Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 1:13:30 GMT 3
( Oli hieman liikaa ajatuksia ja fiilistä, joten pieni aikahyppy eteenpäin, ei iso. )
Suurkaupunkien aamut olivat aina jotain, mitä Ludgero oli rakastanut. Aivan lapsesta asti tai näin hän uskalsi olettaa nojatessaan vuokra-asuntonsa parvekkeen koristeelliseen metallikaiteeseen. Kahvikuppi höyrysi koleudesta auringon piirtäessä vasta kainoja punertavia ja kellertäviä sävyjään taivaanrantaan. Kuppi tuntui melkein unohtaneen rentoon otteeseen. Ohut harso savua liukui kapeilta huulilta kilpailemaan nousevan auringonsäteiden loistosta kuuman kahvin aromin kanssa. Se oli miellyttävä tuoksu ainaisessa kaupunkien pakokaasu- ja likahuuruissa; tuoretta kahvia ja mentol-savukkeen pastilliraikkauteen sekoittuva tunkkaisuus.
Ludgero poltti hyvin harvoin. Siihen vaadittiin jotain erityistä. Liikenne alkoi vasta heräilemään, moottoriajoneuvojen ikuinen taistelu teki vasta kokeilevia tiedusteluja, hotellin siivousauto lähti viemään lakanoita pesulaan, henkilöautot kuljettivat stressaantuneita pukumiehiä virastoihin ja tuttu lähetyspalvelun pakettiauto jätti hotellin oville nipun tuoreita sanomalehtiä. Jäänsinisten silmien unelias katse seurasi ovimiestä, joka tuli joka-aamuiseen tapaansa hakemaan nipun, leikkasi muovikääreet auki ja avasi ensimmäisen lehden kadulla. Se halusi olla ensimmäinen hotellissa, joka tiesi uutiset. Tänään ovia availeva ja hymyilevä mies oli kuitenkin kakkossijalla.
Verenpuna ja tummaoranssi alkoivat vihdoinkin liukua kirkkaammiksi väreiksi, taivaan tummasininen haaleta elävämpiin sävyihin. Savuke paloi loppuun ja putosi ikuisuuden kolmannen kerroksen korkeuksista asfaltille aivan lehtinipun viereen. Siinä se hetki oli. Ensimmäiset säteet hivuttautuivat viimein pilvenpiirtäjien takaa esiin, heijastelivat tuhansista ikkunoista ja kirkkaus halkaisi kaupungin kuin Mikaelin tulinen miekka. Kapeilla huulilla häilyi pieni hymy, katse katosi kaukaisuuteen jonnekin aamusarastuksen taa. Tämä hetki pesi hänen sielunsa mirhamilla ja tuoksuöljyillä, huuhtoi liian raskaiden ajatusten likaisen harmauden ja viileän tuulen kosketus... se oli kuin pehmeiden hiusten silitys iholla. Punaista ja vihreää, leiskuvia suortuvia marmorin valkeudella ja nuo syvät, kirkkaat smaragdi-silmät.
Vaimea puhe luki musteisia sanoja, ääni painotti faktatiedon ja toinen vastasi jupisten jossain alhaalla katutasossa. Pörssikurssit nousussa, lintuinfluessa-rokotteen prototyyppi otettu käyttöön Aasiassa epidemian ehkäisemiseksi, sarjamurhaaja liikkeellä, poliisi löytänyt kahden naisen ruumiit, bussiliikenteen lakko jatkunut kolme päivää, Autonkuljettajien liittoon kuuluvien taksi-yritysten pelätään aloittavan tukilakon, USA ei suostu vetämään joukkojaan Irakista, pääministerin terveys horjuu, iltapäivälle luvattu aurinkoa ja yli 15astetta lämmintä. Missähän Sephina oli? Vieläkö hän liikkui Euroopassa vai oli oliko korkeampi tahto kantanut hänet muualle? Lämpö hivuttautui valon mukana ajamaan purevan tuulen muistoksi, auringon tuoksu tarttui mustaan kauluspaitaan ja tanssi kultaisilla hiuksilla hillittyä tangoaan. Jäinen katse seurasi hiljaa puhuvia miehiä, jotka viivyttelivät harvinaisen raikkaassa aamussa haluamatta palata vanhan hotellin hämärään.
Kahvi jäähtyi kuppiin, aika kulki yhtä rauhallisesti ja rentoutuneen kiireettömästi kuin nuori pappikin. Oli aika rukoilla, antaa oppineiden kielen ylistää Herraa ja pestä kädet maailman synneistä. Parvekkeen ovi painui hitaasti kiinni, jättäen auringon leikkimään messinkisellä kahvalla ja syvän karmiininpunaisilla viiruilla, jotka sävyttivät metallin jäljittelemään kateellisena kultaisen veristä auringonnousua.
Suurkaupunkien aamut olivat aina jotain, mitä Ludgero oli rakastanut. Aivan lapsesta asti tai näin hän uskalsi olettaa nojatessaan vuokra-asuntonsa parvekkeen koristeelliseen metallikaiteeseen. Kahvikuppi höyrysi koleudesta auringon piirtäessä vasta kainoja punertavia ja kellertäviä sävyjään taivaanrantaan. Kuppi tuntui melkein unohtaneen rentoon otteeseen. Ohut harso savua liukui kapeilta huulilta kilpailemaan nousevan auringonsäteiden loistosta kuuman kahvin aromin kanssa. Se oli miellyttävä tuoksu ainaisessa kaupunkien pakokaasu- ja likahuuruissa; tuoretta kahvia ja mentol-savukkeen pastilliraikkauteen sekoittuva tunkkaisuus.
Ludgero poltti hyvin harvoin. Siihen vaadittiin jotain erityistä. Liikenne alkoi vasta heräilemään, moottoriajoneuvojen ikuinen taistelu teki vasta kokeilevia tiedusteluja, hotellin siivousauto lähti viemään lakanoita pesulaan, henkilöautot kuljettivat stressaantuneita pukumiehiä virastoihin ja tuttu lähetyspalvelun pakettiauto jätti hotellin oville nipun tuoreita sanomalehtiä. Jäänsinisten silmien unelias katse seurasi ovimiestä, joka tuli joka-aamuiseen tapaansa hakemaan nipun, leikkasi muovikääreet auki ja avasi ensimmäisen lehden kadulla. Se halusi olla ensimmäinen hotellissa, joka tiesi uutiset. Tänään ovia availeva ja hymyilevä mies oli kuitenkin kakkossijalla.
Verenpuna ja tummaoranssi alkoivat vihdoinkin liukua kirkkaammiksi väreiksi, taivaan tummasininen haaleta elävämpiin sävyihin. Savuke paloi loppuun ja putosi ikuisuuden kolmannen kerroksen korkeuksista asfaltille aivan lehtinipun viereen. Siinä se hetki oli. Ensimmäiset säteet hivuttautuivat viimein pilvenpiirtäjien takaa esiin, heijastelivat tuhansista ikkunoista ja kirkkaus halkaisi kaupungin kuin Mikaelin tulinen miekka. Kapeilla huulilla häilyi pieni hymy, katse katosi kaukaisuuteen jonnekin aamusarastuksen taa. Tämä hetki pesi hänen sielunsa mirhamilla ja tuoksuöljyillä, huuhtoi liian raskaiden ajatusten likaisen harmauden ja viileän tuulen kosketus... se oli kuin pehmeiden hiusten silitys iholla. Punaista ja vihreää, leiskuvia suortuvia marmorin valkeudella ja nuo syvät, kirkkaat smaragdi-silmät.
Vaimea puhe luki musteisia sanoja, ääni painotti faktatiedon ja toinen vastasi jupisten jossain alhaalla katutasossa. Pörssikurssit nousussa, lintuinfluessa-rokotteen prototyyppi otettu käyttöön Aasiassa epidemian ehkäisemiseksi, sarjamurhaaja liikkeellä, poliisi löytänyt kahden naisen ruumiit, bussiliikenteen lakko jatkunut kolme päivää, Autonkuljettajien liittoon kuuluvien taksi-yritysten pelätään aloittavan tukilakon, USA ei suostu vetämään joukkojaan Irakista, pääministerin terveys horjuu, iltapäivälle luvattu aurinkoa ja yli 15astetta lämmintä. Missähän Sephina oli? Vieläkö hän liikkui Euroopassa vai oli oliko korkeampi tahto kantanut hänet muualle? Lämpö hivuttautui valon mukana ajamaan purevan tuulen muistoksi, auringon tuoksu tarttui mustaan kauluspaitaan ja tanssi kultaisilla hiuksilla hillittyä tangoaan. Jäinen katse seurasi hiljaa puhuvia miehiä, jotka viivyttelivät harvinaisen raikkaassa aamussa haluamatta palata vanhan hotellin hämärään.
Kahvi jäähtyi kuppiin, aika kulki yhtä rauhallisesti ja rentoutuneen kiireettömästi kuin nuori pappikin. Oli aika rukoilla, antaa oppineiden kielen ylistää Herraa ja pestä kädet maailman synneistä. Parvekkeen ovi painui hitaasti kiinni, jättäen auringon leikkimään messinkisellä kahvalla ja syvän karmiininpunaisilla viiruilla, jotka sävyttivät metallin jäljittelemään kateellisena kultaisen veristä auringonnousua.