaja olisi ollut parempi sana - oli ollut nainen, vanha ruma ämmä. Tällä oli yllään saastainen, revitty ja ikivanha kaapu, jonka oikeaa väriä ei voinut edes arvailla. Tämän likaiset, takkuiset hiukset olivat täynnä oksia ja muuta roskaa. Kasvoissa oli syyliä, koppuraiset kädet olivat rakkuloilla ja syylillä. Ja vaikkei sitä nähnytkään takaa, toinen silmä, kuten myös suurin osa hampaista ja nenänpää, puuttuivat. Kaikkien mahdollisten ihmisten mielestä tämä olisi ollut äärettömän ruma, suorastaan oksettava. Akka pysähtyi metsän reunaan ja heristi likaista, koppuraista nyrkkiä olennolle, huutaen samalla jotakin oudolla kielellä. Ääni oli vihainen, mutta myös jotenkin pelokas. Ja käheä. Vastaukseksi olento karjui takaisin, samalla kammottavalla tavalla kuin aikaisemminkin, muttei kuitenkaan tullut lähemmäksi. Se oli kuin vihainen orava olisi huutanut puusta koiralle, joka halusi kyllä syödä oravan, muttei päässyt siihen käsiksi. Teuntek tuijotti sitä kaikkea nelinkontin rähmällään sammaleessa.
|
|
|
Post by yannique on Mar 10, 2007 21:07:22 GMT 3
((pahoittelen syvästi vastauksen viipymistä melkein viikolla mutta onnistuin hankkimaan konekiellon enkä kirjastossa muistanut osoitetta ))
Yanni huomasi että olento hyppäsi hänen käsiltään ja pysähtyi sitten itsekkin. Vampyyri huomasi naisen ja aluksi häntä puistatti. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään noin rumaa... Yanni jäi tuijottamaan ihmeissään naista ja ihmetteli miten se oli saanut olion pysymään poissa. Yanni tunsi pian helpotuksen lämmittävän hänen kylmänhikistä ruumistaan ja sydämen lyöntien tasaantuvan.
Yanni päätti lähestyä tuota naista ja käveli varoen ja harkituin askelein naisen luo. " Ööm... kiitos" Yanni sopersi kun ei parempaa keksinyt. Toivottavasti nainen sitten osasi puhua ettei hän luullut Yannia täysin omahyväiseksi. Vampyyri jäi sydän pamppaillen odottamaan naisen vastausta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 10, 2007 21:24:28 GMT 3
Hitaasti, lähestulkoon vastahakoisesti, olennon valtava hahmo alkoi pienentyä. Ei voinut nähdä, minne se tarkalleen poistui, mutta enää sitä ei näkynyt. Akka rääkyi vielä hetken sen perään ennen kuin lopetti puuskuttaen, selvästi vihaisena. Tajutessaan jonkun puhuttelevan tämä rääkäisi erittäin rumasti ja kääntyi tuijottamaan tyttöä. Tällä oli pistävä, hyvin epämiellyttävä katse ja lian peittämät kasvot. Tämä haisi äärimmäisen pahalta, ei tietenkään yhtä paljon kuin olento mutta kuitenkin niin paljon kuin ihminen kykenisi vain haisemaan - ja ehkä hieman enemmänkin. Uusi rääkäisy, ämmä sylkäisi valtavan, mustan räkäpallon maahan ja tuhahti. Sitten tämä lähti tarpomaan takaisin jonnekin, sanomatta edes mitään, tuhahteli ja rääkyi vain välistä.
Teuntekia kylmäsi katsoa sellaista. Kulkiessaan hänen ohitseen ämmä yhtäkkiä pysähtyi ja katsoi tätä yhden ainoan hetken. Katseessa oli jotakin... kaunaa? Hän ei tiennyt, mutta ei koskaan ollut myöskään nähnyt ketään tämäntapaistakaan, joten ei se voinut olla niin. Siitäkin huolimatta akka sylkäisi vielä entistä suuremman, tervanmustan räkäpallon suustaan, päästi kurluttavan kurkkuäänen ja jatkoi matkaansa.
|
|
|
Post by yannique on Mar 10, 2007 21:42:25 GMT 3
Yanni katsoi naista hämmentyneenä ja häntä kismitti naisen sylkäisy. Hänestä se oli halventavaa. mutta ei Yannilla ollut valittamista, nainen oli juuri pelastanut heidät tuskaiselta kuolemalta.
Yanni kääntyi toiseen olentoon päin ja kohautti olkiaan. Yanni jatkoi eteenpäin ja vilkaisi olkansa yli ja katsoi tuliko olento vai jäikö tuo retkottamaan sammaleeseen. Yanni jatkoi matkaansa eteenpäin ja mietti mitä vielä hän tulisi näkemään. Toivottavasti ei mitään yhtä puistattavaa kuin kaksi viimeisintä. Eikä varsinkaan mitään yhtä vaarallista ja kamalaa kuin olento jolta nämä olivat juuri pelastuneet.
Yanni jatkoi matkaansa ajatuksissaan ja kompastui kantoon. " Helvetti" Vampyyri kirosi ja nousi ylös mutisten itsekseen. Hän oli varsinainen kömpelyyden perikuva. Yanni vilkaisi uudestaan olkansa yli.
|
|
|
Post by submarine on Mar 11, 2007 1:20:58 GMT 3
Teuntek nousi hitaasti ylös sammaleella, kokeillen oliko kaikki aivan kunnossa. Ainakaan kipua ei ollut, joten pahemmalta oli kaiketi vältytty, toivottavasti. Oli tosin vaikea sanoa, mitä "pahin" tässä tilanteessa oikein edes tarkoitti - katsoessaan niityllepäin hän saattoi vannoa näkevänsä vieläkin olennon hahmon, vaikkakin paljon pienempänä ja epäselvempänä, johtuipa se sitten etäisyydestä tai tämän todellisesta koosta. Häntä puistatti ja oikeastaan väsyttikin, mutta nukkuminen ei vaikuttanut turvalliselta. Niinpä, vaikka väsymys tuntuikin suurena, hän saattoi vain astella hitaasti syvemmälle metsään. Tai jos tarkkoja oltiin, tämän askeleet näyttivät jotenkin liian kevyiltä, melkein kuin tämä olisi ollut painoton. Ämmä vaikutti kadonneen tyystin, kuin tuhka tuuleen. Tätä ei ollut missään, ei vaikka kuinka etsisi. Jotenkin akka oli vain onnistunut poistumaan.
|
|