silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Mar 31, 2008 18:36:44 GMT 3
((Ensimmäisen pidemmän tarinani alku, ruusuja ja risuja. Koetan muuttaa tulevaa tekstiä sen mukaan. Tarina on vielä lopusta kesken, sen verran kuitenkin tekstiä on että voin aina laittaa jatkoa, jos se kuulostaa hyvältä. =D ))
”Katsokaa nyt tuota, muka haltia. Se on niin ihmisen näköinen...”
Kuulen kuiskintaa ympäriltäni, kaikki muut tuntuvat olevan minua vastaan. Kaikki tämä johtuu syntyperästäni, olen haltia, mutta äitini on vain puoliksi haltia ja isäni haltia. Äitini on niitä, joita suurin osa haltioista nimittää likaisiksi. Äiti sai kärsiä pahoista puheista kunnes korkea-arvoinen isäni otti hänet kumppanikseen huomattuaan, ettei hän ollut yhtään sen ihmeellisempi kuin kuka tahansa haltianainen. Itse kärsin asiasta siksi, että olen ulkonäöltäni enemmän ihmisen kuin haltian näköinen. Kaikkihan tietävät, että haltioilla on suipot kasvot ja korvat sekä heidän hiuksensa ovat joko mustat tai valkea tai hopean harmaat, he ovat pitkiä ja laihjoja ja täysin ylivertaisia ihmiseen nähden. Minulla on haltioiden kasvot, mutta korvani ovat kuin ihmisellä ja hiukseni ovat kullanvaaleat ja olen lyhyempi kuin ikäiseni. Mutta ei siitä sen enempää, aion nimittäin kertoa teille kaksi tarinaa. Ensin kerron teille isoäitini ja äitini tarinan ja toinen tarina kertoo omasta elämästi, joka on jossain määrin jatkoa ensimmäiselle tarinalle, lapsuudestani nykypäivään. Mutta ensin minun pitää varmaan selventää teille muutama asia haltioiden tavoista. Ensinäkin haltiat eivät mene naimisiin kuten ihmiset vaan elävät yhdessä niin kauan kuin tuntuu hyvältä ja kunnes heidän tiensä eroavat. Lapset, joita on yleensä vähän, yleensä jäävät äidin luo, koska heidän asemansa haltiayhteisössä on riippuvainen äidin asemasta. Toinen erikoinen asia on elannon hankinta. Jokaisella haltialla on oma erikoistaitonsa, jokainen nuori haltia joutuu miettimään itseään eniten miellyttävän taidon, jonka sitten opettelee ja joistakin tulee mestareita, jotka opettavat taitoa eteenpäin. Loput erilaisuudet ihmisten ja haltioiden välillä selitän tarinan edetessä.
Iso-äitini, myös äitini, tarinaa alkaa monta sataa vuotta sitten, haltiat elävät vanhemmiksi kuin ihmiset, mutta kaikki muukin kestää paljon pidempään. Äitini äiti siis isoäitini, kuten te ihmiset sanotte, käytettään hänestä vaikka nimeä Mirakra, sillä haltia nimet ovat ihmisille liian vaikeita. Hän ei ollut kiinnostunut miespuolisista haltioista, niinpä hän matkusti pääkaupunkiimme ja pyysi päästä tapaamaan kuningatartamme. Ihmeellistä kyllä hän pääsi tapaamaan kuningatarta nopeasti, mikä tarkoittaa teidän ajassanne muutamaa kuukautta. En tiedä mitä siellä tapahtui, sillä Mirakra ei ole koskaan suostunut kertomaan mitä siellä tapahtui. Mutta sen verran tiedän, että hän pyysi saada lähteä ihmisten maailmaan. Luultavasti kuningatar antoi hänen lähteä, koska Mirakra ei ollut löytänyt itselleen kumppania ja koska haltiat olivat tuohon aikaan erittäin kiinnostuneita ihmisistä, jotka olivat meidän asuinsijojemme lähellä. Kuningatar ei halunnut ihmisten tietävän meistä ja taikoi Mirakran ennemmän ihmistä muistuttavaksi, hänen kasvonsa ja korvansa alkoivat muistuttaa ennemmän ihmisten kasvoja. Hiusten musta väri säilyi, sillä jotkin haltiat olivat seurailleet piilosta ihmisiä ja nähneet naispuolisia joilla oli mustat pitkät hiukset. Haltiat tekivät ihmisten vaatteita, sen ajan haltioista ne näyttivät epämukavilta ja varsinkin naispuolisten mekot olivat heidän mielestään kamalia eivätkä he voineet ymmärtää miksi Mirakra halusi käyttää sellaista. Mirakra päätti ennen lähtöään käydä tapaamassa haltija maailman sen aikaista vanhinta, hän oli noin 1200-vuotias haltianainen, naispuoliset haltiat elävät yleensä vanhemmiksi kuin miehet. Tämä vanha haltia oli nuoruudessaan ollut ihmistutkija, siksi Mirakra halusi omaksua hänen tietonsa ja oppia ymmärtämään ihmisiä sekä puhumaan heidän kieltään ilman haltioille ominiasta korostusta.
” Nuori haltianainen, mitä asiaa sinulla on minulle vanhalle naiselle.” ” Kunnioitettu haltianainen, olen tullut pyytämään teiltä apua.” ” Voi nuori haltianainen sinun ei tarvitse puhutella minua kuin olisin parempi kuin sinä. Sano minua vain Vanhemmaksi.” ” Kiitos Vanhin, te puolestanne voitte puhutella minua nimeltä, olen Mirakra.” ” Mirakra, oletko sinä sattumoisin se nuori haltianainen, jonka puhutaan haluavan tietää kaikki ja olenhan minä myös kuulut sinusta puhuttavan nimellä Tiedonjanoinen Mirakra.” ” Kyllä Vanhin, olette kuuleet oikein.” ” Mirakra, kerroit aluksi haluavasi minun apuani. Kerrohan miten minä vanha haltianainen voin auttaa sinua.” ” Oi Vanhin, olen kuullut teidän joskus tutkineen ja eräiden huhujen mukaan myös eläneen ihmisten keskuudessa. Haluaisin tiedustella teiltä, olisitteko halukas opettamaan minulle ihmisten kieltä ja heidän tapojaan.” ” Huhut pitävät täysin paikkansa nuori Mirakra, olen sekä tutkinut ja asunut heidän joukossaan joitakin vuosia. Nykyiset ihmistutkija haltiat ovat kertoneet, että minusta kerrotaan ihmisten keskuudessa tarinoita. Olisin iloinen jos joku haluaisi mennä ihmisten keskuuteen, sillä minun jälkeen kukaan ei ole uskaltautunut heidän joukkoonsa.” ” Oi Vanhin, minä olen saanut kuningattaren luvan lähteä ihmisten joukkoon asumaan ja itse toivon salaa löytäväni heidän keskuudestaan kumppanin. Olen kiitollinen, jos suostut opettamaan minulle ihmisten kieltä ja heidän tapojaan.” ” Nuori Mirakra, minusta olisi mielenkiintoista tutustua miespuoliseen ihmiseen, mutta muista, että sinun tulee saada hänen hyväksyntänsä haltiana ja teidän tulee tulla asumaan haltiayhteisöön, ihminen ei voi koskaan palata takaisn omiensa luo tänne kerran tultuaan ja hän kuolee paljon ennen sinua. Aloitan sinun opettamisesi huomenna ja jatkamme sitä niin kauan kunnes osaat puhua moitettomasti ihmisten kieltä ja olet omaksunut heidän tapansa. Muista tulla huomenna eteeni naispuolisten ihmisten mekko päällesi, jotta opit tekemään naispuolisille ihmisille tarkoitetut työt mekko päällä ja ilman taikuutta.” ” Kyllä Vanhin, tulen luoksenne huomenna kaksi hetken auringon nousun jälkeen.” Mirakra poistui Vanhimman luota ja hymy huulillaan.
Heti auringon nousun jälkee Mirakra saapui Vanhimman luo naispuolisen ihmisen vaatteissa. Vanhin esitteli Mirakralle suunnitelmansa, jonka hän oli tehnyt opetuksesta. Aluksi he keskittyisivät töiden tekemiseen, työt olivat Mirakralle tuttuja, mutta niiden tekeminen ilman taikuutta oli hänelle outoa ja aluksi vaikeaa. Kun työt alkoivat sujua paremmin oli Vanhimman mielestä hyvä aloitella opettelemaan ihmiskielen puhumista, tämä oli Mirakrasta mielenkiintoista ja helppoa. Kun puhuminen sujui alkoi Vanhin opettaa Mirakralle lukemista ja kirjoittamista, vaikka köyhät naispuoliset eivät osanneetkaan lukea, he kehittivät Mirakralle tarinan, joka selittäisi miksi tämä saapui tuntemattomien ihmisten joukkoon. Mirakra oli köyhän perheen esikoinen ja mennyt 16-vuotiaana palvelustytöksi rikkaaseen taloon, jossa oli opetellut salaa lukemaan ja kirjoittamaan. Talon poika oli ahdistellut Mirakraa, kun Isäntä oli saanut tietää asiasta tämä oli käskenyt Mirakran pois. Kotiin Mirakra ei voinut mennä, koska perheellä oli muutenkin vähän ruokaa, eikä koti kylässä ollut enempää taloja, joista Mirakra olisi voinut tehdä töitä. Tälläiset tarinat eivät olleet tuohon aikaan harvinaisia, joten kukaan ei epäilisi mitään. Muutaman vuoden opiskelun jälkeen Mirakra osasi tehdä työt, puhua sekä lukea että kirjoittaa moitteettomasti.
Mirakran olessa Vanhimman opissa Kuningatar oli etsinyt sopivan kaupungin, jonne he lähettäisivät Mirakran. Hän oli myös päättänyt yhdessä Vanhimman kanssa Mirakralle nimen ja iän, jotta hän olisi kuten muutkin naispuoliset ihmiset. Mirakrasta tuli Miranda, hän olisi iältään 19-vuotias, vaikka haltijoiden mittapuun mukaan hän oli jo 94-vuotias. Mirakralle annettiin kaksi erilaista loitsua, ensimmäin häntä itseään varten ja toinen jos hän sattuisi löytämään kumppanin, näiden avulla hän ja hänen kumppaninsa pääsisivät haltioiden keskuuteen. Myös Mirakralle asetettiin aikaraja, jonka jälkeen hän ei voisi tulla enää koskaan haltijoiden keskuuteen, aikaa Mirakralle annettiin 25-vuotta, Mirakra vanhenisi tämän ajan kuten ihmiset, mutta heti kun hän saapuisi haltijoiden maailmaan hän nuortuisi. Näihin ehtoihin suostuttuaan Mirakra oli valmis lähtemään ihmisten keskuuteen.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 6, 2008 18:30:45 GMT 3
Tässä tulisi sitten jatkoa, jota laitan tänne Dallanin pyynnöstä =)
Miranda pukeutui aamulla likaiseen naispuolisen ihmisen mekkoon, hän oli käyttänyt sitä aina opetellessaan töiden tekoa ilman taikaa, mutta se oli ollut alunperin ollut niin upea luomus, että se pitäisi nyt yllä Mirandan tarinaa. Hän päätti kävellä muutaman kilometrin, jotta näyttäisi todella siltä, että oli kävellyt läheisestä kylästä kaupunkiin. Hän oli Vanhimman opissa ollessaan opetellut kävelemään kuten ihmisnaiset. Hänestä tuntui oudolta kävellä lyhyillä askelilla ripeää vauhtia. Lopulta hän saapui kaupungin porteille, portilla oli kaksi vahtimiestä. Miehet pysäyttivät Mirandan, koska tyttö näytti heistä jotenkin oudolta. ” Tyttöhän on aivan nuoren Kreivimme karanneen sisarpuolen näköinen.” Sanoi vanhempi vartiomiehistä. ” Todellakin, mutta miten hän olisi päässyt pois kaupungista ja nyt palaamassa takaisin, kun kerran tietää,että kaikki etsivät häntä?” Nuorempi ihmetteli. ” Parasta kuitenkin tarkistaa asia.” Vanhempi sanoi ja käveli Mirandaa vastaan. ” Huomenta. Millähän asioilla neiti on liikenteessä tähän aikaan?” Kysyi vartiomies. ” Huomenta. Tulen köyhästä kodista maaseudulta, kaupunkiin olen tullut ansaitsemaan leipää itselleni.” Miranda vastasi. ” Milläs olet meinannu tienata leipäsi? Kaupungissa tuollaiset nuoret tytöt ovat kovaa riistaa satama alueella.” Vartiomies katsoi Mirandaa arvioiden. ” Olen aikaisemmin ollut palvelustyttönä eräässä talossa. Olen kuullut, että kaupungissa on pulaa palvelustytöistä.” Miranda vastasi, hän ei aikonut näyttää inhotusta, jonka vartiomiehen puheet saivat aikaan. ” Kreivin linnasta kannattaa käydä kysymässä kun kerran palvelustytön hommia olet ajatellut, voin tulla näyttämään tietä.” Nuorempi vartiomies liittyi puheeseen. ” Kiitos neuvosta. Olisi toki mukavaa, jos voisitte opastaa minut Kreivin linnaan, en ole ennen kulkenut kaupungissa.” Miranda hymyillee nuorelle vartiomiehelle. ” Odottakaa neiti hetki siinä sivussa niin vaihdan pari sanaa työtoverini kanssa.” Vanhempi mies sanoi tylysti. Miranda jäi seisomaan portin pieleen. ” Mitä oikein meinaat? Kreivin linnasta kannattaa käydä kysymässä!? ” Vanhempi vartiomiehistä tiuskaisi. ” Minusta alkoi tuntua, ettei tyttö voi olla Kreivin karannut sisarpuoli, eihän muuten olisi noin halukas menemään linnaan.” ” Olet varmaan oikeassa, saat puolituntia aikaa viedä tytön Kreivin linnaan tai muuten kantelen sinusta päällikölle ja tiedät minne sitten joudut.” Nuorempi vartiomies käveli Mirandan luo ja pyysi tätä seuraamaan.
Saavuttuaan Kreivin linnan eteen Miranda katsoi linnaa mietteliäästi. Linna, ajatteli Miranda, ihmisillä on outo käsitys linnoista. Haltijoiden linnat ovat kolme kertaa suurempia ja komeampia. Tuohan näyttää paljolti samankaltaiselta kuin korkea-arvoisten haltijoiden asunnot. ” Jatkammeko matkaa? Minun pitää joutua vielä takaisin portille ennen vuoron loppumista.” ” Selvä, mutta voisitteko opastaa minut jonkun luo, ettei työstänne tulisi tyhjää?” ” Tule perässä, minun on todellakin jouduttava. Vien sinut erään ystäväni huostaan, joka opastaa sinua eteenpäin.” Vartiomies johdatti Mirandan pyykkitupaan ja antoi tämän vanhemman naisen huostaan, ennen lähtöään vartiomies kuiskasi naisen korvaan: ” Tyttö saattaa olla kunnioitetun Kreivimme sisarpuoli, hän saapui porteille puolisentuntia sitten. Ihmettelin kuinka hän olisi päässyt kaupungista huomaamatta, mutta työtoverini ei uskonut minua. Tulen illalla käymään, selvitä asia siihen mennessä.” Nainen lupasi tehdä näin. Vartiomiehen lähdettyä nainen tutki Mirandaa katseellaan. ” Minun nimeni on Anna ja pyykkitupa on minun vastuullani. Mennäänpä sitten.” Miranda seurasi Annaa linnan sisäosiin, joissa hän huomasi linnan olevan sisältä melkein yhtä loistokas kuin haltijoiden linnan. Annalla oli kova kiire, mutta Mirandalla ei ollut vaikeuksia pysyä perässä. Anna oli päättänyt johdattaa Mirandan Kreivin sisarpuolen uuteen huoneeseen, koska yritti saada tytön paljastamaan itsensä. ” Mene nopeasti sisään, en saisi oikeasti tulla tänne” Anna kuiskasi. Miranda katseli ympärilleen upeassa huoneessa Annan kurkkiessa käytävään näkyikö ketään joka olisi voinut nähdä heidät. ” Pidätkö huoneesta? Tämä huone on ollut tyhjiltään siitä asti, kun kunnioitetun Kreivimme sisar kuoli. Seuraavaksi tämä huone menee kunnioitetun Kreivimme sisarpuolelle.” ” Tämä on kaunis huone. Mutta voisitteko kertoa miksi tulimme tänne?” ” Aivan aivan, halusin puhua kanssasi kaikessa rauhassa ja tämä huone on siihen paras paikka.” ” Mistä haluaisitte jutella? Olen vähän hämilläni, olen vasta saapunut kaupunkiin ja olen jo Kreivin linnassa.” ” Ei minulla mitään erikoista ole. Maistuisiko?” Anna kysyi tarjoten Mirandalle hedelmiä maljalta. Miranda katsoi ensin hedelmiä ja siirsi kysyvän katseensa Annaan. ” Ei kiitos. En ole tottunut syömään hedelmiä.” Miranda vastasi, hänestä tuntui ettei Anna ollut rehellinen hänelle. Anna vastasi Mirandan katseeseen ja kysyi yllättäen: ” Oletko Irinja, kunnioitetun Kreivimme kadonnut sisarpuoli?” ” En, minun nimeni on Miranda ja tulen maaseudun pienestä kylästä. Miksi kysytte?” ” Olette erehdyttävästi saman näköinen kuin kunnioitetun Kreivimme sisarpuoli. Hän karkasi täältä, koska kunnioitettu Kreivimme oli luvannut hänet puolisoksi serkulleen Aleksanterille. Sinun on syytä olla varovainen, koska olet niin Irinjan näköinen. Tässä on hänen kuvansa.” Miranda katsoi kuvaa, jonka Anna oli ojentanut hänelle. Nuori nainen kuvassa oli aivan hänen näköisensä. Hänellä oli musta pitkätukka ja samanlaiset kasvon piirteet kuin ihmiskasvoisella Mirandalla. ” Minne hän on voinut mennä? Minkä ikäinen hän on ja miksi sanotte häntä sisarpuoleksi?” Miranda oli aivan ihmeissään. ” Kunnioitetun Kreivimme sisarpuoli Irinja on 16-vuotias, mutta hänen tämän hetkistä olin- paikkaansa ei tiedä kukaan. Irinja on oikeastaan kunnoitetun Kreivimme sisaren lapsi, hänen isästään ei ole tietoa. Koska Kreivimme sisar oli sairas, joten lapsen synnyttyä Kreivimme isän uusi puoliso otti tytön hoiviinsa. Hän kasvatti tytön omanaan, sillä viikko lapsen syntymän jälkeen kunnioitetun Kreivimme sisar kuoli, Irinja ei vieläkään tiedä olevansa kunnioitetun Kreivimme sisaren lapsi.” ” Ymmärrän, mutta miksi kaikki etsivät Irinjaa?” ” Kunnioitetun Kreivimme sisarpuoli Irinja on perinyt äitinsä eli Kreivimme sisareren heikon terveyden. Kunnioitetun Kreivimme suvussa on monilla naisilla on ollut heikko terveys, minkä takia useat suvun naiset ovat menehtyneet nuorina, kuten Kreivimme sisar, hän oli vasta 25-vuotias. Vanhin suvun naisista on ollut kunnioitetun Kreivimme isän isoäidin sisar, hänen hyvä ystävänsä katosi jäljettömiin eikä häntä ole löydetty, vaikka hänet etsintäkuulutettiin. Hänessä oli aina jotain outoa.” ” Millainen hän oli?” Miranda oli muistanut Vanhimman, voisiko kyse olla hänestä. ” Hän oli paljon sinun näköisesi, hänen nimensä oli Marianna. Huhujen mukaan hän saapui tänne karanneena läheisen kaupungin Tuomarin tyttärenä, mutta hän katosi 30 vuoden kuluttua kuin tuhka tuuleen. Tämän jälkeen häntä ei ole nähty missään. Hän antoi tämän ystävälleen, Kreivin isoäidin sisarelle, hänenkin nimensä oli Irinja.” Anna antoi Mirandalle amuletin, se näytti ihmissilmällä hopeasta taotulta kielokimpulta, mutta Mirandan silmiin siihen oli piilotettu haltiakielellä viesti; ” Sinä joka löydät tämän korun olet löytänyt todisteet minun olostani ihmisten keskuudesta. Rakkaudella Margare, ensimmäinen haltia ihmisten keskuudessa.” Miranda oli haljeta onnesta, hän oli löytänyt Vanhimman lahjan, vaikkei tämä ollut puhunnut hänelle siitä mitään. ” Miranda, oletko kunnossa? Vaikutat jotenkin hermostuneelta.” Anna katsoi Mirandaa huolestuneena. Miranda vastasi hymyillen. ” Olen vain hämmästynyt, kuinka tuollainen on saatu tehtyä. Se on aivan uskomaton, en ole ikinä ennen nähnyt tuollaista.” ” Aivan, mutta sinä sanoit haluavasi töitä. Voisimme käydä etsimässä Henrikin, kaikkien meidän esimiehen, mutta tietysti vasta kunnioitetun Kreivimme jälkeen. Voisimme kysyä häneltä, löytyisikö sinulle mitään työtä. Seuraa minua Miranda.”
Miranda ajatteli olevansa onnekas, hän pääsisi ehkä kuulemaan tarinoita Vanhimman ajoista, aivan varma hän ei voinut olla, sillä hän ei tiennyt oliko Vanhimman nimi Margare. Hän pääsisi töihin Kreivin linnaan ja voisi ehkä löytää kumppanin itselleen. ” Anna, onko minulla mahdollisuutta tavata Kreiviä tai Irinjaa?” ” Älä koskaan käytä muiden kuullen kunnioitetun Kreivimme sisarpuolen nimeä, kansa ei tiedä hänen olevan sukua Kreiville. Häntä on pidetty jopa kunnioitetun Kreivimme rakastajattarena. Jos Henrik pitää ulkonäöstäsi ja muutenkin olemuksestasi, sinulla voi olla mahdollisuus päästä jonkinmoisiin töihin linnaan, Kreivin tai hänen sisarpuolensa seuraan sinun turha haikailla. Älä puhu mitään ellei Henrik esitä sinulle suoraa kysymystä, silloin sinulla on paremmat mahdollisuudet päästä lähemmäs kunnioitettua Kreiviämme.” Anna opasti Mirandaa. Kun he saapuivat Henrikin ovelle oli siellä sama nuori vartiomies, joka oli saattanut Mirandan Annan luo. ” Hyvää päivää, haluan vielä kerran kiittää teitä. Olitte erittäin ystävällinen tuodassanne minut Annan hoiviin.” Miranda kiitti nuorta vartiomiestä, tämä vain hymyilli ystävällisesti ja poistui. Anna koputti Henrikin ovea, sisältä kuului älähdys, Anna avasi oven ja niiasi Henrikille. ” Anna, taasko sinä tuot minun eteeni uuden orvon tytön, meillä on kohta linna täynnä pelkkiä orpoja.” Henrik ei selvästikkään ollut hyvällä tuulella, sillä Anna vaikutti pelokkaammalta kuin aiemmin. ” Pyydän teiltä lupaa puhutella teitä nimellänne ja esitellä teille tämä nuori tyttö, joka on tullut kaupunkiin etsimän töitä.” Anna katsoi maahan, Miranda katseli arasti Henrikkiä ja toivon tämän antavan Annalle luvan esitellä hänet. Henrik katsoi Mirandaa arvioiden, Mirandan teki ensin katsoa Henrikkiä haastavasti, mutta lopulta laski katseensa maahan. ” Saat luvan puhutella minua, mutta vain siksi, että tämä nuori nainen on niin Krevin sisarpuolen näköinen.” Henrik sanoi ja Anna nosti katseensa arasti ja näytti nyt rohkeammalta. Miranda huomasi jännittävänsä, vaikkein ymmärtänyt mikä häntä jännitti. ” Saanko esitellä teille Mirandan, hän on tullut kaupunkiin töihin ja vartiomies toi hänet luokseni, koska hän on kunnioitetun Kreivimme sisarpuolen näköinen.” ” Miranda, korkea-arvoinen nimi. Kerro meille tarinasi tyttö.” Henrik näytti kiinnostuneelta. ” Herra, nimeni korkea-arvoisuudesta en tiedä, mutta sain nimeni isoäitini mukaan. Olen köyhän perheen esikoinen maaseudun pikkukylästä. Olen ollut palvelustyttönä rikkaassa talossa. Talon poika, joka on ikäiseni ahdisteli minua ja kun isäntä sai tietää jouduin lähtemään. Kotiini en voinut mennä, sillä perheelläni ei muutenkaan ole tarpeeksi ruokaa ja muitakin sisariani käy toisessa rikkaassa talossa töissä, jotta ruokaa olisi riittävästi. Sain kuulla, että kaupungissa on pulaa palvelustytöistä ja toivoin löytäväni täältä työtä.” Miranda pelkäsi puhuneensa liikaa, koska oli kehittänyt tarinaansa pidemmäksi kuin se olin alunperin suunniteltu. Anna näytti iloiselta, sillä Henrik ei ollut keskeyttänyt Mirandan tarinaa. Nyt Anna seurasi, miten Henrik oli suhtautunut tarinaan. ” Mielenkiintoinen tarina, millaisissa töissä pääasiassa olit? Saat luvan puhutella minua ilman herroittelua.” ” Olen tehnyt palvelustytön töitä: tarjoillut, siivonnut, hoitanut ja vahtinut lapsia.” ” Linnassa kaikki nuo työt on eroteltu toisistaan. Mikä töistä olisi sinulle mieluisin?” Anna katsoi Henrikkiä uudella tavalla, Miranda saisi itse kertoa minne haluaisi. ” Itse pidin eniten tarjoilusta, mutta myös siivous oli minulle mieleistä. Kumpikin työ käy, aivan kuten te haluatte Henrik.” ” Anna, muistatko mikä tilanne meillä on tarjoilu töissä?” Henrik kysyi tuijottaen Mirandaa. ” Tarjoilussa on tyttöjä hieman liikaakin, siivouksessakin on riittävästi tyttöjä, mutta kamarineitoja meillä ei ole tarpeeksi.” Anna vastasi nopeasti. ” Anna opasta Miranda muiden kamarineitojen seuraan. Tiedät varmasti Margiannan, pyydä häntä neuvomaan Mirandaa tämän tulevassa työssä. Nyt poistukaa, minulla on muutakin tekemistä.” Henrik totesi ja Anna lähti johdattamaan Mirandaa pois huoneesta. Anna lähti johdattamaan Mirandaa kohti ullakkoa, missä kamarineidot asustivat. Hän ei luonut silmäystäkään Mirandalle vaan jätti tämän heti huoneeseen päästyään yksin. Miranda katseli huonetta ja ihmetteli miten, kamarineitojen huone oli karu ja pimeä. Hän ei huomannut vanhempaa naista ennen kuin tämä totesi: ” Henrik ei ole antanut kamarineitojen piristää huonetta, koska he eivät tee täällä juuri muuta kuin nukkuvat. Sinä olet varmaankin se uusi tyttö, josta Anna kävi minulle sanossa.” ” Kyllä rouva. Nimeni on Miranda, tulen maalta.” Miranda esittäytyi hämentyneenä. ” Minua ei tarvitse teititellä, sano vain Margianna.” Nainen naurahti ja jatkoi, ” Anna kyllä sanoi, että olet Irinjan näköinen, mutta en olisi uskonut miten samannäköinen olet. Voisitte hyvin olla kaksoset, tosin Anna taisi mainita, että olisit muutaman vuoden vanhempi kuin Irinja. Kreivillä on liian vähän kamarineitoja samoin Irinjalla, en tosin uskalla laittaa sinua Irinjan kamarineidoksi yhden näköisyytenne takia. Pääset Kreivin kamarineidoksi, kuulun itsekki hänen kamarineitoihinsa. Opastan sinua työssä, aloitamme huomenna. Tule näytän sinulle vuoteesi, minun on lähdettävä laittamaan heti sen jälkeen Kreivin kylpyvesi valmiiksi. Tapaamme illalla, tuttustu huoneeseen ja voit kierrellä linnassa, mutta älä eksy.” Margianna poistui heti näytettyään Mirandalle tämän vuoteen ja kerrottuaan reitin keittiöön. Miranda laittoi vähäiset tavaransa sängyn alle ja meni keittiöön hakeakseen ruokaa, hän palasi huoneeseen myöhään ja muut kamarineidot olivat jo paikalla. Mirandaa tervehdittiin ja kyseltiin kuinka hän on joutunut tänne. Eräälle kamarineidolle hän kertoi osaavansa tarinan haltiasta joka pelasti kansansa ja luopui rakkaudesta. Kamarineidot halusivat kuulla tarinan ja Miranda kertoi sen heille vielä samana iltana ennen kuin paneutui levolle.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Apr 9, 2008 15:14:02 GMT 3
Noh, luin läpi ensimmäisen ja toisen osan, ja pitääpi sanoa että tarina kuulostaa mielenkiintoiselta. Huolimatta muutamasta kieliopillisesta virheestä, teksti on eteenpäin soljuvaa, tunnelmallista ja hyvää. Lauseet ovat välistä hiukan pitkiä, mutta eivät häiritsevän usein. Pienellä hienosäädöllä asia varmasti korjaantuu. Dialogia on sopivasti ja ainakin minun silmääni se on toimivaa. Tarina etenee nopeasti (välistä tuntuu, että liiankin nopeasti) ja lukija tempautuu mukaan. Erityisen positiivisena seikkana sanoisin, että kertoja vaihtuu aika lailla huomaamatta alun minä-muodosta kolmanteen persoonaan. En tiedä, teitkö sen tarkoituksella, mutta sama se; se toimii loistavasti!
Pieniksi kysymysmerkeiksi jäi muutama asia; alussa olisi voinut puhua enemmän Mirakran motiiveista lähteä ihmisten maailmaan. Pelkkä toteamus siitä, että hän haluaa löytää kumppanin, riittää toki aloittamaan tarinan, mutta yksityiskohtaisempi taustojen selvittely ja syiden etsiminen olisi omiaan. Oletan, että tämä kuitenkin tulee tarinassa myöhemmässä vaiheessa? Sanoithan, että sinulla on tätä vaikka kuinka paljon.
Kun Mirakra on menossa tapaamaan Annan kanssa Henrikiä, sisältä kuuluu 'älähdys'. Heh, kenties hymähdys, köhäisy tai jokin muu verbi sopisi tilanteeseen paremmin. Älähdyksestä tulee mieleen, että kaksikko koputuksellaan keskeyttää jonkin tavatonta keskittymistä vaativan tehtävän ja Henrik-parka pelästyy, kaataa mustepullonsa pergamenteilleen ja läikyttää samaista ainetta vielä vaatteilleenkin.
Muutta, pidemmittä puheitta, minä pidin tästä ja haluaisin todella lukea lisää. Tunnelma on hyvä ja hahmoissa syvyyttä, ja kaikki toimivan tarinan elementit ovat selvästi esillä.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 9, 2008 15:37:48 GMT 3
Seuraavana aamuna Margianna tuli herättämään hänet aikaisin, sillä Kreivi oli lähdössä metsästämään seurueineen ja hän halusi kylpeä aina ennen metsästystä, sillä hän uskoi sen tuovan onnea. Margiannan ja Mirandan tehtävänä olisi toimia kylvettäjinä, eli heidän tuli laittaa kaikki valmiiksi Kreiviä varten ja auttaa tätä peseytymään ja pukemaan kylvyn jälkeen. Yleensä vain Margianna sai olla mukana kylvetyksissä, mutta tämä oli pyytänyt Kreiviltä itseltään luvan opettaa nuori Miranda omiin tehtäviinsä, koska aikoi itse jäädä pian pois tehtävistään. Margianna antoi ohjeistusta Mirandalle, jotta tämä osaisi puhutella ja auttaa Kreiviä oikein. ” Muista sitten ettet katso Kreiviä suoraan silmiin ja puhuttelet häntä Kunnioitetuksi Kreiviksi. Kreivi ei tiedä sinun näyttävän aivan sisarpuoleltaan, joten älä hämmästy jos Kreivi puhuttelee sinua sisarpuolekseen Irinjaksi.” ” Ymmärrän kyllä.” Mirandaa ihmetytti kaikki tällaiset ihmeelliset käytössäännöt, haltioilla oli aivan erilaiset säännöt ja tavat, jotka olivat Mirandasta paljon yksinkertaisempia kuin ihmisten säännöt. Heidän saapuessaan Kreivin kylpyhuoneeseen Miranda silmäili huonetta ja muisteli mitä Vanhin oli opettanut hänelle. Hän muisti myös ohjeistuksen, ettei hänen pitäisi osata aivan kaikkea vaan antaa Margiannan opettaa itseään. Yhdessä Margianna ja Miranda täyttivät ammeen ja laittoivat kylvyn muutenkin valmiiksi, Kreivi saapuisi minä hetkenä hyvänsä. Oven takaa alkoi kuulua askelia ja Margianna kiskaisi Mirandan sivummalle ja käski tämän seurata sivusta mitenhän hoitaisi Kreivin kylvettämisen, mutta Mirandan pitäisi kuitenkin tulla esittäytymään Kreiville kun Margianna antaisi merkin, jollei Kreivi pyytäisi häntä erikseen esittäytymään. Krevin saapuessa Margianna painoi päänsä, Miranda seurasi esimerkkiä. Kun Miranda nosti katseensa Kreivi oli jo ammeessa ja Margianna tervehti tätä ja pyysi luvan pestä Kreivin selän, luvan saatuaan hän alkoi pestä Kreivin selkää. Kreivin katse osui Mirandaan ja hän huudahti: ” Irinja! Mitä sinä täällä teet? Sinua on etsitty koko yö!” Margianna vinkkasi Mirandaa, jotta tämä tuli esittäytymään ja sanoi Kreiville: ” Kunnioitettu Kreivini, tämä nuori nainen ei ole sisarpuolenne vaan uusi apulaiseni Miranda. Miranda voi itse vastata kysymyksiinne jos Kunnioitettu Krevinni antaa siihen luvan.” Kreivi nyökkäsi lyhyesti ja sanoi: ” Vai että Margiannan uusi apulainen, oletko ajatellut kouluttaa hänestä seuraajan itsellesi, se on hyvä. Nyt sinä, Mirandahan se oli, saat kertoa miten olet tullut tänne.” ” Kunnioitettu Kreivini, tulen maalta. Olen köyhän perheen esikoinen ja olin aikaisemmin töissä kylämme rikkaassa talossa, mutta minut ajettiin sieltä juorujen takia. Kuulin, että kaupungissa olisi töitä palvelustytöille ja portilta minut ohjattiin tänne teidän Kunnioitetun Kreivinne linnaan. Täällä minut tuotiin Margiannan hoiviin ja olen nyt ensimmäistä päivää työssä.” Miranda vastasi katse maassa kuten hänelle oli opettettu. Kreivi nyökkäsi ja käski Margiannaa jatkamaan selän pesua ja Mirandaa pesemään jalkansa. Kun Kreivi oli mielestään kylpenyt kylliksi hän nosti kätensä pystyyn ja Margianna kiirehti samalle seinustalle, jossa oli seissut Kreivin saapuessa ja painoi päänsä, Miranda seurasi hänen esimerkkiään. He nostivat katseensa vasta, kun ovi oli sulkeutunut ja kylpyhuone oli tyhjä. Heidän alkaessaan tyhjentää allasta Margianna totesi: ” Kreivi piti sinusta, ehkä siksi että muistutat hänen sisarpuoltaa tai siksi että olet nuori toisin kuin minä olen vanha akka.” Miranda ei vastannut teki vain työnsä ja kysyi Margiannalta mitä he tekisivät seuraavaksi. ” Seuraavaksi menemme petaamaan Kunnioitetun Kreivimme vuoteen ja siivoilemme hänen makuuhuoneessaan, jotta se olisi puhdas ja Kreivin olisi miellyttävää mennä vuoteeseen illalla.” Margianna vastasi. Pedatessaan Kreivin sängyä Miranda päätti kysellä Margiannalta tämän nuoruudesta ja linnan muista asukkaista. ”Margianna, saanko kysyä muutaman henkilökohtaisen kysymyksen?” ”Aina voit kysyä, mutta älä aina odota suoraa vastausta.” Margianna vastasi. ” Missä sinä olet viettänyt nuoruutesi ja miksi sinä olet täällä? Ja mistä muut palvelustytöt ovat tulleet ja minkä mukaan pääsemme eri tehtäviin?” Miranda pyysi. Margianna nosti katseensa lakanasta, jota oli suoristamassa. ” Sinulla on paljon kysymyksiä. Kerron kyllä myöhemmin elämän tarinani pääpiirteittäin, mutta muiden tyttöjen tarinat saat itse kysellä ja he saavat päättää kertovatko vai eivätkö.” Margiannaa hymyilytti Mirandan uteliaisuus. Miranda jatkoi töitä Margiannan opastuksella ja painoi muistiinsa Margiannan ohjeet ja tämän eleet sekä ilmeet heidän kohdatessaan ihmisiä. Seuraavana päivänä Margianna kertoi erään Kreivin sisarpuolen kamarineidoista sairastuneen, joten Miranda sai mennä palvelemaan Krevin sisarpuolta Irinjaa. Irinja suhtautui asiaan hyvin, ja kyseli Mirandalta mistä tämä oli kotoisin, kun hän oli niin hänen näköisensä. Kun muut palvelijat ja kamarineidot olivat menneet kutsui Irinja Mirandan luokseen. ” Tiedätkös, on hankalaa saada hyviä kamarineitoja, mutta tämän päivän perusteella olen sitä mieltä, että sinussa on ainesta tähän työhön. Haluaisin sinusta kuitenkin ystävän, jolle voisin uskoutua ja kertoa salaisuuksi. Minun on vaikea luottaa ihmisiin, mutta minusta tuntuu että sinuun voisin oppia luottamaan. Mitä sanoisit?” ” Korkea-arvoisen Kreivin sisarpuoli, olisin mielelläni ystävänne, mutta eikö se olisi outoa, että te korkea-arvoisen Kreivin sisar...” ” En halua kuulla enää kertaakaan tuota ”Korkea-arvoisen Kreivin sisarpuoli”, voit kutsua minua Irinja neidiksi. Mutta jatka toki vain.” ” Öh, Irinja neiti, eikö se teistäkin herättäisi ihmetystä ja kysymyksiä, jos meistä tulisi ystävät?” ” Mielestäni asiani eivät kuulu kenellekkään.” ” Jos Irinja neiti haluaa, voin olla teidän ystävänne.” Miranda niiasi ja jatkoi ” Nyt kuitenkin pyydän lupaa poistua, sillä lupasin auttaa Annaa pyykkituvalla.” Irinja tyytyi vain nyökkäämään.
Seuraavien viikkojen aikana Miranda jatkoi töitään Margiannan kanssa ja keskusteli luottamuksellisesti Irinjan kanssa iltaisin. Heidän välilleen syntyi tuota pikaa ystävyys, jossa kumpikin luotti toiseen täydellisesti. Miranda tunsi aina olonsa epämukavaksi Kreiviä palvellessaan, varsinkin jos paikalla oli Kreivin serkku Aleksanteri, jolle Kreivi oli luvannut Irinjan puolisoksi tämän täytettyä 17 vuotta. Eräänä iltana Miranda istui taas Irinjan seurana tämän huoneessa. ” Kuulin kuinka Aleksanteri vaati jo päästä naimisiin kanssasi. En ymmärrä kuinka Kreivi voi luvata sinut puolisoksi hänelle. Hän on sinua ainakin 40 vuotta vanhempi.” Miranda lopetti kertomuksensa päivän tapahtumista. ” Se oli äitini toive. Hänen huhuttiin olleen Aleksanterin rakastajatar. Isäni ei kuitenkaan uskonut sen olevan totta, sillä jos hän olisi tunnustanut sen olisi hän joutunut mestaamaan äitini.” Irinja sanoi ääni värähtäen. ” Uskotko sinä huhuihin?” ” En tiedä. Olen usein miettinyt, miksi Aleksanteri haluaa minut. Hän on ajanut jo kolme vaimoaan toisen miehen syliin ja siitä mestattavaksi. En halua jakaa vuodetta hänen kanssan, mutta minulla on enää 2 kuukautta vapautta, sitten täytän 17 vuotta ja olen sen jälkeen naimisissa Aleksanterin kanssa, jollei hän kuole sitä ennen. Jota toivon usein.” ” Rukoilen illalla, että Jumala ottaisi hänet huomaansa 2 kuukauden sisällä.” ” Joskus toivon jopa itse kuolevani, jotta en joutuisi hänelle. Rakastan nimittäin toista, tiedäthän veljeni ystävän Paroni Kastanjan. Hän ei ole ollut vielä koskaan naimisissa, vaikka onkin jo 24-vuotias.” Irinjan ilme muuttui itkevästä nauravaiseksi hänen ajatellessaan Paroni Kastanjaa. ” Olen iloinen kuullessani tuon. Toivon voivani auttaa sinua, jos se vain on mahdollista. Voisitko vastata yhteen kysymykseen Kunnioitetusta Krevistä?” Miranda kysyi. ” Tietenkin ystäväni ja minun seurassani voit sanoa häntä vain kreiviksi, ei hän ole sen ihmeellisempi kuin mekään.” ” Kiitos ystäväni. Miksei kreivi ole naimisissa, vaikka onkin jo 25-vuotias?” Miranda kysyi punastellen. ” Tuohon en osaa vastata, sinun pitäisi saada lupa kysyä tuota veljeltäni.” ” Se jää varmasti arvoitukseksi.” Miranda totesi ja he olivat hiljaa, kunnes Irinja rikkoi hiljaisuuden. ” Miranda, oletko sinä rakastunut kehenkään?” ” Voi ystäväni, kumpa voisinkin kertoa sinulle, mutta se asia on liian arka. Enkä voin myöhemmin kertoa sinulle.” Miranda sanoi itku kurkussa. ” Et kai sinä vain ole iskenyt silmiäsi veljeeni?” Irinja kysyi vakavoituneena, mutta hänen silmänsä nauroivat. ” En tietenkään, hän on kuitekin liian korkea-arvoinen minulle.” ” Älähän nyt, voisin minä sinua auttaa. Jos vain kertoisit minulle kuka hän on.” ”Sanoinhan minä jo etten voi. En voisi saada häntä kuitenkaan ja minun pitäisi olla nyt jo laittamassa veljesi iltakylpyä. Poistun nyt ja toivotan sinulle hyvää yötä. Näemme huomenna uudelleen, eikö vain?” ”Ymmärrän ystäväni, mutta minä en unohda tuota sinun rakastumis kysymystäsi ja saan sen kyllä selville. Hyvää yötä, nähdään huomenna.” Irinjan silmät loistivat ilosta ja uteliaisuudesta.
Miranda jatkoi töitään linnassa normaaliin tapaan, kunnes Margianna tuli eräänä iltana kertomaan lopettavansa työnsä ja jättävänsä ne Mirandan vastuulle. Mirandan päivä oli nyt täynnä työtä, eivätkä he Irinjan kanssa olleet tavanneet pitkään aikaan. Viikkoa ennen Irinjan 17 vuotis syntymäpäivää Miranda tapasi Kreivin yksityistiloissa Aleksanterin, Irinjan tulevan sulhasen. ”Hyvää päivää herra.” Miranda tervehti asiaan kuuluvasti. Aleksanteri nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Illalla Miranda keskusteli Kreivin kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla. ”Miranda-neiti, voisitko tuoda lisää lämmintä vettä?” Kreivi pyysi, vaikka yleensä hän käski palvelustyttöjään. ”Tietenkin Kunnioitettu Kreivini.” Miranda höpisi kuten asiaan kuului. ”Huomasitte varmasti, että Aleksanteri herra kävi tänään luonani.” ”Kyllä Kunnioitettu Kreivini. Tervehdin häntä kuten asiaan kuuluu.” ”Uskon sen. Hän kertoi tavanneensa erään rikkaan lesken ja menee naimisiin tämän kanssa. Hän kysyi suostuisinko antamaan sisareni jalkavaimoksi. En tietenkään suostunut, lupasin kylläkin sinut hänelle jos hän ottaa sisareni vaimokseen. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?” ”Ymmärrän Kunnioitettu Kreivini.”Miranda piti tauon ja jatkoi empien, ”Herrani,saanko esittää kysymyksen.” ”Ole hyvä.” ”Miksi haluatte naittaa sisarpuolenne Aleksanteri herralle?” ”Sisareni tarvitsee miehen, joka voi huolehtia hänestä. Vaikka enemminkin avioliitto Aleksanterin kanssa olisi kannattava, saisin Aleksanterin maat hänen kuoltuaan.” ”Kiitos kun vastasitte kysymykseeni, herrani.” Miranda niiasi. ”Olen tyytyväinen tuloksiin, jotka Margiannan opetukset ovat jättäneet sinuun. Toivoisin kuintenkin, että siirtyisit sisareni Irinjan palvelukseen, sillä olen kuullut teidän tulevan hyvin toimeen. Olisitko valmis siirtymään sisarpuoleni palvelukseen?” ”Tietenkin, herrani. Kiitän teitä, kun sain olla palveluksessanne tämän hetken. On totta että tulemme hyvin toimeen. Herrani, minulla olisi yksi toive..” ”Toivokaa mitä vain, olen tänään hyvällä tuulella.” ”Herrani, keskustelin sisarenne kanssa eräänä iltana ja paljasti minulle erään tärkeän asian. Hän rakastaa Paroni Kastanjaa ja olen varma, että myös Paroni olisi valmis menemään naimisiin sisarpuolenne kanssa. Viimeinen toiveeni on siis, että antaisitte sisarpuolellenne onnen ja hyvän miehen.” ”Jos Paroni Kastanja on valmis ottamaan sisareni niin olen valmis antamaan sisarpuoleni hänelle. Silloin myös Aleksanteri voisi ottaa vaimokseen sen rikkaan lesken, josta hän minulle kertoi.” ”Kiitos Kunnioitettu Kreivini, sisarenne tulee olemaan onnellinen kuullessaan tämän. Voinko mennä kertomaan hänelle heti kun olette saaneet kylvettyä?” ”Mene vaikka heti, selviän kyllä itsekkin. En ole niin avuton, minusta on mukavaa kun joku kylvettää minua.” ”Kiitos Kunnioitettu Kreivini.” Mirandan silmät loistivat ja hän juoksi kohti Irinjan huonetta.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 13, 2008 22:50:18 GMT 3
”Irinja! Irinja! Sinun ei tarvitse mennä Aleksanterille, sain Kreivin kysymään Paroni Kastanjalta haluaisiko hän sinut.” Miranda kuiskasi oven raosta, vaikka tiesi Irinjan olevan vielä hereillä. ”Irinja, mikä sinun on? Mikset vastaa minulle? Herran jestas! Irinja avaa silmäsi!” Miranda näki Irinjan makaavan tajuttomana lattialla takan vieressä, onneksi hän ei ollut kaatunut takkaan. Miranda käänsi Irinjan selälleen ja juoksi takaisin Kreivin luo hakemaan apua. ”Herrani, tulkaa apuun! Sisarenne on mennyt tajuttomaksi, löysin hänet äsken.” Miranda huusi päästessään Kreivin huoneen ovelle. Kreivi syöksyi ulos ja komensi: ”Hae linnan lääkäri ja tule sitten sisarpuoleni huoneeseen. Nyt mene!” Kreivi jatkoi juosten matkaansa kohti Irinjan huonetta. Miranda kiiruhti hakemaan lääkärin ja juoksi sitten Irinjan makuuhuoneeseen. Kreivi oli nostanut Irinjan sängylle ja etsi tämän ranteesta pulssia. Miranda pysähtyi vuoteen vierelle ja kuiskasi: ”Irinja, sinun ei tarvitse mennä Aleksanterille. Ole kiltti äläkä kuole. Olet ainut ystäväni, en halua menettää sinua.” Mirandan silmät täyttyivät kyynelistä samalla, kun lääkäri porhalsi huoneeseen ja käski häntä siirtymään. Miranda itki hiljaa ja toivoi, että olisi haltiana opetellut lääkitsemistä eikä vain mielenkiemuroita. ”Hän on heikko, enkä osaa sanoa mikä aiheutti tajuttomuuden, mutten uskalla luvata mitään. Hänen aivoissaan saattaa olla jotain, jos näin on hänen hyväkseen ei voi tehdä mitään.” Lääkäri vihdoin totesi ja alkoi hiljaa keskustella Kreivin kanssa. ”Miranda, jää vahtimaan sisarpuoleni vointia. Tule herättämään jos hänen voinnissaan tapahtuu jotakin.” Miranda viipyi Irinjan luona koko yön ja pitkälle seuraavaan päivään, kunnes Margianna ilmestyi huoneeseen: ”Kuinka olet jaksanut? Olen kuullut että, Kreivi ja hänen sisarpuolensa tappelisivat sinusta. Olen ylpeytä siitä mitä olen saanut sinusta kasvatettua.” Margianna sanoi ja itku kuulsi hänen äänestään. Miranda kohotti katseensa Irinjan levollisista kasvoista ja katsoi Margiannaa. ”Voin hyvin, olen vain hieman väsynyt. Pyysikö Kreivi minua avukseen?” ”Ei hän pyytänyt. Tulin sinun vuoksesi, olet ollut minulle kuin oma tytär ja halusin viimein kertoa oman tarinani. Se on melko samankaltainen kuin sinulla. Istuutuismmeko noille tuoleille, niin saisit syötyä jotakin.” Margiannan ääni alkoi olla jo lähes normaalia, vaikkakin itkuisuus kuulsi siitä vieläkin. Miranda istuutui tuoliin ja alkoi mutustaa leipää kuunnellessaan Margiannaa.
”Synnyin suureen perheeseen pieneen maalaiskylään, perheemme oli kylän varakkain joten sain lähes kaiken mitä halusin. Olin kuitenkin vaatimaton, enkä ollut kiinnostunut hienoista vaatteista ja koruista, kuten muut sisareni. Vietin mielelläni aikaa orpokodissa, nautin kun sain auttaa heitä. Olisin halunnut perheeni auttavan orpokotia, sillä heillä ei ollut enää varaa ottaa huomaansa enempää lapsia, vaikka siihen olikin tarvetta. Vanhempani eivät pitäneet siitä, että vietin aikaani köyhien ja varsinkin orpojen parissa. Kun täytin 16 vuotta isäni alkoi etsiä minulle sulhasta, kuten oli ja on tapana edelleen. Vuoden etsinnän jälkeen minua tuli kosimaan markiisin poika, hän oli yli kymmenen vuotta minua vanhempi, mutta rikas ja isä antoi suostumuksensa. Vanhempani alkoivat järjestellä häitä, sanoin heille useaan otteeseen etten suostuisi myöntymään avioon kenenkään kanssa. Tiedät varmaankin, että vaikka vanhemmat järjestävät liitot, tarvitaan morsiamen suostumus ennen kuin liitto astuu voimaan. Vanhempani alkoivat uhkailla hylkäävänsä minut, eli kertoa julkisesti etteivät he enää olisi vanhempia. Minusta tulisi siis orpo ja hyljeksitty, olin kuitenkin päättänyt etten menisi naimisiin. Häät järjestettiin, vaikka kerroin vanhemmilleni etten suostuisi. He arvelivat minun olevan järkevä ja naivan miehen jonka he olivat valinneet. Alttarilla pappi kysyi tahdoinko tämän miehen jolloin vastasin kovalla ja selkeällä äänelle, ”En.” Pappi katsoi sulhastani ja vanhempiani, sulhaselle tämä tietenkin oli suuri häpeä, tulla nyt hylätyksi alttarilla. Vanhempani ajoivat minut ulos kotoani vain yksi mekko ja viitta ylläni. Minä olin muuttunut hetkessä rikkaasta köyhäksi. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua, päätin etsiä töitä ja elää kuten itse halusinkin. Kehitin tarinan, jonka avulla voisin saada työn jostakin. Olin tarinan mukaan köyhän perheen kuopus ja minut oli ajettu kotoa, koska vanhempani olivat kuolleet eikä veljeni halunnut naittaa minua kenellekkään. Tulin tarinan turvin linnaan ja pääsin tänne aluksi kamarineidoksi ja lopulta itsensä Kreivin palvelukseen. Olen ollut nyt 15 vuotta nykyisen Kreivin palveluksessa ja sitä ennen hänen äitinsä kamarineitona.” Margianna katsoi Mirandaa ja hymyili. ”Sinun olisi varmasti parasta mennä hetkeksi nukkumaan. Tulen herättämään, jos hänen tilassaan tapahtuu muutoksia. En ymmärrä kuinka Kreivi voisi olettaa sinun pärjäävän yksin ilman unta. Mene vain, Kreivi ei ala väittää minulle vastaan. Olenhan melkein kasvattanut hänet.” Margianna jatkoi ja patisti Mirandan ulos huoneesta. Miranda hoiperteli huoneeseensa ja kaatui uupuneena vuoteelleen. Iltapäivällä hän heräsi siihen, kun muut tytöt saapuivat huoneeseen lepäämään hetkeksi. Tajuttuaan tilanteen Miranda päätti käydä syömässä ja palata sitten Margiannan ja Irinjan luo. ”Kultaseni, saitko nukuttua?” Margianna kysyi heti Mirandan päästyä ovesta Irinjan huoneeseen. ”Kyllä sain, kiitos kun tulit patistamaan minua, en olisi jättänyt häntä kenenkään muun hoitoon.” Miranda hymyili opettajalleen, josta oli tullut myös hänen ystävänsä. ”Haluatko että jään vielä hetkeksi? Olen sopinut Kreivin kanssa, että jään tänne siksi aikaa, että tiedämme mihin suuntaan Kreivin sisarpuolen terveys kääntyy.” Margianna katsoi Miarndaan. ”Sano häntä vain Irinjaksi, jos kukaan muu ei ole paikalla. Olemme ystävystyneet, minun piti kertoa hänelle, ettei hänen tarvitse mennä naimisiin Aleksanterin kanssa sekä se kehen minä olen rakastunut. Jos hän kuolee lähden linnasta ja kaupungista mahdollisimman kauas.” Miranda puhui katsomatta Margiannaan.
Seuraavan yön Miranda ja Margianna valvoivat yhdessä Irinjan vuoteen vierellä. Irinjan voinnissa ei tapahtunut mitään muutosta, hän vain makasi tajuttomana vuoteellaan. Aamulla Margianna sanoi tarvitsevansa unta ja kehotti myös Mirandaa menemään nukkumaan. Miranda oli kuitenkin päättänyt olla jättämättä Irinjaa yksin, sillä jos tämä heräisi tai kuolisi hänen ollessaan poissa ei Miranda voisi antaa sitä anteeksi itselleen. Häntä piinasi salaisuudet, joita hän ei ollut voinut kertoa Irinjalle. Salaisuudet joita ei kukaan tässä linnassa tiennyt, hänen syntyperäänsä eikä hänen rakastettuaan. Voisipa hän kertoa jollekkin, syntyperää hän ei saanut paljastaa kenellekkään, paitsi silloin jos palaisi rakkaansa kanssa haltioiden pariin. Hänen mukanaan tullut ei pääsisi enää koskaan ihmisten keskuuteen, joten hänen olisi tiedettävä varmaksi tulisiko hänen rakastettunsa hänen mukaansa, ennen kuin kertoisi tälle. Miranda huokaisi ja unelmoi rakkaastaan, tämä ei voinut aavistaa mitään, sillä Miranda oli opetellut kainouden Vanhimman opastuksella ja osasi näytellä ihmistä erinomaisesti. Vaikkei hän kaikkea osannutkaan hän saattoi aina kertoa, ettei ollut entisessä elämässään joutunut sellaisiin ongelmiin kuin linnassa. Jos Irinja selviää hengissä lupaan, että kerron hänelle rakastettuni. En halua katsoa, kuinka rakkaani rakastaa toisia ja minä joudun elämään elämäni ilman häntä. Miranda katsoi Irinjan levollisia kasvoja ja toivoi saavansa joskus sisälleen samanlaisen rauhan.
Puolen päivän jälkeen Margianna palasi mukanaan leipää, juustoa ja vettä, hän oli arvellut ettei Miranda kuitenkaan haluaisi poistua ystävänsä rinnalta. Miranda koetti näykkiä hieman ruokaa, mutta kaikki mitä hän laittoi suuhunsa maistui tuhkalta, niinpä hän joi vettä. ”Sinun on levättävä, et muuten jaksa valvoa ensi yötä.” Margianna patisti Mirandan lepäämään Irinjan huoneen leposohvalle ja sanoi herättävänsä tämän jos Irinjan voinnissa tapahtuisi muutosta. Miranda sai kuitenkin nukkua levolisesti lähes puoleen yöhön, ennen kuin hän havahtui unestaan. Hän nousi ja käveli Margiannan viereen, tämä oli nukahtanut tuoliinsa. Miranda herätti Margiannan ja sanoi, että tämä saisi jäädä nukkumaan sohvalle jos haluaisi, oli hänen vuoronsa valvoa. Margianna hymyili ja siirtyi sohvalle nukkumaan. ”Valvominen ei ole enää yhtä helppoa, kun on vanha,” hän sanoi ennen nukahtamistaan. Miranda valvoi Irinjan vierellä koko sen yön. Irinjan vointi ei muuttunut mihinkään seuraavien päivien kuluessa. Miranda ja Margianna valvoivat vuorotellen tai yhdessä ja Kreivi kävi päivittäin katsomassa sisarpuoltaan.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Apr 17, 2008 19:46:24 GMT 3
Oli kulunut reilu kuukausi Irinjan sairastumisesta, tämä makasi edelleen tajuttomana ja lääkäri oli ihmeissään, kuinka kauan tämä oli pysynyt hengissä, sillä Irinja oli laiha eikä hän ollut kuukauteen syönyt mitään ja vettäkin lääkäri oli juottanut varovasti pieniä määriä päivässä erikoisella laitteella. Lääkäri arveli Irinjan menehtyvän viikkojen ellei jopa päivien sisällä. Miranda oli myös laihtunut, sillä valvominen ja vähäinen ruokailu olivat saaneet hänetkin näyttämään sairaalta. Onneksi Miranda oli syntyperältään haltia, ilman tätä ”lahjaa” hän olisi varmasti jo tajuttomana. Haltioilla kun on kyky selviytyä rankoistakin oloista vähemmällä ravinnolla kuin ihmisten. Margianna oli aina tuputtamassa hänelle ruokaa, mutta miten hän saattoi syödä mitään, kun hänen paras ja rakkain ystävänsä makasi vuoteessa tajuttomana. Miranda oli usein miettinyt, veisikö hän Irinjan haltioiden luo hoitoon, sillä ehkä magian keinoin hänen ystävänsä saataisin pelastettua. Vanhin olisi ehkä osannut neuvoa häntä, mutta miten hän saisi yhteyden kehenkään haltiaan. Samana iltana Miranda muisti löytämänsä viestin Vanhimmalta. Hän ei ollut voinut ottaa amulettia silloin mukaansa, mutta eikös tämä ollut se sama huone mistä hän oli amuletin löytänyt. Miranda odotti, kunnes Margianna saapui huoneeseen ja kysyi kimpusta. ”Margianna, löysin ensimmäisenä päivänäni upean amuletin liikuin silloin linnassa Annan kanssa, se amuletti näyttää kielokimpulta, tiedätkö missä se on? Haluasin, että Irinja saisi isoäitinsä sisaren amuletin, hän sai sen ystävältään joka katosi. Haluaisin antaa sen ennen kuin hän menehtyy.” Miranda sanoi hiljaa, katsoen Irinjan levollisia kasvoja. ”Sen pitäisi olla täällä laatikossa laitoin sen tänne kun siivosin huonetta Kreivin sisarpuolta varten.” Margianna sanoi etsien amulettia. Löydettyään amuletin, Margianna antoi sen Mirandalle ja sanoi: ” Pidä sinä tämä, muistona ystävästäsi. Voit tietenkin laittaa sen Kreivin sisarpuolen mukaan, mutta Kreivin isoäidin sisar oli antanut korun Kreivin äidille, joka antoi sen minulle ennen kuolemaansa, joten tämä koru kuuluu minulle eikä hänelle..” Margianna nyökkäsi kohti Irinjaa. Hän otti Mirandan käden ja laittoi amuletin siihen. Miranda kiitti ja sanoi menevänsä hakemaan vettä keittiöltä.
Todellisuudessa hän hiippi ulos linnasta, hän kulki hiljaisen kaupungin halki ja porteista huomaamattomana. Miranda katosi metsään, hän etsiytyi lähelle sitä paikkaa, johon haltiat olivat hänet tuoneet. Miranda alkoi lukea Vanhimman viestiä: Sinä joka löydät tämän korun olet löytänyt todisteet minun olostani ihmisten keskuudesta. Rakkaudella Margare, ensimmäinen haltia ihmisten keskuudessa. Miranda luki viestiä yhä uudelleen ja uudelleen toivoen, jonkun vartioista kuulevan hänet ja tulevan katsomaan mikä hänellä oli hätänä. Miranda oli lukenut Vanhimman viestiä niin kauan, että hänen äänensä oli mennyt käheäksi. Ellei kukaan tulisi katsomaan häntä, hän joutuisi lähtemään linnaan ja Irinja mehentyisi ja hän palaisi haltioiden keskuuteen surun murtamana, siis jos palaisi ellei hän myös menehtyisi suruunsa. Hänen elämänsä ainut valo ei tiennyt hänen rakkaudestaan vaan rakasti toista, oli jo ehkä mennyt naimisiin jonkun rikkaan tytön kanssa. Lopulta Mirandan oli pakko luovuttaa, kukaan ei saapuisi. Ehkeivät he tunnistaisi häntä, kumpa hän voisi nyt muuttaa itsensä. Tietenkään minä en voi, Miranda tunsi olonsa lapselliseksi, ei hän voisi nyt muuttaa ulkonäköään ja palata sitten Irinjan vuoteen viereen. Miranda päätti odottaa yön yli ja lähteä aamulla takaisin linnaan. Miranda istuutui koivun juurelle ja päätti levätä hetken, ehkä joku haltioista tulisi uteliaaksi ja herättäisi hänet. Miranda nukahti ja heräsi seuraavana aamuna hän huomasi vierellään haltian kielisen viestin, mutta siinä oli vain kolme sanaa, Margare on kuollut. Miranda ei ymmärtänyt miksi hänelle oli annettu vain viesti. Hän mietti kuinka kunnioittaisi Vanhimman muistoa ihmisten keskuudessa, samalla kun pohti miksei lapun tuoja ollut paljastanut itseään hänelle. Miranda päätti lukea viestin vielä kerran, kunnioittaakseen Vanhimman muistoa. Hän tiesi ettei voisi enää mitenkään parantaa ystäväänsä, vain odottaa ihmettä ennen tämän kuolemaa. Miranda päätti lähteä takaisin linnaan ja mietti kuinka selittäisi poissa olonsa tällaisella hetkellä. Saavuttuaan kaupungin porteille hän huomasi kaupungin hiljentyneen, Miranda tiesi miksi. Irinja oli varmasti menehtynyt hänen poissa ollessaan, voi kumpa hän ei olisi lähtenyt kaupungista.
Miranda juoksi linnan vartiottomista porteista, pihan läpi Irinjan makuuhuoneen oven taakse ja pysähtyi. Kuinka hän voisi selittää poissa olonsa tällaisena hetkenä. Miranda veti syvään henkeä ja koputti ovea, sisältä ei kuulunut mitään, joten Miarnda päätti astua sisään. Huoneessa Irinjan vuoteen vierellä olivat Kreivi, Margianna, Paroni Kastanja, linnan lääkäri sekä se nuori vartiomies, joka oli saattanut Mirandan linnaan. He kaikki kääntyivät katsomaan häntä ja Margianna riensi hänen luokseen ja painoi hänet itseään vasten itkien. Miranda katsoi Irinjaa, tämä makasi edelleen sama levollinen ilme kasvoillaan kuin ennen hänen lähtöään, mutta hengitys oli muttunut pinnalliseksi. ”Margianna kuinka hän voi?” Miranda kuiskasi. Margianna ei pystynyt nyyhkytykseltään puhumaan, joten Kreivi vastasi hänen puolestaan: ”Irinjan vointi meni yön aikana erittäin huonoksi ja lääkäri arveli hänen kuolevan huomiseen mennessä. Mutta missä sinä olet ollut koko yön? Etsimme sinua, mutta emme löytäneet, Margianna oli huolissaan sinusta.” Kreivi katsoi entistä kamarineitoaan ja tämän vierellä olevaa Mirandaa. Miranda katsoi Margiannaa, halasi tätä ja kuiskasi: ”Olen pahoillani että katosin, kunhan olemme kahden kerron missä olin. Ethän ole vihainen, ethän?” Margianna katsoi Mirandaa ja hymyili. Miranda arvelin sen olevan anteeksi annon merkki. Kreivi,Paroni Kastanja,lääkäri ja nuori Vartiomies katsoivat heitä ja kääntyivät sitten Irinjan puoleen. Kreivi kakoi kurkkuaan ja sanoi: ”Sisarpuoleni Irinja, Paroni Kastanja on luvannut mennä kanssasi naimisiin jos nyt selviät. Ystäväsikään eivät halua menettää sinua, enkä myöskään minä.” Mirandaa hymyilyttivät Kreivin sanat, vaati paljon rohkeutta tunnustaa jotain tuollaista heidän kuullen. Yhdessä he kaikki valvoivat hiljaisuuden vallitessa, vasta myöhään iltapäivällä Kreivi rikkoi hiljaisuuden. ”Miranda neiti, ota joku mukaasi ja hae meille syömistä ja vettä tänne ylös. Tiedän ettet mielelläsi jätä ystävääsi, mutta en halua päästää ketään tänne, joten menisitkö?” Miranda katsoi Kreiviä ja tietäen kenet haluaisi mukaansa ruokaa ja vettä hakemaan. ”Menen jos te Kreivini niin haluatte. Voisiko tämä nuori Vartiomies lähteä avukseni?” Vartiomies nyökkäsi, mutta Kreivi näytti murheelliselta, aivan kuin hän olisi halunnut Mirandan mukaan. Miranda niiasi ja lähti ripeästi kävelemään kohti keittiötä. Vartiomies seurasi perässä ja tuntui olevan ajatuksissaan. Vartiomies katseli kuinka Miranda käveli normaalia ripeämpää vauhtia ja nopeutti omaa kulkuaan saadakseen tämän neidon kiinni. Miranda hätkähti tuntiessaan Vartiomiehen käden olallaan, hän pysähtyi ja käänsi katseensa mieheen. ”Miranda, voimmeko puhua kahden?” Vartiomiehen ääni värisi ja Miranda ihmetteli mitä miehellä oli asiaa. Hän nyökkäsi ja kääntyi kohti vinttiä ja kamarineitojen huonetta, joka oli tähän aikaan päivästä tyhjillään. Päästyään huoneen ovelle hän sanoi. ”Käyn katsomassa ettei tuolla ole ketään. Tänne on miehiltä pääsy kielletty, mutta voimme puhua hetken rauhassa.” Miranda meni oven raosta huoneeseen ja saapui kohta takaisin vinkaten vartiomiestä seuraamaan. Miranda johdatti miehen pienen pöydän ääreen ja istuutui toiselle tuoleista, kääntyen katsomaan uteliaana miestä. Vartiomies näytti komealta vaikka tämän olemuksesta huomasikin hermostuneisuuden. Lopulta mies alkoi puhua, vaikka sanat tuntuivatkin juuttuvan tämän kurkkuun. ”Miranda neiti, olin iloinen päästessäni saattamaan teitä linnaan. Tuota, mitenköhän sen nyt sanoisin..Sanon tämän nyt suoraan, joten älä keskeytä. Olen rakastunut Irinjaan, leikkimme yhdessä pieninä ja kun näin sinut porteilla olisin halunnut kaapata sinut syliini ja viedä turvaan. Kun tajusin ettet ollutkaan Irinja olin pettynyt ja samalla utelias. Tiedän etten voi saada Irinjaa ja tiedän ettei hän rakasta minua. Hän rakastaa Paroni Kastanjaa ja menee naimisiin tämän kanssa, jos hän nyt herääkään. Nyt olen huomannut ajattelevani sinua useammin kuin Irinjaa. Olen rakastunut sinuun ja koska en voi saada Irinjaa voisin saada sinut..” Vartiomies katsoi Mirandaa ja odotti tämän reaktiota. Mirandan silmät täyttyivät kyynelistä ja hän juoksi pois huoneesta jättäen Vartiomiehen yksin kamarineitojen huoneeseen. Vartiomiehenkin silmiin nousivat kyyneleet, sillä tämä luuli tulleensa hylätyksi. Hän poistui huoneesta, meni keittiöön ja vei ruoan ja veden Irinjan huoneeseen. Miranda ei ollut siellä ja vartiomies sanoi tämän lähteneen käymään käymälässä.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 14, 2008 22:36:42 GMT 3
Miranda oli kuitenkin juossut pyykkitupaan Annan luokse ja kertoi tälle kaiken, lukuunottamatta tietenkin haltiataustaansa. Anna kuunteli ja kysyi sitten. ”Miranda lapsi kulta, rakastatko sinä häntä? Et saa antaa tuollaista lupausta, ellet rakasta häntä.” Anna piti Mirandaa vierellään ja antoi tälle aikaa kuunnella sydäntään. Lopulta Miranda lakkasi nyyhkyttämästä ja sanoi hiljaa Annaa katsomatta. ”En tiedä, sydämmeni tuntuu rakastavan kahta. Toinen on ylhäinen ja saavuttamattomissani ja toinen on tämä komea vartiomies, mikä hänen nimensäkkään on, en tiedä edes sitä. Mitä minä teen?” Anna nosti Mirandan leukaa ja katsoi tätä silmiin. ”Vartiomies on minun sisarenpoikani, mutta olen kasvattanut hänet. Hänen äitinsä, minun sisareni, kuoli pojan olessa muutaman vuoden ikäinen. Hänen nimensä on Alex, se on lyhenne hänen isänsä nimestä. Miranda, sinun on nyt vain kuunneltava sydäntäsi ja koettaa päättää mitä teet. Jos tiedät ettet voi saada toista, voit edes saada toisen.” Miranda katsoi Annaa ja alkoi jälleen nyyhkyttää. ”Anna, jos kerron sinulle kuka toinen on..”Miranda ääni särkyi, Anna nyökkäsi ja odotti, että Miranda jatkaisi. Lopulta Miranda sai kerättyä rohkeutta niin paljon, että saattoi kertoa. ”Anna, toinen rakastettuni on Kreivi. Älä näytä noin järkyttyneeltä, rakastuin häneen, vaikka tiesinkin etten voi saada häntä. Kukaan muu ei tiedä, joten älä kerro..” Miranda katsoi Annaa, jonka kasvot olivat järkytyksestä selvittyään rauhalliset ja lempeät. ”Miranda, voit sydämmessäni tehdä päätösen. Alex haluaa sinut, koska muistutat niin paljon Irinjaa. Kreivin suhteen en osaa sanoa mitään, mutta toivon sinun osaavan päättää otatko Alexin vaiko jäät yksin. Kreiviä et voi saada, se olisi vastoin lakeja.” Anna puhui kuin olisi sanonut tämän useaann kertaa. Miranda kiitti ja sanoi, että hänen oli palattava Irinjan luo. Hän lupasi tulla kertomaan valinnastaan, kunhan saisi sellaisen tehtyä.
Miranda palasi huoneeseen ja käveli Irinjan vuoteen vierelle. Hän poimi vyöpussistaan amuletin, hän laski sen Irinjan tyynylle ja kumartui kuiskaamaan tämän korvaan. ”Sinä joka löydät tämän korun olet löytänyt todisteet minun olostani ihmisten keskuudesta. Rakkaudella Margare, ensimmäinen haltia ihmisten keskuudessa. Irinja, minä olen haltia ja tuo Margare oli isoäitisi sisaren ystävä joka katosi. Hän on kuollut enkä kestä jos sinäkin jätät minut.” Miranda nosti katseensa Margiannaan ja pelkäsi myös tämän kuulleen sanat. Margianna hymyili hänelle ja ohjasi Mirandan pöydän ääreen. Vartiomies nousi ja lähti vartiovuoroonsa, myös lääkäri poistui. Illan tullen Margianna sanoi menevänsä nukkumaan ja Miranda ja Kreivi jäivät kahden Irinjan huoneeseen. Mirandan ajatukset olivat sekaisin, sillä hän olisi halunnut kerto Kreiville tunteistaan, mutta tiesi joutuvansa lähtemään linnasta eikä hän halunnut jättää Irinjaa. Myös Kreivi vaikutti hermostuneelta, lopulta tämä rikkoi hiljaisuuden sanoilla, jotka saivat Mirandan olon helpottamaan. ”Miranda neiti, pyydän, että jäisitte sisarpuoleni luo. Minun pitää mennä lepäämään, tulkaa kertomaan, jos tilanne muuttuu.” Kreivi poistui huoneesta ja jätti Mirandan yksin. Oltuaan hetken yksin hiljaisuudessa, hän päätti kertoa rakkaudestaan Kreiviä kohtaan Irinjalle. ”Irinja haluan kertoa sinulle rakkaudestani kahteen mieheen. Rakstan sekä Vartiomies Alexia että Kreiviä. Alex uskoutui minulle ja kertoi rakastavansa sinua, muttei voi saada sinua, kuten minäkään en voi saada Kreiviä. Ymmärrät varmaan etten ole voinut puhua tunteistani kenellekkään, minuthan ajettaisiin linnasta.” Miranda puhui normaalilla äänellä, sillä hän luuli olevansa yksin. Hän painoi päänsä Irinjan pään viereen ja alkoi hyräillä haltioiden kehtolaulua. Äkkiä kylpyhuoneesta kuului kolahdus. Miranda hypähti pystyyn ja hiipi oven taakse kuuntelemaan kuuluisko ääntä uudelleen. Ääntä ei kuulunut, mutta oven takaa kuului raskasta hengitystä. Miranda päätti avata oven, sillä hän oli utelias tietämään kuka oven takana oli ja kuinka joku oli päässyt sinne hänen huomaamattaan. Hän painoi oven kahvaa, mutta toiselta puolta oven kahvaa pidettiin paikoillaan eikä Miranda saanut ovea auki. Miranda tiesi ettei siellä ollut kukaan toivottu henkilö, niinpä hän päätti odottaa kuuluisiko ääntä uudelleen vai tulisiko se joku pois kylpyhuoneesta jos hän odottaisi. ”Irinja, minä voin asua keskuudessanne 25 vuotta, sen jälkeen voin joko palata haltioiden keskuuteen tai jäädä tänne. En ole vielä päättänyt mitä teen, sillä täällä minusta on hyötyä enemmän kuin haltioiden keskuudessa.” Miranda muisteli elämäänäsä haltiana ja tajusi kuinka erillaista se oli, helpompaa ja ehkä jopa tylsempää. Yö alkoi olla jo puolessa ja Miranda arveli, että kylpyhuone olisi jo tyhjä ja kokeili ovea. Ovi aukesi normaalisti, mutta Mirandan tarkka kuulo paljasti jonkun hengittävän huoneessa. Miranda sytytti kynttilän ja päätti etsiä tunkeutujan. Nähdessään tunkeutujan Miranda painui polvilleen, tunkeilija oli haltia prinsessa. Tämä nyyhkytti hiljaa, eikä ollut vielä huomannut Mirandaa. Lopulta prinsessa aisti jonkun olemassa olon. ”Nouse Mirakra, saavuin tänne vakoojana en prinsessana. Luovuin asemastani haltioiden joukossa, sillä en tuntenut olevani valmis ottamaan vastuuta kansastani. Tiedät varmasti, että kaksoisveljeni ja hänen kumppaninsa tulevat olemaan seuraava hallitsiapari.” Prinsessa katseli Mirandaa silmiään pyyhkien. Miranda ei pystynyt kohtaamaan tämän katsetta. ”Minut on kasvatettu kunnioittamaan sukuanne, enkä pysty edes kohtaamaan katsettanne. Jos sallitte, olisin utelias tietämään miksi juuri te olette vakoilemassa?” Miranda oli edelleen polvillaan, mutta kohottautui ja sulki kylpyhuoneen oven. Kumpa vain kukaan ei nyt saapuisi tänne. ”Mirakra, voit puhutella minua nimellä, sillä en ole enää sinua korkea-arvoisampi vaan tasavertainen. Olen Elisah, entinen haltioiden prinsessa, nykyisin ihmistutkija ja vakooja. Olen käynyt täällä usein ja nähnyt sinut työssäsi. Äläkä huolehdi, tiedät että me haltiat voimme kulkea ihmisten joukossa näkymättöminä. Näkymättömät nähdään, mutta heitä ei huomata, kaupungin köyhin väki kuuluu juuri heihin. Näemme heitä usein, mutta unohdamme samantien näkemämme.” ”Prinsessa Elisah. Kuulitte varmaankin sanani, kerroin ystävälleni Irinjalle salaisuuteni. Jos täällä olisi ollut joku toinen olisin jo joko karkoitettu tai alhaalla tyrmässä odottamassa kuolemaa. Tiedän etten olisi saanut kertoa syntyperääni ihmiselle, ellen rakastaisi häntä enemmän kuin elämää. Haluaisin tietää annoitteko te minulle lapun, jossa kerrottiin Vanhimman kuolemasta?” Elisah katsoi Mirandaa ja hymyili samalla kun hänen silmiinsä nousivat uudelleen kyyneleet. ” Kuulin sanasi, et olisi saanut kertoa syntyperääsi hänelle, mutta tiedän myös ettei Irinja enää tule heräämään. Olen yön pimeydessä tutkinut hänet ja tiedän hänen vaipuneen syvään tajuttomuuteen, hänen aivonsa ovat lähes kuolleet. Kun ne lopettavat toimintansa, Irinja kuolee. Hänen aivoissaan on jotakin ylimääräistä, joka aiheuttaa tajuttomuuden. Olen antanut hänelle hieman omasta elämästi magian avulla, mutta en pysty antamaan enempää. Hän kuolee, sillä se ylimääräinen kasvaa koko ajan ja käyttää myös lahjoittamaani elämään kasvaakseen.” Elisah piti tauon ja jatkoi pian, ” Annoin lapun sinulle, sillä halusin sinun tietävän. Olen vakoillut sinua Vanhimman pyynnöstä, sillä hän halusi tietää olitko löytänyt hänen viestinsä. Viimeiset sanani hänelle olivat: Mirakra on löytänyt amuletin ja ymmärtänyt sen merkityksen.” Elisah katsoi Mirandaa pitkään ja molemmat alkoi itkeä. He halasivat toisiaan ja Miranda pyysi Elisahin seurakseen Irinjan vuoteen vierelle. Elisah kertoi Irinjan elävän vain tämän yön, Mirandakin huomasi sen, sillä Irinjan hengitys oli jo katkonaista. Elisah piti Mirandaa sylissään, sillä vaikka he olivat lähes samanikäisiä, tunsi Elisah olevansa nyt Mirandaa vanhempi ja viisaampi. Hän kertoi haltiamaailmasta ja kuunteli samalla, kuuluisiko käytävästä askelia. Jos joku tulisi, hän joutuisi jättämään Mirandan yksin.
Aamun sarastaessa Irinjan hengitys lakkasi ja Miranda tunsi todellista surua, siltikin hän nousi mennäkseen kertomaan Kreiville ja Margiannalle Irinjan kuolemasta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ovea pidemmälle, sillä Margianna saapui ja Elisah sanoi menevänsä ja tulevansa joskus katsomaan Mirandaa. Miranda heittäytyi Margiannan syliin. Margianna katsoi Mirandan tummia silmän aluksia ja ymmärsi mitä yön aikana oli tapahtunut. Margianna ei halunnut jättää Mirandaa yksin ja huusi alempiarvoista palvelijaa ja käski tämän hakea Kreivin. Kreivi saapui huoneeseen ja ohjeisti palvelijoita Irinjan hautajaisjärjestelyissä. Annettuaan ohjeet Kreivi kääntyi Mirandan ja Margiannan puoleen. ”Miranda hyvä, mikset tullut herättämään kumpaakaan meistä? Ei sinun olisi tarvinnut valvoa yksin Irinjan viimeisinä hetkinä.” Miranda ei vastannut. Margianna piti häntä edelleen sylissään, sillä Miranda oli aivan poissa tolaltaan eikä reakoinut mihinkään. Margianna sanoi pitävänsä huolta Mirandasta ja johdatti tämän kamarineitojen huoneeseen lepäämään ja jäi itse vartioimaan Mirandan unta. Ehkä hän myöhemmin jaksaisi selittää miksei hakenut apua, Margianna ajatteli katsoen Mirandan rauhatonta unta. Margianna tunsi huolta Mirandasta, josta oli tullut hänelle lähes oma tytär. Tytär, ajatteli Margianna, hänelläkin oli joskus ollut sellainen.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 21, 2008 17:46:26 GMT 3
Irinjan hautajaisten jälkeen Miranda ei lähtenytkään linnasta, kuten oli Margiannalle uhannut. Hän jäi linnaan, jonne myös Margianna oli Kreivin luvannut muuttanut asumaan, vaikkei enää tehnytkään kamarineidon työtä. Miranda jatkoi Kreivin palveluksessa ja sai tältä usein kiitosta huolehdittuaan Irinjasta niin hyvin. Miranda oli saanut myös rahallisen palkkion, sillä Kreivi ei ollut saita, vaan halusi tukea köyhiä. Miranda oli alkanut jälleen näyttää omalta itseltään, sillä hän ruokahalunsa oli palannut pikkuhiljaa. Myöhäisenä syksy iltana Miranda oli kävelyllä linnanpuutarhassa, jossa hän oli viettänyt paljon aikaa Irinjan hautajaisten jälkeen. Miranda oli tavannut Elisahin muutaman kerran puutarhassa, sillä siellä ei käynyt tähän aikaan vuodesta juuri ketään. Nyt Miranda kuitenkin kuuli askeleita puiden seasta, hän ei kuitenkaan pelännyt. Elisah tarkkaili yleensä häntä puiden seasta, koska ei halunnuut tulla nähdyksi. Tällä kertaa tulija ei ollutkaan Elisah vaan itse Kreivi. ”Hyvää iltaa, Kunnioitettu Kreivini.” Miranda tervehti Kreiviä, joka oli astunut pois puiden takaa. ”Iltaa Miranda. Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että voitte puhutella minua Kreiviksi.” ”Yritän muistaa sen tästä eteenpäin, Kreivini. Jos saan kysyä, mitä te teette puutarhassa tähän aikaan?” Miranda katseli taivasta, joka loisti tähtien tuikkiessa. Tuolla jossain olisi myös Irinja. ”Miranda, tulin tapaamaan teitä. Istuisitteko seurakseni vai kävelettekö mieluummin?” Kreivi katsoi suoraan Mirandaan koettaen tavoittaa tämän katseen. Miranda tunsi halua vastata katseeseen, mutta se olisi ollut töykeää, joten hän piti katseensa taivaalla. ”Jos Kreivilleni käy, kävelisin mieluiten. En ottanut mukaani viittaa ja ulkona alkaa olla kylmä.” Miranda sanoi. Kreivi ojensi hänelle käsivartensa ja Miranda tarttui siihen ihmeissään, tällaista kohtelua saivat vain rikkaat naiset, jotka kävivät Kreivin puheilla. Hän piti kuitenkin kiinni Kreivin kädestä ja tunsi suurta halua kertoa tunteistaan tätä kohtaan, tietäen sen olevan kielettyä. Jos hän kertoisi tunteistaan hän joutuisi lähtemään linnasta. He kävelivät hiljaisuuden vallitessa, kunnes Kreivi lopetti tuon kiusallisen hiljaisuuden. ”Miranda, voisitko katsoa minua silmiin. Niin minun olisi helpompi puhua sinulle.” Miranda katsoi Kreivin tutkiviin silmiin, odottaen että tämä jatkaisi. ”Olet varmaan huomannut, etten ole naimisissa. Minun olisi kuulunut naida, jonkin rikkaan perheen tytär, mutten halunnut ja koska isäni kuoli ollessani 17-vuotias en ollut vielä kosinut ketään. Isäni kuoli nopeasti ja lähes kivuttomasti.” Kreivi piti tauon, sillä hän mietti miten pukisi ajatuksensa sanoiksi. Kreivin miettiessä kuinka jatkaa, Miranda pysähtyi suuren tammen juurelle, nosti mekkonsa helmoja ja alkoi kivuta kohti suurta oksaa, jolla he usein Elisahin kanssa istuivat. Kreivi oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut Mirandan päästäneen hänen kädestään irti, mutta nyt kun hän tiesi mitä sanoisi alkoi Kreivi etsiä Mirandaa katseellaan. Miranda istui jo tammen paksulla oksalla ja katseli kuinka Kreivi etsi häntä katseellaan. ”Miranda, minne sinä menit?” Kreivi huhuili tammen juurelta. Miranda kiskaisi yhden tammenterhon irti ja heitti sillä Kreiviä. Kreivi nosti katseensa ja huomasi hymyilevän Mirandan. Kreivi katseli puunrunkoa arvioiden ja alkoi sitten kiivetä ylös kohti Mirandaa. Kreivin ollessa jo lähes Mirandan korkeudella pienempi oksa petti Kreivin jalan alla ja hän jäi roikkumaan käsiensä varassa, jolloin Miranda tarttui Kreivin käteen ja auttoi tämän istumaan vierensä. ”En ole kiivennyt tänne sitten lapsuusvuosien, jolloin vietin paljon aikaa Paroni Kastanjan kanssa. Mutta empä silloinkaan nähnyt yhdenkään tytön kiipeävän puuhun yhtä ketterästi kuin sinä Miranda. Mistä sait ajatuksen kiivetä tänne ja heittää sitten vielä kreiviä tammenterholla?” Kreivi oli ottanut Mirandan käden omaansa, muttei katsonu tätä silmiin. ”Olen pahoillani Kreivini, mutten voinut vastustaa kiusauksausta heittää teitä. Olen kiivennyt tänne usein Irinjan kuoleman jälkeen, täällä saan istua rauhassa ja tunnen olevani turvassa.” Miranda tunsi Kreivin käden pitävän häntä kädestä, eikä ottanut sitä pois. Molemmat katselivat taivaan tähtiä, kummankin ajatukset omaa rataansa juoksien. Hetken kuluttua Miranda tunsi Kreivin kääntyvän oksalla ja käänsi katseensa Kreiviin kohdaten tämän tummat silmät. Kreivi tuli lähemmäs ja kuiskasi hiljaa katsoen Mirandaa koko ajan silmiin. ”Olet niin kaunis, enkä halua satuttaa sinua. Olen vain ollut yksin koko elämäni, sinusta voisin saada oivan puolison, sillä rakastan sinua” Miranda katsoi Kreiviä ja painoi katseensa silmät täynnä kyyneliä. Kreivi katsoi häntä pahoillaan. ”Miranda, tiesin ettet rakastaisi minua. En halua että itket sen vuoksi. Miranda, kuuntele minua, en ole vihainen jos et tunne samoin kuin minä, enkä halua sinun myöntyvän vain siksi, että minä olen kreivi.” Kreivi huokaisi ja alkoi etsiä jalan sijoja, jotta pääsisi pois puusta. ”Kreivini, en itke siksi ettenkö rakastaisi teitä, sillä minä rakastan. Itken siksi, että tiedän ettemme voi mennä naimisiin, olen köyhä palvelijatar ja te kreivi. Älkää lähtekö, minä pyydän. Istukaa vierelläni. Puhutaan vielä, en halua teidän poistuvan. Olkaa niin kiltti.” Miranda kuivasi kyyneleensä ja tarttui Kreivin käteen. Kreivi nosti katseensa ja Miranda kohtasi katseen silmät täynnä rakkautta. ”Miranda, tiedän sen myöskin ja jouduin kiistelemään itseni kanssa siitä kerronko sinulle tunteistani tietäen ettemme voi mennä naimisiin. Olen kuitenkin päättänyt mennä naimisiin kanssasi, luovun mieluummin asemastani kuin sinusta.” Kreivi sanoi ja suuteli Mirandaa. Miranda tunsi Kreivin ottavan hänen kätensä omiinsa ja puristaen niitä lujaa. Miranda värisi ja Kreivi irrottautui hänestä riisuen oman viittansa kietoen sen Mirandan harteille. Miranda painui Kreivin vahvaa rintaa vasten ja pyyhki ilon kyyneleitä silmistään. En voi mennä naimisiin hänen kanssaan, ennen kuin kerron kuka oikeasti olen, Miranda ajatteli. Minun on saatava hänet metsään ja kerrottava hänelle. ”Kreivini, lähtisimmekö huomenna kävelylle metsään? Mutta niin, että jätämme vartiat linnan, haluan näyttää sinulle jotakin.” Miranda nosti päänsä ja katsoi Kreiviä, miestä, jotra hän rakasti. ”En voi jättää vartioita pois, emmekö voisi keskustella nyt?” Kreivi sanoi ja huomasi Mirandan silmien täyttyvän jälleen kyyneleistä. Miranda pyyhki silmiään ja vastasi hiljaa. ”Hyvä on, minä näytän sen mitä aioin näyttää huomenna, mutta laskeudutaan ensin maahan.” Miranda laskeutui maahan ja näki Kreivin empivän vielä puussa. Miranda käänsi tälle selkänsä ja alkoi muistella loitsun sanoja. Hän tunsi Kreivin käden olallaan ja kuiskasi. ”Jos haluat minut vielä tämän jälkeen vaimoksesi suostun.” Kreivi katsoi kuinka Miranda käveli hänestä kauemmas ja alkoi puhua joitakin outoja sanoja. Kreivi perääntyi Mirandan kääntyessä, Mirandasta oli tullut jälleen Mirakra, haltia joka rakasti ihmistä.
Tällä kertaa katkelma jäi hieman aikaisempia lyhyemmäksi.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Sept 14, 2008 19:41:06 GMT 3
”Miranda, sinä olet noita. Olet loitsinut minut...” Kreivin lause jäi kesken sillä Miranda alkoi selittää. ”Kreivini, en ole noita. Olen haltia, nimeni on Mirakra. En halua sinulle pahaa, mutta sinun täytyi saada tietää. Jos haluat tuomita minut noita, minä kuolen. Jos haluat minun lähtevän, minä lähden. Mutta jos rakastat minua vielä ja haluat minut vaimoksesi minä tulen. Päätös on sinun Kreivini.” Mirakra sanoi tyynellä äänellä ja katsoi Kreiviä. Toivoen tämän vielä rakastavan häntä. Kreivi katsoi Mirandaa pitkään ajatellen, tuo on sama nainen jota rakastin, hän on vain haltia. Minä en tiedä pystynkö rakastamaan häntä. Lopulta Kreivi lähestyi Mirandaa. ”Miranda, en tiedä pystynkö rakastamaan sinua kuten aiemmin, mutta haluan yrittää. Voitko kertoa minulle totuuden itsestäsi?” Kreivi pysähtyi aivan Mirandan eteen ja katseli tämän haltian kasvoja, suippoja korvia ja ruumista, josta oli tullut haltianaisen ruumis, laihempi ja lihaksikkaampi kuin ihmisnaisten ruumiit. Mirakra kääntyi kohti läheistä penkkiä ja istuutui sille odottaen Kreivin tulevan istumaan hänen viereensä. Mirakra huokaisi ja aloitti tarinansa. ”Olen oikealta eli haltia iältäni 94-vuotias, mutta kun olen elänyt täällä ihmisten keskuudessa olen ollut 19-vuotias. En halua valehdella sinulle, jos haluat minun tarkentavan jotakin asiaa voit keskeyttää minut. Halusin tulla ihmisten keskuuteen, koska en löytänyt haltioiden keskuudesta itselleni kumppania ja koska olen kiinnostunut ihmisistä ja teidän tavoistanne. Se että pääsin linnaan oli ihme, sillä minä tulin tänne etsimään palvelustytön töitä ja minut ohjattiin portilta linnaan. Pääsin Margiannan avulla sinun kamarineidoksesi ja rakastuin sinuun heti. Sitten tapasin Irinjan, meistä tuli ystävät ja puhuimme paljon luottamuksellisia asioita, mutten voinut kertoa hänelle tätä salaisuutta enkä rakkauttani sinuun. Margiannan jäätyä eläkkeelle minusta tuli sinun korkein kamarineitosi ja rakkauteni sinuun vain vahvistui. Irinjan sairastumisen myötä, välimme tuntuivat tulevan läheisemmiksi..” ”Miranda, tiesitkö miten vaikeaa minun oli antaa sinun hoitaa Irinjaa, kun jouduin itse ottamaan jonkin alemmista kamarineidoista palvelemaan itseäni. Ja anteeksi, että keskeytin puheesi, mutta haluan sinun tietävän, että rakastan sinua liikaa tuomitakseni tai karkottaakseni sinut.” Kreivi katsoi Mirakraa ja hymyili tälle. Mirakra vastasi hymyyn ja jatkoi sitten tarinaansa. ”Kreivini, olen surullinen ja toisaalta myös onnellinen. Olen pahoillani jos olen tuottanut sinulle tuskaa ja onnellinen siitä, että rakastat minua vielä. Mutta haluatko kuulla tarinani loppuun?” Miranda katsoi Kreiviä, joka nyökkäsi. ”Irinjan sairauden aikaan sai tunnustuksen rakkaudesta, mutta en kyennyt vastaamaan tämän henkilön tunteisiin samoin kuin sinun. Pidin hänestä ja harkitsin jo hänelle lupautumista, mutta silloin olisin varmaankin joutunut jättämään työni. Älä kysy kuka tuo henkilö on sillä se on liian henkilökohtaista. Vähän ennen Irinjan kuolemaa kerroin hänelle salaisuuteni, sillä toivoin hänen selviytyvän sen avulla, mutta hän kuoli. Olin uhannut, että jos Irinja kuolee lähden linnasta, mutta rakkauteni sinuun esti minua lähtemästä. Aloin kuljeskella täällä puutarhassa haaveillen sinusta ja keräten tahdon voimaa, jotten olisi kertonut sinulle tunteitani. Kun tänä iltana kuulin sinun rakastavan minua oli minun pakko kertoa sinulle tämä salaisuus. Minulla on aikaa 25 vuotta teidän keskuudessanne, sitten voin joko palata haltioiden keskuuteen tai jäädä tänne. Voin ottaa mukaan yhden ihmisen, mutta tämä ei voi koskaan palata enää takaisin. Tämä ihminen elää vain hieman pidempään kuin tässä maailmassa, mutta kuitenkin terveempänä kuin täällä. Itse haluaisin vielä joskus palata haltioiden keskuuteen, joten kysyn sinulta, haluatko lähteä mukaani. Sinun ei tarvitse vastata vielä, mietin asiaa, mutta et saa kertoa salaisuuttani kellekään, sillä jos sen teet minä lähden ja särjen sekä sinun että oman sydämmeni.” Mirakra sanoi ja katsoi Kreivin silmiin ja kumartui suutelemaan tätä. Kreivi kääntyi hieman ja katsoi Mirakraa kysyvästi. ”Haluat siis viedä minut haltioiden keskuuteen, katsomaan kuinka muut saavat elää paljon pidempään ja minä kuolisin kuitenkin aikaisin. En tiedä Miranda, kuinka voit edes kysyä minulta tuollaista..” Mirakra kiirehti kuitenkin keskeyttämään kreivin. ”Kreivini, rakastan teitä ja koska ette kuitenkaan voisi pitää nykyistä asemaanne ja ottamaan minua vaimoksenne, ajattelin vain kertoa teille. En halua teidän lähtevän jollette halua, voin jäädä tänne, mutta eläisin siltikin pidempään kuin te ihmiset. Haluan antaa sinulle aikaa miettiä, olenhan ollut täällä vasta vuoden ja minulla on aikaa vielä 24 vuotta, mutta haluan kertoa sinulle, että jos emme mene naimisiin lähden takaisin haltioiden keskuuteen ettekä näe minua enää.” ”Miranda, rakastan sinua, ja haluan sinut vaimokseni. En kuitenkaan pysty vielä sanomaan mitään tuohon ehdotukseesi, sillä olen ajatellut kysyä Kuninkaalta lupaa naida sinua ja säilyttää nykyinen asemani, mutta jos en onnistu lupaan harkita ehdotustasi, mutta ennen en sano mitään. En myöskään kerro kenellekään yhteistä salaisuuttamme ja toivon sinun jatkavan vielä kamarineidon töitä.” Kreivi katsoi Mirakran tummiin silmiin ja nousi. ”Meidän on parempi lähteä nyt. Saat varmaankin muutettua itsesi takaisin Mirandaksi.” Mirakra hymyili ja kuiskasi maagisia sanoja ja muuttui kreivin silmien edessä takaisin ihmishahmoonsa. Kreivi katsoi Mirandaa rakastavasti ja tiesi ettei koskaan voisi erota tuosta naisesta, tämän kauneus niin ihmisenä kuin haltianakin oli jotain sellaista mitä hän ei saattanut käsittää. ”Kauneutesi häikäisee minut kuin aurinko kuun silmät noustessaan taivaalle. Miranda, en välitä oletko ihminen vai haltia, rakastan sinua enemmän luonteesi takia kuin kauneutesi.” Kreivi kaappasi Mirandan syliinsä ja katsoi tämän tummiin silmiin, joista kuvastui pohjaton rakkaus Kreiviä kohtaan. Miranda hymyili kuin ujosti, hänkin rakasti Kreiviä ja oli vihdoin löytänyt rakkauden, sen mitä oli tullut etsimään. ”Kreivini, palatkaamme nyt takaisin linnaan, kaikki ovat varmasti huolissaan siitä missä te olette.” Miranda sanoi irrottautuen Kreivin syleilystä ja lähti kävelemään kreivin viitta harteillaan kohti linnaa.
Seuraavien kuukausien ajan Miranda ja Kreivi tapasivat iltaisin linnanpuutarhassa, salaa kuin rakastavaiset jotka eivät saisi olla yhdessä, vaikka näin olikin ei heidän olisi tarvinnut peitellä rakkauttaan. Miranda oli luvannut olla kertomatta kenellekään, vaikka hänestä paistoikin sellainen onni, että Margianna oli arvannut Mirandan olevan rakastanut, muttei vain tiennyt kehen. Kreivi oli yrittänyt saada läpi uutta lakia, jonka mukaan korkea-arvoinen mies henkilö, kuten hän, voisi mennä naimisiin alempi arvoisen naisen kanssa. Kreivin esitys ei kuitenkaan edistynyt juuri mihinkään ja Miranda tiesi, ettei hän voisi elää maailmassa, ilman Kreiviä. Joka ilta Miranda odotti Kreivin tulevan juosten hänen luokseen ja kosien häntä, antamaan sormuksen, kertomaan uuden lain menneen läpi, he menisivät naimisiin ja eläisivät rakastuneina ilman salailua.. Mutta milloin se ilta koettaisi, sitä Miranda ei tiennyt.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Nov 14, 2008 20:30:55 GMT 3
Eräänä kevät iltana Miranda ja Kreivi tapasivat jälleen, heille oli tullut tavaksi istuskella sen suuren tammen oksilla, joilla Kreivi oli paljastanut tunteensa. Siellä Miranda nytkin odotti Kreiviä saapuvaksi, sillä hän ei jaksanut enää odottaa. Elizah oli kertonut haltiamaailman ongelmista ja siitä kuinka jotkin eivät olisi halunneet hänen veljensä tulevan kuningattaren paikalle Elizahin luovuttua paikastaan. Miranda halusi päästä kotiin auttamaan kuningatarta ja Elizahia näiden yrittäessä hillitä sotivia haltiakansoja, kuningattaren puolustajat taistelivat kuningattaren vastustajia vastaan. Elizahin kertomat uutiset haltiamaan sekasorrosta, olivat järkyttäneet Mirandan mieltä ja hän huomasi kaipaavansa kotiin. Koti, Miranda huomasi pyyhkivänsä kyyneleitä poskiltaan. Hän pyöräytti päätään ja sanoi itselleen hiljaa, kotini on nyt täällä. Silti hän kaipasi sinne missä saattoi käyttää magiaa ja tehdä sitä mikä oli kaikista rakkainta, tutkia mielenkiemuroita, niin ihmismielen kuin haltioidenkin. Miranda istui ajatuksissaan oksalla ja mietti juuri hetki sitten lopettamaansa keskustelua Elizahin kanssa. He olivat sopineet, että Miranda esittelee Elizahin Kreiville, jos tämä haluaisi. Miranda katseli puutarhaa, kuten aina Kreiviä odottaessaan ja huomasi odottavansa Kreiviä joka ilta pidempään. Taivaanrantaan alkoi kerääntyä pilviä, jos alkaisi sataa hänen täytyisi mennä sisään, etsiä Kreivi ja kertoa tälle haltioiden ongelmista. Kunpa Kreivi suostuisi tulemaan hänen mukaansa, sillä hän ei voinut enää palata takaisin jos nyt lähtisi. Kunpa vain Kreivi suostuisi lähtemään, vaikkei Miranda uskonutkaan tämän lähtevän hän oli päättänyt kertoa tälle haltioiden tilanteesta ja esitellä Elizahin Kreiville. Elizah seisoi nytkin pihlajan alla, nojasi vasten runkoa ja hymyili Mirandalle rohkaisevasti, Kreivi ei näkisi Elizahia, ennen kuin tämä haluaisi tulla nähdyksi. Pihlaja oli ollut hänen kotipuunsa haltiana, mutta nyt Elizah seisoi pihlajan alla ja hän istui tammen oksilla. Tammi oli aina ollut haltioille mahtava puu, siinä saattoivat pitää kotiaan ainoastaan korkea-arvoiset haltiat ja Miranda ei ollut koskaan kuulunut heihin. Kuningatar saattoi sanoa asuvansa missä tahansa puussa, mutta yleensä hän ei tarvinnut puuta kertoakseen ylhäisyydestään, Mirandan ajatukset veivät häntä yhä syvemmälle haltioiden ihmeelliseen maailmaan. Hänen katseensa valui Elizahista takaisin linnaan ja Kreivin ikkunaan, jolla paloi pieni kynttilän pätkä. Kreivi oli tulossa, kynttilä oli heidän merkkinsä. Sekä Mirandan että Kreivin huoneiden ikkunat osoittivat nyt puutarhaan, sillä Miranda oli muuttanut kamarineitojen huoneistosta Irinjan entiseen huoneeseen, siihen jossa Irinja oli asunut Mirandan saapuessa linnaan. Margianna ja Kreivi olivat vaatineet Mirandalta, että tämä muuttaisi huoneeseen, sillä se sijaitsi lähellä Kreivin huoneistoa. Margianna oli myös antanut Mirandalle sen pienen kielokimpun, jonka Miranda olisi halunnut antaa Irinjan mukaan hautaan, mutta Margiannan oli sanonut kielojen muistuttavan Mirandaa Irinjasta joka päivä. Ensimmäisten sade pisaroiden alkaessa putoilla taivaalta, Miranda näki Kreivin juoksevan häntä kohti ja katsoessaan Elizahia huomasi tämän kadonneen, ehkei vielä ollut aika esitellä noita kahta toisilleen. ”Miranda, kultaseni. Anteeksi, että olen myöhässä, lakiesitykseni on alkanut saada jo hieman kannatusta. Ehkä voimme jo muutaman vuoden kuluttua mennä naimisiin ja elää yhdessä, mutta menemme kyllä sisään, täällä alkaa sataa.” Kreivi katsoi hymyilen Mirandaa joka oli nostanut kasvonsa kohti taivasta. Sade oli jo kastellut molempien vaatteet ja hypätessään alas tammen oksalta Kreivin syliin Miranda huomasi kuinka oli kaivannut tätä. Sateessa kastumista raskaan päivän päätteeksi. Kreivi kaappasi alas hyppäävän Mirandan syliinsä ja nauroi. ”Miranda, vaatteesi ovat jo aivan märät. Tule mennään huoneeseeni, vietetään iltamme siellä.” Miranda kuitenkin irrottautui Kreivin otteesta ja alkoi tanssia haltioiden tapaan sateessa, Kreivin katsellessa häntä. ”Sade saa minut ikävöimään kotiin...” Miranda kuiskasi vetäessään Kreivin mukaansa tanssiin. ”Miranda, etkö viihdy täällä?” Kreivi pysäytti Mirandan ja katsoi tätä vakavana silmiin. Miranda ei pystynyt kohtaamaan Kreivin katsetta, vaan riistäytyi tämän otteesta. ”Tämä ei ole minun kotini, tiedät sen... Minä en kuulu tänne, voin näyttää ihmiseltä, mutta sydämessäni olen haltia. Olen asunut 94 vuotta luonnossa ja nyt minun pitäisi sopeutua tänne..” Mirandan ääni muuttui nyyhkytykseksi. Kreivi käveli hitaasti Mirandan luo ja vetäen tämän rintaansa vasten, hänestä tuntui pahalta nähdä Miranda surullisena. ”Miranda, en halua sinun olevan surullinen, mutta ymmärrät varmaan miltä minusta tuntuisi asua haltioiden joukossa. En tiedä löydämmekö koskaan vaihtoehtoa, joka tyydyttäisi molempien tarpeen.” Miranda tiesi Kreivin olevan oikeassa, mutta hän ei voisi elää linnassa koko elämäänsä tai edes siihen saakka kunnes Kreivi kuolisi ja hän jäisi yksin. Lopulta hänen olisi kuitenkin kadottava, vaikkei 25 vuoden jälkeen haltioiden joukkoon voisikaan päästä. ”Olet oikeassa, toivoisin kuitenkin pääseväni lähemmäs luontoa ja kaikista suurin toiveeni olisi lähteä sinun kanssasi haltioiden luo. Tule mennään huoneeseesi, minulla on asiaa joka ei voi odottaa.” Miranda pyyhki kyyneleensä, otti Kreiviä kädestä ja lähti astelemaan kohti linnaa.
Kävellessään kohti Kreivin huonetta Miranda tajusi, ettei voisi kutsua Elizahia sisälle linnaan, joten nyt hänen olisi keksittävä jotakin mikä olisi lähes yhtä tärkeää, ehkä hän voisi kuitenkin kertoa haltioiden tilanteen. Hänen pitäisi kuitenkin selittää haltioiden hallintojärjestelmä, ennen kuin voisi toivoa Kreivin ymmärtävän tilanteen. Miranda katsahti ikkunasta ja näki Elizahin tanssimassa sateessa kuten hän oli äsken tanssinut, ehkei ollut sittenkään aika selittää Kreiville haltioiden ongelmia, edes yhden illan he voisivat viettää ilman mitään hallinto ongelmia. Kahdestaan, nauttien toistensa seurasta ja haaveillen tulevaisuudesta ja ehkä jopa suunnitella tulevaa. Mirandan pysähtyessä ja kääntyessä katsomaan puutarhaan, Krevikin kääntyi ja koetti löytää katseellaan sen mitä Miranda katsoi, hän ei kuitenkaan nähnyt mitään. Kreivi painoi kuitenkin Mirandan rintaansa vasten ja antoi tämän katsoa puutarhaa rauhassa, ehkä Mirandan haltiasilmät näkisivät jotain mitä minun silmäni eivät näe, Kreivi ajatteli. Yhdessä he seisoivat kunnes käytävältä alkoi kuulua hälinää, molemmat säpsähtivät ja pelkäsivät jäävänsä kiinni. Kreivi astui askeleen taaksepäin ja kuiskasi nopeasti Mirandalle. ”Palasin juuri kävelyltä puutarhasta ja sinä oikaisit puutarhan halki takaisin linnaan pyykkituvalta.” Miranda nyökkäsi ja jatkoi puutarhan katselua. Kreivikin jäi seisomaan paikoilleen ja koetti tunnistaa jonkin äänistä jotka lähestyivät paikkaa, jossa he seisoivat. ”Kunnioitettu Kreivini, miksi olette aivan märkä?” Miranda kuuli vanhan miehen äänen, tietäen sen kuuluvan Kreivin sedälle. Kreivi tuntui häkeltyvän ja kääntyi setänsä kohti. ”Olin juuri palaamassa huoneeseeni, olin kävelyllä puutarhassa.” Kreivi sanoi kohtaamatta kuitenkaan setänsä katsetta. Miranda seisoi paikoillaan odottaen käskyä tehdä jotakin. ”Anteeksi, setä, mutta minun pitää lähteä nyt peseytymään. Miranda tule, mennään.” Kreivi sanoi katsomatta Mirandaan, joka lähti kävelemään kohti Kreivin huonetta miettien kuinka pian Kreivi pääsisi eroon sedästään. Hän kuuli Kreivin askelten seuraavan häntä toisten askelten saattelemana, Kreivin setä ehdotteli Kreiville jonkin rikkaan perheen tytärtä vaimoksi, kuten tällä oli tapana aina kun näki Kreivin. Päästyään Kreivin huoneen ovelle Miranda aukaisi sen ja jäi odottamaan kunnes hänelle annettaisiin uusi tehtävä. Kreivi joutui kuitenkin jäämään keskustelemaan pitkäksi aikaa setänsä kanssa ja kun tämä tuli Mirandan luo näkyi Kreivin kasvoista tunne, jota Miranda pelkäsi. Kreivin setä oli tuovansa Kreiville erään nuoren lesken näytille, jotta Kreivi viimein kosisi jotakuta ja päästäisiin tanssimaan häitä. Miranda tunsi kyynelten valuvan silmistään, hän käänsi katseen pois Kreivistä. ”Miranda älä viitsi itkeä. En tietenkään suostu kosimaan sitä leskeä jonka setä tuo huomenna eteeni.” Kreivi sanoi kiukkuisena ja Miranda yritti puhua, mutta sortui vain niiskuttamaan. Kreivi kääntyi Mirandaa kohti ja veti tämän syliinsä. ”Anteeksi, kultaseni.” Kreivi kuiskasi painaen kasvonsa Mirandan hiuksiin. Miranda pyyhki kyyneleitään ja koetti uudelleen kertoa asiansa. ”Kreivini, minulla olisi pyyntö...” Miranda antoi Kreivin pitää hänestä kiinni ja odotti jännittyneenä Kreivin vastausta. Kuuntelisiko tuo edes mitä hän sanoi, vai olisiko Kreivi omissa ajatuksissaan. ”Millainen pyyntö? Miranda tiedät, että voit pyytää mitä tahansa.” Kreivin äänestä kuulsi vieläkin kiukku, jonka setä oli aiheuttanut. Miranda irrottautui Kreivin otteesta ja käveli ikkunan eteen luoden katseensa pimeään puutarhaan. Tuolla jossakin voisi seistä Elisa kuunnellen heitä, odottaen mitä tapahtuisi. Elisa tiesi Mirandan salaisimman haaveen. ”Haluan kaikkien tietävän rakkaudestamme. Kreivini kerrotaan ihmisille, niin sinunkaan ei tarvitse torjua naisia joita et rakasta vai rakastatko sittenkin?” Miranda ei kääntynyt, hän kuuli Kreivin kävelevän kauemmas hänestä. Olisiko Kreivi valmis siihen, mitä hän eniten halusi vai eikö tämä kehtaisi kertoa rakkaudestaan alhaiseen naiseen. Miranda kääntyi ja näki Kreivin katsovan vanhaa kuvaa, jota Miranda ei ollut koskaan nähnyt. Miranda käveli Kreivin luo ja katsoi kuvaa tämän kädessä. Kuvassa oli kaksi naista yllään kauneimmat mekot, jotka Miranda oli eläissään nähnyt. ”Isoäitini sisar ja hänen ystävättärensä, joka katosi mystisesti. Olet varmaankin kuullut?” Kreivi ei katsonut Mirandaan vaan tuijotti noita kahta naista. Miranda kääntyi lähteäkseen, mutta Kreivi laski kätensä hänen olalleen Miranda kääntyessä. Kumpikaan ei sanonut mitään, he vain seisoivat ja odottivat. Miranda seisoi ja odotti Kreivin sanoja ja kun niitä ei tullut Miranda kääntyi ja katsoi Kreivin tummiin silmiin. Kreivi ei kääntänyt katsettaan vaan kohtasi Mirandan katseen. ”Jää luokseni, huomenna otamme setäni vastaan yhdessä ja minä kerron kaikille rakkaudestani sinuun.” Kreivi katsoi Mirandaa tummilla silmillään ja veti Mirandan syliinsä. Miranda painoi päänsä Kreivin rintaan ja kuiskasi myöntävän vastauksen.
Toivottavasti edes joku jaksaa vielä lukea tarinaani..
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 7, 2009 16:54:30 GMT 3
Ajattelin, että josko joku haluaisi kuulla jatkoa, kun en ole pitkään aikaan tekstiä laittanut.
Aamunkoitettua Miranda nousi vuoteelta Kreivin vierestä ja alkoi etsiä puhtaita vaatteita Kreiville. Hän ei huomannut, että Kreivi katseli häntä vuoteelta. ”Voin kutsua palvelijan tekemään tuon.” Kreivi naurahti noustessaan vuoteelta ja käveli Mirandan luo. ”Olet nyt Kreivin tuleva puoliso, Miranda, sinun ei tarvitse palvella minua. Voit saada omat palvelijattaret jos haluat.” Kreivi halasi Mirandaa. ”En halua, että minua palvellaan. En ole tottunut sellaiseen, haluan edelleen palvella sinua ainakin näin aamuisin ja kylpytilanteissa.” Miranda kuiskasi punastuneena. Kreivi nyökkäsi ja antoi Mirandan etsiä itselleen vaatteet. Kreivin alkaessa pukeutua Miranda pukeutui illalliseen pukuunsa ja lähti huoneesta etsimään Margiannan, jolle halusi itse kertoa salaisuuden jonka koko linna saisi kuulla iltaan mennessä. Käytävillä Miranda huomasi ihmisten katsovan häntä jotenkin oudosti, johtuiko se hänen iloisesta ilmeestään vai tiesivätkö he hänen olleen Kreivin makuuhuoneessa koko yön. Miranda ei kuitenkaan välittänyt vaan käveli niin kuin ei olisi huomannut mitään. Koputtaessaan Margiannan oveen Miranda tajusi, ettei edes tiennyt miten kertoisi asiansa. ”Tule sisään, kultaseni.” Margiannan ääni kuului oven takaa ja Miranda aukaisi oven. ”Miranda kultaseni, hyvää huomenta. Kuinka voit?” Margianna hymyili aurinkoisesti. ”Huomenta Margianna. Kiitos voin erittäin hyvin, haluaisin keskustella kanssasi eräästä asiasta.” Miranda syleili Margiannaa ja käveli sitten ikkunan luo ja katseli puutarhaa miettien, oliko Margianna joskus nähnyt hänet ja Kreivin yhdessä. ”Otatko teetä, Miranda? Istahda alas niin voimme keskustella paremmin.”Margiannan äänessä oli iän mukanaan tuomaa rauhallisuutta. Miranda käveli pöydän luo, istuutui ja otti kupin teetä. Margianna näytti vanhentuneelta ja Miranda alkoi pelätä menettävänsä tämän niin kuin oli menettänyt Irinjan. ”Miranda, olet aivan omissa maailmoissasi.” Margianna sanoi hymyillen, ”Halusit puhua jostakin.” Miranda ajatteli Kreiviä ja tiesi tämän haluavan hänen kertovan Margiannalle itse. ”Rakastan Kreiviä...” Miranda sai sanottua. Enempään hän ei kyennyt vaan alkoi itkeä, itkeä Irinjan muistoa. Margianna nousi halaamaan Mirandaa, molemmat olivat hiljaa vain Mirandan niiskutus kaikui hiljaisessa huoneessa. ”Miranda kultaseni, miksi itket? Kreivi rakastaa sinua ja sinä häntä. Te elätte yhdessä ja onnellisia.” Margianna puheli hiljaa, kun Mirandan niiskutus alkoi vaimeta. ”Sinä, sinä tiedät.” Miranda sopersi. Margiannan rauhallinen katse ja ääni saivat Mirandan rentoutumaan ja kuuntelemaan tämän asian keskeyttämättä. ”Kultaseni, olen huomannut sen sinusta ja Kreivistä myös. Muistat varmaankin kun kerroin elämästäni. En silloin kertonut aivan kaikkea, mutta koska asiat ovat niin kuin ne ovat haluan kertoa sinulle salaisuuteni. Vanhempieni karkoitettua minut kiersin kaupungeissa ja kylissä etsien omaa paikkaani. Tuona aikana pikku ruhtinaat sotivat keskenään ja eräs kylä joutui saarroksiin minun ollessani siellä. Rakastuin erääseen kylää puolustavaan soturiin ja rakkauteni sai vastakaikua. Vietimme mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Vihollisen hyökkäykset olivat voimakkaita ja rakastettuni joutui usein puolustamaan kylää. Eräänä yönä heräsin tunteeseen, että minulta oli viety jotakin. Etsin rakastettuani kylän kaduilta, kujilta ja uskaltauduin jopa kylää kiertävälle muurille, josta jousiampujat puolustivat kylää. Löysin hänet pahasti haavoittuneena muurin kulmauksesta. Vihollisen jousiampujat olivat ampuneet hänet yön pimeydessä. Hän oli vielä tajuissaan kun pääsin hänen luokseen. Hän sanoi palaavansa suojelemaan minua. Hän eli muutaman hetken ja kuoli syliini. Vihollisista välittämättä pakenin kylästä heti rakastettuni hautajaisten jälkeen. Seuraavaan kylään päästyäni huomasin odottavani lasta ja asetuin kylään asumaan. Synnytin tyttären, jolla oli isänsä vihreät silmät. Muutin tytön kanssa kylään, johon rakastettuni oli haudattu. Tyttäreni kuitenkin kuoli kymmenen kuunkierron ikäisenä. Hänet haudattiin isänsä viereen. Lähdin kylästä, jossa lepäsi kaksi minulle rakkainta ihmistä.” Margiannan silmät tulvivat kyynelistä. Miranda nousi halatakseen ystäväänsä. ”Kultaseni, sinulla on tyttäreni silmät, ” Margianna sanoi, ” hän elää sinussa.” Margiannan sanat koskettivat Mirandaa niin paljon, että hän päätti kertoa tälle salaisuutensa. ”Rakas ystäväni, haluan vuorostani kertoa sinulle salaisuuden...” Miranda ei kuitenkaan ehtinyt kertoa salaisuutta, sillä Margianna ääni keskeytti hänet. ”Haluan, että minut haudataan samaan hautaan rakastettuni ja tyttäreni kanssa.” Margianna ei ollut kuunnellut Mirandan sanoja, hän eli menneisyydessä. ”Miranda lupaa minulle, kun sinusta tulee kreivitär ja kun minä kuolen saata minut haudan lepoon rakastettuni luo.” ”Minä lupaan ystävä rakas, minä lupaan.” Miranda lupasi hiljaa peläten mielessään Margiannan kuolemaa. Miranda poistui huoneesta, sillä Margianna oli jäänyt muistoihinsa eikä kaivannut seuraa. Miranda kiirehti askeleitaan kamarineitojen huoneeseen ja vaihtoi ylleen lempi mekkonsa.
”Kreivini, oletteko vielä täällä?” Miranda pysähtyi kreivin huoneen ovelle ja odotti vastausta. Huoneesta ei kuulunut ääniä ja Miranda kurkistaessa oven raosta hän näki Kreivin keskustelevan setänsä ja ilmaisesti sen nuoren lesken kanssa, josta setä oli edellisenä iltana puhunut. Miranda tunsi punan kohoavan poskilleen ja astui huoneeseen tervehtien kaikkia paikalla olijoita. ”Kunnioitettu Kreivini, onko palvelijattarenne pakko tulla huoneeseen tällaiseni hetkenä?” Setä valitti, hän ei selvästikään ollut vielä kuullut asiasta. ”Kyllä hänen täytyy, eikä hän ole enää palvelijattareni vaan morsiameni. Anteeksi vain hyvä rouva, mutta olen jo kosinut häntä ja hän on vastannut myöntävästi. Tule istumaan seuraamme Miranda kultaseni.” Kreivi sanoi luonnollisesti ja kääntyi kohti Mirandaa. Miranda kävi istumaan Kreivin viereen tuolille katse maahan luotuna. Kreivi oli luvannut hoitaa puhumisen, sillä Miranda oli tiennyt ettei siihen kykenisi. Kreivin setä näytti tyrmistyneeltä ja nousi seisomaan. ”Kreivi hyvä, hän ei ole aatelinen. Ette voi ottaa morsiameksenne tuota naista! Hän on vain palvelijatar!” Setä oli hermostunut asiasta, juuri niin kuin Kreivi oli arvellutkin. ”Setä hyvä, rakastan Mirandaa ja tietääkseni mikään ei estä minua kosimasta häntä. Jos lakiesitykseni asiasta ei mene läpi luovun asemastani ja lähdemme muualle asumaan. Rakkaus on minulle tärkeämpää kuin asema tai raha.” Kreivi pysyi yllättävän tyynenä, joten Mirandakin uskaltautui nostamaan katseensa Kreiviin ja kohtasi tämän lempeän ja rakkautta tulvivan katseen. Leski, joka oli ollut koko ajan hiljaa, nousi ylös ja niiasi Kreiville sanoen: ”Ymmärrän miksi valitset tuon kauniin ja lempeän tytön minun sijastani. En ole katkera, minulla on paljon ottajia. Toivon teille molemmille kaikkea hyvää, toivottavasti tanssimme pian häitänne.” Leski poistui huoneesta, vaikka Kreivin setä yrittikin estää naista. Lesken poistuttua setä kiinnitti huomionsa jälleen Kreiviin ja Mirandaan. Setä oli selvästikin huomannut Kreivin ja Mirandan vaihtamat katseet ja Miranda painoi jälleen katseensa. ”Kreivi, olet veljeni poika ja lupasin veljelleni etsiä sinulle sopivan morsiamen ja tuo naikkonen ei ollenkaan ole sopiva sinunlaisellesi aatelismiehelle. En voi sallia sinua naimasta tuota naikkosta!” Setä oli aivan raivoissaan, tuo ei saattanut käsittää miksi Kreivi halusi vaimokseen tuollaisen köyhän ja perheettömän naikkosen. Kreivi pysyi täysin tyynenä ja kastelli setänsä raivoamista. ”Miranda ei ole mikään naikkonen vaan minun morsiameni ja koska emme ole kertoneet saati juhlistaneet kihlausta pidämme huomen illalla juhlat. Juhlimme kihlaustamme, Miranda rakas, lähetän myös kuninkaalle pyynnön antaa sinulle aatelisarvo.” Kreivi ei välittänyt vähääkään setänsä raivoisasta puhinasta vaan kiinnitti kaiken huomionsa Mirandaan, naiseen jota rakasti enemmän kuin elämää. Setä häipyi pian huoneesta ovet paukkuen, mutta Kreivi ja Miranda eivät huomanneet kuin toisensa. He molemmat olivat nyt löytäneet sen mitä läksivät etsimään, eivätkä antaneet minkään pilata iloaan. Jäätyään kahdestaan Mirandan kanssa Kreivi havahtui. ”Miranda kultaseni, koska en vielä ole sitä kysynyt niin kysyn sen nyt kun vielä kauneutesi ei ole vienyt rohkeuttani. Miranda, tuletko vaimokseni? Rakastan sinua yli kaiken ja haluan elää kanssasi minne ikinä haluatkaan mennä, tulen perässäsi haltioiden luo jos se on hartain toiveesi.” Kreivi polvistui ja tällä oli kädessään hopeinen sormus, jota koristi timanteista taiteiltu kielo. Kreivin tummat silmät kohtasivat Mirandan vihreät silmät. Miranda kumartui painamaan huulensa Kreivin huulille. ”Tietenkin tulen vaimoksesi rakkaani. Rakkauteni on kuin lähde, joka ei koskaan kuole.” Miranda kuiskasi ja sai Kreivin hymyilemään Mirandan rakastamaan hymyä.
|
|