|
Post by jjuuli on Aug 22, 2007 21:35:30 GMT 3
Lokit kirkuivat taivaalla, meri kohisi laulaen sitä omaa lauluaan. Ilmassa haisi voimakkaasti kala, johon sekottui eksoottiset hajut kaukaa saapuvien laivojen lasteista. Loppukesän aurinko säteili kirkkaana ja lämpimänä pienestä pilvipeitteestä huolimatta, näyttäen selvästi niin sataman kauniit kuin rumat puolet. Laitureilla kulki niin karkeasuisia merimiehiä, niin rikkaita kuin köyhempiäkin kauppiaita, kaupustelijoita, satunnaisia ohikulkijoita, vikkeliä ja paljasjalkaisia katulapsia, aatelisherroja ja -rouvia, sekä ainahan päivisinkin joukkoon mahtui niitä, jotka pukeutuivat tiukasti viittaan sekä verhosivat kasvonsa hupulla.
Yksi näistä hahmoista kulki pitkin seinäviertä, eikä pienintäkään suikaletta ihosta näkynyt sitä peittävän kangas- ja nahkakerroksen alta. Jalkoja peittävät, miltei polveen asti yltävät nahkasaappaat olivat mutaiset ja ajan parkitsemat, sen sijaan pikimusta silkkkikaapu oli miltei aivan uusi. Se näytti kyllä kalliilta, mutta kukapa sitä arvaamaan, että mokoma oli varastettu nyt jo kuolleelta. Hanskat olivat melko hyvälaatuista nahkaa, mutta turha niitä oli enää valkoisiksi oli kutsua, vaikka se alkuperäinen väri kenties oli ollutkin.
Hanskaan verhottu käsi kohottautui kiskomaan huppua vielä alemmas, ja painoi päätään. Katse oli välillä hieman kangerteli, ruumis kun ei vielä ollut sopeutunut yöstä kadonneeseen nopeuteen sekä ketteryyteen. Kovin raskaalta tuntuvat askeleet tömähtelivät laiturin pölyiselle kiveykselle, kun huppupää kulki lähellä reunaa ja kylmää merta. Ajottain pärskähti vettä tämän naishenkilön kengille, joka sadatteli kaikkea sitä ja kaikkea muutakin hiljaa mielessään. Kädet puristuivat nyrkkiin, ja jos aurinko oli päässyt paistamaan hupun alle, olisi se heijastunut ainakin pitkistä, vaaleista ja terävistä kulmahampaista.
Tämä viittahemmo oli oikeastaan vampyyri, Cyarrrinna etunimeltään, ja tuo ei ollut saanut mitään syötäväkseen tai juotavakseen edellisenä yönä, joten oli joutunut kangertamaan ulos päivälläkin. Nälkäisenä, lähes sokaistuneena ja väsyneenä tuo oli ehdottoman äreä, eikä koko kaupungissa tuntunut olevan sopivaa uhria sopivan hiljaisella kujalla. Ja olisi ehdottoman ennakkoluuloja sekä huomiota herättävää, jos täysin viittoihin verhoutunut muukalainen marssisi majataloon pyytämään raakaa pihviä sekä maksaisi verisillä kultakolikoilla. Eikä kolikoitakaan muuten ollut paljon, ei enää. Ehkä pitäisi tyytyä leikkiä normaalia ihmistä, ja vaikka tutkiskella satamaa. Tosin se saattoi olla hieman vaikeaa kun auringon paisteessa ei nähnyt paljoa mihinkään. Cyarrrinna istahti eräälle ajan ja säiden kaltoin kohtelemalle kivipenkille hieman varjoon viilentääkseen itseään - aurinko ei ollut vampyyrille se paras paikka.
// njoo, mukaan siis rinco ja raiden. hahmona tuo vampyyri, kuten pelistä huomaakin. pahoittelen mahd. kirjoitusvirheitä sekä hieman huonoja sanavalintoja, en ehtinyt lukea läpi tekstiä, kirjoitin vaan.
|
|
|
Post by Rinco on Aug 23, 2007 21:04:21 GMT 3
((täällä ollaan! Luultavasti pitäisi odottaa kunnes Raiden olisi kirjoittanut mutta kaipa minäkin voin... en lupaa että tämä olisi selvää luettavaa, mutta kyllä tästä pitäisi saada selvää.))
Haico katseli satamaa, hän oli aina pitänyt siitä, ja merestä ylipäätään, suurista aalloista, tuulesta, laivoista ja rosvoamisesta, vaikka useimmiten rosvoamisen hoiti muut merirosvot, hänen tehtävänään oli "hoitaa" ryöstettävät ihmiset, että ryöstäminen olisi helpompaa. J amikä sen parempaa, kuin herätä kovaan jomotukseen ja huomata olevansa ilkosillaan sidottuna tynnyriin ja kelluvansa aallokossa, odottamassa kunnes hait äkkäisivät avuttoman ihmisen ja söisivät tämän elävältä.
Merirosvo haukotteli ja katsahti kulahtaneita vaatteitaan, jotka tuoksuivat yhä merelle, vaikkei tämä ollut astunut laivaan sen jälkeen kun heidän merirosvo laivansa oli vajonnut meren pohjaan hitaasti, eikä siitä ollut kovin montaa päivää, neljä? Haico suri joka päivä menetystään, mikä oli särkenyt hänen sydämensä, ja nyt tämä joutui kulkemaan maalla milloin missäkin, useimiten satamassa, jossa hän punoi juonia jotta saisi uuden laivan komentoonsa, saisi olla kapteeni, jollaista hän oli toivonut. Suunitelmassa jota hän juuri punoi, oli yksi mutta; Ainoa laiva joka soveltuisi pienellä "kunnostuksella" merirosvolaivaksi, oli sataman nopein laiva, sillä oli monia nimiä, se oli kallis ja lähes mahdoton valloittaa. yksin.
Haico katseli kaiken kirjavaa väkeä, hän oli aina ollut kiinnostunut magiasta, muttei ymmärtänyt sitä, ja se telki siitä juuri niin kiehtovan, ja satamassa näitä taikureita, velhoja ja noitia oli paljon, mutta enemminkin niitä pahoja, joista ei tiennyt mitä ne halusivat, hyvät olivat huijattavissa.
Haico nojasi tylsistyneenä erään satama varaston seinään ja otti taskustaan pienen huilun tapaisen bambu oksista tehdyn soittimen, laittoi sen mietteissään alahuulelleen ja puhalsi kauniin, hieman surumielisen sävelen ilmaan, toisen ja kolmannenkin, syntyi musiikkia. Merirosvo olisi tunnistanut sen vanhaksi merten jumalattaren hymniksi, joka ajan saatossa oli unohtunut tavallisten ihmisten keskuudessa. Merirosvon silmät katsoivat kauas ulapalle, hänen silmiinsä nousi kyyneleet, mutta tämä pyyhki ne äkkiä pois. Laulu toi hänelle mieleen sotaretkiä, niin onnistuneita kuin epäonnistuneitakin. Mutta tärkeintä oli että Haico tunsi olevansa kotona.
|
|
|
Post by Rinco on Sept 7, 2007 21:22:14 GMT 3
Voimmeko jatkaa ilman kolmatta pelaajaa, sitä vain ajatellen että olen kovin kärsimätön tämän pelin suhteen, joten onko mahdollisuuksia jatkaa ilman Raidenia?
|
|
|
Post by Raiden on Sept 7, 2007 23:39:11 GMT 3
Herran ihme! Minä en edes tiennyt että olitte aloittanut! Pyydän anteeksi etten ole aikaisemmin vastannut!
|
|
|
Post by Raiden on Sept 7, 2007 23:58:22 GMT 3
Taivas oli kirkas ja pilvetön. Mitä mainioin päivä vaikkapa kalastukselle tai muuten vain laiskana olemiselle. Kauppiaat koettivat kaupustella mitä tahansa jokaiselle näkemälleen henkilölle ja kaikki oli muutenkin sekamelskaista. Rannalla oli pari perhettä lastensa kanssa, jotka leikkivät huoletta vedessä nauraen ja pitäen hauskaa. Sataman laitamissa oleilivat hienostolaiset, valmiina purjehtimaan omilla komeilla laivoillaan ja vain leveilläkseen toisille kuinka rikkaita he olivat. Toisaalla taas kerjurit istuivat talojen edustalla ja kapakoiden ovien luona, koettaen saada edes jonkin verran rahaa itselleen. Sitten hieman kauempaa kuului kirkaisu.. Huppuun pukeutunut hahmo juoksi minkä vain jaloistaan pääsi. Hänen perässään kun katsos juoksivat noin kymmenen henkivartijaa ja lihava paroni. "Ottakaa se varas kiinni!", paroni karjui ja hahmo lisäsi vain vauhtiansa. Hän mutkitteli katuja pitkin, oikaisi talojen kautta ja kattojenkin. Hahmon kädessä kimalsi kultainen, timantein koristeltu kaulakoru, jonka hän oli varastanu paronin vaimolta. Hahmo katsoi taakseen, ketään ei näkynyt, mutta hän jatkoi juoksuaan kunnes oli varma ettei häntä seurattu. Saadessaan Hengityksensä tasaantumaan, hahmo riisui hupun kasvojensa edestä, paljastaen täten nuoren puolhaltian kasvot. Nátulcien Hopeakuu, legendaarisen varkaan Aigelios Hopeakuun poika, oli nyt hädin tuskin selvinnyt ensimmäisestä kunnollisesta keikastaan koko uransansa aika. Seitsemäntoista vuotta täyttävä nuorukainen asteli hitaasti katuja pitkin, koettaen päästä vihdoinkin veden äärelle. Hänen kurkkuaan kuivasi, mutta hänellä ei ollut mitään juotavaa. Hiljainen huokaisu pääsi hänen huuliltaan. Kadut olivat täynnä Nátulcienin saapuessa itse satama aluellle. Hän tunkeutui väkijoukon sisään.. Poika pujotteli taitojensa mukaan ihmisvirran mukana, mumisten hiljaisesti kirouksia. Miksi hän oli joutunut tulemaan tänne ruuhka aikana? Ainiin hänhän oli juosut pari kymmentä minuuttia sitten henkensä edestä. Hikipisarat valuivat pojan kasvoja pitkin ja hänen hopeiset hiuksensa olivat sotkuiset. Hän etsi katsellaan jotakin levähdyspaikaa ja huomioi kivisen penkin, jonka päällä istu jo joku, mutta kuitenkin. Nátulcien tunki itsensä väkijoukon läpi, ja kävi istumaan penkille, aivan huppupäisen hahmon viereen. Hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. ((Pyydän todella anteeksi etten ole huomannut tätä aikaisemmin! Joten anteeksi! ))
|
|
|
Post by jjuuli on Sept 9, 2007 10:40:22 GMT 3
Samalla tuttu ja kovin tuntematon sävelmä kantautui naisen korviin läpi kaiken hälinän. Sen merkitys oli haipunut ja kadonnut muiden muistojen alle, mutta silti se toi hänelle muistoja lapsuudesta, ei vaan kovinkaan kauniita sellaisia. Oliko äiti hymissyt sitä hänelle sen jälkeen, kun hänet oli hakattu yhä uudelleen ja uudellleen? Cyarrrinna huitaisi kädellään, kuin ajatuksen sekä muiston olisi voinut tappaa kuin kärpäsen. Se vain ei ollut kärpänen, siinä oli se ongelma. Mutta muisti on lyhyt, ja tapahtumista oli vuosisatoja aikaa, ja pahimmat muistot katosivat. Ehkäpä se oli jokin suoja.
Ah. Seuraa. Hupun kätköistä silmät kohdistuivat toiseen, räpyttelivät hetken tarkentaakseen katseen turhan kirkkaassa valossa. Nähtävästi tuo oli nuori. Ja hikinen, ellei sitten ollut päättänyt käydä pulahtamassa tuolla meressä. Katse vilahti kylmässä vedessä, ja häikäistyi auringonvalon heijastuessa meren melko tasaisesta pinnasta. Oli kamalaa olla päivisinkin liikkeessä, varsinkin kun päivä oli niin pilvetön. Oli kamalaa olla ahtaassa kaupungissa, ja ennen kaikkea tuntui siltä, että kukaan ei pitäisi siitä mitä tapaisivat, jos huppu laskettaisiin alas niskaan. Mitä ihmiset, tai muutkaan olennot, tekisivät hänelle sitten, ei tuo halunnut edes ajatella. Ehkä olisi vain parasta vetäytyä suosiolla, nääntytä nälkään tai sitten alkaa kiusata joitakin metsän eläimiä.
"Päivää" sanoi ääni hupun kätköistä viereen istuneelle. Voisihan sitä puhuakkin, kun muutakaan ei voinut tehdä. Tyhjä vatsa kurahti, vampyyri huokaisi.
// anteeksi lyhyydestä ^^
|
|
|
Post by rincokirjastossa on Sept 12, 2007 15:08:38 GMT 3
Haico lopetti soiton, jonkun matkan päässä hänestä, ihmismassan keskellä oli joku, huppu päässä, Haico ei voinut käsittää miksi joku halusi pitää huppua kun oli näin hyvällä säällä, tämä tunki huilun poveensa ja päätti ottaa asiasta selvää, rahan toivossa myöskin. Merirosvo näytti hieman eksyneeltä ihmisa massan keskellä, hänhän kuului enemmän laivalle kuin kuivalle maalle, mutta minkäs teet jos menetät työpaikkasi. Haico huokaisi ja jäi ihmisten keskelle puristuksiin, niin että tämän hiukset heilahtivant pois suippojen korvien tieltä. haico taittoi hiuksensa takaisin peitoksi kaorvilleen, hän ei halunut että joku saattaisi suulla tätä haltiaksi, ja se oli joissain tapauksissa kaikkea muuta kuin mukavaa, se tietty rippui hieman kenet Haico tapasi, mutta liianmonest tämä oli ollut lähellä kuolemaa.
Ruskeat silmät seurasivat hahmon jokaista liikettä, nytkähdystä, Haico oliis voinut vannoa sen puhuvan toiselle joka istui tämän vieressä. Henkilö oli niin märkä että Haico kesi jo miten olisi irvaillut tälle. Haico ei mennyt puhumaan kummallekkaan henkilölle, vaikka tämä olisi tahtonutkin, jalat tottelivat varsin harvoin Haicoa, siin kovin hän pelkäsi, liian husein. haico oli pelkuri. Aina luikkimassa pakoon jos jotain jännitävää tapahtui. Ja siitä Haico syytti aina muita, että häntä oli pahoinpidelty ja kohdeltu kaltoin. olihan hänen elämänsä ollut rankkaa, mutta suurin osa tämän hertomista asioista oli kyllä soopaa.
Haico otti askeleen eteenpäin, toisenkin. Yhden taakse päin ja kaksi eteenpäin, kunnes puhalsi ilmat keukoistaan ja sulki silmänsä pakottaen kasvoilleen vilpittömän ja iloisen ilmeen, jonka saattoi nähdä pikku lapsen kasvoilla, mutta haico oli hyvä näytteliä, oli aina ollut.
|
|
|
Post by Raiden on Sept 13, 2007 18:19:11 GMT 3
Nuorukainen katsahti vieressään istuvaa, huppupäistä olentoa jonka hän oli äänen perusteella tunnistanut naiseksi. "Ah, päivää..", Nátulcien sanoi, mahdollisimman kohteliaasti. Hän pyyhkäisi nopeasti hikistä otsaansa, jolloin hänen varastamansa koru sattui näkymään aivan hetken aikaa. "Hiton kuuma päivä.. Minä vihaan tälläisiä päiviä, saisi olla edes hieman varjoisaa.." Nátu mumisi itsekseen, asetellen vyöllään olevia kahta riimutikaria paremmin. Hän katsahti hieman ympärilleen. Ei vartioita tai paronin miehiä, hyvä ainakin hän saisi olla hieman rauhassa. 'Kaamea päivä.. ensimmäinen kunnon keikka ja miltein heti kiinni..', nuorukainen mumisi hiljaa itsekseen, nojaten samalla käsiinsä.
Muistot kyseisistä tikareista ja niiden valmistajasta palasivat hänen mieleensä, jolloin poika hymyili miltein pakosta. Tikarit takonut riimuseppä, Drax Rautakoura oli varsin hupaisa tapaus. Kääpiö vitsaili aina töitä tehdessä, ja poltti miltein aina näppinsä ja partansa. Nátulcien naurahti vaisusti, katsahtaen lyhyesti taivaalle. Mitähän kääpiö nyt teki?
((Sori, hieman lyhyttä.))
|
|