|
Post by submarine on May 31, 2006 20:56:35 GMT 3
//Tässä Pikkua odotellen. Paikka on satama kaukaisimmassa mahdollisessa merkityksessään, sinne voi kai jättää veneen. Ei ollut rantaa, saa kelvata.//
Pateettinen hahmo puoliksi pyrki räpistelemään, puoliksi ajelehti, virtaa pitkin. Se oli murjoutunut lukemattomista paikoista, hännästä kuonoon asti. Aluksi vilkaisten se ei olisi ollut edes hengissä, ottaen huomioon lukuisat ruhjeet, murtumat ja kaksi suurta viiltoa kurkussa ja alavatsassa. Se oli kai rial, vaikka muistuttikin tällähetkellä enemmänkin jotakin, joka oli kulkenut myllynkivien läpi. Outoa kyllä, sen ilmeisesti vasemmalle puolelle oli vyötetty miekka huotrineen kiinni. Ja silti, se oli hengissä, ainakin periaatteessa. Joskus murjoutunut rotta pyrki jopa potkaisemaan vaistomaisesti vettä, yritys loppui joko siihen, että oikea jalka oli murtunut tai siihen, että vasen kouristi liikaa liikkuakseen. Joskus rial jopa, niin paljon kuin se vain oli mahdollista, yritti saman vaiston ohjaamana tarrautua mihin tahansa ohi menevään, vaikka suurimmaksi osaksi kädet kohtasivat samoja ongelmia kuin jalatkin. Loppu ruumis pyrki lähinnä pysymään pinnalla, vaihtelevalla menestyksellä.
Ei ollut tietoa, kuinka kauan se oli siinä kellunut virran vietävänä, mutta joka tapauksessa se vaikutti olevan lopuillaan. Jopa potkiminen, jos se vain oli mahdollista, oli vähenemään päin. Repeytyneisiin vaatteenkappaleisiin peittynyt rial alkoi hiljalleen upota, eikä enää edes kellunut samalla tavalla kuin äsken. Ja sitten, se vaipui veden alle. Kaikki näytti olevan lopussa, rotta upposi hiljalleen pohjaa kohti. Mutta, jostakin täysin uskomattomasta syystä, sen tiedottomassa päässä syttyi hiljainen kipinä. Kaikilla voimillaan, kaikella tahdollaan se ponnisti - ja uskomatonta kyllä pääsi pintaan. Vieläkin uskomattomampaa oli, että se nopeasti uudelleen himmenevän tahtonsa alla räpiköi epätoivoisesti eteenpäin, vaikka kaksi raajaa olikin murtunut, loput kaksi ruhjoutunut melkein käyttökelvottomiksi. Ei se kauaa olisi kestänyt, mutta ranta tuli vastaan. Osuessaan maahan rial lysähti siihen kuin raato. Ja sitten mitään ei tapahtunut, taaskaan se ei enää liikkunut. Mutta sitten - uskomatonta kyllä - se kohotti tärisevät kätensä ja takertui kaikin voimin kitukasvuiseen ruohoon. Täristen rotta pääsi kokonaisen kädenmitan ylös vedestä. Sitten kaikki pimeni jälleen.
//Tällainen sidenote-opetus: älä missään nimessä tipu vuolaaseen virtaan. Oikeasti siitä ei pitäisi selvitä, edes tässä kunnossa.//
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on May 31, 2006 21:46:39 GMT 3
Länteen oli matkalla tummahiuksinen tyttö. Hän käveli Myrkoksesta lähtevää tietä pitkin kohti jokea, muistaen hämärästi löytävänsä jostain alajuoksulta sillan. Kun hän tuli rantaan, hän huomasi silmäkulmastaan jonkin liikkuvan. Vaistomaisesti ihmistyttö tarttui miekankahvaansa, mutta tajusi sitten, että se oli turhaa. Rantaan oli ajelehtinut jonkinlainen raato, joka ainakin hetki sitten vielä liikkui. Varovaisesti tyttö lähestyi puolikuollutta olentoa, jonkin tyhmän vaiston tai tunteen ajamana. Puna-ruskeavaatteinen ihminen siirtyi hitaasti rantahiekan ja nurmikon välillä liikkumatonta hahmoa pitkin. Nopeasti tyttö tunnisti sen ei-ihmiseksi, ja yhtä nopeasti hän tajusi hahmon olevan jokin eläinihminen. Kun hän oli lähestynyt pari metriä heinikkoista joenrantaa pitkin, hän tunnisti olennon rialiksi, rottaihmiseksi.
Välittämättä olennon puoli- tai vielä vähemmän ihmisyydestä tyttö lähestyi hahmoa yhä, ja lopulta ollessaan käsivarrenmitan päässä rialista hän kyykistyi, yhä hyvin varuillaan mutta hieman huolestuneena. Sillä haavat näkyivät monen metrin päähän ja hiekka alkoi olla tummanpunaista hahmon ympärillä. Pika-arvioinnilla tummanruskeahiuksinen tyttö tajusi pärställään makaavan hahmon käden ja oikean jalan murtuneen, ja jossain oli selvästikin suurempiakin haavoja. Hahmoa silmällä pitäen tyttö kaivoi laukustaan sidetarpeita. Ja koska kuitenkin ihmistyttö oli saanut raa'an elämänkokemuksen hän päätti olla niin varovainen, että otti hahmon vierestä ajopuunpalan ja tönäisi sillä rialin ympäri.
Kun huomatessaan, että hahmo oli selvästi tajuton, tyttö arvioi haavat. Ihminen ei pelännyt verta eikä säikkynyt haavoja, mutta hän arvioi kevyesti, olivatko haavat kuollettavat. Tummanruskeahiuksinen tyttö päätti kuitenkin sitoa haavat. Hän irroitti varovaisesti rialin vyön laittaen sen huolellisesti miekkoineen päivineen rialin viereen siltävaralta että hahmo tulisi tajuihinsa ja kaipaisi sitä. Puna-ruskeavaatteinen tyttö nosti varovaisesti olennon paitaa (onhan sillä paita? En tiedä, nyt on... ^^'') nähdäkseen haavan paremmin ja alkoi hellästi kiertää sidettä haavan ympärille.
// Pitkä viesti, mutta tästä se alkaa. //
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2006 22:08:32 GMT 3
//Sillä on jonkin sortin tunika. Tosin nyt se on enemmänkin kasa lumppuja. Minä piirsin jossain vaiheessa muutaman kuvankinrialeista, mene galleria-osuudesta katsomaan.//
Pimeää, aivan mustaa. Eri sävyjä mustasta, harmaatakin. Maailma oli pelkkää mustaa ja harmaata ja sen sävyjä, ei mitään muuta. Muualle kuin eteen ei voinut katsoa, mutta siellä oli tyhjyys, kaikkialla oli tyhjyys. Vaiko edes tyhjyyttä, oliko sitäkään? Oliko mitään? Oli, oli sittenkin. Yksi ainoa hahmo, pelkkää harmaata mustaa vasten. Tämä hahmo oli, muttei ollut. Se liikuikin, muttei liikkunut. Yhdessä hetkessä se sai jopa värin, mutta toisessa se hiipui pois. Pelkkä puolinainen keskityminen tähän asiaan sai Hersein voihkaisemaan puoliääneen, mutta sen parempaa reaktiota ei ollut mahdollista saada. Ja sitten tuli taas pimeys - vai oliko se ollutkin koko ajan, tai ennen hahmoa?
//Hiukan lyhyt, tajuttoman on vaikea tehdä pitkää vuoroa.//
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 1, 2006 11:29:23 GMT 3
// Kiitosta tiedosta. Minäkin olen huomannut, että tajuttomana on aika todella vaikeaa kirjoittaa mitään älyllistä. Jos edes nukkuisi voisi nähdä unta, mutta ei. //
Tummanruskeahiuksinen tyttö sätkähti hieman olennon hiljaista voihkausta, mutta sai kuitenkin siteen kiinni. Hänen kädet olivat tummanpunaiset rialin verestä, kun hän kaivoi pakkaustaan varovaisesti, yrittäen olla sotkematta tavaroitaan rottaihmisen vereen. Ihmistyttö otti pakkauksesta ainoastaan jo toisen siderullan ja alkoi hyvin varovaisesti kiertää sidettä hahmon kaulahaavaan. Tehtävä oli hyvin riskikäs, sillä jos hän kiristäisi sidettä liikaa, rial tukehtuisi. Jos taas side ei olisi tarpeeksi kireällä, saattaisi viillosta tulla vieläkin vaarallisempi.
Kun hän lopulta sai myös kaulan haavan kohtuullisen hyvin sidottua, tyttö jäi arvioimaan rialin tilaa. Tämä oli vielä tajuton, mutta ihmistytöllä ei ollut paljoa tietämystä rialeista ja niin hän ei voinut tietää kuinka kauan olento olisi tajutonna. Tummanruskeahiuksinen tyttö arveli, että rial eläisi vähintään kuusi tuntia vielä, sen ansiosta että ihminen oli sitonut tämän pahimmat haavat. Olennolla oli useita muita ruhjeita ja pienempiä haavoja, mutta ihmisellä ei ollut sidettä tuhlattavaksi asti, ja haavat eivät selvästikkään olleet niin vaarallisia tämän hengelle.
Tyttö kuitenkin nosti rialin kokonaan nurmikkoiselle hiekkarannalle ja nousi seisomaan. Hän oli päätellyt että olento tarvitsisi enemmän lämpöä selvitäkseen pidempään, koska oli ollut hämärää jo kun ihmistyttö oli löytänyt ruhjoutuneen hahmon, ja nyt oli jo yö. Ja yöllä oli kylmä, hyvin kylmä. Tosin nuotio toisi myös vaaran, mutta koska nyt kummatkin haisivat varsin voimakkaasti verelle sillä ei oikein ollut enää mitään väliä, vain selviytymisellä oli. Äänettömästi ja rialin vereltä lemahtaen tyttö lähti etsimään kuivaa puuta metsän reunasta, joka oli muutaman metrin päässä rannasta. Hän ei voinut jättää hahmoa näkyvistään, sillä olennon kimppuun olisi voinut hyökätä muutamia raadonsyöjiä.
// Nyt tässä kävi taas näin, että joko herätät Hersein tai annat tämän koisia/olla tajutonna vielä toisenkin tovin. Olen pahoillani. //
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2006 16:58:00 GMT 3
//Juu, tuon ihmisrotta-systeemin kanssa muuten on se ongelma, että niillä ei oikein kuitenkaan ole valtavasti piirteitä, joka tekisi niistä ihmismäisiä. Tosin minä en ole keksinyt kovin hyvää muutakaan sanaa. Se kuva antaa hiukan selvennystä tällekin. Hmmh, olisi vain tehnyt kaulaan puristussiteen, niin olisi tämä ongelma ratkennut ;D //
Hersein mieli halusi rauhaa, lepoa, aivan mitä tahansa, mutta silti joku häiritsi häntä, pyöri hänen ympärillään ja esti armeliaan pimeyden laskeutumisen. Hänen kärsivä mielensä alkoi hitaasti raastaa itseään irti tajuttomuuden kahleista. Koko rial olisi halunnut levätä, mutta toisaalta hänen taistelijan mielensä vaati heräämään. Ja lopulta, määrittelettömän ajan jälkeen, hänen toinen silmänsä avautui. Se ei ollut rakoa suuremmin auki, mutta saavutus tämäkin oli. Sitä seurasi toinen silmä, hitaasti kuin hyönteinen liimassa. Hänen näkökenttänsä oli melkoisen rajoittunut ja epätarkka, mutta siltikin hän näki. Toinen ongelma oli, että hän oli melkoisen sekavassa tilassa. Valo oli yläpuolella, maa alla. Saatuaan nämä kaksi tosiasiaa järjestykseen hän, melkoisen hitaasti tosin, tuli päätökseen, että oikea, vasen, edessä ja takana olivat maan ja taivaan välillä. Todistettuaan itselleen nämä tosiasiat hänen mielensä alkoi pohtia, mikä osa liikkui ja miten. Ei ainakaan oikea käsi, se oli poikki eikä kunnossa. Eikä oikea jalka. Mutta vasen käsi liikkui, vaikkei kylläkään tehokkaasti. Seuraavaksi pääkin kääntyi, vaikka melkoisen olemattomalla nopeudella - kivusta päätellen se oli mahdollisesti murtunut tai ainakin helvetillisen kovia kokenut. Mutta lopulta se kuitenkin oli kääntynyt vasemmalle.
Jopa vajanaisella, hajanaisella näöllään hän pystyi havaitsemaan miekkansa. Ennenkuin hän ehti ajatella sitä kunnolla, vasen käsi oli jo hakeutumassa asetta kohti. Se ehti kohota vain muutaman sentin, ennenkuin tipahti voimattomasti takaisin maahan. Hän yritti uudelleen, taas käsi liikkui hiukan, mutta voimat eivät vain tuntuneet riittävän. Hetken rial aikoi vain levätä paikoillaan, antaa asian olla. Mutta niin ei vain voinut tehdä! Jos antaisi periksi tässä, ei hän saavuttaisi koskaan mitään! Hitaasti, mutta aivan uudella päättäväisyydellä, käsi alkoi hivuttautua asetta kohti. Ja lopulta hänen kätensä laskeutui sen kahvalle. Hiukan tyytyväisempänä hän antoi sen vain levätä siinä.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 1, 2006 17:48:41 GMT 3
// No, käytän vain jotain mahd. vähän sekavaa nimitystä. //
Ihmistyttö keräsi varsin nopeaan tahtiin polttopuita syliinsä, ja saadessaan sylinsä täyteen erilaisia ajopuita tai tippuneita oksia hän palasi rialin hahmon luo, laittaen oksakasan varovaisesti nurmikkoiseen maahan. Puna-ruskeavaatteinen tyttö asetteli nopeasti pienen nuotion muutamasta risusta ja sytytti taulan palamaan tuluksiensa avulla. Hän sytytti risut varovaisesti ja puhalsi taulan nopeasti sammuksiin, lisäten varovaisesti isompia puita nuotioon.
Siinä vaiheessa hän huomasi, että rialin hahmo ei ollut enää liikkumaton.
Vaikka olennon hahmosta selvästi näkikin, ettei tämä pystyisi tekemään mitään järkyttävän vaarallista, tyttö pysyi varuillaan. Hän lisäsi pari puuta vielä nuotioon ja meni käsivarrenmitan päähän hahmosta, varmuuden varalta. Ihmistyttö tarkasteli rialin hahmoa hetken ja aukaisi sitten suunsa normaaliin puheääneen: "Sinun ei kannattaisi liikkua mitenkään järkyttävästi vielä, koska haavasi ovat erittäin pahat. Mutta oli se sinulle hyvä uutinen tai sitten ei, olet elossa ja tulet luultavasti olemaan vielä vähän aikaa. Sillä sinä olet turvassa."
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2006 19:56:20 GMT 3
//"Rottaotusta" on kuultu paljon. Se on itse asiassa ihan hyvä, jollei hahmo suorastaan elä rialeiden keskuudessa.//
Hersein kynnet kiertyivät vaistomaisesti mutta voimattomasti kahvan ympärille hänen kuullessaan jonkin liikkuvan. Vaikka hän oli itsekin johonkin pisteeseen selvillä siitä, että ei pääsisi millään edes pystyyn yksin, ei se kuitenkaan ollut syy vain maata paikoillaan ja antaa kuoleman tulla. Jos liikkuja oli hänen henkensä perässä, ei se saisi sitä ilman vastusteluja. Kuullessaan kuitenkin puhetta hän hellitti otettaan, vaikka se ei ollutkaan mitenkään suuri ero säälittävään puristukseen. Mutta silti hän oli hellittänyt.
Tosin sanojen järjestelemiseen menikin hyvä tovi rialin päässä. Hän kyllä osasi tätä kieltä, tai oli ainakin osannut, mutta merkitysten kiskominen esiin tässä kunnossa ei ollut kovinkaan helppoa. Lopulta hän oli saanut jonkinlaisen käsityksen viestin sisällöstäkin. Vastaamista ei ollut mitään toivoa, vaikka hän olisikin pystynyt ehkä repimään nekin sanat esiin sekavasta päästään, jo hengittäminen oli tuskaista osittain rikkoutuneen henkitorven läpi, ja vaati häneltä keskittymistä. Joten rial tyytyi vain jäämään paikoilleen, eikä puhunut.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 1, 2006 20:34:34 GMT 3
Tummanruskeahiuksinen tyttö istui hetken aikaa kyykyssä hahmon edessä, mutta siirtyi sitten taas nuotion viereen, kohentaen jälleen tulta. Joki virtasi äänekkäästi aivan kahden hahmomme vierestä peittäen alleen kaikki metsän äänet.
Ihmistyttö alkoi taas kaivella tavaroitaan, lievästi huolestuneena rotta-olennosta. Hän taitteli pakkauksesta esiin paksun viltin ja levitti sen rialin päälle varovaisesti kylmän yön varalta. Puna-ruskeavaatteinen tyttö istahti läheiselle kannolle, selvästikkin pitämään vahtia.
"Sinun kannattaisi yrittää nukkua tai jotain, että paranisit tuosta tilasta ikinä. Minä pysyn hereillä." Tummahiuksinen tyttö sanoi miltei lempeällä äänellä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2006 22:25:42 GMT 3
Hersein ajatukset olivat melko selviä nyt, ainakin utuisella tavalla yhdensuuntaisia. Hän muisti, mitä oli tapahtunut. Hänen taidoistaan ei ollut ollut mitään vastusta salamurhaajalle. Niin nopea... Niin reagoiva... Hän ei koskaan voittaisi tällaista vastustajaa, ei eilisessä kunnossaan eikä minkään nimeen tässä. Jos hänen ryhmänsä oli tämän rialin tappolistalla, yksikään ei olisi jäljellä hänen palatessaan. Eikä hänellä ollut aikaa harjoittaa itseään pitkään tai hartaasti. Mutta mitä iloa hänestä olisi kenellekään kuolleena? Voisiko hän mitenkään muka auttaa ryhmäänsä, jos hänen taitonsa olisivat niin paljon vajaavaisemmat? Ei. Vaikka hän ei koskaan pelännytkään kuolemaa, kuten yhdenkään aseeseen tarttuvat ei tullut pelätä, ei hänestä silti olisi mitään hyötyä edes tervehdyttyään, jos koskaan tervehtyisi. Niin pian kuin hän vain voisi kävellä, Hersei vannoi, hän harjoittaisi itseään, ei syöksyisi suinpäin taisteluun. Sillä hänestä ei olisi hyötyä, jos tilanne päättyisi samalla tavalla. Oli paljon tehtävää, eikä kuitenkaan aikaa.
Mitä hänen hyväntekijäänsä tuli, tilannetta katsottaisiin uudelleen huomenna. Ehkäpä hän silloin puhuisi, jos vain voisi. Mutta nyt, hän oli viivyttänyt lepoaan jo aivan liikaa. Rauhoittuen Hersei antoi maailman pimetä mitäännäkemättömään, sikeään uneen.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 2, 2006 14:30:28 GMT 3
// Ja koska en viitsi kiduttaa sinua kertomaan mitään vielä Hersein unistakin, yritän kelata kelloa tarpeeksi paljon eteenpäin. //
Yö oli tavallistakin pimeämpi, ja nuotion hehku teki kaiken liikkumisen näkemisen valokehän ulkopuolella mahdottomaksi. Ja verta oli valutettu niin paljon siihen paikkaan, ettei hajuaistista ollut mitään hyötyä, pikemminkin haittaa. Siispä ihmistyttö joutui turvautumaan kuuloonsa, vaikka sekin oli melkein turha yritys joen ja nuotion takia, jotka syytivät ilmaan kaikensorttista melua. Mutta koska muutakaan mahdollisuutta ei ollut, puna-ruskeavaatteinen tyttö istui kannolla käsi miekankahvallaan mahdollisimman varuillaan, kuulostellen. Hän oli tottunut valvomaan pidemmänkin aikaa putkeen ja pysyi sen takia hyvin hereillä, ja pieni paleleminen auttoi vain hieman asiaa. Aika ajoin ihmistyttö kävi joen rannassa huuhtomassa kasvonsa ja heittämässä vettä niskaan, pakottaen itsensä pysymään hereille hetki hetkenkin jälkeen, varmuuden varalta.
Hieman keskiyön jälkeen joku selvästikin humaltunut lauloi jossain pusikossa tai metsikössä niin kovaa, että ihmistyttö kuuli sen helposti joen kohinankin yli. Hän nousi seisomaan yhä edelleen varovaisena ja odotti tulijan ilmestyvän valokehän sisäpuolelle.
Selvästi humaltunut ihminen pysähtyi nähdessään valokehän ja keskellä valokehää seisovan hahmon ja vain epäselvästi muut tummat möykyt sun muut maassa nuotion ympärillä. Jostain sekavasta syystä humalainen tunnisti seisovan hahmon tytöksi ja ihmiseksi.
"Kuulesh likka, shinäpä olet kaunish, hik." Humaltunut tokaisi ja hoipersi lähemmäs. Tummanruskeahiuksinen tyttö nakkasi niskojaan halveksuvasti.
"Häivy tai saat turpiisi." Hän tokaisi yksinkertaisesti ja nosti nyrkin pystyyn varoitukseksi. Humalainen naurahti hieman sekavasti ja hikkasi äänekkäästi.
"Mitäsh shitä, hik, noin väkivaltaishia ollaan, hik?" Ihminen kysyi hikaten silloin tällöin ja läikytti pullostaan jotain epäilyttävää nurmikolle.
"Olen tosissani, painu niin pitkälle kuin pippuri kasvaa tai turpiin tulee ja kovaa." Ihmistyttö ei enää uskonut, että humalainen perääntyisi ja oli täysin valmiina muksauttamaan tätä kuonoon jos tämä tulisi millimetriäkään lähemmäs tai sanoisi mitään tyhmää.
"Ei toki, meillä tulee olemaan, hik, haushka ilta tänään." Humalainen sopersi ja otti muutaman huojuvan askeleen tyttöä kohti, joka seisoi nuotion edessä vain metrin päässä humalaisesta.
'Tuo oli viimeinen pisara!' Tummanruskeahiuksinen tyttö veti nyrkkinsä taaksepäin ja löi ukkoa täydellä voimalla kasvoihin. Napakka isku osui jonnekin nenän tienoille ja humalaiselta pääsi valittava voihkaus, kun hän kaatui tajuttomana maahan. Pullo kolahti kiveen, vieri hiukan ja pysähtyi lähelle metsän reunaa. Ihmistyttö sylkäisi tajutonta kasvoihin ja meni hakemaan ison ajopuun. Hetken kuluttua hän viskasi humalaisen ja ajopuun jokeen, antaen humalaiselle mahdollisuuden selviytyä edes jotenkuten tukin avulla. Kädet lantiolla tyttö katsoi, että humalainen varmasti huuhtoutui virtauksen mukana jonnekin mahdollisimman kauas.
Kun tummanruskeahiuksinen tyttö hetken kuluttua nosti katseensa pois joen kuohuvasta pinnasta, hän näki kaukana joen toisella puolella horisontin vaalenevan. Aamu alkoi hiljalleen sarastaa.
// Okei, nyt tuli ainakin pitkä viesti. //
|
|
|
Post by submarine on Jun 2, 2006 16:17:26 GMT 3
Hersei avasi silmänsä hitaasti. Vaikka aurinko ei vielä ollutkaan noussut korkealle, rialit näkivät pimeässä aivan yhtä hyvin kuin valossakin. Hänen ruumiinsa ei ollut enää samalla tavalla voimaton ja heikko, mutta silti kipeä. Hän saattoi liikuttaa kahta suhteellisessa kunnossa olevaa raajaansa melkein tavallisesti, mutta silti se sattui. Siltikään hänellä ei ollut aikaa kärsiä kipua. Kipu oli vain mielen tapa ilmoittaa, että hänen ruumiinsa ei ollut kunnossa. Hän tiesi sen jo, eikä aikonut antaa itsensä tulla oman ruumiinsa estelemäksi. Kaikin voiminsa rial työnsi toimivat raajansa alleen ja pakotti itsensä ylös. Hänen mielensä huusi lopettamaan, lepäämään aloillaan. Mutta hän ei aikonut antaa periksi, ei nyt eikä koskaan.
Loppujen lopuksi hän onnistuikin pääsemään istualleen, toinen jalka tiukasti allaan tukemassa. Toimivalla kädellään hän tarttui miekkaan ja nosti sen syliinsä, sillä sen paikka oli omistajansa lähellä.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 3, 2006 10:17:02 GMT 3
Kuullen ja puoliksi nähden jonkinsorttista liikettä takanaan ihmistyttö kääntyi ympäri, nähden rialin nousseen istumaan. Hän nosti taas kätensä kevyesti lantiolleen ja katsoi juuri ja juuri istuvaa rialia tutkivasti. Sitten hän hymyili hieman.
"Näyttää siltä, että sinun oli aivan pakko nousta istumaan. Voitko yhtään paremmin kuin illalla?"
Pehmeä tuulenvire pyyhkäisi joen yli, humisten lehdissä ja taivuttaen heinänkorsia. Puna-ruskeavaatteisen tytön hiukset liikahtelivat pienen verran kevyessä tuulenvireessä kun hän katsoi maassa istuvaa rialia.
|
|
|
Post by submarine on Jun 3, 2006 14:07:59 GMT 3
Kuullessaan puhetta Hersei kääntyi katsomaan äänen lähdettä. Ihmistyttö, ei varmastikaan yli 20. Kaikella todennäköisyydellä tässä oli hänen pelastajansa. Ohimennen hän pani merkille lyhyen miekan, joka tällä oli vyössään. Oli hyödyllistä tietää, että tämä ilmeisesti osaisi käyttää asettaan, sellaisten asioiden tietäminen jostakusta, jonka kanssa joutuisi ilmeisesti olemaan jonkin aikaa.
"Olen velassasi, vaikkakin rahaton. Miekkani palvelee, kun käteni tervehtyy", hän totesi. Tytön kysymykseen hän ei oikeastaan nähnyt syytä vastata, oliko sillä jotakin väliä, jos hänen olonsa oli parempi? Omistamisesta puheenollen, hänellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin vaatteensa ja miekkansa - tosin vaatteiden muistuttaessa lähinnä revenneitä rättejä jäljelle jäi vain miekka. Hän ei nimittäin ollut ottanut mitään muuta mukaansa astellessaan kuilun reunalle, tietäen vastustajansa olevan kaikella todennäköisyydellä paitsi nopea, tappavan taitava. Haarniska olisi vain hidastanut häntä. Hyvä päätös jo siitäkin syystä, että kymmenisen kiloa metallia olisi vetänyt hänet melkoisella vauhdilla pohjaan.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 4, 2006 6:57:39 GMT 3
"Elävän olennon henkeä ei korvaa mikään raha tai tavara." Tummanruskeahiuksinen tyttö totesi yksinkertaisesti. Hän istahti maahan laukkunsa viereen ja veti sen varovaisesti vierelleen. Huomaten rialin tarkkailevan vaatteitaan hän alkoi penkoa kestävästä kankaasta tehtyä yksinkertaista laukkuaan, kuitenkaan löytämättä toivomaansa. Ihmistyttö katsahti takaisin rialiin.
"Minulla ei taida olla sinulle... Sopivia vaatteita. En ollut varautunut tällaiseen, ja minulla ei ole oikeastaan yhtään kunnon vaihtovaatetta mukana. Jos pysyt kuitenkin hetken hengissä yksiksesi, mitä kylläkään en epäile, voin käydä katsomasta noin parintuhannen jalan päässä olevasta pienestä kalastajakylästä. Sieltä voisi löytyä jotain, joka kelpaisi ainakin aluksi." Tyttö nousi nopeasti hypähtäen takaisin jaloilleen, katsoen kysyvästi rialiin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 4, 2006 13:03:01 GMT 3
Hersei ei vastannut tytön toteamukseen. Hänen tapansa ei ollut tuputtaa mitään niille, jotka eivät sitä halunneet. Jos joku ei pitänyt itseään palkkionsa arvoisena, ei hän myöskään ollut sen arvoinen. Näin hänelle oli opetettu, eikä hän nähnyt mitään vikaa siinä. Hänen vaatteensa olivat tosiaan melkoisessa kunnossa, ihme jo sinänsä etteivät rikkoutuneet itsekseen. Uusille voisi tulla tosiaan käyttöä.
"Minä en kuole muutamassa hetkessä", hän vain totesi. Sitten hänalkoi tarkastella miekkansa kuntoa. Tuettuaan huotran rikkoutunutta kainaloaan vasten hän veti terän esille. Tukevan yksiteräinen miekka oli täysin vahingoittumaton, ruostumaton ja aina yhtä terävä. Sen täydellinen, virheetön pinta heijasti suuren osan valosta ympäristöönsä. Hersei tiesi aseensa olevan erinomainen, lähestulkoon täydellinen. Hän oli kantanut sitä lukuisia vuosia, eikä koko tänä aikana sen terä ollut edes tylsynyt. Siihen hän sitten jäi odottamaan, tarkastellen miekkansa kaikkia sivuja.
|
|