|
Post by submarine on Feb 18, 2008 20:31:33 GMT 3
((Saiccua odotellen.))
Oli ilta, eikä mikään lämmin sellainen. Vaikka liikuttiinkin vielä kesäkuukausissa, oli tämä ilta suorastaan kylmä, jotenkin siitä vain oli lämpö kaikonnut, eikä hyinen tuuli auttanut asiaa ollenkaan. Ja oikein erityisen hyisenä tuuli tuntui vuoren rinteellä, josta ei löytynyt yhden yhtä puunkäkkyrääkään suojaamaan. Siellä tuuli pääsi vapaasti jäytämään luihin ja ytimiin, kuten se jokaista sinne uskaltautuvaa säälittä jäytikin. Se sai aivan kenet tahansa arvostamaan paljon enemmän jotakin niin yksinkertaista, kuin nuotiota. Sadetta ei vielä näkynyt, mutta ulkona oleilu oli aivan tarpeeksi ikävää ilmankin sitä.
Kneri oli juuri saanut aivan tarpeekseen viimasta ja kylmästä yhdelle päivälle. Tietenkään tätä kyseistä päivää ei juuri ollut edes jäljellä, mutta tarkemmin ajatellen hän oli saanut tarpeekseen siitä myös seuraavalle. Siksi olikin ollut äärimmäisen mukavaa löytää luola. Tietenkään se ei ollut mikään lämmin, eikä muutenkaan mitenkään uskomaton, mutta ainakin se piti tuulen ulkona. Lisäksi se oli tyhjä, mikä oli kaikin puolin hyvä. Niinpä rotta - ja toinenkin rotta - oli astunut sisään ilman suurempaa valittamista. Kasaan oli laitettu nuotio, lähinnä sammalesta, ja se toi sentään hieman lämpöä. Ja niin luolassa istuskeli kaksi olentoa, joita oli helpoin kuvata valtaviksi rotiksi. Toinen oli hyvinlaihanlainen, suorastaan sairaalloisen, ja yski välistä limaisesti. Toinen taas oli huomattavasti rotevampi ja voimakasrakenteisempi. Kummallakin oli päällään lähinnä vanhoja rättejä. Ne eivät näyttäneet mukavilta eivätkä seuranhaluisilta.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 19, 2008 17:35:18 GMT 3
Hyinen tuuli ei anna armoa yksinäiselle kulkijalle. Yksinäinen kulkija ei anna armoa hyiselle tuulelle. Päämäärättömästi tämä yksinäinen kulkija oli kulkeutunut vuoristolle. Turkki lainehti yksittäisistä puuskista kuin suuret aallokot meressä. Huhtikuu oli onneksi aiempina vuosina tottunut kylmään ja karuun luontoon.
Kaikki oli ankean harmaata ympärillä, suojia ei ollut näkökentässä. Yksittäinen, kolea pisara tipahti suden kirsulle ja sai naaraan värähtämään. Kylmä sade oli siis tulossa ja se pakotti suden etsimään yhä kiivaammin suojaa. Askeleet nopenivat jokotuksesta raviin ja Huhtikuu eteni rinnettä ylös. Pisaroita alkoi putoilemaan taivaalta yhä enemmän ja tuuli pusku kunnon viimaa, ei armoa.
Susinaaras huomasi kajastavaa valoa harmauden keskellä, ylärinteellä. 'Siellä on joku, aivan selkeästi, mutta tahtooko se joku minua samaan suojaan?' Naaras tuumaili hetken hidastaessaan vauhtia . Hän lähestyi luolan suuta ja kuuli pientä ritinää, joka tuli luolasta, valonkajastuksen lähteestä. Varovasti Huhtikuu kurkisti luolaan ja sade viiman mukana vihmoi jo suden turkkia kosteaksi. Hän näki vain pienen nuotion luolan perukoilla ja astui surutta sisään. "Onko täällä ketään?" Huhtikuu kysyi varovasti.
|
|
|
Post by submarine on Feb 19, 2008 18:16:01 GMT 3
Kumpikin rotta kääntyi katsomaan oikeastaan jo ennen, kuin tulija oli päästänyt ääntäkään. Ne olivat jo kuulleet ja haistaneet sen. Tietenkin kumpikin oli olettanut, että se olisi ollut pelkkä villieläin, kenties palaamassa omaan pesäänsä, ja vetänyt välittömästi esiin aseen. pitkän, ajan jäytämän, ruosteisen ja lovisen veitsen ja melkeinpä yhtä kärsineen kirveen ei voinut sanoa sentään välähtelevän pahaenteisesti nuotion liekeissä, mutta ikäviltä ne silti näyttivät. Kumpainenkin rotta oli saman tien noussut myös kumaraan jaloilleen. Kun susi yhtäkkiä sitten puhuikin, oli vaikea sanoa, oliko se hiukkaakaan hyvä asia. Tarkemmin ajatellen Kneri olisi ehkä sietänyt mieluummin villieläintä, kuin jotakin, joka näytti villieläimeltä ja puhui. Ties vaikka se olisi jokin velho? Rotalla ei ollut mitään positiivista sanottavaa velhoista, ja puhuva eläin haiskahti pahasti taikuudelta. Tavallinen susi olisi ollut aivan tavanomainen tapaus, vaikkakin tietenkin ikävä, mutta tähän oli vaikea suhtautua mitenkään kunnolla. Veitsestä laiha rotta ei ainakaan hellittänyt. Rotat tuijottivat varuillaan ja vaiti outoa ilmestystä, kuin suorastaan toivoen, että se lähtisi pois, eikä koettaisi tulla peremmälle tai vaikkapa aloittaa keskustelua. Kaikki olisi helpompaa niin...
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 19, 2008 18:27:05 GMT 3
Suden vaistot heräsivät, kun hän huomasi kaksi häilyvää olentoa nuotion takana aseineen. Rottia. Huhtikuu otti muutaman askeleen pois luolan suulta, ravisteli turkkinsa sateen kosteudesta. Hän istahti ja jäi tuijottamaan rottia. Keltaisen silmän verkkokalvoille tuli heijasti tanssahtelunsa ja Huhtikuu antoi katseensa liikkua vuoron perään rotasta toiseen ja taas uudelleen. Hän tiesi, että tämä toinen, kirkkaankeltainen, silmä herätti kummaksuntaa ja ehkä hieman pelokkuuttakin.
Suden ulkomuodosta saattoi uskoa vaikka mitä, magiaa, velhoutta tai noituutta. Tosiasiassa, Huhtikuu oli melko tavallinen susi, puhekykyä huomioon ottamatta. Se oli taas monen sukupolven takainen kyky, jonka shamaanit kerran loivat erään pohjolan susilauman ylle, helpottaakseen molempien yhteiseloa. Sukupolvelta toiseen, tämä kyky oli periytynyt ja Huhtikuu on yksi kyvyn perijästä.
Naaras alkoi närkästyä hiljaisuuteen ja rottien toljotteluun. Hän irvisti ja tuhahti, mennen samalla maahan levätäkseen. Susi asettele kuonoaan etutassujensa päälle ja varmuudeksi piti katseensa kiinni rotissa, tiedä mitä ne keksisivät noilla pienillä teurasaseillaan. Toisaalta, ne olivat vain rottia, vaikkakin isokokoisempia kuin ne normaalit, luonnovaraiset villirotat.
|
|
|
Post by submarine on Feb 19, 2008 19:26:18 GMT 3
Kumpikin rotta vain tuijotti vaiti ilmestystä, tehden selväksi jo pelkästään ruumiinkielellään, että sutta ei oltu toivotettu tervetulleeksi. Sitä nyt ehkä siedettiin, lähinnä koska kumpikaan ei ollut halukas tekemään mitään aloitteita, mutta siitä ei pidettä. Nämä odottivat aseet esillä, että se istui alas, ennen kuin itsekin oikaisivat koipensa niin eri puolelle nuotiota, kuin vain voivat - tai oikaisivat ainakin niin paljon, kuin vain oli mahdollista eläimmellisillä jaloilla. Puhetta oli turha odottaa. Kneri, joka oli hintelänä tottunut olemaan aina varuillaan kaikesta itseään suuremmasta, piti katseensa pitempään sudessa, kuin toinen rotta. Se oli puhunut, mikä oli kaikin puolin äärimmäisen epämukava tieto, mutta ainakaan se ei vielä koettanut alkaa repimään kurkkuja irti. Näytti peräti siltä, että se ei suuremmin ollut edes kiinnostunut kummastakaan, oli vain pitämässä sadetta itsekin. Ja jos asia niin oli, Kneri oli enemmän kuin valmis arvostamaan tämän kantaa asioista ja pysymään erittäin hiljaa itsekin. Toisin kuin joku olisi voinut olla, ei hän ollut hiukkaakaan utelias suden puhekyvystä; päinvastoin, rotta toivoi suuresti, ettei koskaan saisi sen alkuperää tietääkään. Tietämättömyys pelasti henkiä.
Kun nyt oli vielä hetken killittänyt punertavilla silmillään sutta, etsi Kneri luiseviin sormiinsa pienen hiomakiven säkistään, joka lojui kivisellä lattialla hänen vieressään. Sitten hän alkoi teroittaa sillä pitkää veistä jokseenkin innottomasti. Toinen rotta viskasi kirveensä maahan hänen viereensä, selvästikin haluten, että sekin saisi uutta terää. Kneri teroitti senkin mukisematta - tämän kanssa ei kannattanut haastaa riitaa.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 19, 2008 20:15:22 GMT 3
Seuraten vierestä asearsenaalia ja niiden hiomista, susi murahti tylsistyneesti ja alkoi sukimaan turkkiaan. Samalla kuitenkin pitäen silmällä noita kahtaa rottaa. Ei näyttänyt mitenkään hyvältä enteeltä tuo aseiden hiominen, joka sai Huhtikuun tuntemaan itsensä erittäin epävarmaksi rottien seurassa. Nuotikin alkoi jo hiipumaan ja sade senkun yltyi.
Naaras lopetti sukimisen kuitenkin pian ja nosti päänsä ylös. Hän alkoi tuijottamaan taas rottia ja seuraamaan niiden puuhastelua. Mitä he tekisivät aseiden ollessa jo hiottuja. Käyttäisivätkö he niitä häneen? Harmaaturkin mieltä kuitenkin lohdutti se, että toinen rotista näytti niin hintelältä, että tämän päiviltä saamiseen tarvisi vain hieman tassulla huiskasta. Olihan hänellä kokoero valttina sekä jykevät leuat. Pieni testi oli paikallaan ja susi hykerteli mielessään. Hän virnisti rotille niin, että valkea purukalusto vilkahteli pienen nuotion valossa.
|
|
|
Post by submarine on Feb 19, 2008 21:45:36 GMT 3
Metallia, joka ei suinkaan ollut mitään hyvää terästä, hioessaan Knerillä ei juuri ollut tekemistä, kun susikin näytti päättäneen olla olematta vaarallinen. Siinä alkoi peräti ajatella, mikä ei välttämättä ollut ollenkaan hyvä asia. Hetken aikaa rotta sai keskityttyä aivan vain veitseen, mutta lopulta mieli alkoi harhailla. Ensinnäkin sateen loppuminen olisi ollut mukavaa, vaikka sitä ei näyttänytkään aivan heti olevan tapahtumassa. Ja sekin oli, että nuotio alkoi hiipua, eikä mitään poltettavaa ollut enää lisää. Sen jälkeen tulisi kylmä, eikä Kneri pitänyt kylmästä. Välistä rotta kokeili veitsenterää peukalolla, totesi sen olevan tarpeeksi hyvä, ja siirty painavaan kirveeseen. Toinen rotta, jolla ei ollut sitäkään vähää tekemistä, mitä Knerillä, näytti selviävän asioista oikeastaan melko hyvin. Kun tätä katsoi vähänkään tarkemmin, näki, että tämä rotta oli vielä ikävämmän näköinen, kuin melkein ihmisen mittainen, kahdella jalalla kävelevä rotta nyt saattoi olla. Joku oli nimittäin kähveltänyt tältä puoli alaleukaa ja vienyt siinä samalla hyvän palan kieltäkin. Rikos oli myöskin varmasti pantu merkille, sillä vaikka vamma olikin vanha, näytti se silti rujolta. Siitä sai ainakin hyvän näkyvyyden tämän hampaisiin, joilla oli mukavasti kokoa ja kärkeä.
Kun susi äkkiä kävi irvistelemään, päästi Kneri irti kirveestä ja tarttui veitseen ihailtavan nopeasti. Se näytti olevan melkein refleksi. Rotta oli niin tottunut vetämään teräaseen esiin, että teki sen vaikka unissaankin. Tämä mulkoili sutta hetken juuri teroitettu terä ilmassa huojuen, ja laittoi sen sitten pois - mutta lähemmäksi, kuin äsken.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 19, 2008 22:49:11 GMT 3
Sateen loppua ei näkynyt. Koko ajan pimeni ja yö teki tuloaan karussa vuoristossa. Yö tulisi olemaan pitkä ja kylmä, vastenmielinen. Ja vieläpä epäilyttävässä seurassa, ellei sade lakkaisi edes hetkeksi.
Haukotus ja huulten lipaisu, Huhtikuu hymyili sisäänpäin, kun huomasi pienemmän rotan reaktion. Susi päästi pienen naurun ja urahduksen välisen äänen ja katsahti suurempaan rottaan. Hän kohotti hieman toista kulmaansa ja sipaisi tassulla kuonoaan. Reaktio, siitä kun naaras huomasi suuremman rotan häilyvät kasvot pienen nuotion valossa. Jokin tuossa rotassa ei ollut normaalia, karmivannäköiset arvet. Pieni väristys meni suden selkänahkaa pitkin ja sai karvat hieman koholleen. Mikä mahtoi olla syy tuon rotan arpiin?
Liekki vaan hiipui nuotiossa ja sää ei antanut armoa. Vieläkään. Huhtikuu huokaisi ja mietti, kestäisivätkö rotat ilman nuotion lämpöä. Itse hän selviäisi, yhden yön yli ainakin. Hiljainen pälyily alkoi vähitellen vaivaamaan enemmän ja enemmän. Mutta ei susi voinut silti olla muistamatta rottaparin eleitä, kun hän puhui. Ristiriitaisuus kalvoi mielessä, uskaltaisiko hän levätä kunnolla ja antaa aistien laskea?
|
|
|
Post by submarine on Feb 20, 2008 0:17:29 GMT 3
Kneri pohti ohimennen, mihin iskisi sutta ensin, jos se kävisi päälle, ennen kuin palasi takaisin kirveen teroittamiseen. Silmiin tietenkin, jos se vain olisi mahdollista. Aina iskettäisiin silmiin, jos vain mahdollista. Jos ei silmiin, niin kaulaan. Ihmisiä saattoi iskeä myös nivusille, se toimi aina hyvin. Suden kanssa siitä tuskin olisi ollut yhtä paljoa apua. Mutta pakon vaatiessa sitäkin kyllä kokeiltaisiin. Oikeastaan rotat eivät olleet millään tavalla mukavia luolakumppaneita, vaikka pitivätkin etäisyyttä. Omasta mielestään nämä kyllä saattoivat olla kovinkin hiljaa, mutta siitä huolimatta näistä pääsi ääni jos toinenkin. Ensinnäkin Kneri yski, kuin olisi ollut tekemää, ja toinen kurlasi aina välistä sylkeä edestakaisin kurkussaan. Lisäksi nämä yksinkertaisesti vinkuivat. Ja vaikka ääniä ei olisikaan otettu lukuun, rotat haisivat. Siinä oli monia hajuja sekaisin, eikä mikään niistä ollut kovinkaan ihastusttava, oli hikeä, likaa, yksinkertaista eläinten hajua, jopa viuhahdus vanhaa virtsaa - oikeastaan melko suurikin viuhahdus. Nämä eivät varmaankaan välittäneet hygieniasta samalla tavalla, kuin ihmiset.
Yhtäkkiä suhteellisen hiljaisuuden rikkoi kammottava, valittava huuto, joka suorastaan kylmäsi. Se oli, kuin jokin kammottava kuolinkiljaisu. Valitus oli kuulunut luolan sisäpuolelta, jostakin pimeydestä. Rotat olivat säpsähtäneet molemmat välittömästi pystyyn siitä.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 20, 2008 17:01:03 GMT 3
Painostavan sanattomuuden keskelle ja aivan yllättäen, sitä ei suden vaistotkaan voineet ennakoida. Karmiva kiljaisu, joka kaikui luolan seinillä. Valitus ja vaikerrus, kuin kituva eläin, jota kukaan ei osannut arvata.
Huhtikuu valpastui heti. Korvat liikahtivat salamannopeasti pystyyn. Susi nousi seisomaan ja huomasi myös rottien reaktiot tuohon riipivään valitukseen. 'Mikä maailmassa voi pitää tuollaista ääntä?' Naaras mietti ja silmäili pimeyteen. Sitten hän otti katsekontaktin rottiin. Sudesta tuntui, että rotat saattaisivat livistääkin. Olisiko heistä yhteistyöhön? Olihan se pakko ottaa selville, mitä pidemmälllä luolassa tapahtui, joku saattaisi olla pulassa. "Oletteko mukana?" Huhtikuu kysyy vakavana rotilta. Heillä sentään olisi aseistus ja hintelämmän rotan teflekseistä päätellen, osaisivat vieläpä käyttää niitä tehokkaasti. Vaikka se olikin vielä arvoitus sudelle, mutta tämän pienen refleksitestin jälkeen, Huhtikuu ei yhtään epäilisi rottien taitoja.
Harmaaturkki otti varmoja askelia kohti luolan pimeyttä, ohitti nuotion ja hidasti rottien kohdalla. "Mennäänkö?"
|
|
|
Post by submarine on Feb 20, 2008 17:30:38 GMT 3
Kneri ei pitänyt tästä. Äskeinen ei ollut luonnollinen ääni, mikään ei voinut pitää sellaista. Se ei ollut eläimellinen, vaan lähestulkoon kuin ihmismäinen. Mutta rotta ei koskaan ollut kuullut kenenkään huutavan niin. Se oli liian vääristynyt ja liian kammottava, että mikään ihminen olisi sitä voinut tehdä. Kneriä kylmäsi yhä, vaikka ääni olikin kadonnut. Luisevat, pitkäkyntiset sormet kiertyivät tiukemmin veitsen kahvalle. Hän ei pitänyt tällaisesta, ei mistään epätavallisesta, ei todellakaan mistään kammottavista äänistä.
Kneri oli juuri vastaamassa sudelle - jonka olisi hyvin paljon toivonut olevan puhumatonta laatua - jotakin hyvin ennalta arvattavaa tämän aikomuksista, kun vaikenikin jälleen ja jäi silmät pyöreinä tuijottamaan pimeyteen. Sieltä erottui kituuttavassa nuotionvalossa juuri ja juuri musta hahmo. Se oli, kuin ihminen, mutta kumara, melkein kuin olisi vaaninut. Mitään yksityiskohtia siitä ei näkynyt, pelkästään kumara, tumma hahmo. Se ei näyttänyt liikkuvan eteenpäin, pysyi vain paikoillaan. Mutta uhkaava se oli silti. Siinä oli jotain pahaenteistä, sen suorastaan tunsi. Kneri puristi veistä rystyset vaaleina, uskaltamatta liikkua suuntaan tai toiseen.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 20, 2008 18:08:18 GMT 3
Epätavallinen hahmo kyyristeli pienen nuotionsa äärellä luolan uumenissa. Nyt Huhtikuukin sen vasta huomasi. Tuoko sitä ääntä piti ja miksi? Nuotio oli pienempi kuin suden ja rottien ja valoa ei ollut paljoa, vain pieni kajastus, joka ei tuonut olion koko olemusta esiin. Se vain pysyi paikallaan, välillä silmä kiilui pienessä tulen kajastuksessa.
Huhtikuu katsoi vierelleen Kneriä, joka näytti hirmuisen epävarmalta, melkeinpä pelokkaalta suden silmiin. Harmaaturkki otti kuitenkin pari varovaista askelta rotan ohitse ja antoi vaistojen ottaa täyden vallan. Enää hän ei epäröinyt, kävisikö rotat hänen kimppuunsa. Toisaalta hänen rintakehässään tuntui pieni yhteenkuuluvuuden tunne, tässä he olivat, omituisen hahmon olemusta selvittämässä. Suden mielessä kuitenkin kävi sekin ajatus, mitäpä jos rotat livistäisivät karkuun? Pitäisikö hänenkin? Luolan uumenissa oleva olento kuitenkin vaikutti melko epäselvältä, eikä siitä vielä saanut selvää, oliko se vaarallinen vai ei.
Susi urahti ja nosti katseensa olentoon peremmällä luolassa. Hän kohotti häntäänsä pystyyn ja nosti hieman selkäkarvojaan. Piti olla varuillaan, mitä vaan voisi tapahtua. Huhtikuu tuumaili hetken pitäisikö yrittää ottaa kohtaktia tuohon olentoon. Mutta päätti odottaa vielä hetken.
|
|
|
Post by submarine on Feb 20, 2008 18:50:11 GMT 3
Knerin kädestä oli menossa tunto, sillä hän puristi veitsenkahvaa niin lujaa. Toinen rotta käyttäytyi hyvin samantapaisesti kirveensä kanssa, vaikka näyttikin paljon valmiimmalta myös käyttämään asettaan pelkän puristamisen lisäksi. Oikeastaan tämä näytti kaikin puolin sopivammalta tällaiseen. Varjoissa kyyristelevä hahmo ei ollut tavallinen, sen saattoi tuntea. Sitä ei voinut selittää, mutta sen tunsi silti jollakin tavoin.
Äkkiä ilmestys päästi tuskaisen äännähdyksen ja astui valoon. Se oli ihminen, ainakin jollakin tavoin. Tällä oli pitkä ja paksu tukka ja parta, likainen ja takussa, harmahtava. Tämän silmät olivat tyhjät ja tummat, suorastaan kuin elottomat. Mies oli sonnustautunut ikivanhaan suomuhaarniskaan, ajan kuluttamaan ja rapistuneeseen, mutta oli muuten täysin alaston. Tällä oli kädessään yhtä vanha ja kulunut miekka, lovinen ja tylsältä näyttävä. Jotenkin mies näytti vanhalta, suorastaan ikivanhalta, mutta se oli ristiriidassa tämän silmällä nähdyn iän kanssa. Kasvoiltaan mies oli vasta keski-ikäinen, mutta tämän iho oli harmaa ja eloton. Tämän ruumiskin oli vahva ja lihaksikas, hyväkuntoisen miehen, mutta siitäkin puuttui elinvoima. Tämä oli, kuin olisi vanhentunut kuitenkaan muuttumatta. Puolikumarassa seisova mies hengitti raskaasti, katsellen vaiti edessään olevia. Sitten tämä karjaisi raivosta ja ryntäsi miekka heiluen kohti, huutaen jollakin vieraalla kielellä jotakin, josta oli mahdotonta saada mitään selvää.
|
|
Saiccu
Member
Huhtikuu
Posts: 33
|
Post by Saiccu on Feb 20, 2008 19:32:04 GMT 3
Tuota olentoa täytyi pitää silmällä. Susi luotti sen verran rottiin, että niitä ei tarvinnut enää valvoa. Sen aisti, että rotatkaan eivät pitäneet tästä olennosta. Ihminen, vaan ei silti ihminen. Vai oliko? Suden aistit olivat ristiriidassa tätä olentoa kohtaan. Huhtikuu jännitti kaikki lihaksiaan valmiina toimimaan, jos oli tarvetta. Hän vilkaisi jälleen äkisti rottiin. Siinä samassa, tämä mies karjahtaen lähti juoksemaan vanhan ja painavannäköisen miekkansa kanssa kohti heitä. Harmaaturkki ärähti, otti muutaman askeleen taakse irvisti, paljastaen terävät ja kiiltävät hampaansa. Nuotion liekit hiipuivat, kohta tulisi luolaan pimeää ja sade jatkui jatkumistaan.
Mikä tuo olento on? Mitä se tahtoo meistä? Ajatukset pyörivät suden mielessä. Tuntui, kuin kaikki hidastuisi ja kestäisi ikuisuus, ennen kuin tämä omituinen ihminen saavuttaisi heidät. Samalla Huhtikuu huomasi pohtivansa haarniskaa. Vaikka se olikin hatarannäköinen, olisiko mahdollista saada hampaitaan siitä lävitse? Pitäisi keksiä heikko kohta. Mutta mikä? Harmaaturkki kyyristyi hyökkäysasentoon ja odotti, mikä olisi tämän olennon seuraava hyökkäysliike, sillä siltä se sudesta näytti, eipä tuo ihminen muuten juoksisi miekka tanassa heitä kohti.
((Kiitos, Sub, vihjauksesta :3))
|
|
|
Post by submarine on Feb 20, 2008 23:26:14 GMT 3
((Eipä mitään, hyvä vain, jos auttoi.))
Toisin, kuin susi olisi toivonut, ei kumpikaan rotista näyttänyt turhan halukkaalta käymään kiinni ilmestykseen. Kneri perääntyi reilusti enemmän, kuin toinen, muttei tämäkään paikallaan pysynyt. Rotat näyttivät kyllä valmiilta tekemään jotakin, jos pakko olisi, mutta juokseminen näytti paljon mieluisammalta ajatukselta. Sitä paitsi susihan oli jo käymässä tämän kimppuun. Kukaties tappaisivat toisensa, eikä kummastakaan tarvitsisi murehtia.
Huutaen ja huitoen mies ryntäsi kohti sutta, kuin riivattu, vaikka tämän kasvot olivatkin yhtä tyynet, kuin kuolinnaamio. Se oli kammottavan näköistä, kuin ne olisivat kuolleet jo aikaa sitten. Mies näytti osaavan käyttää asettaan hyvin, vaikka kuka tahansa aseista tietävä olisikin voinut sanoa sen olevan valtavan vanha, antiikkisen näköinen ja tuntuinen. Terästä se ei voinut olla, vaan ehkä rautaa tai pronssia. Oli vaikea sanoa, sillä se oli himmennyt ja likaantunut. Tämä mies oli varmasti jonkinlainen soturi, vaikka olikin huonoissa varusteissa. Äkkiä surmatöitä aikova mies päästi urahduksen ja näytti kompastuvan omiin jalkoihinsa. Tämän huuto vaikeni ja päättyi tukahtuneeseen voihkaisuun, kun tämä kaatui pitkin pituuttaan luolan lattialle. Mies näytti äkkiä paljon kärsivämmältä, kuin äsken, vaikka tämä kasvoilla ei tunteita näkynytkään. Tämä piteli kurkkuaan ja toisteli käheästi: "Lete, lete!"
|
|